KDB
Poissa
Suosikkijoukkue: 93:20
|
 |
Vastaus #2425 : 18.08.2016 klo 11:33:13 |
|
Onko tosiaan kaikki kisakävijät penkitetty ekoista matseista kun eivät ole ehtineet oppia systeemiä?
Ei ole, mutta joillain pelaajilla vain kestää kauemmin oppia systeemi. Hartillekin muutos on paljon suurempi kuin kenttäpelaajille. Ja kuten mainitsin kausitopikissa, ei City kärsi niin paljon Hart  Caballero -vaihdossa kuin esimerkiksi Kevin de Bruyne  Zinchenko -vaihdossa. Ja vaikka kenttäpelaajat eivät olisi ihan täysin sujut vielä systeemin kanssa, ei City oikein voinut lähteä kauteen ilman Keviniä, Agueroa, Silvaa, Navasta, Nolitoa, Sagnaa, Sterlingiä, Stonesia jne. Hart on liian hyvä penkille, mutta nykyvireessään ei tarpeeksi hyvä avaukseen. Maajoukkueen avaukseen voi olla vaikea päästä, jos juuttuu pitkäksi aikaan penkille. Sinänsä olisi mielenkiintoista nähdä Bravo Valjussa, koska häntä on kovasti kehuttu, mutta tason riittävyyttä osin myös epäilty.
Kuka on kehdannut epäillä Bravon tasoa? Tuohan on aivan maailmanluokkaa, mistä kertoo toki viime vuosien CV:kin. Mutta kuten mainittua, pitää Hartin (Bravon tullessa) päättää haluaako hän jäädä taistelemaan paikastaan vai lähteekö peliajan perässä muualle. Itse ennen kautta odotinkin Hartin "penkitystä" juurikin tuon pre-seasonin takia.
|
|
|
|
« Viimeksi muokattu: 18.08.2016 klo 11:56:42 kirjoittanut Milner »
|
|
|
|
|
Brendan R.
Poissa
Suosikkijoukkue: Liverpool, Kari Arkivuo
|
 |
Vastaus #2426 : 18.08.2016 klo 11:38:39 |
|
Ei yhtään mitään, sijaintikin on vähän kyseenalainen kun Maine Roadilla ei pelata enää. Kannattajat on ja niille ei tietääkseni kannattaisi vittuilla tällä tavalla. No, mitäs vittua meillä väliä on kun aasiasta tulee uusia varmasti ainakin hetkeksi.
Valmennuksessa ei muuten ole espanjalaisia täynnä, viime näkemän mukaan Brian Kidd pyörii edelleen penkillä joten "faktasi" on väärässä.
Ei varmasti minun Cityn symppaaminen häviä tämän siirron myötä kokonaan jos tapahtuu mutta kyllä tämä on melkein viimeinen pisara.
Mikä tekee aasialaisesta City fanista huonomman kuin esim. Sinä? Se OT:sta, väsyneitä huhuja ja klikkien keräyksiä daily lehdiltä: Balotelli -> Wolves Johnny Evans -> Arsenal Eiköhän Arsenal kohta rynni väkisin sen Mustafi siirron, paine alkaa ainakin olemaan melkoinen.
|
|
|
|
|
Epäkomea Palloilija
Poissa
Suosikkijoukkue: Luotettavat lähteet ja raportit
|
 |
Vastaus #2427 : 18.08.2016 klo 11:48:47 |
|
Mikä tekee aasialaisesta City fanista huonomman kuin esim. Sinä?
Vaikka esimerkiksi se että on tutustunut Cityyn 2010-luvulla? Minä en ole välittänyt paskoista sijoituksista ennen sheikkiä, aasialaisia "faneja" ei kamalasti silloin näkynyt. "faneja" on monenlaisia.
|
|
|
|
|
Pyyleva
Poissa
Suosikkijoukkue: Arsenal FC since 2010
|
 |
Vastaus #2428 : 18.08.2016 klo 12:16:07 |
|
Vaikka esimerkiksi se että on tutustunut Cityyn 2010-luvulla? Minä en ole välittänyt paskoista sijoituksista ennen sheikkiä, aasialaisia "faneja" ei kamalasti silloin näkynyt. "faneja" on monenlaisia.

|
|
|
|
|
Brendan R.
Poissa
Suosikkijoukkue: Liverpool, Kari Arkivuo
|
 |
Vastaus #2429 : 18.08.2016 klo 12:19:40 |
|
Vaikka esimerkiksi se että on tutustunut Cityyn 2010-luvulla? Minä en ole välittänyt paskoista sijoituksista ennen sheikkiä, aasialaisia "faneja" ei kamalasti silloin näkynyt. "faneja" on monenlaisia.
Selvähän sen  mutta "kannatuksesi" vaihtuu symppaamiseen jos/kun Hart lähtee? Pienestä on kiinni nämä välillä.
|
|
|
|
|
aceman
Poissa
Suosikkijoukkue: Amorimin sirkus & Getafe
|
 |
Vastaus #2430 : 18.08.2016 klo 12:22:29 |
|
Tuttosportti kirjoittelee että Cuadrado olisi matkalla takaisin lainalle Juveen,klassisella italodiilillä eli laina+osto. http://www.calciomercato.com/en/news/paper-talk-867690Annetaan nyt yksi kaksi **
|
|
|
|
« Viimeksi muokattu: 18.08.2016 klo 12:39:10 kirjoittanut aceman »
|
|
|
|
|
divin codino
Poissa
Suosikkijoukkue: The Artist Formerly Known as #33
|
 |
Vastaus #2431 : 18.08.2016 klo 12:31:33 |
|
Voi varmaan kaksikin antaa hyvillä mielin. Täysin looginen siirto molempien kannalta. Juve saa puuttuvan oikean laiturin, jolle systeemi on tuttu; Chelsea pääsee eroon huonosti Englantiin sopeutuneesta pelaajasta.
|
|
|
|
|
CCh
Poissa
Suosikkijoukkue: Eberechi Eze, JB5, Gavi, Victor Boniface
|
 |
Vastaus #2432 : 18.08.2016 klo 12:45:07 |
|
Huhuja: Pau Lopez (Espanyol) -> Spurs *.
Llorisin loukkaannuttua kuukaudeksi kilpailua tarvitaan.
|
|
|
|
|
kilpaIlpo
Poissa
|
 |
Vastaus #2433 : 18.08.2016 klo 12:47:30 |
|
|
|
|
|
|
Epäkomea Palloilija
Poissa
Suosikkijoukkue: Luotettavat lähteet ja raportit
|
 |
Vastaus #2434 : 18.08.2016 klo 13:09:13 |
|
Selvähän sen  mutta "kannatuksesi" vaihtuu symppaamiseen jos/kun Hart lähtee? Pienestä on kiinni nämä välillä. Lue vaikka topikkia hiukan taaksepäin ja erään munaleiristä tullutta kommenttia niin ehkä ymmärrät miksi.
|
|
|
|
|
Jii
Poissa
|
 |
Vastaus #2435 : 18.08.2016 klo 13:32:39 |
|
Kuka on kehdannut epäillä Bravon tasoa? Tuohan on aivan maailmanluokkaa, mistä kertoo toki viime vuosien CV:kin.
Varmasti melko paljon päällekkäisyyttä on ainakin sen porukan kanssa, jotka sanovat Valioliigaa maailman kovatasoisimmaksi sarjaksi.
|
|
|
|
|
kilpaIlpo
Poissa
|
 |
Vastaus #2436 : 18.08.2016 klo 13:47:11 |
|
Chelsea's season started in dramatic fashion with a stunning late winner from Diego Costa, bringing fresh hope that they might well sneak into the title race in Antonio Conte's debut season in charge.
New additions to the squad before the end of the window are therefore vital to ensure there is no doubt they have done all they can to bounce back from last season's horror show and Kalidou Koulibaly is still the man Antonio Conte is after. With time running out in the window, the Daily Telegraph reports that the Blues will cut the posturing and simply bid £60 million for the Senegalese.
Napoli were thought to want £45m for the hulking centre-back, according to the Daily Mirror, but with Conte seemingly all in to acquire him in this window, a hefty bid could accelerate a deal. Telegraph huhuilee Chelsean laittamaan rahaa tiskiin saadakseen K2..
|
|
|
|
|
Lord Bendtner
Poissa
|
 |
Vastaus #2437 : 18.08.2016 klo 14:25:29 |
|
Sinänsä olisi mielenkiintoista nähdä Bravo Valjussa, koska häntä on kovasti kehuttu, mutta tason riittävyyttä osin myös epäilty.
Olisihan tuo mielenkiintoista kun kuuluu ehdottomasti maailman kirkkaimpaan kärkeen veskareissa, Neuer on ainoa joka on selkeästi edellä. Tason riittävyydestä epäilyt taitavat tosiaan tulla niiltä samoilta tahoilta jotka pitävät valioliigaa ylivoimaisesti kovimpana liigana maailmassa. Kyllähän City tuossa vaihdoksessa pelillisesti selkeästi voittaa parin seuraavan kauden ajan, mutta kun arvioidaan kokonaisuutta niin asiat ovatkin jo vähän niin ja näin. Huhuja: Salomon Rondon, WBA --> Barcelona Kevin Kuranyi, Hoffenheim --> Adelaide United Moussa Konate, FC Sion --> Hull City Diego Alves, Valencia --> Barcelona Pedro Obiang, West Ham --> Torino
|
|
|
|
|
KDB
Poissa
Suosikkijoukkue: 93:20
|
 |
Vastaus #2438 : 18.08.2016 klo 17:34:32 |
|
Joko Bravo on bongattu Manchesterissa nauttimassa fish n chipsejä??
|
|
|
|
|
|
|
giro12
Poissa
Suosikkijoukkue: Huuhkajat
|
 |
Vastaus #2440 : 18.08.2016 klo 19:32:27 |
|
Mikä tekee aasialaisesta City fanista huonomman kuin esim. Sinä?
Se OT:sta, väsyneitä huhuja ja klikkien keräyksiä daily lehdiltä: Balotelli -> Wolves Johnny Evans -> Arsenal
Eiköhän Arsenal kohta rynni väkisin sen Mustafi siirron, paine alkaa ainakin olemaan melkoinen.
Ensimmäiseen huutonaurua! Toiseen pelonsekaista epäuskoa. Onneksi lähteet dailyjä 
|
|
|
|
|
|
hardluckpool
|
 |
hardluckpool
Vastaus #2441 : 18.08.2016 klo 19:49:33 |
|
Ensimmäiseen huutonaurua! Toiseen pelonsekaista epäuskoa. Onneksi lähteet dailyjä  no.. uusilla kiinalaisomistajilla on rahaa millä mällätä ja jos huhut pitävät paikkansa että balo olisi vihdoin valmis palkanalennukseen ja muuttamaan suhtautumistaan niin joku tuollainen ratkaisu voisi olla oikein toimiva. Vuodeksi työntekoa, maalijyvä kohdalleen ja sitten seuraavaksi kaudeksi uusiin ympyröihin... joo, liian monta jossaa kun kyseessä Mario 
|
|
|
|
|
Lord Bendtner
Poissa
|
 |
Vastaus #2442 : 18.08.2016 klo 20:23:21 |
|
no.. uusilla kiinalaisomistajilla on rahaa millä mällätä ja jos huhut pitävät paikkansa että balo olisi vihdoin valmis palkanalennukseen ja muuttamaan suhtautumistaan niin joku tuollainen ratkaisu voisi olla oikein toimiva.
Johan Balotelli suostui palkkansa alentamiseen kun siirtyi Liverpooliin, mutta eipä se homman toimimiseen auttanut. Eikä se Poolissa muutenkaan siitä asenteesta jäänyt kiinni kuin osittain.
|
|
|
|
|
Epäonnensoturi
Poissa
|
 |
Vastaus #2443 : 18.08.2016 klo 20:27:29 |
|
|
|
|
|
« Viimeksi muokattu: 18.08.2016 klo 20:32:34 kirjoittanut Epäonnensoturi »
|
|
|
|
|
Lord Bendtner
Poissa
|
 |
Vastaus #2444 : 18.08.2016 klo 20:36:16 |
|
Siirtosumma siis £27 + 5M. Noista bonuksista 2-3 miljoonaa lienevät hyvinkin mahdollisia ja toinen mokoma vähän epätodennäköisempiä. Crystal Palacelle tämä on kuitenkin suuri siirto toteutuessaan ja taas korostaa valjun taloudellista ylivoimaa, kun nyt kolme kautta sarjaa sijoilla 11,10 ja 15 pelannut seura ostaa uuden hyökkääjän noin 30 miljoonalla.
|
|
|
|
|
ronaldo99
Poissa
Suosikkijoukkue: Manu, PSG, Real Madrid, City, Newcastle
|
 |
Vastaus #2445 : 18.08.2016 klo 20:56:39 |
|
Siirtosumma siis £27 + 5M. Noista bonuksista 2-3 miljoonaa lienevät hyvinkin mahdollisia ja toinen mokoma vähän epätodennäköisempiä. Crystal Palacelle tämä on kuitenkin suuri siirto toteutuessaan ja taas korostaa valjun taloudellista ylivoimaa, kun nyt kolme kautta sarjaa sijoilla 11,10 ja 15 pelannut seura ostaa uuden hyökkääjän noin 30 miljoonalla.
Nämä joskus 5 vuotta sitten.
|
|
|
|
|
Epäonnensoturi
Poissa
|
 |
Vastaus #2446 : 18.08.2016 klo 20:59:33 |
|
Nämä joskus 5 vuotta sitten.
Valjun taloudellinen ylivoima ei ole mitään muisnaishistoriaa.
|
|
|
|
|
Incrível
Poissa
Suosikkijoukkue: Gavi
|
 |
Vastaus #2447 : 18.08.2016 klo 21:00:00 |
|
Koskahan Valioliigan taloudellinen ylivoima realisoituu muunlaiseksikin ylivoimaksi? 
|
|
|
|
|
Lord Bendtner
Poissa
|
 |
Vastaus #2448 : 18.08.2016 klo 21:04:49 |
|
Koskahan Valioliigan taloudellinen ylivoima realisoituu muunlaiseksikin ylivoimaksi?  Tietyllä tapaa se jo realisoituu, koska valioliiga on yksi maailman kovimpia liigoja hyvin keskinkertaisesta oman maan pelaajatuotannosta huolimatta. 
|
|
|
|
|
ronaldo99
Poissa
Suosikkijoukkue: Manu, PSG, Real Madrid, City, Newcastle
|
 |
Vastaus #2449 : 18.08.2016 klo 21:05:33 |
|
Valjun taloudellinen ylivoima ei ole mitään muisnaishistoriaa.
Pointti oli lähinnä se, että kukaan ei ole moneen vuoteen kiistänyt sitä taloudellista ylivoimaa.
|
|
|
|
|
|
|
|