pelurit
Poissa
|
 |
Vastaus #625 : 27.12.2015 klo 09:07:02 |
|
Juu muutaman vuoden päästä jos kehitystä tapahtuu roimasti!
|
|
|
|
|
Nahkajulli
Poissa
|
 |
Vastaus #626 : 27.12.2015 klo 10:54:36 |
|
Kalevan mukaan Owusu tulossa Ouluun...tai neuvottelut ainakin jo pitkällä. Joskin tulisi aikaisintaan toukokuussa. Myös muutaman muun kanssa neuvottelut käynnissä ja tammi-helmikuussa tulossa näyttöjä antamaan. Hyökkääjää ja kymppipaikan pelaajaa siis ainakin haetaan.
|
|
|
|
|
Sompi
Poissa
|
 |
Vastaus #627 : 27.12.2015 klo 12:10:25 |
|
Hyvinhän se Kurttila pelasi ja pärjäsi kelvollisesti miesten keskellä. Toki menee vielä vuosi tai kaksi, että voisi säännöllisemmin esiintyä harjoituspeleissä ja sitä kautta kamppailla paikasta joukkueeseen, mutta kyllä tuosta pojasta voi vielä kasvaa hyvä tekijä keskikentälle. Yobeen vertaaminen vähän ennenaikaista, mutta kieltämättä hieman sama tuli mieleen, kun joku siellä letti heiluen puolustuksen edessä jakoi palloa ylöspäin. Omaan silmään ainakin teknisesti taitava ja syötöt kylläkin menivät ihan hyvin omille, vaikkei toki kovin vaikeita palloja hirveästi pelannutkaan muutamia seinäkombinaatioita lukuunottamatta. Paljon kehityttävää vielä kaikklla osa-alueilla, mutta potentiaalia näytti löytyvän.
Owusu olisi kyllä kovettava, joskin varmaan aika kysymysmerkki jos ei ole pahemmin pelannut ja etenkin jos tulisi vasta toukokuussa.. Sitten vielä jos se Tahviksenkin jatko varmistuisi, olisi hyökkäysosasto aika lailla valmis sitä varmaa 20 maalin miestä lukuunottamatta. Kymppipaikalle olisi hyvä saada joku kovan tason tekijä riippumatta siitä, millä formaatiolla kauteen lähdetään. Tosin ei mitenkään poissuljettua, etteikö esimerkiksi Karjalainen voisi olla tarpeeksi hyvä pelaaja sille paikalle. Jonkunlaista vahvistusta keskikentällekin kuitenkin kaivataan ehdottomasti vielä Owusun lisäksi.
|
|
|
|
|
Lapsus
Poissa
Suosikkijoukkue: Pyörivä pallo ja toimiva talous
|
 |
Vastaus #628 : 27.12.2015 klo 12:42:57 |
|
Mikä tuo Owusun tilanne nyt on ollut viimeisen ACO-keikan jälkeen?
|
|
|
|
|
JM
Poissa
|
 |
Vastaus #629 : 27.12.2015 klo 13:31:48 |
|
Mikä tuo Owusun tilanne nyt on ollut viimeisen ACO-keikan jälkeen?
Pelaa Belgiassa KFC Turnhoutissa, Belgian neljännellä sarjatasolla siis.
|
|
|
|
|
Erkki Rapala
Poissa
|
 |
Vastaus #630 : 27.12.2015 klo 15:23:39 |
|
Pelaa Belgiassa KFC Turnhoutissa, Belgian neljännellä sarjatasolla siis.
Oliko välillä loukkaantuneena? Vahvistaisi joka tapauksessa ja kostuttelisi pimppejä.
|
|
|
|
|
Moby Dick
Poissa
Suosikkijoukkue: biggest club in Finland
|
 |
Vastaus #631 : 27.12.2015 klo 16:40:25 |
|
Lehden mukaan ensi kauden rosteriin haetaan jopa viittä ulkkaria, ainoastaan mv ja puolustuslinja on kotimainen. Pohjapelaajan lisäksi tulee 10-paikan ja hyökkääjän kanssa ainakin yksi laituri ulkomailta.
Owusun lisäksi kahden kanssa neuvottelut pitkällä. Muutamia kavereita on tulossa testiin alkuvuodesta.
|
|
|
|
« Viimeksi muokattu: 27.12.2015 klo 16:42:30 kirjoittanut Moby Dick »
|
|
|
|
|
misteri
Poissa
Suosikkijoukkue: FF Poker Tour I Bracelets: Final, Main, Money
|
 |
Vastaus #632 : 27.12.2015 klo 17:51:44 |
|
Owusu kovettaisi ilman muuta. Samoin 10-paikalle, hyökkäykseen ja laitaan ilman muuta vahvistukset. Sitten junnuista ja viime vuoden porukasta jatkoa niin avot, hinta-laatu suhteelta järkevä joukkue kasassa. Maalivahdin paikalta +Ojalasta säästyvät rahat nyt keskisektorille ja hyökkäykseen, mikä viime vuosina on nilkittanut
|
|
|
|
|
Anonyymi Perkele
Poissa
Suosikkijoukkue: Paikan päällä
|
 |
Vastaus #633 : 27.12.2015 klo 18:41:55 |
|
+Ojalasta säästyvät rahat
Joko se on varmistunut, ettei Ojala pelaa meillä ensi kaudella?
|
|
|
|
|
Sakallio
Poissa
Suosikkijoukkue: Rauno Ojasen puoliaikaomena
|
 |
Vastaus #634 : 27.12.2015 klo 19:06:16 |
|
Joko se on varmistunut, ettei Ojala pelaa meillä ensi kaudella? Ei, mutta en usko jatkoon. Kalevan mukaan keskusteluyhteys on AC Oulun kanssa. KPV on tarjonnut sopimusta ja menossa sopimuksemattomien pelaajien turnaukseen tammikuussa. Halu olisi kuulemma pelata divaria ylempänä ja maisemanvaihdos voisi piristää.
|
|
|
|
|
EXL-MANAGER
Poissa
|
 |
Vastaus #635 : 27.12.2015 klo 19:30:10 |
|
Kyllähän Matias johonkin Veikkausliigajengiin pääsee varmasti. KPV:ssä ei mitään järkeä, koska samalla tasolla. Ilves?
|
|
|
|
|
Robson7
Poissa
|
 |
Vastaus #636 : 27.12.2015 klo 19:49:49 |
|
Kyllähän Matias johonkin Veikkausliigajengiin pääsee varmasti. KPV:ssä ei mitään järkeä, koska samalla tasolla. Ilves?
Pääseeköhän? On käynyt viime vuonna surkeimmissa porukoissa kuten Kotkassa, Jarossa jne. näytillä eikä sopimusta syntynyt. Tänä vuonna sama juttu KUPSin kanssa. Oma veikkaus on, että siirtyy KPV:hen kovalla palkalla.
|
|
|
|
|
Myrsky
Poissa
Suosikkijoukkue: OUL V6
|
 |
Vastaus #637 : 27.12.2015 klo 19:58:54 |
|
Aivan käsittämätön ajatus nähdä Ojala siirtymässä johonkin vitun Kokkolaan. Tulee taas kovin surullismielinen olo, että uskooko tässä nousuun enää muut kuin pari päänsä kolhinutta foorumistia. "Siirto piristäisi" 
|
|
|
|
|
KorkkiKiinni
Poissa
Suosikkijoukkue: Mystis: Kausikorttimyynti korkeakorkoista lainaa.
|
 |
Vastaus #638 : 27.12.2015 klo 20:21:57 |
|
Tulee taas kovin surullismielinen olo, että uskooko tässä nousuun enää muut kuin pari päänsä kolhinutta foorumistia. "Siirto piristäisi"  Sijat 4-5 on meidän mestaruus ja oltais ansaittu enemmän. T: Rane
|
|
|
|
|
Myrsky
Poissa
Suosikkijoukkue: OUL V6
|
 |
Vastaus #639 : 27.12.2015 klo 20:28:10 |
|
Miettikääs nyt hei. Olet FC Barcelonan superjunnu, fanit rakastaa, lehdet kirjoittaa ja näin. Pari rikkonaista kautta alla, TIEDÄT ITSE ja KAIKKI TIETÄÄ että pystyt parempaan. Et sinä silloin siirry johonkin Eibariin, koska "siirto piristäisi". Sinä laitat työhanskat käteen ja teet 110 % duunia sen puolesta, että voit antaa seuralle, kannattajille ja omalle yhteisölle jotain takaisin. Mutta joo, rahastahan tässä taas väännetään, kuten kuvio Lamonkin kanssa meni. Oleellista on myös seuran ymmärtää, mikä on Matiaksen "brändiarvo" keulakuvana ja oman kylän huippulupauksena. Kallis mies, tiedetään - mutta nähdäkseni silti kokonaiskuvassa jokaisen euron arvoinen.
|
|
|
|
|
Gini
Poissa
|
 |
Vastaus #640 : 27.12.2015 klo 20:39:11 |
|
Eikö Ojala vielä(kään) ole liigatason peluri vai eikö noilla aiemmilla liigan testikerroilla kysyntä ja tarjonta ole muuten kohdannut?
|
|
|
|
|
Robson7
Poissa
|
 |
Vastaus #641 : 27.12.2015 klo 20:51:17 |
|
Miettikääs nyt hei. Olet FC Barcelonan superjunnu, fanit rakastaa, lehdet kirjoittaa ja näin. Pari rikkonaista kautta alla, TIEDÄT ITSE ja KAIKKI TIETÄÄ että pystyt parempaan. Et sinä silloin siirry johonkin Eibariin, koska "siirto piristäisi". Sinä laitat työhanskat käteen ja teet 110 % duunia sen puolesta, että voit antaa seuralle, kannattajille ja omalle yhteisölle jotain takaisin. Mutta joo, rahastahan tässä taas väännetään, kuten kuvio Lamonkin kanssa meni. Oleellista on myös seuran ymmärtää, mikä on Matiaksen "brändiarvo" keulakuvana ja oman kylän huippulupauksena. Kallis mies, tiedetään - mutta nähdäkseni silti kokonaiskuvassa jokaisen euron arvoinen.
AC:lla ei ole varaa maksaa brändistä. Syy on sama miksi Matias ei ole jo liigassa. Hinta-laatu ei ole kohdannut. Se oli parhaimmillaan ennen Saksan reissua mutta esim. viime kaudella kysymys kuuluu: Mitä saatiin seuran isoimmalla tilipussilla? Ei ainakaan riittävästi tehoja. KPV maksaa kummisetänsä rahoilla pelaajille aivan liikaa jo Ykkösessä. Siksi veikkaukseni onkin, että Matias menee Kokkolaan.
|
|
|
|
|
CarlesP
Poissa
|
 |
Vastaus #642 : 27.12.2015 klo 21:30:17 |
|
Omituista, jos u21-maajoukkueen pelaaja ei mahtuisi Veikkausliigaan. Veikkausliigassa on kuitenkin u21-majuun mahtumattomia pelaajia kuten Siira ja Veteli, jotka saavat ja tulevat varmasti saamaan peliaikaa.
|
|
|
|
|
Kossi Agassa
Paikalla
|
 |
Vastaus #643 : 28.12.2015 klo 09:29:45 |
|
Omituista, jos u21-maajoukkueen pelaaja ei mahtuisi Veikkausliigaan.
Juu, Eiköhän viime talvena siirto Liigaan kariutunut nimenomaan rahan takia, kuten Rorson tuossa kirjoittikin. Matiaksen sopimus ACO:ssa oli varmaankin aika rahakas Suomen mittakaavassa, joten Liigaporukat eivät näyttöjen perusteella olleet valmiita maksamaan samanlaista palkkaa ja Matias ei ollut valmis pelaamaan pienemmällä palkalla.
|
|
|
|
|
Moby Dick
Poissa
Suosikkijoukkue: biggest club in Finland
|
 |
Vastaus #644 : 28.12.2015 klo 10:08:01 |
|
Brändissähän on usein kyse siitä, että käyttäjä (tässä tapauksessa seura) haluaa maksaa siitä enemmän kuin sen arvo oikeasti on. Viime kauden näytöillä en kyllä osaa sanoa mikä Matiaksen arvo on. Samaa miettinee Ykköstä ylempänä olevat seurat. Kausi 2015 oli pannukakku ja samalla myös majussa siirryttiin penkille. Valitettavasti näin ja eiköhän Matias lähde hakemaan uusia tuulia muualta, se tosin vaatii että joku maksaa. Jotain.
|
|
|
|
|
Juhana Jäähynkalastaja
Poissa
Suosikkijoukkue: AC Muovinen Palkkaturva teitä ei kukaan kaipaa®
|
 |
Vastaus #645 : 28.12.2015 klo 12:49:24 |
|
jaa hans, toimisto (siis ähävä) kait lomalla ku hurmosnurmoksen sopparia ei täällä: http://acoulu.fi/joukkue/2016/ennen joulua uutisoitiin kolmesta sopparista eli ne kaksi muutakin tuolta puuttu + ei ole kait päästetty eetteriin=ovat jatkosoppareita,kait nomutta joo jospa sitä jotain pommeja tulisi, mieluiten ihan oikea pommittaja ja näin
|
|
|
|
|
Antoine Roquentin
Poissa
Suosikkijoukkue: Jatkuvuuden Periaate & J-P Sartren rohtopaukku
|
 |
Vastaus #646 : 28.12.2015 klo 14:10:02 |
|
ennen joulua uutisoitiin kolmesta sopparista eli ne kaksi muutakin tuolta puuttu
Plussa/VIP -listalla kerrottu nuo kaksi, eivätköhän tule julkisiksi piakkoin.
|
|
|
|
|
Ikifani
Poissa
Suosikkijoukkue: RoPS
|
 |
Vastaus #647 : 28.12.2015 klo 15:58:50 |
|
Omituista, jos u21-maajoukkueen pelaaja ei mahtuisi Veikkausliigaan. Veikkausliigassa on kuitenkin u21-majuun mahtumattomia pelaajia kuten Siira ja Veteli, jotka saavat ja tulevat varmasti saamaan peliaikaa.
Minusta on myös omituista jos U21-maajoukkuepelaajaksi tituleerattu pelaaja ei pääse edes kyseiseen maajoukkueeseen enää vaikka ikä riittäisi.
|
|
|
|
|
Erkki Rapala
Poissa
|
 |
Vastaus #648 : 28.12.2015 klo 16:05:13 |
|
Minusta on myös omituista jos U21-maajoukkuepelaajaksi tituleerattu pelaaja ei pääse edes kyseiseen maajoukkueeseen enää vaikka ikä riittäisi.
Oulussa jokainen, joka on ollut joskus samassa paikassa maju-valmentajan kanssa, on maajoukkuepelaaja. Kysy vaikka muuttoapu Matias Juntuselta.
|
|
|
|
|
voseli
Poissa
Suosikkijoukkue: Valkeakosken Haka, Sakari Saarinen, viski
|
 |
Vastaus #649 : 28.12.2015 klo 16:43:35 |
|
Onhan Juntsallakin kokemusta U16-maajoukkueesta 
|
|
|
|
|
|
|
|