Spure
Poissa
Suosikkijoukkue: Tottenham Hotspur
|
 |
Vastaus #625 : 19.09.2016 klo 12:03:05 |
|
Mielestäni valitettava totuus on se, että paperilla Tottenhamin parhaana pelintekijänä Eriksen on epäonnistunut saamaan aikaan samanlaista vyörytystä. Enkä nyt epäile juutin pelikykyjä, nehän ovat kaikilla tiedossa. Pois se minusta. Kyse on enemmänkin siitä, että Spursin taktiikassa kymppipaikan pelinrakentaja on rooli, jota ei pitäisi olla olemassakaan, vaan peliä tulisi ohjata huomattavasti matalammalta (vrt Xavi, Lampard, Gerrard...), niin että kärjessä on tilaa ja vastustaja ei voi kahden miehen oikeinasettelulla saada hyökkäävän joukkueen peliä flegmaattiseksi takaisinpäinsyöttelyksi. Eriksenin operoidessa kymppitaskulla, tila otetaan aivan liian helposti pois, ja laidat - joissa pelaa, herranjestas, Sonin, Lamelan, Walkerin ja Rosen kaltaisia pelaajia - jäävät kokonaan käyttämättä. Tilanne on ollut toki Erikseninkin kohdalla parempi, kun mies on jäänyt alemmaksi esimerkiksi Allia paikkaamaan tai vastaavasti pelannut Ajax-ajoilta tuttua vasempaa laitaa.
Monta kertaa olen toivonut, että Erikseniä voisi käyttää tuossa puolustavan keskikentän vieressä, mutta tämä taitaa aika lailla olla kuopattu, sillä rosteriin on tullut niin paljon laatua tuolle alueelle. Operoikoon Eriksen siis jatkossakin hyökkäävässä roolissa, mutta toivottavasti rakentelua saadaan yhä enemmän ohjattua juutin harteilta Dembelelle, tai vastaavaa roolia pelaavalle kaverille. Katsotaan kuitenkin, miten nuo roolit jatkossa asettuvat, ja onko Pochilla pokkaa siirtää vastuuta pois Eriksenin harteilta - ja kuinka itse tähti tähän suhtautuu. Tosiasia kuitenkin on, että eilisessä matsissa oli tilaa - ja kaikki tämä ei johtunut vastustajan luokattomuudesta.
Eriksen ei pelaa edes kymppiä, vaan laitaa (toki leikkaa keskelle). Spursilla ei edes ole "kymppiä", vaan pikemminkin vale 9 kärjessä ja piilokärki takana, ts. Kane ja Alli vaihtelevat paikkaa. Niin kuin eräässäkin pelissä tällä kaudella, keskiarvoista sijoittumista katsottaessa Alli oli enemmän kärki kuin Kane. Eilen oli paljon tilaa kentällä. Tätä havainnollistettiin myös MOTD-lähetyksessä. Sunderland todella teki sen helpoksi Spursille.
|
|
|
|
|
Greaves
Poissa
|
 |
Vastaus #626 : 19.09.2016 klo 12:11:53 |
|
Delelle sorvattu uusi 6 vuoden sopimus vuoteen 2022 asti.
|
|
|
|
|
Petry
Poissa
Suosikkijoukkue: Spurs, SJK
|
 |
Vastaus #627 : 19.09.2016 klo 12:35:29 |
|
Ymmärrän kyllä pointtisi, mutta eikös Eriksen ole pelannut pääsääntöisesti laidalla kuten Spure mainitsi? Monaco peli oli hyvin sekava eikä sitä ehkä voida pitää parhaana esimerkkinä Eriksenin 10-paikka taidoista ja taas Stoke pelissä hän pelasi tosi hyvin sen 30min minkä pelasi 10-paikalla. Erikseniä on myös jostain syystä peluutettu enemmän oikealla tällä kaudella kuin entisellä vasemmalla laidallaan. Mielestäni voisikin enemmänkin kritisoida sitä että tuollaista bussia vastaan yläoksa Lamela-Dele-Eriksen ei toimi tarpeeksi hyvin, koska he pelaajatyypiltään ovat sellaisia jotka yhdessä kolmestaan pelatessaan aiheuttavat pelin sumputtumista ja siten tilaa on vähän. En siis kritisoi Lamela-Dele-Eriksen kolmikkoa yleisesti koska se on toimitinut loistavasti isoissa peleissä joissa selkeästi mennään enemmän päästä päähän - kritisoin heitä siis liittyen näihin bussi-peleihin joissa he pelaatatyyppiensä takia kuin sumputtavat itse itsensä. Jos sieltä otetaan joku noista kolmesta pois, ja heitetään tilalle joku vähän laitoja käyttävämpi pelaaja kuten Son tai Sissoko (ja toivottavasti N'kodou) niin uskon että heti tilaa syntyy enemmän.
Toinen asia mikä on tullut huomattua on, että tällä kaudella laitapakkien pelamiisessa on viime kauteen se ero että nyt Walker on selkeästi hyökkäävässä roolissa verrattuna vasempaan pakkiin, kun taas viime kaudella mielestäni laitapakkien hyökkäävyys oli aika samalla tasolla laidasta huolimatta - tai vasempi puoli Rosen kanssa saattoi olla jopa se hyökkäävämpi. Yksi logiikka tähän voisi olla, että vasemmalla laidalla on luonnollisesti enemmän aukkoja, koska lähtökohtaisesti Dier pelaa oikealla puolella ja Poch haluaa paikata tuota antamalla vasemmalle laitapakeille aiempaa puolustavamman roolin. Joukkueen tasapainonhan kannalta tuo olisi erittäin järkevä päätelmä viime kauden perusteella. Ja nyt kun vasempi pakki ei tarjoa yhtä paljon leveyttä kuin viime kaudella on sitä kompsenoitu sillä, että siellä on peluutettu vasenjalkaista Lamelaa ja molempijalkaista Sonia.
En sitten tiedä liittyykö esim. Lamelan ja Eriksenin puolten vaihto tähän laitapakkien rooliin myös. Viime kaudella kirjoitin tänne foorumille postauksen jossa kritisoin sitä että Lamela oikealla ei lähes IKINÄ hyödyntänyt Walkeria laidalla. Lähes kaikki Lamelan juoksut ja syötöt suuntautuivat keskustaan päin, jättäen Walkerin vauhdin ja kentän leveyden käyttämättä. Tämä on vain spekulaatiota, mutta uskon että Erikseniä haluttiin/halutaan koittaa oikealla osittain juuri siitä syystä että saataisiin enemmän hyödynnettyä nyt hyökkäävämpää Walkeria ja sen myötä tuotua peliin enemmän leveyttä.
|
|
|
|
« Viimeksi muokattu: 19.09.2016 klo 12:39:36 kirjoittanut Petry »
|
|
|
|
|
ikharo
Poissa
|
 |
Vastaus #628 : 19.09.2016 klo 12:41:37 |
|
Kyllä, tilanne on ollut parempi nyt kun Eriksen on siirretty vasempaan laitaan. Tämän myönsinkin. Ja tuota siirtoa aina toivoinkin - jopa graafisesti täällä esitin.
Kuitenkin, noissakin peleissä tätä on käytetty pääasiallisena pelinrakentajana, joka sekoittaa värit hyökkäyspelaamispaletille. Vaikka laidalla tilanne on huomattavasti taskua positiivisempi, samat ongelmat jatkuvat. Tilaa operoida ei ole, syöttö taaksepäin on yleisin ratkaisu. Tämän jälkeen pallo takaisin Eriksenille ja sama alusta... Pelinrakentajan tulisi löytyä matalammalta - Dembele teki tätä äärimmäisen hyvin eilen. Sinänsä absurdia, sillä olen aiemmin juuri Moosea kritisoinut verkkaisuudesta hyökkäyspäähän.
|
|
|
|
|
Poble Sec
Poissa
Suosikkijoukkue: Barca, Riemu, JPS, MaPS Capitals, Torre Calcio
|
 |
Vastaus #629 : 19.09.2016 klo 14:49:10 |
|
Onko Kanen tilanteesta tihkunut mitään tietoja?
P.S. Son oli aivan mahtava eilen. Jatkuvaa, jopa säälimätöntä puolustuslinjan haastamista. Vielä kun ne viimeiset ratkaisut alkavat osumaan kohdilleen paremmalla prosentilla niin avot!
|
|
|
|
|
D4
Poissa
Suosikkijoukkue: COYS!
|
 |
Vastaus #630 : 19.09.2016 klo 15:33:44 |
|
P.S. Son oli aivan mahtava eilen. Jatkuvaa, jopa säälimätöntä puolustuslinjan haastamista. Vielä kun ne viimeiset ratkaisut alkavat osumaan kohdilleen paremmalla prosentilla niin avot!
Kun vs. jos? Joo, hyvä oli eilenkin. Pahaa pelkään vaan, ettei tuo tuosta kliinisemmäksi tule muuttumaan.
|
|
|
|
|
Pläkä
Poissa
Suosikkijoukkue: Alan Shearerin ja Gary Maccan hiukset
|
 |
Vastaus #631 : 19.09.2016 klo 15:40:03 |
|
Onko Kanen tilanteesta tihkunut mitään tietoja?
Ei varmaan kauden päättävä mutta ihmettelen jos saavat pelikuntoon täksi vuodeksi. Karmean näköinen tilanne.
|
|
|
|
|
Bimbopallo FC
Poissa
|
 |
Vastaus #632 : 19.09.2016 klo 15:49:32 |
|
Tuollaiset loukkaantumiset ovat todella tapauskohtaisia. Onneksi nilkka kääntyi sisäänpäin, mutta kyllä se Kanen ilme kertoi ihan kunnon muljahduksesta. Itse junnuna koripalloa pelatessa tulin levypallosta alas koko painolla ulospäin kääntyneelle nilkalle ja tuloksena oli leikkaus sekä kolmen kuukauden keppijumppa.
|
|
|
|
|
Pläkä
Poissa
Suosikkijoukkue: Alan Shearerin ja Gary Maccan hiukset
|
 |
Vastaus #633 : 19.09.2016 klo 16:07:08 |
|
Tuollaiset loukkaantumiset ovat todella tapauskohtaisia. Onneksi nilkka kääntyi sisäänpäin, mutta kyllä se Kanen ilme kertoi ihan kunnon muljahduksesta. Itse junnuna koripalloa pelatessa tulin levypallosta alas koko painolla ulospäin kääntyneelle nilkalle ja tuloksena oli leikkaus sekä kolmen kuukauden keppijumppa.
Tosiaan aika tapauskohtaisia, oma ura päättyi saman tyyppiseen tilanteeseen, mutta potku tuli tuonne ulkosyrjään sillä seurauksella että luita murtui ja pitkän pohjeluulihaksen jänne katkesi. Tuli kuntoon mutta käytännössä vuoden remontti luuvaurioiden takia ja siirtyminen divaripalloiljaksi tämän takia. Nilkka on lähes yhtä vittumainen hajotessaan kuin polvi, muttei ehkä ihan niin fataali uran kannalta, etenkään nopeusominaisuuksien osalta.
|
|
|
|
|
Poble Sec
Poissa
Suosikkijoukkue: Barca, Riemu, JPS, MaPS Capitals, Torre Calcio
|
 |
Vastaus #634 : 20.09.2016 klo 06:45:28 |
|
|
|
|
|
|
ikharo
Poissa
|
 |
Vastaus #635 : 20.09.2016 klo 07:49:10 |
|
Uskaltaisin veikata hieman pidempää, mutta toivottavasti pitää paikkansa. Pääsee marraskuun lopulla aloittamaan vireensä 
|
|
|
|
|
Rosie Redknapp
Poissa
Suosikkijoukkue: Harry, Jamie & Me
|
 |
Vastaus #636 : 20.09.2016 klo 08:36:57 |
|
Uskaltaisin veikata hieman pidempää, mutta toivottavasti pitää paikkansa. Pääsee marraskuun lopulla aloittamaan vireensä  Pitkäänhän se kestikin pelikunnossa noilla pelimäärillä. Huili voi tehdä ihan hyvääkin. Nyt toivotaan, että Jansen todistaa olevansa hintansa arvoinen.
|
|
|
|
|
Blofeld
Poissa
Suosikkijoukkue: Spurs
|
 |
Vastaus #637 : 20.09.2016 klo 10:09:26 |
|
Pitkäänhän se kestikin pelikunnossa noilla pelimäärillä. Huili voi tehdä ihan hyvääkin. Nyt toivotaan, että Jansen todistaa olevansa hintansa arvoinen.
Jep, pari vuotta. Ironista kyllä, sitten tulee loukkaantuminen, jolla ei ole juurikaan mitään tekemistä ison pelimäärän kanssa. Vaikka maaleja ei ole normaaliin tapaan tullut, on Janssenilla nyt isot saappaat täytettävänä. Vastustajan on kuitenkin aina pitänyt ottaa Kane ihan helvetin tarkkaan kiinni jo boksin ulkopuolellakin eikä antaa yhtään tilaa. Janssen näytti viime pelissä, että tämän voi päästää rauhassa vetämään kaukaa, ja aiemmissa peleissä, että ei se metristäkään osu. Toivotaan kuitenkin kaikkea hyvää ja onnistumisia. Superhyvä tuuri kyllä Spursilla, vedettiin juuri yksi kokonainen kausi ilman varakärkeä ja Kane pysyi vastoin kaikkia todennäköisyyksiä ehjänä. Nyt kun loukkasi, onkin backuppi valmiina.
|
|
|
|
|
hopsu91
Poissa
Suosikkijoukkue: Jokelan Kisa
|
 |
Vastaus #638 : 20.09.2016 klo 12:14:45 |
|
Eihän tuolla Kanen loukkaantumisella ollut mitään tekemistä rasituksen kanssa. Pelitilanne ja se olisi voinut käydä ottelun ekalla minuutilla tai 6kk sitten.
Toivotaan, että Poch uskaltaa käyttää ihan täyttä rotaatiota Gillinghamia vastaan. Gillinghmani 4 viime pelin saldo: 3 tappiota ja 1 tasuri. Omasta mielestäni yksikään sama pelaaja ei saisi olla kehissä kuin vkl. Jos Gillinghamia ei voiteta, niin sitten on syytäkin tippua heti cupista.
|
|
|
|
|
Blofeld
Poissa
Suosikkijoukkue: Spurs
|
 |
Vastaus #639 : 20.09.2016 klo 14:04:13 |
|
TEAM NEWS: "Harry Kane has injured his ankle ligaments. We will continue to assess him every day but don't want to put a timeframe on it.
We will assess Mousa Dembele & Eric Dier today and see what happens. We're not expecting any big issues."
Seura ei ainakaan nyt vahvista tuota 6-8 viikkoa. Mitä tuo sitten ikinä tarkoittaakaan, on herran hallussa. Varmaan kaikki välillä 2 viikkoa-vuosi on mahdollista.
|
|
|
|
|
Greaves
Poissa
|
 |
Vastaus #640 : 21.09.2016 klo 20:40:45 |
|
#THFC team: Vorm; Trippier, Carter-Vickers, Wimmer, Davies; Carroll, Winks; Lamela, Onomah, Eriksen (C); Janssen.
Subs: Whiteman (GK), Vertonghen, Walkes, Wanyama, Nkoudou, Edwards, Son.
Illan kokoonpano Gillinghamia vastaan.
|
|
|
|
|
|
Del Atletico
|
 |
Del Atletico
Vastaus #641 : 21.09.2016 klo 20:51:12 |
|
Näkyykö peli mistään?
|
|
|
|
|
|
|
|
|
Spure
Poissa
Suosikkijoukkue: Tottenham Hotspur
|
 |
Vastaus #644 : 21.09.2016 klo 21:03:25 |
|
Acestreamilla bloodzeed näyttää.
|
|
|
|
|
Blofeld
Poissa
Suosikkijoukkue: Spurs
|
 |
Vastaus #645 : 21.09.2016 klo 21:56:22 |
|
Täyttä Spursin dominanssia eka jakso, yllätys yllätys.
Janssen on ihan pätevän oloinen taaskin, MUTTA.... Kyllä sillä pitäisi varovastikin laskien olla jo hatullinen maaleja kasassa. Ja saldo näyttää nollaa. Miten se voi olla niin hankalaa taaskin saa siitä vitosen viivalta ihan vapaasti laittaa, mutta ei. Ja ei mistään muualtakaan.
Spurs tekee vielä muutaman tokalle puoliajalle. Toiveissa olisi nkodoulle paljon minuutteja. Ja Janssenille osuma, mutta ei nyt lähdetä liikoja kuitenkaan toivomaan. Ennemmin Spurs voittaa 9-0 kuin Janssen tekee.
|
|
|
|
|
Iljevitsh
Poissa
Suosikkijoukkue: Tottenham Hotspur
|
 |
Vastaus #646 : 21.09.2016 klo 22:55:43 |
|
Kivasti se sitten loppujen lopuksi meni. Janssen jatkaa solttuiluaan, pudotteli kyllä todella hyvin ja rakensi peliä, Lamelan maalinkin alusti. Pilkusta sai sisäänkin.
Marcus Edwards vaikuttaa kyllä todelliselta talentilta.
|
|
|
|
|
Bimbopallo FC
Poissa
|
 |
Vastaus #647 : 21.09.2016 klo 23:00:35 |
|
Ei tule ihan heti mieleen toista samanlaista ottelua, jossa 11 vaihdolla esitys olisi ollut yhtä dominoiva.
|
|
|
|
|
Spure
Poissa
Suosikkijoukkue: Tottenham Hotspur
|
 |
Vastaus #648 : 21.09.2016 klo 23:04:33 |
|
Ilo oli katsoa miten peli-ilo paistoi jokaisesta pelaajasta, vaikka nyt Lamelalla sitä show offia oli ajoittain liikaakin. N'Koudousta ei vielä ottanut selvää mikä on miehiään. Onomah pelasi varmasti parhaan pelinsä tähän mennessä ja potentiaali näkyi. Kehitystä on tapahtunut. Edwards on huipputalentti, mutta vielä liian heiveröinen kovempiin peleihin. Hiljaa hyvää tulee.
|
|
|
|
|
Epäonnensoturi
Poissa
|
 |
Vastaus #649 : 21.09.2016 klo 23:09:23 |
|
Nejäs kierros: Liverpool - Tottenham
|
|
|
|
|
|
|
|