Corinthian-Casuals -fanina täytyy olla tyytyväinen avauskierroksen vierastasuriin. Viime kaudellahan C-C jäi sarjan viimeiseksi, mutta vahvasti uskon, että tällä kaudella miehet suklaassa ja pinkissä yltävät parempaan sijoitukseen

Nostetaanpa tätä ylös, jotta voidaan todeta, ettei kausi ole ollut kovin kasuaali. Sen sijaan perinneseura Maidstone United toinen painos on vahvasti matkalla ylös noustuaan viime kaudella Kent Leaguesta.
Alkuperäisen kentilässeuran taru loppui vuonna 1992 konkurssiin. Joukkue pelasi tuolloin Football Leaguen alimmalla sarjaportaalla, kolmosdivarissa, jonne (silloin nimeltään nelosdivariin) seura nousi voitettuaan Conferencen toisen kerran historiansa aikana keväällä 1989. Seuran ex-pelaajistosta löytyy koviakin nimi, mainittakoon heistä ainakin forumilla tunnetuin: Roy Hodgson.
Konkurssin jälkeen seura perustettiin uudestaan. Nousu tuhkista on ollut hidasta verrattuna esimerkiksi kohtalotoveri Aldershotiin. Nyt kun vauhtiin on vihdoin päästy, niin näköjään mennään kovaa.
Maidstone toki vetää heikosti yleisöä (ka 382) verrattuna Aldershotiin tai suurimpaan seuraan Doveriin (810). Tosin uudelle stadionille siirtynyt Dartford johtaa tällä hetkellä yleisömäärissä (1128).
1 Maidstone United 29 17 6 6 60 35 +25 57
-----------------------------------------
2 Hastings United 31 16 7 8 56 45 +11 55
3 Dulwich Hamlet 30 15 7 8 64 41 +23 52
4 Dartford 31 15 7 9 67 50 +17 52
5 Dover Athletic 32 14 10 8 47 34 +13 52
-----------------------------------------
6 Fleet Town 29 13 9 7 45 39 +6 48
7 Leatherhead 29 14 5 10 44 37 +7 47
8 Tooting & Mitcham United 27 13 7 7 43 28 +15 46
9 Metropolitan Police 30 11 11 8 45 36 +9 44
10 Horsham YMCA 28 12 6 10 43 44 -1 42
11 Cray Wanderers 29 11 8 10 45 39 +6 41
12 Molesey 27 9 11 7 33 33 0 38
13 Burgess Hill Town 28 8 11 9 42 55 -13 35
14 Sittingbourne 29 8 10 11 37 43 -6 34
15 Kingstonian 31 8 9 14 38 53 -15 33
16 Croydon Athletic 29 9 6 14 34 51 -17 33
17 Walton Casuals 30 7 10 13 44 53 -9 31
18 Whyteleafe 30 7 10 13 44 53 -9 31
-----------------------------------------
19 Chatham Town 30 6 10 14 35 44 -9 28
-----------------------------------------
20 Godalming Town 29 7 7 15 34 49 -15 28
21 Ashford Town 26 6 7 13 27 43 -16 25
22 Corinthian-Casuals 30 5 8 17 38 60 -22 23