Rotta Ayala
Poissa
|
 |
Vastaus #4400 : 25.04.2016 klo 09:06:00 |
|
Arsenalin ja Chelsean petratessa ensi kaudella, ei Manu LVG:n johdolla ole neljän joukossa tai voita FA Cupia.
Mikä viittaa tähän? Wenger on jälleen rientänyt puolustelemaan mussukoitaan ja etenkin Giroudia. Häntä tulee kuulemma tukea. Eli long story short, ensi kaudellakin Wenger luottaa Giroudiin ykköskärkenä. Wengerinä olisin jo huolestunut hänen omasta jaksamisestaan. Hallusinaatiot pääkopan sisällä jatkavat voimistumistaan ja päähänpinttymät senkun kovenevat. Ilmeisesti Wengerin maailmassa Arsenal on edelleen invincible ja pelaajat sekä hän eivät tee mitään virheitä, mikä muukaan voisi selittää näitä pelin jälkeen kuultavia sammakoita? Johdollakin pitäisi olla jonkinlainen vastuu Wengeristä, eli miehelle pitäisi hankkia ammattiapua pikimmiten ja ennenkaikkea päästää ukko tuskistaan päästämällä hänet eläkkeelle. Vai pitääkö odottaa vielä muutama vuosi, että Wenger saa raahattua yhden FA-Cupin kotiin ja pääsee näin poistumaan takavasemmalle "kunniakkaasti"?
|
|
|
|
|
Gambinamiäs
Poissa
|
 |
Vastaus #4401 : 25.04.2016 klo 09:37:34 |
|
Wenger toissapäivänä: 'Three days’ rest doesn’t affect result'
Wenger tänään: "The fact that we played Sunday, Thursday and then today, we suffered a little bit physically in the second half..."
Päätti sitten kuitenkin avata samalla kokoonpanolla ja peluuttaa esim. Giroudia 71 min. vaikka tosiaan 55 min. kohdilla askellus oli todella raskasta. Ylipäätänsä Giroudin ei olisi pitänyt avata. Samoin esim. lähes täysin näkymättömissä koko ottelun raatanut Ramsey olisi ihan hyvin voinut aloittaa penkiltä ja vaikka Coquelin avauksessa. Coquelin tosin taitaa maksaa hintaa Palace-pelin tasoitusmaalista, jossa Bolasie pääsi liian helposti hänen edestään vetämään. Edelleen siellä on liikaa pelintekijöitä (Özil, Iwobi, Ramsey, Elneny) ja liian vähän maalintekijöitä (Sanchez). Giroud on ihan turhake nykykunnossaan ja sen takia hänen pitäisi tulla penkiltä, kun vastustajat ovat väsyneitä.
e. Giroudin edellinen valioliigamaali syntynyt 13.1. Liverpoolia vastaan. I rest my case. Onhan se komea, mutta futaajana hyvin keskikertainen.
Mitä tän päivän peliin tulee, niin komppaan aiemmin kirjottaneita. Welbeck on ollut mukana viime viikkoina lähes kaikissa Arsenalin tekemissä maaleissa, niin miksi vitussa Arsene penkittää Dannyn ja peluttaa (myötätunnosta?) huonoformista Giroudia?? Iwobi on ollut ihan pirteä viimeaikoina, mutta miksi ihmeessä Arsene ei voi antaa näytönhalukkallee Campbellille avauspaikkaa ja vaikkapa lepuuttaa Iwobia. Campbell on ollut viime aikoina erittäin pirteän ja hyökkäysvoimaisen näköinen niinä harvoina minuutteina kun on päässyt kentälle. Miksi, Wenger, miksi.
Wenger tekee sen itse. Pelejä pari viikossa ja samalla väsyneellä avauksella mennään ja sitten valitetaan otteluohjelmaa. Giroud ollut kasa sitä itseään, mutta väkisin pakko tunkea avaukseen. Nuorta Iwobia kuormitetaan ihan kunnolla, vaikka viime pelit ovat olleet jo melko tukkoisia. Laiturivaihtona lyödään Walcot vaihdosta kentälle, riippumatta siitä, onko muuri, bussi vai 8-1-1 murrettavana vai ei. Kauden toiseksi paras laituri Campbell jää penkille lukemaan Nakkea tai saa HV-minuutit lopussa. Onko se pannut Wengerin vaimoa vai tuleeko usein krapulassa treeneihin? Özil alkaa olemaan todella väsyneen ja vittuuntuneen oloinen. Veikkaan että jatkosopimusta harkitaan tällä hetkellä ihan eri tavalla kuin vielä talvella. Pool, city, chelsea ja Manu tulevat ensi kaudella kovaa, spurs on jo tällä hetkellä selkeästi kovempi joukkue, nimenomaan valmennuksen ja joukkueen heikkouksien tunnistamisen kautta. 3.ja 4.sijoista tulee vielä kova taistelu eikä viidenneksi jääminen ole mitenkään epätodennäköistä.
|
|
|
|
|
kili
Poissa
|
 |
Vastaus #4402 : 25.04.2016 klo 10:19:39 |
|
Korostetaanpa vielä varoiksi tuota Scholesin pointin kärkeä: vihoviimeinen hänen haluamansa status quo olisi ManUn "onnellisuus" 4. sijasta ja FA Cupin voitosta - Arsenal siis varoittavana esimerkkinä. Toisin sanoen PS ei siedä ajatusta rakkaan seuransa menestystavoitteiden valahtamisesta Arsun (minimaaliselle) vaatimustasolle. Islington Red'iltä ja Rotalta ansiokasta pohdiskelua. 
|
|
|
|
|
k98belvi
Poissa
|
 |
Vastaus #4403 : 25.04.2016 klo 12:06:15 |
|
Jälkikäteen voidaan viisastella, että Wengerin olisi pitänyt siirtyä syrjään viime kesänä, kun taskussa oli kaksi peräkkäisenä vuotena tullutta FA Cupin voittoa. Hän olisi poistunut voittajana. Nyt on riski, että Wenger saa enemmän tai vähemmän potkut. Tietenkin ensi keväänä on mahdollista nostaa FA Cupia, mutta sen isompaan pokaaliin on vaikea uskoa, vaikka moni kilpailija on vielä muutostilassa. Ei tietenkään ole harvinaista, että pitkän uran tehnyt henkilö ei osaa astua sivuun silloin kun on järkevää tai vähintään valitsee heikon jatkajan itselleen. Kyllähän viime kesän toiminta siirtomarkkinoilla kuvasti sitä, että bensa on lopussa tai luulot itsestä ja joukkueesta täysin harhaiset, kun ei jaksanut muuta tehdä kuin avata Cechille oven. Toiminta siirtomarkkinoilla on kaikista helpoin korjata ja sillä saa monet suut vaikenemaan, kuten olen maininnutkin. Kyllä tässä muuten on kuitenkin sellainen fiilis, että Wenger on kehäraakki, joka saa jatkaa vain vanhoilla meriiteillä. Vähän kuin keihäänheittäjä, jonka pitäisi arvokisoissa heittää yli 85m., mieluiten jopa yli 87m., mutta ei ole enää vuosiin heittänyt edes yli 80 metrin. Jos kroppa ei enää kestä, ei ole voimaa ja sitä kautta tekniikkaa, niin ei se keppi pelkällä tahdolla ja puheilla lennä.
Se hyvä puoli tässä kevään konttaamisessa on, että nyt ei ainakaan tule mitään pitkään hyvien pelien putkea, joka taas kerran vääristäisi Wengerin luulemaan joukkueesta liikoja. Loukkaantumiset on luonnollisesti ottelumäärän vähentyessä poistuneet, kuten muinakin keväinä. Wenger tosin ei ole tätäkään korrelaatiota aikaisemminkaan ymmärtänyt.
|
|
|
|
|
Delariva
Poissa
Suosikkijoukkue: "Vähe pulustaa, vähää alusta" = tekstiulostetta.
|
 |
Vastaus #4404 : 25.04.2016 klo 19:56:00 |
|
Pakko väliin kysyä miten voi olla niin kovat luulot, että kuvittelee ymmärtävänsä jotain Arsenalin asiaa jota Wenger ei ymmärrä?
Nyt taas paluu omalle tasolle ja omiin hommiin. Täältä ei takuulla löytyis korvaajaa Wengerille, se on hyvä muistaa.
Ja en ole mikään Arsenen kaartilainen, siitä ei ole kyse.. mutta rauhotutaan vähän!
Hirveetä aikaahan tää alkaa olemaan, mutta tämmöstä tää on. Arsun kannattaminen ei ole pelkkää herkkua..
|
|
|
|
|
Eiccu
Poissa
|
 |
Vastaus #4405 : 25.04.2016 klo 22:35:18 |
|
Arsenalin ja Chelsean petratessa ensi kaudella, ei Manu LVG:n johdolla ole neljän joukossa tai voita FA Cupia.
Harvinaisen kovaa mutuilua ilman minkäänlaista perustelua. United ei ole ollut erityisen hyvä tällä kaudella, mutta kausi on ollut kuitenkin siedettävä lukuun ottamatta sitä kuukauden mittaista kriisijaksoa lokakuun lopulta joulukuun lopulle, ja on ollut kärkijoukkueiden keskinäisissä liigan paras.
|
|
|
|
|
Fin_Gooner
Poissa
|
 |
Vastaus #4406 : 26.04.2016 klo 08:42:37 |
|
Harvinaisen kovaa mutuilua ilman minkäänlaista perustelua. United ei ole ollut erityisen hyvä tällä kaudella, mutta kausi on ollut kuitenkin siedettävä lukuun ottamatta sitä kuukauden mittaista kriisijaksoa lokakuun lopulta joulukuun lopulle, ja on ollut kärkijoukkueiden keskinäisissä liigan paras.
Pitkä kuukausi kyllä ollut. ManU:n akilleen kantapää on tietenkin ollut hyökkäyspelin tehoton pyörittely, josta kertoo 42 tehtyä maalia. Roonenyn loukkaantuminen oli viimeinen naula hyökkäyspelin arkkuun. On siellä kuitenkin ollut valopilkkujakin Martialin ja Rashfordin muodossa. Itse en kyllä uskaltaisi luvata Arsenalin olevan ensi kaudella ManU:n edellä. Paljon riippuu molemmilla seuroilla tämän kauden sijoituksesta ja herkkusieniliigapaikasta ensi kaudelle. Pelkään pahoin Özilin ja Sanchezin lähtöä jos UCL-paikka jää saavuttamatta, ja siinä tilanteessa Arsenalin miehistö olisi keskikastin tasoa. Tietenkin korvaavat hankinnat voivat pelastaa jotain, mutta se on aina arpapeliä.
|
|
|
|
|
läsytti
Poissa
Suosikkijoukkue: Arsenal
|
 |
Vastaus #4407 : 26.04.2016 klo 11:27:53 |
|
Ei tietenkään ole harvinaista, että pitkän uran tehnyt henkilö ei osaa astua sivuun silloin kun on järkevää
Jos joku rakastaa jalkapalloa ja valmentamista miksi se astuisi milloinkaan sivuun? Jos kokee että intohimoa löytyy omasta mielestä se riittää. Wengeriä halutaan syyttää kun peli ei kulje se on ymmärrettävää, seuraavaakin valmentajaa syytetään jos peli ei kulje, ja sitä seuraavaa. Ja seuraavankin valmentajan toimintatavat on jonkun mielestä paskoja. Wengerin lähtö ei tarkoita mitään uusia tuulia seuran filosofiassa vaikka seura joutuukin joustamaan siirtopolitiikassa (maksamaan liikaa) lähitulevaisuudessa sarjan tasautuessa. Silti strategiana on ihan selvästi löytää ne vasta nousevat kyvyt eikä kilpailla kaikista "kuumimmista" lupauksista joista maksetaan puolet hypestä. Tässä mielessä Wengerin jälkeinen aika voi tarkoittaa vaikkapa Evertonin tasolle tippumista, ja fanit ovat käärmeissään ja haluavat Wengerin takas, Arsenal tarvii Wengerin seuraajaksi valmentajan joka tuntee joukkueen ja joka lähtökohtaisesti tuijottaa kentälle eikä siirtomarkkinoille. Leicester on ihan hyvä osoitus siitä että se pärjää jolla on kasassa yhtenäisin ja näin laadukkain joukkue, ja sitä laatua voi etsimällä löytää muualtakin kuin niistä "kuumimmista" nimistä. Esim. Kante Kesällä vois jokatapauksessa luopua muutamasta pelaajasta joka tarkoittaa sitä että voi lähteä metsästämään saaduilla rahoilla sitä laatua. Mun mielestä ois hyvä luopua siitä olettamasta, että vain "rahaseurat" voivat menestyä valioliigassa, kun kuka vaan voi menestyä jos sijoittaa rahansa oikein.
|
|
|
|
« Viimeksi muokattu: 26.04.2016 klo 11:34:20 kirjoittanut läsytti »
|
|
|
|
|
k98belvi
Poissa
|
 |
Vastaus #4408 : 26.04.2016 klo 14:00:33 |
|
Muistaako läsytti sellaista kautta kun edellisen kerran ei-rahaseura voitti Valjun? Tietenkin nämä Leicesterin kaltaiset superhyperyllätykset ovat erittäin upea ja tervetullut asia, mutta kyllä väitän silti, että nuoremmatkin forumistit saavat aika pitkään odottaa, että vastaavanlainen yllätys tulee uudestaan. Sitten jos näitä leicestereitä tapahtuu useammin, niin kysehän ei ole enää yllätyksestä. Edellinen yllätysvoittaja, jonka muistan on Leeds, joka oli silloin tuollainen Evertonin kokoluokan seura eli kuitenkin huomattavasti Leicesteriä isompi. Leicesterin mestaruus on Arsenalin kannaltakin erittäin tervetullut, koska nyt ei voida mennä sen "Mutkun niillä on niin paljon rahaa" -selityksen taakse, jota on Arsenalin suunnalta kuultu paljon viime vuosina. Vielä kun monta kokoluokkaa pienempi Tottenhamkin on Arsenalin edellä, niin kyllä siellä pitäisi hälytyskellot soida aamusta iltaan johtoportaassa ja manageriosastolla. Jos ensi kesänä ei tehdä selvästi muutamaa isoa peliliikettä, niin haukkuminen pöhöttyneeksi ja väsyneeksi on todellakin paikallaan. Luulisi, että seurajohtokin jossain vaiheessa ymmärtää ettei WBA-pelin tapaiset mielenosoitukset ole millään tavoin hyviä Arsenal-brändille. Jos Wenger ei sitä ymmärrä, niin toivottavasti edes kaupallinen puoli ymmärtää. Kroenken näkökulmasta Arsenalin arvonlasku ei ole hänelle edullista, joten luulisi häntäkin kiinnostavan.
|
|
|
|
|
Rotta Ayala
Poissa
|
 |
Vastaus #4409 : 26.04.2016 klo 14:16:12 |
|
Edellinen yllätysvoittaja, jonka muistan on Leeds, joka oli silloin tuollainen Evertonin kokoluokan seura eli kuitenkin huomattavasti Leicesteriä isompi.
Leedsin jälkeen toki myös Blackburn otti melkoisen yllätysvoiton 94-95, mutta totta on että harvassa nuo yllätysvoittajat ovat. Leedshän voitti muuten mestaruutensa hyvinkin pitkälti maalivahti John Lukicin takia, jonka Graham oli kännissä myynyt Arsenalista vuotta aikaisemmin pois setä-Seamanin alta eli on Arsenalissa osattu päin helvettiä vetää maalivahtien suhteen jo ennen Wengeriäkin  Wengerhän korjasi muuten tuon virheen hankkimalla Lukicin takaisin Arsenaliin, tosin penkkiveikoksi juurikin setä-Seamanin taakse. Hyviä aikoja 
|
|
|
|
|
k98belvi
Poissa
|
 |
Vastaus #4410 : 26.04.2016 klo 14:19:43 |
|
Blackburnhän kasasi jengin isolla rahalla, joten sinänsä vertaus Leicesteriin ontuu. Sitten kun Walkerin rahat loppuivat, niin alkoi Blackburnin alamäkikin.
|
|
|
|
|
läsytti
Poissa
Suosikkijoukkue: Arsenal
|
 |
Vastaus #4411 : 26.04.2016 klo 14:45:10 |
|
Muistaako läsytti sellaista kautta kun edellisen kerran ei-rahaseura voitti Valjun? Tietenkin nämä Leicesterin kaltaiset superhyperyllätykset ovat erittäin upea ja tervetullut asia, mutta kyllä väitän silti, että nuoremmatkin forumistit saavat aika pitkään odottaa, että vastaavanlainen yllätys tulee uudestaan. Sitten jos näitä leicestereitä tapahtuu useammin, niin kysehän ei ole enää yllätyksestä. Edellinen yllätysvoittaja, jonka muistan on Leeds, joka oli silloin tuollainen Evertonin kokoluokan seura eli kuitenkin huomattavasti Leicesteriä isompi. Leicesterin mestaruus on Arsenalin kannaltakin erittäin tervetullut, koska nyt ei voida mennä sen "Mutkun niillä on niin paljon rahaa" -selityksen taakse, jota on Arsenalin suunnalta kuultu paljon viime vuosina. Vielä kun monta kokoluokkaa pienempi Tottenhamkin on Arsenalin edellä, niin kyllä siellä pitäisi hälytyskellot soida aamusta iltaan johtoportaassa ja manageriosastolla. Jos ensi kesänä ei tehdä selvästi muutamaa isoa peliliikettä, niin haukkuminen pöhöttyneeksi ja väsyneeksi on todellakin paikallaan. Luulisi, että seurajohtokin jossain vaiheessa ymmärtää ettei WBA-pelin tapaiset mielenosoitukset ole millään tavoin hyviä Arsenal-brändille. Jos Wenger ei sitä ymmärrä, niin toivottavasti edes kaupallinen puoli ymmärtää. Kroenken näkökulmasta Arsenalin arvonlasku ei ole hänelle edullista, joten luulisi häntäkin kiinnostavan.
Sanoin että menestyminen on mahdollista, ja väitän että kuilu seurojen välillä kapenee entisestään jatkossa. Periaatteessa kuka vaan voi ostaa timanttisen pelaajan nykyään. Tästä seuraa myös se että jossain määrin rahaseurojen puoleensavetävyys laskee siltä osin että ne jotka eivät juokse pelkästään rahan perässä voi valita vaikka West Hamin mielummin kun Cityn penkin. Jos taaksepäin kattoo ajassa on ihan selvää että menestyminen on jakautunut vaan harvoille, mutta tää on tasoittumassa. Ja mestaruudesta puhuttaessa voi ainakin sanoa että jatkossa siihen kilpaan osallistuu useampi seura "tosissaan". Raha ei ratkase vaan se miten sen käyttää. Arsenal nyt ei voi muuta kun katsoa peiliin, mut kun ei nää peilissä mitään vikaa?
|
|
|
|
|
k98belvi
Poissa
|
 |
Vastaus #4412 : 26.04.2016 klo 14:54:59 |
|
Sanoin että menestyminen on mahdollista, ja väitän että kuilu seurojen välillä kapenee entisestään jatkossa. Periaatteessa kuka vaan voi ostaa timanttisen pelaajan nykyään. Tästä seuraa myös se että jossain määrin rahaseurojen puoleensavetävyys laskee siltä osin että ne jotka eivät juokse pelkästään rahan perässä voi valita vaikka West Hamin mielummin kun Cityn penkin. Jos taaksepäin kattoo ajassa on ihan selvää että menestyminen on jakautunut vaan harvoille, mutta tää on tasoittumassa. Ja mestaruudesta puhuttaessa voi ainakin sanoa että jatkossa siihen kilpaan osallistuu useampi seura "tosissaan". Raha ei ratkase vaan se miten sen käyttää.
Arsenal nyt ei voi muuta kun katsoa peiliin, mut kun ei nää peilissä mitään vikaa?
Sanot, että tasoerot tulevat tulevaisuudessa tasoittumaan, ehkä jopa vihjaat siihen, että keskikastin seurat voivat/tulevat voittamaan mestaruuksia tulevaisuudessa. Samalla kuitenkin ilmoitat, että Arsenal tulee tekemään asiat tulevaisuudessa, ehkä jopa, nykyistä huonommin. Henk. koht. katson ainakin tulevan kesän ensin kuin tuomitsen Arsenalin toiminnan. En yhtään yllättyisi, jos seurajohto ja jopa Wenger laittaisi tuulemaan. Tietenkin se olisi varmasti monelle kova pettymys, että kunnianhimoa löytyykin. Taktinen puoli, rotaatio, loukkaantumiset, henkinen puoli yms. ovat sitten taas oma lukunsa. Ensin pitää laittaa kuitenkin miehistö kuntoon ja sen voi tehdä vain elokuun loppuun mennessä. Kauden aikana katsotaan sitten muita osioita.
|
|
|
|
« Viimeksi muokattu: 26.04.2016 klo 18:01:49 kirjoittanut k98belvi »
|
|
|
|
|
läsytti
Poissa
Suosikkijoukkue: Arsenal
|
 |
Vastaus #4413 : 26.04.2016 klo 16:34:50 |
|
Sanot, että tasoerot tulevat tulevaisuudessa tasoittumaan, ehkä jopa vihjaat siihen, että keskikastin seurat voivat/tulevat voittamaan mestaruuksia tulevaisuudessa. Samalla kuitenkin ilmoitat, että Arsenal tulee tekemään asiat tulevaisuudessa, ehkä jopa, nykyistä huonommin. Henk. koht. katson ainakin tulevan kesän ensin kuin tuomitset Arsenalin toiminnan. En yhtään yllättyisi, jos seurajohto ja jopa Wenger laittaa tuulemaan. Tietenkin se olisi varmasti monelle kova pettymys, että kunnianhimoa löytyykin. Taktinen puoli, rotaatio, loukkaantumiset, henkinen puoli yms. ovat sitten taas oma lukunsa. Ensin pitää laittaa kuitenkin miehistö kuntoon ja sen voi tehdä vain elokuun loppuun mennessä. Kauden aikana katsotaan sitten muita osioita.
Voitsä ton noinkin kääntää, itse ajattelin että rahaseurojen mestaruudet ei oo niin itsestäänselviä tulevaisuudessa  ..Nojoo, tarkoitin vaan että Arsenal on kusessa jos ei jousta ja tuhlaa rahaa. Nykyään keskinkertaisesta potentiaalistakin joutuu maksamaan älyttömiä summia, ymmärrän ettei mitään perus rahaseuran linjaa vedetä pelkästä ostamisen ilosta ja toivomisesta. Mä uskon Arsenalin miehistön kuntoon laittamiseen vaan silloin jos pelaajia lähtee myös reippaasti toiseen suuntaan. Eine Arsenalin mestaruusmahkut paljoa nouse vaikka laittais ManUna 200m haisemaan. Pitää löytää oikeat pelaajat. Mun teoria on, ettei se välttämättä oo merkki kunnianhimottomuudesta jos pelaajat jota Arsenal nykyisellä siirtokassallaan tavoittelee ole saatavilla. Erikseen Elnenyt ja ns. pikkurahan kaupat. Viime kesänä ei paljoa rahaa palanut oletetaan että siksi koska ei ollu toptopqualitya saatavilla. Tänä vuonna ulos Flaminit ja kumppanit + Walcott, Arsenal voi heittää helposti vaikka 100m tarjouksen jostain hyökkääjästä (ja onnistuessaan kukaan ei edes huomaa että Wenger on edelleen penkin päässä.) Mut ostamisen ilosta jotain 30m perusjamppoja ei vitussa kannata Arsenalin nykyiseen runkoon nähden hankkia. En tiiä mitä miehistön kuntoon laittamisella tarkalleen tarkoitat mutta viimeistelijään homma kaatui tänä vuonna.
|
|
|
|
« Viimeksi muokattu: 26.04.2016 klo 16:43:16 kirjoittanut läsytti »
|
|
|
|
|
Fin_Gooner
Poissa
|
 |
Vastaus #4414 : 26.04.2016 klo 17:16:30 |
|
Mitä helvettiä tuolla junnupuolella muuten on tapahtunut? Joku viitisen vuotta Arsenal veteli junnu/ressuporukalla kaljacupin välieriin parina vuonna, mutta nyt tuollaisella kokoonpanolla ei taitaisi päästä ensimmäistä kierrosta pidemmälle. Iwobi ensimmäinen vähänkään lahjakas vuosikausiin.
|
|
|
|
|
Carlos Chewbacca
Poissa
Suosikkijoukkue: Titi ja Dennis
|
 |
Vastaus #4415 : 26.04.2016 klo 17:54:32 |
|
Veikkaisin että Liam Bradyn lähtö ja Andries Jonkerin tulo aiheuttivat jonkinlaisen siirtymäajan ja kenties muutoksen politiikassa, jonka myötä nykyisen mallisen kehitystyön tuloksia ei tarvitse pariin vuoteen vielä odotella. Jonkerilla on valtavasti kokemusta eurooppalaisesta huippujalkapallosta ja laaja kontaktiverkosto, joten uskoisin kehitystyön olevan ihan hyvissä käsissä.
|
|
|
|
|
Eiccu
Poissa
|
 |
Vastaus #4416 : 26.04.2016 klo 17:59:56 |
|
Pitkä kuukausi kyllä ollut. ManU:n akilleen kantapää on tietenkin ollut hyökkäyspelin tehoton pyörittely, josta kertoo 42 tehtyä maalia. Roonenyn loukkaantuminen oli viimeinen naula hyökkäyspelin arkkuun. On siellä kuitenkin ollut valopilkkujakin Martialin ja Rashfordin muodossa.
Itse en kyllä uskaltaisi luvata Arsenalin olevan ensi kaudella ManU:n edellä. Paljon riippuu molemmilla seuroilla tämän kauden sijoituksesta ja herkkusieniliigapaikasta ensi kaudelle. Pelkään pahoin Özilin ja Sanchezin lähtöä jos UCL-paikka jää saavuttamatta, ja siinä tilanteessa Arsenalin miehistö olisi keskikastin tasoa. Tietenkin korvaavat hankinnat voivat pelastaa jotain, mutta se on aina arpapeliä.
Tarkoitin luonnollisesti marraskuun loppua. Tuolla jaksolla United tippui CL:sta ja otti Valioliigassa kuudesta pelistä 3 tasapelipistettä suhteellisen kevyellä ohjelmalla. Ei se muutenkaan loistavaa ole ollut, mutta tukkoista hyökkäyspeliä on kompensoinut pitävä puolustus. 17 nollapeliä on kova suoritus 34 pelissä, vaikka jos maalilla olisi ollut joku muu kuin De Gea, tuo lukema olisi alhaisempi. Mutta pointti tosiaan on lähinnä se, että ensi kautta on todella vaikea ennakoida minkään joukkueen osalta ja ainoastaan Cityä voi suhteellisen suurella varmuudella pitää todella vahvana mestarikandidaattina. Toki monella muullakin on saumat, jos homma lähtee sujumaan, mutta mielestäni muilla epävarmuutta on huomattavasti enemmän. Itse asiassa mestaruudesta taistelevia joukkueita saattaa olla paljon useampia kuin millään aiemmalla Valioliigakaudella.
|
|
|
|
|
Wiltsu
Poissa
|
 |
Vastaus #4417 : 26.04.2016 klo 19:15:13 |
|
Itse seuraan Valjua lähinnä viihdyttävän futiksen ja pitkien perinteiden takia ilman suosikkijengiä (paitsi Lesteri tänä vuonna tietysti), mutta sellainen pieni pyyntö, että laittakaahan Arsu-fanit Wengerille postia, että päästäisi Cambellin siirtymään jonnekin missä saisi peliaikaa. Kaveri on puhdasta taikaa ja harvoja pelaajia, jotka pystyvät maagisiin suorituksiin kalinoiden fyysisessä pelissä. Teillä on jo tarpeeksi hyviä laitureita ensi kaudelle joista Iwobi ehkä kuumin tällä hetkellä, mutta Cambell tuo sitä sykähdyttävyyttä, mitä monet itseni kaltaiset jalkapalloromantikot rakastavat.
|
|
|
|
|
el_Diablo
Poissa
Suosikkijoukkue: visio 2020
|
 |
Vastaus #4418 : 26.04.2016 klo 19:35:28 |
|
Itse seuraan Valjua lähinnä viihdyttävän futiksen ja pitkien perinteiden takia ilman suosikkijengiä (paitsi Lesteri tänä vuonna tietysti), mutta sellainen pieni pyyntö, että laittakaahan Arsu-fanit Wengerille postia, että päästäisi Cambellin siirtymään jonnekin missä saisi peliaikaa. Kaveri on puhdasta taikaa ja harvoja pelaajia, jotka pystyvät maagisiin suorituksiin kalinoiden fyysisessä pelissä. Teillä on jo tarpeeksi hyviä laitureita ensi kaudelle joista Iwobi ehkä kuumin tällä hetkellä, mutta Cambell tuo sitä sykähdyttävyyttä, mitä monet itseni kaltaiset jalkapalloromantikot rakastavat.
walcott ja ox ovat parempia, eli eiköhän se campbell lähde johonkin ensi kaudeksi.
|
|
|
|
|
gv39
Poissa
Suosikkijoukkue: Tuomarit ja kyläjoukkueet ml. Kups
|
 |
Vastaus #4419 : 26.04.2016 klo 20:27:42 |
|
walcott ja ox ovat parempia, eli eiköhän se campbell lähde johonkin ensi kaudeksi.
Luin tuon ensin ihan väärin tyyliin Kun w Ja ox ovat paskempia niin eiköhän Se c. Lähde 😎
|
|
|
|
|
k98belvi
Poissa
|
 |
Vastaus #4420 : 26.04.2016 klo 21:36:38 |
|
Arsenal pelasi siis tämän Valioliigakauden 23 pelaajalla, kun rosteriin voi rekisteröidä 25 pelaajaa. Ensi kaudella 94-syntyneet lasketaan rosteriin mukaan. Arsenalin Chambers, Bellerin, Gnabry ja Iwobi eivät siis vie vielä paikkaa. Kun lähtökohtaisesti ainakin Arteta, Rosicky ja Flamini lähtevät, niin on tilaa viisi paikkaa. Calle taas puolestaan vie yhden paikan eli ainakin neljälle hankinnalle on tilaa. Neljäkin hankintaa kuulostaa Wengerille isolta määrältä, puhumattakaan, jos vielä joku Walcott saa lähteä.
HG-pelaajia ovat: Szczesny, Calle, Gibbs, Coquelin, Ramsey, Wilshere, Walcott, AOC, Welbeck. Tuossa on siis yhteensä yhdeksän eli vain kaksi olisi varaa myydä, jotta pysytään minimimäärässä.
|
|
|
|
|
Jugurttibiti
Poissa
Suosikkijoukkue: Arsenal
|
 |
Vastaus #4421 : 26.04.2016 klo 21:39:09 |
|
Two of Arsenal’s largest supporters’ groups have announced plans to protest during Saturday’s Premier League clash against Norwich.
The Black Scarf Movement and REDaction both released statements on Tuesday urging fans to hold up placards reading: “Time For Change. Arsenal is stale – fresh approach needed”.
The two respective websites included an image of the banner for supporters to print off and hand out ahead of the match against struggling Norwich, with plans to then hold them aloft on 12 minutes, 78 minutes and at full-time. Lauantaina mennään taas.
|
|
|
|
|
astr0
Paikalla
Suosikkijoukkue: Maaseudun tulevaisuus
|
 |
Vastaus #4422 : 27.04.2016 klo 19:04:18 |
|
Aika monessa mediassa puhutaan Henryn aloittavan kesällä U18-joukkueen assistant managerina, vastuualueenaan nuoret hyökkääjät. Henry on siis kuukausi sitten saanut UEFA:n A-valmentajalisenssin ja jo pidempään mukana pyörinyt ranskis voidaan nyt nimetä myös paperilla vähän vaativampaan tehtävään.
Wengerille 10 vuoden jatkopahvi, niin saadaan sulavasti vaihdettua Henry puikkoihin 2026.
|
|
|
|
|
siiseli
Poissa
Suosikkijoukkue: EBK, Arsenal
|
 |
Vastaus #4423 : 28.04.2016 klo 14:29:33 |
|
Hirveetä aikaahan tää alkaa olemaan, mutta tämmöstä tää on. Arsun kannattaminen ei ole pelkkää herkkua..
Kannattaa taas kerran lukea/katsoa Nick Hornbyn kirja/elokuva Fever Pitch 
|
|
|
|
|
gv39
Poissa
Suosikkijoukkue: Tuomarit ja kyläjoukkueet ml. Kups
|
 |
Vastaus #4424 : 28.04.2016 klo 19:47:59 |
|
Is urheilussa pieni analyysi Wenkulasta. Tosifanit huomenissa kirjastoon mars :-D
|
|
|
|
|
|
|
|