Ok! Harmi, ettet onnistunut Multasen lyttäämisessä nyt haluamallasi tavalla.
Hankala se on onnistua sellaisessa, mitä ei edes yritä.
Multanen ei ole pelkkä puhdas boksipelaaja saati sitten pelkästään nopeudestaan elävä kohkaaja, joten kumpikaan tyypillisen divariflopin luonnehdinta ei nyt osunut kohdalleen.
Ei osu, jos juuttuu vain tiukkoihin kategorioihin ja haluaa puolustaa itseä... kaveria... Multasta sisäistämättä sitä, mitä oikeasti kirjoitetaan. Etenkin kun sinusta se, että Multanen on hyvän lähtönopeuden vuoksi myös murtautuja sulkisi sen pois, että Multanen on myös boksipelaaja... Luetko ja ymmärrätkö edes mitä itse kirjoitat?
Multanen ei ole puhdas boksipelaaja, mutta kukaan ei ole sellaiseksi väittänytkään ja en ole ainakaan väittänyt nopeudesta eläväksi kohkaajaksi. Multasen vahvuuksia ovat boksipelaaminen ja lähtönopeus, joista on divarissa tehnyt paljon maaleja. Vastaavia pelaajia on nähty kymmeniä ja kauden aikana 27 vuotta vanha pelaaja ei välttämättä enää kehity, vaan hyvin usein tilaa ja aikaa on ratkaisupaikoissa vähemmän, samoin kuin lähtönopeudesta ja juoksunopeudesta tuleva etu suhteessa vastustajiin on pienempi.
Edelleenkin kaikkea hyvää Multaselle ja liigahan on muuttunut suuresti, joten ensinnäkin kynnys divarin ja liigan välillä on madaltunut. Toisekseen näkemissäni Hakan peleissä Multanen oli hyvä, joten ansaitsee paikkansa liigassa ja toivottavasti onnistuu.
Yleensä näissä "kannattaisi opetella..." -viesteissä voisi muuten vähän avata sitä ideaansa, ettei jää vain avuttomaksi räpistelyksi.
Se idea lukee niissä kolmessa viestissä, ei sitä voi enempää rautalangasta vääntää vaikka miten haluaisit avuttomasti räpistellä sitä, että et vain ymmärtänyt ja et jaksa lukea uudestaan edes omia viestejäsi.