Alkusanat
Historiallinen kausi takana, kun Barcelona voitti jo toisen kerran niin monen himoitseman, mutta niin harvan saavuttaman triplan. Lähtökohdat uudelle kaudelle eivät kuitenkaan olleet mieltä ylentävät, kun takana oli synkkä ja sekava kausi. Tito Vilanovan kuolema, Rosellin hämärähommat, Fifan siirtokielto, nollakausi ja Puyolin sekä Valdesin yhtäaikainen poistuminen Camp Noun viheriöltä. Siinä oli itse kullakin sulattelemista, eikä varmasti vähiten Luis Enriquella, joka korvasi Tata Martinon. Kaikkea tuota kuraa ja murhetta ei tulla koskaan unohtamaan Barcelonan kannattajien keskuudessa ja Rosell & Bartomeun kaikkia sotkuja ei ole vielä edes loppuunsa tuomittu. Kaikesta tuosta huolimatta FC Barcelonan kausi oli tuloksellisesti täysi jättipotti.
Kausi 2014-15
Yleisön pyynnöstä ja rajallisesta ajasta johtuen edellistä kautta ei ole tarkoitus hieroa kuukausi kuukaudelta nippuun.
KesäTieto tulevasta siirtokiellosta, jota saatiin lykättyä, lisättynä huonoon kauteen sai ovet käymään tiuhaan Barcelonassa. Victor Valdes – kapteeni, joka halusi hakea uusia tuulia, ei uusinut sopimustaan ja päätyi lopulta ManU:n. Toinen maalivahtikonkari, eli José Manuel Pinto, poistui myös seurasta. Elävä seuralegenda ja Barcelonan ilmentymä Carles Puyol laittoi nappulat naulaan ja siirtyi eläkkeelle. Hypeen nähden lähinnä haitaksi jäänyt Cesc Fabregas kaupattiin takaisin Lontooseen, paidan väri vain vaihtui punavalkoisesta siniseen. Sánchez siirtyi mukavalla +40 milj.€ summalla Arsenaliin. Näiden herrojen lisäksi 10 muuta pelaaja joko lainattiin, myytiin tai sopimukset tulivat tiensä päähän.
Ovien käydessä ulos vauhdikkaasti, oli myös selvää, että tasaiseen tahtiin sieltä joku uusi pelaaja aina tulee sisäänkin. Maalivahtipula korvattiin maailmantason maalivahdeilla. Bravon tuoma kokemus ja ter Stegenin suuri potentiaali pitivätkin Barcelonan oman pään erittäin puhtaana. La ligassa 21 päästettyä maalia 38 peliin (=0,55 päästettyä maalia/peli). Kesällä tapahtui myös se, mitä moni culé oli toivonut jo monta vuotta, eli puolustuspään hankintoja. Zubizarretan hankinnat kuitenkin aiheuttivat lähinnä naurun/itkun kyyneleitä. Arsenal kauppasi käytännössä yliajetun Vermalenin, kesän Brasilia-hankinta oli Doug(b)las joka vetää edelleenkin sanattomaksi. Parasta, mitä saatiin vahvistamaan Barcan puolustusta, oli Mathieu jonka hinnassa taisi olla muutama miljoona vielä Albastakin. Keskikentälle saapui Luchon mukana Rafinha lainalta ja kesän oma henkilökohtainen suosikkini, Sevillassa viimeistään jokaisen tietoisuuteen noussut Seksi-Ivan Rakitić. Myös muuan Luis Suarez saapui kesällä Barcelonaan, uuden puremisen aiheuttaneen kilpailukiellon jälkeen mies hyppäsi liikkuvaan junaan ja jatko olikin jotain mistä culét pystyivät toissa kaudella vain unelmoimaan. Pelaajista enemmän myöhemmin.
Syksy
Tikulla silmään sitä joka vanhoja muistelee jne., mutta muistellaan nyt vähän. Ei se kausi nyt kuitenkaan pelkkää iloa ja juhlaa ollut. Kahdeksan ensimmäistä kierrosta olivat tuloksellisesti varsin mallikkaita. Heti toisella kierroksella piti kohdata Villarreal vieraissa ja uuden nousun tehnyt Villarreal tiedettiin vaikeaksi vastukseksi. Tiukallehan se menikin, mutta Sandro vapautti culét jännityksestä tekemällä voittomaalin 82. minuutilla. Seuraava ennakolta vaikeampi ottelu oli kierroksella viisi, kun Barca vieraili La Rosaledalla Malagan vieraana. Peli ei toiminut halutulla tavalla ja Sandro & Munir -kaksikko korvasi Neymarin ja Pedron. Heidän lisäkseen Douglas sai debytoida ottelussa, jossa Barcelona menetti ensimmäisen kerran pisteitä, pelin päätyttyä 0-0. Viikko tästä Barcelona koki kauden ensimmäisen tappionsa PSG:tä vastaan. Loka-marraskuun vaihteessa tulikin kylmää vettä niskaan, kun ensin tuli tappio suurinta ja pahinta vihollista Real Madridia vastaan ja heti sen perään kotitappio Celta Vigoa vastaan. Hätäisimmät heiluttivat jo Luchon asemaa Barcelonan valmentajana.

Helpommaksi ei tilanne mennyt, kun Blaugrana voitti nihkeästi Almerían. En nyt kaiva mitään tilastoja, mutta väittäisin mututuntumalla, että Barcelona ei ennen tätä kautta ole vuosiin pahemmin viime minuuteilla pelejä voittanut. Tällä kaudella usko ei kuitenkaan loppunut, vaikka minuutit kävivät vähiin. Yksi syksyn hienoimmista hetkistä koettiinkin kierroksella #13, kun Barcelona vieraili Mestalalla. Busquets 90+4’ ja boom!

Syksyyn mahtui vielä yksi pettymys, kun Getafea vastaan maalia ei vain saatu aikaan ja lopussa kotijoukkue meinasikin tehdä lisäajalla maalin. Garrido kuitenkin vihelsi ottelut päättyneeksi, muisti ilmeisesti, että auto oli sakkopaikalla?
Tuloksellisesti syksy oli siis ihan ok. Liigassa sijalla 2 ja UCL:ssä lohkovoitto, kun Enriquen uskalias kokeilu toi 3-1 (lohko)voiton PSG:tä. Ikäviä notkahduksia kuitenkin sattui, kuten Getafe- ja Celta Vigo -ottelut. Itse ja varmasti moni muukin oli kuitenkin erittäin iloinen, että 2014 saatiin jätettyä taakse ja keskittyä vuoteen 2015. Seuran sisällä kupli ja Mathieu meni vielä patonkipäissään vuotamaan, että Messillä ja Enriquella on hieman ollut vaikeuksia tulla toimeen keskenään. Messi ei voinut hyvin, seura ei voinut hyvin, kukaan ei voinut hyvin. "These three and a half months provided me the opportunity to see another side of the club." Näin sanoi Puyol jätettyään Zubizarretan assistentin paikan (toki Zubi sai kenkää jo aikaisemmin). Tämän luulisi kertovan, että maailman suurimmalla sinipurppurasydämellä varustautunut henkilö ei pitänyt näkemästään. Katkarapuosaston sirkus ei ollut Puyolille mieleen, enkä yhtään ihmettele. Més que un club tuntui kaukaiselta ajatukselta.
KevätVuodenvaihde lähti siis epätoivoisissa ajatuksissa ’tuleeko tästäkin vuodesta täysi katastrofi’.. Eikä se fiilis ainakaan noussut vuoden ensimmäisessä pelissä. En sano, että ymmärtäisin mistään mitään, mutta olisi suotavaa, että ammattilaisjalkapallossa lomat eivät häiritsisi kauden suorituksia. Martino lähti viime kaudella soitellen sotaan Real Soceidadia vastaan, ja nyt Lucho lepuutti Ney-Leo duoa La Realia vastaan. Oliko kyseessä todellinen lepuutuksen tarve, vai osoitus valmentajalta että kenellä se sananvalta onkaan? Oli miten oli, 1-0 tappio San Sebastiánilta tuli.
Tämän jälkeen epävarma käyrä muutti suuntansa. Haluan uskoa, että ennen kaikkea tieto uusista vaaleista nostatti todellisten culéjen mielialaa ja täten myös peli-ilmeitä. Copassa mentiin voitosta voittoon puhtaalla pelillä loppuun asti. UCL:ssä pudotettiin ensimmäisenä laulukuoroon Euro-City, joka oli jäädä jo kotonaan jyrän alle. Maailman paras ei kuitenkaan viitsinyt rokottaa pilkulta, kuten muut tusinajantterit. Seuraavaksi PSG sai tuta, kun Suarez sai kevään myötä todellisen tasonsa esille ja Neymar puhkesi kukkaan Enriquen käsissä. Kaksikko tehtaili kaikki viisi maalia ranskalaisten verkkoon ja Mathieu varmisti ranskalaisten sympatiat tekemällä Ranskassa yhden maalin 0-3 tilanteessa omiin. Seuraavaksi kauden yksi kohokohdista tapahtui, kun yksi suurimmista seuralegendoista, Josep Guardiola, saapui takaisin kotisatamaan. Ottelupari olisi voinut olla varmasti loppuun asti todella tasainen ja kutkuttava, mutta Bayernin kunto ei kestänyt Camp Noulla täyttä aikaa. Barcelona kurittikin saksalaisia vajaan 20 minuutin aikana niin, että ottelun jälkeen taululla komeili 3-0 voitto. Saksassa Barcelona oli isäntä talossa ensimmäisen puoliajan, toisella puolikkaalla jalka otettiin kaasulta ja kevään ikävä kauneusvirhe tapahtui Bayernin voittaessa 3-2. Barca meni kuitenkin selkein ottein finaaliin.

Primerassa myös keväällä olivat samat joukkueet, jotka aiheuttivat vaikeita hetkiä. Pl. Getafe, joka jäi MSN trion jyrän alle. Malaga ryöväsi entisen Hlebruaryn, nykyisin vain Februaryn, aikana täydet pisteet Camp Noulta. Maaliskuussa muuan patonki toi omalla panoksellaan tärkeitä pisteitä. Ensin Real Madridia vastaan, kun valkoisten alun painostuksen jälkeen Mathieu puski isännät johtoon. Seuraavassa pelissä joukkueen jättiläinen rokotti Celta Vigoa. Pelissä, jossa Busquets sai taas osuman kasvoihinsa, Orellana ja palanen kenttää. Kai jokainen muistaa? Huhtikuussa koettiin yksi kevään katkerimmista pistemenetyksistä, kun 0-2 johto menetettiin Sevillaa vastaan 2-2 tasuriksi. Koko kevään Blaugrana-mestaruusjuna puksutti vain varmemmin ja varmemmin kohti mestaruutta. Kunnes kaikki varmistui viimeistä edellisellä kierroksella, kun kukapa muukaan kuin Maailman paras iski Barcan 1-0 vierasvoittoon Atletia vastaan. Finaalit ovat varmasti kaikkien muistissa enemmän tai vähemmän, henkilökohtaisesti ehkä vähän vähemmän. Historiaa oli jälleen kirjoitettu.

Pelaajat
MaalivahditMarc-André ter Stegen #1Nuori erittäin potentiaalinen maalivahti, joka pelaa jo nyt korkealla tasolla. Juuri ennen kauden aloitusta hän kuitenkin loukkaantui ja pelasi kaudella vain cup –otteluita. Täysin arvailua, mutta mahdollisesti peluutus oli tarkoitettukin näin. Oli miten oli, MAtS sai aikaa opetella paremmin seuran toimintatapoja sekä kieltä. Pelasi erittäin hyvin pelaamansa pelit, selkeä tulevaisuuden ykkösmaalivahti Barcalle. Avaaminen on kyllä puhdasta kultaa ja välillä lyhyen pelaamisen sijasta millimetrin tarkat avaukset toivatkin uuden mahdollisuuden Barcelonan pelaamiseen.
Claudio Bravo #13754 minuuttia päästämättä maaliakaan, 23 nollapeliä, tarviiko muuta edes sanoa? Pelasi tasaisen varmasti kokemuksen siivittämänä. Sai pelata paljon tasaisemmin, kuin MAtS joten sitäkin kautta selkeämpi rutiini näkyi pelaamisessa ja virheitä sattui chileläiselle epätodennäköisemmin. Vaikeat ajat tulevat olemaan edessä, kun valintoja tehdään. Käytännössä täydellisen kauden niin seura- kuin maajoukkueessakin pelannut Bravo pitäisi kaiken järjen mukaan jatkaa avaavana maalivahtina. Toisaalta kuinka pitkään ter Stegen jaksaa pelailla vain satunnaisia pelejä? Itse kääntäisin roolit jo tulevalle kaudelle, nuorella saksalaisella on potentiaalia nousta maailman parhaimpien maalivahtien joukkoon, ja omaan mielikuvaani perustaen ter Stegenillä on paremmat mahdollisuudet tehdä mestaruuksia ratkovia paraatipelastuksia.
Jordi Masip #25Eipä paljon jäänyt jälkipolville kerrottavaa. Teki toki debyyttinsä copassa ja kävi vielä viimeisessä liigapelissä ihmettelemässä menoa.
Puolustajat
Martín Montoya #2Kovasti toivoin, että se kone nuorukaisella starttaisi, mutta kun ei saanut luottoa koko kaudella niin ymmärrän täysin maisemanvaihdoksen. 24-vuotias ei vain kehity reilusti alle 1000min kausivauhdilla. Tammikuussahan miehen agentti jo taisi vähän kitistä, sai vähän lisää aikaa, mutta ei tarpeeksi. Itse olisin antanut paremman mahdollisuuden, ei tehnyt kuitenkaan virheitä ollenkaan yhtä paljon kuin Douglas.
Gerard Piqué #3Ainakin itselleni yksi suurimmista positiivisista yllätyksistä menneellä kaudella. Syksyllä täysin varjojen mailla, jonka aikana tuntui, että tästä hymyilevästä pikku pilojen tekijästä on kaikki hymy kadonnut. Kaikki mitä Puyol edusti vuosia Wakawakan vierellä ei ollut tuntunut tarttuneen mieheen tippaakaan. Varjoisan hetken jälkeen kuitenkin jotain tapahtui, josta ainakaan minulla ei ole mitään tietoa. Piquén peli-ilme muuttui totaalisesti. Mies pelasikin mielestäni elämänsä parhaan kevään ja nousi takaisin maailman huipulle.
Javier Mascherano #14Taas vierähti yksi kausi argentiinalaiselta johtajalta topparina. Hyvin perusvarma kausi takana ja mieleeni ei ainakaan muistu, että Javier olisi sen enempää tehnyt virheitä kuin muutkaan. Joka kesä on hierottu ajatusta, pitäisikö Maschen pelata topparina vai pivotena. Pivotena mies on yksi maailman parhaista, mutta niin on myös Busquets. Hyvin todennäköisesti ensi kaudellakaan tämä asia ei muuksi muutu. Mathieu ei kuitenkaan ole vakioavaaja ja Vermaelenin varaan ei voi luottaa minuuttiakaan.
Marc Bartra #15Hieman epävarmoin miettein pitää ajatella Bartran tulevaisuutta. Toissa kaudella pelasi vakuuttavasti, ollen välillä jopa joukkueen johtohahmo puolustuksessa. Menneellä kaudella homma ei lähtenyt kuitenkaan vastaavanlaiseen lentoon, eikä vähiten siksi, että nuorukainen pudotettiin neljänneksi toppariksi. Bartran perheeseen on kuitenkin tulossa perheenlisäystä ja toivottavasti, toivottavasti se antaa aikaa nostaa miehen isommille minuuteille. Koska kun mietitään ikärakennetta, niin vaikein tilanne on juuri puolustuksessa. Surullista, jos seura ja/tai Enrique ei näe Bartrasta uutta korvaajaa ikääntyvälle toppariosastolle.
Jordi Alba #18Messi tarjoili monen monta kertaa Alballe puolenvaihtoa, jonka pikakiituri käyttikin useasti hyväkseen. Kuitenkin jokin samanlainen vaihde Albalta puuttuu, joka Alvesilla on. 4/5 kertaa sieltä tarjoillaan sitä tapin maalia. Jos ensi kaudellakin joukkueet yksi toisensa jälkeen menevät tähän Messi-Alba kaksikon ”yksinkertaiseen” kuvioon ja Alba saa lisää vaihtoehtoja käyttöönsä, voi vasen laita muuttua laitapuolustajan osalta vaarallisemmaksi kuin oikea. Tällä hetkellä Alves on kuitenkin tilastollisesti suurempi pelote, kuin Alba.
Adriano Correia #21Jo vakiokalustoon kuuluva brassi, jolla lähtee kuudes kausi Blaugranan paidassa. Ei saanut siinä määrin vastuuta Enriquelta, kuin kolmena aikaisempana kautena. Primeran minuutit ovat pudonneet +2100min -> noin 950min. Hoitanut kuitenkin tehtävänsä kohtuudella, ja kun tiedetään tämänhetkinen laitapuolustajien tilanne, niin uskoisin miehelle löytyvän käyttöä vielä vähintään seuraavalle kaudelle.
Daniel Alves #22Adhd brassi olikin tällä kaudella useaan kertaan otsikoissa. Pitkään näytti, että mies pakkaa kampeensa ja lähtee muihin maisemiin. Varsinkaan syksyllä kovin montaa tuskin olisi haitannut, vaikka Dani olisikin lähtenyt. Ainoana ongelmana olisi ollut korvaajien puute. Peli oli pääsääntöisesti hirvittävän näköistä ja jatkuva sinkoilu sinne tänne vaikutti Rakiticin pelaamiseen. Keväällä käyrä kuitenkin alkoi hitaasti, mutta varmasti nousemaan. Olisikohan viimeinen kausi kuitenkin nyt starttaamassa? Uskoisin.
Jeremy Mathieu #24Kuten aikaisemmin kirjoitin, Mathieun hinnasta oli paljon puhetta. Puheet kuitenkin unohtuivat viimeistään siinä vaiheessa, kun ranskalainen teki sitä mihin hänet oli ostettu: Antamaan pääpelillistä pelotetta mikkihiirilaumaan. Ensimmäinen La Liga -maali Real Madridia vastaan ja heti seuraavassa pelissä Celta Vigoa vastaan 3 pisteen arvoinen maali. Maalien arvoa vaikea sanoa, mutta eiköhän ne rahat hetkeksi mielistä kaikonneet.

Douglas #16 ja Vermaelen #23Tarvitseeko tästä Douglasista sanoa yhtään mitään? Kai tässäkin on raha liikkunut harmaalla alueella tietämättömien piilossa, vai onko Zubilla ollut putki päällä sopimusta tehtäessä? Arsenal oli pilannut Vermaelenin niin pahasti, että edes Barcelonassa umpimädästä ei saada enää kalua. Sopimusta en yllättäen ole nähnyt, mutta luulisi että pelimäärät ovat niin vähäiset, että ei paljon tarvitse optioita Lontooseen maksella. Eiköhän tuo kauden vielä viidentenä topparina hääräile, ainakaan lähtöhaluista tai neuvotteluista ei ole pyörinyt mitään huhuja.
KeskikenttäIvan Rakitic #4Mies joka hankittiin flopanneen paluumuuttaja Fabregasin tilalle. Lunasti omat odotukseni ja pelasi itsensä kyllä useiden sydämiin, vaikka aina sitä ei leijonanharjalle helpoksi tehtykään. Roolitus vaihteli paljon ja muuttui myös näin ollen esimerkiksi mj –otteluihin verrattuna. En ole mikään taktisen statistiikan ylin ystävä, mutta otteluissa joissa Alvesilla oli menohaluja, näkyy hyvin selkeästi Seksi-Ivanin peleissä.

Kyseessä toki vajaa ottelu, mutta kuitenkin ajaa asiansa. Rakitic heilunut siellä täällä, välillä puolustanut siellä missä Alvesin pitäisi. Ei ole päässyt ominaisimpaan rooliinsa, esimerkiksi syöttö % oli 78.

Sevillaa vastaan Alves pelasi huomattavasti rauhallisemmin käyden jopa välillä puolustamassa. Näin Rakitic pääsi parempaan rooliin. Eli rakentamaan peliä lähemmäs keskustaa ja tilanteen vaatiessa toimien joko toisen kolmanneksen ylemmällä tai alemmalla rajalla. Syöttötarkkuus oli ko. ottelussa 95 %. Fabregas tuli toki huonoon aikaan, kun Xavi oli vielä voimissaan. Maestron ”ehtyessä” Rakitic tuli ja kuittasi sen mitä häneltä odotettiin. Mielenkiintoista nähdä, miten rooli tulee muuttumaan esimerkiksi Vidalin pelatessa Danin paikalla. Sen lisäksi hän tuntuu olevan suuri tuki ja turva Halilovicille.
Sergio Busquets #5Sergio se vetää kaudesta toiseen suurimpia minuutteja. Ikävä kyllä se näkyi varsinkin syksyllä suuremmallekin yleisölle, kun miehen väsymys paistoi Suomeen asti. Pari maalia voi huoletta laittaa Sergin löysäilyn piikkiin, kun mies jäi hautomaan palloa ja pienessä prässissä levisi maahan nostelemaan käsiään. Loppujaan kuitenkin pieniä virheitä, kun mietitään kokonaisuutta. Pelaaja, joka vasta saavuttaa parhaan ikänsä, yksi maailman parhaista paikallaan ja huikea roolissaan. Monelle näkymätöntä työtä, mutta näkyvää siinä vaiheessa, kun ei pelaa. Kukaan ei tule korvaamaan Xavia, mutta Sergin rytmitys, peliäly ja ymmärrys on lähimpänä Maestroa. Seuraavien vuosien tilanteen herra, joka ohjailee muita pöydän päästä.
Xavier Hernández #6 (C)Viime kaudella Valdes ja Puyol, nyt Xavi. Haikeaksi vetää, kun viimeinenkin legendaarisen ja pyhän kapteenitrion palanen poistuu. Olisihan se ollut hienoa nähdä Maestron lopettavan rakastamassaan seurassa, mutta se, ettet pysty pelaamaan kahta peliä viikossa FC Barcelonassa ei tarkoita, ettetkö olisi kykenevä pelaamaan vielä monissa muissa joukkueissa. Varmasti joku muukin kuin öljyjoukkue olisi Xavin ottanut, mutta ymmärrän ja kunnioitan Maestron päätöstä.

Kyseessä toki epävirallinen taulukko, mutta luotan, että ei noita ole aivan tuulesta temmattu. Yli 1000min pelanneista Xavi kyykyttää edelleen nuorempiaan, 93 % syöttötarkkuus ja avainsyöttöjä järkyttävän paljon enemmän kuin kellään muulla. Toki syytä huomioida että Xavi tuli useaan otteeseen tuoreilla jaloilla, mutta kuitenkin. Eihän tästä miehestä, johon kiteytyy ja joka on Barcelonan systeemi, riitä tarpeeksi adjektiiveja kuvailemaan tärkeyttä joukkueelle, niin kentällä kuin sen ulkopuolella. Tulevan kauden suurin haaste onkin täyttää edes puolet Xavin jättämästä aukosta koko seurassa.
Andrés Iniesta #8Iniestalta, tulevalta kapteenilta ehkä vaisuin tai epätasaisin kausi hetkeen. Kuukauden pituinen loukkaantuminen ei varsinaisesti auttanut asiaa. Iniestan kautta on ehkä vaikein yrittää saada järkevästi pakettiin. Paljon pelejä jäi välistä ja pelasi itseasiassa selvästi jopa Xavia vähemmän Primerassa, UCL:ssä varsin kohtuulliset minuutit kuitenkin. Andrés ei ole pelannut kymmeneen vuoteen noin pienillä minuuteilla Blaugranan paidassa, eli ajalta kun hän on vakituisena kasvona miehissä pelannut. Toisaalta syitä voi hakea kentältä, toisaalta henkilökohtaisista asioista. Keskityn mieluummin kenttätapahtumiin. Mietitään mitä Iniestan ympärillä tapahtuu verrattuna Rakiticiin. Neymar pelaa selvästi kiinnittyneemmin vasempaan laitaan, tehden lähinnä leikkauksia keskelle. Kun verrataan Messiin, joka pelistä ja roolista riippuen ei ”omalla” laidalla käykään. Neymarin leikatessa keskelle Alba tekee yleensä pystyjuoksun. Oikealla Alves lähinnä sahaa oikeaa laitaa, jättäen Rakiticille enemmän tilaa ja mahdollisuuksia. Iniesta joutuu monesti joko pudottamaan palloa alas, laittamaan viereen Neymarille tai yrittää mennä keskeltä vastustajan sumputuksen läpi. Muutama hieno työnäyte tästä läpimenosta nähtiinkin.


Syöttökaavio kertoo myös omaa kieltään. Suurin osa syötöistä on lähtenyt joko sivulla tai alaspäin, löytyen myös muutama hyökkäävämpi ja avaavampi syöttö. En kuitenkaan jaksa murehtia liikoja Iniestasta, koska mikään ei viittaa, että yksi Euroopan parhaista pelaajista olisi täysin kadottanut otettaan. Vaikka rooli hieman muuttuukin, uskon Don Andrésin pelaavan erittäin hyvän kauden olettaen, että kaudesta selvitään ilman pahempia loukkaantumisia. Niin ja vielä yksi pienen pieni asia, kuva kertokoon kaiken.
Rafinha #12Vasta 22-vuotias, mutta kun otetaan huomioon että miehestä puhuttiin kuin pesisi isoveljensä, niin enpä tiedä. Voi olla, että edelleen Thiagon menettäminen nakertaa, mutta jotenkin huono fiilis tästä koko touhusta. Nuori mies, keskikenttä, Barcelona. Yhtälö joka ei ole ihan helpoimmasta päästä. Ehkä vielä yksi kausi esimerkiksi Celta Vigossa ei olisi ollut pahitteeksi. Kausi opeteltu, nyt voisi löytyä syksyllä aikaa lunastaa potentiaalia ja pitää nostetta uran yllä. Toivottavasti ei jämähdä tulevalla kaudella penkille, käytännössä samoille minuuteille.
Sergi Roberto #20Toinen jättimäisen potentiaalin omaava nuorukainen, jolle käytännössä voisi sanoa samat sanat kuin Rafinhalle, ehkäpä vielä vähän enemmän painotettuna. Aivan kuten Rafinha, kyllähän se peli ja Barcelona on siellä verissä ja Sergissä on paljon Busquetsia. Kummallakin taivas on avoinna omalla paikallaan, mutta myös todella paljon töitä ja mutkia matkan varrella.
HyökkääjätPedro Rodríguez #7Pedriton olin valmis heivaamaan jo vuosi sitten roskikseen. Tilanne kuitenkin muuttui Suarezin saapumisen myötä ja olisinkin enemmän kuin mielelläni pitämässä Pedron joukkueessa ainakin seuraavan kauden ajan. Toi kentälle juuri sitä mitä kaivattiin, eli lisää virtaa. Itseni yllätti, että Pedro kävi kolmea peliä lukuun ottamatta jokaisessa Lliga pelissä kentällä. Mielestäni kertoo jo jotain pelaajan tarpeellisuudesta. Energinen ja positiivinen yllätys, joka ei paljon omaan pussiinsa pelannut. Pisteet nousivat roimasti, toivottavasti jatkaa roolissaan, toisaalta ymmärrystä löytyy jos ei halua parhaassa iässään pelkkää penkkiäkään kuluttaa.
Luis Suarez #9
Kovalla kohinalla metsästäjä saapui hampaat ojossa Barcelonaan, toisin kuin muut niin takaoven kautta. Liverpoolissa mainostettiin jo
pelipaikkansa parhaaksi ja ai että mitä herkkua sitä tarjoiltiinkaan. Vaikka miehellä pimeät hetket ovatkin olleet, niin pakko silti arvostaa korkealle. Joukkuepelaaja, joka repii ja raastaa viimeiseen asti. Varsinkin alussa juoksi kuin raivohärkä puolitoista kentän mittaa yhtä soittoa. Alussa ei tosin homma ihan ykkösellä lähtenytkään rullaamaan, mutta odottiko kukaan sitä todella? Todellisesta ammattimiehestä kertoo, että kuinka nopeasti peli lähti rullaamaan, kun mietitään ne lähtökohdat. Syksyllä Ney-Leo duo teki tuhojaan ja Suarez näytti mukaan tullessaan jäävän paitsioon. Muutaman pelin ja yhteisten harjoittelutuntien jälkeen Suarez pelasikin huikean hyvin yhteen Maailman parhaan kanssa. Loppua kohden koko kolmikko pelasi jo hyvin yhteen ja hymyhän tässä nousee korviin, kun ajattelee mitkä tehot tämä kolmikko tehtailee täyden kauden aikana. 8 peliä etumatkaa antaneen Suarezin veikkasin tekevän enemmän maaleja, kuin Balen, mutta lopultahan El Pistolero jätti myös Benzeman taakseen 16 maalilla. Luis antoi muuten myös kolmanneksi eniten syöttöjä kuluneella kaudella (14).
Lionel Messi #10Maailman
kiistatta paras. Maailman top-5 sarjoista jaetulla 9.sijalla avainsyötöissä, jaetulla 2.sijalla maaliin johtaneissa syötöissä ja toisena maalipörssissä. Messi ei ole vain Barcelonassa monitoimimies, vaan maailman terävimmän kärjen mittapuullakin monipuolisin ja arvokkain pelaaja. Näin monipuolisesta ja useaan rooliin uskomattoman hyvin sopeutuvasta pelaajasta ei ole koskaan sanottu kaikkea, vaikka kaikki on jo sanottu. Välillä Leo luutii oikealla rakentaen Alvesin kanssa peliä, kohta mies leikkaakin keskelle ja seuraavassa pelissä Messiä ei näy laidalla, vaan kaikki tapahtuu keskellä.
Messi laidassa


Messi vapaammassa roolissa


Suurista maalimääristä huolimatta, Parhaan tunnistaa siitä, että hän ei syö muiden kuormasta. Sen voi todeta teksti-tv:stä, mutta ennen kaikkea katsomalla miehen otteita. Tarjoilu on mallillaan ja kyllähän se valehtelematta eniten Messin ansiota on, kuinka hyvin MSN -kolmikko pelaa yhteen. Hävytöntä miten jotkut olivat kaatamassa kaiken syyn 2014 keväästä Messin hartioille. MM-kesä oli varmasti elämää suurempi pettymys Leolle, eikä Copa American tappiokaan tuota tuskaa helpottanut. Barcelonaan asti Leo ei ole ainakaan toistaiseksi noita murheita kantanut ja en usko jatkossakaan kantavan, varsinkaan nyt kun miehen ei tarvitse kantaa yksin koko joukkueen hyökkäystä.
Neymar da Silva #11Yhden kauden se kesti ja sen jälkeen jokainen epäilijä sai hiljentyä. Yhteispeli Messin kanssa syksyllä oli uskomattoman hienoa katsottavaa. Maailman kovimman kolmikon nuorin lenkki, joka aiheuttaa voimakkaita tunteita jokaiseen suuntaan. Aikaa on kasvaa vielä monella tasolla, joten en ole yhtään huolissani. Sitä paitsi jos Barcelonaa on haukuttu harmaaksi joukkueeksi, niin brassi tuo varsin mukavaa lisäväriä kentälle. Helmikuun puolivälin tietämillä, kun Suarez ajoi itseään ryminällä sisään, oli Neymarilla vaikeampaa. Tämä näkyy esimerkiksi, kun vertailee maalisarakkeita. Alkukaudesta Ney takoi maaleja Messin kanssa liukuhihnalta, sen jälkeen pieni tauko ja ratkaisupeleihin jälleen vahvaa tulosta. Todella vaikea jotain koko kauden ollutta ongelmaa tämän kolmikon tekemisistä kaivaa. 23-vuotiaana tekee tuon määrän maaleja, ymmärtää että ei ole joukkueen ykköstähti, pelaa joukkueelleen (haastaminen on välillä ihan tervettä) ja ennen kaikkea mikä monelta puuttuu, pystyy nousemaan ratkaisijaksi tiukoissakin tilanteissa. Tietenkään vastaavaa monipuolisuutta ei vielä löydy kuin konkareilta, tai väillä nuorukainen vetää omaa showtaan. Kyseessä on kuitenkin poikkeava lahjakkuus, joka on nyt näyttänyt osaamisensa, eikä ole mitään syytä epäillä, etteikö hän kehittyisi entisestään.
Munir El Haddadi #31Nuorimies jonka urakehitys on noussut kyllä kohisten. Ensin kovaa tulosta UEFA Youth Leaguessa, sitten B:n kautta hyvät näytöt Helsingissä ja 10 ottelua syksyllä Primeraa. Höpöksihän se olisi mennytkin, jos puolessa vuodessa olisi noussut u-19 joukkueesta miehiin. B:n puolella kaikki olikin niin sekaisin, että siellä vaatikin 336min per maali. Sen lisäksi kova kilpailu hyökkäyspään paikoista verotti peliaikaa. Vaikea sanoa, onko Munir nostamassa ensi kaudella B:tä takaisin Segundaan, vai mikä on miehen tarina. Potentiaali on kuitenkin näytetty.
Siirrot
Siirroissa tosiaan huomioitava, että tänä kesänä ostetut pelaajat eivät ole vielä rekisteröity ja saavat luvan pelaamiseen vasta 2016 alusta.
Alex Song saapui West Hamista lainaltaan, ilmeisesti Hammers ei ollut kiinnostunut ostamaan Songia. 99.9 % varmuudella miehen osoite kuitenkin tulee olemaan jossain muualla kuin Barcelonassa, kun kausi alkaa. Kesän ensimmäinen hankinta oli
Aleix Vidal, erittäin nopea pelaaja jolla on pelisilmää, -rohkeutta ja -älyä. Ilmeisesti tarkoitus ensisijaisesti alkaa syrjäyttämään jo kerran lähdössä ollutta Dani Alvesia ja tarpeen vaatiessa pelata tarvittavia minuutteja ylempänä. Iällisesti parhaat vuodet vasta edessä, toivottavasti ei jää keväällä liian vähille minuuteille, vaan saa kunnon mahdollisuuden näyttää tasonsa. Tuorein hankinta on tällä hetkellä
Arda Turan. Erittäin mielenkiintoinen hankinta, onko kyseessä Enriquen foorumistia suurempi ajatus takana, vai lähinnä Bartomeun 40 milj.€ politikointia? Itselläni on kovinkin ristiriitaiset ajatukset tämän hankinnan suhteen. Erittäin taitava ja kokenut, mutta välillä semmoinen kuuma-Kalle, että siinä voi lähteä vaikka nappikset jaloista. Toivottavasti pidättäytyy tällaisesta toiminnasta ja pystyy keskittymään joukkueen auttamiseen.
Poistuneet:
Xavi -> Al-Sadd
Deulofeu -> Everton
Afellay -> Vapaa agentti
Montoya -> Internazionale (laina)
Lähtökohdat seuraavaan kauteen
SeuraTalvella Bartomeu oli pakotettu järjestämään aikaistetut vaalit. Jäsenet, joukkue ja jalkapalloileva maailma kohisi, kuinka FC Barcelonan tasoista ja arvoista seuraa edustaa nukketeatterin räsynukke. Vaalien alla täälläkin todettiin usean suusta, että tilanne on vaikea. Bartomeu vai Laporta? Toinen voi joutua linnaan ja kummatkin sinne kuuluisivat.
Vaalipäivä oli ja meni. Bartomeu onnistui junailemaan itsensä ensimmäistä kertaa äänestyksen kautta seurapresidentiksi ja Laporta jäi Pogba -kortteineen rannalle ruikuttamaan. Pirun vaikea sanoa mitä mieltä itse olen. Positiiviseen kuitenkin uskoen, toivon, että Bartomeu toimii toisin kuin pahin saasta Rosell. Toimien itse tilanteen herrana ja ajatellen edes kerran päivässä seuran parasta, sitä ei nimittäin ole vuosiin ajateltu. Ottaisi itseään niskasta kiinni, selvittäisi B-joukkueen ongelmat, kuinka syvältä ikinä niitä pitääkään kaivaa. Jordi Vinyals kävi vain pyörähtämässä B:n puikoissa, joten hän ei ainakaan tule olemaan ratkaisuna mihinkään. Pakko kuitenkin myöntää, että pieni pelko on persuksissa. Mitä jos häkki heilahtaakin ja kohta ollaan uusien vaalien alla?
Johtokunta/valtuusto, mikä oikea nimitys onkaan, ei nyt ainakaan ole täysin identtinen Rosellin aikaiseen. Kuitenkin esimerkiksi seuran uusin ensimmäinen varapresidentti on Jordi Cardoner, joka on tuttu jo Rosellin ja Bartomeun sekoilujen ajoilta.
http://www.fcbarcelona.com/club/detail/article/composition-of-the-new-board-of-directors-and-sporting-area Linkistä näkyy koko johtokunta. Poimintana Susana Monje, joka on seuran ensimmäinen naisvarapresidentti. Entinen pelaaja Robert Fernández korvaa Zubin, järkeväksi pelaajakaupat tuskin enää Barcelonassa tulevat tämän nimityksen myötä muuttumaan.
Yhteenvetona siis, seuran keulakuvaksi valittiin yksi roisto muiden joukosta. Lupaukset ja kauniit sanat on sanottu, seurakunta on valittu ja suuret suunnitelmat mietitty. Nyt olisi tekojen aika ja jokainen laittaa sormet ristiin, että seuran kustannuksella pelleilyt olisi edes hetkeksi pelleilty. Sillä edellisissäkin sotkuissa on vielä siivoamista ja loppua ei näy, kun sakkoa vain lyödään lisää.
JoukkueJos seuran katkarapuosaston tekeminen ei vakuuta, niin joukkueen tekeminen on täysin vastakkaista. Pakon sanelemana joukkueen runko ei tule paljoakaan muuttumaan, tosin Maestron lähtemistä ei voida tarpeeksi alleviivata. Aloittava kokoonpano tulee kuitenkin 99.9% todennäköisyydellä olemaan sama, kuin keväällä, ellei Bravoa penkitetä. MSN -triolta voi odottaa murskaavaa ensimmäistä kokonaista kautta, kun pelko egojen törmäämisestä näytti olevan turha huolenaihe. Toki aina voi sattua mitä vain, kun jokainen pelaaja tietää arvonsa, mutta ennakkoon en näe edessä muuta kuin positiivista tältä kolmikolta.
Enriquella on varmasti täysi rauha hoitaa tehtäviään triplan myötä. Kaiken voittaneena ei kuitenkaan ole kuin hävittävää. Tärkeintä on tietenkin jatkuvan taktisen kehittymisen lisäksi pyyhkiä viime kauden mestaruudet mielistä ja jättää mestaruuskrapulat amatöörien puuhiksi. Selvästi heikointa lenkkiä on vaikea löytää, ellei Alvesin kevään kuntopiikki ole karissut ja taas saa posket punaisena pelätä brassin koomailuita.
Viime kausi oli myöskin todella hyvä loukkaantumisten suhteen. Niiltä ei kuitenkaan voida ikuisesti pelastautua, käytettiin sitten kuinka kehittynyttä teknologiaa hyvänsä. Ikää tulee lisää ja paikat hajoilevat. Pedron lähtiessä ei paljon kokenutta ja kovempiinkin peleihin valmista pelaajaa hyökkäykseen löydy. Xavin poistuessa keskikentällä uusi sukupolvi saanee lisää aikaa, jos syksyllä on aihetta siihen. Puolustuksen uskon hyvinkin riittäväksi syksyn ajalle, ellei nyt aivan uskomatonta mieskatoa koeta. Mathieu pystyy pelaamaan vasemmalla ja keskellä, Bartra oikealla ja keskellä. Vuodenvaihteessa Vidalin ja Turanin saavuttua rosteri ja mahdollisuudet kasvavatkin sitten oikein urakalla.
Ennustuksia on vaikea tehdä ja mututuntumalla joudutaan menemään. Maailma on hassu paikka ja kun kyse on Barcelonasta, ei voi tietää, mikä luuranko Bartomeun kaapista seuraavaksi pilkistää. Yhden asian voi kuitenkin luvata, tunnerikas kausi on jälleen tulollaan. Hyvää ja sinipurppuraista kautta kaikille!
Loppu häämöttää ja hyvä niin, viikon jo myöhässä tämän kanssa. Aikataulut menivät täysin uusiksi töiden myötä ja mukavalta vaikuttanut homma muuttui aika tyhjäksi näpertelyksi, kun pitkien päivien jälkeen yritti jotain aivottomana raapustaa. Muutakin kuin harmaata, mitä kukaan ei jaksa lukea loppuun asti. Huomauttakaa asiavirheistä niin korjailen niitä pois ja jos jollakin on ideaa otsikoksi, niin otetaan vastaan. Toivottavasti kelpaa!
