Finte
Poissa
Suosikkijoukkue: Münchenin punaiset & siniset, DFB & Huuhkajat
|
 |
Vastaus #950 : 24.02.2016 klo 20:27:52 |
|
Kannattaa nyt muistaa myös, että Juve lähtee täysin päinvastaisella taktiikalla toiseen osaan, koska sen on tehtävä maali. Eilen joukkue lähti bussittamaan ymmärrettävästi samalla lailla kuin Cityäkin vastaan, jolloin molemmista peleistä irtosi voitto. Eilen taktiikka ei kuitenkaan toiminut lainkaan. Nyt joukkue on pakotettu tekemään muutakin kuin kyttäämään vastaiskuja.
Bayernin pelillisiin lähtökohtiin tuo ei tietenkään toisessa osassa vaikuta, mutta tilanne nyt kuitenkin on vähän eri kuin "tiistain toisinto kotikentällä". Lopputulema voi silti olla kotijoukkueelle varsin suotuisa, vaikka taktisesti nähtäneenkin täysin erilainen peli.
Sitä parempi Bayernille jos/kun Juve ei lähde bussittamaan. No bussittamiselta se tulee joka tapauksessa näyttämään kun Juve Südkurven eteen puserretaan.
|
|
|
|
|
der bomber
Poissa
Suosikkijoukkue: König Mölders, ylijumala Rafinha
|
 |
Vastaus #951 : 24.02.2016 klo 20:50:03 |
|
Teiniangstille  . Karavaani kulkee ja fanipojat haukkuu. Taisi tulla yllätyksenä, että Guardiolakin pelaa tuloksesta...  Pelashan tuo tuloksesta niin Realia kuin Barcaa vastaan ja silti Alonso oli aina höntsäämässä kentällä. Joko se on nyt oppinut ettei miehestä ole tärkeisiin peleihin tai sitten seurajohto on ilmoittanut että Xabi ei pelaa.
|
|
|
|
|
divin codino
Poissa
Suosikkijoukkue: The Artist Formerly Known as #33
|
 |
Vastaus #952 : 24.02.2016 klo 21:07:06 |
|
Eurokentillä on viimeisen viiden vuoden aikana jääty kaksi kertaa ilman kotimaalia Allianz Areenalla. Jos Juve Bayernin nollaa, niin minun puolesta UCL pysti voidaan laitaa sinne samantien. Sen verran kova suoritus se olisi.
Ei kai Juven pystin tiellä muutenkaan olisi muita kuin Bayern ja Barca. Jos mestaruus tuon kolmikon ulkopuolelle menee, on kyseessä jättiyllätys.
|
|
|
|
|
Leka Harkko
Poissa
|
 |
Vastaus #953 : 25.02.2016 klo 07:39:07 |
|
Pelashan tuo tuloksesta niin Realia kuin Barcaa vastaan ja silti Alonso oli aina höntsäämässä kentällä. Joko se on nyt oppinut ettei miehestä ole tärkeisiin peleihin tai sitten seurajohto on ilmoittanut että Xabi ei pelaa.
Näin meillä taas yksi FM mestari.  Alonso sitä ja tätä, koska Guardiola.  Älä nyt jaksa oikeasti. Guardiola-angsti on jo surkuhupaisaa. Milloin myydään Muller, koska Guardiola. Milloin maaliin laitetaan Robben, koska Guardiola ja milloin tehdään sitä ja tätä, koska Guardiola. Ja se menneisyys, koska Guardiola. Tulee mieleen eräs ne vie meidän naiset ja työt keskustelu. Mitä itse ottelupariin tulee, olen sitä mieltä, että voittaja oli Bayern tässä kohtaa. Kuten kirjoitin Juve ei hyödyntänyt etulyöntiasemaan ja lähtenyt heti testaamaan linjaa. Vaikka Kimmich on pelannut hyvin kaudella, ei häntä toivottavasti nähdä linjassa seuraavassa pelissä, vaikka tuostahan saisi oivan lyömäaseen Guardiolaa vastaan...Jo Bochumia vastaan kaveri oli pari kertaa pihalla kuin puliukko ja Badstuber antoi junnulle täyslaidallista. Lisäksi kaverin avut tulivat hyvin esille tämän lähtiessä kuskaamaan palloa ylöspäin varsin elegantein elkein. Ei mitään jakoa linjassa, mutta ylöspäin rohkeaa pelaamista.
|
|
|
|
« Viimeksi muokattu: 25.02.2016 klo 07:48:16 kirjoittanut Leka Harkko »
|
|
|
|
|
straiter
Poissa
Suosikkijoukkue: FC Rotkäppchen Sektkellerei Freyburg
|
 |
Vastaus #954 : 25.02.2016 klo 09:13:35 |
|
Vaikka Kimmich on pelannut hyvin kaudella, ei häntä toivottavasti nähdä linjassa seuraavassa pelissä, vaikka tuostahan saisi oivan lyömäaseen Guardiolaa vastaan...Jo Bochumia vastaan kaveri oli pari kertaa pihalla kuin puliukko ja Badstuber antoi junnulle täyslaidallista. Lisäksi kaverin avut tulivat hyvin esille tämän lähtiessä kuskaamaan palloa ylöspäin varsin elegantein elkein. Ei mitään jakoa linjassa, mutta ylöspäin rohkeaa pelaamista.
Niin, kenenköhän ajatus siellä johtoportaassa oli lähteä kevätkauteen viidellä topparilla, joista kolme on todistetusti tehty lasista ja sitä yhtä paniikkihankintaa ei uskalleta peluuttaa. Sitten linjassa joudutaan peluuttamaan lapsia, joiden pelipaikka on jossain ihan muualla. Noin muutenhan voisi myös kyseenalaistaa Bayernin juniorityön tason, kun joukkueesta ei löydy yhtään 90-luvulla syntynyttä omaa junnua, joka olisi breikannut kunnolla edustukseen. Ja ei, en laske Alabaa Bayernin kasvatiksi.
|
|
|
|
|
Müllermilch
Poissa
Suosikkijoukkue: HUUUUUUUUUU
|
 |
Vastaus #955 : 25.02.2016 klo 10:16:36 |
|
Virhe tapahtui jo kesällä, kun Dante päästettiin menemään, eikä ketään ostettu tilalle. Kalju siis teki tämänkin ihan itse ja on nyt ansaitusti pulassa topparitilanteen kanssa.
Noista junnuista sen verran, että ex-Bayern Alessandro Schöpf pelaa tällä hetkellä ihan hyvällä menestyksellä Schalkessa ja voi tulevaisuudessa olla kovakin pelaaja. Kaljustahan on sanottu, että on hyvä koulimaan junnuista edustuskelpoisia pelaajia, mutta Bayernissa tämän aikana ei ole noussut yhtään ketään junnuista edustukseen. Van Gaal sentään nosti ihan tyhjästä Badstuberin ja Müllerin edustukseen, Kalju on sen sijaan kunnostautunut bernattien ja alonsojen rahtaamisessa joukkueeseen omien kasvattien asemasta.
|
|
|
|
|
Callit
Poissa
|
 |
Vastaus #956 : 25.02.2016 klo 13:56:24 |
|
Toivottavasti Kimmichin pää kesti sen, että se pistettiin ihan väärään paikkaan. Jokainen valmentaja kai pelaa tuloksesta, mutta Guardiola epäonnistui soonä aika pahasti, kun selvä voitto muuttui syyttä ja suotta tasuriksi.
Tämän viikon positiiviset opetukset: Barca ja Bayernkin ovat ihan lyötävissä.
|
|
|
|
|
Effenberg
Poissa
Suosikkijoukkue: Bayern München
|
 |
Vastaus #957 : 25.02.2016 klo 14:33:57 |
|
Vaikka en lähtökohtaisesti Alonsoa kentällä haluaisi edes nähdä, niin ihmettelen kyllä suuresti, että 0-2 tilanteessa herra ei tullut kentälle rauhoittamaan peliä. Sitä ei tosin tiedä kuinka pahasti Pogba olisi tuon syönyt, mutta ehkä Alonso olisi 30minuuttia pystynyt pelaamaan hyvällä tasolla.
|
|
|
|
|
Finte
Poissa
Suosikkijoukkue: Münchenin punaiset & siniset, DFB & Huuhkajat
|
 |
Vastaus #958 : 25.02.2016 klo 20:31:55 |
|
Toivottavasti Kimmichin pää kesti sen, että se pistettiin ihan väärään paikkaan.
En usko että meidän tarvitsee olla Kimmichistä huolissamme. Pelasi helvetin hyvin ja näytti omaavansa tarvittavan tason myös näihin peleihin. Vidal näytti myös melko selkeästi kaapin paikan Alonsolle ja Lahmille puolustavana keskikenttäpelaajana.
|
|
|
|
|
Finte
Poissa
Suosikkijoukkue: Münchenin punaiset & siniset, DFB & Huuhkajat
|
 |
Vastaus #959 : 25.02.2016 klo 20:37:06 |
|
Vaikka Kimmich on pelannut hyvin kaudella, ei häntä toivottavasti nähdä linjassa seuraavassa pelissä, vaikka tuostahan saisi oivan lyömäaseen Guardiolaa vastaan...Jo Bochumia vastaan kaveri oli pari kertaa pihalla kuin puliukko ja Badstuber antoi junnulle täyslaidallista. Lisäksi kaverin avut tulivat hyvin esille tämän lähtiessä kuskaamaan palloa ylöspäin varsin elegantein elkein. Ei mitään jakoa linjassa, mutta ylöspäin rohkeaa pelaamista.
Kimmichin ansiota on se että paketti ei hajonnut loukkaantumisiin. Hänessä on hienointa verrattuna Danteen, Benatiaan tai vaikka Tasciin se että hän ei ole lähelläkään kehityskaarensa päätettä. Ns. vain taivas rajana ja Pep oli oikeassa kun sanoi Kimmichin oleva lähiaikoina Saksan A-maajoukkueessa. Tämä siis syksyllä.
|
|
|
|
|
Leka Harkko
Poissa
|
 |
Vastaus #960 : 26.02.2016 klo 08:56:28 |
|
Kimmichin ansiota on se että paketti ei hajonnut loukkaantumisiin.
Hänessä on hienointa verrattuna Danteen, Benatiaan tai vaikka Tasciin se että hän ei ole lähelläkään kehityskaarensa päätettä. Ns. vain taivas rajana ja Pep oli oikeassa kun sanoi Kimmichin oleva lähiaikoina Saksan A-maajoukkueessa. Tämä siis syksyllä.
Toki näin. Ansiota tai ei, avut linjaan ovat olleet joka tapauksessa kyseenalaisia, mutta tilanteesta ei voi häntä syyttää. Kaverissa on potentiaalia, mutta hänessä on enemmän Ballackia kuin Linkeä. Cupissa häneltä nähtiin komeita nousuja, jotka taas avasivat puolustusta aika pahasti, mikä kertoi enemmän siitä missä hän on hyvä ja luonnollisimmillaan. Guardiolalta oli rohkea veto laittaa mikkihiiri kaliberia linjaan painimaan Juven kärkien kanssa. Jalallahan tuo linja oli varmaan euroopan huippua, mutta alaspäin taas keskinkertainen, jos sitäkään. Kimmichin saama luotto kauden mittaan on ollut yllättävää, kun samalle paikalle on ollut heittää nimekkäämpääkin kaveria. Pupellukset tuskin pudottavat penkille, koska kaverissa on kaikki se mitä Guardiola hakee DMC pelaajalta. Ei viikatemies, eikä järin fyysinen jyrä, vaan jalalla ja pallollisena dynaaminen. En yllättyisi, jos kaverin suunta olisi kesällä olisi City, koska Ancelotti ei näitä raakileita ihan samalla tavalla kouli, vaan odottaa valmista lihaa myllyyn. En näe, että Bayern oli ensimmäisen ottelun häviäjä, vaan alisuorittajan viitan heittäisin juurikin Juvelle, joka ei käyttänyt paikkaansa heti alussa kun loppua kohden kävi selväksi miten surkea tuo linja loppujen lopuksi oli. Bayern taisteli hyvän ekan puoliskon aikana itselleen hiton hyvät asetelmat. Juve pelkäsi alussa ja se maksoi nyt paljon.
|
|
|
|
|
Effenberg
Poissa
Suosikkijoukkue: Bayern München
|
 |
Vastaus #961 : 26.02.2016 klo 09:37:44 |
|
Toki näin. Ansiota tai ei, avut linjaan ovat olleet joka tapauksessa kyseenalaisia, mutta tilanteesta ei voi häntä syyttää. Kaverissa on potentiaalia, mutta hänessä on enemmän Ballackia kuin Linkeä. Cupissa häneltä nähtiin komeita nousuja, jotka taas avasivat puolustusta aika pahasti, mikä kertoi enemmän siitä missä hän on hyvä ja luonnollisimmillaan. Guardiolalta oli rohkea veto laittaa mikkihiiri kaliberia linjaan painimaan Juven kärkien kanssa. Jalallahan tuo linja oli varmaan euroopan huippua, mutta alaspäin taas keskinkertainen, jos sitäkään. Kimmichin saama luotto kauden mittaan on ollut yllättävää, kun samalle paikalle on ollut heittää nimekkäämpääkin kaveria. Pupellukset tuskin pudottavat penkille, koska kaverissa on kaikki se mitä Guardiola hakee DMC pelaajalta. Ei viikatemies, eikä järin fyysinen jyrä, vaan jalalla ja pallollisena dynaaminen. En yllättyisi, jos kaverin suunta olisi kesällä olisi City, koska Ancelotti ei näitä raakileita ihan samalla tavalla kouli, vaan odottaa valmista lihaa myllyyn.
En näe, että Bayern oli ensimmäisen ottelun häviäjä, vaan alisuorittajan viitan heittäisin juurikin Juvelle, joka ei käyttänyt paikkaansa heti alussa kun loppua kohden kävi selväksi miten surkea tuo linja loppujen lopuksi oli. Bayern taisteli hyvän ekan puoliskon aikana itselleen hiton hyvät asetelmat. Juve pelkäsi alussa ja se maksoi nyt paljon.
Jostain muistan lukeneeni, että Pepillä ja Bayernilla on sellainen diili, että yhtään Bayernin pelaajaa ei lähde samalla oven avauksella cityyn. Lähteet tosin taitaa olla sumusaarilta, eikä Saksasta.
|
|
|
|
|
Heiska
Poissa
Suosikkijoukkue: REMOULADE
|
 |
Vastaus #962 : 26.02.2016 klo 09:48:10 |
|
En näe, että Bayern oli ensimmäisen ottelun häviäjä, vaan alisuorittajan viitan heittäisin juurikin Juvelle, joka ei käyttänyt paikkaansa heti alussa kun loppua kohden kävi selväksi miten surkea tuo linja loppujen lopuksi oli. Bayern taisteli hyvän ekan puoliskon aikana itselleen hiton hyvät asetelmat. Juve pelkäsi alussa ja se maksoi nyt paljon.
Tuon viitan voi kyllä antaa yksinomaan Allegrille, jonka ensimmäisen puoliajan taktiikka- ja ryhmitysvalinta kostautui lopulta täysin vääräksi. Pelaajisto kykenee maailmanluokan peliin, kuten toisella jaksolla nähtiin. Kunhan raamit on sorvattu kuntoon. Toki samalla kun vouhkataan Bayernin varamiehisyydestä, niin ei siellä Juvellakaan alakerrassa ollut ihan optimiukot.
|
|
|
|
|
Wanha futaaja
Poissa
Suosikkijoukkue: Jag ser rött...
|
 |
Vastaus #963 : 26.02.2016 klo 13:32:39 |
|
Ensimmäinen yhteenotto Juven kanssa alkaa olla puhkianalysoitu ja kaksi vähän toisistaan eroavaa tutkintalinjaa löytyi. Mutta niinhän yleensä käy ja se ei yllätä. Ottelu oli joka tapauksessa hyvin kaksijakoinen, sen useimmat myöntävät. Ensimmäinen puoliaika oli täydellistä Bayernin hallintaa, vaikka numerot olivatkin vain 1-0 saksalaisille siinä vaiheessa. Juve oli köysissä ja paljon pahemmin kuin osasin odottaa. Mistä tämä ensijakson ylivoima johtui, siitä voidaan keskustella loputtomiin, eikä objektiivista vastausta saada kuitenkaan. Saadaan vain arvioita, jotka eivät suinkaan ole puolueettomia. Forumilla toki on tarkoitus näitä arvioita esittää. Mutta eihän tämän pidä olla haudanvakavaa. Itse näkisin, että Juve lähti hyvin passiivisella ja varovaisella puolustustaktiikalla liikkeelle ja luotti saavansa paikan tai pari tuulennopean laitalinkkinsä avittamana. Kuitenkaan en oikein usko heidän tarkoituksella jääneen näin täysin altavastaajaksi. Ja ihan ensi minuuteilla peli olikin tasaisempaa, kunnes Bayern sai pelinsä rullaamaan. En siis näe tapahtunutta pelkästään Juven tietoisena valintana, vaan oli siinä myös isosti Bayernin hyvyyttä. Vierasjoukkue pakotti italialaiset altavastaajiksi. Tätä hallintaa jatkui pitkälle toiselle puoliajalle, Juven hiukan yllättäen saamaan kavennusmaaliin asti. Yllättävään siksi, että se lähti niin karkeasta nuoren pojan virheestä, suhteellisen helpossa tilanteessa. Hiukan ennen sitä italialaiset toki jo alkoivat nostaa prässiään ja se oli pakon sanelemaa, koska 0-2 tilanteessa ei voi jäädä alas makaamaan ja odottamaan 0-3 maalia. Toisen puoliajan loppu oli Juventukselta varsin vahva ja Bayern oli pitkän aikaa ahtaalla ja ilmeisesti kavennusmaali oli sen verran shokki, että se veti pakan sekaisin aika totaalisesti. Pep vastasi vaihdoilla, jotka taas ihan lopussa käänsivät peliä takaisin Bayernille ja Ribery oli vähällä järjestää voittomaalinkin. Kaiken kaikkiaan hieno ja dramaattinen futismatsi, joka jätti molemmille oven raolleen jatkopeleihin. Bayern lähtee aavistuksen ennakkosuosikkina toiseen osaan, mutta hyvin saa pelata kuitenkin jatkoon päästäkseen. Toivottavasti nähdään aktiivinen ja ylhäältä prässäävä Bayern, joka lähtee rohkeasti pelaamaan omaa peliään. Ja toppariosasto, joka pystyy pitämään paremmin kurissa Juven kärkkäät hyökkääjät. Hieno matsi varmasti nähdään taas ja tavallaan valitettavaa, että yksi upea joukkue jää ulos ratkaisupeleistä. Arpa toi tämän otteluparin ja sen kanssa on elettävä. Päästään kuitenkin nauttimaan hyvästä futiksesta. Edit. Ihan pakko vielä lisätä yksi asia. Gigi Buffonin peliä on aina ilo katsella. Eräs hienoimmista miehistä kansainvälisessä futiksessa. 
|
|
|
|
« Viimeksi muokattu: 26.02.2016 klo 15:54:48 kirjoittanut Wanha futaaja »
|
|
|
|
|
der bomber
Poissa
Suosikkijoukkue: König Mölders, ylijumala Rafinha
|
 |
Vastaus #964 : 27.02.2016 klo 16:27:34 |
|
Eipä saa vieläkään toppariosaston janarit pelituntumaa, ainakaan alusta saakka, vaan Alaba - Kimmich kombolla mennään edelleen. Ehkäpä noi eivät vielä ole niin hyvässä kunnossa, että uskaltaisi alusta saakka peluuttaa? Jos näin on, niin se on suoranaista EOMmää Pepin pelikirjassa kun aikaisemmin on heitetty semiloukkaantuneita väkisin kentälle (esim boateng)
|
|
|
|
|
Jääpoiju
Poissa
Suosikkijoukkue: I L V E S
|
 |
Vastaus #965 : 27.02.2016 klo 19:23:02 |
|
On myös syytä huomata, että nyt päästään pelaamaan Pepin unelmalla, eli kokoonpanolla, jossa ei ole toppareita yhtään.
Vielä kun Lewa pois ja Götze valeysiksi, niin Pep voisi melkein lopettaa uransa, kun saavutti mitä halusi.
Peli oli yllättävän helppo, joskin pari kertaa kyllä Wolfsburg pääsi helposti maalipaikkoihin.
Ekalla puoliajalla parempi maalipaikka kotijoukkueella, kun Bayern vain piti palloa eikä juurikaan murtautunut.
Hienosti pelasi myös laitapakit, jotka voimakkaasti kavensivat hyökkäyksen rakentelussa keskikentälle painottomalta puolelta.
Müllerille tuoppi, pelasti vastahyökköyksessä alimpana miehenä varman maalipaikan.
|
|
|
|
|
Effenberg
Poissa
Suosikkijoukkue: Bayern München
|
 |
Vastaus #966 : 02.03.2016 klo 15:23:52 |
|
 Pinkku jinxaus tähän paikkaan, mutta eiköhän tämän illan peli hoidu vielä suht helposti. Parin viikon päästä sitten tiukempaa.
|
|
|
|
|
Nur der BVB
Paikalla
|
 |
Vastaus #967 : 02.03.2016 klo 16:53:46 |
|
Tänään olisi kyllä oiva tilaisuus yllättävään voittoputken katkeamiseen. Psykologisesti hankalin mahdollinen paikka, kun molemmin puolin tärkeät Juven ja Dortmundin kohtaamiset. Olisi vain inhimillistä, mikäli keskittyminen ei olisi aivan 100%. Lisäksi Mainz kuuluu pelillisesti liigan parhaaseen puoliskoon. No - eiköhän sieltä tule joku perinteinen 5-0 kairaus ja samalla keltamustat ryssii Darmstadtissa. Saadaanpa viimeinenkin panos pois lauantain ottelusta...
|
|
|
|
|
Effenberg
Poissa
Suosikkijoukkue: Bayern München
|
 |
Vastaus #968 : 02.03.2016 klo 21:48:20 |
|
Kannatti näköjään jinxata 
|
|
|
|
|
aquel
Poissa
Suosikkijoukkue: FC Barcelona
|
 |
Vastaus #969 : 02.03.2016 klo 21:55:23 |
|
Kannatti näköjään jinxata  Tämä käsikirjoitus on nähty ennenkin: Vaisu eka puoliaika, Müller penkiltä kentälle ja surffailu 3-1 voittoon...
|
|
|
|
|
Effenberg
Poissa
Suosikkijoukkue: Bayern München
|
 |
Vastaus #970 : 02.03.2016 klo 22:53:43 |
|
jinx jinx...
|
|
|
|
|
Jääpoiju
Poissa
Suosikkijoukkue: I L V E S
|
 |
Vastaus #971 : 02.03.2016 klo 22:55:58 |
|
Siinä näytettiin Juvelle miten Allianzilla pisteet matkaa vierasjoukkueen mukana pois.
Pepin nerokkuudella super-maaliskuu tarkoittaa pian sitä, että menetetään Bulin johto, pudotaan sieniliigasta ja sen jälkeen vielä Pokalista maitojunalla pois.
Tällaista se on. Schweini olisi laittanut takatolpalta sisään Robbenin vaparin läheltä päätyrajaa, nyt kukaan ei seurannut palloa takatolpalle. Junnuvirheitä isot miehet.
|
|
|
|
|
Merte
Poissa
Suosikkijoukkue: Netzer
|
 |
Vastaus #972 : 02.03.2016 klo 23:05:57 |
|
Tämmöiset tappiot syövät miestä. Kaveri tekee kahdesta paikasta kaksi maalia, eikä tuosta puolustuksesta taida saada sieniliigatasoista enää tänä keväänä.
|
|
|
|
|
der bomber
Poissa
Suosikkijoukkue: König Mölders, ylijumala Rafinha
|
 |
Vastaus #973 : 02.03.2016 klo 23:17:09 |
|
Näinhän se on pepin kanssa mennyt aina. Pelataan masohockeymanagerin juri simunov taktiikkaa (en ole varma oli just se), eli aloitetaan kovaa ja hyydytään kohti kevättä.
Eihän tässä toki vielä mitään ihmeitä ole tapahtunut, Mainz liigan 5. joten ei mikään huumoriporukka kuitenkaan, MUTTA, esitykset eivät ole viime aikoina olleet erityisen vakuuttavia. Oikeastaan yksikään peli tämän vuoden puolella ei ole ollut silkkaa seksiä, vaan yksittäisissä peleissä on kyllä pelattu hyvin (esim juve) mutta se ei ole kestänyt täyttä 90 minuuttia.
Tänään muuten molemmat vastustajan maalit tulivat Bernatin puolelta. En sano, että olisi ollut pelkästään sen vika, koska esim toisessa maalissa Vidalin ohi mentiin luvattoman helposti, mutta tuntuu, että vastustajat hyökkäävät Bernatin laidalta noin 80-20 suhteella, eli skoutattu on.
Juvea ja Dortmundia vastaan tappiot ja kausi uhkaa kääntyä täydeksi pannukakuksi.
|
|
|
|
|
Müllermilch
Poissa
Suosikkijoukkue: HUUUUUUUUUU
|
 |
Vastaus #974 : 02.03.2016 klo 23:22:35 |
|
Tästähän saadaan vielä mukava keväinen kriisi ja tappioputki aikaiseksi, koska Dortmundista ei tällä puolustuksella ole tuliaisina muuta kuin perseraiskaus. Eiköhän sieltä vanhainkodistakin palaa eräs herra lauantaina pelaamaan tämän päivän huilattuaan. Tascikin on näköjään joutunut samantien samaan Kaljun koirankoppiin, jossa aiemmin olleet mm. Zlatan, Mandzukic ja Shaqiri. Mikähän siinä on, kun ei Kaljulle oikeat topparit kelpaa, vaan siellä pitää peluuttaa laitapakkeja, kk-miehiä ja huumori-Benatiaa? Tänään oli muuten avauksessa ainoastaan yksi saksalainen, melkoinen muukalaislegioonahan tämä FC Bayern nykyään on.
|
|
|
|
|
|
|
|