Pistetääs pitkästä aikaa muutama napsu omaan topingiin.
Siis pyöritä, lennätä pellavapäätä - kuin silmissä leikkivät säkenet lyö - niin kaunista muuall' ei löytyä saata
Kaks vasemmanpuolisinta näytti jollain tavalla "vanhoilta", niin väreittä näyttää oikeammalta. Emmätiiä.

Tero ole vähe ceepee? No look-syöttöjen aatelia.

Ei ollut Rapun mono syönnillään vielä eka jaksolla.
Eiku anna mä pistän...
Pallo suoraan Rafaelin lanttuun, pallo Mboman kautta...

...tekopaikalle, jossa Drilon Shala kerkesi virittää lapikkaan oikeaan asentoon.

Pidemmän tovin hieman kohmeisessa iskussa olleelle Drilolle kaappi tuntui maistuvan aika hyvältä.


Tätä näkee pikkuisen turhan usein.

Ennen taukoa oma koira puree ja tauluvahti pääsee vaihtamaan alariviinkin ykköstä.

Matsin alku viivästyi pari minuuttia maaliverkon takia ja tauolla rysän kanssa askartelikin kaksi alan erikoisosaajaa. Sikäli turhaan, ettei aseman päätyyn tehty enää yhtään.

Keltapaitainen kunniakuja Kunkulle.

Miten reagoi seittemäntoistakesäinen jätkä debyytissään sooloparaatin päätteeksi viimeisteltyyn voittomaaliin? No jotenkin näin.

Ihan tunteikas hetki vietettiin muutaman metrin päässä mun linsseistä.

Kuva-arvoitus – montako Kuhnuria kasassa on?

Hynynen koputtelee Alvesin nurin viivan sisäpuolella ja vieraiden arkkuun kopautettiin kerralla viimeiset arkunnaulat.

Rafael pilkulla on yleensä aika tappava yhdistelmä.

Niin tälläkin kertaa. Verkko pullistuu Enkelin lapikkaasta ensimmäistä kertaa tällä liigakaudella.

Tärkeä maali Rafaelille, mutta myös joukkuekavereille ja seuralle.

Ääritalo voitti pääpallon! (oikeesti kaveri hyppäsi ohi ja pallo tippui Ärtsin päähän vahingossa.)

Onko tämä sellainen ns.
luonnollinen peliasento tjsp.?

Hauhian ja Toivomäen ilmeet/eleet kuvaavat aika hyvin Ilveksen vieraspelaamista.

Kunkku varmistelee ottelun parhaan pelaajan palkintoa hoitamalla duuninsa myös puolustussuuntaan.

Lisää ensikertalaisia. Justus Kauppinen (muistinhan nimen oikein?)

Kun moposta (eri Motturiin) rupeaa olemaan bensa vähissä.

Tuli sen verran maaleja, että joutuu hieman kertaamaan kokonaismäärää.

Tässä varmaan tiedustellaan maalintekovinkkejä.
Aika vapaasti pääsin kuljettamaan ja harvemmin pääsee vetopaikoille. Laukaus epäonnistui, mutta sattui menemään sisään. Ihan ammattimiehen elkein kommentoi nuori miehen alku ensimmäistä osumaansa.