Itselläni ei ole ainakaan mitään valittamista tuon tv-ottelun suhteen. Kaksi hyvää vaihtoehtoa, joista toki olisin toivonut ManU-Roma pelin näytettävän, mutta näin tällä kertaa. Tuossa Valencia-Chelsea matsissa on se hyvä puoli, että vierasjoukkueen on haettava maalia, kun taas Romalla on mahdollisuus lähteä jopa kilpparilla liikenteeseen. En sano, että näin käy, mutta Valencia-Chelsea ottelu saattaa olla hieman avoimempaa palloilua. Ei sillä, että sitä peliä kuitenkaan katsoisin...
Samaa mieltä otteluvalinnan suhteen; kahdesta hyvästä vaihtoehdosta päädyttiin siihen, mitä itse en toivonut. Mutta ajattelen positiivisesti. Nyt on mahdollista saada Roman peliin Virkkunen selostamaan. Nahka-Tapsa tuskin tietää Romasta Tottin lisäksi kuin Chivun, joka sentään on pelannut Litmasen kanssa Ajaxissa. Roman kilppariin en oikein usko. Sekä Valencia, että Roma on yhden maalin päässä laulukuorosta, mutta etenkin Romalla yksi vierasmaali helpottaisi urakkaa huomattavasti. Uskoisin, että 10. päivä nähdään, mitä jo eiliselle odotettiin: ManU pitää palloa ja Giallorossi iskee vastaan heti paikan tullen.
Roman pitää näköjään mennä finaaliin asti, jotta Yle sen joutuu ruudussa vilauttamaan.

Nähtiinhän me Pizarron maali siinä yhdessä koosteessa. Tosin siinä kai piti olla se perulainen versio...