Liberchies
Poissa
|
 |
Vastaus #3950 : 13.03.2016 klo 18:00:09 |
|
Jos Wenger olisi ollut Watfordin manageri ja sanotaan vaikka Klopp Arsenalin, olisiko Watford mennyt jatkoon?
Ylimielistä potkiskelua 80 minuuttia ja yritystä vasta kun on liian myöhäistä. Keskuspuolustus tekee pelistä toiseen räikeitä virheitä ja hyökkäyksessä on vain kaksi pelaajaa, jolta on lupa odottaa jotain.
Toivon että huomenna Gazidis pitää ylimääräisen tiedotustilaisuuden, jossa kerrotaan Wengerin potkuista. Sammakolla ei pitäisi olla enää mitään asiaa koko organisaatioon ja porttikielto Colneylle. Specialist in failure. Otappa kainaloosi Walcott ja Ox kun lähdet.
|
|
|
|
|
kuupa
Poissa
|
 |
Vastaus #3951 : 13.03.2016 klo 18:38:17 |
|
Joku Kroenken haastis tuli vastaan, jossa ukko ykskantaan totesi, ettei ostanut joukkuetta mestaruuden kiilto silmissä. Sitten tuli tuttua diipadaapaa siitä, että öljyökyt ovat siinä mielessä huonoja omistajia, että saattavat yllättäen kyllästyä joukkueen rahoittamiseen ja päästää homman levälleen. Eli niin kauan kuin bisnes toimii ja Wenger uljaasti vie seuran UCL-sijoille, on turha odottaa mitään muutoksia nykymenoon. Ainoaksi toivoksi jää, että Wengerillä sen verran järki luistaa, ettei mitään uutta kolmen vuoden pahvia mene allekirjoittamaan. Jäävätköön itsensä sitten vaikka rakkaudesta seuraan.
Itseasiassa tuo Kroenken leiri alkaa muodostua melkoiseksi kivireeksi. Strategia kun tuntuu olevan tuo "mahdollisimman vähäisillä satsauksilla UCL-rahoille". Tässähän alkaa toivoa jo hirveän Usmanovin ja Deinin vallankaappausta. Red&White-yhtymä taitaa edelleen sen reilun 30% seurasta omistaa? Onko siis ainoa toivo myydä sielu ja hyväksyä seuran omistus hämärämiehen kynsiin?
Nyt jos koskaan toivoisi Wengeriltä rehellisyyttä. Teamtalkissa oli herran haastattelu, jossa raamatullisin vertauskuvin puhuttiin ihmisten tyytymättömyydestä ja omien sanojensa mukaan ymmärtää "meitä". Pahoin vaan pelkään, että se jää ymmärrykseen. Toimintatavat ovat ja tulevat olemaan samat hamaan tappiin asti. Näin pärjättiin 90-luvullakin, eikä peli ole muuttunut mihinkään.
|
|
|
|
|
Tekniikka
Poissa
|
 |
Vastaus #3952 : 13.03.2016 klo 19:28:51 |
|
Red&White-yhtymä taitaa edelleen sen reilun 30% seurasta omistaa? Onko siis ainoa toivo myydä sielu ja hyväksyä seuran omistus hämärämiehen kynsiin? Usmanov on kyllä sellainen rosvoparoni, että jopa Abra on pikkurikollinen tohon ihmispaskaan verrattuna. Jenkit ovat toki sieluttomia rahahuoria ja esim. Kroenke ei taida oikein ymmärtää mikä ero eurooppalaisella ja jenkkiläisellä kannattajakulttuurilla on, mikä varmaankin aiheuttaa jatkossakin ongelmia. Ja onhan Kroenke sinällänsä varsin vastenmielinen köyhät kyykkyyn -korporaatiososialisti, mutta ei Kroenkesta silti millään saa niin vastenmielistä kuin Usmanovista. Toivon että huomenna Gazidis pitää ylimääräisen tiedotustilaisuuden, jossa kerrotaan Wengerin potkuista. Sammakolla ei pitäisi olla enää mitään asiaa koko organisaatioon ja porttikielto Colneylle. Specialist in failure.
Toki myös Primoracin on lähdettävä samalla ovenavauksella Wengerin kanssa. Tämä on kai se ukko, joka on Wengerin kanssa vastuussa pelaamisen taktisesta puolesta. Bould taas kannattaisi mielestäni pitää, sillä tässä on todellakin Arsenalin mies ja arvot sekä tunteet seuraa kohtaan sen mukaiset. Edelleenkin olen sitä mieltä, että Tony Adams olisi kannattanut ottaa boardin puheenjohtajaksi eikä sitä puolikuollutta pappaa. Adams on paska manageri, mutta karismaa miehellä on ja myös munaa olla hyväksyttämättä mitä tahansa paskaa.
|
|
|
|
« Viimeksi muokattu: 13.03.2016 klo 20:03:05 kirjoittanut Tekniikka »
|
|
|
|
|
Raseliz
Poissa
Suosikkijoukkue: Arsenal, Real Madrid
|
 |
Vastaus #3953 : 13.03.2016 klo 20:13:34 |
|
Vähän epäilen, että siellä olisi munaa antaa potkut Wengerille valitettavasti. Lähtee silloin, kun itse haluaa.
|
|
|
|
|
Delariva
Poissa
Suosikkijoukkue: "Vähe pulustaa, vähää alusta" = tekstiulostetta.
|
 |
Vastaus #3954 : 13.03.2016 klo 20:17:09 |
|
Hohhoijakkaa. Enempää ei edes pitäisi tarttua paskaan(=laiskaan) provoon, mutta tartutaan nyt kuitenkin.
Argumenttihan Barkleyn hankinnalle on, että Barkley hg-pelaaja ja että Arsenalilla on "vain" kaksi kymppipaikan. Ekan pointin voi ymmärtää, mutta toista ei. Sitä ei tietysti tiedä mille tasolle Barkley kehittyy, mutta kyllä sen näkee jo nyt, ettei Barkley ole sellainen luova luova pallotaituri että tulisi ikinä menemään kymppipaikalla ökyseurassa. Barkleyn kohkaaminen voi toki kehittyä hiukan maltisimmaksi, järkevämmäksi ja pallovarmemmaksi pelaamiseksi, jolloin tuo voisikin olla pätevä b2b-pelaaja.
Tässäkin on vaan se ongelma, että Wenger luopui viime kaudella siitä ajatuksesta, että keskikentän pohjalla on b2b sekä pelinrakentaja. Wenger vaihtoi siihen käytetympään malliin, jossa on puolustava kk-pelaaja ja sitten vierellä se taitavampi ja luovempi pelaaja. Wenger lähti samalla ajatuksella myös tähän kauteen ja Ramsey pääsi keskikentälle vain sen takia, että Cazorla loukkaantui ja Wilshere ei ole ikinä pelikunnossa. Miksi siis hankkia Barkley, kun se rooli jolle tuolla voisi tulevaisuudessa käyttöä on juurikin b2b, jonka käytöstä Wenger on luopunut. Ja Arsenalilla on ennestäänkin pelaajia, jotka ovat jotakuinkin mallia Barkley.
Noin muuten ei voi kuin sanoa, että voisi Zanetti, Arkon, unreal ym. joku vähän järkevämpi kirjoittaja tulla taas tarinoimaan jotain, ettei topikki olisi 80% näiden delarivojen ym. hessuhopojan aivopiereskelyä. Toki onhan Arsenalin ongelmista keskustelu vähän väsynyttä kun ongelmat ovat vuodesta toiseen samat ja niitä on puitu lukemattomat kerrat.
Mikä sua vaivaa? Sä kirjoitat tänne "faktoja" päivästä toiseen ja sit haukut muita hessu hopoiks. Mun mielestä just kaikki "joku vitun Everton" jutut on täyttä ES-jonnepaskaa. Ja muutenkin jatkuva futiksen opettaminen meille lajista tietämättömille on äärimmäisen hienoa. Eiku.. niin, mee pois.
|
|
|
|
|
Tekniikka
Poissa
|
 |
Vastaus #3955 : 13.03.2016 klo 20:37:21 |
|
Mikä sua vaivaa?
Sä kirjoitat tänne "faktoja" päivästä toiseen ja sit haukut muita hessu hopoiks.
Mun mielestä just kaikki "joku vitun Everton" jutut on täyttä ES-jonnepaskaa. Ja muutenkin jatkuva futiksen opettaminen meille lajista tietämättömille on äärimmäisen hienoa. Eiku.. niin, mee pois.
 Kaikella on toki hintansa. Tällä foorumilla hintaa maksetaan sananvapaudesta ja se sitten tarkoittaa, että joutuu lukemaan juuri sun kaltaisten hessuhopojen avautumisia. Harmi sinällänsä, että nyt kun liiremikistä on näköjään päästy eroon niin tilalle tuli toinen samanlainen. Vai lieneekö kyseessä sama käyttäjä?
|
|
|
|
|
Arkon
Poissa
Suosikkijoukkue: Wengerin Arsenal, AC Oulu
|
 |
Vastaus #3956 : 13.03.2016 klo 20:38:45 |
|
Sen Adamsin voisi varmaan samalla raahata kentän puolelle. Riittää, että seisoo suunnilleen linjassa, puskee tai potkii kohdalle tulevat pallot pois ja huutaa naama punaisena mokaileville joukkuekavereille, niin lopputulos tuskin on paljon tätä huonompi. Peli tänään ei ollut mitään erityisen surkeaa ennen Watfordin ensimmäistä maalia (ei tietenkään erityisen hyvääkään), mutta oli jälleen aivan karmeaa, miten pakka levisi toisella jaksolla. Järkyttävää puolustamista kummassakin maalissa, vaikka jälkimmäisessä loistava laukaus olikin, ja meno oli toisella jaksolla paikoitellen kuin jostakin Artetan pahimmilta päiviltä, kun topparit joutuivat jatkuvasti vastakkain vastustajan hyökkääjien kanssa saamatta apua keneltäkään. Yhden maalin tappiolla ei vielä ollut mitään isoa hätää, mutta epätoivo tuntui valtaavan joukkueen jälleen kerran niin, että ihan perusasiat (kuten oma rooli kentällä) unohtuivat siinä matkalla. Minkäänlaista uskoa omaan tekemiseen joukkueessa ei tunnu vieläkään olevan, ja se heijastuu niin löysään puolustamiseen kuin tuskaisaan hyökkäämiseenkin. Hull-pelin olisi toivonut avaavan vähän noita pahimpia tukkeumia, mutta kun ei niin ei. Barcelonaa vastaan olisi tietty taas sauma lähteä kunniakkaasti lauluun, saada hieman luottoa omaan tekemiseen ja keskittyä sitten täysillä pelaamaan vahva loppukausi pelkkään liigaan keskittyen, mutta sielläkin taitaa valitettavasti olla juna jo mennyt.
Nuo Mourinho-lainaukset ja muut ranteiden viiltelyt voisi ehkä pitää erossa tästä ketjusta, mutta eihän tässä enää juuri vaihtoehtoja ole. Wengerin Arsenaliin istuttama filosofia on suurin syy siihen, miksi koko seuraa ylipäätään kannatan, ja toivon samojen periaatteiden (kaunis taitojalkapallo, omavaraisuus ja namusetäilyn ynnä muiden syöpien vastustaminen) muodossa tai toisessa jatkuvan Wengerin jälkeenkin, mutta joskus se seuraava askel pitää ottaa. Ensi kaudella eteen tullee taas paljon kovempia haasteita, ja sitten väännetään taas hampaat irvessä nelossijasta ja toivotaan taas, josko jostakin cupista irtoaisi jotain. Siinä sivussa manataan samoja asioita kuin tänä vuonna, ja viime vuonna, ja sitä edellisenä vuotena...
|
|
|
|
|
Tekniikka
Poissa
|
 |
Vastaus #3957 : 13.03.2016 klo 20:54:14 |
|
Sen Adamsin voisi varmaan samalla raahata kentän puolelle. Riittää, että seisoo suunnilleen linjassa, puskee tai potkii kohdalle tulevat pallot pois ja huutaa naama punaisena mokaileville joukkuekavereille, niin lopputulos tuskin on paljon tätä huonompi.
Ehkä näinkin. Mutta kyllähän Arsenalista joka tapauksessa huomaa miten siinä voi käydä, kun melkein kaikki kaikki ns. seuran omat pojat häviävät seurasta ja tilalle tulee kylmiä bisnesmiehiä, jotka ajattelevat jalkapallon ennen kaikkea rahan kautta. Ei ole ihme, että seurajohdon ja fanien välit ovat noin pahasti tulehtuneet. Wengeriinkin taisi taloudellisesti tiukkojen vuosien aikana tarttua sama kylmä bisnesmalli, mikä varmaan vei Wengeriltä suurimman himon voittamiseen. Ei siinä mitään, kyllähän Wengerille pitää antaa tunnutusta siitä, että pystyi pitämään seuran sienikelpoisena taloudellisena tiukkoina aikoina. Ferguson olisi varmasti pystynyt samaan, mutta esim. Mourinho ei taas varmasti olisi pystynyt. Toki siitä olen samaa mieltä, etten halua Arsenaliin mitään namusetää ja toivon myös, että junnutuotantoon panostetaan eikä pyttyjä pyritä ostamaan 100% rahalla. Enkä kyllä halua sitäkään, että seuraava valmentaja on joku Simeone tai Mourinho, joka on valmis käyttämään kaikki mahdolliset likaiset temput voittamiseen. Simeone on tässä mielessä jopa Mourinhoa huomattavasti vastenmielisempi.
|
|
|
|
« Viimeksi muokattu: 13.03.2016 klo 20:58:32 kirjoittanut Tekniikka »
|
|
|
|
|
Pez
Poissa
Suosikkijoukkue: Barcelona, Real Madrid, Manchester United, PSG
|
 |
Vastaus #3958 : 13.03.2016 klo 21:03:29 |
|
valmis käyttämään kaikki mahdolliset likaiset temput voittamiseen. Simeone on tässä mielessä jopa Mourinhoa huomattavasti vastenmielisempi.
Lisätietoa?
|
|
|
|
|
Tekniikka
Poissa
|
 |
Vastaus #3959 : 13.03.2016 klo 21:09:50 |
|
Lisätietoa?
Ihanko tosissako kysyt? Simeone käyttää aivan tarkoituksellista väkivaltaisia taktiikoita, joissa olennainen osa pelaamista on se, että revitään, hakataan ja potkitaan jaloille koko ajan niin perkeleesti. Jotkut sitten kutsuvat tätä tarkoituksella väkivaltaista pelityyliä intensiteetiksi. Edes Allardycen ajan Bolton ei ollut niin kuvottava luolamiesporukka kuin Siomeonen Atletico.
|
|
|
|
|
Pumba
Poissa
Suosikkijoukkue: Therese Johaug
|
 |
Vastaus #3960 : 13.03.2016 klo 21:23:44 |
|
Ihanko tosissako kysyt?
Simeone käyttää aivan tarkoituksellista väkivaltaisia taktiikoita, joissa olennainen osa pelaamista on se, että revitään, hakataan ja potkitaan jaloille koko ajan niin perkeleesti. Jotkut sitten kutsuvat tätä tarkoituksella väkivaltaista pelityyliä intensiteetiksi. Edes Allardycen ajan Bolton ei ollut niin kuvottava luolamiesporukka kuin Siomeonen Atletico.
Keväällä 2014 nämä. Tämän kauden Atleti on tehnyt sarjassa keskimäärin kammottavat 13,7 rikettä per peli, eikä pääse sillä edes La Ligan kärkikymmenikköön.
|
|
|
|
|
García
Poissa
|
 |
Vastaus #3961 : 13.03.2016 klo 21:24:03 |
|
Simeone käyttää aivan tarkoituksellista väkivaltaisia taktiikoita, joissa olennainen osa pelaamista on se, että revitään, hakataan ja potkitaan jaloille koko ajan niin perkeleesti. Jotkut sitten kutsuvat tätä tarkoituksella väkivaltaista pelityyliä intensiteetiksi. Edes Allardycen ajan Bolton ei ollut niin kuvottava luolamiesporukka kuin Siomeonen Atletico.
Ärsyttääkö? Aivan pakko kysyä pienenä offtopicina, että millainen otanta sinulta löytyy väitteillesi?
|
|
|
|
|
Tekniikka
Poissa
|
 |
Vastaus #3962 : 13.03.2016 klo 21:31:39 |
|
No en sen enempää ala tästä vänkäämään. Kuitenkin, jos Siomeone oli pari vuotta sitten valmis käyttämään tarkoituksellisesti väkivaltaa materiaaliltaan parempaa vastustajaa vastaan, kyllä se on valmis samaan edelleenkin, jos panokset ovat riittävän kovat. Oli pelaajana vastenmielinen ja managerina vieläkin vastenmielisempi. Toki Atletico nyt on muutenkin futiksen persereikä ja jokainen tuon seuran tappio on jalkapallon voitto.
|
|
|
|
|
KDB
Poissa
Suosikkijoukkue: 93:20
|
 |
Vastaus #3963 : 13.03.2016 klo 21:33:55 |
|
 Kuinka aineissa voi yksi ihminen olla?
|
|
|
|
|
Tekniikka
Poissa
|
 |
Vastaus #3964 : 13.03.2016 klo 21:54:18 |
|
Atletico on Espanjan kolmanneksi suurin seura "mahdollista vain Espanjassa" -efektin takia. Jos Briteissä seura syyllistyisi samanalaisiin talousrikkomuksiin, se varmaan tiputettaisiin heti pari sarjaporrasta alemmaksi ja pakotettaisiin aloittamaan -30 pisteestä. Mutta Espanjassa asiat eivät toimi näin, vaan tuossa korruption edellekävijämaassa voit vaan jättää verot maksamatta ja ehkä joskus 10-15 vuotta myöhemmin joudut lopulta maksamaan ne. Atleticon pelasti se, että futikseen on alkanut virtaamaan tällä aikavälillä eksponentiaalisesti lisää rahaa ja siten niiden verovelkojen maksaminen on ollut helpompaa, kun tulovirrat ovat nykyään paljon suuremmat kuin 1999. Atletico teki omalla tavallaan ns. Leedit, mutta Espanjassahan tuo meni läpi toisin kuin Englannissa. Kertoo paljon paikallisesta kulttuurista, että Espanjassa Atleticoa pidetään rahvaan juntin seurana ja Realin kannattajia taas pöhöttyneinä porvareina. Oikeasti Atleticon toimintaa voi verrata johonkin läpeensä korruptoituneeseen lakimieheen, jolta puuttuu kokonaan moraalikäsitys. Tätä ei tosin ole tarkoitettu Realin ja Barcan puolustuspuheeksi, muttta Atletico on joka tapauksessa noita paljon pahempi persereikä, joka on päässyt asemaansa epärehellisen keinoin.
|
|
|
|
|
Pez
Poissa
Suosikkijoukkue: Barcelona, Real Madrid, Manchester United, PSG
|
 |
Vastaus #3965 : 13.03.2016 klo 22:00:05 |
|
Atletico on Espanjan kolmanneksi suurin seura "mahdollista vain Espanjassa" -efektin takia. Jos Briteissä seura syyllistyisi samanalaisiin talousrikkomuksiin, se varmaan tiputettaisiin heti pari sarjaporrasta alemmaksi ja pakotettaisiin aloittamaan -30 pisteestä. Mutta Espanjassa asiat eivät toimi näin, vaan tuossa korruption edellekävijämaassa voit vaan jättää verot maksamatta ja ehkä joskus 10-15 vuotta myöhemmin joudut lopulta maksamaan ne. Atleticon pelasti se, että futikseen on alkanut virtaamaan tällä aikavälillä eksponentiaalisesti lisää rahaa ja siten niiden verovelkojen maksaminen on ollut helpompaa, kun tulovirrat ovat nykyään paljon suuremmat kuin 1999.
Atletico teki omalla tavallaan ns. Leedit, mutta Espanjassahan tuo meni läpi toisin kuin Englannissa. Kertoo paljon paikallisesta kulttuurista, että Espanjassa Atleticoa pidetään rahvaan juntin seurana ja Realin kannattajia taas pöhöttyneinä porvareina. Oikeasti Atleticon toimintaa voi verrata johonkin läpeensä korruptoituneeseen lakimieheen, jolta puuttuu kokonaan moraalikäsitys. Tätä ei tosin ole tarkoitettu Realin ja Barcan puolustuspuheeksi, muttta Atletico on joka tapauksessa noita paljon pahempi persereikä, joka on päässyt asemaansa epärehellisen keinoin.
Mutta tehän hävisitte Watfordille ettekä Atleticolle?
|
|
|
|
|
Tekniikka
Poissa
|
 |
Vastaus #3966 : 13.03.2016 klo 22:04:48 |
|
Mutta tehän hävisitte Watfordille ettekä Atleticolle?
Se ei liity tähän mitenkään. Jos Wengerin Arsenal häviää Watfordille, todennäköisesti se häviäisi myös Atleticolle. e. Tässä on muuten hyvä yhteenveto Atleticosta. On se "hieno" seura. e2. Toki se on myönnettävä, että onhan Siomeone vastenmielisyydestään huolimatta nero. Kovin moni ei samaan olisi pystynyt Atleticon tilanteessa.
|
|
|
|
« Viimeksi muokattu: 13.03.2016 klo 22:10:52 kirjoittanut Tekniikka »
|
|
|
|
|
D4
Poissa
Suosikkijoukkue: COYS!
|
 |
Vastaus #3967 : 13.03.2016 klo 22:13:39 |
|
 Kaikella on toki hintansa. Tällä foorumilla hintaa maksetaan sananvapaudesta ja se sitten tarkoittaa, että joutuu lukemaan juuri sun kaltaisten hessuhopojen avautumisia. Harmi sinällänsä, että nyt kun liiremikistä on näköjään päästy eroon niin tilalle tuli toinen samanlainen. Vai lieneekö kyseessä sama käyttäjä? Olen sanaton. Täysin. Forumistien pois savustamisesta iloitsemiselle vielä erityismaininta. "  "
|
|
|
|
|
Klopotiklopp
Poissa
|
 |
Vastaus #3968 : 13.03.2016 klo 22:29:58 |
|
Olen sanaton. Täysin. Forumistien pois savustamisesta iloitsemiselle vielä erityismaininta. "  " Olin itse kirjaimellisesti sanaton, mutta vaivaudun nyt sanomaan smam. Mitä vittua...
|
|
|
|
|
Tekniikka
Poissa
|
 |
Vastaus #3969 : 13.03.2016 klo 22:30:14 |
|
Olen sanaton. Täysin. Forumistien pois savustamisesta iloitsemiselle vielä erityismaininta. "  " Nyt en ymmärrä. Mä kyllä kannatan enemmän tätä futisforumin anarkistista "antaa palaa" -mallia kuin jatkoajan kankeaa ja muka-asiallista virkamiestyyliä. Mulle futisforumilaiset eivät ole ihmisiä, vaan ne ovat nimimerkkejä. Oikeat ihmiset tavataan sitten oikeassa maailmassa.
|
|
|
|
|
Komistus
Poissa
Suosikkijoukkue: Lilja on tahrinut Pohjois-Lontoon
|
 |
Vastaus #3970 : 13.03.2016 klo 22:38:19 |
|
Mitäköhän vittua nyt taas. Jokaisella on omat mielipiteensä, mutta pitääkö muiden kimppuun hyökätä. Wenger-ulos ihmisiä en ole koskaan ollut, mutta jos (ja kun) pokaaleitta jäädään, niin herran olisi ehkä aika siirtyä syrjään. Valioliigan voittoon jaksan vielä uskoa, niin kauan kun siihen saumat on. Itse haluaisin jatkajaksi Löw:in tai jonkun vähän nimekkäämmän valmentajan mantereelta, Britteihin en jaksa uskoa.
|
|
|
|
|
Tekniikka
Poissa
|
 |
Vastaus #3971 : 13.03.2016 klo 22:57:23 |
|
Mitäköhän vittua nyt taas. Jokaisella on omat mielipiteensä, mutta pitääkö muiden kimppuun hyökätä. Wenger-ulos ihmisiä en ole koskaan ollut, mutta jos (ja kun) pokaaleitta jäädään, niin herran olisi ehkä aika siirtyä syrjään. Valioliigan voittoon jaksan vielä uskoa, niin kauan kun siihen saumat on. Itse haluaisin jatkajaksi Löw:in tai jonkun vähän nimekkäämmän valmentajan mantereelta, Britteihin en jaksa uskoa.
Toki. Pahoittelut siitä, että aihe meni sivuraiteille ja aloin itsekin provoilemaan. Puhutaan jatkossa tässä topikissa vain Arsenalista (as if?).
|
|
|
|
|
HoseMurinho
Poissa
Suosikkijoukkue: TTID
|
 |
Vastaus #3972 : 13.03.2016 klo 23:17:49 |
|
|
|
|
|
|
leeremick26
Poissa
Suosikkijoukkue: Riley Star, Hannah Hayes
|
 |
Vastaus #3973 : 14.03.2016 klo 09:47:34 |
|
 Kaikella on toki hintansa. Tällä foorumilla hintaa maksetaan sananvapaudesta ja se sitten tarkoittaa, että joutuu lukemaan juuri sun kaltaisten hessuhopojen avautumisia. Harmi sinällänsä, että nyt kun liiremikistä on näköjään päästy eroon niin tilalle tuli toinen samanlainen. Vai lieneekö kyseessä sama käyttäjä?  --->  Internet, vakava paikka. Tekulle tiedoksi, että joskus sitä ihminen alkaa viettämään oikeaa elämää internetin ulkopuolella perheineen, jolloin niinkin tärkeä asia kuin harrastamasi uhkailu ja vittuilu jalkapallofoorumilla jää kaltaistesi hullujen osaksi. Se että muistelet minua vielä kaksi vuotta sen jälkeen kun lopetin täällä pyörimisen on kyllä jo täysin, täysin sairasta. Mutta kultapieni, et sinä minua savustanut ulos vaan elämä houkutteli puoleensa. Suosittelen sitä elämää välillä. Helpottaa.
|
|
|
|
|
Sivurajatapaus
Poissa
|
 |
Vastaus #3974 : 14.03.2016 klo 10:03:48 |
|
Tekniikka vie nerokkaasti huomion pois Arsenalin nolosta häviöstä?
|
|
|
|
|
|
|
|