Sergey
Poissa
|
 |
Vastaus #300 : 06.05.2017 klo 22:27:59 |
|
Sikäli mielenkiintoinen näkökulma päivän ottelussa oli tarkkailla nimenomaan Peimarin päävalmentajan ja erotuomarin kommunikointia. Viime kausihan näiden herrojen välillä päättyi kesäkuussa TPK-ottelussa siihen, että Peimarin Nobre sai seitsemän ottelun toimitsijakiellon. Nyt en huomannut, että ko. valmentaja olisi millään tavalla kommentoinut tuomarin päätöksiä – olivat ne sitten kumpaan suuntaan tahansa puolueellisia tai oikeutettuja. Forss sen sijaan tuntui pauhaavan erityisesti ensimmäisellä puoliajalla jokaisesta vihellyksestä, joskus ihan aiheesta, mutta useimmiten ainakin omaan silmääni ilman mitään varsinaista syytä.
Mitä kyseisen erotuomarin otteita olen menneinä vuosina seurannut, on parhaan lopputuloksen omalle joukkueelleen saanut, kun on vain niellyt ne ajoittain erikoiset tuomiot mukisematta. Jos on lähtenyt arvostelemaan tuomarin toimintaa, on linja yleensä muuttunut entistä sekavammaksi.
|
|
|
|
Karispojkin!
Poissa
Suosikkijoukkue: Mikäköhän?
|
 |
Vastaus #301 : 06.05.2017 klo 22:43:08 |
|
Sen verran tähän väliin, että näin puolueettoman katsojankin mielestä homma lähti tuomarilta käsistä ja lisäksi linja suht selkeästi suosi kotijoukkuetta. Ei tuomari toki mitään ratkaissut.
Ja vielä lisäks, tämän tuomarin historiaa tietäen. Hän rakastaa jakaa kortteja. En toki tätä ottelua nähnyt joten en ota kantaa oliko perusteltua vai ei tällä kertaa. ... Sergeylle vielä...Forssilla varmaan hampaankolossa edellinen ottelu jossa sama tuomari jakoi kortteja omaan tuttuun tapaan eli sinne tänne koko ajan ja kenelle vaan.... Silloinen ottelu kyllä sisälsi sellaisia munauksia että oksat pois..
|
|
« Viimeksi muokattu: 06.05.2017 klo 22:46:52 kirjoittanut Karispojkin! »
|
|
|
|
|
Sergey
Poissa
|
 |
Vastaus #302 : 06.05.2017 klo 22:50:47 |
|
Sergeylle vielä...Forssilla varmaan hampaankolossa edellinen ottelu jossa sama tuomari jakoi kortteja omaan tuttuun tapaan eli sinne tänne koko ajan ja kenelle vaan.... Silloinen ottelu kyllä sisälsi sellaisia munauksia että oksat pois..
Ei varsinaisesti yllätä. Itselleni ei tule kyseiseltä erotuomarilta äkkiseltään mieleen yhtään sellaista ottelua, jonka jälkeen olisi ollut fiilis, että nyt menivät tuomiot jotakuinkin oikein koko 90 minuuttia. Aina ollut enemmän tai vähemmän sekavaa – välillä kortteja on satanut aivan ihmeellisistä tilanteista, mutta useimmiten kentällä on saanut tehdä aivan mitä vain ilman minkäänlaista pelkoa varoituksista.
|
|
|
|
Karispojkin!
Poissa
Suosikkijoukkue: Mikäköhän?
|
 |
Vastaus #303 : 06.05.2017 klo 23:13:27 |
|
Minua juuri tämä ihmetyttää... Tottakai huonoja otteluita tuomareille tulee. Mut miten nämä samat naamat jotka mokavaat poikkeusetta aina... Miten he saavat tuomita Kakkoses. Onko tuomaritilanne todellakin näin huono??
|
|
|
|
astr0
Poissa
Suosikkijoukkue: Maaseudun tulevaisuus
|
 |
Vastaus #304 : 06.05.2017 klo 23:23:48 |
|
Ainakin tuomarin arvostelemisesta viuhui kortteja todella herkästi - hetkeen en ole noin tiukkaa linjaa suunsoitosta nähnyt. Sen sitten ymmärtää, että ne mussutuskortit menivät tälläkin kertaa sille puolelle, joka näennäisesti tasaisessa pelissä tunsi tappioasemassa kokevansa enemmän vääryyttä. Suunsoitosta taisi tulla toisella puolikkaalla kolme (?) lappua ja ei montaa vittuperkelettä tarvinnut tuomarin suuntaan heittää kun käsi oli jo taskulla.
Isot maaleihin johtaneet vihellykset menivät kuitenkin mielestäni oikein. Ceesayn jumalan käsi ei mennyt tuomarille tällä kertaa läpi, jollekin muulle olisi voinut mennä. Hirvosen toinen keltainen tuli kun Soares vei juoksukilpailun ja Hirvonen joutui kaatamaan boksissa takaapäin veskarin kanssa nokikkain olevan pelaajan. Ei mitenkään rumasti, mutta rikkoi kuitenkin.
Viimeisessä maalissa Soares lähinnä seisoi paikallaan pilkun kohdalla maalivahdin ja topparin tullessa kohti, eikä tuosta kyllä rikettä mielestäni pitänytkään viheltää. Sitä vastoin Soares selvästi rikkoi veskaria aikaisemmassa tilanteessa, jossa jalalla riisti pallon tämän käsistä ja laukoi tolppaan. Tämä meni tuomarilta vihkoon, mutta lopputuloksena sentään maalipotku eikä maalia.
BK:lla oli tänään myös epäonnea matkassa. Peimarin ensimmäinen maali oli onnenkantamoinen ja Ceesayn punaiseen ja 2-0 maaliin johtaneesta nostosta tuli niin täydellinen, ettei noinkaan kovalla pompulla mies siihen ylettynyt. Menikö tolppaan törmätessä topparilla nenä pahasti poskelle? Näytti aika hurjalta kolaukselta ja toivottavasti on pelikiellon kärsittyään taas kunnossa. Kova kaveri!
Edit: Satuin kävelemään pelin jälkeen siitä kopin ohi ja Forss ei vaikuttanut olevan juttutuulella Nobren kanssa. Kättelemään ei suostunut ja jotain vittuiluja huusi perään. Yltiöpositiivinen hymy varmaan vitutti pelin jälkeen, mutta en ihan ymmärtänyt sitä kiukuttelua tuohon suuntaan. Oliko kentän puolella jotain jatkuvaa pikkusikaa sukille potkiskelua mikä ei katsomoon näkynyt vai mistä moinen?
Terveisin neutraali heinähattu.
|
|
« Viimeksi muokattu: 06.05.2017 klo 23:44:21 kirjoittanut astr0 »
|
|
|
|
|
Velmu
Paikalla
|
 |
Vastaus #305 : 06.05.2017 klo 23:48:31 |
|
Ainakin tuomarin arvostelemisesta viuhui kortteja todella herkästi - hetkeen en ole noin tiukkaa linjaa suunsoitosta nähnyt. Sen sitten ymmärtää, että ne mussutuskortit menivät tälläkin kertaa sille puolelle, joka näennäisesti tasaisessa pelissä tunsi tappioasemassa kokevansa enemmän vääryyttä. Suunsoitosta taisi tulla toisella puolikkaalla kolme lappua ja ei montaa vittuperkelettä tarvinnut tuomarin suuntaan heittää kun käsi oli jo taskulla.
Ei todellakaan tullut helposti. BK paukutti päätään alusta asti ja vasta viimeisen 10 minuutin aikana noita kortteja suunsoitosta tuli. Helposti olisi voinut jo paljon aikaisemmin antaa noita, kun Bushi esim kävi vähän väliä ykkösavustavalle suoranaisesti vittuilemassa päin naamaa. Isot maaleihin johtaneet vihellykset menivät kuitenkin mielestäni oikein. Ceesayn jumalan käsi ei mennyt tuomarille tällä kertaa läpi, jollekin muulle olisi voinut mennä. Hirvosen toinen keltainen tuli kun Soares vei juoksukilpailun ja Hirvonen joutui kaatamaan boksissa takaapäin veskarin kanssa nokikkain olevan pelaajan. Ei mitenkään rumasti, mutta rikkoi kuitenkin.
Viimeisessä maalissa Soares lähinnä seisoi paikallaan pilkun kohdalla maalivahdin ja topparin tullessa kohti, eikä tuosta kyllä rikettä mielestäni pitänytkään viheltää. Sitä vastoin Soares selvästi rikkoi veskaria aikaisemmassa tilanteessa, jossa jalalla riisti pallon tämän käsistä ja laukoi tolppaan. Tämä meni tuomarilta vihkoon, mutta lopputuloksena sentään maalipotku eikä maalia.
BK:lla oli tänään myös epäonnea matkassa. Peimarin ensimmäinen maali oli onnenkantamoinen ja Ceesayn punaiseen ja 2-0 maaliin johtaneesta nostosta tuli niin täydellinen, ettei noinkaan kovalla pompulla mies siihen ylettynyt. Menikö tolppaan törmätessä topparilla nenä pahasti poskelle? Näytti aika hurjalta kolaukselta ja toivottavasti on pelikiellon kärsittyään taas kunnossa. Kova kaveri!
Ensimmäinen maali tosiaan hirveää tuuria, kun huonomman jalan keskitys lipsahti sisään Salmiosalolta. Toki keskityksen onnistuessa Soares olisi todennäköisesti pistänyt takatolpalta pallon tyhjiin. Toisessa maalissa tosiaan aivan järkyttävän täydellisesti onnistunut nosto huonosta asennosta, joka tippui aivan riman alle ja Ceesay kädellä sen pelasti. Selkeä suora punikki ja 2 seuraavaa matsia huilia siitä. Aalto oli todella lähellä torjua pilkun, mutta ei aivan ehtinyt sormineen väliin tarpeeksi. Siinä Soares vs Aalto tilanteessa ei Ju todellakaan mitenkään rikkonut Aaltoa. Aalto ei odottanut yhtään Soaresin ehtivät palloon ja hyökkäjä ehti tökkämään sitä ennen Aaltoa. Toki tilanteessa tuli myös kontakti, mutta Soares oli ensimmäisenä pallossa eikä näin ollen mitenkään rikkonut tai pelannut vaarallisesti. Tuomarilta erinomainen viheltämättä jättäminen tässä. Edit: Satuin kävelemään pelin jälkeen siitä kopin ohi ja Forss ei vaikuttanut olevan juttutuulella Nobren kanssa. Kättelemään ei suostunut ja jotain vittuiluja huusi perään. Yltiöpositiivinen hymy varmaan vitutti pelin jälkeen, mutta en ihan ymmärtänyt sitä kiukuttelua tuohon suuntaan. Oliko kentän puolella jotain jatkuvaa pikkusikaa sukille potkiskelua mikä ei katsomoon näkynyt vai mistä moinen?
Terveisin neutraali heinähattu.
Ei kentällä mitään näkynyt, mistä Forssin pitäisi Nobren suuntaan olla kiukkuinen. Ehkä tuo nyt vaan oli yleistä vitutuksen purkamista vaan eikä Forss muutenkaan vastustajien kanssa yleensä kaveeraa mitenkään.
|
|
|
|
Velmu
Paikalla
|
 |
Vastaus #306 : 06.05.2017 klo 23:57:55 |
|
Tuossa nyt jo jotain tuli kirjoiteltua, mutta laitetaan vähän jotain muutakin yleisesti.
Molemmilla joukkueille kova lataus peliin, mutta ei se yli mennyt oikeastaan kellään. Kovaa fyysistä taistelua kentältä, joka kulminoitui muutaman kerran pieniin torikokouksiin, kun tuomarin linja heitteli ja suosi kotijoukkuetta jonkin verran. Kumpikaan joukkue ei antanut tuumaakaan periksi, josta osoituksena se, että pelaajien päät taisivat kolahtaa 3-4 kertaa todella kovaa yhteen, kun pääpalloihin mentiin eikä arasteltu tippaakaan.
Todella monta kertaa Peimarin jätkät tulivat myöhässä tilanteisiin, mutta pilli ei soinut, kun taas toiseen suuntaan vastaavista tilanteista tuli jopa yksi kortti BK:lle. Hirvosen kortti oli muutenkin erikoinen, kun erotuomari antoi sen ilmeisesti ns. jatkuvasta rikkomisesta, mutta kyseessä oli Hirvosen toinen rike, joten se ei mielestäni mitenkään jatkuvaa vielä ole. Lisäksi kyseessä oli enemmänkin hirveä filmaus Soaresilta eikä Hirvonen tilanteessa edes rikkonut oikeasti.
BK:n hyökkäyspeli oli todella todella ideaköyhää. Ainoa variaatio oli oikeastaan pelata pallo Johnille vasempaan laitaan, josta nuori hyökkäjä sitten yritti taikoa yksin jotain 2-4 puolustajaa vastaan. Ei noista vaan voi tulla maaleja kuin hirveällä tuurilla. Toinen vaihtoehto maalin syntymiselle oli kaikki erikoistilanteet, joihin nostettiin kaikki pitkät miehet boksiin puskemaan.
Peimari puolestaan heitti Soaresille pitkää oikeaan laitaan ja Malmberg-Hirvonen kaksikko oli jatkuvasti vaikeuksissa nopean portugalilaisen kanssa. Malmberg oli selvästi pistetty varjostamaan Soaresia, mutta ei nuorella pelaajalla ihan vielä fysiikka riittänyt nopeaa ja vahvaa hyökkääjää vastaan.
Bushue oli keskikentän pohjalla hyvä, vaikka olikin hieman ongelmissa tuomarilinjan kanssa pelatessaan todella kovaa. Lisäksi hän ohjasi todella hyvin muita pelaajia puheellaan. Tulee olemaan BK:n tärkein jätkä Ceesayn ja Johnin kanssa. Lopez jätti vähän sekavan kuvan itsestään. Toisaalta hyviä ratkaisuja, mutta toisaalta menetti pallon monta kertaa ja kiukutteli omille jätkillekin. Fagerström jäi todella yksin hyökkäyksessä ja Peimarin Neves piti huolen ettei BK saanut hyökkäyspään boksissa mitään aikaan.
|
|
|
|
Bollan
Poissa
|
 |
Vastaus #307 : 07.05.2017 klo 03:34:34 |
|
Ei todellakaan tullut helposti. BK paukutti päätään alusta asti ja vasta viimeisen 10 minuutin aikana noita kortteja suunsoitosta tuli. Helposti olisi voinut jo paljon aikaisemmin antaa noita, kun Bushi esim kävi vähän väliä ykkösavustavalle suoranaisesti vittuilemassa päin naamaa.
Nyt en mitenkään puolustele tuomarin toimintaa tässä pelissä mutta tässä kiteytyy mielestäni aika hyvin yksi ongelmakohta BKn pelissä jo varmaan 5-6 vuoden ajalta. Tuntuu että aina löytyy vikaa tuomarista ja liikaa energiaa menee suunsoittoon. Ei se auta yhtään tilannetta että valitetaan joka tilanteesta. Myös fanien jatkuvat huudot tuomarille vaikuttaa luultavasti vain negatiivisesti. Ottelun jälkeen on sitten valmentajien ja taustojen vuoro kyseenalaista tuomarin päätöksiä.
|
|
|
|
Karispojkin!
Poissa
Suosikkijoukkue: Mikäköhän?
|
 |
Vastaus #308 : 07.05.2017 klo 10:31:03 |
|
Nyt en mitenkään puolustele tuomarin toimintaa tässä pelissä mutta tässä kiteytyy mielestäni aika hyvin yksi ongelmakohta BKn pelissä jo varmaan 5-6 vuoden ajalta. Tuntuu että aina löytyy vikaa tuomarista ja liikaa energiaa menee suunsoittoon. Ei se auta yhtään tilannetta että valitetaan joka tilanteesta. Myös fanien jatkuvat huudot tuomarille vaikuttaa luultavasti vain negatiivisesti. Ottelun jälkeen on sitten valmentajien ja taustojen vuoro kyseenalaista tuomarin päätöksiä.
Bollan onkin sitten nähnyt BKn kaikki ottelut 5-6 vuoden aikana.
|
|
|
|
Bollan
Poissa
|
 |
Vastaus #309 : 07.05.2017 klo 12:17:25 |
|
Bollan onkin sitten nähnyt BKn kaikki ottelut 5-6 vuoden aikana.
En ole todellakaan nähnyt enkä niin koskaan väittänytkään. Oma näkemys on kuitenkin että teidän pelien jälkeen kritisoidaan keskivertoa useammin tuomaria. Joko teillä on todella surkea säkä tuomareiden kanssa tai sitten vaan liian kovat odotukset kakkosen tuomaritasosta.
|
|
|
|
FCSTOKE
Poissa
Suosikkijoukkue: FC Jokerit SalPa LoPa Stoke City UD Las Palmas HSV
|
 |
Vastaus #310 : 07.05.2017 klo 14:09:00 |
|
Olen vuosien varrella huomannut saman ilmiön useasti polkkasikojen suunnasta että tuomareista on aina vika.jos hävitään niin he ovat syyllisiä ja jos voitetaan niin he ovat syyllisiä ettei voitettu enempää.pelistä ei pysty sanomaan kuin kaverin kommentin että bk taistelee nupsin kanssa putoamisesta.hyvä näin.
|
|
|
|
Karispojkin!
Poissa
Suosikkijoukkue: Mikäköhän?
|
 |
Vastaus #311 : 07.05.2017 klo 14:21:12 |
|
Olen vuosien varrella huomannut saman ilmiön useasti polkkasikojen suunnasta että tuomareista on aina vika.jos hävitään niin he ovat syyllisiä ja jos voitetaan niin he ovat syyllisiä ettei voitettu enempää.pelistä ei pysty sanomaan kuin kaverin kommentin että bk taistelee nupsin kanssa putoamisesta.hyvä näin.
Onks FC STOKE käynny viimeaikoina kattoo jallutopikkii!!?? Ja eikö parempi et polkat huutaa tuomarille vai pitäiskö STOKElta ottaa mallia??
|
|
|
|
Holy Smoke
Poissa
|
 |
Vastaus #312 : 07.05.2017 klo 14:34:24 |
|
Oi oi Stoke, mä taas veikkaan et BK taistelee Salpan, Nupsin, Espan, Fc Jazzin ja Fc Espoon kans putoamis peikkoa vastaan.
|
|
|
|
Frey
Poissa
|
 |
Vastaus #313 : 07.05.2017 klo 17:04:30 |
|
En ole todellakaan nähnyt enkä niin koskaan väittänytkään. Oma näkemys on kuitenkin että teidän pelien jälkeen kritisoidaan keskivertoa useammin tuomaria. Joko teillä on todella surkea säkä tuomareiden kanssa tai sitten vaan liian kovat odotukset kakkosen tuomaritasosta.
Minulla olisi tähän ihan teoriakin, missä syyt ja seuraukset on pistetty oikeaan järjestykseensä  Pålkkasikojen aikoinaan ilmiöksikin kasvanut merkitys BK:n toimintaan ja pelitapaan on ollut melkoisen suuri viimeisten vuosien aikana. Vaikka Pålkkasikojen huippuvuodet näytäisivätkin jo olevan takanapäin, niin vaikutus näkyy edelleen seuran johdon ajatustavassa. Ja se merkitys on se, että Karjaalla halutaan pelata suoraviivaista ja kovaa brittityylistä futista. Pelitapa on valmentajasta riippumatta ollut viime vuosina palloa topparilinjasta suoraan kärjille tai laitalinkeille. Keskikentän rooliksi on jäänyt pitkälti vastustajan pelin rikkominen ja irto- ja kakkospallojen metsästys varsin epätarkkojen alakerran keskityspallojen jäljiltä, ns. painiminen. Tämä on siis ollut tyylinä ja sitä ovat myös fanit halunneet. Nyt tietynlaiseksi ongelmaksi on viime vuosina käynyt tuomarien tiukentunut linja tällaiseen vallattomuuteen. Se, mikä fanien ja valmentajien silmiin on vain BK-tyylistä kovaa, tuloshakuista ja viihdyttävää futista, onkin tuomarien vinkkelistä sikailua. Tähän kun vielä yhdistetään katsomosta tuettu pelaajien suoran palautteen antaminen (eli suunsoitto) tuomareille osana BK-kulttuuria, niin koossa onkin itseään ruokkiva kierre. Kierteeseen kuuluu, että niin pelaajat, valmennusjohto kuin fanitkin kokevat jatkuvasti joukkueensa tulevan kaltoin kohdelluksi ja pelit hävitään muista kuin omasta syystä. Jotta ei jää epäselväksi, niin ei tässä valitussa brittityyppisessä pelityylissä mielestäni ole sinänsä mitään vikaa. Ongelmana on kuitenkin se jatkuva kurittomuus ja suunsoitto kentällä ja se, ettei nähdä keltaisten ja punaisten korttien olevan useimmiten suora seuraus omasta käyttäytymisestä. Mitään varsinaista salaliittoa BK:ta vastaan ei Kakkosen tuomarikunnassa ole. Jonkinlaista pientä viestiä sieltä ehkä halutaan antaa siitä, mikä on Palloliiton ja Piirin näkemys sallitusta pelitavasta ja käyttäytymisestä kentällä. Tämä lienee kuitenkin suurinpiirtein sama kaikille joukkueille. Suuri kysymys BK:n osalta on se kannattaako yrittää jatkuvasti uida vastavirtaan neniinsä saaden, vai pitäisikö kokonaisuutta katsoa hieman uudella ja positiivisemmalla asenteella esim. pelaajien käytökseen ja kielenkäyttöön puuttuen....vaikka sitten Pålkkasikojen kantoja vastaan ja pelin ns. viihteellisyyden kustannuksella.
|
|
|
|
FCSTOKE
Poissa
Suosikkijoukkue: FC Jokerit SalPa LoPa Stoke City UD Las Palmas HSV
|
 |
Vastaus #314 : 07.05.2017 klo 18:07:57 |
|
Erinomainen kirjoitus freyltä.kolmosta kohti ja siat voivat keskittyä käsipalloon.
|
|
|
|
Karispojkin!
Poissa
Suosikkijoukkue: Mikäköhän?
|
 |
Vastaus #315 : 07.05.2017 klo 18:11:23 |
|
Senverran samaa mieltä että BKssa on pelannut/pelaa jätkiä jotka harrastaa tätä valittamista liikaa. Ja kannustajat nyt aina huutelee, jotkut enemmän jotkut vähemmän. Mut suomalainem kannustuskulttuuri vaan on sellanen, sitä ette voi kieltää. Mut et se olis koko pålkkasikojen käytäntö on jo naurettavaa.... mut joo näitähän löytyy seasta.....
Ja Bollanin kirjoituksesta sai käsityksen että BKn taustat tätä harrastaa jokapäiväisesti. Vähän historiaa näitä taustojen mielipideistä selaillen löytyi nämä: Pokkinen, Jesse Aalto ja tämä Pouria. Tarviiko enemmän sanoa?
|
|
|
|
Karispojkin!
Poissa
Suosikkijoukkue: Mikäköhän?
|
 |
Vastaus #316 : 07.05.2017 klo 18:13:23 |
|
Erinomainen kirjoitus freyltä.kolmosta kohti ja siat voivat keskittyä käsipalloon.
Eikö STOKE ole 6 vuoden aikana mitään uutta keksinyt?? Sama itku vuodesta toiseen, niin foorumilla kuin katsomossakin.... Jos yrittäisit joskus kannattaa omaa joukkuetta itkemisen ja vittuilun sijasta!!! Miks edes käyt otteluissa, saat enemmän irti jos meet nakkikioskin jonoon aukoo päätä!!
|
|
« Viimeksi muokattu: 07.05.2017 klo 18:31:47 kirjoittanut Karispojkin! »
|
|
|
|
|
Velmu
Paikalla
|
 |
Vastaus #317 : 07.05.2017 klo 18:35:58 |
|
Pokkinen
Tämä kaveri oli niin käsittämätön ilmestys, että onneksi tajusi itse heivata itsensä sinne edustuskuntaan pois fudiskentiltä. 
|
|
|
|
Frey
Poissa
|
 |
Vastaus #318 : 07.05.2017 klo 18:46:04 |
|
Ei tuo "huonosti käyttäytyvät pelaajat" ilmiö toki ole yksin BK:n ongelma, vaan kyseessä on suomalaisesta jalkapallosta yleisemminkin löytyvä ilmiö. Esimerkkinä toimikoon vieraanani olleen saksalaisen jalkapallojuniorin aikoinaan EIF:n ensimmäisen Ykkösen kauden matsissa kertoma toteamus: "Saksassa olisi tuosta pelaajan tuomarille osoittamasta suunsoitosta annettu välittömästi punainen kortti". Tämä tapaus ei siis ollut lähelläkään edes keltaista vielä suomalaisen mittapuun mukaan. Tässä siis vertaus tuomaria kunnioittavan futiskulttuurin omaavaan maahan, missä toki pelaajatkin ovat amatöörien sijasta yleensä ammattilaisia.
|
|
|
|
Andyn
Poissa
Suosikkijoukkue: BK-46
|
 |
Vastaus #319 : 07.05.2017 klo 19:16:10 |
|
Ei tuo "huonosti käyttäytyvät pelaajat" ilmiö toki ole yksin BK:n ongelma, vaan kyseessä on suomalaisesta jalkapallosta yleisemminkin löytyvä ilmiö. Esimerkkinä toimikoon vieraanani olleen saksalaisen jalkapallojuniorin aikoinaan EIF:n ensimmäisen Ykkösen kauden matsissa kertoma toteamus: "Saksassa olisi tuosta pelaajan tuomarille osoittamasta suunsoitosta annettu välittömästi punainen kortti". Tämä tapaus ei siis ollut lähelläkään edes keltaista vielä suomalaisen mittapuun mukaan.
Jokainen joka on eurooppalaista futista telkkarista katsonut tietää kyllä että sielläkin soitetaan suuta tuomarille aika ankarasti välillä eikä punaisia tule siitä jos ei kyseessä ole tappouhkauksia. Muuten allekirjoitan osittain täällä heitetyt analyysit ja olen jo talvella ollut huolestunut tämän vuoden joukkueen rakentelusta. Viime vuonna homma toimi mutta silloin kausi sujui myötätuulessa. Mielestäni nyt on riski että jos tulee vielä pari tappiota putkeen niin homma voi räjähtää käsin.
|
|
|
|
Frey
Poissa
|
 |
Vastaus #320 : 07.05.2017 klo 19:44:28 |
|
Jokainen joka on eurooppalaista futista telkkarista katsonut tietää kyllä että sielläkin soitetaan suuta tuomarille aika ankarasti välillä eikä punaisia tule siitä jos ei kyseessä ole tappouhkauksia.
Ottamatta kantaa muihin kuin Saksan liigoihin, niin uskon tässä asiassa kuitenkin enemmän asiaa sisältäpäin katsonutta. Palautettakin voi toki antaa monella tavalla eikä keskustelu kentällä ole toki kiellettyä. Esimerkissä oli siis kyse nimenomaan siitä, miten ja millaisella äänenpainolla palautetta annettiin.
|
|
|
|
Karispojkin!
Poissa
Suosikkijoukkue: Mikäköhän?
|
 |
Vastaus #321 : 09.05.2017 klo 10:40:33 |
|
Noniin.... Uusi yritys. Sataako lunta vai räntää?
Ke 21.6., 18:30, Kakkonen, Karjaa Nurmi, BK-46-MuSa
|
|
|
|
raseborg
Poissa
Suosikkijoukkue: BK-46, Eif, Esc, Iif, Fc Västnyland, Fc Hik
|
 |
Vastaus #322 : 09.05.2017 klo 19:11:41 |
|
Tuli luettua palloliiton tulospalveluhistoriaa. BKn maalintekijät kiinnosti. Löytyi Roihaa, Siikalaa, Källbergii. Ketäs tän päivän joukkueesta aikoo tehdä tarvittavat maalit ? Toinen mielenkiintoinen seikka oli kaksmetristen puolustajakorstojen lähes tyhjät tai jopa tyhjät maalisarakkeet, esim Kritz, Ceesay. Eikö näitä käytetä erikoistilanteissa ? Heinon Makella näytti olevan jokunen maali.
|
|
|
|
Velmu
Paikalla
|
 |
Vastaus #323 : 09.05.2017 klo 19:22:29 |
|
Tuli luettua palloliiton tulospalveluhistoriaa. BKn maalintekijät kiinnosti. Löytyi Roihaa, Siikalaa, Källbergii. Ketäs tän päivän joukkueesta aikoo tehdä tarvittavat maalit ? Toinen mielenkiintoinen seikka oli kaksmetristen puolustajakorstojen lähes tyhjät tai jopa tyhjät maalisarakkeet, esim Kritz, Ceesay. Eikö näitä käytetä erikoistilanteissa ? Heinon Makella näytti olevan jokunen maali.
Fagerströmin täytyy kyllä +10 häkkiä paukuttaa, jos BK meinaa olla sarjataulukon yläpuoliskossa. Ja kyllä Ceesay nousee esim jokaikiseen sivurajaheittoonkin boksiin.
|
|
|
|
Aanri
Poissa
Suosikkijoukkue: Atlante
|
 |
Vastaus #324 : 12.05.2017 klo 10:24:43 |
|
Voiko BK-46:n otteluihin maksaa Smartum-kortilla tai pankkikortilla vai mennäänkö käteisellä?
|
|
|
|
|
|