• FutisForum2 - JalkapalloFutisForum2 - Jalkapallo
Päävalikko

EURO 2016 - televisiointi (YLE) / Selostusasetusvinkki avausviestissä!

Aloittaja maakato, 21.04.2016 klo 16:51:34

0 Jäsenet ja 1 Vieras katselee tätä aihetta.

BlueForce

Tässä kiteytys: Litti oli hyvä futispelaaja, mutta aivan jäätävän paska kommentoija tai joku asiantuntija tv-studiossa :alas: !

aceman

#2676
Littihän oli hyvä. Enempää analyysia en ottelusta edes kaivannut,tätä tehdään isolle yleisölle eikä 200 forkkalaiselle jotka haluaa kuulla taktiikkahörinää 3 tuntia.
Nyt kun Litti on rennompi kameran edessä niin on oikein hyvä lisä isolle yleisölle,jopa oma erittäin wanha äitini piti.

Kokeilumielessähän tuonne voisi sitten laittaa sen ulehden mumisijan jorisemaan positiivisista peliasennoista virolaisen kaverinsa kanssa sen kolme tuntia,uskallan väittää että ylen palauteboksi olisi suht täynnä aika kiukkuista palautetta.

E. Ylipäätänsä ihmetyttää tämä miksei se tai tämä "asiantuntija",Ylen panostus on ollut mielestäni jopa ennennäkemätöntä ja jopa provosoivaa ja toivon että jatkavat tulevissa arvokisoissa tällä linjalla. Olen sen verran vanha että muistan hieman eri tason televisioinnit,nauttikaa!

The Real Wolf

Lainaus käyttäjältä: kadetti - 02.07.2016 klo 01:31:19
Litmanen tuntuu jakavan sen verran mielipiteitä, että hänestä voisi laittaa jonkinlaisen äänestyksen topiciin. Minusta tuo kuiva huumori on sen verran toimivaa, että annan takeltelun ja muutenkin olemattoman ulosannin anteeksi ihan hyvillä mielin.


- Litmaselle oma stand-up show tai jotain, mutta jalkapallonäkemyksensä tuotti eilen todellakin pettymyksen. (Huippu?)asiantuntijalta odottaisi jotain muuta, kuin esimerkiksi keskivertofoorumistillekin tyypillisten brittifutisstereotypioiden kertaamista.

13ergkamp

Jalkapallo on monimutkaisuudessaan lopulta yksinkertainen peli ja ottelut voitetaan yksinkertaisten asioiden avulla. Litmasen "bubismit" eroavat monien muiden (mm. Walleniuksen) itsestäänselvyyksistä siinä, että ne ovat usein paljon lähempänä asioiden ydintä. Toki sieltä tulee paljon myös typeriä stereotypioita tai "hävittiin kenelle pitikin"-kakkaa kuten eilen West Bromin (vai mikälie) vaihtopenkeistä..

Vincent Orava

Lainaus käyttäjältä: aceman - 02.07.2016 klo 04:41:59
Littihän oli hyvä. Enempää analyysia en ottelusta edes kaivannut,tätä tehdään isolle yleisölle eikä 200 forkkalaiselle jotka haluaa kuulla taktiikkahörinää 3 tuntia.
Nyt kun Litti on rennompi kameran edessä niin on oikein hyvä lisä isolle yleisölle,jopa oma erittäin wanha äitini piti.

Kokeilumielessähän tuonne voisi sitten laittaa sen ulehden mumisijan jorisemaan positiivisista peliasennoista virolaisen kaverinsa kanssa sen kolme tuntia,uskallan väittää että ylen palauteboksi olisi suht täynnä aika kiukkuista palautetta.

E. Ylipäätänsä ihmetyttää tämä miksei se tai tämä "asiantuntija",Ylen panostus on ollut mielestäni jopa ennennäkemätöntä ja jopa provosoivaa ja toivon että jatkavat tulevissa arvokisoissa tällä linjalla. Olen sen verran vanha että muistan hieman eri tason televisioinnit,nauttikaa!

Täysin samaa mieltä. Ylen panostus tuntuu tosiaan lähes epätodelliselta laajuudessaan. Lähetykset alkavat kolme varttia ennen ottelun alkua ja jatkuvat pitkään ottelun jälkeen. Kaikki hd-laadulla ja tietysti ilmaiseksi. Muistan itsekin erilaiset ajat, vaikka en vielä niin vanha olekaan. En siis jaksa alkaa valittamaan studioisäntien hiustyyleistä tai kommentaattoreiden kauluspaidoista. Olen tyytyväinen.

Chingón

Lainaus käyttäjältä: Vincent Orava - 02.07.2016 klo 12:48:30
Täysin samaa mieltä. Ylen panostus tuntuu tosiaan lähes epätodelliselta laajuudessaan. Lähetykset alkavat kolme varttia ennen ottelun alkua ja jatkuvat pitkään ottelun jälkeen. Kaikki hd-laadulla ja tietysti ilmaiseksi. Muistan itsekin erilaiset ajat, vaikka en vielä niin vanha olekaan. En siis jaksa alkaa valittamaan studioisäntien hiustyyleistä tai kommentaattoreiden kauluspaidoista. Olen tyytyväinen.
Täysin sama. :ylos: :tuoppi:

Jrp2

Lainaus käyttäjältä: aceman - 02.07.2016 klo 04:41:59
Littihän oli hyvä. Enempää analyysia en ottelusta edes kaivannut,tätä tehdään isolle yleisölle eikä 200 forkkalaiselle jotka haluaa kuulla taktiikkahörinää 3 tuntia.
Nyt kun Litti on rennompi kameran edessä niin on oikein hyvä lisä isolle yleisölle,jopa oma erittäin wanha äitini piti.

Kokeilumielessähän tuonne voisi sitten laittaa sen ulehden mumisijan jorisemaan positiivisista peliasennoista virolaisen kaverinsa kanssa sen kolme tuntia,uskallan väittää että ylen palauteboksi olisi suht täynnä aika kiukkuista palautetta.

E. Ylipäätänsä ihmetyttää tämä miksei se tai tämä "asiantuntija",Ylen panostus on ollut mielestäni jopa ennennäkemätöntä ja jopa provosoivaa ja toivon että jatkavat tulevissa arvokisoissa tällä linjalla. Olen sen verran vanha että muistan hieman eri tason televisioinnit,nauttikaa!
Vahva eri. Miksi jalkapallosta ei voisi puhua jalkapallona? Miksi jalkapallosta puhumisen standardi ei voisi olla siellä missä sen kuuluukin? Miksi vierastetaan lajipuhetta? Jos joukkueet treenavat kaksi kertaa päivässä useiden kuukausien, jopa kokonaisien kausien ajan, sitä että saavat pelinsä sujumaan, niin miksi jalkapallosta puhuessa pitää mennä "mutkat suoriksi" -tyylillä? Laji on nimensä mukaisesti vihreän vera shakkia, kuvitellaampa tv-lähetys shakin MM-kisoista, jossa ei avattaisi pelaajien taktiikoita tai teoriaa yhtään. Niimpä.

Mitä Ylen lähetyksiin tulee niin olen hyvinkin tyytyväinen. Auge ollut ajoittain erittäin väsynyt Portugali-antipatiansa kanssa, mutta muuten meininki on ollut hyvää.

Melieber

Omasta mielestäni Salminen on kyllä kehittynyt huimasti ja ansaitsee avauksen paikan! On myös tarpeeksi "kuivalla" huumorilla varustettu Ylen standardeihin. Juusela on kuitenkin meikän lemppari. En ole Niki. Litmasen mollaamista en ymmärrä. Se on Jari Litmanen!! Ansaitsee paikkansa ihan omana itsenään. Tuularit ja pikkuskidit tykkää kun legenda on ruudussa. Onkohan Futisforum ainoa paikka, jossa ei ymmärretä miksi jalkapallon Em-kisojen aikana ruudussa on Suomen kautta aikojen paras jalkapalloilija?

Merengue

Lainaus käyttäjältä: Melieber - 02.07.2016 klo 14:28:56
Onkohan Futisforum ainoa paikka, jossa ei ymmärretä miksi jalkapallon Em-kisojen aikana ruudussa on Suomen kautta aikojen paras jalkapalloilija?

Asia ymmärretään varsin hyvin, sen sijaan ulosantia ja sisällöllistä syvyyttä on syystäkin kritisoitu.

Ariel Ortega

Lainaus käyttäjältä: Jrp2 - 02.07.2016 klo 12:55:41
Vahva eri. Miksi jalkapallosta ei voisi puhua jalkapallona? Miksi jalkapallosta puhumisen standardi ei voisi olla siellä missä sen kuuluukin? Miksi vierastetaan lajipuhetta? Jos joukkueet treenavat kaksi kertaa päivässä useiden kuukausien, jopa kokonaisien kausien ajan, sitä että saavat pelinsä sujumaan, niin miksi jalkapallosta puhuessa pitää mennä "mutkat suoriksi" -tyylillä? Laji on nimensä mukaisesti vihreän vera shakkia, kuvitellaampa tv-lähetys shakin MM-kisoista, jossa ei avattaisi pelaajien taktiikoita tai teoriaa yhtään. Niimpä.

Mitä Ylen lähetyksiin tulee niin olen hyvinkin tyytyväinen. Auge ollut ajoittain erittäin väsynyt Portugali-antipatiansa kanssa, mutta muuten meininki on ollut hyvää.
Näitä lähetyksiä tehdään aina tietylle kohderyhmälle joten on ihan ymmärrettävää, että Litmanen ja kumppanit pyrkivät yksinkertaistamaan sanomaansa. Ehkä tässä on jollain tavalla nähtävillä Suomeen kasvanut jalkapallopuheen mediakuilu jossa suurelle yleisölle pyritään tuottamaan helposti pureskeltavaa asiaa, ja vastapainoksi Urheilulehden kaltainen provokaattoriyhteisö suoltaa laji-ihmisille käännöstermeillä brassailevaa pseudoanalyysia jossa yksinkertaiset pienet tekijät pilkotaan mikrotasolle kokonaiskuvan unohtuessa täysin. Voisi oikeastaan jopa sanoa, että Urheilulehden tuotanto on suunnattu pseudolaji-ihmisille jotka saavat tyydytyksen termien ymmärtämisen kautta sisällön jäädessä vailinnaiseksi. Näiden kahden ääripään välissä näen kyllä markkinaraon laadukkaalle jalkapalloanalyysille jonka kautta toteuttaa analyysikulttuurin murrosta ja samalla muokata katsojien tottumuksia jos kohdeyleisö onnistutaan tavoittamaan.

Litmanen on ollut yksi parhaista asiantuntijoista YLE:n studiossa jo nyt, mutta hänestä voitaisiin saada paljon enemmänkin irti. Kirjoitin jo kisojen alussa, että jonkinlaiselle kokonaiskuvan hahmottavalle syvällisemmälle analyysille olisi tilausta esimerkiksi Ato Pohjan(tai Litmasen) taktiikkakornerin kautta.

Melieber

Lainaus käyttäjältä: Merengue - 02.07.2016 klo 14:30:18
Asia ymmärretään varsin hyvin, sen sijaan ulosantia ja sisällöllistä syvyyttä on syystäkin kritisoitu.

Niin ja mun (ehkä naiivi) pointti on, että onko sillä tosiaan mitään väliä? Tää on rakkauden juhlaa, eikä mikään valituksen mökömökö-karnevaali! :) Tottakai sen huomaa miten Litmanen puhuu, mutta itse en ajatellut tuhlata energiaa siitä valittamiseen.

uuba

Lainaus käyttäjältä: Melieber - 02.07.2016 klo 15:29:21
Niin ja mun (ehkä naiivi) pointti on, että onko sillä tosiaan mitään väliä? Tää on rakkauden juhlaa, eikä mikään valituksen mökömökö-karnevaali! :) Tottakai sen huomaa miten Litmanen puhuu, mutta itse en ajatellut tuhlata energiaa siitä valittamiseen.
Itse ajattelen homman niin päin, että ei ole Suomen ylivoimaisesti parhaalle jalkapalloilijallekaan eduksi, että peliansioidensa takia roikotetaan vaativassa mediaympäristössä, johon ei selvästikään sovellu (vaikka onkin toki vuosien aikana vähän kehittynyt). Toivottavasti Litille löydetään jossain vaiheessa joku sellainen duuni, josta itse nauttii ja mielellään Suomi-futis hyötyy. Tällä hetkellä analogiat Jari Kurriin hyvin vahvat, eikä se ole hyvä homma.

Jrp2

Lainaus käyttäjältä: Ariel Ortega - 02.07.2016 klo 14:51:33
Näitä lähetyksiä tehdään aina tietylle kohderyhmälle joten on ihan ymmärrettävää, että Litmanen ja kumppanit pyrkivät yksinkertaistamaan sanomaansa. Ehkä tässä on jollain tavalla nähtävillä Suomeen kasvanut jalkapallopuheen mediakuilu jossa suurelle yleisölle pyritään tuottamaan helposti pureskeltavaa asiaa, ja vastapainoksi Urheilulehden kaltainen provokaattoriyhteisö suoltaa laji-ihmisille käännöstermeillä brassailevaa pseudoanalyysia jossa yksinkertaiset pienet tekijät pilkotaan mikrotasolle kokonaiskuvan unohtuessa täysin. Voisi oikeastaan jopa sanoa, että Urheilulehden tuotanto on suunnattu pseudolaji-ihmisille jotka saavat tyydytyksen termien ymmärtämisen kautta sisällön jäädessä vailinnaiseksi. Näiden kahden ääripään välissä näen kyllä markkinaraon laadukkaalle jalkapalloanalyysille jonka kautta toteuttaa analyysikulttuurin murrosta ja samalla muokata katsojien tottumuksia jos kohdeyleisö onnistutaan tavoittamaan.

Litmanen on ollut yksi parhaista asiantuntijoista YLE:n studiossa jo nyt, mutta hänestä voitaisiin saada paljon enemmänkin irti. Kirjoitin jo kisojen alussa, että jonkinlaiselle kokonaiskuvan hahmottavalle syvällisemmälle analyysille olisi tilausta esimerkiksi Ato Pohjan(tai Litmasen) taktiikkakornerin kautta.

Siinäpä se, kun näitä kisoja tehdään "tietylle kohderyhmälle". Tällaista kategorioimista en ymmärrä. Esimerkiksi Briteissä pyörivät studiot ovat puhetta futiksesta, tarkaa ja analysoivaa. Siellä puretaan pelin osa-alueita ja syy-seurasusuhteita. Mielestäni aika loogista. En ole vaatimassa studioihin mitään termistöön liittyvää pippelimiekkailua. Itselle on se ja sama onko se ristipallo vai diagonaalipallo. Haluaisin, että studiossa puhuttaisi futiksesta, taktiikoista, analysoitaisi, kokonaistasolla, MIKROtasolla, miksi näin tai näin. En ole vielä tavannut ihmistä, joka pystyisi perustelemaan sen, miksi jalkapallon arvokisoja tehdään "tietylle kohderyhmälle".

Litti jerrytteli eilen, toiset tykkää, toiset ei. Mutta miehen studio-osuuksia ei pidä sekoittaa hänen peliuraansa. Eihän nämä edes liity toisiinsa millään tavalla, eihän? Siitä olen kanssasi täysin samaa mieltä, että tilausta olisi tarkalle futisanalyysille. Sellaiselle, joka ei kasvata jormaa itsetietoisella termijorinalla, tai ylitietoisella provokaatiolla, vaikka tuohon termistöönkään ei mielestäni saa liikaa takertua. Sitä en tosin kiellä, etteikö Urheilulehdellä ole hetkensä ja Pausassa tehdään ajoittain tarkkoja analyysejä.

Birkenhead Boozer

Lainaus käyttäjältä: uuba - 02.07.2016 klo 15:34:19
Itse ajattelen homman niin päin, että ei ole Suomen ylivoimaisesti parhaalle jalkapalloilijallekaan eduksi, että peliansioidensa takia roikotetaan vaativassa mediaympäristössä, johon ei selvästikään sovellu (vaikka onkin toki vuosien aikana vähän kehittynyt).

Sinun mielipidekö sen ratkaisee mihin Litmanen soveltuu ja mihin ei? Jari änkyttää, on änkyttänyt aina, mutta silti kuuntelen mielelläni Kuninkaan näkemyksiä jalkapallosta. Litmanen tietää jalkapallosta enemmän kuin 99% forumin käyttäjistä. Luuleeko joku, että vain piruilakseen ei kerro tarpeeksi syvällisesti pelistä. Varsinkaan pelin aikainen kommentointi ei ole mikään opetusvideo, siinä on tarkoitus kommentoida pelin tapahtumia. Jos studiossa on isännän lisäksi valmentaja ja (ex-)pelaaja kommentoimassa, niin heiltä voitaneen odottaa eri kulmista tulevia näkemyksiä. Toki kun studiossa on Forssell tai Väyrynen, jää näkemys pelistä niin heikoksi, että forumistikin pystyy parempaan.

The Real Wolf

Lainaus käyttäjältä: Birkenhead Boozer - 02.07.2016 klo 17:16:02
Litmanen tietää jalkapallosta enemmän kuin 99% forumin käyttäjistä.

- No ainakin eilen lateli latteuksia, jotka eivät tukeneet tätä näkemystä.

Morge

Lainaus käyttäjältä: Melieber - 02.07.2016 klo 14:28:56
Onkohan Futisforum ainoa paikka, jossa ei ymmärretä miksi jalkapallon Em-kisojen aikana ruudussa on Suomen kautta aikojen paras jalkapalloilija?

Tämä on minusta jotenkin kummallinen ajattelutapa, että poikkeuksellinen ekspertiisi urheilijana jotenkin tekisi automaattisesti samasta yksilöstä erinomaisen lajin asiantuntijan. Minusta aika harvakseltaan on itse asiassa näin. Teemu Selänne on Suomen kautta aikojen paras jääkiekkoilija, mutta juuri kukaan kiekkoihminen ei varmaankaan halua häntä joksikin pysyväksi TV-asiantuntijaksi. Sama pätee vaikkapa Suomen kaikkien aikojen formulakuskiin Mika Häkkiseen tai Suomen kaikkien aikojen meritoituneimpaan maastohiihtäjään Marja-Liisa Kirvesniemeen. Ei ainesta säälliseen TV-asiantuntijatyöhön. Lisäksi varmaankin kaikki yleisurheiluihmiset tajaavat syyt sille, miksi Mika Lehtimäki analysoi yleisurheilua TV:ssä eikä Seppo Räty tai joku muu eilispäivän yleisurheilustara.

uuba

#2691
Lainaus käyttäjältä: Birkenhead Boozer - 02.07.2016 klo 17:16:02Litmanen tietää jalkapallosta enemmän kuin 99% forumin käyttäjistä. Luuleeko joku, että vain piruilakseen ei kerro tarpeeksi syvällisesti pelistä.
Voi hyvin olla että tietää (millä tätäkin mittaroisi?), mutta mitä sillä on väliä? Ainoastaan se, mitä kertoo lähetyksessä ratkaisee.

Pitkässä turnauksessa on ihan jees ottaa Litti muutaman kerran studioon ihan sen statuksensa takia, toki silloinkin pitäisi vaatia edes vähän kotiläksyjen tekoa. Mutta ellei ihan suunnatonta kehitystä tapahdu yht´äkkiä näin monen harjoitteluturnauksen jälkeen, niin vakionaamaksi pitää saada pätevämpiä kommentaattoreita.

nachox

Politikointi, valmennusperspektiivin puute, laiska valmistautuminen tai YLE:n "käsikirjoitus". Jostain näistä syistä jalkapallotietopankki Litmanen ei ole onnistunut tuomaan lisäarvoa lähetyksiin.

Morge

Lainaus käyttäjältä: Birkenhead Boozer - 02.07.2016 klo 17:16:02
Litmanen tietää jalkapallosta enemmän kuin 99% forumin käyttäjistä. Luuleeko joku, että vain piruilakseen ei kerro tarpeeksi syvällisesti pelistä. Varsinkaan pelin aikainen kommentointi ei ole mikään opetusvideo, siinä on tarkoitus kommentoida pelin tapahtumia.

Minusta pelin aikaisen kommentaattorin tehtävänä on ensisijassa kertoa, miksi jokin keskeinen asia tapahtui, kun selostaja hoitaa sen kertomisen, mitä tapahtui. Nyt on liian usein niin, että Litmanen toistaa hieman eri sanoilla selostajan perään sen, mitä tapahtui.

Neeskens

Ylilaudan jonneosasto tullut ilmeisesti vierailulle vai mitä tämä paska tässä topicissa on?

Tapani

Lainaus käyttäjältä: Birkenhead Boozer - 02.07.2016 klo 17:16:02
Litmanen tietää jalkapallosta enemmän kuin 99% forumin käyttäjistä.

En kyllä millään jaksa uskoa, että joka sadas Forumin käyttäjä tietäisi jalkapallosta Litmasta enemmän.
Eiköhän lukema 99.9% oli huomattavasti lähempänä, ehkä 99.99% vieläkin lähempänä?

robyboy

 Litti yksin studiossa, ehkä sitten nähtäisiin se todellinen taso.

J.Cruyff

Lainaus käyttäjältä: robyboy - 02.07.2016 klo 19:51:36
Litti yksin studiossa, ehkä sitten nähtäisiin se todellinen taso.

Litti tänään Erkan kanssa puikoissa :ylos: Sipilä isäntänä :(

straiter


kuntohiihtelijä

Jotenkin tuntuu, että Erkan ja studioisännän kemiat ei oikein toimi. Ainakin jos katseli miesten ilmeitä äsken.