Näätäkeisari
Poissa
Suosikkijoukkue: MyPa
|
 |
Vastaus #1500 : 01.07.2017 klo 20:58:03 |
|
olihan Ilves puolustussuuntaan aika kehno, mutta edelliseen näkemääni matsiin (Inter toukokuussa) verrattuna tuossa hyökkäyksessä oli ihan eri tavalla sykettä ja ideaa. Pallot menivät Tucolle niin kuin piti, Tamminen haastoi paremmin kuin alkukaudella kukaan, Tendeng oli silloin harvoin pallon saadessaan mainio, Ala-Myllymäki ei ollut niin pihalla kuin alkukaudesta, Aspegren on edelleen liigan eliittiä pelipaikallaan, ja niin edelleen. Jotain mätäähän tuossa pelissä on joukkueen tasolla vrt. viime kausi, mutta ei tuo nähdäkseni mitään ranteet auki -futista ollut.
|
|
|
|
|
ratina
Poissa
Suosikkijoukkue: Ilves
|
 |
Vastaus #1501 : 01.07.2017 klo 21:30:29 |
|
Peli on tosiaan edelleen kaukana valmiista, mutta tulosta on onneksi tullut riittävästi. Sarja on sen verran tasainen Klubin takana, että näilläkin esityksillä ollaan täysin mitalikamppailussa mukana. Tänään oltiin huonompia, mutta voitettiin. Monessa ottelussa on mennyt toisin päin. Pitkässä juoksussa saadaan se mitä ansaitaankin.
Samaa mieltä myös siitä, että Miettunen on ollut heikompi kuin viime kaudella. Kaksinkamppailutappiota tulee sen verran, että varteen tarvitaan lisää voimaa. Samalla on hyvä muistaa, että melkein kaikkien mielestä Ilves on oikealla tiellä kasvattaessaan omista junioreista pelimiehiä. Tähän kuuluu myös se, että lupaaville nuorille annetaan vastuuta vähän huonompinakin jaksoina. Tatun potentiaalista ei liene epäselvyyttä, eivätkä miehen esitykset mitään surkeita ole tälläkään kaudella olleet. Hyvän liigatason toppari jo nyt.
|
|
|
|
|
Baggio_
Poissa
Suosikkijoukkue: Ilves, Arsenal
|
 |
Vastaus #1502 : 01.07.2017 klo 22:12:29 |
|
Olikos Tucolla pitkä soppari taskussa? 8 maalia jo kasassa, toivottavasti jatkaa pitkään.
|
|
|
|
|
Markisio
Poissa
|
 |
Vastaus #1503 : 01.07.2017 klo 22:37:12 |
|
Olikos Tucolla pitkä soppari taskussa? 8 maalia jo kasassa, toivottavasti jatkaa pitkään.
Tämä vuosi. Tähyilee muille maille ensisijaisesti. E. Tarkennuksena; ulkomaille.
|
|
|
|
« Viimeksi muokattu: 02.07.2017 klo 09:21:19 kirjoittanut Markisio »
|
|
|
|
|
Daigle#91
Poissa
Suosikkijoukkue: Ilves
|
 |
Vastaus #1504 : 02.07.2017 klo 07:36:36 |
|
Ayarna-Matrone kaksikko ei oikein toimi. Onko molemmat sitten niin hitaita ja Matronella vielä suht heikkoa tuo pallollinen osaaminen, että näyttää olevan vakeuksissa varsinkin vastustajan prässin kanssa.
|
|
|
|
|
13ergkamp
Poissa
Suosikkijoukkue: Slavia Sofia
|
 |
Vastaus #1505 : 02.07.2017 klo 11:57:34 |
|
Hyny ja Tendeng vauhdettiin pois aikaisin, pressin mukaan "on vaivaa, ei todennäköisesti nähdä maarianhaminassa". Ghanan topparin kanssa on soppari kai käytännössä valmis, siirtoikkunan avautumista 10.7. odotellessa. Ayarna-Matrone kaksikko ei oikein toimi. Onko molemmat sitten niin hitaita ja Matronella vielä suht heikkoa tuo pallollinen osaaminen, että näyttää olevan vakeuksissa varsinkin vastustajan prässin kanssa.
Joo ei toiminut hirveän hyvin. Siira on ollut parissa viime pelissä kovempi tuossa, jopa vähän temetainiomainen. Tuntuu että Matrone ei ole ihan kotonaan vahvan roolin Ayarnan rinnalla? Yksi minkä silti nostaisin esille oli Miettusen pelaaminen, mikä oli mielestäni parasta mieheltä moneen viikkoon. Joo myönnetään, että pari kertaa meni kovaa tilanteisiin ja oli jopa onnekas selvitessään noista kaksinkamppailuista ilman lappua. Tuossa jo yllä sanottiinkin, mutta oli kyllä melko hasardia. Karseasti pelattu pilkkuun johtanut tilanne ja muutenkin päästi Purjetta maalipaikkoihin..
|
|
|
|
« Viimeksi muokattu: 02.07.2017 klo 12:13:48 kirjoittanut 13ergkamp »
|
|
|
|
|
masterblasteri
Poissa
|
 |
Vastaus #1506 : 02.07.2017 klo 12:04:05 |
|
Ghanalainen toppari on vakuuttanu treeneis että kuulemma sopimus on taskus jo.
|
|
|
|
|
-Nilkki-
Poissa
|
 |
Vastaus #1507 : 02.07.2017 klo 15:46:35 |
|
Ayarna-Matrone kaksikko ei oikein toimi. Onko molemmat sitten niin hitaita ja Matronella vielä suht heikkoa tuo pallollinen osaaminen, että näyttää olevan vakeuksissa varsinkin vastustajan prässin kanssa.
Omaan silmään tuo Matronen eilinen heikko pallollinen pelaaminen näytti siltä, että ylempänä pelanneet Lauri ja Tendeng ei tarjonnut tarpeeksi sitä lyhyen syötön mahdollisuutta vaan hakivat pystyjuoksuja. Jolloin vaihtoehdot oli levittää Hynylle ja tokalla jaksolla Aspegrenille laitaan tai kierrättää alakerran kautta toiselle laidalle.
|
|
|
|
|
Ormu
Poissa
Suosikkijoukkue: Kenkäkauppias
|
 |
Vastaus #1508 : 02.07.2017 klo 16:05:17 |
|
Ghanalainen toppari on vakuuttanu treeneis että kuulemma sopimus on taskus jo.
Kiimaa!
|
|
|
|
|
Homer
Poissa
Suosikkijoukkue: Valkeakosken Haka
|
 |
Vastaus #1509 : 03.07.2017 klo 12:51:45 |
|
Ilveksen keskikenttä ja erityisesti keskustan puolustus oli kyllä helisemässä KuPS:ia vastaan ja oli suorastaan ihme, että tamperelaiset kairasivat matsista voiton. Ilmeisesti tämä homma on tiedostettu Ilveksen toimistolla ja vahvistuksia haetaan sinne.
|
|
|
|
|
libertadores
Poissa
Suosikkijoukkue: Ilves, Huuhkajat
|
 |
Vastaus #1510 : 03.07.2017 klo 13:23:47 |
|
Nähtävästi Ilveksen puolustus siis natisee ja kestää pääosin vain tuurilla ja Hilanderin torjunnoilla, mutta viiteen viime peliin omiin mennyt tasan yks maali ja sekin tehtiin itse omiin. Vastaavasti yläkerrassa vain Tucon voi olettaa ja odottaa onnistuvan maalinteossa. Kaippa tuossa vastustajan maalimäärässä on silti enemmän tingattavaa kuin omassa hyökkäyspelissä ja maalinteossa.
|
|
|
|
|
BiriBiri
Poissa
|
 |
Vastaus #1511 : 03.07.2017 klo 14:04:16 |
|
Nähtävästi Ilveksen puolustus siis natisee ja kestää pääosin vain tuurilla ja Hilanderin torjunnoilla, mutta viiteen viime peliin omiin mennyt tasan yks maali ja sekin tehtiin itse omiin. Vastaavasti yläkerrassa vain Tucon voi olettaa ja odottaa onnistuvan maalinteossa. Kaippa tuossa vastustajan maalimäärässä on silti enemmän tingattavaa kuin omassa hyökkäyspelissä ja maalinteossa.
Nuohan eivät ole mitään erillisiä saarekkeita, elleivät muodostu sellaiseksi. Nykyfutiksessa kaikki puolustavat, kaikki hyökkäävät. Roolitukset vain vihtuvat. Hyökkäyksen ongelmat voivat juontaa alhaalta, ja toisinpäin. Tässä joukkueessa hyökkääjät kyllä puolustavat myös, joskus ehkä liikaakin.
|
|
|
|
|
Homer
Poissa
Suosikkijoukkue: Valkeakosken Haka
|
 |
Vastaus #1512 : 03.07.2017 klo 22:33:03 |
|
Nuohan eivät ole mitään erillisiä saarekkeita, elleivät muodostu sellaiseksi. Nykyfutiksessa kaikki puolustavat, kaikki hyökkäävät. Roolitukset vain vihtuvat. Hyökkäyksen ongelmat voivat juontaa alhaalta, ja toisinpäin. Tässä joukkueessa hyökkääjät kyllä puolustavat myös, joskus ehkä liikaakin.
Juuri näin. Ilveksen hyökkääjäthän kyllä tulivat aivan oikeaoppisesti alaspäin. Ongelma oli yhden pelin perusteella se, että puolustuksessa jätettiin aivan liikaa tilaa vastustajan hyökkääjille eli pelaajien välimatkat olivat liian suuria. Mää mitään ymmärrä, mutta siltä se näytti katsomoon. Tietty kaikenlaiset tekijät vaikuttavat asiaan, mm. pelaajien kunto yms.
|
|
|
|
|
Jääpoiju
Poissa
Suosikkijoukkue: I L V E S
|
 |
Vastaus #1513 : 04.07.2017 klo 08:59:19 |
|
Teksti-tv-analyysillä nämä "vain yksi omiin, joten puolustus toimii". Vaarallisia maalipaikkoja oli pelkästään Kupsilla satamäärin ja tolppia on kolauteltu varmaan viisitoista kertaa pariin peliin omassa päässä.
Hilander ja vastustajan surkeat viimeistelyt ovat estäneet maalit muilta osin.
Kupsia vastaan näytti kunto loppuvan, onkohan reenattu liikaa fysiikkaa vai eikö ole reenattu lainkaan?
Yksihän voi olla, että on reenattu kolmea topparia, jolloin pelissä pelattaessa kahdella ollaankin vähän sekaisin.
|
|
|
|
|
libertadores
Poissa
Suosikkijoukkue: Ilves, Huuhkajat
|
 |
Vastaus #1514 : 04.07.2017 klo 09:15:41 |
|
Yksihän voi olla, että on reenattu kolmea topparia, jolloin pelissä pelattaessa kahdella ollaankin vähän sekaisin.
Hahaa, juu tää se syy varmaan on. Koko Wissin valmentaja-ajan kaikki pelit pelattu kahdella topparilla ja nyt vedetty parit reenit kolmella topparilla keskellä kautta, niin pasmat onkin sekasin ja tuurilla ollaan selvitty. Tottakai on selvää, että Ilves voi MYÖS puolustaa paremmin, joka auttaisi myös hyökkäyspeliä, mutta yhtä selvää on se, että suhteellisesti isommat ongelmat ovat hyökkäämisessä ja viimeisellä kolmanneksella, kuin omassa päässä.
|
|
|
|
|
GERP
Poissa
Suosikkijoukkue: Musta Käsi
|
 |
Vastaus #1515 : 04.07.2017 klo 09:21:28 |
|
Yksihän voi olla, että on reenattu kolmea topparia, jolloin pelissä pelattaessa kahdella ollaankin vähän sekaisin.
Joo, tai kolmea hyökkääjää niin pelissä yhdellä ollaankin vähän tehottomia.
|
|
|
|
|
13ergkamp
Poissa
Suosikkijoukkue: Slavia Sofia
|
 |
Vastaus #1516 : 04.07.2017 klo 12:30:07 |
|
Tuntuu, että alakerrassa / alaspäin pelatessa on jotain kommunikaatio-ongelmaa. Vartioinnit ei ole aina ihan selviä ja monet jutut, esim tuplaukset välillä tosi vaikean näköisiä (arvotaan sekunteja ennen kuin saadaan jonkinlainen järkevä tilanne pystyyn).
Tuntuu, että nimenomaan keskikentän toiminta puolustuspäässä on vähän impulsiivista. Ayarna, niin loistava kuin onkin pelin ohjaamisessa pallollisena, seisoo usein alimmalla neljänneksellä poissa tilanteesta... Toki saa näin enemmän aikaa pallollisena kun tilanne kääntyy, joten voi olla hyvä ja harkittu juttu.
|
|
|
|
|
Tesoma
Poissa
|
 |
Vastaus #1517 : 04.07.2017 klo 12:52:25 |
|
Tällä kaudella ilvekseltä on loppunut jalat monta kertaa tunnin pelin jälkeen. En usko, että fysiikka olisi sen heikompi kuin muillakaan joukkueilla, mutta pelityyli on äärimmäisen kuluttava. Hyökkäyksiinlähdöt ovat todella hätäisiä ja usein pelataan suoraan ylimmälle miehelle. Tuco ja Tamminen ovat harvoja pelaajia, jotka ovat pystyneet palloa hetken pitämään ja sen jälkeen pelaamaan sen omille. Puolen tusinaa Ipan miestä sen sijaan painaa apinan raivolla kohti vastustajan maalia ja menettää pallon ensimmäisen viiden sekunnin aikana. Ei niihin hyökkäyksiin koskaan ehdi muut mukaan, vaikka välillä joku pääseekin vastustajan viimeiselle kolmannekselle murtautumaan. Muutaman kaverin pelikäsitys vaikuttaa omaan silmään hyvinkin puutteelliselta.
Talvella pelinrakentelu oli vähän rauhallisempaa, mutta hieman samanlaisia piirteitä havaitsin pelissä jo tuolloin. Silloin prässi pallonmenetyksen jälkeen oli kuitenkin erittäin hyvällä tasolla (kentät myös pienempiä ja vastustajien tasosta vaikea sanoa mitään). Puolustussuuntaan olisi tärkeää, että Aspegrenin laidalla olisi joku puolustavampi laitamies. Aspegrenilla on tapana yrittää katkaista vastustajan hyökkäys aggressiivisesti, mutta välillä kun tämä ei onnistu, niin laita jää aivan auki. Kups-pelin lopussa tämä meinasi kostautua, kun keskityspalloissa Penninkangas jäi yksin pitämään kahta miestä pilkun kohtaan. Pienellä onnella näistä selvittiin.
Palloa täytyy pystyä pitämään enemmän mikäli halutaan jaksaa juosta 90 min. Tämän suhteen Penninkankaan kuntoutuminen auttaa varmasti, koska on erittäin älykäs pelaaja. Hyökkää voimalla silloin, kun paikka on, mutta tajuaa pitää pallon omalla joukkueella. Eiköhän Penni ole jo avauksen kunnossa Maarianhaminassa. Ilveksen peli on välillä näyttänyt aivan karmealta, mutta toisaalta muutamalla pienellä asialla peli voi kulkea erittäinkin näyttävästi.
|
|
|
|
|
Jats
Poissa
Suosikkijoukkue: Ilves
|
 |
Vastaus #1518 : 04.07.2017 klo 14:46:14 |
|
Matrone ei kuulu avaukseen. Ei mene omille syötöt ei sitten millään. Siira on huomattavasti parempi. Tai voisiko tämä TPS rejecti olla kokeilemisen arvoinen avauksessa saarella?
|
|
|
|
|
FR
Poissa
Suosikkijoukkue: Tamperelainen jalkapallo, brittiasenne
|
 |
Vastaus #1519 : 04.07.2017 klo 20:28:15 |
|
Tässä syy miksi hyökkäyspeli ei toimi: hyökkäyspäässä ei päästä alueellisiin ylivoimatilanteisiin ja ainoastaan Tamminen voittaa 1:1 tilanteita.
Lisäksi erikoistilanteet(korkeat keskitykset) ovat olleet yhtä heikkoja kuin viime vuonna.
Puolustuspäässä on tullut pieni epävarmuus tekemiseen ja se tuo virheiden kautta paikkoja vastustajalle.
Eiköhän tämä vielä tästä.
Tamminen tulee terveenä vasemmalle laidalle, Penni laitapakiksi, Hyny ja Aspegren toiseen laitaan. Ayarna ja Siira raatamaan keskikentälle ja kaikille kunnon asenne kaksinkamppailuihin. Tendeng, AMM ja Järvinen ovat kyttäämässä tämän kauden läpimurtoa ja saataisiinko Ghanasta vielä (norsun)luunkova toppari. Lisäksi pitää lähteä voittamaan niitä pelejä eikä varomaan virheitä. Ja Hilahan hoitaa joka tapauksessa useamman pelin kotiin.
Hankalat pelit(kaikki top-6 joukkueita) edessä : MIFK vieraissa, Klubi kotona, Inter vieraissa ja VPS kotona. Nyt olisi pakko pelin alkaa toimia. Vähintään 5 pistettä olisi saatava ja mielummin enemmänkin.
|
|
|
|
« Viimeksi muokattu: 04.07.2017 klo 20:43:38 kirjoittanut FR »
|
|
|
|
|
Naapel
Poissa
Suosikkijoukkue: Ilves
|
 |
Vastaus #1520 : 05.07.2017 klo 09:55:38 |
|
Saa nähdä, miten saarella sitten ryhmitytään. Matrone pelikiellossa ja Tendeng sekä Hynynen melko varmasti myös poissa. Tamminenkaan ei ole vielä 90 minuutin kunnossa, mutta loukkaantumisten takia joutui pelaamaan täyden ottelun KuPS:aa vastaan. Onneksi rosterissa sentään on riittävästi laajuttaa, että tuosta pitäisi selvitä kunhan Penni jaksaa pelata koko pelin.
Ayarnakin on vain yhden kortin päässä pelikiellosta, ja hieman pelottaa miten siitä ottelusta selvitään. Toivottavasti Agyiri pystyy ottamaan vastuuta pelinrakentelusta, vaikka kauheasti en luota kaveriin, joka on viimeeksi pelannut huhtikuun alussa 2016 ja silloinkin kolme minuuttia. Paras ratkaisu lieneekin Ala-Myllymäen siirtäminen alemmaksi. Itsekin näkisin sitten Siiran mielellään toisena keskikenttäpelaajana.
Ja toivottavasti tuo Mensahin siirto saadaan vietyä läpi, potentiaalia on jopa johtavaksi Veikkausliiga-toppariksi. Saa nähdä, kuinka nopeasti paperityöt hoituvat Ghanassa.
|
|
|
|
|
13ergkamp
Poissa
Suosikkijoukkue: Slavia Sofia
|
 |
Vastaus #1521 : 05.07.2017 klo 10:44:56 |
|
Luulen että Matrone pystyy paikkamaan Ayarnan aivan välttävästi. Huonoja Matronelta ovat olleet nämä pelit, jossa molemmat ovat samaan aikaan kentällä. Tuntuu, että molempien luontainen rooli on liian samanlainen ja Matronen peli sekoaa hieman siitä. Matrone/Siiralla voi ihan hyvin vetää pelit jossa Ayarna on poissa, mutta toivotaan toki että uusi kaveri osoittautuu peluriksi.
|
|
|
|
|
Julkea bulbul
Paikalla
Suosikkijoukkue: TamU (JJK)
|
 |
Vastaus #1522 : 05.07.2017 klo 14:09:05 |
|
Aspegren valittiin kesäkuun kuukauden joukkueeseen.
|
|
|
|
|
|
Helmut Lotto
|
 |
Helmut Lotto
Vastaus #1523 : 06.07.2017 klo 17:33:44 |
|
Agyiri on tosiaan ollut ilman seuraa sitten viime vuoden kesäkuun.
Ja TPS:n aikaan oli pettymys, aika turhake. Taisi olla puolustavan keskikenttäpelaajan roolissa silloin.
|
|
|
|
|
Yourworstnightmare
Poissa
Suosikkijoukkue: Ilves, Suomi, West Ham
|
 |
Vastaus #1524 : 07.07.2017 klo 09:44:25 |
|
Kyllä Matrone keskikentällä pärjää. On siinä pelannut paljon ja hyviäkin pelejä. Tämä kausi startannut hieman hikommin, mutta luottoa löytyy. Toivotaan silti, että Ayarna on pelissä mukana myös Klubia vastaan reilun viikon päästä.
Agyirista vaikea sanoa mitään. Se, millainen on ollut TPS-aikoinaan, on turha muistella kun oli vielä nuori kloppi tuolloin. Toivotaavn että kehitystä on tapahtunut.
|
|
|
|
|
|
|
|