• FutisForum2 - JalkapalloFutisForum2 - Jalkapallo
Päävalikko

SJK Euroopassa 2017-2018 - Heittämällä jatkoon lohkovaiheesta

Aloittaja Juse-, 16.06.2017 klo 16:27:22

0 Jäsenet ja 1 Vieras katselee tätä aihetta.

10 puukkoa

[uutinen]Otteluun onkin mennyt jo nyt lähes 4000 ennakkolippua ja näyttää että tukea on siten luvassa.[/uutinen]
Eilisestä otteluennakosta. Mihinkään kausareihin ei tainnut sisältyä €ooh-ottelut, joten AM vastannee hyvin pitkälti myytyjen lippujen määrää.

SJK Mediatiimi

Ottelun ennakkolehdistötilaisuus videolla

Paikalla Manuel Roca ja KR:n Willum Thor Thorsson. Mukana kuvaa molempien jengien treeneistä.

Kiljuhanhi

Islannin koutsin elekielestä päättelen, että KR tulee huomenna alussa päälle kuin tavarajuna ja pyrkii tekemään vierasmaalin heti alkuun erittäin aggressiivisesti.

tylerdurden

Tänään mennään! :ylos: Yhden kokonaisen sivun verran oli juttua matsiin ja SJK:hon liittyen tänään Ilkassa. Ja aivan oikeutetusti. Näitä pelejä ei Seinäjoella ole nähty kuin kerran aikaisemmin. Nyt kun ajattelee, oli ottelupäivien vaihtaminenkin melko fiksu veto. Tuulareille annettiin mahdollisuus nähdä sekä Vepsun että SJK:n pelit, ja on jopa todennäköistä, että jokunen Tangomarkkinoilla kesälomaansa viettävä euroopanomistaja tulee katsomaan matsia ja nauttimaan kullitetuista vessoista sekä edullisista janojuomista.

Markisio

Lainaus käyttäjältä: 10 puukkoa - 05.07.2017 klo 21:45:03
[uutinen]Otteluun onkin mennyt jo nyt lähes 4000 ennakkolippua ja näyttää että tukea on siten luvassa.[/uutinen]
Eilisestä otteluennakosta. Mihinkään kausareihin ei tainnut sisältyä €ooh-ottelut, joten AM vastannee hyvin pitkälti myytyjen lippujen määrää.
Haen takkini...
Lupa odottaa siis varsin hyvää tunnelmaa koleasta kelistä huolimatta. Nyt pitäisi löytyä pelirohkeutta alusta saakka, kaappi pitäisi painaa ennen kuin vieraat tottuu pelialustaan. Toiveissa olisi Facundo avaukseen ja 60-70 kohdalla Totti tilalle. Realistisesti 1-1 ja vieraat jatkoon.

rangaistuspotku

Nyt 2 nollapeliä takana. Vieraspelin nähtyäni vaikea uskoa, että nolla pitää kolmannen kerran peräkkäin. Joten vähintään 2 maalia pitää tehdä.

tietäjae

#181
Ilkka edustaa hyvin jälleen. Etusivulta löytää pelkästään uutinen liittyen kolme viikkoa sitten 20 sek ajan kuulluista K18-huuteluista kotipelissä, eikä yhtäkään uutista itse pelistä, joka vielä pelataan Seinäjoella. Toisaalla, esimerkiksi Pohjalaiselta löytyy videohaastatteluina Vuorisen kommentit ja torilta kerättyjä kommentteja VPS:ään liittyen, vaikka itse pelikin on Sloveniassa.

Bajella

Vaasassa on perinteitä ja kulttuuria. Ilman vittuilua ja väheksyntää.

Shanghai

Lainaus käyttäjältä: Markisio - 06.07.2017 klo 11:25:13
Haen takkini...
Lupa odottaa siis varsin hyvää tunnelmaa koleasta kelistä huolimatta. Nyt pitäisi löytyä pelirohkeutta alusta saakka, kaappi pitäisi painaa ennen kuin vieraat tottuu pelialustaan. Toiveissa olisi Facundo avaukseen ja 60-70 kohdalla Totti tilalle. Realistisesti 1-1 ja vieraat jatkoon.
Tällä hetkellä pääkatsomossa ja eteläkatsomossa on kummassakin about 350-400 paikkaa jäljellä. Itäistä katsomoa ei olla avattu. Kannattajapääty luultavimmin melko täynnä.

Hammaskivi

Näillä mennään.

    33 Mihkel Aksalu (GK)(C)
    3 Marc Vales
    5 Dani Hatakka
    7 Timo Tahvanainen
    8 Johannes Laaksonen
    10 Billy Ions
    11 Thomas Hradecky
    18 Jarkko Hurme
    21 Facundo Guichon
    58 Mehmet Hetemaj
    80 Erfan Zeneli

Penkki:
Valakari-Sarajärvi-Ahde-klinda-Totti-Bardanca-Malolo
Ei muuta :)

4-5-2

Zeneliltä voi kysyä neuvoa, miten KR:ää kairataan huolella.

turtle

Vales aloittaa vahvasti. Järkyttävä syöttöhassi.

Jats

Miks SJK ei pelaa omalla koti peliasulla?
Vieläkö vuonna -17 ei saada vierasjoukkueelle viestiä, että millaset peliasut on?

Gawara

20 pelattu ja mitään ei tapahdu? Eikö edes kulmapotkua.

turtle

Lainaus käyttäjältä: Gawara - 06.07.2017 klo 19:23:34
20 pelattu ja mitään ei tapahdu? Eikö edes kulmapotkua.

Muutama kulmapotku saatu. :) Ekat 15 minuuttia aikalailla SJK:n hallintaa. Nyt islantilaisten prässi on alkanut puremaan ja enemmän tai vähemmän hätää kärsimässä oltu reippaat 5 minuuttia. Muutama hyvä kaukolaukaus saarelaisilta, ei vielä sen kummempaa. Pelinrakentelu aika sekaisin tällä hetkellä.

keane

SJK kyllä huono. Yleisöä sentään lähemmäs 3000.

Gawara

Kiitos. Täällä töissä ei näe eikä kuule mistään, forumin varassa.

Kiljuhanhi


F.E.Pääsilta

Pelottaa helvetisti joka kerta kun Vales avaa peliä. Aivan järjettömiä hasseja jo ainakin 3 tähän jaksoon.

AutoBiography

Jaa, tuosta ei lappua?

e. No tulihan se sieltä, vähe viiveellä.

Jats

Hyvää peliä SJK:lta. Tosin Vales ja Laaksonen ei vakuuta..

turtle

Lainaus käyttäjältä: turtle - 06.07.2017 klo 19:26:22
Muutama kulmapotku saatu. :) Ekat 15 minuuttia aikalailla SJK:n hallintaa. Nyt islantilaisten prässi on alkanut puremaan ja enemmän tai vähemmän hätää kärsimässä oltu reippaat 5 minuuttia. Muutama hyvä kaukolaukaus saarelaisilta, ei vielä sen kummempaa. Pelinrakentelu aika sekaisin tällä hetkellä.

Puolen tunnin tienoilla hallinta siirtyi takaisin SJK:lle, mutta eipä tuossa muutamaa puolittaista paikkaa lähemmäksi päästy. Kokonaisuutena kuitenkin kelvollinen puoliaika. Toivottavasti Totti olisi pelikunnossa...

Folkkis

61-39 pallonhallinta. Hyvältä näyttää, pari kertaa vähän avautunu islantilaisten puolustus.

TheJns

Lainaus käyttäjältä: Jats - 06.07.2017 klo 19:22:38
Miks SJK ei pelaa omalla koti peliasulla?
Vieläkö vuonna -17 ei saada vierasjoukkueelle viestiä, että millaset peliasut on?

Islannissa oli molemmilla vieraspaidat. En nyt sitten tiedä kenen kuningasidea tuo housujuttu on kun vierailta kuitenkin luulisi muunkinväriset kuin mustat housut löytyvän.

Tarzan Puyol

On kyllä karmea topparipari pallollisesti. Hatakka ei ensimmäiseen 30 min tainnu saada yhtään yli kahden metrin syöttöä lähellekkään kohdetta? Tätä on kyllä jatkunu ainaki pari peliä.
Toki tämän syynä on Johny. Kaveri ei jumalauta osaa olla pelattavissa ja laittaa topparit, ja koko alakerran, kauheaan  paineeseen ku ei ole syöttöpaikkaa. Mistä seuraa vain pitkiä roiskaisuja tai poikkikentän hasardeja.
Silloin harvoin kun pelattavissa on, on aina naama omaa maalia kohtaan, eikä kääntymistä pallollisena ole nähty sitten mestaruuskauden. Samoin laukauksista on kadonnut täysin potku. Äijällä kuitenkin olis järjetön kanuuna ja potentiaalia niin perkuleesti tulla vitun hyväksi, mutta ei. Mistä ihmeestä mahtaa johtua? Joka kauden kaksi ekaa matsia äijä loistaa ja sitten katoaa varjojen maille. Harmittaa ns. Vitusti