• FutisForum2 - JalkapalloFutisForum2 - Jalkapallo
Päävalikko

EM-kisaveikkaus - tulosseuranta ja keskustelut - lopputulokset

Aloittaja Tiksa, 26.04.2016 klo 12:57:44

0 Jäsenet ja 1 Vieras katselee tätä aihetta.

ilkkes

Nyt 15. Kärkeen yhtä pitkä matka kuin sijalle 169. Kärjessä isommat erot kuin "keskikastissa".

Kaikkitietäväkö?

Voi kilin kikki sentään! Koko päivän odottanut oman suosikin, Espanjan(vaikka Ranska veikattu mestariksi), matsia...herätäkseen todellisuuteen puolen yön jälkeen. Just joo, kossulekan (0,7l) jälkeen ei paljon muuta voinu olettaakkaan. Taitaa koko rivi olla tehtynä "hyvin marinoituna", kun toisena ollaan...
Tiksalle iso peukku :ylos: tästä kisasta. Eipä käy kieltäminen, etteikö olisi kisa mielessä...koko ajan.

Andreas

Yks vielä Belgialle niin tulee ihan kiva osuma :ylos:
Noin muuten mennyt aika vihkoon, jossain 160 sijoilla..

Tiksa

Peräti 250 veikkaajaa oli veikannut Belgian voittoa, joten siitä ropisee 1.57 pistettä melko monelle.
Huomioitavaa on myös, että Romelu Lukaku löytyy 63:sta rivistä maalintekijöiden joukossa. Mm yhä edelleen johdossa oleva Juhana avasi vihdoin pistetilinsä maalintekijäveikkauksessa.


Tiksa

Televisiossa tätä Islannin 1-0-johtoa voidaan pitää vähän yllättävänä, mutta todellisia asiantuntijapiirejä - eli foorumisteja - se ei yllätä. Itse asiassa tämä 1-0 on kaikkein veikatuin tulos tähän otteluun. Kokonaisuudessaankinhan foorumistit ovat voimakkaasti Islannin takana.

Islanti   -   Unkari   199-71-15

1 - 0   87
2 - 1   51
1 - 1   45
2 - 0   42
0 - 0   17
3 - 1   9
2 - 2   9
0 - 1   7
1 - 2   6
3 - 0   5
3 - 2   4
2 - 4   1
0 - 2   1
4 - 1   1
3 - 3   1

futiskingi36

Mikä on tilanne maalipörssissä, kun OG otetaan mukaan? toisessa ketjussa vastaus.

Tiksa

Monelle veikkaajalle varmaan pettymys. Tasurin kerroin kolme ja kuten yllä käy ilmi niin 71 veikkaajaa saa sen, 45 lisäpisteet oikeasta tuloksesta ja 151 lohtupisteen maalilla väärin.
Mainittakoon myös, että teeksonen oli luottanut Gylfin maalintekotaitoihin ja sai kaksi pistettä.

Ja illan viimeiseen peliin lähdetään seuraavilla tulosveikkauksilla:

Portugali  -  Itävalta   
153-96-36

2 - 1   65
1 - 1   52
2 - 2   31
1 - 0   29
1 - 2   23
2 - 0   23
3 - 1   20
0 - 0   12
0 - 1   10
3 - 0   6
3 - 2   6
4 - 1   2
2 - 3   2
4 - 0   1
0 - 2   1
3 - 3   1
1 - 3   1
4 - 2   1

Thumb

Aijai, melkoinen nousu ja nimi löytyy tällä hetkellä jo ensimmäiseltä A4:lta.

Unkarin tasoitus teki hyvää veikkaukselle mutta harmillisesti Islannin kustannuksella.

Tiksa

Iso määrä veikkaajia, 96, nappaa kiinni hyvän kertoimen 3.1 ja näistä 12 saa myös maalittoman tuloksen oikein.

Kärjessä yhä Juhana vaikka tästä pelistä ei tullut mitään ja edellisestäkin vain piste.

naula

Lähes napakymppi päivä: 2 ottelua meni täysin oikein (Belgian 3-0 voitto sekä Islannin ja Unkarin 1-1-tasapeli) ja Portugalin ja Itävallan tasuristakin sentään merkki oikein. Lukakun kaksi maaliakin boostasivat kivasti ja nousua tänään tuli sijalta sataviiskytjotain jo sijalle 20.

OHTO

Sijalta 161. sijalle 59. kiitos Albanian(tiedä mistä tuon tuloksen pieraisin) ja toisessakin matsissa merkki oikein.

Tiksa

Kummastakin pelistä muhkeako 3.4 pistettä merkin oikein veikanneille: Sveitsin ja Ranskan tasurista 76:lle ja Albanian voitosta 33:lle foorumistille.
Sveitsin jatkopaikka oli hyvin odotettu: 272 veikkaajaa ottaa siitä kolme pistettä. Mutta 141 oli veikannut myös Romanian jatkoa. Albania on muuten Unkarin jälkeen toiseksi vähiten jatkoon veikattu joukkue - vain 24 veikkaajaa odottaa sitä.

Vaikka Juhanan kone sakkaa pahasti, niin johtopaikka säilyy yhä niukasti.

Tiksa

Juhana oli jo tippua kärkipaikoilta, mutta sitten Eastmannin täysi pistepotti Venäjä-Wales pelistä kuivui Balen maaliin. Juhana edelleen niukasti kärjessä. Balen maalista pisteet 18:lle ja Ramseyn maalista yhdelle. Englannin jatkopaikasta kaikille(!) ja Walesin jatkopaikasta 174:lle veikkaajalle. Tässä lohkossahan oli veikattu melko tasaisesti kaikkia kolmea muuta maata jatkoon.

Otteluista itsestään todella hyvät kertoimet niille, jotka saivat kiinni. Walesin voito kolme pistettä 69:lle veikkaajalle, mutta kellään ei sentään näin hurjaa tulosta. Toisen pelin tasurista sitten peräti 3.6 ja tämän haistoi 70(!) veikkaajaa.


Sergei Analtov

Hyvässä uudessa nousussa oltu ja kärki enää pinnan päässä :ylos:

Mukava että tämä antaa vähän lohtua kun parissa rahapanoksellisessa kisaveikkauksessa on mennyt sitten aivan päin helvettiä.

Baresi

Vähän on uskottu Pirlannin ja Unkarin mahdollisuuksiin vaikka tuossahan nuo karsintalohkossa pyöritti Uuhkajat ulos?
No en uskonut kyllä itsekkään.

Thumb

Lainaus käyttäjältä: Thumb - 18.06.2016 klo 21:28:35
Aijai, melkoinen nousu ja nimi löytyy tällä hetkellä jo ensimmäiseltä A4:lta.
Tämän kehun jälkeen ei sitten olekaan osunut yhtään mikään ja sijoitus tullut 100 pykälää alas.

Venäjän ammattiylpeydelle vielä erikseen huutonaurua.

Tiksa

#216
Meillä on uusi kärkinimi! Eastmann!
e: Tuli julistettua vallankumousta liian aikaisin. Kun lisään Kroatian jatkoonpäässeiden joukkueiden joukkoon, niin Juhana jatkaa kärkessä.

Saksan (285) ja Puolan (279) jatkopaikat olivat hyvin odotettuja, Slovakian paljon vähemmän (129) ja Unkaria (21) ei odottanut juuri kukaan jatkoon. Itse asiassa se oli kaikkein vähiten jatkoonveikattu joukkue.

Mario Gómez oli 25:llä veikkaajalla, Jakub Błaszczykowski yhdellä.

Voittajat olivat hyvin odottettuja: 275 veikkasi Saksaa. Ranska-Albanian ohella kaikkein odotetuin voittaja. Mutta tulos oli vain kahdeksalla veikkaajalla. Puolan voitto oli 188:lla ja 0-1 tulos 35:llä.

Mombasa

Lainaus käyttäjältä: Mombasa - 15.06.2016 klo 00:09:57
Noniin nyt tiputtu viimeiseksi, jos ei Filippon epäonnistunutta veikkausta lasketa. Onkohan tässä edessä nimimerkin vaihto uskottavuuden mentyä. Omasta mielestä vieläpä ihan kelpo rivi tuli laitettua sisään. No ehkä täältä vielä noustaan, tavoitteeksi voisi asettaa 200 joukkoon pääsemisen.

Aikamoinen nousu tosiaan lähtenyt täällä käyntiin. Nyt sijalla 55 eli yli 200 sijaa nousua alle viikossa :o :ylos:.

Molo Toure

Lainaus käyttäjältä: Mombasa - 21.06.2016 klo 20:58:24
Aikamoinen nousu tosiaan lähtenyt täällä käyntiin. Nyt sijalla 55 eli yli 200 sijaa nousua alle viikossa :o :ylos:.

:ylos:. Itsellä mennyt juuri päinvastoin eli alussa oltiin muutama kierros top kympissä ja sieltä sitten tiputtu tasaisesti koko ajan alaspäin. Tänään taas luonnollisesti molemmat pelit veikattu päin helvettiä ja tiputtu sijalle 250 asti. Erityisesti maalintekijät flopanneet melkeinpä kaikki täysin, Giroud osunut kerran ja muut (Lewandowski, Kane, Muller ja Ronaldo) tuhnuilleet oikein kunnolla. No, toivottavasti nyt ei ainakaan viimeiseksi jäätäisi, puolenvälin yläpuolelle nousu olisi varmaan tässä tilanteessa hyvä tulos.

Osterdeich

#219
Kiitos Müllern ja Lewandowskin kuivan kauden ei tästä mitään tule

Ia

Lainaus käyttäjältä: Tiksa - 21.06.2016 klo 20:53:05
Meillä on uusi kärkinimi! Eastmann!

Saksan (285) ja Puolan (279) jatkopaikat olivat hyvin odotettuja, Slovakian paljon vähemmän (129) ja Unkaria (21) ei odottanut juuri kukaan jatkoon. Itse asiassa se oli kaikkein vähiten jatkoonveikattu joukkue.

Mario Gómez oli 25:llä veikkaajalla, Jakub Błaszczykowski yhdellä.

Voittajat olivat hyvin odottettuja: 275 veikkasi Saksaa. Ranska-Albanian ohella kaikkein odotetuin voittaja. Mutta tulos oli vain kahdeksalla veikkaajalla. Puolan voitto oli 188:lla ja 0-1 tulos 35:llä.


Onko Kroatian jatkopaikka mukana laskuissa?

Tiksa

#221
Lainaus käyttäjältä: Ia - 21.06.2016 klo 21:08:13
Onko Kroatian jatkopaikka mukana laskuissa?

Ei. Korjaan.

Eli ei tässä mitään uutta johtajaa juhlita. Äskeisestä laskelmasta unohtunut Kroatia (264 veikkausta jatkoon) palauttaa Juhanan kärkeen.
Sorry.

Tiksa

Sawgang ja murtaja ovat muuten ainoat, jotka ovat veikanneet kaikki 11 jatkossa olevaa joukkuetta oikein. Huonoimmillakin (2) sentään kuusi jatkoonpäässyttä maata oikein.

Maalintekijäveikkauksessa ennakkosuosikit ovat pettäneet pahemman kerran, mutta kuudella veikkaajalla on sentään kuusi maalia osunut kohdalle. Kellään kaikki maalintekijäveikkauksessa olleet pelaajat eivät ole onnistuneet maalinteossa, mutta neljällä veikkaajalla on sentään neljä veikattua pelaajaa onnistunut heiluttamaan verkkoja. 21 veikkaajaa on yhä nollilla maalintekijäveikkauksessa.

Tiksa

Kärjessä on todella tiukkaa. Juhana säilyy yhä johdossa, mutta vain runsas kymmenys erottaa Juhanan comebackiä tekevästä kisan alkukierroksia dominoineesta Sergeistä.

Maalintekijöistä pisteitä:
Álvaro Morata   55   
Ivan Perišić   2   
Nikola Kalinić   2
Burak Yılmaz   1
Ozan Tufan   -

Pohjois-Irlannin jatkopaikka oli vain 26 veikkaajan riveissä, joten kyllä tässä melkoisia yllätysten kisoja pelataan.

Ja illan peleistäkin komea saalis: 3.75 Kroatian voitosta 46:lle veikkaajalle ja näistä 27 saa tuloksenkin oikein ja Turkin voitosta 2.5 pinnaa 118 veikkaajalle.

ihimine

Lainaus käyttäjältä: Tiksa - 22.06.2016 klo 00:03:10
... joten kyllä tässä melkoisia yllätysten kisoja pelataan.

Ilman yhtään yllätystä veikkauksissa, vähämaalisilla veikkauksilla ollaan sijalla 236/281. :(