Kaihlamo
Poissa
Suosikkijoukkue: Jalkapallo
|
 |
Vastaus #300 : 15.09.2015 klo 08:40:40 |
|
Havaintojen perusteella Lilyn televisiosta ei ole eilen voinut tulla sama peli mitä meillä näkyi.
|
|
|
|
|
Lilywhite
Poissa
Suosikkijoukkue: Niin myötä- kuin vastoinkäymisissäkin.
|
 |
Vastaus #301 : 15.09.2015 klo 08:45:09 |
|
Havaintojen perusteella Lilyn televisiosta ei ole eilen voinut tulla sama peli mitä meillä näkyi.
No miltäs se peli noiden havaintojen kohdalla siellä teidän televisiossa näytti? Itse ahmin eilen ottelua verkkokalvoilleni Maikkarin tarjoilemana.
|
|
|
|
|
Tino Asprilla
Poissa
|
 |
Vastaus #302 : 15.09.2015 klo 09:10:39 |
|
Joo eihän puhtaita papereita eilisestä voi Kellekään antaa ja samalla tavalla Thauvin ja Gini oli surkimuksia. Uusille pelaajille vaan tupataan antamaan jonkun verran aikaa päästä uuden sarjan rytmiin. Sen takia en heitä mainitsisi pitkään alisuorittaneiden listalla. Thauvinisitakin on kieltämättä vähän enemmän vastahyökkäyspelaajan fiilis näin alun jälkeen. Samalla tavalla tuohon tehottomaan pallonsiirtelyyn on syyllistyneet viime vuosina muun muassa Pool ja Totttenham ja samaan kohtaan, hyökkäyskolmannekselle se homma pysähtyy. Väitän, että tullaan kuulemaan vielä palon porua kyseisestä asiasta tällä kaudella jos tällä samalla linjalla tullaan jatkamaan, ei noilla pelaajilla mitään maagisia seinäkuvioita tulla näkemään.
|
|
|
|
|
Kaihlamo
Poissa
Suosikkijoukkue: Jalkapallo
|
 |
Vastaus #303 : 15.09.2015 klo 09:20:59 |
|
No miltäs se peli noiden havaintojen kohdalla siellä teidän televisiossa näytti? Itse ahmin eilen ottelua verkkokalvoilleni Maikkarin tarjoilemana.
Noin paskaa peliä en jaksa edes alkaa tarkemmin avaamaan (jos rehellisiä ollaan niin ei tällä hetkellä koko valioliiga nappaa niin paljoa), mutta kertoohan se nyt sun höpinöistä jotain jos löydät edes haaleassa positiivisessa sävyssä Colbackin ja Sissokon ottelusta. Siinä ne pallollisen pelin kaksi suurinta ongelmaa tällä hetkellä, kun kummallakaan ei riitä taito tehdä pelin edistymisen kannalta oikeita valintoja ja Colback hidastaa jatkuvasti valinnoillaan vielä peliä. Sissokon valinnat ovat muuten vaan ihan päättömiä. "Kivasti tsemppasi" kun ei oikein enää riitä ainakaan mulle. Gini pesi eilenkin heikosta pelistään huolimatta 100-0 kumpaakin pallollisena. Mites muuten tuo heikko tarjoilu liittyy siihen, että Cisse ei saa edes perus sisäsyrjäsyöttöä enää haltuunsa muulloin kuin silloin ja tällöin, ja silloinkin ollaan yleensä vähintään 40 metriä vastustajan maalista? Suonenvetopuolikautista seuranneella kaudella luulin kaverin olleen ahtojäissä, mutta se taisi ollakin normaalitasoa ja nyt vasta ollaan siellä jäiden keskellä. Olisko kannattanut vaan heivata sinne Turkkiin, kun ei näytä kaveria oikein nappaavan enää. Ja siihen sama, että ei puhtaita papereita todellakaan kenellekkään eilisestä. Tai okei Krul saa synninpäästön ja Perez oli totutun pirteä. Janmaat olisi saanut puhtaat paperit jos olisi laittanut pallon pussiin, mutta tolla viimeistelyllä putoaa samaan kastiin muiden kanssa.
|
|
|
|
« Viimeksi muokattu: 15.09.2015 klo 09:24:44 kirjoittanut Kaihlamo »
|
|
|
|
|
Toon Army
Poissa
|
 |
Vastaus #304 : 15.09.2015 klo 09:46:37 |
|
No jaa, Sissokon kautta kulki ainakin ekalla 45 minuuttisella kuitenkin öbaut 75% Newcastlen hyökkäyksissä, joissa pallo ylipäätään saatiin pelattua viimeiselle kolmannekselle. Ainoat puolittaiset murtautumisyritykset vasemmalta tulivat kun Sissoko oli vaihtanut tai surffaillut sinne puolelle. Ei sillä, että tässä nyt Thauvinia haluaisin ristille heittää. Sopeutuminen vie tietysti aikaa, mutta eilen oli kyllä täysin pimennossa. Joka tapauksessa: Sissoko oli huonoista esityksistä yksi parhaista. Tai okei Krul saa synninpäästön ja Perez oli totutun pirteä.
Tähän täytyy kyllä vielä kommentoida, että miten ihmeessä Krul ei ole käytännössä kehittynyt yhtään jalalla pelaamisessa. Eilen taas vaihteeksi aivan järkyttävää roiskimista.
|
|
|
|
« Viimeksi muokattu: 15.09.2015 klo 09:49:00 kirjoittanut Toon Army »
|
|
|
|
|
|
|
Narttu
Poissa
Suosikkijoukkue: Newcastle & TPS
|
 |
Vastaus #306 : 15.09.2015 klo 10:08:01 |
|
Kyllähän tuo Cisse on aivan onneton yksinäisenä kärkenä. koko ajan vääriä valintoja, ei juoksuja sinne minne pitäisi, huono ensimmäinen kosketus, paitsiossa tai muuten täysin unessa. Perez vaan tuohon piikiksi seuraavaan peliin ja Cisse sitten lopussa hakemaan tuurimaalia jos ollaan tappiolla. Mitroa tuo huutaa nyt ja nuorukaisen on saatava pää kuntoon ja äkkiä. Muuten ollaan viivan alla vielä jouluna.
|
|
|
|
|
wortex
Poissa
|
 |
Vastaus #307 : 19.09.2015 klo 18:15:23 |
|
Hiiohoi.. maali...
|
|
|
|
|
Latinohurmuri
Poissa
Suosikkijoukkue: Jämä-Akaan Lentävät Perseet
|
 |
Vastaus #308 : 19.09.2015 klo 19:31:50 |
|
Olihan taas aikamoista ilotulitusta.
Cissé on Shola ilman suojauskykyä ja taitoa ilmassa. Colback ei ole syöttänyt kertaakaan tällä kaudella ylöspäin, eikä pärjää kenellekään kaksinkamppailuissa rikkomatta. Sissoko menettää joka pallon. Haïdara yrittää mutta täysi lapanen, ei osaa keskittää eikä puolustaa. Coloccini näyttää hyperaktiiviselta eläkeläiseltä piripäissään. Thauvin on Cabellan kopio mitä peliesityksiin tulee, puskee mutta ei pääse ohi ja sitten mennäänkin kumoon kun ei fysiikka riitä.
Tällä hetkellä vain Janmaat ja Mbemba täyttävät tonttinsa kohtuullisesti, mutta eiköhän nuokin viimeistään kesällä myydä.
Miten vitussa kukaan voi olla kotona noin löysä ja flegmaattinen? Ja jotain helvetin Watfordia vastaan?
|
|
|
|
|
Tino Asprilla
Poissa
|
 |
Vastaus #309 : 20.09.2015 klo 12:23:36 |
|
Onkohan siellä ihan oikeasti jotain mätää pukuhuoneessa kun siitä on alettu julkisestikin huhuilemaan? Tiote ja Colo joidenkin tarinoiden mukaan suurimmat syöpäläiset.
Coloa en nyt jokatapauksessa edes ymmärrä miksi vitussa mies vielä koilisessa pyörii kun laukut oli pakattu jo pari kautta sitten.
Eipähän nuo Steevin taktiikatkaan kovin kummoisilta tunnu. Naurettavaa paskaa tää taitaa jälleen kerran olla. Joko mennään Sunlunin kanssa pinppiin?
|
|
|
|
|
Haltsu
Poissa
Suosikkijoukkue: Newcastle United, Hertha BSC
|
 |
Vastaus #310 : 20.09.2015 klo 18:45:10 |
|
Kauan itkimme (myös minä) pallonhallintapelin perään ja siinä missä nyt voitetaankin pallonhallintatilastot, on maalinteko vähemmän yllättäen edelleenkin se ongelma ja murheenkryyni. Itse olen odottanut varsinkin Cisséltä huomattavasti enemmän kuin mitä ollaan nähty, sillä paikkoja on kyllä ollut. Janmaatin puolelta ollaan alati vaarallisia ylöspäin tultaessa, maalinteko tuntuukin olevan eniten juuri Darylin harteilla tällä hetkellä.
Mitä tulee pukuhuoneen syöpiin, on Tioté varmastikin yksi näistä huonon ilmapiirin levittäjistä. Jo vuosi sitten ulahti ensimmäisen kerran medialle, että haluaa pois ja samaan aikaan kun esitykset ovat olleet noinkin paskoja, ei tuosta persoonasta vaan voi mitenkään huokua mitään positiivista hajua muille joukkuetovereille. Sissoko on toinen jota syytän. Saamme lukea myös seuraavalla mj-tauolla, kuinka tämä on kertonut medialle Newcastlen pienuudesta ja halukkuudesta pelata CL:ssä. Ketä tuollainenkin asenne palvelee? Ei edes Sissokoa. Kunnon idiootti. Moussakin on ollut enemmän tai vähemmän surkea jo vuoden ajan, joten jokohan olisi aika myydä se? Mua ainakin henkilökohtaisesti vituttaa kahtoa kyseistä äijää tällä hetkellä.
Siinä missä kesällä saatiinkin hyväntason pelaajia joukkueeseen, on se runko loppujen lopuksi edelleenkin sama kuin viime keväälläkin. Tämä "muutos", josta esim. Charnleykin tuossa parin viikon takaisessa viestissään puhui, on pidempijaksoinen. Ei yhden kesän juttu. Sitä tosin voidaankin ihmetellä, että kuinka realistinen se seurajohdonkin asettama top 8-targetti tälle kaudelle on...
Eli eli. Kuusi ottelua vedetty ja plakkarissa on kaksi tasuria sekä kolme tehtyä maalia. Kaikki sen näkee, että heikosti menee, se on fakta mitä kukaan ei kiellä. Mutta rehellisesti sanottuna, kuka uskoi silloin kesäkuussa kun otteluohjelma tuli julki, että kuuden pelin jälkeen oltaisiin kovin paljon paremmin vedetty? Varsinkin, kun tiedettiin että uusi valmentaja uusine kuvioineen on puikoissa. Vaikeita vastustajia ilman muuta, ainoastaan Watfordia vastaan näin Newcastlen selkeänä ennakkosuosikkina silloin kesäkuussa. En tässä puolustele mitenkään Mäkkiä tai joukkuetta sillä parempaankin on ollut aineksia paremmalla toteutuksella, mutta toivottavasti varsinkin se paikallinen kannattajakunta osottaisi malttia ja kärsivällisyyttä joukkuetta kohtaa, kannustusta kaivataan.
Nyt mitataan Mäkin kykyjä muuntaa taktiikkaansa toimivammaksi, kun on varmasti itsekin huomannut ettei joukkueessa ole tällä hetkellä rahkeita tikitakaan. Toki siellä on Mitrovickin tavallaan edelleenkin kiinni telineissä, ihan omasta syystään. Se tikitaka voi olla se hänen haluamansa pelityyli, mutta sen toimimiseen tarvitaan vielä pari siirtoikkunaa. Tässä joukkueessa on kaikesta nähdystä huolimatta hurjasti potentiaalia, joten itse ainakin vielä odottelisin vaikka sinne asti kunnes pelattuja pelejä on se 10.
Täytyy tämän kaiken kurjuuden keskellä muistaa myös se, ettei kaikilla päävalmentajilla tai managereilla ole yhtä salamalähtöä uudessa seurassaan, kuin vaikkapa Ronald Koemanilla oli vuosi sitten. Varsinkin kun ottaa huomioon, että suuri osa tämänkään joukkueen pelaajista ei ole pelannut tällaisella pelityylillä ennen. Nyt Mäkin on vaan älyttävä se, ettei tämä systeemi toimi ja että muutos pelitapaan on tehtävä. Toivottavasti pelikirjaan otetaan mukaan suoraviivaisempaa peliä jo ensi viikonlopusta alkaen, kun vastassa on Chelsea ja Mitrovickin tulee takaisin voittamaan pääpalloja. Mourinhohan ei ole vieläkään Newcastlessa voittanut...
Annetaan aikaa, joohan... Kyllä se tästä vielä lähtee! Lähtihän se käyntiin myös vuosi sitten, vaikka oltiin likimain samassa tilanteessa.
|
|
|
|
|
Narttu
Poissa
Suosikkijoukkue: Newcastle & TPS
|
 |
Vastaus #311 : 22.09.2015 klo 17:06:17 |
|
Taylor onkin näköjään taas loukkaantunut ja klesana pari-kolme kuukautta. Todella yllättävä uutinen.
|
|
|
|
|
Proudfoot
Poissa
Suosikkijoukkue: NUFC
|
 |
Vastaus #312 : 22.09.2015 klo 18:15:30 |
|
Olen Haltsun kanssa samaa mieltä siitä, että aikaa täytyy antaa. Mediassa on jopa jossain päin huhuiltu, että McClaren on jouluun mennessä pihalla. Jos Ashley palaa vanhaan tyyliinsä, jossa managerit vaihtuu puolen kauden välein niin ei ole kyllä mitään tolkkua. Tokihan tässä täytyy myöntää, että hiljaiseksi vetää ja hetkellinen nostatus alkaa olla taas kateissa ja se viime kausilta tuttu välinpitämätön fiilis alkaa hiipiä puseroon. Pelaajat vaihtuu, mutta sama konttaaminen jatkuu vuodesta toiseen. Helposti sitä lakkaa analysoimasta ja näkee, että koko struktuuri on pielessä ja niin kauan kun Ashley on puikoissa niin homma ei voi mennä muuten kuin päin helvettiä, mutta koitetaan...taas kerran. Olen samaa mieltä, että nykyinen pelisysteemi ei (vielä?) toimi ja vaikka mä periaatteessa näen mitä Haltsu ajat takaa niin tuo pallonhallinta ei kyllä mielestäni ole se mihin tuolla edes pyritään. Hammersia vastaan toki pallo pidettiin, mutta koska kotijoukkue ei ”antanut mahdollisuutta muuhun”. Koska rakastan tilastoja ja uskon niiden kertovan ainakin jotain, niin tutkailimpa niitä ja jaan niitä muidenkin iloksi.  Alkukauden osalta Newcastlen pallonhallintaprosentti näyttää 45.1% ja taulukossa se tarkoittaa kuudenneksitoista (16/20) korkeinta lukemaa. Takaa löytyvät vain Bilicin West Ham (45.0), Pardewin Palace (44.0), Ranierin Leicester (43.9) ja tietenkin Pulisin West Brom (42.2). Syöttöjen lukumäärässäkin Newcastle majailee sijalla 15. ja avainsyöttöjen (key passes) osalta ollaan sarjajumboja. Myös McClaren on itse varoitellut, ettei kannata odottaa mitään tikitakaa vaan vastahyökkäyksillä isketään. Mistä tuo illuusio pallonhallinnasta sitten syntyy? Veikkaan, että yksi syy on yksinkertaisesti vertaaminen pitkähköön Pardewin aikakauteen, johon verrattuna nyky-castle todellakin näyttää modernilta. Toinen syy on se, että pallo pyritään pitämään poissa ilmasta. Newcastle on voittanut liigan vähiten ilmataisteluita, mutta niitä on kokonaisuudessaan ollut castlen peleissä kirkkaasti sarjan vähiten. Tulee vahvasti sellainen fiilis, että McClaren on tiedostanut ongelman, joka on ollut läsnä vuosikausia ja pyrkii hinnalla millä hyvänsä välttämään tilanteita, missä joukkue on heikoimmillaan. Tuntuu siltä, kuin peli-ideologia olisi kateissa tai sitä ei ole vielä sisäistetty. McClaren on puhunut vastahyökkäysfudiksesta, mutta tehokasta sellaista ei olla nähty. Todennäköisesti SM ei halua, että joukkue hyökkää edeltäjänsä tavoin pitkällä pallolla, missä vastuu maalinteosta ja hyökkäyksestä on muutamalla ylimmällä pelaajalla muiden jäädessä varmistamaan. Nopeissa maata pitkin kulkevissa vastahyökkäyksissä tarvittaisiin kollektiivisesti lähes koko joukkuetta ja tähän ei olla totuttu. Usein näyttää siltä, että pallonriiston jälkeen Janmaat on ainoa pelaaja, joka lähtee kohti vastustajan maalia Anitan, Colbackin ja kumppaneiden kuunnellessa edelleen Pardewin takaraivoon takomia oppeja varmistamisesta. Hyökkäykset tyrehtyvät ja palloa leivotaan omalla kenttäpuoliskolla ilman päämäärää. Maalipaikoille pääsy on ollut vähintäänkin vaikeaa ja onhan harakkalauma laukonut koko liigan vähiten ylipäänsä. Mä ainakin haluan uskoa, että tässä on kyse siitä, että muutos vie aikaa lopputulos tulee olemaan joukkue, joka ainakin taistelee pisteistä. Vaikka en elä illuusiossa, että ollaan top 6-tiimi niin näen, että joukkueessa on laatua. Ainakin sen verran, että joukkueen ei kuuluisi olla niin aseeton kuin olemme olleet West Hamia, Swanseaa ja Watfordia vastaan. Mutta mannereurooppalaisista pelaajista koostuva joukkue valioliigassa tarvitsee riittävän pätevän moderniin futikseen nojautuvan taktikon valmentajakseen. Pahin skenaario omassa mielessä onkin se, että McClaren ei ole taktikkona riittävästi ajan hermolla, vaan Pardewin tavoin tarvitsisi joukkueeseensa ”brittiläisen selkärangan”. Suoraviivaisuutta ja kovuutta, mutta ennen kaikkea nälkäisiä ruoskijoita, jotka tappelisivat jokaisesta pallosta, saisivat muutkin taistelemaan ja ainoastaan sisuuntuisivat epäonnistumisista. Huomenna isomaalinen voitto Wednesdaystä ja sitä kautta onnistumisia koko joukkueelle. Seuraavat pari liigamatsia kuuluvat sarjaan nollapistettä, joskin Chelsean kaadossa on onnistuttu viime vuosina muutamankin kerran. Manchesteristä lienee turha haaveilla pisteestäkään. Kyllä Mäkille täytyy saada työrauha vähintään lokakuun loppuun, koska Norwich ja Stoke kotona ovat niitä pelejä mistä pitää pisteitä alkaa ottamaan. Siihen päälle vielä ensimmäinen derbyvoitto vuosiin ja ollaankin jo ihan eri tilanteessa.
|
|
|
|
|
Narttu
Poissa
Suosikkijoukkue: Newcastle & TPS
|
 |
Vastaus #313 : 22.09.2015 klo 19:29:53 |
|
Pallonhallinta% kun miettii niin kannattaisi tutkailla West Ham, Southampton ja Watford pelejä. Arsenalia ja Swanseaa vastaan oltiin yli puolet alivoimalla ja Manua vastaan puolustettiin hampaat irvessä.
Palloa hallitaan selvästi enemmän kuin Pardewn aikana, mutta nyt näyttää että pallonhallinnasta on tehty itseisarvo. Mieleen tulee Rodgerssin Swansea. Pitäiis nyt pystyä tekemään myös jotain sen kanssa, mutta murtautuminen näyttää heikolta ja pallottomien liike heikommalta. Cisse nyt tietysti vaihtuu Mitrogoaliin joka auttaa noitten keskitysten heittämisessä. Sekä tietysti siinä että jos palloo ei saa pelattua minnekään helpolla niin voidaan roiskaista Mitrolle.
Maalipaikoille murtautuminen vaatii enemmän Thauvinilta, Pereziltä, De Jongilta ja ennen kaikkea Sissokolta, joka on pelannut heikohkosti jo hetken. De Jong on vielä pahasti ulkona pelistä.
|
|
|
|
|
Haltsu
Poissa
Suosikkijoukkue: Newcastle United, Hertha BSC
|
 |
Vastaus #314 : 23.09.2015 klo 12:45:22 |
|
Koska rakastan tilastoja ja uskon niiden kertovan ainakin jotain, niin tutkailimpa niitä ja jaan niitä muidenkin iloksi.  Alkukauden osalta Newcastlen pallonhallintaprosentti näyttää 45.1% ja taulukossa se tarkoittaa kuudenneksitoista (16/20) korkeinta lukemaa. Takaa löytyvät vain Bilicin West Ham (45.0), Pardewin Palace (44.0), Ranierin Leicester (43.9) ja tietenkin Pulisin West Brom (42.2). Syöttöjen lukumäärässäkin Newcastle majailee sijalla 15. ja avainsyöttöjen (key passes) osalta ollaan sarjajumboja. Tosiaan kuten Narttu tuossa sanoi, alkukauden tilastoista ei pidä vetää kovin suuria johtopäätelmiä, sillä siellä on ne Swansea-, ManU- sekä Arsenal-pelit jotka sitä vähän niin kuin Newcastlen osalta "pilaa". Niissä varsinkin oltiin niitä olosuhteiden uhreja. Sitä vastoin kolmessa muussa pelissä ollaan hallittu huomattavasti enemmän palloa; Sotonia vastaan 56%, West Hamia 61% ja Watfordia 58%. Noiden perusteella, Newcastle pyrkii olemaan se palloahallitseva osapuoli jos se vaan saa pelata 11:llä miehellä näitä "saman tason" jengejä vastaan. Mutta tosiaan vielä ei olla löydetty tapaa, jolla saataisiin siitä jotain irti noin niin kuin tuloksellisesti. Tuntuu kyllä, että Mäkki olisi ikään kuin jopa hylännyt sen vanhan pelifilosofiansa Newcastlen takia. Fanit haluavat nähdä näyttävää jalkapalloa, ja siitä luodaan aina paineita Newcastlen päävalmentajan ylle. Yrittääkö McClaren sitten ikään kuin voittaa kannattajakuntaa puolelleen tuolla tikitakan tavoittelulla? Siltä se ainakin omaan silmään vaikuttaa. Tiedostaa varmaan itsekin, ettei ollut se fanien ykkösvaihto päävalmentajaksi. Täytyy sanoa, etten ole McClarenin aikaisemmista joukkueista tietoinen, että millä pelityylillä ne pelasi, mutta sellaisen käsityksen olen saanut ettei tämä kyllä koskaan ole pallonhallinta-fudiksen nimeen vannonut, vaan edennyt pikemminkin sillä "puolustus ensin"-periaatteella. Voisi siis sanoa, ettei mies nyt peluuta joukkuettaan niillä omilla vahvuuksillaan - siis nimenomaan McClarenin vahvuuksilla. Selittyykö tuo mielikuvitukseton pelaaminen tuolla? B-suunnitelmaa pelien aikana ei vielä toistaiseksi olla nähty, vaan ollaan väkisin yritetty saada tulosta tuolla pallon hitaalla liikuttamisella, eli sillä Mäkille vieraalla pelitavalla. Ei taida muuten näkyä tämänkään illan cup-ottelua mistään?
|
|
|
|
|
mustavalko
Poissa
|
 |
Vastaus #315 : 23.09.2015 klo 22:31:38 |
|
Onhan tämä McClarenin uusi Newcastle ollut täydellinen pannukakku. Tänä vuona ei taida mikään tuuri pelastaa enää putoamiselta. Aivan katastrofaalista peliä. Kaikki pienet optimismin rippeetkin alkavat olla mennyttä. Mihin tässä ollaan menossa? Mitä vittua? Kuka tilalle?
|
|
|
|
|
Proudfoot
Poissa
Suosikkijoukkue: NUFC
|
 |
Vastaus #316 : 23.09.2015 klo 22:42:45 |
|
Se siitä. 0-1 pataan kotona wednesdayltä eikä edes ihan rupusakilla liikenteessä. Hiljaseks vetää...
|
|
|
|
|
Proudfoot
Poissa
Suosikkijoukkue: NUFC
|
 |
Vastaus #317 : 23.09.2015 klo 22:56:58 |
|
Vaikka näen itseni positiivisena henkilönä niin just nyt on aika pirun vaikea olla sanomatta että "mitä me sanottiin". Miksi mikään ei muuttunut? sitä nuorekkaampaa ei hankittu pardsin korvaajaksi ja pelaajahankinnoissakaan ei taida olla vieläkään järkeä. Onko hankinnat oikeesti mäkin haluamia vaiko kenties carrin näköisiä pelaajia.... en mä tiedä onko tässä järkeä lähteä vaihtamaankaan kun joku väsynyt lädi sieltä aina tulee.
hyi saatana. Pakko ottaa olutta.
|
|
|
|
|
Tino Asprilla
Poissa
|
 |
Vastaus #318 : 24.09.2015 klo 05:44:56 |
|
😅 cup-valmentaja Mclaren. Oksettava paska koko joukkue. Jos ei Mitrovic jostain ihmeestä taio joukkueelle itseluottamusta niin pinppiin mennään että heilahtaa.
|
|
|
|
« Viimeksi muokattu: 24.09.2015 klo 05:49:53 kirjoittanut Tino Asprilla »
|
|
|
|
|
Proudfoot
Poissa
Suosikkijoukkue: NUFC
|
 |
Vastaus #319 : 24.09.2015 klo 11:42:14 |
|
On nukuttu yön yli ja edelleen ottaa pannuun. Sheffield teki viikonlopun matsista 10 (!!!) muutosta, eli olikos se vielä kaiken lisäksi niin, että vieraat olivat b-ryhmällä liikenteessä?  Ja yhtään laukausta maalia kohti Newcastle ei kuulemma saanut. Highlightsien perusteella Sissokon tolppa oli lähin mihin Newcastle pääsi ja totuuden nimissä on sanottava, että vierailijoilla oli maalin lisäksi vielä parhaat paikatkin. Parista metristä ylärimaan Sheffieldin tuhrima paikka on ihan miss of the season kamaa. Katkeskohan Mäkilläkin kamelin selkä tappion myötä? Viikonlopun Watford tappion jälkeen: ”No one said this job was going to be easy, we didn't think it would bee .. There is no crisis. We've seen enough not to panic and to stay calm." Ja eilen (4 päivää myöhemmin): ”Is the job harder than I thought? Absolutely. Without a doubt. People say it's a crisis and it's getting very close to it." Mua on jotenkin aiemmin ärsyttänyt ”futiseksperttien” spekulointi siitä, että koko seura on läpimätä juuriaan myöten, mutta vähitellen alkaa tulla semmonen fiilis että ehkä siinä on jotain perää. Ehkä noilla pelaajilla ei ole riittävää paloa tapella joukkueen eteen. Pelaajia hankitaan välillä isollakin rahalla ja meriitit on välillä sitä luokkaa, että odotukset ovat korkealla. Miettikää...Wijnaldum, Mitrovic, Thauvin ja Mbemba on toki pelaajia joille pitää antaa vielä aikaa, mutta mitä on toistaiseksi saatu. Mbemba on ainoa joka saa minulta puhtaat paperit. Gini ei ole tuonut Sotonia vastaan iskemän maalin lisäksi mitään, Thauvin ei sitä vähääkään (joo toki loisti jotain Northamptonia vastaan – jei) ja Mitrovicin ainoat statsimerkinnät on varoitukset ja ulosajo. Viime kauden hankinnoista Cabella lähti jo takaisin, de Jong alkaa vaikuttaa veljensä kopiolta, sillä lisäyksellä ettei pysy edes kunnossa. Rivierestä en edes tiedä missä menee? Klesana varmaan. Chuckykin taisi lähteä jo, tosin eipä tainnut saada minuuttiakaan. Ayoze ja Janmaat olivat ne viime kauden onnistuneet hankinnat ja Colback joo ihan kelpo peruspelaaja.
|
|
|
|
|
Narttu
Poissa
Suosikkijoukkue: Newcastle & TPS
|
 |
Vastaus #320 : 24.09.2015 klo 11:51:03 |
|
Kun kulkee niin kulkee. Tarvitaa Mitrolta ihmettä että tämä joukkue alkaa osumaan. Toki miehen paluu auttaa kun saadaan oikeasti kentälle hyökkääjä.
|
|
|
|
|
Toon Army
Poissa
|
 |
Vastaus #321 : 24.09.2015 klo 11:57:24 |
|
Mua on jotenkin aiemmin ärsyttänyt ”futiseksperttien” spekulointi siitä, että koko seura on läpimätä juuriaan myöten, mutta vähitellen alkaa tulla semmonen fiilis että ehkä siinä on jotain perää.
Onko tuo muka jossain vaiheessa ollut mielipideasia tai spekulointia?
|
|
|
|
|
Beezeri
Poissa
Suosikkijoukkue: Newcastle
|
 |
Vastaus #322 : 25.09.2015 klo 18:31:35 |
|
Lähinnä hommassa vituttaa kapteenin aneeminen pelaaminen ja koko helvetin olemus, kun hommat ei mene oikein putkeen. Toista se oli Nolanin ja Bartonin aikana. Yllättävän usein se on juurikin Coloccini joka jolkottelee ihan puolivauhdilla jossain tilanteen ulkopuolella kun vastustaja iskee maalin ja sen jälkeen tyytyy levitteleen käsiään niinku parempikin Luca Toni.
Asennepuolesta homma on niin pahasti kiinni ku vaan olla ja voi. Yritys joukkueella loppuu kuin seinään, jos vastustaja pääsee iskeen ekan maalin. Vahingossako Cisse iski ne maalit silloin Saksassa ja ekalla kaudella ku tuli Englantiin ku nykyään näyttää todella huonolta alasarjapelaajalta louhikkokosketuksineen? Onneksi Mitro sentään pystyy vähän suojaan palloa ylhäällä, mutta ku ei vaan tunnu pysyvän mies kentällä. Ihan varmaan vastustajat tulee arsyttämään kaveria kahta kauheammin nyt kun tietävät millainen kuumakalle on kyseessä ja siitähän ei seuraa ku ongelmia Newcastlelle. Mitron pää ei pysy kylmänä alkukauden perusteella ja sellaiset 5 punaista korttia ei olisi isokaan yllätys.
Koko joukkueen puolustus se ongelma vaan on yhä edelleen. Jopa kautta aikain paskimmat Valioliiga joukkueet pystyvät luomaan pari tilannetta per peli, josta sitten iskeä hyvällä prosentilla. Hommaa vaan vaikeuttaa se että Newcastle päästää ihan liian monta omiin, että se yks tai jopa pari maalia riittäisi edes pisteeseen. Mielummin vaikka niitä 0-0 tasureita sitten! Tuskin Hodarin Roynkaan Newcastle löytäisi yhtään vahvuusaluetta omasta pelistään, että pisteitä tulisi. Potkikaa niitä saatanan luusereita perseelle nyt heti, että alkaa jotain tapahtuun ennen kuin on liian myöhäistä. Joukkueeseen ei tähän hätään löydy yhtä ainoata liideriä ku siirtoikkunaki on kiinni
|
|
|
|
|
Beezeri
Poissa
Suosikkijoukkue: Newcastle
|
 |
Vastaus #323 : 25.09.2015 klo 18:33:19 |
|
Onko tuo muka jossain vaiheessa ollut mielipideasia tai spekulointia?
Miten sen muka pitäis vaikuttaa joukkueen peliesitykseen, jos omistaja sattuu vaan olemaan hiukkasen ahne? Pelaajista ja coaching staffista se homma lähtee
|
|
|
|
|
Toon Army
Poissa
|
 |
Vastaus #324 : 25.09.2015 klo 21:26:26 |
|
Miten sen muka pitäis vaikuttaa joukkueen peliesitykseen, jos omistaja sattuu vaan olemaan hiukkasen ahne? Pelaajista ja coaching staffista se homma lähtee
No miten se voisi olla vaikuttamatta. Ei tarvitse olla mikään sherlock nähdäkseen, että tässä seurassa on helvetin paljon pielessä pohjia myöten. Sitä faktaa, että seuran tarkoitus tällä hetkellä on vain olla olemassa ja säilyä sarjassa on mahdotonta eristää joksikin omaksi asiakseen, jonka ei pitäisi vaikuttaa mihinkään. Ashley on onnistunut poistamaan kuvasta lähes kaiken sen, minkä takia jalkapalloseura on kannattajalle tärkeä. Se ei pyri menestymään, se ei herätä juuri mitään tunteita, se ei viihdytä, se ei arvosta kannattajiaan, sitä ei kiinnosta vittuakaan mitä se merkitsee alueelle, kaupungille tai sen asukkaille. Sen sijaan se valehtelee kannattajilleen, jakelee porttikieltoja toimittajille joiden jutut eivät miellytä, palkkaa johtaviin asemiin ihmisiä jotka ymmärtävät ehkä taloudesta, mutta eivät jalkapallosta, priorisoi pelaajahankinnoissa myyntiarvoa, ei tarvetta tai sopimista joukkueeseen, laittaa stadionin nimen myyntiin, mainostaa paidassaan pikavippifirmaa, jne jne, lista on loputon. Ei se mikään ihme ole, että pelaajat näyttävät aneemisilta. Aneeminen on varmaan kuvaavin sana viime vuosien Newcastlesta. Valitettavasti tuo olotila ei vaan voi olla leviämättä läpi seuran. Johdossa ei ole intohimoa, kaupungissa ei ole intohimoa, katsomossa ei ole intohimoa, kentällä ei ole intohimoa. Iso osa kovimmista faneista on jo kauan sitten heittänyt kausikorttinsa jorpakkoon ja paikat on täytetty perhekannattaja-alueilla ja halvemmilla lipuilla porukalle, joka lähtee matsiin lähinnä eukkoaan karkuun ilman, että kiinnostaisi sen enempää. Tulot otteluista (liput/muu myynti) ovat Ashleyn aikana pudonneet enemmän kuin millään muulla Valioliigan seuralla. Kiva se on mainostaa edullisia lippuja, mutta pakkohan se on halvalla myydä, kun muuten pelattaisiin 15 000 ihmisen edessä. Ja syy ei ole se, että ihmiset eivät haluaisi maksaa, vaan se että ihmiset eivät halua maksaa paskasta. Lainaus "he knows the price of everything but the value of nothing" kuvaa meininkiä täydellisesti. Newcastlesta on kaikessa hiljaisuudessa muokattu kopio Sports Directistä, halpa brändi, jolle ainoastaan sillä mitä jää viivan alle on merkitystä.
|
|
|
|
|
|
|
|