DB17
Poissa
|
 |
Vastaus #12075 : 13.09.2016 klo 15:18:35 |
|
Täytyy sanoa, että loistavia ehdotuksia tulee paljon nyt tähän topikiin ja sääli mikäli nämä jää vain forkan sisäisiksi ideoinneiksi. Tuosta haastettelujuttujen teosta vielä sen verran, että siihen Klubi saisi aivan varmasti vaikka jonkun fanin tekemään niitä ilmaiseksikin. Rumasti sanottuna tuo vain ei oikein sovellu Klubin nykyiseen suuntaukseen. Voisi vaikka tulla yhteisöllisyyden tunnetta tjs. eikä tuossa ole panostukseen nähden yritysvieraille mitään tarpeellista. Ja huom. nämä änkyräviestit ei todellakaan ole suunnattu kritiikiksi Mengoa kohtaan! e. Tämä oli kyllä ihan hyvin sanottu: Kiitos tästä alustavasta vastauksesta, mutta suoraan sanoen on melko kulunut tekosyy vedota resursseihin ja ajanpuutteeseen kun kyse nyt on aivan perusjutuista ja Suomen suurimmasta seurasta. Täysin vapaaehtoistoiminnalla pyörivillä alempien sarjatasojenkin joukkueilla esimerkiksi Youtubeen tulee tasaiseen tahtiin materiaalia. Nyt puhutaan kuitenkin siitä,että pitäisi vaan laittaa joku kamera pyörimään ja ottaa kysymykset vaikka somesta.
|
|
|
|
|
winkkis
Poissa
|
 |
Vastaus #12076 : 13.09.2016 klo 15:24:01 |
|
Joku Q&A ei pitäisi olla kovinkaan vaikeasti toteutettava. Fanit pistää esim. Twitteriin kysymyksiä, joihin pelaaja vastailee jonkin aikaa.
|
|
|
|
|
Martti Tonni
Poissa
|
 |
Vastaus #12077 : 13.09.2016 klo 15:37:06 |
|
PäätyTV teki tätä kunnes joku sulki hanat haastatteluilta. Jampoille kausarit käteen ja mandaatti tehä haastattelut kaikista pelaajista. Toki siellä on varmaan muita syitä kanavan hiljaiseloon.
|
|
|
|
|
hoc
Poissa
Suosikkijoukkue: Dogmaattinen Struktuuri
|
 |
Vastaus #12078 : 13.09.2016 klo 15:40:52 |
|
Mielestäni pelaajabudjettia voisi ensi kaudelle nostaa hallitusti 200-300k ja hankkia tällä summalla 4-5 laadukasta liigapelaajaa lisää rosteriin.
Eri. Katsoin seurojen budjetti-tietoja ja sarjataulukkoa. Huomasin että samaan pelilliseen tulokseen päästäkseen Klubi tarvitsee kolmanneksen enemmän rahaa. Sama toisin; Klubi on nykyisellään liigan tehottomin organisaatio. Tason nostoa tarvitaan tekemisen laadussa, ei käytetyn rahan määrässä.
|
|
|
|
|
Mazaa
Poissa
|
 |
Vastaus #12079 : 13.09.2016 klo 15:50:34 |
|
Alho vähintään neljä peliä sivussa. Ei siis pelaa yli kuukauteen.
|
|
|
|
|
Citizen-99
Poissa
|
 |
Vastaus #12080 : 13.09.2016 klo 15:54:05 |
|
Itseäni ei niin hirveästi peruskysymysten tenttaaminen pelaajilta kiinnosta, mutta aiemmin mainittu "behind the scenes" -matsku ei kovin paljoa kustantaisi. Ei tarvita kuin joku kameran varteen seuraamaan uutta hankintaa tämän astellessa ympäri stadionia tai muuta vastaavaa.
Bröndby on varmaankin ääriesimerkki nopeasta muutoksesta huomattavasti viihdyttävämpään tuotteeseen, jolla kaatui Saksan Bundesliiganippukin, joten ei voi välttämättä sanoa, että se on yksi ja ainoa tyyli, millä tulevaisuuden HJK saattaisi jonkun Schalkea tai Bilbaota huonomman eurojoukkueen kammeta kuningastieltään.
|
|
|
|
|
citykarhu
Poissa
|
 |
Vastaus #12081 : 13.09.2016 klo 15:55:25 |
|
Tarvitseeko Klubin kokoinen nakkikioski varatoimaria johtoportaaseen? Sillä liksalla saisi jo pari tekijää esim. tiedotukseen mediassa idioottimaisuuksia lausuvan ravimiehen tilalle.
|
|
|
|
|
hoc
Poissa
Suosikkijoukkue: Dogmaattinen Struktuuri
|
 |
Vastaus #12082 : 13.09.2016 klo 15:56:16 |
|
Ei kausarilaisetkaan ole vakio joka pysyy, jos kaikki menee huonompaan suuntaan.
Tämä. Laskeva AM-trendihän kertoo siitä ettei tuote, sen oheispalvelut, hinnoittelu ja markkinointi ole kunnossa.
|
|
|
|
|
pallojalka
Poissa
Suosikkijoukkue: TamU (ja se -K)
|
 |
Vastaus #12083 : 13.09.2016 klo 16:02:16 |
|
Sen voin kuitenkin jo ammatillisen kokemukseni perusteella sanoa, että juuri nuo resurssit ja ajankäyttö ovat ne kynnyskysymykset, valitettavasti. Kolmas tekijä on raha - sillä kun saisi noita resursseja ja aikaa, mutta kuinka paljon mihinkin toimintaa kannattaa ja voi satsata.
Ei saatana, ihan oikeasti 
|
|
|
|
|
Mengo
Poissa
|
 |
Vastaus #12084 : 13.09.2016 klo 16:04:21 |
|
Ei saatana, ihan oikeasti  Jep. Ihan oikeasti. 
|
|
|
|
|
sornari
Poissa
Suosikkijoukkue: HJK
|
 |
Vastaus #12085 : 13.09.2016 klo 16:16:17 |
|
Mengo, nyt rupeaa kuulostamaan Irakin tiedotusministeriltä.
Eihän toi toimiston tekeminen miltään osilta kauhean laadukkaalta näytä ulospäin. Jos olet erimieltä, voinet kertoa jonkun esimerkin.
|
|
|
|
|
Juska
Poissa
Suosikkijoukkue: IFK
|
 |
Vastaus #12086 : 13.09.2016 klo 16:33:05 |
|
Mengo, minkä takia esimerkiksi lehdistötilaisuudet eivät ole julkisia? HJK taitaa olla yksi ainoista seuroista liigassa, jolla ei ole julkisia lehdistötilaisuuksia saatavissa. Naapurista katsottuna teidän toimisto kusee fanienne päälle.
|
|
|
|
|
crnobeli
Poissa
|
 |
Vastaus #12087 : 13.09.2016 klo 16:46:41 |
|
Pakko yhtyä tähän itkuvirteen. Itse olen ollut kausarilainen lähes 15 vuotta, välissä parin vuoden tauko, mutta silloinkin tuli käytyä suht aktiivisesti peleissä. Muutama vuosi sitten Klubin peleissä oli todella positiivinen meininki, tuntui että (lähes) joka osa-alueella mentiin eteenpäin. Pelit olivat tuolloin tapahtumia, joista lähtiessä oli hyvä fiilis ja joita odotti innolla. Nyt on valitettavasti sanottava, että ei oikein huvita lähteä peleihin, vaikka kausari taskusta löytyykin. Eilenkin tuli pitkään pähkäiltyä matsin ja ISTV:n katselun välillä - samaa tekivät useat kaverinikin - mutta lopulta ratkaisu oli paikan päälle meno. Peli oli mikä oli, makkara, limu ja kahvi kaikki olivat haaleita (ja kalliita) ja turvatarkastajakin töykeä. Eipä jäänyt taaskaan sellainen fiilis, että odottaisi innolla seuraavaa peliä tai että kokisi itsensä arvostetuksi ja tärkeäksi asiakkaaksi.
Klubi, kuunnelkaa tarkkaan. Nyt on tehtävä jotain. Pelin on luonnollisesti parannuttava senkin, mutta ennenkaikkea - kohdelkaa asiakkaitanne asiakkaina! Muuten voi käydä, että kausarilaisten ynnä muiden kanta-asiakkaiden joukossa käy aika iso kato ensi kaudeksi. Tsempatkaa ruoan ja muiden matsipalveluiden suhteen (menua tuskin voi tähän hätään muuttaa, mutta yrittäkää nyt edes tarjoilla lämpimät ruoat ja juomat lämpiminä ja kylmät kylminä). Kertokaa steveille, että asiakkaalle ei tarvitse vittuilla. Yrittäkää edes jonkinlaista tiedottamista parin hassun ig-kuvan lisäksi. Pitemmällä tähtäimellä sitten stadionin palvelut kunnolla reilaan.
Edit: Samoista asioista on toki puhuttu pitkään ja hartaasti, mutta eilisessä pelissä ja sen jälkeen on tuntunut, että porukalla alkaa fiilis loppua - tämä havainto niin foorumilla, muissa sosiaalisissa medioissa sekä ihan kasvotusten kavereiden kanssa puhuessa. Olen omassa kaveripiirissäni se "pitkän linjan" klubilainen - monet muut ovat lähteneet mukaan touhuun kenties viimeisen reilun viiden vuoden aikana, ja pahasti alkaa näyttää siltä, että kiinnostus vähenee, ellei kuole pois. Nyt perkele hommat kuntoon.
|
|
|
|
« Viimeksi muokattu: 13.09.2016 klo 16:53:51 kirjoittanut crnobeli »
|
|
|
|
|
|
Doblass
|
 |
Doblass
Vastaus #12088 : 13.09.2016 klo 16:55:28 |
|
Vittu että vituttaa! Kaksi vuotta sitten pelattiin Eurooppa liigan lohkovaihetta ja voitettiin tuplamestaruus ja nyt hävitään 4-1 jolekkin vitun fc Lahdelle.
Joukkueesta paistaa negatiivinen ilmapiiri joka on poistettavissa ainoastaan erottamalla valmentaja tai voittamalla mestaruus. Tällä hetkellä fiilikset ovat sellaiset, että ottaisin Sikun takaisin any time.
|
|
|
|
|
elstadi
Poissa
Suosikkijoukkue: HJK
|
 |
Vastaus #12089 : 13.09.2016 klo 17:11:16 |
|
Alho vähintään neljä peliä sivussa. Ei siis pelaa yli kuukauteen.
Jotain positiivistä tähänkin päivään. Oli (eilenkin) aivan käsittämättömän surkea.
|
|
|
|
|
G Pallister
Poissa
|
 |
Vastaus #12090 : 13.09.2016 klo 17:15:14 |
|
No eihän tämä taaperrus suinkaan johdu Ägan tai Banan touhuista. Veikkausliigassa on aivan liian paljon joukkueita. Eihän siinä kenenkään yksilön tai joukkueen taidot voi kehittyä, kun joutuu pelaamaan jatkuvasti Kemin, Seinäjoen tai Rovaniemen kaltaisia kyläjoukkueita vastaa. Päähän siinä hajoaa. Pelit ovat pelkkää "pakkopullaa" ilman minkäänlaista motivaatiota. Sarjaa olisi supistettava pikaisesti (mieluummin jo ensi kaudeksi) ainakin neljällä joukkueella. Nyt tarvitaan palloliitolta ennakkuulotonta ja rohkeaa toimintaa. Tämä on ainoa mahdollisuus kehittää maamme jalkapalloa; viemällä ainutta uskottavaa suurseuraamme eteenpäin.
|
|
|
|
|
Chief
Poissa
Suosikkijoukkue: HJK
|
 |
Vastaus #12091 : 13.09.2016 klo 17:31:28 |
|
|
|
|
|
|
superDISA
Poissa
|
 |
Vastaus #12092 : 13.09.2016 klo 17:35:54 |
|
No eihän tämä taaperrus suinkaan johdu Ägan tai Banan touhuista. Veikkausliigassa on aivan liian paljon joukkueita. Eihän siinä kenenkään yksilön tai joukkueen taidot voi kehittyä, kun joutuu pelaamaan jatkuvasti Kemin, Seinäjoen tai Rovaniemen kaltaisia kyläjoukkueita vastaa. Päähän siinä hajoaa. Pelit ovat pelkkää "pakkopullaa" ilman minkäänlaista motivaatiota. Sarjaa olisi supistettava pikaisesti (mieluummin jo ensi kaudeksi) ainakin neljällä joukkueella. Nyt tarvitaan palloliitolta ennakkuulotonta ja rohkeaa toimintaa. Tämä on ainoa mahdollisuus kehittää maamme jalkapalloa; viemällä ainutta uskottavaa suurseuraamme eteenpäin.
Loistavaa sarkasmia - kuin tiedotusministerin oppikirjasta löydetty ulkoisia syitä omalle epäonnistumiselle. Tai henkiselle alennustilalle, kuten kirjoitin jo keväällä, ja sain hirveästi lokaa niskaani.
|
|
|
|
|
Elttoni
Poissa
|
 |
Vastaus #12093 : 13.09.2016 klo 17:50:44 |
|
No eihän tämä taaperrus suinkaan johdu Ägan tai Banan touhuista. Veikkausliigassa on aivan liian paljon joukkueita. Eihän siinä kenenkään yksilön tai joukkueen taidot voi kehittyä, kun joutuu pelaamaan jatkuvasti Kemin, Seinäjoen tai Rovaniemen kaltaisia kyläjoukkueita vastaa. Päähän siinä hajoaa. Pelit ovat pelkkää "pakkopullaa" ilman minkäänlaista motivaatiota. Sarjaa olisi supistettava pikaisesti (mieluummin jo ensi kaudeksi) ainakin neljällä joukkueella. Nyt tarvitaan palloliitolta ennakkuulotonta ja rohkeaa toimintaa. Tämä on ainoa mahdollisuus kehittää maamme jalkapalloa; viemällä ainutta uskottavaa suurseuraamme eteenpäin.
No jopas nyt. Huutonaurua tälle "Veikkausliiga on HJK:n yksityisomaisuutta" -ajattelulle. Kaksi noista "kyläseuroista" oli viime kaudella Suuren ja Mahtavan HJK:n yläpuolella. Seinäjoki vei kultaa (ähäkutti) ja RoPS hopeaa (ähäkutti). Kiva kuulla, että se vituttaa vieläkin. Ja kolmaskin noista "kyläseuroista" nuiji "ainoan uskottavan suurseuramme" keväällä Oulussa. Kiva kun sekin vituttaa. Taitaisi olla Suuren ja Mahtavan HJK:n kannalta parasta, että saisi pelata itseään vastaan sitä varten perustettavassa SuperVeikkausLiigassa ja tämä nykyinen Veikkausliiga jätettäisiin näiden kyläseurojen puuhastelukentäksi. Edelleen kiva kuulla, että vituttaa. Ja toivon, että MIFK vie mestaruuden tänä vuonna. Jo pelkästään näiden idioottimaisten kommenttien vuoksi. Ja muistuttaisin, ettei siitä ole kuin 20 vuotta, kun HJK oli hilkulla pudota liigasta vuonna 1996. Sarjapaikka säilyi vasta karsinnan kautta, kun "kyläseuroihin" ilmeisesti HJK-leirissä laskettava Hango IK kaatui kahden ottelun yhteistuloksella 2-1. Samoihin aikoihin HJK:ssa harkittiin myös konkurssia. Myös oma historia on syytä muistaa.
|
|
|
|
|
soikka
Poissa
Suosikkijoukkue: Sex Walrus
|
 |
Vastaus #12094 : 13.09.2016 klo 17:57:52 |
|
Jos itse pihvi on paskaa, niin höyryvihannesten paskuus korostuu. Samaa kuraa ne oheispalvelut on ollu vuosia. Meni pokaalit mihin osoitteeseen vaan, on Banan kohtalo oltava sama kuin Sikulla: hiuksista vittuun 
|
|
|
|
|
Thouni
Poissa
Suosikkijoukkue: HJK, San Lorenzo, M'well, Zapresic boys.
|
 |
Vastaus #12095 : 13.09.2016 klo 17:58:46 |
|
Joukkueesta paistaa negatiivinen ilmapiiri joka on poistettavissa ainoastaan erottamalla valmentaja tai voittamalla mestaruus. Tällä hetkellä fiilikset ovat sellaiset, että ottaisin Sikun takaisin any time.
No jotain rajaa sentään. Vaikka nyt lähinnä kaikki vituttaakin niin sentään niin pohjamudissa ei olla kuin Sikun aikana, vaikka Banan persoonallisuudesta vähän samanlaisia piirteitä onkin löytynyt. Vaikka vituttaakin verrata touhua julleihin niin on naapurilla jotkut asiat hiukan paremmin. Katselin jonkun klipin kun HIFK otti ensimmäisen voittonsa Mursun alaisuudessa. Muurinen lähti muun joukkueen mukaan kiittämään kannattajia ja yritti jopa tanssahdella muiden mukana voittoa juhliessa. Edellinen valmentaja taisi jostain vierasreissulta palata takaisin Stadiin kannattajien dösässä kiitokseksi hienosta kannustuksesta. Banalta irtoaa korkeintaan pikaiset tervehdykset jostain penkin luota ennen kuin vetäytyy pukkariin ja varmaankin tuosta bussitempauksestakin ajattelee että "onpas epäammattimaista ja noloa". Pelaajista paistaa välillä sama välinpitämättömyys muutamia poikkeuksia lukuunottamatta. Menneen kesän vierasreissulla joukkue sattui samaan aikaan huoltoasemalle kannattajien kanssa ja ulkomaalaispelaajat Atomin ja Taiwon johdolla, ja seuralegendat kuten Sorsa ja Wallen kävelivät innoissaan kannattajien läpi ja ottivat vastaan selälle taputteluita, halauksia ja lauluja. Samaan aikaan toistakymmentä Klubin pelaajaa päätti kiertää bussin toiselta puolelta jotta eivät vaan joutuisi tekemisiin fanien kanssa. Pieniä asioita jotka hiukkasen vituttavat, mutta kun tarpeeksi alkaa kertymään pieniä vituttavia asioita niin pikku hiljaa vituttaa koko organisaatio aika paljon.
|
|
|
|
« Viimeksi muokattu: 13.09.2016 klo 18:01:25 kirjoittanut Thouni »
|
|
|
|
|
logladyboy
Poissa
|
 |
Vastaus #12096 : 13.09.2016 klo 18:16:12 |
|
Tässä on nyt kolme kautta putkeen koettu kriisi. 2014 se hoidettiin valmentajan potkuilla, jonka seurauksena oli fantastinen loppukausi. Viime vuonna kärsittiin loppuun asti, mutta tähän kauteen lähdettiin kuitenkin ihan hyvillä mielin, koska Banan aiemman kauden saavutukset painoivat vielä kupissa. Nyt eletään taas syyskuuta ja ollaan jälleen pelillisesti aivan paskat housuissa. Siihen päälle on vielä kasautunut seuran ja johdon muita ongelmia, joita ei ollut näkyvillä vielä 2014. On siis toimittava!
Klubi on onneksi taloudellisesti varsin hyvässä jamassa, mikä on äärimmäisen tärkeätä. Nyt vaaditaan koko organisaation kykyä nostaa Klubin käyrä ylöspäin ja uskon sen olevan mahdollista nopeallakin aikavälillä, mutta tiukkoja päätöksiä on tehtävä ja rahaa satsattava oikeisiin asioihin. Banan erottaminen tulisi olla se ensimmäinen asia.
|
|
|
|
|
rojadirecta
Poissa
|
 |
Vastaus #12097 : 13.09.2016 klo 18:22:30 |
|
Jos itse pihvi on paskaa, niin höyryvihannesten paskuus korostuu. Samaa kuraa ne oheispalvelut on ollu vuosia.
Näin juuri. Oheispalvelujen, markkinointiviestinnän ja tiedotuksen paskuus korostuu nyt kun peli on ollut aneemista ja halutonta paskaa jo pidempään. Toinen seikka on se, että klubi ja sen seurajohto ovat itse nostaneet riman korkealle kun ovat puhuneet siitä, miten seura haluaa nousta pohjoismaiseksi suurseuraksi ja eurokilpailujen vakiokävijäksi. Tämä luonnollisesti luo odotuksia seuran kaikelle toiminnalle ja nythän näihin odotuksiin ei sitten pystytä vastaamaan millään rintamalla.
|
|
|
|
|
4-5-2
Poissa
Suosikkijoukkue: Helsingin Jalkapalloklubi
|
 |
Vastaus #12098 : 13.09.2016 klo 18:24:21 |
|
Itse kärsisin paljon mieluummin tätä kriisiä, jos kentällä olisi joukkue, joka on rutinoitunut pelaamaan hyökkäävää jalkapalloa. Tulospallo ilman tulosta on kauheinta, mitä tiedän.
|
|
|
|
|
kiuaskivi
Poissa
|
 |
Vastaus #12099 : 13.09.2016 klo 20:18:57 |
|
Kuinkahan yleistä jalkapallossa on, että pääsarjaa johtava joukkue on kannattajien mielestä kriisissä?
|
|
|
|
|
|
|
|