Aika tarkkaan voi sanoa mikä merkitys on jos pelissä tulee pari minuuttia ennen loppua 7-0. Etenkin La Ligassa, jossa maalierovertailuun mennään vasta jos pisteet ja keskinäiset menee tasan.
Melkoista.
Ensin oli puhe 3-1 ja 4-1 maaleista ja nyt ollankin sitten jo hypoteettisisä 7-0 maaleissa kiinni (joita Messi ei luonnollisestikaan tehnyt ainuttakaan, ja tuskin teki juuri kukaan muukaan), jotta saataisiin argumentille arvoa edes vähää alusta.
Enivei, kuvittelin, että tämä olisi yksinkertainen konsepti, mutta kaivetaan nyt vielä vähän vahvempaa rautalankaa esiin niin ne luokan hitaammatkin oppilaat saavat ehkä ajatuksesta kiinni.
Esimerkki:
Girona vs Real viime viikonloppuna. Real johtaa ekan puoliskon jälkeen 0-1.
Olisivatko lisäjohtomaalit 0-2 ja 0-3 jne. olleet merkityksettömiä loppuvihellyksen soidessa?
Eivät, koska nyt pelin jälkeen tiedämme, että Girona täysin ansaitusti tuli ja meni ohi ja lopputulema oli se, että SYKSYN RATKAISUPELISSÄ Real menetti kolme tärkeää sarjapistettä.
0-2 tai 0-3 maalit olisivat hyvin todennäköisesti katkaisseet Gironan pyristelyt alkuunsa.
Siksi niitä on tärkeää tehdä vaikka ne eivät välttämättä jää historian kirjoihin merkittynä voittomaaleiksi.
Hyökkäys on paras puolustus. Ja näin.
Capisce?
Rivien välistä voi aina lukea mitä tahansa, mutta minun tekstejä ei kannata yrittää lukea rivienvälistä, kun se toistuvasti menee täysin pieleen. Vika voi toki olla kirjoittajassa siinä missä lukijassakin.
Fair enough, mutta turha pyristellä tässä tapauksessa, jossa implikaatiosi oli päivänselvä.
Real pelasi viime kaudella 60 peliä, joka on Ronaldon viime kaudesta puhuttaessa ainut oikea luku. Jollain keskiarvoilla ei ole mitään painoarvoa tuossa kontekstissa.
wat?
Puhe oli sarjapelien ja cup-pelien
yleisestä osuudesta seurajoukkuekauden kaikista peleistä ja tässä kohtaa laskenta pitäisikin suorittaa sitten jonkun tietyn maan yksittäisen joukkueen ja yksittäisen kauden osalta mukaanlukien harjoituspelit ja normaalikauden ulkopuolella pelattavat cup-hontsät?
Sanattomaksi vetää. Tai no, ei oikeastaan vedä. Tautologiaa a'la Eiccu. Onnistuu sekä huvittamaan että kummaksuttamaan samaan aikaisesti

kiva, että saan foorumilta lukea mikä on tilasto.
Olkaapa hyvä. Toivottavasti olemme nyt jatkossa samalla sivulla asian suhteen.
Tilastot on mitä on ja ne joskus sopii kontekstiin ja toisinaan ei. Mutta jos sanoo, että 22 peliä kuudestakymmenestä on noin 30%, niin se on tarkoituksellista väärin pyöristämistä tai puutteellista laskutaitoa. Epäilen ensimmäistä.
Tähän riittänee nuorison suosima, ääneen nauramista tarkoittava akronyymi eli 'lol'.
Syksyn ratkaisupeleissä Ronaldo ei pelannut Euroopan supercupissa kuin muutaman minuutin loukkaantumisen jäljiltä. Espanjan supercupissa teki pystin ratkaisseen maalin Barcaa vastaan. CL alkulohkossa teki voittomaalit kahdessa ensimmäisessä pelissä ja Spursia vastaan teki sen tasapelipisteen tuoneen maalin. La Ligassa vain yksi maali kuuteen peliin - luonnollisesti viime hetkien voittomaali sekin. Ei siis parasta Ronaldoa, mutta nimen omaan noissa cup-kilpailuissa on ollut aika isossa roolissa.
En puhunut kaudenalusharjoitushöntsistä yms. whocares-matskusta vaan RATKAISUPELEISTÄ ja niissä Ronaldo on tehnyt yhden maalin ja Messi 12, mikä näkyy aika lailla suoraan sarjataulukossa 8 pisteen erona tässä kohtaa.
CL:n puolella meno on ollut toki parempaa, ja siitä silinterin nosto Ronaldon suuntaan, silvuplee.