k98belvi
Poissa
|
 |
Vastaus #3800 : 05.03.2016 klo 21:41:38 |
|
Aika ristiriitaiset fiilikset ottelun jälkeen. Periaatteessa ilman Coquelinin typerää punaista, olisi ollut erittäin hyvä mahdollisuus voittaa. Toisaalta taas sitten nousu tasuriin vieraskentällä alivoimalla on myös hyvä suoritus. Tietenkin voidaan myös spekuloida, että olisi tilanne kääntynyt vielä enemmän Arsenalille, kun Dier, taas kerran, jollakin ilveellä säästyi selvältä punaiselta. Kait tässä tapauksessa nousuun tasuriin ja pisteeseen pitää olla jollakin tavoin tyytyväinen. Sanchez myös lopulta onnistui maalinteossa ja Ramsey myös. Ospina maalilla ei ollut huono, vaikka Kanen maali meni vähän helposti ja tilanne näytti myös paitsiolta, tosin hidastuksia tuli aika heikosti.
Ramseylle laiturirooli näyttää sopivan selvästi paremmin, vaikka hän välillä pelasi aika alhaalla. Joku (Wenger) voisi sanoa Ramseylle, että hän ei ole Cazorla tai Özil, joten ei kannata yrittää sellaista mitä ei osaa. Jälleen liian monta kertaa Ramsey yritti jotain 40 m syöttöä tai kääntöä ykkösellä, joka ei mennyt lähellekään omaa pelaajaa. Sen sijaan Ramseyn vahvuus pystyjuoksuissa boxiin ja ihan lopussa pääsi hyvään maalipaikkaan, mutta valitettavasti Ramsey on vähän hidas jaloistaan ja Wimmer teki hyvän taklauksen. Bellerin syötti kaksi maalia upeasti, mutta kokonaisuudessaan hänen pelinsä vaatii vielä hiomista, liikaa huonoja syöttöjä omalla kenttäpuoliskolla ja heikkoa puolustamista. Maalisyötöt olivat upeita; ekassa 95% pelaajista olisi vetänyt joko päin pakkia tai taivaan tuuliin, mutta Bellerin näki hienosti vapaan Ramseyn. Toinen syöttö oli ehkä vielä upeampi, kuin suoraan Özilin syöttökirjasta. Aivan täydellinen syöttö Sanchezille, joka juoksee kolmen (?) Tottenham-pelaajan välistä syöttöön ja vetää ykkösellä sisään. Lienee turhaa kerrata, että llorahtihan se vähän helposti Llorisille, kuten Gibbsin tasoitus edellisessä kohtaamisessa. Tottenham-fanit voivat laittaa -4 pistettä Llorisin piikkiin näistä peleistä.
Elneny oli mielestäni ihan hyvä, eikä paikka debyytille ollut varmasti helpoin. Tuli tosin ainakin puoli viikkoa liian myöhään, kyllä Elnenyä olisi tarvittu jo Swanseaa vastaan. Gibbs vasemmalla pelasi ihan hyvän pelin kanssa, huomioonottaen hänen vähäisen pelituntuman. Ainoa asia mikä Gibbsin pelissä ärsyttää on hänen heikot purkunsa, miten huippuammattilainen ei saa parempaa purkua kuin 10 metriä metrin korkeudessa lentävän pallon. Sanchez pörräsi ja pörräsi ja sai lopultakin sen maalin. Özil oli heikko ja ansaitusti vaihtoon. Puolustuksessa Merte pelasi heikosti toiseen (paitsio?)maaliin johtaneen tilanteen, mutta muuten pelasi ihan miehekkäästi. Gabriel tosiaan antoi kerran oikein kunnolla palautetta omille, taisi olla lähinnä Bellerin. Tuollaista taistelutahtoa haluankin nähdä. Vastavuoroisesti yksi helppo purkupallo meinasi mennä omiin, viime sunnuntaina heikko purku/katko johti Manun johtomaaliin. Tuollaisiin ei vain ole varaa. Nyt Gabriel saanee pelata toivottavasti seuraavat kaksi peliä avauksessa ja pelaaminenhan on se, mikä kehittää. Ei Gabrielilla kuitenkaan ihan hirveästi pelejä Arsenal-paidassa ole. Toivottavasti otteet paranee, koska Merten kehittymiseen en enää usko.
Toivottavasti tästä joukkue saa energiaa ja uskoa omaan pelaamiseen, koska loppukausi pitää käytännössä vetää täydellisesti. Leicester on kuitenkin jo 8 pisteen karkumatkalla eli heidän pitää viimeisestä yhdeksästä pelistä hävitä kolme ja Arsenalin vetää täydellisesti, jotta Arsenal hoitaisi vielä mestaruuden. Epäilen, että Arsenal pääsee lähelle, mutta matka vain loppuu kesken.
Saas nähdä nyt, että ketkä pelaavat tiistaina Hullia vastaan. Näillä näkymin avauksessa ovat ainakin Walcott, Campbell, Iwobi, Flamini, Chambers, Elneny, Gibbs, topparipari ja tietenkin Ospina. Giroud voisi olla hyvä laittaa myös avaukseen, jotta hän saisi sen maalin tehtyä. Ei se tietenkään varmaa ole Hulliakaan vastaan. Lisäksi tällä hetkellä Welbeck on parempi kärjessä kuin Giroud. Reine-Adeleide ja mahdollisesti Bielik nousevat junnuista penkille. Monrealia tuskin riskeerataan, kuten ei myöskään Öziliä, Belleriniä tai Ramseyä. Mielenkiintoiseksi menee sitten, jos Arsenal menee jatkoon ja viikon kuluttua sunnuntaina on seuraava FA Cupin matsi. Voisin kuvitella, että sama avaus jatkanee, jos mahdollista. WBA:ta vastaan sitten hieman kovempi miehistö, mutta joku Monreal ja Kos silti huilannee. Barca-peliin sitten tietenkin niin hyvä avaus kuin mahdollista, kuten myös Evertonia vastaan. Everton-peliin vaaditaankin sitten Wengeriltä pelisilmää löytää pelaajat, joilla on motivaatio kunnossa mahdollisen Barca-löylytyksen ja putoamisen jälkeen.
|
|
|
|
|
k98belvi
Poissa
|
 |
Vastaus #3801 : 05.03.2016 klo 21:58:39 |
|
Leicester se näyttää vaan jaksavan. Mahtaa olla Wengerille uransa noloin nöyryytys jos/kun Ranieri tuolla joukkueella ja resursseilla vie mestaruuden. Samalla tuon luulisi jokaisen itsekriittisyyteen kykenevän tutkimaan omia tekemisiään hyvin tarkasti ja pohtimaan omaa jatkoa. Wengerin tapauksessa kaivetaan luultavasti liuta tekosyitä loukkaantumisista, otteluruuhkista, liiallisesta maaotteluista ja markkinoiden hulluista hinnoista.
En usko, että Wenger päätyisi siihen, että hän lopettaa, jos ja kun Leicester vie mestaruuden. Jos sopimus olisi katkolla, niin EHKÄ. Nyt kun sopimusta on vuosi jäljellä, niin Wenger jatkanee 99% varmuudella. Ainoastaan se, että Arsenal valahtaa ulos CL-paikoilta saattaa aiheuttaa silmien avautumista johtoportaassa, mutta uskon silloinkin Wengerin jatkavan tyyliin "sinä meidät tänne johdatit, joten korjaa virheesi" ja Wenger on varmasti enemmän kuin tyytyväinen saadessaan johdattaa Arsenalin takaisin CL-joukkueeksi. Sitten jos Arsenal jäisi toistamiseen ulos CL-paikoilta, niin seurajohdon olisi helppo olla jatkamatta sopimusta ja ehkä Wengerkin toteaisi, että ehkä tämä oli tässä. Tietenkin Wenger haluaisi lähteä voittajana. Kuka ei haluaisi, mutta jos tällä kaudella ei mestaruutta tule, niin ei Wenger sitä tule koskaan voittamaan. Wenger tekee kuitenkin kaudesta toiseen niin paljon virheitä nykyään, että olisi jotenkin mahdotonta kuvitella ettei hän tekisi jollakin kaudella yhtään virheitä ja Arsenaö vetäisi jonkun 95 pisteen kauden. Toivon, että tämä kausi on edes vähän avannut Wengerin silmiä muutaman pelaajan ja pelipaikan suhteen. En nyt ala sen enempää avaamaan, mutta Arsenal tarvitsee kunnollisen ykköshyökkääjän, keskikentän oikean laiturin ja topparin. Nämä siis avaukseen. Rotaatioon tarvitaan ainakin kunnollinen korvaaja/kirittäjä/seuraaja Cazorlalle sekä mahdollisesti Coquelinille kunnollinen rotaatiomies, koska en usko Elnenyn tason riittävän kuitenkaan tuonne keskikentän pohjalle yksistään. Ihannetilanteessa myös Bellerinille olisi kunnon kirittäjä/opastaja, eikä pelkästään Calle, joka palaa joskus loukkaantumisesta ja taso on lie mitä. Ovesta ulos Flamini, Rosicky, Arteta, Walcott ja mahdollisesti Campbell, riippuen siitä minkätyyppisiä pelaajia ykköskärki ja laituri ovat. Eli pystyykö kärki tarvittaessa pelaamaan myös laiturina?
|
|
|
|
|
Eiccu
Poissa
|
 |
Vastaus #3802 : 05.03.2016 klo 22:06:23 |
|
Toivottavasti tästä joukkue saa energiaa ja uskoa omaan pelaamiseen, koska loppukausi pitää käytännössä vetää täydellisesti. Leicester on kuitenkin jo 8 pisteen karkumatkalla eli heidän pitää viimeisestä yhdeksästä pelistä hävitä kolme ja Arsenalin vetää täydellisesti, jotta Arsenal hoitaisi vielä mestaruuden. Epäilen, että Arsenal pääsee lähelle, mutta matka vain loppuu kesken.
Kyllähän kaikki kärkijoukkueet tulevat tiputtamaan vielä pisteitä ja Arsenalin pitää ryhdistäytyä jo CL-paikan saavuttaakseen. Viimeisestä viidestä pelistä saldona on kaksi tasapeliä ja kolme tappiota. Ohjelma jatkuu tiiviinä ennen maaottelutaukoa: 08.03.2016 Hull City away 12.03.2016 West Bromwich Albion home 16.03.2016 Barcelona away 19.03.2016 Everton away Kaikki muut olisi oikeastaan pakko voittaa, paitsi ehkä Barcelona, mutta tuskin Wenger tuonnekaan lähtee lepuuttamaan pelaajia. Everton peli on potentiaalinen kompastuskivi ja keväällä on vielä vieraspelit West Hamia ja Cityä vastaan, joista täysiä pisteitä on vaikea hakea, vaikka City onkin ollut surkea kärkipään joukkueita vastaan. Toki Leicesterillä ja Spursillakin on pelejä, joissa pisteitä tippuu, mutta etenkin Leicesterin etumatka on niin selkeä, että paha sulaminen pitää tapahtua, että Arsenal pääsisi edes ihan kannoille. Takaa taas on tulossa taas vähän parempaan vireeseen päässyt United sekä huippuvireen löytänyt West Ham. Cityhän menee rästipelin voittamalla jo ohi, joten vaara CL-paikkojen ulkopuolelle jäämisestä on ihan todellinen.
|
|
|
|
« Viimeksi muokattu: 05.03.2016 klo 22:15:29 kirjoittanut Eiccu »
|
|
|
|
|
Fin_Gooner
Poissa
|
 |
Vastaus #3803 : 05.03.2016 klo 22:16:13 |
|
Ei minua Leicesterin mestaruus hirveästi edes haittaisi. Jos Arsenal ei taaskaan voita, niin Leicesterille sen kyllä mieluiten soisi. Kunhan ei nyt saatana Spurs!
|
|
|
|
|
Pyyleva
Poissa
Suosikkijoukkue: Arsenal FC since 2010
|
 |
Vastaus #3804 : 05.03.2016 klo 22:21:14 |
|
Kliininen Lukaku on jo tänään sössinyt pilkun ja läpiajon eli mitä uutta se toisi Arsuun? Eikös noita jo ole Arsussa tarpeeksi?
Sekä teki Evertonin ensimmäisen ja alusti toisen maalin.
|
|
|
|
|
Pyyleva
Poissa
Suosikkijoukkue: Arsenal FC since 2010
|
 |
Vastaus #3805 : 05.03.2016 klo 22:32:39 |
|
Kolme kuukautta on tarvinnut kärsiä Ramseytä keskikentällä ja nyt oltaisiin tuomassa yhtä peliälytöntä pelaajaa, vastaavan heikolla tekniikalla seuraksi. Barkley saa aivan tolkuttomasti helppoja virheitä anteeksi Evertonissa paikoittain näyttävällä pelityylillään ja englantilaisuudellaan. Lukakulle ehkä, Barkleytä ei koskaan.
Barkley iskenyt kuitenkin tehot 8+7, kun Ramsey taas 5+3. Lisäksi on varmasti käytännöllisempi pelaaja, kuin Walcott, saati Arteta, Flamini tai Rosicky. Leveyttä tämä joukkue tarvitsee ja tarpeeksi laadukasta sellaista. En yhtään laittaisi pahakseni, jos pelaajalistalla lukisi kesällä Lukaku, Giroud, Welbeck, Özil, Barkley, Cazorla, Ramsey, Sanchez jne. Toki Cazorlalle pitäisi alkaa löytää joku etevä kakkosmies tai jopa korvaaja. Mutta tämä kausi on pahasti kesken ja CL-pelitkin vielä kysymysmerkkinä. Joten nyt olisi tilausta kunnon voittoputkelle, jossa pitäisi myös City kellistää.
|
|
|
|
|
Rotta Ayala
Poissa
|
 |
Vastaus #3806 : 05.03.2016 klo 22:33:45 |
|
Noniin nyt kun nämä turhat liigapelit on saatu pelattua niin Arsenal voi taas keskittyä siihen ainoaan asiaan mistä on vielä mahdollista Wengerin aikana jotain voittaa. Tiehän on FA:ssa auki aina semeihin asti naurettavan helppona, mutta toki joulukuusta alkanut "en tunne tuota vierelläni pelaavaa kaveria" pelityyli ei tee näistäkään vastustajista helppoja voitettavia.
|
|
|
|
|
veijomeri
Poissa
|
 |
Vastaus #3807 : 06.03.2016 klo 00:04:06 |
|
Kyllähän kaikki kärkijoukkueet tulevat tiputtamaan vielä pisteitä ja Arsenalin pitää ryhdistäytyä jo CL-paikan saavuttaakseen. Viimeisestä viidestä pelistä saldona on kaksi tasapeliä ja kolme tappiota. Ohjelma jatkuu tiiviinä ennen maaottelutaukoa: 08.03.2016 Hull City away 12.03.2016 West Bromwich Albion home 16.03.2016 Barcelona away 19.03.2016 Everton away
Kaikki muut olisi oikeastaan pakko voittaa, paitsi ehkä Barcelona, mutta tuskin Wenger tuonnekaan lähtee lepuuttamaan pelaajia. Everton peli on potentiaalinen kompastuskivi ja keväällä on vielä vieraspelit West Hamia ja Cityä vastaan, joista täysiä pisteitä on vaikea hakea, vaikka City onkin ollut surkea kärkipään joukkueita vastaan. Toki Leicesterillä ja Spursillakin on pelejä, joissa pisteitä tippuu, mutta etenkin Leicesterin etumatka on niin selkeä, että paha sulaminen pitää tapahtua, että Arsenal pääsisi edes ihan kannoille.
Takaa taas on tulossa taas vähän parempaan vireeseen päässyt United sekä huippuvireen löytänyt West Ham. Cityhän menee rästipelin voittamalla jo ohi, joten vaara CL-paikkojen ulkopuolelle jäämisestä on ihan todellinen.
Ihan hyvää pohdintaa, mutta tosiaan west brom peli siirtyy mahdollisen hull voiton myötä tulevaisuuteen.
|
|
|
|
|
lortti
Poissa
Suosikkijoukkue: Arsenal
|
 |
Vastaus #3808 : 06.03.2016 klo 00:50:18 |
|
Ja mikähän saa jengin uskomaan että nämä vahvistukset valitsevat kesällä vaarin johtaman Arsenalin Pepin tai Muorin Manchesterin sijaan. FA cup, CL eka pudotuspelikierros, Lontoon vetovoima? Tässä on täysi työ pitää kesällä Özil ja Alexis joukkueessa.
|
|
|
|
|
Tekniikka
Poissa
|
 |
Vastaus #3809 : 06.03.2016 klo 09:08:24 |
|
Ja mikähän saa jengin uskomaan että nämä vahvistukset valitsevat kesällä vaarin johtaman Arsenalin Pepin tai Muorin Manchesterin sijaan. FA cup, CL eka pudotuspelikierros, Lontoon vetovoima? Tässä on täysi työ pitää kesällä Özil ja Alexis joukkueessa.
Toisin sanoen ei kannata edes yrittää, koska muutkin ovat isojen kalojen erässä? Ja saihan Arsenal jo Özilin ja Sanchezin. Sitä paitsi kaikilla ökyille vahvistusten tarpeet eivät ole samat. Esim. Lukaku, jota käytin esimerkknäi, voisi jopa olla houkuteltavissa Arsenaliin ensi kesänä. Jos käy nopeasi läpi tilanteen muissa seuroissa: Bayern: ei mitään tarvetta ykköskärjelle. Barca: ei mitään tarvetta ykköskärjelle. Real: ei mitään tarvetta ykköskärjelle, etenkin kun Benzema pelaa elämänsä kautta. Toki vammaherkkyys on ongelma. Chelsea: ei tarvetta ykköskärjelle. Ja haluaako Lukaku takaisin seuraan, jossa häntä ei arvostettu? City: ei mitään tarvetta ykköskärjelle. Manu: selkeästi tarvetta ykköskärjelle, mutta ongelmaksi voi tulla Mourinho. Lukaku on nähnyt kuinka mukava mies Muori on, jos et kuulu Muorin suosikkeihin. Arsenal ja Manu ovat näistä ne ainoat seurat, joissa Lukaku olisi varmasti ykköskärki. Muissa seuroissa olisi luvassa penkillä istumista. Nähdäkseni Arsenalilla olisi siis hyvät saumat houkutella Lukaku seuraan, kun pelaajassa on hieman kiukuttelijankin vikaa. Sitten taas esim. Griezmann on luultavasti paljon vaikeammin houkuteltavissa, kun tämän pelaajan perässä lienee useampi Arsenalia rikkaampi öky. Nuo ovat siis vain yksittäisiä esimerkkejä, enkä sano, että juuri noiden perässä pitäisi olla. Ja toki jonkun Lukakun hankkiminen hyökkäykseen olisi yhtä turhaa puuhastelua kuin Sanchezin hankkiminen, jos keskikentän ja puolustuksen ongelmia ei perinteiseen tapaan korjata. Sanchezin ja Özilin pitämiseksi olennaista lienee juurikin laatupelaajien hankkiminen. Molemmat varmasti houkuteltiin seuraan uhmakkailla puheilla isoista investoinneista ja kunnianhimosta, mutta kummankin näkemys on mitä luultavimmin se, ettei ne investoinnit ole todellakaan olleet sitä luvattua tasoa. e. spell-checking on kyllä selainten paskin ominaisuus.
|
|
|
|
« Viimeksi muokattu: 06.03.2016 klo 09:16:21 kirjoittanut Tekniikka »
|
|
|
|
|
Kratos
Poissa
|
 |
Vastaus #3810 : 06.03.2016 klo 09:16:16 |
|
Keskusteluun Wengeristä sen verran, että uudet tuulet voisi olla ihan tervetulleita, kuten jo monena vuonna.
Yleensä on vaan tuotu jotain vitun Martinezeja tässäkin topicissa (tai siis edeltäjissä) tilalle, joka nyt olisi Manumainen itsemurha ja Arsenalin resurssit on niin paljon pienemmät, että siitä ei sitten hetkeen noustakaan.
|
|
|
|
|
Tekniikka
Poissa
|
 |
Vastaus #3811 : 06.03.2016 klo 09:16:42 |
|
Keskusteluun Wengeristä sen verran, että uudet tuulet voisi olla ihan tervetulleita, kuten jo monena vuonna.
Yleensä on vaan tuotu jotain vitun Martinezeja tässäkin topicissa tilalle, joka nyt olisi Manumainen itsemurha ja Arsenalin resurssit on niin paljon pienemmät, että siitä ei sitten hetkeen noustakaan.
Löw. e. Ja Arsenalissa on kyllä £200m käteiskassa, jolla voi kompensoida muutaman epäonnistuneen kauden.
|
|
|
|
« Viimeksi muokattu: 06.03.2016 klo 09:31:12 kirjoittanut Tekniikka »
|
|
|
|
|
Jaska
Poissa
|
 |
Vastaus #3812 : 06.03.2016 klo 09:57:52 |
|
Annetaan ottelusta joukkueelle kaikesta huolimatta tyydyttävä arvosana. Takana surkea jakso pelejä ja sitten vielä hyvin hallussa olleen pelin tappaa Coquelin todella typerällä hölmöilyllään. Siitä huolimatta hyvää taistelua ja lopulta tasoitus vajaalla. Jos joukkue olisi pelannut muuten viime aikoina edes kohtuullisesti, tästä tuloksesta voisi olla hyvinkin tyytyväinen. Nyt vain valitettavasti mestaruus voidaan unohtaa. Siihen vaadittaisiin käytännössä voitto jokaisesta pelistä ja samalla Leicesterin pitäisi alkaa tuhnuilemaan selvästi nykyistä pahemmin. Tuon todennäköisyyden voi jokainen päätellä tahollaan.
Katse siis nöyrästi takana puuskuttavaan Cityyn ja kolmannen sijan säilyttämiseen. Jos tästä parempi jakso saataisiin päälle niin Spursin pudottaminen on vielä realismia, josta toki ei suurempaa iloa jaksa tällä kertaa repiä.
Nostetaan nyt vielä muutama valopilkku surkeuden keskellä. Elneny ja Welbeck olivat taas pirteitä ja miehistä voi olettaa olevan paljon iloa tulevaisuudessa.
|
|
|
|
|
potsolojo
Poissa
Suosikkijoukkue: Jämsänkosken Ilves
|
 |
Vastaus #3813 : 06.03.2016 klo 10:48:53 |
|
Spursilla näyttää olevan aika ikävä loppuohjelma, arsenalilla taas aika helppo - mutta tällä kaudella taas on nysväilty siihen malliin että kotitasuri jotain west bromia vastaan ei yllättäisi yhtään
|
|
|
|
|
Lesotho
Poissa
Suosikkijoukkue: Arsenal , Inter
|
 |
Vastaus #3814 : 06.03.2016 klo 11:02:36 |
|
Spursilla näyttää olevan aika ikävä loppuohjelma, arsenalilla taas aika helppo - mutta tällä kaudella taas on nysväilty siihen malliin että kotitasuri jotain west bromia vastaan ei yllättäisi yhtään
<Tiedätkö Leicesterin ohjelmasta?
|
|
|
|
|
k98belvi
Poissa
|
 |
Vastaus #3815 : 06.03.2016 klo 11:13:32 |
|
Huvittavaa miten fanit kyllä muistavat isojen olevan Arsenalia suurempia, mutta sitten kuvitellaan jonkun Tottenhamin ja Leicesterin menevän yhdellä suonenvetokaudella myös Arsenalin ohitse ja Arsenal ei saa ketään. Karu fakta on, että Arsenal on nyt ja ensi kaudella Valioliigan neljänneksi suurin seura ja vetovoima sen mukainen. Ensi kesänä kassassa lienee itse asiassa sellainen 250 milliä kun CL- ja Valjun tv-rahat napsahtavat tilille.
Real valmistautunee ensi kesänä siirtobänniin, niin sieltä saattaa taas tipahtaa murusia Arsenalin laariin. Enkä olisi yhtään yllättynyt jos Arsenal olisi oikeasti jonkun Aubameyangin perässä. Se on totta, että Özil ja Sanchez halunnevat parempia kanssapelaajia tai lähtevät lätkimään.
|
|
|
|
|
KIPEE
Poissa
Suosikkijoukkue: #meilläonunelma
|
 |
Vastaus #3816 : 06.03.2016 klo 11:19:30 |
|
Ei sillä ehkä ihan absoluuttisten huippupelaajien esim jonkun Özilin kannalta ole väliä vaan siirtyisi mieluummin Arsenaliin kuin Tottenhamiin(näin lähinnä esimerkkinä), mutta sen jälkeen tulee pelaajia joita suurin osa on jengistä niin kyllähän nämä "nousukkaat" pääsevät yhtä innokkaasti näihin käsiksi. Rahaa on käytössä paljon enemmän sekä TV-rahojen kautta, että UCL:ssä niin se nostaa sitten näiden keskivertopelaajienkin hintoja ylemmäs kun kilpailua on enemmän.
Nyt taitaa olla jo viisi voitotonta peliä putkeen, joten on ihan hyvä että näitä pelejä tulee nopeaan tahtiin eikä pääse tulemaan aina viikon välein sitä uutta mahdollisuutta. Toivottovasti tiistaina Hullia vastaan nähdän kova avaus ja raivataan tie seuraavalle kierrokselle. Eilistä peliä en ole vielä uskaltanut/ehtinyt katsoa, mutta mielestäni loukkaantumisen jälkeen Coquelin ei ole ollut samalla tasolla kuin aiemmin. Vaikea sanoa johtuuko pelaajan tason laskusta vai siitä, että vastustajat tietävät enemmän kaverista ja osaavat iskeä paremmin heikkouksiin.
|
|
|
|
|
k98belvi
Poissa
|
 |
Vastaus #3817 : 06.03.2016 klo 11:20:02 |
|
Ei-niin-laatulehti Daily Star huhuilee, että mikäli Arsenal tippuu tiistaina Hullia vastaan, niin johtoporras pyytäisi Wengeriä astumaan sivuun jo ensi kesänä. Uskokoot ken tahtoo.
|
|
|
|
|
k98belvi
Poissa
|
 |
Vastaus #3818 : 06.03.2016 klo 11:26:06 |
|
Ei sillä ehkä ihan absoluuttisten huippupelaajien esim jonkun Özilin kannalta ole väliä vaan siirtyisi mieluummin Arsenaliin kuin Tottenhamiin(näin lähinnä esimerkkinä), mutta sen jälkeen tulee pelaajia joita suurin osa on jengistä niin kyllähän nämä "nousukkaat" pääsevät yhtä innokkaasti näihin käsiksi. Rahaa on käytössä paljon enemmän sekä TV-rahojen kautta, että UCL:ssä niin se nostaa sitten näiden keskivertopelaajienkin hintoja ylemmäs kun kilpailua on enemmän.
Nyt taitaa olla jo viisi voitotonta peliä putkeen, joten on ihan hyvä että näitä pelejä tulee nopeaan tahtiin eikä pääse tulemaan aina viikon välein sitä uutta mahdollisuutta. Toivottovasti tiistaina Hullia vastaan nähdän kova avaus ja raivataan tie seuraavalle kierrokselle. Eilistä peliä en ole vielä uskaltanut/ehtinyt katsoa, mutta mielestäni loukkaantumisen jälkeen Coquelin ei ole ollut samalla tasolla kuin aiemmin. Vaikea sanoa johtuuko pelaajan tason laskusta vai siitä, että vastustajat tietävät enemmän kaverista ja osaavat iskeä paremmin heikkouksiin.
Ei Arsenal eteenpäin mene millään uusilla gervinhoilla, antaa niistä kilpailla leicestereiden yms. Kyllä Arsenalin hintaluokka on siellä 30+ millin pelaajissa. Niihin ei ole kuitenkaan kovin monella seuralla mahdollisuuksia. Coquelin ei ole myöskään päässyt pelaamaan Cazorlan kanssa loukkaantumisen jälkeen. Tosin tietty terävyyskin on mielestäni puuttunut Coquelinin otteista, mutta kyllä se sieltä vielä löytyy.
|
|
|
|
|
Eiccu
Poissa
|
 |
Vastaus #3819 : 06.03.2016 klo 11:42:54 |
|
<Tiedätkö Leicesterin ohjelmasta?
30 14.03.2016 Newcastle United home 31 19.03.2016 Crystal Palace away 32 03.04.2016 Southampton home 33 10.04.2016 Sunderland away 34 17.04.2016 West Ham United home 35 24.04.2016 Swansea City home 36 01.05.2016 Manchester United away 37 07.05.2016 Everton home 38 15.05.2016 Chelsea away Ei mikään mahdoton ohjelma. Leicester on hoidellut nuo alemman puoliskon joukkueet hyvällä prosentilla (pistekeskiarvo 2.47) ja ylemmän puoliskon joukkueista se pelaa Southamptonia ja West Hamia vastaan kotona. Vierailuilta OT:lle ja Stamford Bridgelle ei voi kovin paljon odottaa. Unitedilla todennäköisesti on vielä panosta tuossa pelissä, mutta Chelsealle viimeinen peli saattaa olla merkityksetön. Leicester siis ottaa lopuista peleistä varmaankin 18-20 pistettä päätyen 78-80 pisteeseem, kun Arsenal voi teoriassa loput pelit voittamalla päätyä 79 pisteeseen. Lienee selvää, ettei Arsenal vedä kauden loppuun 9 pelin voittoputkea, joten kärjen saavuttaminen vaatisi Leicesterilta selkeää tiputusta tulostasossa ja samalla Arsenalilta huomattavaa tasonnostoa. Myöskin ottelutahti on Leicesterille varsin suosiollinen verrattuna muihin kärkipään joukkueisiin, kun se on ainoastaan Valioliigassa mukana siinä missä muilla tulee lisäotteluita cupeista.
|
|
|
|
|
thiou
Poissa
|
 |
Vastaus #3820 : 06.03.2016 klo 12:44:20 |
|
30 14.03.2016 Newcastle United home 31 19.03.2016 Crystal Palace away 32 03.04.2016 Southampton home 33 10.04.2016 Sunderland away 34 17.04.2016 West Ham United home 35 24.04.2016 Swansea City home 36 01.05.2016 Manchester United away 37 07.05.2016 Everton home 38 15.05.2016 Chelsea away Ei mikään mahdoton ohjelma.
Jos eksytään Kettuja miettimään tässä topikissa, niin itse en katselisi heidän vastustajiaan ollenkaan. Ketut pelaavat samanlaisia (tasaisia) pelejä, oli vastassa ketä tahansa. Leicester ei ole sellainen joukkue, joka pystyy pitämään pelin kontrollin itsellään edes Sunderlandeja vastaan kuten vaikkapa jopa Spurs pystyy. Jos tuota listaa katsoo, niin en kovinkaan montaa peliä löydä, että Leicester pystyisi luomaan tekopaikkoja selkeästi vastustajaansa enemmän. Esim. joku Sunderland vieraissa ei todellakaan ole läpihuuto (kummallekaan). Sitä en toki kiistä, etteikö Leicester olisi suurin mestariehdokas tällä hetkellä. En kiistä sitäkään, etteikö Leicester pystyisi voittamaan jopa kaikkia jäljellä olevia pelejään, sillä niin kovassa lennossa Ketut ovat. Se on myös Kettujen kannalta plussaa Valioliigaa ajatellen, että pääsevät keskittymään vain sarjapeleihin. Mutta sitä en lähtisi tässä tilanteessa Kettujen kohdalla liikaa katsomaan, onko vastassa ylemmän kastin Southampton vai alemman kastin Sunderland. Jos taas mietitään Arsenalia, niin itse lohduttaudun sillä, että jos Arsenal ei voita suunnilleen kaikkia loppuja pelejään Valioliigassa, niin ei se mestaruutta ansaitsekaan, sillä niin masentavaa on ollut katsoa viime kierrosten otteita. Toki Tottenhamia vastaan tuli parempi suoritus, mutta edellisten taaperrusten jälkeen kaikki muu kuin kolme pistettä oli sellainen tulos, että mestaruus on hyvin kaukana. Noh, vielä on matkaa onneksi jäljellä ja kaikki joukkueet ovat tällä hetkellä sellaisia, että mitään vaan voi tapahtua. (Pitihän Citynkin olla varma mestari jo hyvissä ajoin kauden alussa, mutta ei siinä sen jälkeen kauan mennyt kuin muut olivat perässä ja kohta ohitse.)
|
|
|
|
|
Eiccu
Poissa
|
 |
Vastaus #3821 : 06.03.2016 klo 12:55:36 |
|
Jos eksytään Kettuja miettimään tässä topikissa, niin itse en katselisi heidän vastustajiaan ollenkaan. Ketut pelaavat samanlaisia (tasaisia) pelejä, oli vastassa ketä tahansa. Leicester ei ole sellainen joukkue, joka pystyy pitämään pelin kontrollin itsellään edes Sunderlandeja vastaan kuten vaikkapa jopa Spurs pystyy. Jos tuota listaa katsoo, niin en kovinkaan montaa peliä löydä, että Leicester pystyisi luomaan tekopaikkoja selkeästi vastustajaansa enemmän. Esim. joku Sunderland vieraissa ei todellakaan ole läpihuuto (kummallekaan).
Leicesterin tuloksissa hyviä ja ei niin hyviä joukkueita vastaan on kuitenkin selkeä ero: häntäpään kymmenikköä Leicesterin pistekeskiarvo on 2.47, kun ylempää puoliskoa vastaan se on 1.64 ja kärkikolmannesta vastaan 1.50. Vastustajilla siis on tuloksiin varsin suuri vaikutus, näyttipä se peli sitten miltä tahansa. Noista vastustajista 6 on sarjan alemmasta puoliskosta, Southampton keskikastista ja West Ham United ja Chelsea kärkikolmanneksesta.
|
|
|
|
|
Tekniikka
Poissa
|
 |
Vastaus #3822 : 06.03.2016 klo 13:38:22 |
|
Ei-niin-laatulehti Daily Star huhuilee, että mikäli Arsenal tippuu tiistaina Hullia vastaan, niin johtoporras pyytäisi Wengeriä astumaan sivuun jo ensi kesänä. Uskokoot ken tahtoo.
Tuonhan voi päätellä avauksesta. Jos kentälle astelee ykköset, huhu pitänee paikkansa.
|
|
|
|
« Viimeksi muokattu: 06.03.2016 klo 14:26:29 kirjoittanut Tekniikka »
|
|
|
|
|
Fin_Gooner
Poissa
|
 |
Vastaus #3823 : 06.03.2016 klo 13:58:37 |
|
Leicester se näyttää vaan jaksavan. Mahtaa olla Wengerille uransa noloin nöyryytys jos/kun Ranieri tuolla joukkueella ja resursseilla vie mestaruuden. Samalla tuon luulisi jokaisen itsekriittisyyteen kykenevän tutkimaan omia tekemisiään hyvin tarkasti ja pohtimaan omaa jatkoa. Wengerin tapauksessa kaivetaan luultavasti liuta tekosyitä loukkaantumisista, otteluruuhkista, liiallisesta maaotteluista ja markkinoiden hulluista hinnoista.
Miksi tuo olisi Wengerille sen suurempi nöyryytys kuin van Gaalille, Mourinholle ja Pellegrinille? 
|
|
|
|
|
KIPEE
Poissa
Suosikkijoukkue: #meilläonunelma
|
 |
Vastaus #3824 : 06.03.2016 klo 14:17:14 |
|
Arsene Wengeristä tulee nyt Euroopassa valmentavista managereista pisimpään samaa seuraa valmentanut henkilö ja joka on vielä virassaan. Komea suoritus ja toivottovasti sen kunniaksi tulisi pari pyttyä vielä ! Portdawnin McFall erosi eilisen tappion jälkeen: http://www.bbc.com/sport/football/35735792E: Jaa päivätty uutinen eiliselle, luulin uudeksi jutuksi kun tuli BBC:n feedistä vastaan...
|
|
|
|
« Viimeksi muokattu: 06.03.2016 klo 14:19:15 kirjoittanut KIPEE »
|
|
|
|
|
|
|
|