Kim Suomisen ponnari
Paikalla
Suosikkijoukkue: Ainoastaan omien sarjojensa mestarit
|
 |
Vastaus #3275 : 23.09.2018 klo 14:02:11 |
|
Ihan helvetin ihanaa kun saatiin ne "oman kylän pojat" kentälle, kuten jatkuvasti kuulee toivottavan. Tuloksellisesti vaan täyttä paskaa.
Jos lähdetään isolla haravalla puhumaan niin tämä nykyinen surkeushan starttasi nimenomaan siinä vaiheessa kun Beni päästettiin lähtemään ja formaatio vaihtui yhden kärjen systeemiksi ja keskikentällä alkoi melkoinen myräkkä. Jossain vaihtoehtoisessa rinnakkaistodellisuudessa jos Furkan viereen oltaisiin peleissä istutettu kuka tahansa kolmikosta Järvistö/Viholainen/Ansu, olisi varmasti maaleja enemmän viimeiseen seitsemään peliin kuin tämä säälittävä (sitäkin hienompi tosin) yksi, eikä päästettyjen sarake olisi ottanut sen enempää osumaa. Vesku ja valmennus voi sitten tämän meneillään olevan syöksylaskun ottaa ihan omaan piikkiinsä kun ei BK9:lle korvaajaa hankittu eikä valmennus tiennyt mitä käsissä olevien pelaajien kanssa voisi paremmin/eri lailla tehdä. Jos Inter tässä säilyy sarjassa kauden päätteeksi niin en tule kuitenkaan hirveän paljon kritisoimaan tuota hankintapolitiikkaa. Mäenpää, Koponen, Hoskonen ja vehreämmille pelikentille siirtynyt Källman, kuitenkin ottivat kaikki tällä kaudella isoja harppauksia laadullisesti eteenpäin ja mikä parasta, näistä kaksi (eiköhän Koppikin jää jos ykköskassarin paikka luvataan) ensimmäistä jatkaa mitä suurimmalla todennäköisyydellä jengissä myös ensi kaudella.
|
|
|
|
« Viimeksi muokattu: 23.09.2018 klo 14:05:51 kirjoittanut Kim Suomisen ponnari »
|
|
|
|
|
lentävä emiraatti
Poissa
Suosikkijoukkue: Football Club International Turku & Soton
|
 |
Vastaus #3276 : 23.09.2018 klo 14:27:59 |
|
Kaikesta pessimismistä huolimatta sarjapaikan suhteen olisin edelleen levollisin mielin ja syy on päävastustajien otteluohjelmassa. Esim SJK pelaa vielä top-3:sta vastaan ennen päätöskierroksen keskinäistä ja odotuksena ei saa noista peleistä pistettäkään. Samoin jarrujen peruspeli ei ole parantunut juurikaan ja loppuohjelma tuo vastaan kolme top-nelosesta. Tepsi on derbyjä lukuunottamatta kerännyt vieraista kokonaiset 2 tasuripistettä ja tänään sen hävitessä MIFKille ero säilyisi seitsemässä pisteessä, kun neljä peliä on jäljellä. Tuota ei oteta kiinni. Maarianhaminalaisilla on helpoin loppu, kun pääsevät pelaamaan Kemiä ja molempia turkulaisia vastaan. En ihmettelisi, vaikka MIFK nousisi Interinkin ohi. Toki uskon myös siihen, että Inter saa vielä muutaman (tasuri)pinnan raavittua. Kemi, MIFK ja SJK on kaikki voitettu kahdesti, eikä Lahellekaan ole hävitty. Mitalitaiston honakilta tuskin tulee pistettäkään. Tällä hetkellä Interin pistemäärä muuten on täsmälleen sama 32, jolla jouduttiin karsintaan 2016. 33 pistettä on edelleen raja, jolla yksikään joukkue ei ole Veikkausliigasta pudonnut  ps. Se, että tälläisiä pitää edes miettiä -> Kaikki ulos!
|
|
|
|
|
Jalitsumies
Poissa
Suosikkijoukkue: Nigel Winterburnin munat ja pekoni
|
 |
Vastaus #3277 : 23.09.2018 klo 20:17:40 |
|
Interin päärahoittaja Joakim Håkans on tehnyt rahansa myymällä puolustusvoimien miinalaivoja venäläistaustaiselle Airiston helmi -yritykselle ja työllistämällä aasialaisia merimiehiä, joille maksetaan noin 200€ kuussa nostamalla samalla valtiontukia.
Kauanko te Interin fanit aiotte katsella tällaista touhua vai nautitteko siitä, kun joukkuetta pyöritetään likaisella rahalla? Ymmärtääkseni ainakin osa faneista on hyvin vasemmistolaisia, joten ehkä Suomen miinalaivojen myynti venäläisille on hyvä juttu.
Mitäs mieltä olette Håkansista ja näistä busineksista ylipäätään?
|
|
|
|
|
Hiljainen kostaja
Poissa
Suosikkijoukkue: TuPV, FC Inter, FC Inter M35
|
 |
Vastaus #3278 : 23.09.2018 klo 20:36:08 |
|
Interin päärahoittaja Joakim Håkans on tehnyt rahansa myymällä puolustusvoimien miinalaivoja venäläistaustaiselle Airiston helmi -yritykselle ja työllistämällä aasialaisia merimiehiä, joille maksetaan noin 200€ kuussa nostamalla samalla valtiontukia.
Kauanko te Interin fanit aiotte katsella tällaista touhua vai nautitteko siitä, kun joukkuetta pyöritetään likaisella rahalla? Ymmärtääkseni ainakin osa faneista on hyvin vasemmistolaisia, joten ehkä Suomen miinalaivojen myynti venäläisille on hyvä juttu.
Mitäs mieltä olette Håkansista ja näistä busineksista ylipäätään?
Hoh-hoijaa nyt taas. Menepäs takaisin mistä tulitkin, asiakirjoittaja.
|
|
|
|
|
SuperL
Poissa
|
 |
Vastaus #3279 : 23.09.2018 klo 20:38:36 |
|
Interin päärahoittaja Joakim Håkans on tehnyt rahansa myymällä puolustusvoimien miinalaivoja venäläistaustaiselle Airiston helmi -yritykselle ja työllistämällä aasialaisia merimiehiä, joille maksetaan noin 200€ kuussa nostamalla samalla valtiontukia.
Kauanko te Interin fanit aiotte katsella tällaista touhua vai nautitteko siitä, kun joukkuetta pyöritetään likaisella rahalla? Ymmärtääkseni ainakin osa faneista on hyvin vasemmistolaisia, joten ehkä Suomen miinalaivojen myynti venäläisille on hyvä juttu.
Mitäs mieltä olette Håkansista ja näistä busineksista ylipäätään?
Eiköhän Puolustusvoimat ole ottanut huomioon huutokaupatessaan vanhoja aluksia että ne saattavat päätyä ihan minkälaisiin käsiin tahansa. Jos eivät niin on kyllä lyhytnäköistä porukkaa. Toki ikävältä kuullostaa myydä venäläisille PV:n ikivanhaa materiaalia ja hyvät otsikot siitä saa, mutta tiedä sitä paljonko Vanja-setä vanhoista proomuista hyötyy. Maakaupoista venäläisille voidaan olla montaa mieltä mutta se taas on aivan offtopic. Sulla varmasti oli lopuille väitteille joku lähde mutta enempää en ota tähän provoon kantaa.
|
|
|
|
|
Nerazzurri
Poissa
Suosikkijoukkue: Inter
|
 |
Vastaus #3280 : 23.09.2018 klo 20:57:47 |
|
Ja noista merimiehistä ei kannata jauhaa kun tietoa ei näytä olevan. Mutta hyvää yritystä myös jalitsumieheltä. Liittyy Interiin miten?
|
|
|
|
|
Niistaja
Poissa
Suosikkijoukkue: Kusitauko!
|
 |
Vastaus #3281 : 23.09.2018 klo 22:47:07 |
|
Mukavaa uutta vkoa kaikille Interihmisille, muut voi oikeastaan painuu vittuun. Tulossa on edarilla kahden kotiottelun satsi, ensin keskivkona FC Lahti, ja lauantaina MIFK, kuus pojoa toivottavasti! Inter2:lla perjantaina paikka ottaa sarjatason petaava voitto, vieraspelistä yläkentällä Adrianon Åboa vastaan. A-juniorit pelaavat lauantaina kotipelin FC Espoota vastaan, ja voitolla juhlitaan pronssia, Turun herruus on jo ratkennut aikoja sitten. -Tänään Ilvestä vastaan vieraissa ei auttanut, ei niin Kangaslahden maali, Mastokankaan osallistuminen, kuin Musen elegantti liikkuminenkaan, vaan tappio tuli, Aamulehden suorana näyttämässä ottelussa. B-junnut pelaavat myöskin lauantaina, ja kotona vastaan asettuu Palloveikot Tampereelta, voittamalla ottelun varmistetaan paikka tulevan talven SM-karsintoihin. B2:nen taistelee derbyn samaan aikaan, entisen Interin maalivahdin Jani Johanssonin joukkuetta vastaan, jota tosin taitaa tällä hetkellä johtaa, ex-Inter kapteeni Kim Suominen, mutta voitolla voitetaan koko sarja, ja sielläkin pykälää ylemmäksi. Tän voi myös kuvata ja lähettää eteenpäin, jos haluaa, ketään ei toruttu tätä kirjoittaessa, ja hyvin menee!  ps. avaustoive/veikki keskelle viikkoa: Koppi Arttu-Arska-Penni-Tatu Niilo-Kaan-Kunkku Muksu Albi-Lassi
|
|
|
|
|
Overlord
Poissa
|
 |
Vastaus #3282 : 24.09.2018 klo 05:21:25 |
|
Interin päärahoittaja Joakim Håkans on tehnyt rahansa myymällä puolustusvoimien miinalaivoja venäläistaustaiselle Airiston helmi -yritykselle ja työllistämällä aasialaisia merimiehiä, joille maksetaan noin 200€ kuussa nostamalla samalla valtiontukia.
Kauanko te Interin fanit aiotte katsella tällaista touhua vai nautitteko siitä, kun joukkuetta pyöritetään likaisella rahalla? Ymmärtääkseni ainakin osa faneista on hyvin vasemmistolaisia, joten ehkä Suomen miinalaivojen myynti venäläisille on hyvä juttu.
Mitäs mieltä olette Håkansista ja näistä busineksista ylipäätään?
Konsernihan on järjesteltykin kuin suoraan Li:n oppikirjoista. Suomeen rekisteröity Oy tuottaa hienosti tappiota jottei tarvitse maksaa veroja ja voitot nostetaan Viron kautta. Yritysryppään todellisesta tllasta on hankala päästä jäljille koska Alfonsseja vaivaa ns. "Valavuori" -tauti jossa tulostietoja ei ole ehditty toimittaa tärkeämpien ja suurempien linjojen viedessä kaiken ajan. Uutta Sally Albatrossia odotellessa. Nyt kun sisääntuloväylätkin on bisneskaverien hallussa niin joku näppärä pikkuonnettumuus niin pääsevät taas hillottamaan piikki auki.
|
|
|
|
|
Kim Suomisen ponnari
Paikalla
Suosikkijoukkue: Ainoastaan omien sarjojensa mestarit
|
 |
Vastaus #3283 : 24.09.2018 klo 05:31:52 |
|
Sympaattista miten töpselit tulee rinta rottingilla uhoamaan jostain hämärän talouspuolen bisneksistä, samalla kun oma joukkue doeroi vielä kymmenisen vuotta sitten täysin puhtain paperein (Karilta ja Jussilta lisätiedot) operoineen Sairasen rahoilla.
|
|
|
|
|
Pököpeura
Poissa
|
 |
Vastaus #3284 : 24.09.2018 klo 09:17:21 |
|
Sympaattista miten töpselit tulee rinta rottingilla uhoamaan jostain hämärän talouspuolen bisneksistä, samalla kun oma joukkue doeroi vielä kymmenisen vuotta sitten täysin puhtain paperein (Karilta ja Jussilta lisätiedot) operoineen Sairasen rahoilla.
Se ero on siinä, että Inter = Håkans seuran alusta hamaan loppuun. Jos perheen muut bisnekset menee kuralle, jalkapalloseuran nykyisen kaltaisen toiminnan tulevaisuus on uhattuna.
|
|
|
|
|
Vahanukke
Poissa
Suosikkijoukkue: Johan Cruyff Boozing Society
|
 |
Vastaus #3285 : 24.09.2018 klo 11:45:01 |
|
Se ero on siinä, että Inter = Håkans seuran alusta hamaan loppuun. Jos perheen muut bisnekset menee kuralle, jalkapalloseuran nykyisen kaltaisen toiminnan tulevaisuus on uhattuna.
Muitakin uhkia on: meteoriitti putoaa kaikkien seurassa työskentelevien päähän, maailmansota, hallitus kieltää jalkapallon... olen jalkapallokannattaja, en ennustaja. Ajankohtaisempi ongelma Interissä on: vieläkö tehdään tällä kaudella maali? 
|
|
|
|
|
David Rancan
Poissa
|
 |
Vastaus #3286 : 24.09.2018 klo 12:01:23 |
|
Alfons Håkans nimi tulee säilymään maailman tappiin, se on varma vaikka pulloseuralaiset sanoo mitä vaan. mutta mitä mieltä ollaan jos meidän uusiksi edustuksen päävalkuiksi, tulisi nykyään EIF:fiä valmentava NUORI Espanjalais kaksikko.........EIF:in pelit alkoi taso pudota kun tuli seuralla tietoon, että hakevat pestiä   ??
|
|
|
|
|
Satavarma
Poissa
Suosikkijoukkue: Inter Turusta
|
 |
Vastaus #3287 : 24.09.2018 klo 12:31:03 |
|
Ajankohtaisempi ongelma Interissä on: vieläkö tehdään tällä kaudella maali?  Tämä on se joka itseäkin huolestuttaa tällä hetkellä kaikkein eniten.
|
|
|
|
|
sammunut tahti
Poissa
Suosikkijoukkue: Leeds, Inter, TPS, LoPS sekä ÅIFK
|
 |
Vastaus #3288 : 24.09.2018 klo 13:05:36 |
|
|
|
|
|
|
nilkki187
Poissa
|
 |
Vastaus #3289 : 24.09.2018 klo 13:47:04 |
|
Mikä toi mestaruus 10v. tapahtuma on? Saisko tarkempaa infoa?
|
|
|
|
|
Monska
Poissa
Suosikkijoukkue: Vain single malt on oikeaa viskiä
|
 |
Vastaus #3290 : 24.09.2018 klo 14:04:19 |
|
Mikä toi mestaruus 10v. tapahtuma on? Saisko tarkempaa infoa?
Kotiotteluun kutsuttu ainoat turkulaiset Veikkausliiga Mestarit vieraiksi ja juhlakaluiksi.
|
|
|
|
|
Kim Suomisen ponnari
Paikalla
Suosikkijoukkue: Ainoastaan omien sarjojensa mestarit
|
 |
Vastaus #3291 : 24.09.2018 klo 14:27:56 |
|
Kotiotteluun kutsuttu ainoat turkulaiset Veikkausliiga Mestarit vieraiksi ja juhlakaluiksi.
En olisi uskonut pari vuotta sitten että tulee sanottua ääneen... ...mutta saisiko Jobille (jos saadaan kärrättyä paikalle?) annettua edes vuoden sopparia jotta tässä hommassa olisi edes hetken jotain järkeä? Mieluummin nukkuvalla päävalmentajalla turvallinen keskikasti kuin uutta arpamatoa koukkuun ja kynsien pureskelua sarjapaikan suhteen vielä lokakuussakin.
|
|
|
|
|
Vahanukke
Poissa
Suosikkijoukkue: Johan Cruyff Boozing Society
|
 |
Vastaus #3292 : 24.09.2018 klo 14:35:33 |
|
En olisi uskonut pari vuotta sitten että tulee sanottua ääneen...
...mutta saisiko Jobille (jos saadaan kärrättyä paikalle?) annettua edes vuoden sopparia jotta tässä hommassa olisi edes hetken jotain järkeä? Mieluummin nukkuvalla päävalmentajalla turvallinen keskikasti kuin uutta arpamatoa koukkuun ja kynsien pureskelua sarjapaikan suhteen vielä lokakuussakin.
Arvasin, että tämä päivä tulee. Jobin jälkeinen aika on herättänyt osan kannattajista tajuamaan kuinka hyvä valmentaja Job Interissä oli. Ei sillä ollut väliä nukahteliko valmentaja tai kävikö kahvilla, Jobin aikaan pelaajat tiesivät miten kuuluu pelata.
|
|
|
|
|
Kim Suomisen ponnari
Paikalla
Suosikkijoukkue: Ainoastaan omien sarjojensa mestarit
|
 |
Vastaus #3293 : 24.09.2018 klo 15:02:41 |
|
Arvasin, että tämä päivä tulee. Jobin jälkeinen aika on herättänyt osan kannattajista tajuamaan kuinka hyvä valmentaja Job Interissä oli. Ei sillä ollut väliä nukahteliko valmentaja tai kävikö kahvilla, Jobin aikaan pelaajat tiesivät miten kuuluu pelata. Eri asia olikin sitten että toteutettiinko valmentajan toiveita. Kapina-ajat kun alkoi niin kyllä siellä aika kovia tehoja muutamat jampat teki ihan puhtaasti improvisoimalla.
|
|
|
|
|
Pököpeura
Poissa
|
 |
Vastaus #3294 : 24.09.2018 klo 15:18:29 |
|
Kotiotteluun kutsuttu ainoat turkulaiset Veikkausliiga Mestarit vieraiksi ja juhlakaluiksi.
Eikö olisi ollut korrektia kutsua kaikki mestarijoukkueen pelaajat, eikä pelkästään turkulaisia?
|
|
|
|
|
Monska
Poissa
Suosikkijoukkue: Vain single malt on oikeaa viskiä
|
 |
Vastaus #3295 : 24.09.2018 klo 15:37:44 |
|
Eikö olisi ollut korrektia kutsua kaikki mestarijoukkueen pelaajat, eikä pelkästään turkulaisia?
Olisihan se. Eli piti viestimäni turkulaisen Veikkausliigan voittaneen joukkueen pelaajat. Tuo ottelu on Honak himassa, joten silloin KSP:kin kaivaa kaikki sukulaisensa mukaan matsiin katsomaan todellisia mestareita.
|
|
|
|
|
jjonez
Poissa
Suosikkijoukkue: Kunited
|
 |
Vastaus #3296 : 24.09.2018 klo 22:16:51 |
|
Mitäs mieltä olette Håkansista ja näistä busineksista ylipäätään? Taitaa joku Interistä kyl nyt viilata kotimaata aika isolla vaihteella linssiin viimeisen parin kk aikana selvinnyt: - Ademin maajoukkuehuijaus (ei ole rahoja leireistä maksanut takaisin) - Sopupeli - Håkansin kaupat hämärien liikemiesten kanssa. Seuraavaksi varmaan selviää, että Jani Toivolan pimeät taximatkat on ajanut Timo Furuholm.
|
|
|
|
|
Narttu
Poissa
Suosikkijoukkue: Newcastle & TPS
|
 |
Vastaus #3297 : 24.09.2018 klo 22:49:20 |
|
Taitaa joku Interistä kyl nyt viilata kotimaata aika isolla vaihteella linssiin viimeisen parin kk aikana selvinnyt: - Ademin maajoukkuehuijaus (ei ole rahoja leireistä maksanut takaisin) - Sopupeli - Håkansin kaupat hämärien liikemiesten kanssa. Seuraavaksi varmaan selviää, että Jani Toivolan pimeät taximatkat on ajanut Timo Furuholm.
mikäs tää on?
|
|
|
|
|
jjonez
Poissa
Suosikkijoukkue: Kunited
|
 |
Vastaus #3298 : 24.09.2018 klo 23:03:48 |
|
mikäs tää on?
Kusetti palloliitolta leirit ja maajoukkuepelit, u19 kisojen jälkeen siirtyi "henkiseen kotimaahan" jossa ei toki halua asua.
|
|
|
|
|
khat
Poissa
Suosikkijoukkue: RoPS, Mathare United, Zeddy & KÖNÖ
|
 |
Vastaus #3299 : 25.09.2018 klo 00:27:19 |
|
Taitaa joku Interistä kyl nyt viilata kotimaata aika isolla vaihteella linssiin viimeisen parin kk aikana selvinnyt: - Ademin maajoukkuehuijaus (ei ole rahoja leireistä maksanut takaisin) - Sopupeli - Håkansin kaupat hämärien liikemiesten kanssa. Seuraavaksi varmaan selviää, että Jani Toivolan pimeät taximatkat on ajanut Timo Furuholm.
 Eissaatana repeää naama ku naurelee... Mutta eihän tässä ole mitään nähtävää ja asia ei liity Intteriin. e: Timossa on kyllä jotain taksikuskimaista...
|
|
|
|
|
|
|
|