D Ramoray
Poissa
Suosikkijoukkue: Euro-Japi, Arki-Karin askelharhautukset
|
 |
Vastaus #100 : 21.05.2017 klo 20:10:41 |
|
Siinä maksettiin nuoren miehen potentiaalista lähinnä. Loppukauden peleissähän Mousset on alkanut päästä jo avaukseen astikin, mutta silti, Cherries ei todellakaan osaa ostaa pelaajia. Ibe, Smith, Mings, Moussetkin, kaikki maksoivat maltaita, eikä peliaikaa heru juuri lainkaan. Afobekin on siinä ja siinä.
Täysi floppihan tuo Mousset on ollut. Samoin kuin lähes kaikki muutkin Bournemouthin viime vuosien hankinnat. Moussetin hinnassa tosiaan oli paljon sitä nuoren pelaajan potentiaalia, jonka toki voi vielä myöhemminkin lunastaa. Kuitenkin sitä vähäistäkään peliaikaa ei olisi tullut jos muut kaverit edeltä olisivat olleet vähemmän loukkaantuneina, tai jos loppukaudesta olisi ollut isompiakin panoksia vielä pelissä. Asenneongelmia nuorella patongilla on myös ollut pitkin kautta ja jopa todennäköistä että lähtee jo nyt kesällä lätkimään. Olisi ilmeisesti ollut jo tammikuussakin ottajia. Howe teki erinomaisia nappihankintoja vielä L2/L1/Championship vuosina ihan saludoilla muiden joukkuiden ylijäämistä (pl. Wilson ja Ritchie), mutta Valioliiga-aikana harva hankinta on onnistunut nousemaan avainasemaan, vaikka on kunnon rahalla päässyt mälläämään. Kärjistetysti samat divaritason jämäjätkät siellä edelleen kantaa suurinta vastuuta.
|
|
|
|
|
kzmk
Paikalla
Suosikkijoukkue: Love United Hate Glazer
|
 |
Vastaus #101 : 21.05.2017 klo 20:42:01 |
|
Voiko kukaan ihan pokkana sanoa Pogbaa miksikään muuksi kuin pettymykseksi? Se on makuasia, kuinka korkealle sijoittaa floppilistalle, mutta eihän Pogba todellakaan täyttänyt odotuksia, vaikka ei olisi edes odottanut 100 miljoonan arvoista suorittamista vielä ensimmäisellä kaudella. Kyse ei ole mistään myytistä tai ManU-vihasta. 95 % jalkapallofaneista ja asiantuntijoista eivät vaan ole väärässä tässä. Loput 5 prosenttia ovat ManU-faneja.
OK, siinä on tietysti hiuksenhieno ero sanooko flopiksi vai pettymykseksi. Ihan näin vähää tuskin moni odotti kuitenkaan.
Miten sen sitten ottaa. WhoScoredin pisteytyksellä kuitenkin Unitedin paras pelaaja ennen tämän päivän peliä, maali+syöttö tuskin ainakaan heikentää. https://www.theguardian.com/football/who-scored-blog/2017/may/17/premier-league-clubs-player-season-eden-hazardManchester United: Paul Pogba, 7.71
A controversial award, no doubt, but Paul Pogba has been influential for Manchester United in the league and in Europe this season. He has averaged the second most passes per game in the Premier League this season (73.7), delivered the second most accurate through balls (12) and also leads the way for United in both key passes (1.9) and dribbles (2.4) per game. Kolmanneksi korkein pistemäärä liigassa Hazardin (7,79) ja Sanchezin (7,74) jälkeen. Oma kantani: floppiväitteille huutonaurua, pettymys ehkä niille jotka odotti pariakymmentä maalia ja maalisyöttöä. Oliko kausi josta kannatti maksaa 90 miljoonaa lienee kysymys joka kannattaa esittää seuran talousosastolle. Itselle ei ainakaan missään vaiheessa kautta tullut sellainen olo, että ei olisi kannattanut hankkia.
|
|
|
|
|
Lord Bendtner
Poissa
|
 |
Vastaus #102 : 21.05.2017 klo 21:47:52 |
|
Maailma on erilainen punaisten lasien takaa.
Maailma on erilainen jos pystyy tarkastelemaan asioita objektiivisesti vauhkoamisen sijaan. En ole Kariusta miksikään onnistuneeksi hankinnaksi nostamassa, mutta 4,7 miljoonaa hyvästä kakkosveskarista ei ole paljon. Se että Karius pelasi syksyllä pari huonoa peliä ja sen takia tilalle vaihettiin Mignolet joka pelasi elämänsä kauden ei tee Kariuksesta vielä floppia. Jos siirtosumma olisi ollut luokkaa 15 miljoonaa niin silloin floppihuutelu olisi jo oikeutettua. Mitä tulee noihin Lilyn heittämiin argumentteihin niin ne olivat kauttaaltaan naurettavia. Eihän nyt Sissoko ja Janssen ole antaneet minkäänlaista painetta avauksen jätkille kun ovat olleet niin huonoja ettei tuossa ole tullut mitään kilpailuasetelemaa. Tätä vertailukohtaa kun nyt haettiin niin Karius kuitenkin syrjäytti Mignolet'n syksyllä ja kun belgi tuli torjujaksi niin takuita ei ollut mistään. Migi sitten kuitenkin löysi suht tasaisen vireen ja sen takia Karius pysyi penkillä. Taitaa vaan olla liljanvalkoisissa mennyt hiekkaa vähän sinne sun tänne tämän topicin suhteen. Muuten mahtavaa kautta aavistuksen verran varjostaa se, että Spursin kesähankinnoista kaksi oli täydellistä hutia ja koko valioliigan mittapuulla pahimpia floppeja. Wanyama tosin Spursin onneksi oli yksi kauden kovimpia hankintoja.
|
|
|
|
|
D4
Poissa
Suosikkijoukkue: COYS!
|
 |
Vastaus #103 : 21.05.2017 klo 21:58:45 |
|
Lordi Bendtner ei nyt tainnut ihan osata lukea Lilyn ironiaa Sissokon ja Janssenin "kehumisessa"?
Noin muuten ihmettelen kyllä, miten joku saa Janssenista suuremman flopin kuin Sissokosta. Molemmat voi ihan perustellusti lukea floppeihin, mutta siinä kun Janssenista oli ajoittain oikeaa hyötyäkin kentällä (vaikkei maaleja), niin mielestäni Sissoko ei juurikaan koko kauden aikana esittänyt kentällä mitään niin hyvää, etteikö joku penkillä istuneista junnuista olisi samaan pystynyt.
Lisäksi Janssen on nuori ja ajoittain oli nähtävissä väläyksiä potentiaalista. En oikein jaksa itse uskoa kaverin tason riittävyyteen jatkossakaan, mutta Sissokosta enb yksinkertaisesti keksi, mitä hyötyä miehestä voisi koskaan Spursille olla. Ehkä tuo pärjäisi ajoittain ja paremmin jossain erilaista peliä pelaavassa joukkueessa, mutta Spursiin eivät ominaisuudet näyttää sopivan lainkaan ja lisäksi kaveri ei yleiseltä tasoltaankaan ole mitenkään sen £30m:n arvoinen.
|
|
|
|
|
Lilywhite
Poissa
Suosikkijoukkue: Niin myötä- kuin vastoinkäymisissäkin.
|
 |
Vastaus #104 : 21.05.2017 klo 23:40:22 |
|
Maailma on erilainen jos pystyy tarkastelemaan asioita objektiivisesti vauhkoamisen sijaan. En ole Kariusta miksikään onnistuneeksi hankinnaksi nostamassa, mutta 4,7 miljoonaa hyvästä kakkosveskarista ei ole paljon. Se että Karius pelasi syksyllä pari huonoa peliä ja sen takia tilalle vaihettiin Mignolet joka pelasi elämänsä kauden ei tee Kariuksesta vielä floppia. Jos siirtosumma olisi ollut luokkaa 15 miljoonaa niin silloin floppihuutelu olisi jo oikeutettua. Siinä on vain se juttu, että Karius tunnuttiin vahvasti hankittavan ykköseksi. Kauden alla tuo oli kausitopikissakin hahmotelmissa ykkösveskari. Kausi meni miten meni, alussa tuo joutui olemaan sivussa, mutta pääsi sitten paikalleen ykköseksi, missä floppasi ja menetti asemansa. Hinta voi olla vaikka ilmainen, mutta jos siellä on hankittu uusi ykkönen, joka omilla esityksillään tipahtaa koko kauden ajaksi kakkoseksi, niin kyllä se flopilta tuoksuu. Eikä siitä vähemmän floppia tee Mignoletin kausi. Tuossa kun katsoo omaa floppien listaustasi, niin onhan sielläkin ihan hyviä penkkiveikkoja, mutta se on ihan eri asia hankittiinko heitä sellaisiksi. Mitä tulee noihin Lilyn heittämiin argumentteihin niin ne olivat kauttaaltaan naurettavia. Eihän nyt Sissoko ja Janssen ole antaneet minkäänlaista painetta avauksen jätkille kun ovat olleet niin huonoja ettei tuossa ole tullut mitään kilpailuasetelemaa. Tätä vertailukohtaa kun nyt haettiin niin Karius kuitenkin syrjäytti Mignolet'n syksyllä ja kun belgi tuli torjujaksi niin takuita ei ollut mistään. Migi sitten kuitenkin löysi suht tasaisen vireen ja sen takia Karius pysyi penkillä. D4 tuossa jo vähän valaisikin pointtia. Eli onko se Karius sitten antanut sen enempää painetta Mignoletille, tosissaan tuo ei ainakaan ole miestä kyennyt asemansa menetettyään haastamaan. Taitaa vaan olla liljanvalkoisissa mennyt hiekkaa vähän sinne sun tänne tämän topicin suhteen. Muuten mahtavaa kautta aavistuksen verran varjostaa se, että Spursin kesähankinnoista kaksi oli täydellistä hutia ja koko valioliigan mittapuulla pahimpia floppeja. Wanyama tosin Spursin onneksi oli yksi kauden kovimpia hankintoja.
Ei tässä mitään hiekkaa mihinkään tarvita. Ihan ilman värilaseja ja täysin objektiivisesti voin todeta noiden kahden Spursin miehen flopanneen tämän kauden osalta. Sissokolta ei ole saatu tosiaan mitään sellaista, mitä ei olisi saatu omasta takaa ja Janssen tipahti kärkien hierarkiassa jopa Sonin taakse, joka toki pelasi todella tehokkaan kauden. Nuo hankittiin kuitenkin ihan eri rooleihin, mihin heistä tällä kaudella oli, kuten tuo Kariuskin. Kas näin, täysin ilman värilaseja, mutta niin kai se floppilistasi ykkönen, eli Claudio Bravokin olisi Poolille ihan pätevä kakkonen, kun ei kuitenkaan pelaamaan pääsisi.
|
|
|
|
|
Nutmeg
Poissa
Suosikkijoukkue: LFC
|
 |
Vastaus #105 : 22.05.2017 klo 00:01:14 |
|
Siinä on vain se juttu, että Karius tunnuttiin vahvasti hankittavan ykköseksi. Kauden alla tuo oli kausitopikissakin hahmotelmissa ykkösveskari. Kausi meni miten meni, alussa tuo joutui olemaan sivussa, mutta pääsi sitten paikalleen ykköseksi, missä floppasi ja menetti asemansa. Hinta voi olla vaikka ilmainen, mutta jos siellä on hankittu uusi ykkönen, joka omilla esityksillään tipahtaa koko kauden ajaksi kakkoseksi, niin kyllä se flopilta tuoksuu. Eikä siitä vähemmän floppia tee Mignoletin kausi. Tuossa kun katsoo omaa floppien listaustasi, niin onhan sielläkin ihan hyviä penkkiveikkoja, mutta se on ihan eri asia hankittiinko heitä sellaisiksi. D4 tuossa jo vähän valaisikin pointtia. Eli onko se Karius sitten antanut sen enempää painetta Mignoletille, tosissaan tuo ei ainakaan ole miestä kyennyt asemansa menetettyään haastamaan. Ei tässä mitään hiekkaa mihinkään tarvita. Ihan ilman värilaseja ja täysin objektiivisesti voin todeta noiden kahden Spursin miehen flopanneen tämän kauden osalta. Sissokolta ei ole saatu tosiaan mitään sellaista, mitä ei olisi saatu omasta takaa ja Janssen tipahti kärkien hierarkiassa jopa Sonin taakse, joka toki pelasi todella tehokkaan kauden. Nuo hankittiin kuitenkin ihan eri rooleihin, mihin heistä tällä kaudella oli, kuten tuo Kariuskin. Kas näin, täysin ilman värilaseja, mutta niin kai se floppilistasi ykkönen, eli Claudio Bravokin olisi Poolille ihan pätevä kakkonen, kun ei kuitenkaan pelaamaan pääsisi.
Se, että Pool-fanit foorumilla hahmottelevat Kariuksen avaukseen ei tarkoita sitä, että Klopp olisi hänelle sen roolin luvannut. Tähän kun lisätään monen kirjoittajan Mignolet-antipatiat niin hahmotelmat muuttuvat äkkiä faktoiksi. Kariuksen palkka on eri lähteiden mukaan luokkaa 15k£ viikossa, joten ei ihan kuulosta ykkösveskarin palkalta. Esimerkiksi mainitsemasi Bravo tienaa varmaan kahdeksan kertaa enemmän.
|
|
|
|
|
Lilywhite
Poissa
Suosikkijoukkue: Niin myötä- kuin vastoinkäymisissäkin.
|
 |
Vastaus #106 : 22.05.2017 klo 00:17:24 |
|
Se, että Pool-fanit foorumilla hahmottelevat Kariuksen avaukseen ei tarkoita sitä, että Klopp olisi hänelle sen roolin luvannut. Tähän kun lisätään monen kirjoittajan Mignolet-antipatiat niin hahmotelmat muuttuvat äkkiä faktoiksi. Kariuksen palkka on eri lähteiden mukaan luokkaa 15k£ viikossa, joten ei ihan kuulosta ykkösveskarin palkalta. Esimerkiksi mainitsemasi Bravo tienaa varmaan kahdeksan kertaa enemmän.
Kariusin käsi oli kauden alussa hajalla. Sitten tuo pääsi penkille parin pelin ajaksi Valioliigassa. Noissa peleissä Pool voitti kotonaan puolustavan mestarin sekä vieraissa tulevan mestarin. Näyttöpaikan Karius sai tuon jälkeen Liigacupissa Derbyä vastaan. Suvereeni 3-0 voitto Poolilta. Tuon pelin jälkeen Klopp kommentoi seuraavaa: "But in this moment we have a number one and that's Loris Karius. That's the situation and what the goalkeepers know. I cannot leave them in doubt." "There was a short period with the two or three games we (initially) gave Loris to see a little bit more of him, but after the last international break I spoke to both of them and we made this decision." "Of course, he (Mignolet) was not happy about this but nobody can see this in training. He is still working hard, improving, (doing) all that he has to do. He is a very serious person and a good professional."Tämän jälkeen tuo ykkönen sitten floppasi.....amen.
|
|
|
|
|
Karl Den Lille
Poissa
Suosikkijoukkue: Sudeettisavolaiset
|
 |
Vastaus #107 : 22.05.2017 klo 00:22:33 |
|
Sulla on ongelmia.
|
|
|
|
|
Lord Bendtner
Poissa
|
 |
Vastaus #108 : 22.05.2017 klo 08:58:03 |
|
Tämän jälkeen tuo ykkönen sitten floppasi.....amen.
Yhäkin tuosta floppauksesta pitäisi tulla hieman lisätietoja. Tällä hetkellä tuo "floppaus" on kaksi huonoa esitystä, eli ottelut Bournemouthia ja West Hamia vastaan. Tuota ennen Karius oli vakuuttava, ja noiden otteluiden virheiden jälkeen Mignolet sai kokeilla ja sai paikkansa ykkösenä. Kun hankintahinta on 4,7 miljoonaa ja palkka liikkuu siellä 15k viikossa niin ei voida mitenkään puhua flopista, ei mitenkään. Mutta tietyille nimimerkeill se on tietysti pakko saada Pool näkymään näissä listauksissa. Ihmehän se ei sinällään ole, koska jos koko valioliigan ajalta tarkastellaan pahimpia floppihankintoja niin Poolin rekordi lienee "kovin" kaikista seuroista. Kesän 2016 siirroista kukaan ei kuitenkaan flopannut, joka on sinällään jopa ihmeellistä.
|
|
|
|
|
Lilywhite
Poissa
Suosikkijoukkue: Niin myötä- kuin vastoinkäymisissäkin.
|
 |
Vastaus #109 : 22.05.2017 klo 10:58:46 |
|
Yhäkin tuosta floppauksesta pitäisi tulla hieman lisätietoja. Tällä hetkellä tuo "floppaus" on kaksi huonoa esitystä, eli ottelut Bournemouthia ja West Hamia vastaan. Tuota ennen Karius oli vakuuttava, ja noiden otteluiden virheiden jälkeen Mignolet sai kokeilla ja sai paikkansa ykkösenä. Kun hankintahinta on 4,7 miljoonaa ja palkka liikkuu siellä 15k viikossa niin ei voida mitenkään puhua flopista, ei mitenkään. Mutta tietyille nimimerkeill se on tietysti pakko saada Pool näkymään näissä listauksissa.
Tuossa on sen verran lisätietoa jo annettu, että luulisi riittävän. Makuasioita nämäkin ilmeisesti sitten ovat ja omaan makuun Karius floppasi, siellä suunnalla tuota selitetään ei flopiksi lähinnä siirtosumman ja palkan ansiosta, kun samaan aikaan floppilistalle taas kelpaa West Hamin lainamies, mikä herätti hilpeyttä. Klopp julisti julkisesti sitä, miten Karius on Liverpoolin ykkösveska. Sen jälkeen Karius tumpuloi itsensä koko loppukaudeksi penkille. Tätähän et noteerannut lainkaan ja silti pyytelet lisätietoja aiheesta ja selittelet tilannetta siirtosummalla sekä palkalla. Kaipa se olisi ihan oikeutettua nostaa esille pakkoa saada Poolin pelaaja olemaan näkymättä tällä listalla. Pettymyksiksi täytyy nostaa myös Sotonin Boufal, jonka saldoksi jäi tämän kauden Valioliigassa 1+0 ja viisi keltaista korttia. Omat odotukset olivat miehen kohdalla kovat, mutta siihen saattoi vaikuttaa myös Sotonin maine lähtijöidensä paikkaajana. Myös Burnleyn Defour jätti haaleamman maun, mitä toiveissa oli, vaikka alkukaudesta tuo kentällä mieleen jäikin.
|
|
|
|
|
Lord Bendtner
Poissa
|
 |
Vastaus #110 : 22.05.2017 klo 11:04:16 |
|
Tuossa on sen verran lisätietoa jo annettu, että luulisi riittävän. Makuasioita nämäkin ilmeisesti sitten ovat ja omaan makuun Karius floppasi, siellä suunnalla tuota selitetään ei flopiksi lähinnä siirtosumman ja palkan ansiosta, kun samaan aikaan floppilistalle taas kelpaa West Hamin lainamies, mikä herätti hilpeyttä.
Niin no taisit olla juuri sinä, joka nostit Nuri Sahinin aikanaan flopiksi, kun tuo oli vastaava lainasiirto kuten Zaza oli West Hamille. Itse toki komppasin, koska Sahin muutamasta ihan aidosta onnistumisesta huolimatta oli huono ja kallis lainasiirto, kuten Zazakin. En tiedä kuinka paljon Hammers lopulta pulitti Juvelle Zazasta ja onko tässä palkat mukana, mutta TM:n mukaan tuo laina maksoi 4,25 miljoonaa West Hamille. Täällä herättää vahvasti hilpeyttä se miten Poolin hankinnoista yksi on pakko saada flopiksi. 
|
|
|
|
|
Habe
Poissa
Suosikkijoukkue: baLOLtelli
|
 |
Vastaus #111 : 22.05.2017 klo 11:23:48 |
|
Voiko kukaan ihan pokkana sanoa Pogbaa miksikään muuksi kuin pettymykseksi? Se on makuasia, kuinka korkealle sijoittaa floppilistalle, mutta eihän Pogba todellakaan täyttänyt odotuksia, vaikka ei olisi edes odottanut 100 miljoonan arvoista suorittamista vielä ensimmäisellä kaudella. Kyse ei ole mistään myytistä tai ManU-vihasta. 95 % jalkapallofaneista ja asiantuntijoista eivät vaan ole väärässä tässä. Loput 5 prosenttia ovat ManU-faneja.
OK, siinä on tietysti hiuksenhieno ero sanooko flopiksi vai pettymykseksi. Ihan näin vähää tuskin moni odotti kuitenkaan.
Jos nyt katsotaan Pogban kautta pelkästään tilastojen valossa, niin hän on ollut ihan mukiin menevä. Statsbomb summasi Pogban kauden todella kivasti Maaliskuun lopulla: http://statsbomb.com/2017/03/tough-times-for-paul-pogba/He is no longer part of a truly dominant team in a league, yet while his goal contribution has suffered, his expected goal contribution (from a-shooting and a-creating point of view) looks just fine.
If we break it down, he’s taking around three shots per game, which across his career is behind only his last season at Juventus, and while his expected goals per shot rate has been on the low side (0.071 per shot), he’s never hit a high rate here and that’s above last season (0.065). Indeed, he’s a player who may have a decent claim to have earned the right to deploy shots from range, as he’s notched 16 times from distance across the last five seasons, against an expectation of around eight. He’s never going to be an optimal shooter who focuses on close range–his position dictates that–and may well be good enough from further out to carry on. And he does get in the box, especially as a threat from set plays; he’s not Andros Townsend.
Despite a broadly more defensive role for United than for Juventus, Pogba to Ibrahimovic (19) is the most common key pass in the league this year, and Ibrahimovic to Pogba isn’t far behind (14).
Creatively, he’s hitting numbers ahead of his time at Juventus. His key pass rate of a shade under two per game is career high, and his passes into the final third have risen to around 22 per game ahead of no more than 16 while in Italy. At least part of this is a function of seeing more of the ball and at times being asked to play a more disciplined midfield role: Man Utd Pogba is getting through nearly sixty passes per game compared to Juventus’ Pogba’s rate of nearer forty. Both Juventus 2015-16 and Man Utd 2016-17 are 500+ pass per game teams, yet Pogba is now more involved and it hasn’t decreased his attacking involvement, the opposite is true. Oh and he’s logged more completed throughball shot assists this season than any other player in the big five European leagues too (9).
|
|
|
|
|
kzmk
Paikalla
Suosikkijoukkue: Love United Hate Glazer
|
 |
Vastaus #112 : 22.05.2017 klo 12:54:08 |
|
Pogbasta voi lisäksi myös sanoa, että hyökkääjien paremmalla viimeistelyllä maalisyöttöjä voisi hyvin olla tuplat ja itse mies on osunut kehikkoon yhdeksän kertaa kauden mittaan. Toki tolppa/ylärima on puutteellista viimeistelyä, mutta vähän paremmalla tuurilla voisi maaleja olla 4-5 enemmän, joukossa mahtava vapari tai parikin. https://www.youtube.com/watch?v=PxDoD7AOPs4
|
|
|
|
|
Habe
Poissa
Suosikkijoukkue: baLOLtelli
|
 |
Vastaus #113 : 22.05.2017 klo 13:40:59 |
|
Pogbasta voi lisäksi myös sanoa, että hyökkääjien paremmalla viimeistelyllä maalisyöttöjä voisi hyvin olla tuplat ja itse mies on osunut kehikkoon yhdeksän kertaa kauden mittaan. Toki tolppa/ylärima on puutteellista viimeistelyä, mutta vähän paremmalla tuurilla voisi maaleja olla 4-5 enemmän, joukossa mahtava vapari tai parikin.
Toki nuokin tuossa artikkelissa lukee. The only area in which his game has declined is in output, half of which is inevitably outside his control; he can’t affect whether his team mates finish the chances he makes. He has three assists in the league–all to Ibrahimovic– yet the chances he’s created can be valued closer to six goals. Assists can be a notoriously volatile measure and we’ve seen clear examples before. One being Christian Eriksen’s 2014-15 season in which he recorded two assists from 84 key passes in over 3000 minutes of play. Sure enough, his subsequent seasons have seen the outputs to his creativity return, and Pogba’s Italian tenure shows him consistently log assists from a decent volume of chances.
Paul Pogba turned 24 last week. United paid the premium to get an all round midfielder for his prime years and at a new club with a new manager, his first season has been solid. Expectations of huge output may go alongside his fee, but fail to understand his strengths and what type of player he actually is. He isn’t a one man attack like typical world record transfers and he never will be.
The squad is still in transition and it’s likely that the summer will see another rash of big money talent through the door. Ibrahimovic may have been a sticking plaster for their attack, but central midfield is locked down with Ander Herrera looking a good bet to continue alongside Pogba in the seasons to come.
The truth is he’s doing just fine.
|
|
|
|
|
kzmk
Paikalla
Suosikkijoukkue: Love United Hate Glazer
|
 |
Vastaus #114 : 22.05.2017 klo 14:06:11 |
|
Toki nuokin tuossa artikkelissa lukee.
Jaahas, lähdenkin tästä sisälukutaitoa harjoittelemaan.
|
|
|
|
|
JohanL
Poissa
|
 |
Vastaus #115 : 22.05.2017 klo 14:10:12 |
|
Pogba on kuitenkin ollut tämän kauden tärkein pelaaja Unitedille. Valencia nappasi tuon kauden pelaajan palkinnon, mutta suurempi vaikutus Pogban poissaoloilla on ollut joukkueen pelaamiseen.
Eilisessä ottelussa nähtiin hyvin se miehen arvo joukkueelle. Pogba johdatti meidän reservit selkeään voittoon Crystal Palacesta, joka kylvi viime kierroksilla kauhua top-6 joukkueiden keskuudessa.
On älyllistä epärehellisyyttä sanoa Pogbaa flopiksi. Oli on naiiviutta sanoa hänen ensimmäistä kauttaan menestykseksi. Kausi on ollut koko joukkueelle vaikea, mutta silti on nähty se kuinka hyvä keskikenttäpelaaja Pogba on.
PP6 oli tähän väliin Unitedilta todella hyvä hankinta. Ilman hänen panostaan olisi tämä kausi ollut todellinen pannukakku, ja samalla hän on juuri se pelaaja jonka ympärille tulevaisuutta on helppo rakentaa.
Toki karavaani kulkee, koirat räksyttää ja hanhinaamat kaakattaa.
|
|
|
|
|
erno
Poissa
Suosikkijoukkue: RMA, Dortmund, City, United, Chelski, Bayern, Arsu
|
 |
Vastaus #116 : 22.05.2017 klo 14:10:59 |
|
Paljon pelanneista pelaajista avainsyötöissä per pelattu 90min juuri ja juuri Valioliigan top-15 pelaaja, edellään mm. Snodgrass, Barkley ja Tadic. Oikeastaan sama tilanne aika monessa muussakin tilastokategoriassa. Floppi terminä on varmaankin liian radikaali, mutta vaikea tuosta on tilastojen valossa määrittää mitään sellaista ominaisuutta jolla Pogba olisi ottanut Valioliigasta eliittipelaajan paikan mikä nyt varmaan tolla siirtosummalla olisi pitänyt tapahtua. Toki tilastot ei edelleenkään osaa kaikkea (mm. pelin rytmittäminen, vastustajan syöttöjen estäminen muilla keinoin kuin katkaisemalla se syöttö, hyökkäysten pysäyttämiset/hidastamiset niin että oma jengi pääsee muotoon jne). Tuo 'he is doing just fine' lienee siis ihan hyvä sanavalinta, mutta odotuksiin nähden varmasti monet rankkaa tuon termin 'floppi' alle (itse en siis tee niin).
Pitäähän monet mm. Berbatovin ManU-uraakin floppina, vaikka ehti voittamaan Valioliigan maalipörssin kaudella jolloin seura voitti mestaruuden.
|
|
|
|
|
Vikkelä vaihtomies
Poissa
|
 |
Vastaus #117 : 22.05.2017 klo 14:34:36 |
|
Tekikö monta maalia päällään kauden aikana? Nimittäin tuon koosteen perustella vaparit ovat erittäin hyviä (epäonnisia tolppia hyvillä vedoilla, koska nykyveskoille on vedettävä aivan tolpan viereen, että menisi sisään), mutta puskut ihan kamalia. Useampi kerta ylärimaan vitosen viivalta.
|
|
|
|
|
Habe
Poissa
Suosikkijoukkue: baLOLtelli
|
 |
Vastaus #118 : 22.05.2017 klo 14:37:40 |
|
Paljon pelanneista pelaajista avainsyötöissä per pelattu 90min juuri ja juuri Valioliigan top-15 pelaaja, edellään mm. Snodgrass, Barkley ja Tadic. Oikeastaan sama tilanne aika monessa muussakin tilastokategoriassa. Floppi terminä on varmaankin liian radikaali, mutta vaikea tuosta on tilastojen valossa määrittää mitään sellaista ominaisuutta jolla Pogba olisi ottanut Valioliigasta eliittipelaajan paikan mikä nyt varmaan tolla siirtosummalla olisi pitänyt tapahtua. Toki tilastot ei edelleenkään osaa kaikkea (mm. pelin rytmittäminen, vastustajan syöttöjen estäminen muilla keinoin kuin katkaisemalla se syöttö, hyökkäysten pysäyttämiset/hidastamiset niin että oma jengi pääsee muotoon jne). Tuo 'he is doing just fine' lienee siis ihan hyvä sanavalinta, mutta odotuksiin nähden varmasti monet rankkaa tuon termin 'floppi' alle (itse en siis tee niin).
Pitäähän monet mm. Berbatovin ManU-uraakin floppina, vaikka ehti voittamaan Valioliigan maalipörssin kaudella jolloin seura voitti mestaruuden.
Pogbaa tulee aina seuraamaan tuo hintalappu, joka asettaa valtavat odotukset. Toinen mikä noissa tilastoissa hämää on Pogban pelipaikka. Tilastoissa hän kilpailee monen puhtaan 10-paikan pelaajan kanssa, vaikka varmasti joukkueen roolituksesta kiinni pitäisikö hänen olla 6,8 vai 10. Alkukaudesta Utd:lle tehtiin maaleja, joissa Pogba oli juuri väärin sijoittunut tai menetti pallon väärässä paikassa. Loppukaudesta näitä ei käytännössä enää tapahtunut yhtäkään. Hänen pelinsä on siis todella sidonnainen joukkueen pelitapaan ja siihen, missä häntä peluutetaan.
|
|
|
|
|
Veli Ponteva
Poissa
|
 |
Vastaus #119 : 22.05.2017 klo 14:54:47 |
|
Floppi tarkoittaa itselleni pelaajaa, joka ei onnistunut täyttämään häneen kohdistuneita odotuksia. Se että Pogban kausi oli odotuksiin nähden (ennätys siirtokorvaus & puheet maailman parhaasta kk-pelaajasta) floppi ei tietenkään tarkoita että Pogba olisi mitenkään huono pelaaja. Jo tosta kaikesta jossittelun määrästä (tehottomat joukkuetoverit, tolpat, pelipaikka) näkee, ettei kausi mikään toppi miehelle ollut. Silti kyseessä on laatupelaaja ja todella kova talentti jonka todellinen arvo ManUlle tullaan näkemään vasta muutaman kauden päästä.
|
|
|
|
|
Heiska
Poissa
Suosikkijoukkue: REMOULADE
|
 |
Vastaus #120 : 22.05.2017 klo 16:52:58 |
|
Pogbaa tulee aina seuraamaan tuo hintalappu, joka asettaa valtavat odotukset.
No eivät nuo tämän kauden näytöt riittäisi vielä kattamaan edes jotain 40-50 miljoonan lappua. Samaa mieltä ernon kanssa (yllätys) tuosta doing fine -määritelmästä. Sellaiseen vaan tosiaan kykenee moni muukin ja halvemmalla. Mutta potentiaalistahan tässä siirrossa on koko ajan maksettukin.
|
|
|
|
|
Sinbe
Poissa
Suosikkijoukkue: Manchester United
|
 |
Vastaus #121 : 22.05.2017 klo 19:51:42 |
|
Sellaiseen vaan tosiaan kykenee moni muukin ja halvemmalla.
Onko näin? Unitedhan on jo Scholesin lopettamisesta asti yrittänyt etsiä tuohon korvaajaa siinä onnistumatta. Rahaa laitettiin mm. palamaan valioliigan hankintaa edeltäneen kauden kenties parhaaseen keskikenttäpelaajaan, Schneiderliniin, sitä ennen esimerkiksi Fellainiin ja jo paljon aikaisemmin Andersoniin. Näihin paloi lähemmäs saman verran rahaa kuin Pogbaan joka omaan silmään jo ensimmäisen kauden jälkeen näkyy viimein ratkaisseen tuon ongelman mistä joukkue on kärsinyt jo ainakin 6-7 vuotta. Väitteet että kyseinen pelaaja olisi "flopannut" on mielestäni täysin absurdeja... Jos puhtaasti floppeja katsotaan niin Cityn maalivahtipuuhastelu on tässä täysin ylivoimainen ykkönen kuten muutamat jo mainitsivatkin. Seuralegenda heitettiin hiuksista italiaan ja tilalle hankittiin iäkkäämpi ja kaikinpuolin huonompi turisti ja tästä vielä maksettiin iso tukku rahaa.
|
|
|
|
|
Eiccu
Poissa
|
 |
Vastaus #122 : 22.05.2017 klo 20:04:24 |
|
No eivät nuo tämän kauden näytöt riittäisi vielä kattamaan edes jotain 40-50 miljoonan lappua.
Samaa mieltä ernon kanssa (yllätys) tuosta doing fine -määritelmästä. Sellaiseen vaan tosiaan kykenee moni muukin ja halvemmalla.
Mutta potentiaalistahan tässä siirrossa on koko ajan maksettukin.
Jos unohdetaan hetkeksi hintalappu, niin eipä tuolta kovin montaa Pogban tasolla tai sitä paremmin hyökkäyssuuntaan pelannutta keskikenttämiestä oikeasti löydy. Floppi tarkoittaa itselleni pelaajaa, joka ei onnistunut täyttämään häneen kohdistuneita odotuksia. Se että Pogban kausi oli odotuksiin nähden (ennätys siirtokorvaus & puheet maailman parhaasta kk-pelaajasta) floppi ei tietenkään tarkoita että Pogba olisi mitenkään huono pelaaja.
Tuon subjektiivisemmaksi ei oikein määritelmä voi mennä ja pelaajasta siis tulee floppi jos ei täytä jonkun epärealistisia odotuksia. Omasta mielestäni pelaaja on floppi, jos ei kykene vahvistamaan osa-aluetta, jota hänet on hankittu vahvistamaan. Mutta tuonhan nyt määrittelee jokainen haluamallaan tavalla.
|
|
|
|
|
Heiska
Poissa
Suosikkijoukkue: REMOULADE
|
 |
Vastaus #123 : 22.05.2017 klo 20:14:43 |
|
Jos unohdetaan hetkeksi hintalappu, niin eipä tuolta kovin montaa Pogban tasolla tai sitä paremmin hyökkäyssuuntaan pelannutta keskikenttämiestä oikeasti löydy.
Siis mistä tuolta? ManUsta, Valioliigasta vai Euroopasta? Perustuuko tuo muuhun kuin WhoScorediin?
|
|
|
|
|
KDB
Poissa
Suosikkijoukkue: 93:20
|
 |
Vastaus #124 : 22.05.2017 klo 20:16:57 |
|
Ei siellä Unitedin toimistolla kaikki ole kunnossa jos Schneiderlin, Fellaini ja Anderson ostettiin scholesiksi.
|
|
|
|
|
|
|
|