Tämän ketjun avaaminen on pyörinyt itselläkin mielessä, mutta hyvä homma, että erno ehti ensin.

Välttyypä siltäkin urakalta.
Ulkomailla:Kuten erno mainitsikin, niin ainakin
Kasper Hämäläisen ja
Jukka Raitalan odottaisi löytävän uuden seuran tässä ikkunassa. Vai joko Raitalan olisi aika palata Suomeen? Kapelle luulisi löytyvän ottajia jonoksi asti, koska siirtokorvausta ei tarvitse maksaa, ja tehot Poznanissa ovat ihan kivat. Mahtaisiko myös
Paulus Arajuuri olla liikahtamassa? Kuuma pelaaja, ja sopparia vuosi jäljellä, joten kenties Lech Poznan haluaa rahastaa vielä kun voi.
Simon Skrabb Ruotsissa potentiaalinen siirtyjä, jotta pääsee pääsarjatasolla jatkamaan. Ja jokohan vihdoin olisi sen kauan odotetun
Jere Urosenkin siirron aika? Kai Helsingborg Urosesta jotain rahaa haluaa? Viimeinen tilaisuus rahastamiseen tulee toki vasta kesällä.
Mikael Forssell ja
Njazi Kuqi ovat olleet iät ja ajat seuratta, mutta lopettamisilmoitukselta ei kummaltakaan ole saatu. Omistautuuko Miklu jo kokonaan lastenhoidolle, vai vieläkö pelaaminen jossain maistuisi? Ja mitä tekee Njazi? Maailman paras agentti ei ole vähään aikaan osunut häränsilmään, ja missä mahtaa Nasse nyt luuhata? Vai odotteleeko PK-35:n nousua mahdollisen Veikkausliigaan paluun varalta? Ja olisi kyllä korkea aika löytää myös
Mikko Sumusalolle uusi seura tuskaisen RBL-ajan jälkeen. Vai tekisikö Sumiskin paluuta Veikkausliigaan?
Ville Jalasto on myös sopimukseton, mutta tekeekö jatkon Stabaekiin?
Ulkomailta:Njazi Kuqin jo mainitsinkin, mutta näiden lisäksikin voisi ajatella jokusen ulkomailla pelaavan suomalaisen päätyvän hakemaan vauhtia Veikkausliigasta. Ensimmäisenä tulee mieleen
Tero Mäntylä, jonka Norja-siirto oli paha harha-askel, joten olisiko toisen Suomeen-paluun aika? Kotikaupungissa pääsisi pelaamaan UCL-karsintaa, ja tutussa Interissäkin voisi löytyä tilaa. Myöskään
Jarkko Hurme tuskin on asemaansa tyytyväinen, joten mahtaako Hurmekin saada suomalaisseuroilta tarjouksia?
Lum Rexhepin debyyttikausi ulkomailla taisi mennä pilalle lähinnä loukkaantumisten takia, ja sopimus muistaakseni päättyy tähän kauteen. Veikkausliigassa ottajia?
Ulkomaille:Rasmus Schüller avasi jo pelin, ja siirtohuhuja useista Veikkausliiga-pelaajista jo onkin. Erno mainitsikin jo
Roni Peiposen,
Eero Markkasen (AIK?),
Moshtagh Yaghoubin,
Janne Sakselan,
Akseli Pelvaksen ja
Mehmet Hetemajn. Lisäksi ainakin
Dani Hatakka lähti jo kyttäämään sopimusta Saksasta. Potentiaalisia Suomesta ulkomaille siirtyjiä ovat kenties lisäksi ainakin
Juuso Hämäläinen ja
Kaan Kairinen. Olisiko vanhemmista pelaajista
Henrik Moisanderille,
Henri Toivomäelle tai
Petteri Forsellille mitään tarjolla?
Fredrik Lassas ja
Youness Rahimi olivat myös viime talvena "kovassa huudossa", mutta ainakaan tuolloin ei siirtoa syntynyt. Entä nyt, vaikka tuoreet näytöt ovatkin vähän odotettua vaisumpia? Täydennetään lsitaa vielä varmasti takaisin ulkomaille mielivällä
Sebastian Mannströmillä ja
Aleksei Kangaskolkalla.
Edit. Täydennetty Sumusalo, Mannström ja Kangaskolkka. Ja Jalasto.