Catweazle
Poissa
Suosikkijoukkue: Stabil bleiben, Oppa! Mach's gut, Erich!
|
 |
Vastaus #75 : 19.02.2017 klo 15:15:29 |
|
Mitäs tässä on väärää tai kummallista? Tehtaalla on paiskittu ylitöitä, joten vain kolme kannattajaa pääsi matkaan. Mielestäni varsin oikeudenmukaista, että osalle joukkorangaistuksen uhreista pystyttiin tarjoamaan pääsy otteluun. ... ei itsessään mitään, sillä mielestäni ylipäänsä Südin sulkeminen oli päätön rangaistus ja kaikki ylimääräiset stadionille päässeet kusenkeltaiset olivat tässä mielessä plussaa. Tässä nyt on kuitenkin ilmassa taas vahvat deja-vu-vibat. Keltamustat suostuvat lopulta lähinnä pienen loven [realiteetteihin nähden liian puhtoiseen] julkikuvaansa aiheuttavaan rangaistukseen, taloudellisesti se pitkälti alle megaeuro ei tunnu missään, ja käyttäytynee - tai käyttäytyy - nyt kuin kaikki olisi painettu sen myötä villaisella. Ultrien salliminen pohjoiskatsomoon lippuineen ja ryhmätunnuksineen on minun mielestäni viite tähän. (Ultriahan tässä oikeasti haluttiin rankoa.) En osaa sanoa, miltä järjestelyt Nordin ulkopuolella eilen näyttivät, mutta tuskin siellä oli taaskaan tehty lasta tai paskaa Fantrennungin eteen ja se alkuperäinen, sanktioihin johtanut problematiikka pysyy voimissaan edelleen. Ja kun ensi kaudella käy tie Revierderbyyn, niin tavaraa sataa taas niskaan, joltakulta saattaa katketa klabbi päällekäymisen seurauksena ja natsihuligaanit valvoo 'järjestystä' Gästeblockissa. Käytännössä siis yhtä tehokasta kuin se vieraskausareiden poisottaminen.
|
|
|
|
|
Osterdeich
Poissa
Suosikkijoukkue: Werder
|
 |
Vastaus #76 : 19.02.2017 klo 16:00:13 |
|
Kakkosbulin tilanteet muuten ok paitsi Hanoin johto olisi kurottava kiinni
|
|
|
|
|
Müllermilch
Poissa
Suosikkijoukkue: HUUUUUUUUUU
|
 |
Vastaus #77 : 19.02.2017 klo 16:08:25 |
|
Kutschke yhteen yhteen Testroetin esityöstä  . Tosin nyt Hannover uudestaan johtoon...
|
|
|
|
|
Osterdeich
Poissa
Suosikkijoukkue: Werder
|
 |
Vastaus #78 : 19.02.2017 klo 16:25:15 |
|
Ja Paulilin sitten tuhri lopussa voiton
|
|
|
|
|
Vanha Puusilmä
Poissa
Suosikkijoukkue: FC StPauli, munaravi, Paltsarit
|
 |
Vastaus #79 : 19.02.2017 klo 16:26:27 |
|
Ja Paulilin sitten tuhri lopussa voiton
Vetikö maaliin mokken käsistä?
|
|
|
|
|
Osterdeich
Poissa
Suosikkijoukkue: Werder
|
 |
Vastaus #80 : 19.02.2017 klo 16:37:14 |
|
Ei ainakaan kaukana siitä ollut
|
|
|
|
|
James Station
Poissa
Suosikkijoukkue: FC Winterthur
|
 |
Vastaus #81 : 19.02.2017 klo 17:16:45 |
|
Hieno mies tuo Stindl. Olisi varmasti ollut tosi vaikeaa pysyä pystyssä tuossa.
|
|
|
|
|
Gollum
Poissa
|
 |
Vastaus #82 : 19.02.2017 klo 17:21:46 |
|
Paska vihellys tuo pilkku minusta. Yleensähän nämä vihelletään 99% boksin ulkopuolellekin vaikka lievästi sisällä olisikin.
Leipzigistähän ei saa tykätä, mutta hienoja pelaajia siellä. Timo Werner on kyllä loistava peluri. Urheilullisuus huippuluokkaa ja todella nopea. Kuulemma ei siltikään varsinainen sentteri Natia ajatellen. Vaikea sanoa miten suoriutuu alhaalla makaavia vastustajia vastaan ja joukkueessa joka pelaa enemmän pallokontrollin kautta. Transfermarktin arvo minusta melko alhainen, kun ikää vasta 20v ja aika hyvät tehot tällä kaudella.
|
|
|
|
|
günthers
Poissa
Suosikkijoukkue: Uli Hoeness
|
 |
Vastaus #83 : 19.02.2017 klo 18:02:27 |
|
Jalo ei osaa futiksen sääntöjä edes vähää alusta. Pohtii, että antaako tuomari Keitalle toisen keltaisen hyötynäkökohtaa noudattaen.
|
|
|
|
|
straiter
Poissa
Suosikkijoukkue: FC Rotkäppchen Sektkellerei Freyburg
|
 |
Vastaus #84 : 19.02.2017 klo 18:25:30 |
|
Timo Werner on kyllä loistava peluri.
Täysi vittulima koko jätkä.
|
|
|
|
|
pallourpoilija
Poissa
Suosikkijoukkue: FC Inter Turku, FC Boda, Fortuna Düsseldorf
|
 |
Vastaus #85 : 19.02.2017 klo 18:31:04 |
|
Ruhrin alueen Kölnille 
|
|
|
|
|
Hodari
Poissa
Suosikkijoukkue: Rahattomat perinneseurat
|
 |
Vastaus #86 : 19.02.2017 klo 18:33:13 |
|
Olipa hieno maali 
|
|
|
|
|
Catweazle
Poissa
Suosikkijoukkue: Stabil bleiben, Oppa! Mach's gut, Erich!
|
 |
Vastaus #87 : 19.02.2017 klo 20:39:52 |
|
Baijerilaisluuseri taisi olla tyytyväinen pisteeseen, joka ei auta Schalkea senttiäkään eteenpäin. Haistahan Weinzierl vittu ja painu helvettiin, vitun nolla!
|
|
|
|
|
Jalkapallokääpiö
Poissa
|
 |
Vastaus #88 : 19.02.2017 klo 20:46:08 |
|
Baijerilaisluuseri taisi olla tyytyväinen pisteeseen, joka ei auta Schalkea senttiäkään eteenpäin. Haistahan Weinzierl vittu ja painu helvettiin, vitun nolla!
Noh noh, pienistä puroista syntyy suuri sarjapaikka. Niin Kölnille kuin Schalkellekin.
|
|
|
|
|
Hodari
Poissa
Suosikkijoukkue: Rahattomat perinneseurat
|
 |
Vastaus #89 : 19.02.2017 klo 20:49:46 |
|
Jokohan Modesten nykyinen formi riittäisi maajoukkuekutsuun seuraaviin peleihin? Vähän tuli yllätyksenä, että miehellä ei ilmeisesti ole ainuttakaan aikuisten maaottelua. Ranskalla ei tietysti ole hyökkääjistä varsinaisesti pulaa, mutta aika painavat näytöt on pöydässä.
|
|
|
|
|
Catweazle
Poissa
Suosikkijoukkue: Stabil bleiben, Oppa! Mach's gut, Erich!
|
 |
Vastaus #90 : 19.02.2017 klo 21:18:50 |
|
Sarjapaikka seurahistorian kalleimmalla, edeltävästä vuodesta yksilötasolla vahvistuneella kaaderilla on aika helvetin vähän. Varsinkin luotsilta, jonka värväys maksoi sivukuluineen noin €5M. Schalke löi kätensä niin syvälle paskatynnyriin, että naamakin on ripulin tahrima. ... toisaalta Heidel ja Weinzierl lupailivat kesällä uudistuksiensa tuovan 20-30 prosentin parannuksen suoritustasoon. Ilmeisesti ilman kaksikkoa Schalke olisi siis about Ingolstadtin tasoa. Heldt ei kaikesta saamastaan kritiikistä huolimatta onnistunut viidessä vuodessa kertaakaan valahtamaan eurokarkeloiden ulkopuolelle. Heidel onnistuu siinä heti debyytikaudellaan. Taikuri.
|
|
|
|
|
günthers
Poissa
Suosikkijoukkue: Uli Hoeness
|
 |
Vastaus #91 : 19.02.2017 klo 23:30:01 |
|
Kickerin mukaan Kölnin toimistolla on Kiinasta lähetetty 40 miljoonan euron tarjous Modestesta. Tuo on hemmetisti rahaa seuralle, mutta ei seura voi ainoaa maalintekoon kykenevää pelaajansa myydä tässä vaiheessa kautta.
|
|
|
|
|
Hodari
Poissa
Suosikkijoukkue: Rahattomat perinneseurat
|
 |
Vastaus #92 : 19.02.2017 klo 23:41:03 |
|
Jollen väärin muista, niin Modestesta tehtiin jo viime kesänä joku tuollainen tarjous Kiinasta, mutta mies itse kieltäytyi siirtymästä ja sen sijaan teki jatkosopparin Köllen kanssa. Onhan tuo tosiaan ihan käsittämätön kasa pätäkkää, mutta samalla voisi heittää hyvästit europaikoille.
e. Tuollaisen rahan muuten voisi saada Englannistakin, ei ehkä ensi kesänä, mutta seuraavana jos tahti pysyy samana. Tuskin haluaa lähteä mihinkään Kiinaan vaikka Kölle möisikin.
|
|
|
|
« Viimeksi muokattu: 19.02.2017 klo 23:45:56 kirjoittanut Hodari »
|
|
|
|
|
günthers
Poissa
Suosikkijoukkue: Uli Hoeness
|
 |
Vastaus #93 : 20.02.2017 klo 00:11:35 |
|
En nyt muista mihin kesäinen siirto kaatui, mutta Modeste oli kyllä lähdössä. Jatkosoppari kovemmalla palkalla lyötiin käteen siirron kariuduttua.
|
|
|
|
|
Griezmann
Poissa
|
 |
Vastaus #94 : 20.02.2017 klo 08:07:30 |
|
Täysi vittulima koko jätkä.
Tähän vahva sama.
|
|
|
|
|
Callit
Poissa
|
 |
Vastaus #95 : 20.02.2017 klo 15:07:29 |
|
Sikäli kun tiedän on Schalke valinnut linjansa ihan sääntöjen mukaan, ja se linja on, että tavoitellaan urheilullista menestystä. Heidel ja Weinzierl ovat nyt vastuussa, ja ihan oma käsitykseni on, että ovat siihen päteviä. Valiettavasti eivät ole mitään sateentekijöitä, mikä näkyy hyvin tämän hetken sarjataulukosta. Mutta jos jotain eeooämmää voi saavuttaa heti, niin se olisi se, että valkulle annetaan työrauha eli aikaa. Liian pitkään on jaettu päteville valmentajille potkuja, sen soisi muuttuneen.
Tunnen toki sympatiaa sillekin suuntaukselle, joka haluaisi seuran pysyvän omista kasvateistaan elävänä yhdistyksenä. - Mut minkäs teet? - Kenties Johannes Virolaisen vitutuksen hetkellä lausuma viisaus lohduttaa: äänestys on pidetty, pulinat pois.
|
|
|
|
« Viimeksi muokattu: 20.02.2017 klo 15:10:25 kirjoittanut Callit »
|
|
|
|
|
Catweazle
Poissa
Suosikkijoukkue: Stabil bleiben, Oppa! Mach's gut, Erich!
|
 |
Vastaus #96 : 20.02.2017 klo 16:43:59 |
|
Sikäli kun sinä tiedät... mutta kun sinä et tiedä.
En myöskään ymmärrä Weinzierlin saamaa luottoa. Rakentuuko se minkään muun kuin sen yhden tähdenlentokauden varaan?
|
|
|
|
|
günthers
Poissa
Suosikkijoukkue: Uli Hoeness
|
 |
Vastaus #97 : 20.02.2017 klo 16:50:09 |
|
Weinzierl ei tosiaan ole vakuuttanut alkuunkaan hyökkäyssuuntaan, kyllähän Schalken materiaalilla pitäisi saada useammin järkeviä hyökkäyssommitelmia luotua. Augsburgissa pystyi hyökkäämään korkeaa linjaa vastaan Hahnin kaltaisilla ravureilla, ja sillä jo pääsi pitkälle kunhan puolustus piti kohtuullisesti.
Onkohan kovinkin optimistista odottaa Goretzkan ja Meyerin jatkavan sopimuksiaan kesään mennessä?
|
|
|
|
|
Catweazle
Poissa
Suosikkijoukkue: Stabil bleiben, Oppa! Mach's gut, Erich!
|
 |
Vastaus #98 : 20.02.2017 klo 16:59:32 |
|
Mä luulen Heidelin rahoittavan Goretzkalla ja Meyerilla paskahankintansa. Mainzilainen ilmoitti myös eilen aikovansa lunastaa vaihtopenkki-/katsomomies Konoplyankan pysyvästi €12Mn hintaan. Kun Bentalebiin menee se noin €20M, Embolosta täytyy maksaa €5Mn erä ja eurokarkeloita ei ole - mistä muualta sitä massia muka löytyisi? Kolasinacin lähtö sykähdyttää myös. Tunnen toki sympatiaa sillekin suuntaukselle, joka haluaisi seuran pysyvän omista kasvateistaan elävänä yhdistyksenä. - Mut minkäs teet? - Kenties Johannes Virolaisen vitutuksen hetkellä lausuma viisaus lohduttaa: äänestys on pidetty, pulinat pois. ... sama mies hyökkäili aina pallokorvien namusetämallia vastaan, mutta saksalaisten laukatessa yhä syvemmälle samaan suuntaan kohautellaan vain harteita. Alles klar.
|
|
|
|
« Viimeksi muokattu: 20.02.2017 klo 17:02:10 kirjoittanut Catweazle »
|
|
|
|
|
günthers
Poissa
Suosikkijoukkue: Uli Hoeness
|
 |
Vastaus #99 : 20.02.2017 klo 17:04:11 |
|
Kolasinacin siirto taitaa olla enää vahvistusta vailla. Konoplyankan pysyvä hankinta on hyvin outoa, sillä eihän miehellä ole löytynyt pelipaikkaa 3-5-2 muodostelmassa. Olisikohan lainasoppariin ujutettu pelimäärä tullut täyteen.
Dormundissa olisi muuten kesällä tarjolla Kolasinacin seuraajaksi Heidelille tuttu mies.
|
|
|
|
|
|
|
|