AriFerra
Poissa
|
 |
Vastaus #350 : 30.11.2015 klo 18:46:29 |
|
Sanokaa mitä sanotte, ja moni on eri mieltä, mutta minä tätä: Dähne on ihan hyvä veska nappaammaan Suomen mestaruuden ensi kaudella. Lisäksi kun joukkue kootaan niin että se pelaa erinomaisesti yhteen, joskus jopa puoli kahteen, europeleissäkin poika on ihan kelpo+.
|
|
|
|
|
Demian
Poissa
Suosikkijoukkue: Bauhaus
|
 |
Vastaus #351 : 30.11.2015 klo 19:03:01 |
|
Dähne ei ihan hirveästi vakuuttanut viime kaudella, joten sikäli hiukan erikoinen veto jos kauteen lähdetään Dähnellä ja junnuilla. Omaan silmään Dähne vaikutti kuitenkin parhaimmillaan hyvältä perusveskarilta ja pahimmillaan Mifk-katastrofilta, mutta varmaan siellä on nähty treeneissä Dähnellä olevan potentiaalia ottaa ykkösveskan paikka.
Tai sitten maalivahtiosastolle ei etsitä pelaajia koska siellä on jo tiedossa joku muu sille paikalle tuleva kaveri.
|
|
|
|
|
Krishito
Poissa
Suosikkijoukkue: Klubi, Huuhkajat, Celtics
|
 |
Vastaus #352 : 30.11.2015 klo 19:16:47 |
|
Kuulostaa todella huolestuttavalta (ja epäuskottavalta) ettei keskikentälle muka enää vahvistuksia haeta.
|
|
|
|
|
Limakutziero
Poissa
|
 |
Vastaus #353 : 30.11.2015 klo 19:22:33 |
|
Kuulostaa todella huolestuttavalta (ja epäuskottavalta) ettei keskikentälle muka enää vahvistuksia haeta.
Viime vuonna liigaa pelanneita keskikentän keskustan pelaajia ryhmässä on kuitenkin jo 6 (Kolehmainen, Onovo, Klinga, Malolo, Atom sekä Lingman) ja siihen päälle vielä junnuista Ylätupa ja Dahlström, joten ei tuossa nyt hirveän montaa paikkaa ole täytettäväksi
|
|
|
|
|
Demian
Poissa
Suosikkijoukkue: Bauhaus
|
 |
Vastaus #354 : 30.11.2015 klo 19:30:18 |
|
Ongelma tuossa on se, että noista viidestä Klubissa viime kaudella pelanneesta kaverista oikeastaan vain yksi pelasi avauspaikkaan riittävällä tasolla. Kole, Klinga, Malolo ja Lingman pelasivat ihan jees tasolla rotaatiota ajatellen ja huomioiden kolmen jälkimmäisen pelaajan nuoruuden voi ainakin osan odottaa nostavan tasoaan reilustikin.
Onovosta en uskalla sanoa mitään kun en ole häntä juurikaan seurannut, mutta vaikka marssisi suoraan avaukseen niin kyllähän rinkiin silti joku todellinen tekijämies mahtuisi vielä joukon jatkoksi.
|
|
|
|
|
Wagner
Poissa
Suosikkijoukkue: Gnistan, HJK
|
 |
Vastaus #355 : 30.11.2015 klo 19:32:01 |
|
Maalivahdit Dähne ja Uusitalo, keskikentän pohjalla Onovo, Malolo, Kolehmainen ja Dahlström. En haluaisi aloittaa aina yhtä hyvähenkistä ja rakentavaa keskustelua paniikkijonneista, mutta jos suoraan sanotaan että näillä mennään, niin kyllähän se pikkaisen kuumottaa. Verrataan nyt pahimpaan kilpailijaan eli SJK:hon, josta löytyy samoilta tonteilta Aksalu, Hetemaj ja Laaksonen - voiko joku väittää etteikö tuo kolmikko olisi tuhottomasti Dähne-Onovo-Kolehmaista/Maloloa edellä? Tai sitten maalivahtiosastolle ei etsitä pelaajia koska siellä on jo tiedossa joku muu sille paikalle tuleva kaveri.
Tämä kävi mielessä myös täällä, ehkä Bana vain tahtoi vähän juksata meitä futisforkan höpönassuja. Toivottavasti.
|
|
|
|
|
En tykkää
Poissa
Suosikkijoukkue: 1907
|
 |
Vastaus #356 : 30.11.2015 klo 19:56:19 |
|
Verrataan nyt pahimpaan kilpailijaan eli SJK:hon, josta löytyy samoilta tonteilta Aksalu, Hetemaj ja Laaksonen - voiko joku väittää etteikö tuo kolmikko olisi tuhottomasti Dähne-Onovo-Kolehmaista/Maloloa edellä?
Hep! Laaksonen ei mahtuisi avaukseen ja Mehu on samaa tasoa Klingan ja Kolen kanssa, Aksalu menisi varmaan maaliin jos ei Dähne ole kehittynyt talven aikana
|
|
|
|
|
Röytän Karhu
Poissa
|
 |
Vastaus #357 : 30.11.2015 klo 19:57:55 |
|
Onko sillä nyt näin juuri ennen joulukuun alkua sen suurempaa merkitystä ketkä siellä ovat, seuraava merkityksellinen peli kun taitaa olla huhtikuussa? Kyllä siihen systeemiin ammatin mies solahtaa sisään myöhemminkin.
|
|
|
|
|
Nautiskelija
Poissa
Suosikkijoukkue: FC Inter
|
 |
Vastaus #358 : 30.11.2015 klo 20:22:24 |
|
Onpas paskan näkönen rosteri tällä hetkellä
|
|
|
|
|
Gorbatsovi
Poissa
|
 |
Vastaus #359 : 30.11.2015 klo 20:38:46 |
|
Dähnehan pelasi paria ensimmäistä ottelua lukuunottamatta oikein kelvollisen loppukauden. Ei varmasti ole pelaaja, johon HJK tulee ensi kaudella kaatumaan. Ei tietysti ole myöskään aivan liigan eliittiä (ainakaan vielä), mutta voittihan Klubi Wallenin kanssakin kasan mestaruuksia.
Tuntuu, että tuo katastrofaalinen MIFK-ottelu, jossa mies laitettiin käytännöstä kylmiltään maaliin, sokaisee yllättävän suuren osan faneista.
|
|
|
|
|
bluewhite
Poissa
Suosikkijoukkue: Huuhkajat
|
 |
Vastaus #360 : 30.11.2015 klo 20:40:33 |
|
Onpas paskan näkönen rosteri tällä hetkellä
Atom liigan paras vasen laita ja parhaimpia 10-paikan pelaajia. Taiwo liigan paras vasen laitapakki. Kolehmainen, Klinga, Onovo, Lingman, Malolo keskikentän pohjalla. Tässä on liigan tasaisin keskikenttä. Baah, Halme, Sorsa ja todennäköisesti Heikkilä on liigan paras puolustuslinja. Kärkeen vielä Jallow ja laitaan Zeneli niin alkaa mestaruus olla varma. Kärkeen voisi vielä hommata yhden kovan pelaajan ja rotaatiopelaajia puolustukseen.
|
|
|
|
|
AriFerra
Poissa
|
 |
Vastaus #361 : 30.11.2015 klo 20:46:03 |
|
Atom liigan paras vasen laita ja parhaimpia 10-paikan pelaajia. Taiwo liigan paras vasen laitapakki. Kolehmainen, Klinga, Onovo, Lingman, Malolo keskikentän pohjalla. Tässä on liigan tasaisin keskikenttä. Baah, Halme, Sorsa ja todennäköisesti Heikkilä on liigan paras puolustuslinja. Kärkeen vielä Jallow ja laitaan Zeneli niin alkaa mestaruus olla varma. Kärkeen voisi vielä hommata yhden kovan pelaajan ja rotaatiopelaajia puolustukseen.
 Otetaanpa pojat siis rauhallisesti. Nyt on vasta marraskuu, joulukuuhunkin on vielä aikaa. Hyvä tästä tulee. Ei ne ägät saarniot nyt ihan tyhmiä ole. Suht maireita pommeja tulee vielä.
|
|
|
|
|
tamme auto
Poissa
Suosikkijoukkue: nurmileijonat,terijoen hallitus
|
 |
Vastaus #362 : 30.11.2015 klo 21:35:50 |
|
Jalkapalloharjoitukset jatkuvat 13. tammikuuta, Ensimmäinen harjoitusottelu pelataan 22. tammikuuta Perjantai Talissa. Vastaan tulee Viron pääsarjan viime kauden nelonen, tallinnalainen Infonet. HJK aloittaa liigacupin 30. tammikuuta. LAUANTAI Maaliskuun harjoitusleirin paikkaa ei ole vielä vahvistettu Olisi tuo Inforent peli voinut olla Tallinnassa, niin olisi saanut hyvän syyn lähteä perjantai risteilylle. MIFK on myös Helsingissä joten mitä ihmeen vittuilua tuo oikein on. Toivottavasti tuo ensimmäinen liigacup peli olisi Vantaalla tai Turussa kerta päivä on lauantai.
|
|
|
|
|
|
Kaikki ei pelaa
|
 |
Kaikki ei pelaa
Vastaus #363 : 30.11.2015 klo 21:57:10 |
|
Olisi tuo Inforent peli voinut olla Tallinnassa, niin olisi saanut hyvän syyn lähteä perjantai risteilylle. MIFK on myös Helsingissä joten mitä ihmeen vittuilua tuo oikein on. Toivottavasti tuo ensimmäinen liigacup peli olisi Vantaalla tai Turussa kerta päivä on lauantai.
Inter twitter taisi mainita, että Inter-PK-35 olisi 29.1., jos en väärin muista. Tässä tapauksessa klubi aloittaa jossain muualla kuin Turussa tai Vantaalla.
|
|
|
|
|
Hiiritin
Poissa
Suosikkijoukkue: HJK
|
 |
Vastaus #364 : 30.11.2015 klo 22:27:59 |
|
Tuskin homma Dähneen tulee kaatumaan. Nuori ja lupaava veskari, joka tulee nostamaan tasoaan entisestään. Veikkaan, että kauden päätteeksi tulee olemaan liigan maalivahtien top3:ssa.
Tuo keskikenttä sen sijaan aiheuttaa huolta täälläkin. Kuudesta julkistetusta nimestä ainoastaan Atom ja varauksin Onovo ovat avauksen miehiä. Malolo ja Klinga olivat periaatteessa ihan ok, mutta etenkin Klingan anti hyökkäyspelaamiselle on ollut todella vähäistä. Lingmanista en osaa sanoa mitään. Tosin: mitkä pelaajat yleensä 4-2-3-1:ssä lasketaan keskikentäksi? Aina välillähän ainakin Atom on laskettu hyökkääjäksi. Zeneli, Savage, Mendy tuntuvat olevan milloin hyökkääjiä ja milloin keskikenttäpelaajia.
|
|
|
|
« Viimeksi muokattu: 30.11.2015 klo 22:31:41 kirjoittanut Hiiritin »
|
|
|
|
|
JereSuomi
Poissa
Suosikkijoukkue: MP, HJK
|
 |
Vastaus #365 : 30.11.2015 klo 22:52:39 |
|
Lehkosuo sanoi että Dähne on ens kauden ykkösvahti. 😧
|
|
|
|
|
rojadirecta
Poissa
|
 |
Vastaus #366 : 30.11.2015 klo 23:15:18 |
|
Bana sanoi tuossa hesarin jutussa että nyt mukana olevasta kahdeksasta junnusta ainakin 3-4 on ensi kauden liigajoukkueessa mukana. Käytännössä siis varmaankin Lingman, Halme ja lisäksi muutama muu näyttöjen perusteella. Böckerman pelasi viime kaudella jo liigaa ja on pelipaikan puolesta vahvoilla. Hyökkääjistä varmaan treeneissä paremmin esiintynyt saa preseasonilla paljonkin vastuuta, mutta kauteen lähdettäessä on lähtökohtaisesti kolmoshyökkääjä.
Keskikentän tilanne on kyllä kiinnostava. Itse uskon että joukkueseen naarataan jostain ulkomailta moussimainen "kova luu", jonka rinnalla sitten pelaa Onovo/Klinga/Malolo. Plussaa olisi, että tämä uusi janari osaisi myös syöttää, sillä kukaan nykyisestä rosterista ei pysty täyttämään Schullerin saappaita pelintekijänä.
|
|
|
|
|
TyÄ_miÄs
Poissa
Suosikkijoukkue: HupiLupi & Huumorihuuhkajat.
|
 |
Vastaus #367 : 01.12.2015 klo 00:04:06 |
|
Nyt kiinnostaisi tietää mitä banan päässä liilkuu... Hiukset vain?
|
|
|
|
|
superDISA
Poissa
|
 |
Vastaus #368 : 01.12.2015 klo 00:27:13 |
|
Atom liigan paras vasen laita ja parhaimpia 10-paikan pelaajia. Taiwo liigan paras vasen laitapakki. Kolehmainen, Klinga, Onovo, Lingman, Malolo keskikentän pohjalla. Tässä on liigan tasaisin keskikenttä. Baah, Halme, Sorsa ja todennäköisesti Heikkilä on liigan paras puolustuslinja. Kärkeen vielä Jallow ja laitaan Zeneli niin alkaa mestaruus olla varma. Kärkeen voisi vielä hommata yhden kovan pelaajan ja rotaatiopelaajia puolustukseen.
En nyt muuten lähe tähän keskusteluun ja esimerkiksi sano tuosta puolustuslinjaata mitään, mutta toi sun mainitsema tasapainoinen keskikenttä on hädin tuskin liigatasoa. Klinga ja Kolehmainen voisi suoraan jatkaa mun puolesta muualle, Malololla on vielä aika paljon petrattavaa liigatasolla ja Lingmanilla vielä enemmän. Onovolla parhaat edellytykset hyvään kauteen, mutta kovin oli epätasaisia otteita niissä peleissä, mitä itse tuli nähtyä.
|
|
|
|
« Viimeksi muokattu: 01.12.2015 klo 00:32:31 kirjoittanut superDISA »
|
|
|
|
|
Marquinho
Poissa
Suosikkijoukkue: HJK & Suomi
|
 |
Vastaus #369 : 01.12.2015 klo 06:35:57 |
|
Vieläkö joku uskoo, että mestaruutta ja UCL-karsintoja ei ole lähivuosina laskettu mukaan budjettiin? Kerran menee mestaruus muualle ja sit onkin jengi täynnä junnuja 
|
|
|
|
« Viimeksi muokattu: 01.12.2015 klo 06:41:37 kirjoittanut Marquinho »
|
|
|
|
|
Spangen
Poissa
|
 |
Vastaus #370 : 01.12.2015 klo 08:51:34 |
|
Tuskin homma Dähneen tulee kaatumaan. Nuori ja lupaava veskari, joka tulee nostamaan tasoaan entisestään. Veikkaan, että kauden päätteeksi tulee olemaan liigan maalivahtien top3:ssa
Tasoa sietääkin nostaa. Kiva olisi nähdä tämän lupauksen voittavan ensimmäisen pelin Klubissa. Luulempa että Henrik Moisander on ensi kauden Klubin ykkönen.
|
|
|
|
|
Gunvald Larsson
Poissa
|
 |
Vastaus #371 : 01.12.2015 klo 08:57:10 |
|
Tasoa sietääkin nostaa. Kiva olisi nähdä tämän lupauksen voittavan ensimmäisen pelin Klubissa. Luulempa että Henrik Moisander on ensi kauden Klubin ykkönen.
Näin. Dähne on tasan yhtä ykkönen kuin Poni-Pekka viime kauden alla. Kulukuuriltahan tämä joukkueen rakentaminen vaikuttaa. Vahvistuksia varmasti tulee, mutta niitä saadaan odotella maaliskuulle, millä säästetään muutaman kuukauden isot liksat. Poikkeuksena varmaan suomalaispelaajat, joista joutuu skabaamaan. Luulisi Klubin kyselleen tässäkin ketjussa mainittujen Mosan, Forsellin, Medon ja Raitalan perään.
|
|
|
|
|
|
|
Jsn
Poissa
|
 |
Vastaus #373 : 01.12.2015 klo 10:11:56 |
|
Jallowin mahdollisesta jatkosta en nähnyt mitään kommentteja mediassa. Olisi ihan toivottavaa, että edes yhdellä kärjellä olisi aiempaa kokemusta Veikkausliigasta.
|
|
|
|
|
JDredd
Poissa
Suosikkijoukkue: TF 141
|
 |
Vastaus #374 : 01.12.2015 klo 10:50:43 |
|
Mäkelä, radeprica, Medo ja joshooiveld.
Onhan se nyt ihan selvää ettei jengi vielä tässä vaiheessa vuotta ole kasassa ainakaan uusien ulkomaalaisten osalta.
|
|
|
|
|
|
|
|