keveli
Poissa
|
 |
Vastaus #1200 : 10.08.2017 klo 12:25:21 |
|
Joiltain tuntuu unohtuvan sekin, että eihän Poolilla ole mitään mahdollisuuksia saada Coutinholle vastaavan tasoista tai edes ihan lähelle samantasoista korvaajaa. Tähän tietysti vaikuttaa nyt myös ajoitus, eli siirtoikkuna on auki enää muutaman viikon, ja siirtomarkkinoiden tilanne, joka on tietyllä tavalla Neymarin siirron myötä ihan sekaisin ja jumissa. Kukaan ei oikein tällä hetkellä tiedä, kuinka paljon mistäkin pelaajasta voisi pyytää tai pitäisi maksaa. Eikä kukaan oikein uskalla myydä, kun ei ole mitään takeita saako hankittua ketään tilalle.
Mutta ylipäätään Liverpool ei ole tällä hetkellä sen statuksen seura, että se pystyisi hankkimaan suoraan Coutinhon tasoisia pelaajia parhaassa iässään. Raha ei ole tässä se oleellinen kysymys, vaan vetovoima. Poolin ainoa mahdollisuus saada huippupelaajia riveihinsä on hankkia pelaajia nuorina raakileina, jotka kehittyvät vuosien kuluessa huipputason pelaajiksi. Tai vaihtoehtoisesti kehittää tällaisia omista junnuista. Näinhän on käynyt Coutinhon kohdalla joka hankittiin £8 miljoonan siirtosummalla raakileena Interistä. Eihän se valmis pelaaja ollut tullessaan, mutta nyt joukkueessa on valmis huipputason pelaaja. Suarezkin oli Ajaxista siirtyessään vielä osittain raakile, jota ihan huippujengit eivät vielä riveihinsä hamunneet, vaan Pool sai hankittua miehen juuri oikealla hetkellä kunnes muutaman vuoden päästä Suarezista tuli yksi maailman parhaista hyökkääjistä. Tuollaisia "löytöjä" Liverpoolin on mahdollista tehdä esim. nyt Coutinhonkin tilalle, mutta ei sentasoista pelaajaa suoraan saada millään hankittua. Tämä tarkoittaa että joukkue heikentyisi rajusti tulevalle kaudelle.
|
|
|
|
|
HolaAmigo
Poissa
|
 |
Vastaus #1201 : 10.08.2017 klo 12:54:03 |
|
ei kassa vielä tyhjä ole.
Erittäin harvinaista, että yritykset rahoittavat "kassasta" yhtääkään tämän luokan investointia. Jos yhtiöllä on velkaa, luuletko että pankkitilillä lepuutellaan sata miljoonaa tienaamassa 0% korkoa (itse asiassa näillä summilla hyvin todenäköisesti pankki veloittaa negatiivisen koron kiitokseksi rahojen pitämisestä tilillä). Aina siellä on takana lainajärjestelyt, olivat ne sitten lyhytaikaisia tai pitkäaikaisia, mutta ei yritykset niin toimi että kurkistetaan kassaan ja katsotaan paljon siellä on rahaa ja sen perusteella sitten törsäillään. Sisään ja ulos meneviä kassavirtoja ajoitellaan, ennustellaan pitkälle tulevaisuuteen, rahoitetaan tietyssä kohtaa, toisessa taas lyhennetään lainaa/ostetaan jotain assetteja yms. Monopolissa ja jollakin Applella nämä suoraan lompakosta maksettavat hankinnat, tosielämä paljon monimutkaisempaa.
|
|
|
|
|
pikkelssi
Poissa
Suosikkijoukkue: LFC, Juve, kaakon kovimmat
|
 |
Vastaus #1202 : 10.08.2017 klo 13:01:45 |
|
Tuollaisia "löytöjä" Liverpoolin on mahdollista tehdä esim. nyt Coutinhonkin tilalle, mutta ei sentasoista pelaajaa suoraan saada millään hankittua.
Ja näin. Tämäkin on sinänsä mielenkiintoinen aihe, lähinnä siksi että kuka olisi uskonut neljä vuotta sitten, jotta heiveröinen brassi joka naarattiin interistä tulisi joskus olemaan Liverpoolin pelille niin tärkeä palanen, tai että hänestä tarjottaisiin lähinnä poskettomia yhdeksännumeroisia summia?  Pointti lähinnä että niin kauan, kuin että joku vakuuttaa ja ensinnäkin vakiinnuttaa paikkansa samalla tavalla kuin nyt esim. Cou on tehnyt, ovat he kaikki vain ja ainoastaan arpoja. Sellaista seppää ei valitettavasti ole vielä keksitty joka koulii jokaisesta hankinnasta huippuluokan pelurin tai että se potentiaalin lunastaminen tapahtuisi edes puoliksi niin tehokkaasti kuin ajatuksissa varmasti siirtohetkellä on ollut. Tämä nyt lähinnä Gerharddille tuomaan vähän perspektiiviä tuohon hourailuun. Siirtojen tekeminen "..järjellä ja mitä on saatavilla." kuulostaa juuri sellaiselta politiikalta mitä joku Hodari ja ehkä varauksin Kenny yrittivät joitakin vuosia sitten Liverpoolissa tehdä. Nämä nyt niitä Coleja, Aurelioita, Poulseneja ja kumppaneita... Kaikkihan tietää miten niissä kävi. Ei jatkoon
|
|
|
|
|
juuk
Poissa
|
 |
Vastaus #1203 : 10.08.2017 klo 13:18:20 |
|
Poolin ainoa mahdollisuus saada huippupelaajia riveihinsä on hankkia pelaajia nuorina raakileina, jotka kehittyvät vuosien kuluessa huipputason pelaajiksi. Tai vaihtoehtoisesti kehittää tällaisia omista junnuista. Tuohon voisi myös lisätä sen, että pitämällä huippupelaajat joukkueessa on helpompi houkutella lisää huippupelaajia mukaan ja sitä "helpompaa" on pitää joukkue metsuriliigassa ja mestaruustaistossa jatkossakin. Saattaahan Coutinho joskus alkaa havitella Espanjan lämpöönkin, mutta ennen sitä pitäisi hyödyntää brassin vetovoima myös joukkueen rakennuksessa.
|
|
|
|
|
Gerhardd
Poissa
|
 |
Vastaus #1204 : 10.08.2017 klo 14:51:07 |
|
Tämä nyt lähinnä Gerharddille tuomaan vähän perspektiiviä tuohon hourailuun. Siirtojen tekeminen "..järjellä ja mitä on saatavilla." kuulostaa juuri sellaiselta politiikalta mitä joku Hodari ja ehkä varauksin Kenny yrittivät joitakin vuosia sitten Liverpoolissa tehdä. Nämä nyt niitä Coleja, Aurelioita, Poulseneja ja kumppaneita... Kaikkihan tietää miten niissä kävi. Ei jatkoon Hourailua, minä olen luokitellut Liverpoolin siirtopolitiikan, aikaa ennen Kloppoa täysin metsään menneeksi ja 70% siirroista enemmän tai vähemmän epäonnistuneeksi. Nyt mitä Kloppo tehnyt, siinä hyvinkin järki, ammattitaito ja osaaminen näkynyt. Uskon kyllä Kloppon löytävän ne oikeat palaset, mitä on saatavilla ja oikeaan hintaan. Tuo Keita keissiä en kylläkään allekirjoita yhtään. Täysin mielenvikainen ja ylihintainen tarjous mitä tehty ja useampikin. Tuo olisi pitänyt unohtaa aikoja sitten. Miehen arvo ei ole Salahia korkeampi. Nuo muutamat korkeat siirtopyynnit ja hinnat ovat sekoittaneen monen foorumistin päät.
|
|
|
|
|
Häckett
Poissa
Suosikkijoukkue: Liverpool FC
|
 |
Vastaus #1205 : 10.08.2017 klo 15:00:58 |
|
Hourailua, minä olen luokitellut Liverpoolin siirtopolitiikan, aikaa ennen Kloppoa täysin metsään menneeksi ja 70% siirroista enemmän tai vähemmän epäonnistuneeksi.
Nyt mitä Kloppo tehnyt, siinä hyvinkin järki, ammattitaito ja osaaminen näkynyt. Uskon kyllä Kloppon löytävän ne oikeat palaset, mitä on saatavilla ja oikeaan hintaan.
Tuo Keita keissiä en kylläkään allekirjoita yhtään. Täysin mielenvikainen ja ylihintainen tarjous mitä tehty ja useampikin. Tuo olisi pitänyt unohtaa aikoja sitten. Miehen arvo ei ole Salahia korkeampi. Nuo muutamat korkeat siirtopyynnit ja hinnat ovat sekoittaneen monen foorumistin päät.
Pakko kysyä että mihin perustat tämän arvion ja montako peliä esim viimekaudella näit Keitalta? Itse oisin hyväksynyt tuon kaupan ehdottomasti kalliillakin, miehen taso oli viime kaudella jo korkea ja täysin oikea palanen olisi Kloppon keskikentälle. 22v kaveri jolla aika vielä kehittyä ja nostaa rima korkealle. Korkeaan hintaan syynä myös se että Rbllä ei ole pakkoa myydä miestä.
|
|
|
|
|
Gerhardd
Poissa
|
 |
Vastaus #1206 : 10.08.2017 klo 15:44:55 |
|
Pakko kysyä että mihin perustat tämän arvion ja montako peliä esim viimekaudella näit Keitalta?
Keskikenttämiehiä saman tason, jotka hiljattain siirtyneet, Bakayoko, Kante, Romeu, Gyeye. Hinta on vallan muuta, normaali. Kyllä minäkin Keitan joukkueeseen ottaisin, mutten tuolla hinnalla mitä kaavailtu, täysin ylihinnoiteltu Ehkä ensikesänä jos ulososto klausuulin , noin 48 M£. Jos hän nyt toisen kauden pelaa, aivan päällikkö tasolla ja sillä voidaan harkita kun näyttänyt tasonsa.
|
|
|
|
|
Mombasa
Paikalla
Suosikkijoukkue: Homovitun huutaminen
|
 |
Vastaus #1207 : 10.08.2017 klo 15:45:08 |
|
Erittäin harvinaista, että yritykset rahoittavat "kassasta" yhtääkään tämän luokan investointia. Jos yhtiöllä on velkaa, luuletko että pankkitilillä lepuutellaan sata miljoonaa tienaamassa 0% korkoa (itse asiassa näillä summilla hyvin todenäköisesti pankki veloittaa negatiivisen koron kiitokseksi rahojen pitämisestä tilillä).
Aina siellä on takana lainajärjestelyt, olivat ne sitten lyhytaikaisia tai pitkäaikaisia, mutta ei yritykset niin toimi että kurkistetaan kassaan ja katsotaan paljon siellä on rahaa ja sen perusteella sitten törsäillään. Sisään ja ulos meneviä kassavirtoja ajoitellaan, ennustellaan pitkälle tulevaisuuteen, rahoitetaan tietyssä kohtaa, toisessa taas lyhennetään lainaa/ostetaan jotain assetteja yms.
Monopolissa ja jollakin Applella nämä suoraan lompakosta maksettavat hankinnat, tosielämä paljon monimutkaisempaa.
Yrityksillä ei nopeasti realisoitavaa omaisuutta, täältäkö luin? Toki kymmeniä miljoonia tuskin, mutta ei yritysten kaikki hankinnat ole lainoilla ostettuja.
|
|
|
|
|
McManaman
Poissa
Suosikkijoukkue: Liverpool
|
 |
Vastaus #1208 : 10.08.2017 klo 15:57:58 |
|
Keskikenttämiehiä saman tason, jotka hiljattain siirtyneet, Bakayoko, Kante, Romeu, Gyeye.
Kanté siirtyi viime kesänä ja hinnat on sen jälkeen tuplaantuneet, joten tuo ei taida enää toimia esimerkkinä, muuten kuin hintojen noususta.
|
|
|
|
|
Captain Oats
Poissa
Suosikkijoukkue: Afrikan tähdet
|
 |
Vastaus #1209 : 10.08.2017 klo 16:11:07 |
|
Joidenkin italolähteiden mukaan Can olisi hylännyt Liverpoolin tarjoaman jatkosopimuksen.
|
|
|
|
|
Jype
Poissa
|
 |
Vastaus #1210 : 10.08.2017 klo 16:13:32 |
|
Keskikenttämiehiä saman tason, jotka hiljattain siirtyneet, Bakayoko, Kante, Romeu, Gyeye. Hinta on vallan muuta, normaali. Kyllä minäkin Keitan joukkueeseen ottaisin, mutten tuolla hinnalla mitä kaavailtu, täysin ylihinnoiteltu Ehkä ensikesänä jos ulososto klausuulin , noin 48 M£. Jos hän nyt toisen kauden pelaa, aivan päällikkö tasolla ja sillä voidaan harkita kun näyttänyt tasonsa.
Romeu ei kyllä Southamptoniin siirtyessään ollut vielä lähelläkään nykyistä tasoaan. Chelseassa pelatessaanhan tuo kärsi 12/13 sesongin puolivälissä kauden päättävän leikkausta vaatineen polven ristisidevamman ja pelasi siitä kuntouduttuaan kaksi keskinkertaista lainakautta La Ligassa ja Bundesligassa ennen alennuskorihintaista £5M siirtoaan Southamptonin riveihin. Kyseessähän on ehdottomasti yksi parhaista siirroista Valioliigassa viimeisen muutaman vuoden aikana, mutta lähtökohdat siirron aikana olivat jotain ihan muuta kuin muilla noista mainitsemistasi pelaajista. Sanoisin, että yhdelläkään CL-sijoista haaveilevalla seuralla ei esimerkiksi tuon Romeun kanssa olisi ollut varaa Southamptonin ottamaa riskiä ottaa, vaan noinkin kriittiselle paikalle avauksen rooliin haetaan kärkipään seuroissa mahdollisimman varmoja onnistujia ja niistä yleensä täytyy myös kovaa hintaa maksaa. Kantella oli muuten sopimuksessaan ulosostopykälä ja se on ainoa syy, minkä takia tuo niin halvalla irtosi.
|
|
|
|
|
Häckett
Poissa
Suosikkijoukkue: Liverpool FC
|
 |
Vastaus #1211 : 10.08.2017 klo 16:17:15 |
|
Keskikenttämiehiä saman tason, jotka hiljattain siirtyneet, Bakayoko, Kante, Romeu, Gyeye. Hinta on vallan muuta, normaali. Kyllä minäkin Keitan joukkueeseen ottaisin, mutten tuolla hinnalla mitä kaavailtu, täysin ylihinnoiteltu Ehkä ensikesänä jos ulososto klausuulin , noin 48 M£. Jos hän nyt toisen kauden pelaa, aivan päällikkö tasolla ja sillä voidaan harkita kun näyttänyt tasonsa.
Bakayokoon Poolilla ei olisi ollut mtn saumaa, Kanteen ei myöskään. Romeu? Ei riitä... Gyeye pelaa Evertonissa ja mieheen ei olisi mtn mahdollisuutta. Epärealistisia siis jokainen... Ensi kesänä jos mies pelaa loisto kauden niin siellä on muitakin suuria haaskalla. Montako peliä oot Keitalta nähnyt?
|
|
|
|
|
Captain Oats
Poissa
Suosikkijoukkue: Afrikan tähdet
|
 |
Vastaus #1212 : 10.08.2017 klo 19:05:07 |
|
|
|
|
|
|
Epäonnensoturi
Poissa
|
 |
Vastaus #1213 : 10.08.2017 klo 22:17:40 |
|
Joidenkin italolähteiden mukaan Can olisi hylännyt Liverpoolin tarjoaman jatkosopimuksen.
Ainakaan ECHO:sta tms. ei löydy yhtään mitään. Olettaisin, että mm. James Pearcella olisi ollut jotakin sanottavaa jos asiassa on mitään. Huomenna olisi sitten Poolin telkusta ensimmäinen Gerrardin valmentama virallinen peli Poolin U18-joukkueen managerina. KO klo:13 joten jos on aikaa ja kiinnostusta, niin siitä sitten vaan.
|
|
|
|
|
Epäonnensoturi
Poissa
|
 |
Vastaus #1214 : 10.08.2017 klo 22:43:51 |
|
Kentille ansaittu jatkopahvi.  Kent on ollut varsin hyvä nyt harjoituskaudella, joten paikka ykkösjoukkueessa alkaa olla ansaittu. Pelejä on tällä kaudella paljon, joten jos pysyy kunnossa, niin ihan mukaviin minuutteihin on kaikki mahdollisuudet.
|
|
|
|
|
McManaman
Poissa
Suosikkijoukkue: Liverpool
|
 |
Vastaus #1215 : 11.08.2017 klo 08:31:57 |
|
Echon mukaan Coutinho ja Sturridge missaavat Watford ottelun loukkiensa takia, mutta Henderson on parantunut viruksestaan pelikuntoon. Ei siis yllätyksiä (positiivisia tai negatiivisia) tämän osalta.
|
|
|
|
|
Knight
Poissa
Suosikkijoukkue: Reppana-modet
|
 |
Vastaus #1216 : 11.08.2017 klo 09:08:10 |
|
Huomenna olisi sitten Poolin telkusta ensimmäinen Gerrardin valmentama virallinen peli Poolin U18-joukkueen managerina. KO klo:13 joten jos on aikaa ja kiinnostusta, niin siitä sitten vaan.
Kick-off on klo 15 Suomen aikaa. Vastassa on vieraissa Derby County. Myös U23 aloittaa kautensa tänään illalla Swansea Cityn vieraana klo 21. Sekin näkyy LFCTV GO:lta. e: U23-joukkueesta loukkaantuneena sivussa ovat Harry Wilson (kantapää), Cameron Brannagan (murtunut käsi), Bobby Adekanye (reisivamma) ja Juanma (lihasvamma). Rhian Brewster on palannut täyteen pelikuntoon keväisen loukkaantumisen jälkeen.
|
|
|
|
« Viimeksi muokattu: 11.08.2017 klo 09:36:25 kirjoittanut Knight »
|
|
|
|
|
Pesso
Poissa
|
 |
Vastaus #1217 : 11.08.2017 klo 09:17:54 |
|
Kentin jatkosoppari, vaikka suurella todennäköisyydellä onkin enimmäkseen moneyball-vipu saada siitä ensi kesänä 10 miljoonaa Bournemouthilta, on hieno juttu sikäli, että kaveri on varmaan monen muun junnun tavoin keikkunut siinä rajoilla, että urkeneeko ura vai ei. On tehnyt kuitenkin suhteellisen hyvää jälkeä käsittääkseni aina pelatessaan (lainalla ja nyt Pre seasonilla), eli käytännössä pelannut itsensä kuvioihin ja suunnitelmiin. Tämän sopparin myötä siis tosiaan seuraava siirto suuntautuu valioseuraan tai champparin kärkipäähän. Tai sitten tietysti ihan Liverpoolin pelaavaan kokoonpanoon.
Allekirjoittaneen "pettämättömään" jalkapallosilmään Kent on kuitenkin ehkä aavistuksen liiaksi "perusbritti", jotta ura ihan kirkkaimmassa auringossa urkenisi. Kuten monet vastaavat pelaajat, sen ominaisuudet ovat hyvällä tasolla. On nopeutta, voimaa ja taitoakin, mutta nähtäväksi jää, onko kykyä lopulta tehdä kentällä oikeita ratkaisuja. Käytännössä tuo näyttäytyy siten, että pelaaja "pörrää" kyllä kentällä näyttävästi, mutta oikein mitään valmista ei tule. Jos pelaajaa pidetään huippuna, tulisi sitä sitten periaatteessa verrata vaikka parikymppiseen pörröpää-Coutinhoon, josta näki ekasta pallokosketuksesta lähtien, että ainoatakaan estettä huipulle nousemiselle ei käytännössä ole. Rant over.
|
|
|
|
|
Pläkä
Poissa
Suosikkijoukkue: Alan Shearerin ja Gary Maccan hiukset
|
 |
Vastaus #1218 : 11.08.2017 klo 09:35:31 |
|
Kentin jatkosoppari, vaikka suurella todennäköisyydellä onkin enimmäkseen moneyball-vipu saada siitä ensi kesänä 10 miljoonaa Bournemouthilta, on hieno juttu sikäli, että kaveri on varmaan monen muun junnun tavoin keikkunut siinä rajoilla, että urkeneeko ura vai ei. On tehnyt kuitenkin suhteellisen hyvää jälkeä käsittääkseni aina pelatessaan (lainalla ja nyt Pre seasonilla), eli käytännössä pelannut itsensä kuvioihin ja suunnitelmiin. Tämän sopparin myötä siis tosiaan seuraava siirto suuntautuu valioseuraan tai champparin kärkipäähän. Tai sitten tietysti ihan Liverpoolin pelaavaan kokoonpanoon.
Allekirjoittaneen "pettämättömään" jalkapallosilmään Kent on kuitenkin ehkä aavistuksen liiaksi "perusbritti", jotta ura ihan kirkkaimmassa auringossa urkenisi. Kuten monet vastaavat pelaajat, sen ominaisuudet ovat hyvällä tasolla. On nopeutta, voimaa ja taitoakin, mutta nähtäväksi jää, onko kykyä lopulta tehdä kentällä oikeita ratkaisuja. Käytännössä tuo näyttäytyy siten, että pelaaja "pörrää" kyllä kentällä näyttävästi, mutta oikein mitään valmista ei tule. Jos pelaajaa pidetään huippuna, tulisi sitä sitten periaatteessa verrata vaikka parikymppiseen pörröpää-Coutinhoon, josta näki ekasta pallokosketuksesta lähtien, että ainoatakaan estettä huipulle nousemiselle ei käytännössä ole. Rant over.
Eri mieltä. Coutinho oli juniorina jo erittäin poikkeava talentti, mutta ei Kent poikkea perusominaisuuksiltaan esimerkiksi Luis Suarezista parikymppisenä. Ikävuosina 20-22 tapahtuva kehitys on kaiken kannalta ratkaisevaa. Jos näin tulevina vuosina Kent murtautuu avauskokoonpanoon Valioliiga-seurassa ja parantaa peruspelaamistaan löytäen samalla lisäelementtejä erityisominaisuuksiinsa, niin kuka tietää. Oma arvaus on että Kent pelaa kelvollisen Valioliiga-uran, mutta ei tule tähdeksi.
|
|
|
|
|
Pesso
Poissa
|
 |
Vastaus #1219 : 11.08.2017 klo 10:12:20 |
|
Eri mieltä. Coutinho oli juniorina jo erittäin poikkeava talentti, mutta ei Kent poikkea perusominaisuuksiltaan esimerkiksi Luis Suarezista parikymppisenä. Ikävuosina 20-22 tapahtuva kehitys on kaiken kannalta ratkaisevaa. Jos näin tulevina vuosina Kent murtautuu avauskokoonpanoon Valioliiga-seurassa ja parantaa peruspelaamistaan löytäen samalla lisäelementtejä erityisominaisuuksiinsa, niin kuka tietää.
Oma arvaus on että Kent pelaa kelvollisen Valioliiga-uran, mutta ei tule tähdeksi.
Samaa mieltä olen siis siitä, että Kentillä on ihan hyvät saumat olla uusi Robert Snodgrass tms. Eli mahdollisuudet uraan, josta suomalainen ammattipelaaja voi enimmäkseen vain haaveilla, ovat olemassa. Ja toisaalta olen samaa mieltä myös siitä, että pelaajien lopullisia "henkisiä" ominaisuuksia on täältä näppäimistön takaa mahdoton arvioida. Varsinkin tietyissä pelaajatyypeissä (mm. maalintekijänäädät ja keskikenttäkenraalit). Vaikkapa Harry Kanen peruspelissä aika harva juttu viittaa siihen että kyseessä on luultavasti valioliigan tuleva ykköspyssy kautta aikojen. Eli toki Kentillä on mahdollisuudet kehittyä erityisesti tekemään oikeita juttuja kentällä riittävällä tasolla. Vaikkapa Henderson on luonut uransa tällä metodilla. Pystyy tekemään, mitä vaaditaan, mutta ei räjäytä koko pankkia. Todennäköisesti vain sitten Kentillä ei kyllä ole tosiaan tuota mainittua "hyvä plus" -tasoa parempaa pelikäsitystä ja niin edelleen. "Tilastollisesti" ajateltuna mahdollisuudet siihen, että Englannissa futisoppinsa saanut nopea laituri on poikkeuksellisen taitava myös taktisesti, ovat nykyään valitettavasti aika pienet. Jännä, että otit juuri Suarezin vertailukohdaksi. Minulla ei ole nuoresta Suarezista juuri muuta käsitystä, kuin että ei alkujaan pidetty Uruguayssa ihan niin kovana talenttina, kuin mitä saatiin, ja että toki Pistolero sitten jo Hollannissa teki parikymppisenä kasapäin maaleja. Mutta onhan suuri osa Luisin taidoista mielestäni enimmäkseen ihan puhdasta jalkapalloneroutta, eikä niinkään opin tulosta. Kypsyminen ja valmennus on ehkä auttanut sitä enimmäkseen nimenomaan hillitsemään hermojaan ja keskittymään paremmin. Mutta ei sille kukaan ole voinut Newcastle-matsin 60 metrin selän takaa tulevan syötön haltuunottoa täydessä vauhdissa opettaa. Tai vielä tärkeämmin ajoituksia ja tilantajuaan, joka on mielestäni jopa rotan paras ominaisuus. Eli siis esimerkiksi se, miten se tulee linjasta palloa vastaan ja kääntyy siten, että on kaikkien huomaamatta aiheuttanut koko linjaan ison epätasapainon ja omille ylivoiman.
|
|
|
|
|
AndyLove
Poissa
Suosikkijoukkue: JäPS & Liverpool
|
 |
Vastaus #1220 : 11.08.2017 klo 10:21:26 |
|
Niiden harvojen esiintymisten perusteella mitä olen nähnyt en näe mitään syytä miksei Kent voisi kehittyä maajoukkue tason pelaajaksi, joka pelaa koko uransa Liverpoolissa voittaen muutaman liiga- ja CL-mestaruuden maailmanmestaruuden kaveriksi. Toivottavasti saa peliaikaa Wilsonin ja Woodburnin ohella tulevalla pitkällä kaudella.
|
|
|
|
|
Jype
Poissa
|
 |
Vastaus #1221 : 11.08.2017 klo 10:36:06 |
|
Niiden harvojen esiintymisten perusteella mitä olen nähnyt en näe mitään syytä miksei Kent voisi kehittyä maajoukkue tason pelaajaksi, joka pelaa koko uransa Liverpoolissa voittaen muutaman liiga- ja CL-mestaruuden maailmanmestaruuden kaveriksi. No nyt 
|
|
|
|
|
Jamottis
Poissa
|
 |
Vastaus #1222 : 11.08.2017 klo 10:37:22 |
|
Niiden harvojen esiintymisten perusteella mitä olen nähnyt en näe mitään syytä miksei Kent voisi kehittyä maajoukkue tason pelaajaksi, joka pelaa koko uransa Liverpoolissa voittaen muutaman liiga- ja CL-mestaruuden maailmanmestaruuden kaveriksi. Toivottavasti saa peliaikaa Wilsonin ja Woodburnin ohella tulevalla pitkällä kaudella.
Taas ajankohtainen tähän aikaan vuodesta. 
|
|
|
|
|
Captain Oats
Poissa
Suosikkijoukkue: Afrikan tähdet
|
 |
Vastaus #1223 : 11.08.2017 klo 10:45:06 |
|
Echon mukaan Coutinho ja Sturridge missaavat Watford ottelun loukkiensa takia, mutta Henderson on parantunut viruksestaan pelikuntoon. Ei siis yllätyksiä (positiivisia tai negatiivisia) tämän osalta.
Coutinhon ja Lallanan ollessa sivussa on yläkuusikko aika varmasti muodossa: Mane Firmino Salah Gini Hendo Can Ainoa mielenkiintoinen asia kokoonpanoon liittyen on laitapakkien valinta, kun molemmille laidoille on peräti 3 vaihtoehtoa, jotka noita paikkoja pelasivat preseasonilla. Toppariparina avaa varmasti Lovren-Matip ja maalissa melkein yhtä varmasti Mignolet.
|
|
|
|
|
McManaman
Poissa
Suosikkijoukkue: Liverpool
|
 |
Vastaus #1224 : 11.08.2017 klo 10:47:35 |
|
Coutinhon ja Lallanan ollessa sivussa on yläkuusikko aika varmasti muodossa: Mane Firmino Salah Gini Hendo Can
Ainoa mielenkiintoinen asia kokoonpanoon liittyen on laitapakkien valinta, kun molemmille laidoille on peräti 3 vaihtoehtoa, jotka noita paikkoja pelasivat preseasonilla. Toppariparina avaa varmasti Lovren-Matip ja maalissa melkein yhtä varmasti Mignolet.
Veikkaan että laidoilla pelaa Moreno ja TAA, Milner tulee vaihdosta sisään keskikentälle.
|
|
|
|
|
|
|
|