Captain Oats
Poissa
Suosikkijoukkue: Afrikan tähdet
|
 |
Vastaus #400 : 31.07.2016 klo 20:46:55 |
|
Origille tuli taas onnistuminen erittäin hyvään paikkaan. Joko uusi peliasu taittoi valoa oudosti, tai sitten se oli taas tauon aikana kasvattanut muutaman kilon lihasta. Muutos viime alkukauden honkkeliin nähden on ollut melkoinen. Kun Sturridgen liikkeestä on loukkaantumisten myötä luultavasti kadonnut jokunen "sentti", haastanee Origi ensi kaudella jopa ykköskärjen paikasta ihan tosissaan. Origi put on so much muscle last season he had to move up a shirt size and Klopp has worked with him on the training field. (James Pearce)  Vaikea on uskoa samaksi pelaajaksi, joka valittiin toissa kaudella Ranskan liigan floppijoukkueeseen. Origi on aikalailla kokonaisvaltainen hyökkääjä ja iän karttuessa belgi voi nousta maailman parhaiden "ysien" joukkoon. Kaikki ominaisuudet siihen ovat olemassa.
|
|
|
|
|
Epäonnensoturi
Poissa
|
 |
Vastaus #401 : 31.07.2016 klo 21:23:41 |
|
Kloppohan on todennut, että tavoitteli Origia aikoinaan Dortmundiin, mutta Pool veti pitemmän korren. Lupaava kaverihan Divock on ja ikääkin vasta 21. Ainakin kahteen kehityskauteen on vielä varaa ennen kuin aletaan kunnolla nähdä mihin pojasta on.
|
|
|
|
|
Maksalintu
Poissa
|
 |
Vastaus #402 : 31.07.2016 klo 21:35:02 |
|
Turkkimedian mukaan Besiktaksen koutsi oli ilmoittamut, että hänellä ei ole kiinnostusta Balotelliin. En tosin tiedä pitääkö paikaansa.
|
|
|
|
|
|
hardluckpool
|
 |
hardluckpool
Vastaus #403 : 01.08.2016 klo 14:32:51 |
|
Balotelli ajatellut että jos vetää röökiä kuin Özil, niin varmaan joku halukas ostajakin löytyy parempaan hintaan...  Toki en tiedä kuinka paljon moinen enää hänen kohdallaan vaikuttaa kun on mies ennenkin spaddu huulessa kuvattu, mutta ei se varmasti ainakaan auta tämän ikkunan myyntiä ollenkaan. Liekö mies päättänyt että ehkä ei kannatakaan sitä ballonia tavoitella, vaan nostellaan palkkaa vain poolista ja pidetään hauskaa pelaamatta.
|
|
|
|
|
Epäonnensoturi
Poissa
|
 |
Vastaus #404 : 02.08.2016 klo 04:35:36 |
|
Turpaan tuli 2-1. Pelistä ei juuri mitään jäänyt jälkipolville kerrottavaa. Nyt jenkeistä kotio ja viikonloppuna sitten kaksi peliä. Lauantaina pelataan lontoossa Barcaa vastaan ja sunnuntaiksi joukkue matkaa Saksaan Mainzin vieraaksi.
|
|
|
|
|
pölkky
Poissa
Suosikkijoukkue: Liverpool
|
 |
Vastaus #405 : 02.08.2016 klo 08:48:56 |
|
Olihan tosiaa heikkotasonen peli romaa vastaa. Jokainen harkkapeli nyt tullu katottua ja kyllä on silmääpistävää Lovrenin heikot otteet, jopa Klavan on ollu pelaamissaan peleissä huomattavasti parempi.
|
|
|
|
|
bergerinpatrik
Poissa
Suosikkijoukkue: LFCInter
|
 |
Vastaus #406 : 02.08.2016 klo 09:24:01 |
|
Olihan tosiaa heikkotasonen peli romaa vastaa. Jokainen harkkapeli nyt tullu katottua ja kyllä on silmääpistävää Lovrenin heikot otteet, jopa Klavan on ollu pelaamissaan peleissä huomattavasti parempi.
Samaa meinasin itse yöllä kirjoittaa. Lovren on ollut suorastaan huono. Matip ja Sakho saisivat kuntoutua kyllä nopeasti ja Karius vielä nopeammin. Mignoletiltä taas miehelle tyypillinen virhe Rooman toisessa maalissa. Muuten peli näytti todella tahmealta, eikä jalat näyttäneet liikkuvan edellisten otteluiden tapaan. Ottelun jälkeen Kloppo totesikin, että ottelun alla oli fyysisesti kovia treenejä.
|
|
|
|
|
Pesso
Poissa
|
 |
Vastaus #407 : 02.08.2016 klo 10:46:00 |
|
Kiertueella käytännössä kaikki Poolin (Italialaisvalmennetut) vastustajat ovat pelanneet aika samalla tavalla, eli kovalla keskikentän prässillä. Poolin keskikentän pohjalla on siis ollut jatkuvasti kimpussaan vastustaja ja toisaalta myös meikäläisten ylemmät keskikenttäpelaajat on sumputettu varsin tehokkaasti yleensä kahdella puolustavalla kk-pelaajalla. Liverpoolillakin karvauspeli on ollut luonnollisesti aktiivista korkealta asti, mutta tuota keskikentän sumppua taas ei ole sitten ollenkaan. Vanha virsi siis -> valtakunta ja esikoistyttäreni käsi kunnollisesta deeämmästä.
Can oli oman nelivitosensa aikana tänäänkin ehdottomasti ja selvästi paras paikallaan tällä kaudella esiintyneistä, mutta kun sen avauspeli on parhaimmillaankin vain hyvää jne. Jos taas Pivotena pelaisi pallollisena parempi pelaaja, kääntyisi vastustajan prässi taas helposti itseään vastaan, kun hyviä palloja saataisiin pelattua ylös suhteellisen laadukkaalle laitapakki- hyökkäyskalustolle. Tämä on toki vähintäänkin osin pelkkää haihattelua, koska uusia Xabeja ja Pirloja on varsin rajallisesti myynnissä. Tällä hetkellä keskikentän pohja lienee kuitenkin joukkueen heikoin osa-alue erityisesti paperilla. Todellisuudessa nyt näyttää sille, että Klopp on käyttämässä Giniä selkeästi keskikentän roolissa Canin, Hendersonin ja mahdollisesti myös Lallanan kanssa.
|
|
|
|
|
Knight
Poissa
Suosikkijoukkue: Reppana-modet
|
 |
Vastaus #408 : 02.08.2016 klo 18:23:59 |
|
Tässä kätevä taulukko mistä näkee harkkapelien peliajat ynnä maalit+syötöt. 
|
|
|
|
|
bergerinpatrik
Poissa
Suosikkijoukkue: LFCInter
|
 |
Vastaus #409 : 03.08.2016 klo 11:21:27 |
|
Edelleen huhutaan, ettei Klopp ole vielä aivan tyytyväinen rosteriinsa. Vasen puolustaja ja keskikenttä huolestuttavat saksalaista. Toki olisin minäkin huolestunut, jos James Milner on tällä hetkellä parasta mitä vasemmaksi pakiksi voi laittaa. Keskikentälle toivoisin edelleen puolustavampaa vaihtoehtoa Canin lisäksi.
Joukkuehan palasi aamulla Jenkeistä, joten nyt voi myynnitkin nopeutua, sillä aika paljon on vielä ulostettavaa.
|
|
|
|
|
Epäonnensoturi
Poissa
|
 |
Vastaus #410 : 03.08.2016 klo 11:26:39 |
|
Jotkut ovat huutaneet keskikentän pohjaa ja vasenta pakkia koko kesän. 
|
|
|
|
|
Mariner
Poissa
Suosikkijoukkue: Liverpool
|
 |
Vastaus #411 : 03.08.2016 klo 11:41:00 |
|
Jotkut ovat huutaneet keskikentän pohjaa ja vasenta pakkia koko kesän.  Toivottavasti se vasen pakki on tulossa. Ja toivon,että kyseinen pelaaja ei olisi täysin umpivasuri. Esim. Morenokin on sählännyt monta maaliin johtanutta tilannetta ihan sen takia,kun ei ole kyennyt purkamaan tai syöttämään oikealla jalalla. Ja samanlaista se on ollut myös Riisen ja Enriquen aikana. Huippupelaajan on ainakin minun mielestä kyettävä pelaamaan molemmilla jaloilla ja huippupelaaja ymmärtää kehittää heikkouksiaan.
|
|
|
|
|
Pesso
Poissa
|
 |
Vastaus #412 : 03.08.2016 klo 14:26:36 |
|
Edelleen huhutaan, ettei Klopp ole vielä aivan tyytyväinen rosteriinsa. Vasen puolustaja ja keskikenttä huolestuttavat saksalaista. Toki olisin minäkin huolestunut, jos James Milner on tällä hetkellä parasta mitä vasemmaksi pakiksi voi laittaa. Keskikentälle toivoisin edelleen puolustavampaa vaihtoehtoa Canin lisäksi.
Joukkuehan palasi aamulla Jenkeistä, joten nyt voi myynnitkin nopeutua, sillä aika paljon on vielä ulostettavaa.
Tosiaan. Klopp jutteli jo Wijnaldumin siirron jälkeen, sikäli kun muistan oikein, että kesän jatkokuviot riippuvat siitä, miten "pelaajat reagoivat managementin suunnitelmiin tms.." Tällöin tämä tulkittiin lähinnä myyntejä koskevaksi puheeksi, mutta ehkä mukana oli myös ostoja koskevaa pohdintaa. Jenkeissä oli monta kovaa peliä aikaa tarkkailla tilannetta ja ehkä on voitu todeta, että miehistö ei ole riittävä. Varsinkin kun loukkaantumissumaa on alkanut taas kertyä. Kloppin joukkueissahan loukkaantumisriski lienee jonkin verran "normaalia" korkeampi. Tässä mielessä ringin mahdollinen leveys ei välttämättä ole pahitteeksi, vaikka ottelumäärä ensi kaudella onkin suhteellisen pieni. Lisäksi joukkueen "tasapaino" vaikuttaa tällä hetkellä vähän erikoiselta, kun tietynlaisia pelaajia on ylin kyllin ja toisia ei. Yksi meidän fanien siirtohaihatteluissa muistettava seikka on silti taas t o d e l l i s u u s.. Esimerkiksi nimimerkki Knight ansiokkaasti postailee aika ajoin suhteellisen yksiselitteisiä "laskelmia" siitä, montako pelaajaa kokoonpanoon säännöt huomioiden todellisuudessa mahtuu. Voi esimerkiksi olla, että vaspaksi on kaavailtu hankittavan HG-pelaaja. Netissä on lisäksi ollut taas runsaasti "can't believe we let Kante sign for Chelsea" -juttuja. Diilit ovat monimutkaisia, eivätkä kaikki Man Citylle "halvat" pelaajat olisi sitä Liverpoolille. Luin taannoin artikkelin, jota en nyt enää löytänyt, jossa lytättiin aika vahvasti lehtien sivuilta tuttu Kloppilla 1000 miljoonan punnan siirtokassa-ajattelu. Ensinnäkin siirtosummat ovat taloudellisessa mielessä investointeja, joten ne kirjataan poistoina sopimuskaudelle. Kassavirrat (eli konkreettinen rahan siirtely) on taas tästä erillinen juttu, ja saattaa osaltaan vaikuttaa siirtoneuvotteluihin ja tietty myös siirtojen aikatauluihin. Siirtosumman päälle tulee tietysti sitten myös palkat, agenttipalkkiot, "tuotemerkkiasiat" ynnä muut. Johtopäätöksenä tästä voinee vetää sen, että fanille seuran näkemys tietystä pelaajakaupasta voi olla jopa lähes tunnistamaton asia. Edellä raapusteltu huomioiden esimerkiksi suosittu nettoperiaate on todellisuudessa ihan täyttä skeidaa. Kirjanpidollisestihan 10 miljoonan myynti on vuositasolla nettona sama kuin 50 miljoonan osto viiden vuoden sopimuksella pelkät siirtosummat huomioiden. Tässä nyt ei sinänsä ole mitään uutta..
|
|
|
|
|
Hylje
Poissa
Suosikkijoukkue: Charles "Charlie" Charles ja Bielsan Bilbao
|
 |
Vastaus #413 : 03.08.2016 klo 23:05:16 |
|
Se on sinänsä sama paljonko pelaajat maksavat Poolille vs. Citylle/Chelsealle/jne., kun kyse on kuitenkin siitä, että nuo "ykköskorin" jengit ostavat ykköskorin pelaajat ja muut ostavat mitä jäljelle jää, on kyse sitten junnuista tai maailmantähdistä.
Toki Pool nyt sitten välillä osuu kultasuoneen joko taloudellisesti (Sterling) tai taloudellisesti ja pelillisesti (Suarez/Coutinho).
Edes ykköskorin jengeissä ei tuolle vaspan paikalle löydy mitään ihan timanttisia vaihtoehtoja, joten sinänsä Hectorit/Cresswellit/jne jäänevät Poolin kannalta utopiaan ennen CL-paikka.
|
|
|
|
|
Knight
Poissa
Suosikkijoukkue: Reppana-modet
|
 |
Vastaus #414 : 04.08.2016 klo 08:07:07 |
|
Päivitys luodut tilanteet -taulukkoon:  Markovic on luonut 10 % kaikista Liverpoolin vetopaikoista tähän astisissa harkkapeleissä, mikä on eniten kaikista pelaajista (toki 20 % kaikista paikoista on syntynyt ilman varsinaista syöttäjää).
|
|
|
|
|
Pläkä
Poissa
Suosikkijoukkue: Alan Shearerin ja Gary Maccan hiukset
|
 |
Vastaus #415 : 04.08.2016 klo 08:24:38 |
|
Se on sinänsä sama paljonko pelaajat maksavat Poolille vs. Citylle/Chelsealle/jne., kun kyse on kuitenkin siitä, että nuo "ykköskorin" jengit ostavat ykköskorin pelaajat ja muut ostavat mitä jäljelle jää, on kyse sitten junnuista tai maailmantähdistä.
Toki Pool nyt sitten välillä osuu kultasuoneen joko taloudellisesti (Sterling) tai taloudellisesti ja pelillisesti (Suarez/Coutinho).
Edes ykköskorin jengeissä ei tuolle vaspan paikalle löydy mitään ihan timanttisia vaihtoehtoja, joten sinänsä Hectorit/Cresswellit/jne jäänevät Poolin kannalta utopiaan ennen CL-paikka.
Tämä ei pidä paikkaansa. Vasempia pakkeja on markkinoilla mutta niiden hinnat on holtittomat. Esimerkiksi Ricardo Rodriquezilla oli 20M ulosostopykälä sopimuksessaan mutta tätä ei kukaan käyttänyt ennen kesäkuun loppua. Riippumatta tästä olisi Rodriquezin hinta ollut päälle 20M joka tapauksessa. Moreno on jo se 18M€ laitapuolustaja ja jolteensakin ymmärrän että tuosta halutaan koettaa ottaa kaikki irti ennemmin kuin hankkia toista kallista miestä kisaamaan. Nuori, mielellään englantilainen laitapuolustaja olisi kaikkein paras, mutta esimerkiksi Cresswell olisi aivan liian kallis tasoonsa nähden vain "kilpailemaan" paikasta. Pelaajia on ja ne on saatavissa. Ainut joka puuttuu on seurojen halu maksaa laitapuolustajista riittävästi. e. Coentrao olisi hyvä haku Poolille.
|
|
|
|
« Viimeksi muokattu: 04.08.2016 klo 08:26:56 kirjoittanut Pläkä »
|
|
|
|
|
Pesso
Poissa
|
 |
Vastaus #416 : 04.08.2016 klo 10:00:27 |
|
Tuossa aiemmassa kirjoituksessani ei sinänsä ollut tarkoitus ottaa kantaa pelkästään nyt mahdollisesti käsillä oleviin hankintoihin, vaan yleisesti siihen, miten absurdia siirtoja koskeva, valtavan huomion saava arvuutteluleikki monesti on. Motiivina pääasiassa oma kiinnostus seurojen "takahuonetoimintaan". Götze-diili oli tästä aika hyvä esimerkki, koska siitä tuli kerrankin aika paljon (vahvistamatonta) tietoa julki. Oma käsitykseni tuosta on, että Götze oli ehkä kiinnostunut, joskaan ei ehkä mitenkään "varma" tapaus, mutta CL-pelien puute vei mielenkiinnon. Kiinnostuksessa Raha, Klopp ja Götzen silloinen agentti ehkä näyttelivät merkittävää osaa. Tälle diilille siis oli jonkinlaiset edellytykset olemassa, mutta kisa hävittiin. Toteutuessaan jokunen Spurs- tai Arse-fani olisi saattanut raivota, että miksi Götze päästettiin noin halvalla Liverpooliin. Monessa tapauksessa näitä edellytyksiä ei Liverpoolin statuksella ole edes lähtökohtaisesti, mutta ulkopuoliset eivät tätä pääse näkemään. Tässä mielessä ihmettelyt ja jopa suoranainen vauhkoaminen siitä, että miksei vaikkapa R. Rodriguezia, Hectoria tai jotain muuta pelaajaa tavoitella, vaikka on hyvä ja nähtävästi saatavilla "pikkurahalla". Lisäksi esimerkiksi juuri HG-säännöt ovat joskus ihan konkreettinen este. Mielummin pidän Flannon pakkivaihtoehtona kuin Sinclairin vaihtoehtona kärkeen jne.. Liverpoolissa tosiaan lisäksi Moreno on jo suhteellisen korkean profiilin hankinta, joten ehkä ajatellaan, ettei vasemman pakin paikalle ole kokonaisuutena syytä kasata 40-miljoonan punnan miehitystä. Tämän päälle on vielä usein myös niin, että "asiantuntijoiden" ja asiantuntijoiden arviot pelaajista eivät ole ihan samalla tasolla. Esimerkiksi Rodriguezia tai Lacazettea on nyt jo kohta vuositolkulla huudeltu jättirahalla isoihin seuroihin, mutta mitään ei ole tapahtunut. Muutaman vuoden takainen "pakkohankinta" Gaston Ramirez esimerkiksi pelaili viime vuonna championshipiä Borossa. Näitä voisi listailla loputtomiin. Toinen hyvin konkreettinen seikka on kuitenkin myös se, että valioliigan palkkataulukko ja sarjataulukko korreloivat keskimäärin muutaman vuoden tarkastelulla lähes yksi yhteen. Seuran palkkabudjetti lienee kokonaisuutena myös "investointibudjettia", eli siirtokorvauksia merkittävämpi osa taloudenpitoa ja sen myötä suunnitelmia. Eli kyllä sitä menestystä tosiaan keskimääräisesti ajateltuna voi ostaa, mikä on Liverpoolin kannalta ollut tietysti huono homma pitemmän päälle. Markovic on luonut 10 % kaikista Liverpoolin vetopaikoista tähän astisissa harkkapeleissä, mikä on eniten kaikista pelaajista (toki 20 % kaikista paikoista on syntynyt ilman varsinaista syöttäjää).
Tämä on kiinnostavaa. Markovic tosin pelaili enimmäkseen vastustajien "kakkosketjuja" vastaan. Voi olla, ettei Markovicin (henkinen) kapasiteetti riitä paikkaan tämän kauden kokoonpanossa, mutta se on kyllä aika paljon mainettaan parempi pelaaja. Näyttää laiskalle, mutta on todella usein pallossa kiinni, kun paikkoja luodaan. Vähän samaan tapaan kuin Firmino. Markovic pyrkii usein myös pelaamaan tilanteet "helpoimmalla" mahdollisella tavalla, mikä on itse asiassa suhteellisen hieno ominaisuus. Puutteita sillä on sitten tosiaan ehkä asennepuolella sekä ehkä kyvyssä viedä tilanteita loppuun asti. 1v1 se ei myöskään ole nopeajalkaiseksi pelaajaksi erityisen nokkela. Jokunen huhu on ollut Bundesliga-siirrosta. Voisi olla kaverille erinomainen ratkaisu.
|
|
|
|
|
Knight
Poissa
Suosikkijoukkue: Reppana-modet
|
 |
Vastaus #417 : 04.08.2016 klo 19:08:28 |
|
Klopp ei näköjään laitapakkeja tarvitse, kun nyt myös Connor Randall on lähdössä lainalle. Hän on Wiganin treeneissä ja lainasiirron odotetaan vahvistuvan piakkoin. Sitten kun Red Cafukin lähtee sinne Burnleyhin, jollei nyt sitten muuta mieltänsä, kun sen siirron olisi pitänyt tapahtua jo ajat sitten, niin eihän siellä ole enää muita kuin Clyne ja Alberto Moreno. Ja tietenkin nuori junnu Trent Alexander-Arnold, joka onkin tehnyt suuren vaikutuksen Kloppiin pre-seasonilla. U23:sta löytyy tietenkin myös muutama, mutta kyllähän tämä joukkue tarvitsee leveyttä laitapuolustukseenkin. Ei se Milner nyt kuitenkaan mikään natiivi siellä ole...
|
|
|
|
|
Hylje
Poissa
Suosikkijoukkue: Charles "Charlie" Charles ja Bielsan Bilbao
|
 |
Vastaus #418 : 04.08.2016 klo 20:17:40 |
|
Tämä ei pidä paikkaansa. Vasempia pakkeja on markkinoilla mutta niiden hinnat on holtittomat. Esimerkiksi Ricardo Rodriquezilla oli 20M ulosostopykälä sopimuksessaan mutta tätä ei kukaan käyttänyt ennen kesäkuun loppua. Riippumatta tästä olisi Rodriquezin hinta ollut päälle 20M joka tapauksessa. Moreno on jo se 18M€ laitapuolustaja ja jolteensakin ymmärrän että tuosta halutaan koettaa ottaa kaikki irti ennemmin kuin hankkia toista kallista miestä kisaamaan. Nuori, mielellään englantilainen laitapuolustaja olisi kaikkein paras, mutta esimerkiksi Cresswell olisi aivan liian kallis tasoonsa nähden vain "kilpailemaan" paikasta.
Pelaajia on ja ne on saatavissa. Ainut joka puuttuu on seurojen halu maksaa laitapuolustajista riittävästi.
e. Coentrao olisi hyvä haku Poolille.
Toistan, Pool ostaa lähtökohtaisesti pelaajia, jotka eivät ykköskorin joukkueille kelpaa, oli kyse laitapakeista tai kärjistä. Tämä on fakta. Nykyään scouttaus/pelaajadata on kaikilla jengeillä käytännössä samalla tasolla (ja data samaa), joten kovimmat jengit ostavat ne "varmimmat" vaihtoehdot yleensä pois, muiden ostaessa mitä jäljelle jää, toivoen, että sieltä paljastuu Kanten/Mahrezin/Vardyn tasoisia pelimiehiä, eikä Kramariceja/Benalouaneja/Amarteyeja. Mikä niitä hintoja nostaa? No tietysti se, että niille vasemmille laitapakeille olisi kysyntää ja hyviä on harvassa. Siksi Morenon potentiaalista maksettiin paljon, samoin esimerkiksi Shaw'n. Jos Pool tosissaan haluaisi Rodriguezin, lähtisi siihen samaan leikkiin heti pari isompaa jengiä ja kauppa menisi Poolilta ohi, joko palkkojen tai CL:n takia. Ja siis, ymmärrän kyllä että harva jengi haluaa laittaa siihen laitapakkiin paljon rahaa kiinni jos vaihtoehtona on maalintekijä tai keskikentän pelinrakentaja, mutta nykyjalkapallossa laitapakit alkavat olla todella monessa jengissä valtavan isossa roolissa molempiin suuntiin, ja siksi en oikein ymmärrä mikseivät Hector/Rodriguez/De Sciglio jo ole kovempien jengien rostereissa, vaan siellä jauhavat yhä Evrat ja kumppanit. Coentrao
|
|
|
|
|
Fantôme
Poissa
Suosikkijoukkue: Bianco che abbraccia il nero.
|
 |
Vastaus #419 : 04.08.2016 klo 20:54:44 |
|
No tietysti se, että niille vasemmille laitapakeille olisi kysyntää ja hyviä on harvassa. mutta nykyjalkapallossa laitapakit alkavat olla todella monessa jengissä valtavan isossa roolissa molempiin suuntiin, ja siksi en oikein ymmärrä mikseivät Hector/Rodriguez/De Sciglio jo ole kovempien jengien rostereissa, vaan siellä jauhavat yhä Evrat ja kumppanit.
Sinähän vastasit tuossa jo kysymykseesi. Ja Evra on edelleenkin hyvä roolissaan niin totta kai se pelaa. Luultavasti vähemmän ensi kaudella, mutta niin kuin sanoit. Hyvät laitapakit ovat harvassa.
|
|
|
|
|
AndyLove
Poissa
Suosikkijoukkue: JäPS & Liverpool
|
 |
Vastaus #420 : 04.08.2016 klo 21:29:27 |
|
Jos kerran Flanagan on jo lähtenyt ja toinenkin junnu lähdössä, niin eiköhän kulisseissa ole jotain tekeillä. Nyt kun joukkue tulee kotiin aletaan näkemään vasta todellinen taso ja todenäköisesti vasta ensimmäinen sarjaottelu näyttää todellisuuden oikeassa valossa. Nämä rahankeruu tourit ovat aivan täyttä pelleilyä eikä niistä voi liian syvällistä analyysiä tehdä oikeasta tasosta kun on niin paljon kaikkea kentän ulkopuolista häiriötekijää, mikä seuraa varmasti kentälle asti.
|
|
|
|
|
Knight
Poissa
Suosikkijoukkue: Reppana-modet
|
 |
Vastaus #421 : 04.08.2016 klo 21:40:40 |
|
Klopp ei näköjään laitapakkeja tarvitse, kun nyt myös Connor Randall on lähdössä lainalle. Hän on Wiganin treeneissä ja lainasiirron odotetaan vahvistuvan piakkoin. Sitten kun Red Cafukin lähtee sinne Burnleyhin, jollei nyt sitten muuta mieltänsä, kun sen siirron olisi pitänyt tapahtua jo ajat sitten, niin eihän siellä ole enää muita kuin Clyne ja Alberto Moreno. Ja tietenkin nuori junnu Trent Alexander-Arnold, joka onkin tehnyt suuren vaikutuksen Kloppiin pre-seasonilla. U23:sta löytyy tietenkin myös muutama, mutta kyllähän tämä joukkue tarvitsee leveyttä laitapuolustukseenkin. Ei se Milner nyt kuitenkaan mikään natiivi siellä ole...
Randallin laina Wiganiin on osoittautumassa ankaksi. Kerrankin kävi näin, kun en odottanut normaalia aikaa ennen kuin lähden kertomaan. Toki laina hänelle on edelleen mahdollinen, koska se olisi erittäin hyödyllistä hänen kehitykselleen.
|
|
|
|
|
Hylje
Poissa
Suosikkijoukkue: Charles "Charlie" Charles ja Bielsan Bilbao
|
 |
Vastaus #422 : 04.08.2016 klo 23:04:16 |
|
Sinähän vastasit tuossa jo kysymykseesi. Ja Evra on edelleenkin hyvä roolissaan niin totta kai se pelaa. Luultavasti vähemmän ensi kaudella, mutta niin kuin sanoit. Hyvät laitapakit ovat harvassa.
Mihin kysymykseen? Itse olen koko ajan ollut sitä mieltä, että hyviä (vasempia) laitapakkeja on tällä hetkellä erittäin harvassa, ja ne harvat hyvät eivät ole Pooliin tulossa, toiveista(ni) huolimatta. Evra saa Juvessa paljon anteeksi kiitos erinomaisen topparikaksikon tai -kolmikon, mutta on alaspäin täysi katastrofi, kuten EM-kisat varsin komeasti näyttivät.
|
|
|
|
|
Fantôme
Poissa
Suosikkijoukkue: Bianco che abbraccia il nero.
|
 |
Vastaus #423 : 05.08.2016 klo 07:32:25 |
|
Mihin kysymykseen? Itse olen koko ajan ollut sitä mieltä, että hyviä (vasempia) laitapakkeja on tällä hetkellä erittäin harvassa, ja ne harvat hyvät eivät ole Pooliin tulossa, toiveista(ni) huolimatta.
Evra saa Juvessa paljon anteeksi kiitos erinomaisen topparikaksikon tai -kolmikon, mutta on alaspäin täysi katastrofi, kuten EM-kisat varsin komeasti näyttivät.
Huono sanavalinta, toteamukseen. Kun ihmettelit että miksi jotkut nuoremmat vaspat pelailevat vielä pienemmissä seuroissa ja taas Evra ja kumppanit? vetävät edelleen. Mutta tuohan se luultavasti on syynä miksi tasoltaan laskevat pelailevat edelleen koska rahaa ei viitsitä käyttää pakkeihin niin paljoa. Se on kuitenkin pelipaikka jolla ei ole se tärkein merkitys ikinä ollut joukkueessa vrt. muihin pelipaikkoihin. Nykyään kuitenkin varmaan tärkeämpi. Jos mietitään vaikka jotain Alaban kontribuutiota Bayernissa, niin kyllähän se tuo aikamoisen lisäyksen joukkueeseen. Varsinkin hyökkäykseen. Toki nyt puhutaan ääripäästä, koska ehkä paras vasen pakki tällä hetkellä mutta kuitenkin. Evraan palatakseni varmasti ranskis kyllä hyötyy tuosta Juven topparikolmikosta ja ne piilottavat kaverin puutteita hitusen(hitautta yms).
|
|
|
|
|
Panze
Poissa
Suosikkijoukkue: Manchester United, Huuhkajat
|
 |
Vastaus #424 : 05.08.2016 klo 07:39:05 |
|
Jos mietitään vaikka jotain Alaban kontribuutiota Bayernissa, niin kyllähän se tuo aikamoisen lisäyksen joukkueeseen. Varsinkin hyökkäykseen. Toki nyt puhutaan ääripäästä, koska ehkä paras vasen pakki tällä hetkellä mutta kuitenkin.
Alaba varmasti on vasempana pakkina yksi maailman parhaista, mutta eipä tuo ainakaan viime kaudella ihan hirveästi sillä paikalla tainnut pelata?
|
|
|
|
|
|
|
|