• FutisForum2 - JalkapalloFutisForum2 - Jalkapallo
Päävalikko

EURO 2016 - televisiointi (YLE) / Selostusasetusvinkki avausviestissä!

Aloittaja maakato, 21.04.2016 klo 16:51:34

0 Jäsenet ja 1 Vieras katselee tätä aihetta.

ovesty

#2300
Oli eka matsi, jossa piti vaihtaa kieli ruotsiin vartti tuota sekoilua kuunneltua. Tuntui jopa turnauksen laadukkaimmalta selostajalta tuo Antti Koivukangas.

Sneijder

#2301
e.

Ariel Ortega

Historiakatsaukset ovat yksi näiden kisojen parhaista kulttuuriteoista. Studio-osuudetkin huomioiden.

Ensimmäinen kosketus

#2303
Innostunutta Hoopia on vaan ilo kuulla tuossa nostalgiapätkässä,
selostaakohan finaalia radion puolella?
Ois hauska kuulla jos se vaikka vähän innostuis taas.
Eilen ajellessani Hoopi Yle Puheella lähinnä jurnutti kun Portugali - Kroatia ottelussa oli kauhean tylsä ensimmäinen puoliaika.
Ammattimaista selostusta toki muuten.

Bubi ei taida koskaan olla ollut mikään jalkapallofanaatikko? Vaikuttaa hieman jopa kyrsiintyneeltä vuoden 1996 isännöinnissä.
Jossain vanhemmissa Yleisurheiluselostuksissaan ja nykysissä Jälkihiki -lähetyksissä saattaa hymähdellä sillon tällöin.
Seppo Rädyn legendaarisessa kujan juoksussa (löytyy Ylen arkistoista) jopa vitsailee ja naurahtelee.

edit. Lisäsin muutamia ajatuksia aiempaan viestiini

Sauron

Lainaus käyttäjältä: Chuck - 26.06.2016 klo 18:03:14
Kuitenkin pelikellossa on erottimena piste, joka on standardi vain Suomessa. Lisäaikaakaan ei kelloon laiteta, ennen kuin se jostain muualta käy ilmi (selostus, kuva, alareunan UEFA-grafiikka)
Ehkä yle sitten tilasi tuon pisteen mutta unohtivat pyytää grafiikat suomenkielisenä, ne kun ovat englanniksi. Faktaa on kuitenkin että grafiikan ulkonäkö, lähetyksen ohjaus yms. hoidetaan ihan sieltä Ranskasta käsin.

Thouni

Nää on kyllä hienoja pätkiä :ylos: Littiä ja Rautiaista lukuunottamatta kaikki asiantuntijat yhtä rentoja kuin Loton valvojat ja Bubilta hienoa piilovittuilua elokuvien ystäville.

Coulijoe


Stromae

Nämä vanhat pätkät ovat kyllä parasta :ylos: 1996 ei vielä Mixun positiivisuus paljoa näkynyt, studio harmaatakin harmaampi.

Herr Gunther

04-Paxun ja Leland Palmerin yhdennäköisyys on jotain aivan jäätävän pelottavaa ja jopa henkistä tasapainoa häiritsevää.

tietokonesimulaattori

Vähän jäi mietityttämään tuossa Nahka-Tapsan selostaessa, kun sanoi että Ranska voittaa historiallisesti ensimmäisenä Eurooppalaisena maana maailman- sekä euroopanmestaruuden? Niin hassulta kun kuulostaakin.

Lihis

Näkyykö noita vanhoja koosteita areenasta? Ja minä päivinä noita on näytetty?

Thouni

Lainaus käyttäjältä: Lihis - 26.06.2016 klo 18:24:57
Näkyykö noita vanhoja koosteita areenasta? Ja minä päivinä noita on näytetty?
Eipä noita ole näytetty missään eikä taida Areenastakaan löytyä. Näiden perään huutelin jo ennen kisoja. Olisi ollut upea kulttuuriteko saada näistä edellisistä kisoista kunnon koosteet johonkin näkyville, mutta nyt ruudussa pyörivä taitaa olla parasta mitä on tarjolla.


ActionJackson


Sauron

Muistuipa taas mieleen miten tylsä tuo neljän vuoden takainen finaali oli.

Hjallis1

Upeita koosteita. Ainakin studiot ovat valovuosia edellä aikaisemmista :ylos: :D

betluck

1996 ollut kyllä hilpeä tunnelma Ylellä.

e. Jääkiekko kun osuu kohdalle niin punaista nappia tulee painettua ihan refleksinomaisesti.

Herr Gunther

Lainaus käyttäjältä: Korpral - 26.06.2016 klo 18:29:33
Muistuipa taas mieleen miten tylsä tuo neljän vuoden takainen finaali oli.

Tämä, ja aivan saatanan masentavaa katsottavaa :alas: Hymähtelyä myös tuolle noiden kisojen "huikealle" tunnarille :D Woo-o-oo-o, jee-e-ee-e..

Tapani

Lainaus käyttäjältä: ActionJackson - 26.06.2016 klo 18:29:06
Kuka tuo v.2012 kisojen kalju studioisänsä oli?

Oisko ollu tän nykyisen isännän veli, en kyl nähnyt, puhas arvaus?

haistakaa-City-Digital-vittu

Lainaus käyttäjältä: Korpral - 26.06.2016 klo 18:29:33
Muistuipa taas mieleen miten tylsä tuo neljän vuoden takainen finaali oli.

Olihan Italia tuossa finaalissa aivan paska.

Hienot koosteet :ylos:

Switek

Koosteille kyllä :tuoppi:
Erityis :tuoppi: toki Euro 96 studiolle jossa ei vieraat ei tainneet sanoa sanaakaan :D


FutisForum nimimerkki

Mikä biisi soi äskeisessä koosteessa ennen kuin kuva siirtyi takaisin studioon? Oli instrumentaalinen ja jyhkeä bassokuvio. Ihan en saanut Shazamia ajoissa esiin.

travis bickle

Lainaus käyttäjältä: Kurbanmamedov - 26.06.2016 klo 18:37:02
Lasse Sipilä

Eli nykyisen velipoeka?

Lainaus käyttäjältä: FutisForum nimimerkki - 26.06.2016 klo 18:37:54
Mikä biisi soi äskeisessä koosteessa ennen kuin kuva siirtyi takaisin studioon? Oli instrumentaalinen ja jyhkeä bassokuvio. Ihan en saanut Shazamia ajoissa esiin.

Stereophonics - Maybe Tomorrow

Kikkara