JM
Poissa
|
 |
Vastaus #300 : 15.12.2009 klo 21:18:50 |
|
Jaron kapteeni siirtyy RuotsiinJalkapalloilija Jens Portin siirtyy FF Jarosta Ruotsin Allsvenskaniin Gefle IF -joukkueeseen. 25-vuotias Portin on Jaron oma kasvatti ja pelasi pietarsaarelaisjoukkueen paidassa 95 liigapeliä. Monivuotisen sopimuksen ruotsalaiseuran kanssa tehnyt Portin kertoo Gäflen verkkosivuilla, että kaipasi uutta haastetta uralleen. - Sopimukseni (Jaron kanssa) päättyi kauden päätteeksi ja minusta tuntui, että oli uuden haasteen aika. Allsvenskan tuntuu hyvältä, ja kun Gefle IF osoitti kiinnostusta, ei päätöstä ollut vaikea tehdä, Portin kertoo. YLE Urheilu 15.12.2009Uutinen Gefle IF:n sivuilla (ruotsiksi) edit. Keskipohjanmaan mukaan sopimus on kolmevuotinen.
|
|
|
|
« Viimeksi muokattu: 17.12.2009 klo 21:48:36 kirjoittanut JM »
|
|
|
|
|
RS4X
Poissa
|
 |
Vastaus #301 : 19.12.2009 klo 14:56:47 |
|
Eikö Anssi Jaakkola periaatteessa kuuluisi tuohon listalle kun on kumminkin ykkösjengin mukana? http://www.acsiena.it/squadra.phpainakin tämän mukaan?
|
|
|
|
|
JM
Poissa
|
 |
Vastaus #302 : 19.12.2009 klo 15:56:45 |
|
Periaatteessa vahva ehkä, mutta mielestäni pelaajan tulee esiintyä edustusjoukkueen kokoonpanossa sarjaottelussa, jotta voidaan laskea ykkösjengin pelaajaksi. Muuten lasketaan reservipelaajaksi. Tällä kriteerillä myös Muinonen ja Hietanen rajattu listan ulkopuolelle.
|
|
|
|
|
JM
Poissa
|
 |
Vastaus #303 : 23.12.2009 klo 19:51:31 |
|
Kallion laina kariutui dramaattisesti
Maajoukkuepuolustaja Toni Kallio valmistautui jouluun tyytyväisenä, kun lainasopimuksen jatkuminen Sheffield Unitedin kanssa saatiin sinetöityä juuri pyhien alla. Asia sai kuitenkin yllättävän käänteen joulun aikana.
Kallion seura Fulham peruutti suomalaisen lainan yllättäen vedoten loukkaantumisiin. Näin ollen Kallio jää ainakin näillä näkymin Fulhamin riveihin taistelemaan peliajasta.
Syksyn akillesjännettään kuntouttanut puolustaja ehti pelata Sheffield Unitedissa kaksi ottelua ja odotti saavansa lisää vastuuta joukkueessa, mutta haasteet kääntyivät nyt toisennäköisiksi.
YLE Urheilu 26.12.2009 edit. Kallion laina ei jatkukaan.
|
|
|
|
« Viimeksi muokattu: 26.12.2009 klo 11:55:09 kirjoittanut JM »
|
|
|
|
|
|
|
kosh
Poissa
Suosikkijoukkue: TPS Turku ja RFC Liège
|
 |
Vastaus #305 : 30.12.2009 klo 18:35:48 |
|
|
|
|
|
|
shots
Poissa
Suosikkijoukkue: #ruotsifutis #GIFSundsvall
|
 |
Vastaus #306 : 30.12.2009 klo 20:55:00 |
|
|
|
|
|
|
JM
Poissa
|
 |
Vastaus #307 : 30.12.2009 klo 22:03:58 |
|
Suomalaispelaajia Djurgårdenin riveihinJalkapalloseura TPS:n keskikenttäpelaaja Kasper Hämäläinen siirtyy kotimaisesta Veikkausliigasta Ruotsin pääsarjaan Allsvenskaniin ja siellä Djurgårdens IF:n riveihin. Ruotsalaisseura vahvisti keskiviikkona tehneensä sopimukset myös keskikenttämies Joel Perovuon ja puolustaja Joona Toivion kanssa. 23-vuotiaalla Hämäläisellä oli kauden 2010 loppuun asti kattava sopimus TPS:n kanssa, mutta Djurgården ja TPS ovat päässeet yhteisymmärrykseen siirron ehdoista kesken sopimuskauden. Viime kaudella Hämäläinen pelasi SM-pronssia voittaneen TPS:n riveissä 25 liigaottelua. Hämäläinen kuului menneellä kaudella myös Suomen alle 21-vuotiaiden maajoukkueeseen, joka pelasi viime kesänä Ruotsissa kahdeksan joukkueen EM-lopputurnauksessa. Hän kuului myös Suomen EM-karsintajoukkueen runkopelaajiin ja oli omalla panoksellaan voittamassa Suomelle lopputurnauspaikkaa. Hämäläinen debytoi Suomen A-maajoukkueessa kaudella 2008 harjoitusottelussa Sveitsiä vastaan. Hän pelasi viime syksynä Suomen A-maajoukkueessa myös viralliset MM-karsintaottelut Saksaa ja Walesia vastaan. - Kapella on hieno kausi takanaan, eikä hänen siirtonsa tullut yllätyksenä. Hän on kuulunut jo usean vuoden ajan runkopelaajiimme, mutta viime kaudella hän nosti tasoaan vielä pykälän ja murtautui samalla A-maajoukkueen MM-karsintapeleihin mukaan, FC TPS Turku Oy:n toimitusjohtaja Marco Casagrande kiittelee. - Joukkuettamme ajatellen Kapen korvaaminen on tietysti haasteellista, mutta on täysin selvää, että hänelle oli juuri nyt oikea hetki aika lähteä ulkomaille jatkouran kannalta. Kiitämme Kappea TPS-vuosista ja toivotamme hänelle kaikkea hyvää sekä menestystä hänen jatkouralleen. Myös Perovuolle ja Toiviolle sopimukset FC Hongassa vahvan kauden pelannut 24-vuotias keskikenttäpelaaja Joel Perovuo on tehnyt kolmen vuoden sopimuksen Djurgårdenin kanssa. Seura kertoi asiasta keskiviikkona verkkosivuillaan. Joulukuussa Djurgårdenin kanssa harjoitellut Perovuo edusti espoolaisseuraa 13 vuoden iästä lähtien. Edustusjoukkueessa hän ehti pelata viiden kauden ajan. Viime kaudella keskikenttäpelaaja viimeisteli Veikkausliigassa neljä täysosumaa. Hollantilaista Telstaria viimeksi edustanut 21-vuotias puolustaja Joona Toiviokin nähdään Djurgårdenin riveissä kaudella 2010. Hänet muistetaan muun muassa viime kesän alle 21-vuotiaiden EM-kisajoukkueesta. - Joona on erittäin mielenkiintoinen suomalainen pelaaja, luonnepelaaja, joka on usein toiminut joukkueessaan kapteenina, urheilujohtaja Stefan Alvén sanoo Djurgårdenin verkkosivuilla. Suomalaispelaajista jo aiemmin Djurgårdenin miehistöön siirtyi 26-vuotias Jani Lyyski, joka pelasi viime kaudella Veikkausliigaa Vaasan Palloseuran paidassa. YLE Urheilu 30.12.2009Uutinen Hämäläisestä Djurgårdens IF:n sivuilla (ruotsiksi)Uutinen Perovuosta Djurgårdens IF:n sivuilla (ruotsiksi)Uutinen Toiviosta Djurgårdens IF:n sivuilla (ruotsiksi) Hämäläisen sopimus siis neljä vuotta, Perovuon kolme vuotta ja Toivion neljä vuotta.
|
|
|
|
« Viimeksi muokattu: 30.12.2009 klo 22:08:42 kirjoittanut JM »
|
|
|
|
|
|
|
shots
Poissa
Suosikkijoukkue: #ruotsifutis #GIFSundsvall
|
 |
Vastaus #309 : 30.12.2009 klo 22:14:41 |
|
|
|
|
|
|
JM
Poissa
|
 |
Vastaus #310 : 05.01.2010 klo 08:56:38 |
|
Daniel Sjölund ja Djurgården jatkosopimukseenSuomalaishyökkääjä Daniel Sjölund on solminut kolmivuotisen jatkosopimuksen ruotsalaisseura Djurgårdenin kanssa. Osapuolet pääsivät suulliseen sopimukseen maanantai-iltana, mutta seuran tiedotteen mukaan asian virallistaminen on enää muodollisuus. 26-vuotias ahvenanmaalainen on äärimmäisen tyytyväinen saadessaan jatkaa tukholmalaisseurassa. - Olen viihtynyt nämä vuodet Djurgårdenissa hienosti, mikä on tärkeämpää kuin raha. Tavoitteena on koko ajan ollut löytää ratkaisu asiaan. Uskon, että meillä on edessämme erittäin mielenkiintoinen kausi, Sjölund kommentoi seuran nettisivuilla. Sjölund on pelannut Djurgårdenin paidassa vuodesta 2003 lähtien. YLE Urheilu 5.1.2010Uutinen Djurgårdens IF:n sivuilla (ruotsiksi)
|
|
|
|
« Viimeksi muokattu: 05.01.2010 klo 11:02:49 kirjoittanut JM »
|
|
|
|
|
JM
Poissa
|
 |
Vastaus #311 : 15.01.2010 klo 10:42:26 |
|
Veli Lampi pelaa loppukauden AaraussaMaajoukkuepuolustaja Veli Lammen kevään osoite sai viimein perjantaina sinettinsä. Tammikuun alusta saakka Sveitsin liigan Aaraun kanssa harjoitellut Lampi pelaa seurassa kevääseen saakka lainasopimuksella FC Zürichistä. "Nyt asia on viimein selvä ja pelaan täällä loppukauden", Lampi kertoi tyytyväisenä. Lammen peliaika FC Zürichissä oli syksyllä varsin vaihtelevaa ja vastuuta on mitä ilmeisimmin Aaraussa tiedossa runsaammin. Haastettakin keväälle riittää, sillä Aarau pitää Sveitsin liigan sarjataulukossa perää syksyn jälkeen. Aaraussa on jo entuudestaan suomalaisväriä, sillä hyökkääjä Toni Lehtinen pelaa myös joukkueessa. Helsingin Sanomat 15.1.2010Uutinen FC Aaraun sivuilla (saksaksi)
|
|
|
|
« Viimeksi muokattu: 19.01.2010 klo 22:10:15 kirjoittanut JM »
|
|
|
|
|
RS4X
Poissa
|
 |
Vastaus #312 : 17.01.2010 klo 14:27:44 |
|
Jukka Sauso Superettaniin
|
|
|
|
|
JM
Poissa
|
 |
Vastaus #313 : 19.01.2010 klo 08:50:14 |
|
Jukka Sauso Superettaniin
Onko tämä vahvistettu jossakin?
|
|
|
|
|
Maikson
Poissa
Suosikkijoukkue: Prutkuli
|
 |
Vastaus #314 : 19.01.2010 klo 08:55:23 |
|
Onko tämä vahvistettu jossakin?
Sopimusta on jo Sausolle tarjottu, mutta mitään vahvistusta sen allekirjoittamisesta ei ole tullut.
|
|
|
|
|
JM
Poissa
|
 |
Vastaus #315 : 19.01.2010 klo 18:56:05 |
|
Kujala siirtyy De GraafschapiinViime kaudella Tampere Unitedia ja Turun Palloseuraa edustanut jalkapalloilija Jussi Kujala siirtyy De Graafschapin riveihin. Hollantilaisseuran verkkosivujen mukaan sopimus ulottuu vuoteen 2012. Monipuolinen Kujala, 26, pysyy pelaamaan sekä keskikentällä että puolustuksessa. Hollanti on Kujalalle tuttu maa, sillä hän edusti 2000-luvun alussa Ajaxin juniorijoukkueita. De Graafschap pelaa Hollannin toiseksi korkeimmalla sarjatasolla. Joukkue johtaa sarjaa 22 kierroksen jälkeen pisteen erolla Cambuuriin ja Go Ahead Eaglesiin. YLE Urheilu 19.1.2010Uutinen De Graafschapin sivuilla (hollanniksi)
|
|
|
|
« Viimeksi muokattu: 19.01.2010 klo 19:15:49 kirjoittanut JM »
|
|
|
|
|
JM
Poissa
|
 |
Vastaus #316 : 19.01.2010 klo 22:08:49 |
|
Roiha vaihtaa Ruotsin AllsvenskaniinHelsingin Jalkapalloklubia viime kaudella edustanut hyökkääjä Paulus Roiha on tehnyt vuoden 2010 kattavan sopimuksen Åtvidabergin kanssa. Ruotsalaisseura tiedotti asiasta tiistaina verkkosivuillaan. Roiha, 29, voitti Veikkausliigan maalikuninkuuden HJK:n paidassa kaudella 2001, jolloin hän paukutti komeat 22 osumaa. Hän pelasi sen jälkeen ulkomailla, mutta palasi vuonna 2008 Helsinkiin. Maajoukkueessa neljä maalia viimeistellyt Roiha on kärsinyt viime vuosina loukkaantumisista. Muun muassa vuosi 2009 meni häneltä käytännössä penkin alle. YLE Urheilu 19.1.2010Uutinen Åtvidabergs FF:n sivuilla (ruotsiksi)
|
|
|
|
« Viimeksi muokattu: 20.01.2010 klo 08:10:49 kirjoittanut JM »
|
|
|
|
|
shanks
Poissa
|
 |
Vastaus #317 : 21.01.2010 klo 12:31:35 |
|
Mites tää Toni Ståhl, mihin topikkiin kuuluu?
|
|
|
|
|
JM
Poissa
|
 |
Vastaus #318 : 21.01.2010 klo 17:41:47 |
|
Mites tää Toni Ståhl, mihin topikkiin kuuluu?
Laitetaan listalle sitten kun on todistettavasti pelaa ykkösjengissä sarjaotteluita. Itse en toki tiedä Ståhlista ja Philadelphiasta mitään.
|
|
|
|
|
RS4X
Poissa
|
 |
Vastaus #319 : 22.01.2010 klo 23:52:41 |
|
Taitaa olla ennätyspaljon suomalaisia Allsvenskanissa tulevalla kaudella?
|
|
|
|
|
shots
Poissa
Suosikkijoukkue: #ruotsifutis #GIFSundsvall
|
 |
Vastaus #320 : 22.01.2010 klo 23:56:31 |
|
Taitaa olla ennätyspaljon suomalaisia Allsvenskanissa tulevalla kaudella?
Jep, 17 kappaletta tällä hetkellä.
|
|
|
|
|
shanks
Poissa
|
 |
Vastaus #321 : 23.01.2010 klo 08:27:17 |
|
Laitetaan listalle sitten kun on todistettavasti pelaa ykkösjengissä sarjaotteluita. Itse en toki tiedä Ståhlista ja Philadelphiasta mitään.
No ohan tuol näitä Ruotsiinkin siirtyneitä jotka eivät todistettavasti ole vielä sarjaotteluissa pelanneet jos pilkkua haluaa nussia eiku viilata.
|
|
|
|
|
JM
Poissa
|
 |
Vastaus #322 : 23.01.2010 klo 12:29:49 |
|
No ohan tuol näitä Ruotsiinkin siirtyneitä jotka eivät todistettavasti ole vielä sarjaotteluissa pelanneet jos pilkkua haluaa nussia eiku viilata.
Ruotsiin siirtyneet tulevat olemaan varmasti ykkösjengin pelaajia, mutta Ståhlin kohtalo on ainakin minulle arvoitus niinkuin jo sanoin. Onko siis saletti, että Ståhl mahtuu Philadelphian pelaavaan kokoonpanoon, eikä jää pyörimään mihinkään reserveihin?
|
|
|
|
|
joseboy
Poissa
|
 |
Vastaus #323 : 23.01.2010 klo 21:50:33 |
|
Ruotsiin siirtyneet tulevat olemaan varmasti ykkösjengin pelaajia, mutta Ståhlin kohtalo on ainakin minulle arvoitus niinkuin jo sanoin.
Onko siis saletti, että Ståhl mahtuu Philadelphian pelaavaan kokoonpanoon, eikä jää pyörimään mihinkään reserveihin?
No mikäänhän ei ole näissä asioissa koskaan varmaa, mutta fakta on se (ainakin Urheilulehden mukaan), että Philadelphia junaili asiat muiden seurojen kanssa niin, että saavat Ståhlin omaan rosteriinsa. Ts. Ståhl olisi varattu jo ensimmäisellä kierroksella (käsittääkseni enteilee varmaa kokoonpanopaikkaa), mutta tuli edellä olevan seikan takia varattua vasta toisella kierroksella. En sitten tarkemmin tiedä, miten Philadelphia asian junaili, että saa varattua Ståhlin.
|
|
|
|
|
stonax
Poissa
Suosikkijoukkue: TPS
|
 |
Vastaus #324 : 25.01.2010 klo 10:48:39 |
|
Avausviestin listaa katsoessani huomasin Perparim Hetemaj:n puuttuvan listasta. Unohdus vai onko tähän jokin erillinen syy?
|
|
|
|
|
|
|
|