• FutisForum2 - JalkapalloFutisForum2 - Jalkapallo
Päävalikko

A SM Karsinta 2017

Aloittaja valmennustiimi, 02.12.2016 klo 04:56:40

0 Jäsenet ja 1 Vieras katselee tätä aihetta.

valmennustiimi

Su 12.2. Klo 14.30 Tali Viikingit - FC Espoo A sm karsinta.

Velmu

Lainaus käyttäjältä: D mies - 05.02.2017 klo 16:12:18
Mukava tosiaan huomata, ettei SalPa ole lähtenyt mukaan miksikään heittopussiksi; ekassa pelissäkin niukka tappio KaaPolle. Onkos tuossa kuinka realistiset mahikset odottaa jopa SM-sarjapaikkaa?
Mahdollisuudethan olisivat erittäinkin hyvät, jos SalPa käyttäisi noita kahta yli-ikäistä. Nyt on kuitenkin päätetty mennä sillä porukalla, joka paikan hankkikin karsintoihin, joskin tärkein pelaaja Elmo Heinonen siirtyi EIFfiin Ykköseen ja nyt joukkueessa ei oikeastaan ole hyökkääjää.

Eilen SalPa jopa hallitsi peliä TPS:ään vastaan, varsinkin toisella jaksolla. 2 kertaa TPS sai maaliviivalta siivottua pallon ja lopulta onnistuivat lopussa tekemään nopean vastahyökkäyksen päätteeksi voittomaalin ja pinnat Turkuun.

Varsinkin SalPan puolustus ja keskikentän keskusta pärjää erittäin hyvin vertailussa muihin seuroihin. Siellä toki on jokaisella pelaaja kokemusta Kakkosesta ja Kolmosesta miesten peleistä joka TPS:ää vastaan varsinkin näkyi hyvin. Fyysisesti siis SalPa pelaa täysin eri peliä kuin esim TPS, joka pelaa vielä ns. junnufutista ja pelurit olivat selällään jatkuvasti, koska eivät odottaneet että joku voisi tulla runkoon kiinni.

sammunut tahti


RTS

Lainaus käyttäjältä: valmennustiimi - 12.02.2017 klo 06:27:23
Su 12.2. Klo 14.30 Tali Viikingit - FC Espoo A sm karsinta.
Pinnat Espooseen 3-0. Vuosaarelaiset roikkuivat hyvin mukana ekan 45. minsaa ja saivat enemmän paikkojakin. Mutta maalinteko taitaa olla liian vaikeaa. Toisella puolella FCE käänsi ottelun selvästi itselleen.

D mies

Eilen näin vartin lopusta JJK-SJK peliä (FT 0-1) ja molemmilla oli siinäkin aikana paikkansa maalin tekoon.

aadee-hoodee

Su 12.2. FC Inter - HJK 5-0 (1-0)

Djortikkaeff

VIFK - ACO 0-4 HT.

AC Oululta puuttuu kaksi pelaajaa normiavauksesta, kun olivat eilen edustuksen riveissä Kemissä.

Epeli

Lainaus käyttäjältä: aadee-hoodee - 12.02.2017 klo 20:28:36
Su 12.2. FC Inter - HJK 5-0 (1-0)

Hmm, Klubilla kolme peliä, kolme tappiota, keskimäärin kolme päästettyä maalia per peli. Viime vuonna sentään muistaakseni olivat kovinkin lähellä SM-sarjaa. Joo, eri pelaajat jne ja seuran dissaus päälle.

Edit: enpä usko, että tänäkään vuonna lähtevät A-junnujen ykköstä pelaamaan.

Velmu

Lainaus käyttäjältä: Epeli - 12.02.2017 klo 21:08:41
Hmm, Klubilla kolme peliä, kolme tappiota, keskimäärin kolme päästettyä maalia per peli. Viime vuonna sentään muistaakseni olivat kovinkin lähellä SM-sarjaa. Joo, eri pelaajat jne ja seuran dissaus päälle.

Edit: enpä usko, että tänäkään vuonna lähtevät A-junnujen ykköstä pelaamaan.
Olisikos osasyy tuloksiin myöskin tuo, että A-junnuista/Klubi 04:stä lähti aika monta pelaaja muihin liigaseuroihin? Ei vaan voi olla näkymättä tasossa, kun sieltä on 3-5 kärkipelaajaa poissa. Varmaan siis korvaajia nostettu A:sta Klubi 04:seen, mikä heikentää tätä porukkaa, kun Klubin pelaajia ei ilmeisesti hirveästi ainakaan käytetä?

Epeli

Klubihan ei ole enää aikoihin panostanut A-junnuihin erikseen, vaan hyvät ovat nollanelosessa ja loput kai pudokkaita?

Velmu

Lainaus käyttäjältä: Epeli - 12.02.2017 klo 21:15:34
Klubihan ei ole enää aikoihin panostanut A-junnuihin erikseen, vaan hyvät ovat nollanelosessa ja loput kai pudokkaita?
No juu näin. Mutta kun Klubista on lähtenyt noita 97-00 syntyneitä monia pois, niin väkisinkin A-junnuporukan taso on keskimääräistäkin heikompi, kun 04:seen on ollut pakko nostaa pelaajia.

Djortikkaeff

Lainaus käyttäjältä: masbalones - 12.02.2017 klo 20:55:40
VIFK - ACO 0-4 HT.

AC Oululta puuttuu kaksi pelaajaa normiavauksesta, kun olivat eilen edustuksen riveissä Kemissä.

Lopputulos 0-7. Vääräniemi osui neljästi. Kolmeen peliin tehnyt 8 maalia :ylos:

bach

Lainaus käyttäjältä: Epeli - 12.02.2017 klo 21:08:41Viime vuonna sentään muistaakseni olivat kovinkin lähellä SM-sarjaa. Joo, eri pelaajat jne ja seuran dissaus päälle.

Edit: enpä usko, että tänäkään vuonna lähtevät A-junnujen ykköstä pelaamaan.
????? Kyllähän ne pelasi viime vuonnakin ykköstä.
Olivat keväällä 2016 todella lähellä SM-sarjaa: hävisivät ratkaisevassa jatkokarsinnassa JJK:lle rankkareilla.


Epeli

HJK - Honka 2-1

Tulihan sieltä voitto. Viime minuuteille venyi voittomaalin teko, vaikka viimeiset puolisen tuntia oli vahvaa Klubin painostusta. Aika fyysiseksi äityi peli loppua kohti.

Huupponen

SJK Akatemia - FC Lahti 1-2. Tämä taitaa olla yllätystulos?

Opetuslapsi

#41
Lainaus käyttäjältä: Huupponen - 19.02.2017 klo 17:25:04
SJK Akatemia - FC Lahti 1-2. Tämä taitaa olla yllätystulos?
Kyllä. Akatemialla selviä paikkoja moneen lisämaaliin, tänään ainut upposi rankkarista.

Knowledge

Lainaus käyttäjältä: Opetuslapsi - 19.02.2017 klo 19:40:37
Kyllä. Akatemialla selviä paikkoja moneen lisämaaliin, tänään ainut upposi rankkarista. Etenkin ahde kunnostautui tuhlailussa, tyhjistäkään ei saanut sisään. Lahden rankkari taas ihmetytti, kun akatemian pelaaja kurotti palloon takapuolelta jolloin hyökkääjä kaatui samalla kun potkaisi pallosta ohi.

Jaa, tekikö Lahti kaikista paikoistaan?

Opetuslapsi

#43
Lahdella maalien lisäksi 1 laukaus kohti maalia.

Epeli

HIFK-HJK 4-0

LainaaTasoero oli aika näkyvä. Klubilla oli hyvä painostus päällä suurimman osan toista puoliaikaa, mutta kolmas maali tappoi pelin.

Postaukseni derbyketjusta.

miguel19

Mitäköhän Kuopiossa tapahtuu? Tänäänkin liigaringin pelaajia kokoonpanossa ja pataan. Kokonaisuudessaankin vasta 2 pistettä.

Epeli

Viikingit - PK35/VJS YJ 1-2

Viikinkien peli näytti oikeastaan paremmalta, mutta ei kumpikaan loistanut tänään. Ehkä taktisesti oli ristisanatehtävä vähän edellä.

valmennustiimi

Harmittaa kun eilen oli selkeästi taas mahdollisuus pisteet saavuttaa. Olimme vaarallisempi hyökkäyssuuntaan kuin PK35. Puolustus päässä on vielä hivenen korjattavaa. Mutta ylpeitä ollaan ja kehitystä syntyy.

Djortikkaeff

ACO - SJK 0-3. Ekan puoliajan näin ja aika tasaista oli se vielä. Hieman vieraat niskan päällä. Molemmat joukkueet tykkäsi pelata maata pitkin syötellen. SJK oli hieman pallovarmempi.

valmennustiimi

Kaapo-FC Viikingit tänään ja jokohan pisteet Kaarinasta tänään tulisi.

Joukkue avannut hyvin kauden vaikka pistepussissa ei kaikkia "ansaittuja" pisteitä ole.
Hifk pelistä ei olisi ollut 1 p vääryys ja PK-35 pelissä ei myöskään. FC Espoo peli taas kaatui virheisiin joka futiksessa on tavanomaista. Honka pelistä otettiin oikeutetusti 3 p. Eli hyvin ollaan taisteltu mukana ja kasassa on 4p. Ja voitolla tänään noustaa mukaan hyvin paikasta SM sarjaan. Mennään nauttien kuitenkin peli kerrallaan ja pelaajakehitys edellä.