pikkelssi
Poissa
Suosikkijoukkue: LFC, Juve, kaakon kovimmat
|
 |
Vastaus #850 : 18.12.2017 klo 10:26:53 |
|
Äskeinen viesti pisti miettimään mitähän lajia olen tähän asti seurannut? Jalkapallon hienous tapetaan tuollaisella ajattelulla. Kaikki teknologia ja kehitys ei tarkoita automaattisesti parannusta nykyiseen tilanteeseen.
En tiedä mutta minusta siinä ei ole mitään hienoa kun jonkun jalka roikkuu nahkojen varassa ja lähinnä tällaisten rajumpien tilanteiden selvitykseen tuota teknologiaa olisi hyvä mielestäni käyttää. Ja käytetäänhän sitä myös. Mielestäni olisi vain oikeudenmukaista että ne pystytään selvittämään asap ja mulkut saadaan pois viheriöltä. Ei se minusta pahalta kuulosta. Siihen ei tarvita reaaliaikaisia ruudun tuijotteluita vaan sanktioiden jakamista jälkikäteen ja ne sanktiot aivan saatanan tuntuviksi. Ei mitään porsaanreikiä tyyliin ”jos ei tuomari nyt antanut keltaista niin sitten ei voi jälkikäteenkään antaa mitään” vaan vaikka dumari laputtaisikin keltaisella napit edellä pulkkataklauksella tehdystä hirmuteosta, voi liitto tjms. mäjäyttää ihan vaan varmuuden vuoksi seuraavana päivänä vielä seitsemän peliä pelikieltoa teon tarkkaan ruudulta syynättyään. Sama homma filmaamisiin ja vaikka sitten niihin partavaahdon ylittämisiin joista niistäkin piti rankoa melkein yhtä kovin kuin tuomarin piirittämisistä tai korttien vastustajalle ruinaamisista (hiljaista on ollut).
Osittain kyllä samaa mieltä, lähinnä vain koen henkilökohtaisesti vaarallisen pelaamisen niin pahaksi syöväksi ettei siitä heru kenellekään myötätuntoa. Olisi ihan hieno jos ne rangaistukset saataisiin asap mutta joka tapauksessa sanktiot pitäisi saada kovemmiksi ja linjan pitäisi olla yhtenäinen KAIKKIEN kesken. Näin ei vain ole tällä hetkellä, ja tuskin tulee koskaan olemaankaan. Ponnari ja joku taisi sanoakin, että parempi tapa rangaista sikailuista olisi lätkiä bänniä pelin jälkeen. Siis jos se menee refeltä ohi. Futis on pelinä vaan sellainen, että urpoja löytyy aina, eikä sadasosan liian myöhään reagoimisia saada kitkettyä ikinä pois vaikka olisi kaikilla kamera otsassa.
On tietenkin kivempaa pelata flowtilassa. Se että tuleeko rangaistukset heti vai jälkikäteen niin on melko vahva mielipidekysymys. Lähinnä tämä oma nillitys nyt keskittyy muutenkin noihin rajumpiin tilanteisiin. Siinä mielessä videohommilla voi olla myös todella positiivinen vaikutus. Boldattuun: Joo, ja sillä että hyväksyy sen asian, ei niitä urpoja tulla koskaan poistamaan. Vahingot on nyt sitten asia erikseen, niitä sattuu kun kontaktilaji kyseessä kuitenkin. Selkeitä vahingoittamisyrityksiä kuitenkin näkyy aivan liian paljon ja näitä en vain pysty suodattamaan.
|
|
|
|
|
Pell33
Poissa
|
 |
Vastaus #851 : 18.12.2017 klo 11:08:45 |
|
Kanen tilanteessa ihmetyttää miten tuomari on selinkääntyneenä peliin päin. Eihän tuollalailla voi nähdä yhtään mitä tapahtuu. Ja mitä avustavat tuomarit tekivät samaan aikaan? Joulukorttia joulun kunniaksi tuosta olisi pitänyt antaa.
|
|
|
|
|
partlow
Poissa
|
 |
Vastaus #852 : 18.12.2017 klo 11:54:50 |
|
Kanen tilanteessa ihmetyttää miten tuomari on selinkääntyneenä peliin päin. Eihän tuollalailla voi nähdä yhtään mitä tapahtuu. Ja mitä avustavat tuomarit tekivät samaan aikaan? Joulukorttia joulun kunniaksi tuosta olisi pitänyt antaa.
Punaisen paikka ehdottomasti, mutta Kanen puolustukseksi on sanottava että se oli vahinko. Samaa ei voi sanoa siitä Allin tilanteesta, mikä oli tahallinen ja todella törkeä temppu. 
|
|
|
|
|
Edmundo
Poissa
|
 |
Vastaus #853 : 18.12.2017 klo 12:10:47 |
|
Osittain kyllä samaa mieltä, lähinnä vain koen henkilökohtaisesti vaarallisen pelaamisen niin pahaksi syöväksi ettei siitä heru kenellekään myötätuntoa.
Vaarallinen pelaaminen on tosin oikeasti vähentynyt vuosi vuodelta, kun punakorttia on alettu näyttämään herkemmin. Esim. Englannin futista ei enää tunnistaisi samaksi peliksi mitä se oli niin äskettäin kuin vaikkapa Roy Keanen ja Tony Adamsin aikoihin. Nykyiset kymmenestä kamerakulmasta viisinkertaisesti hidastetut herkuttelut vaan näkyvät tekevät taklauksista näkyvämpiä ja kauhistelusta helpompaa.
|
|
|
|
|
KDB
Poissa
Suosikkijoukkue: 93:20
|
 |
Vastaus #854 : 18.12.2017 klo 12:14:42 |
|
Siihen ei tarvita reaaliaikaisia ruudun tuijotteluita vaan sanktioiden jakamista jälkikäteen ja ne sanktiot aivan saatanan tuntuviksi.
Ei vaan ihan hirveästi lämmittäisi jos nyt vaikkapa Alli olisi murtanut Kevinin jalan ja käynyt tuon jälkeen tekemässä vielä voittomaalin Spursille. Pienet kuiskaukset korvaan videotuomarilta ja perseilijät lentää välittömästi ulos eivätkä aiheuta enempää vahinkoa.
|
|
|
|
|
pikkelssi
Poissa
Suosikkijoukkue: LFC, Juve, kaakon kovimmat
|
 |
Vastaus #855 : 18.12.2017 klo 12:44:21 |
|
Vaarallinen pelaaminen on tosin oikeasti vähentynyt vuosi vuodelta, kun punakorttia on alettu näyttämään herkemmin. Esim. Englannin futista ei enää tunnistaisi samaksi peliksi mitä se oli niin äskettäin kuin vaikkapa Roy Keanen ja Tony Adamsin aikoihin. Nykyiset kymmenestä kamerakulmasta viisinkertaisesti hidastetut herkuttelut vaan näkyvät tekevät taklauksista näkyvämpiä ja kauhistelusta helpompaa.
Tämä on ihan totta kyllä, on se joskus aiemmin ollut todella paljon rajumpaa ja asenteet toki myös ovat muuttuneet paljon. Sitä vaan odottaisi siistiä peliä urheilusta jota nimitetään myös herrasmieslajiksi  Ei vaan ihan hirveästi lämmittäisi jos nyt vaikkapa Alli olisi murtanut Kevinin jalan ja käynyt tuon jälkeen tekemässä vielä voittomaalin Spursille. Pienet kuiskaukset korvaan videotuomarilta ja perseilijät lentää välittömästi ulos eivätkä aiheuta enempää vahinkoa.
Tämä.
|
|
|
|
|
Panopticon
Poissa
Suosikkijoukkue: Chelsea
|
 |
Vastaus #856 : 18.12.2017 klo 13:02:50 |
|
Ei vaan ihan hirveästi lämmittäisi jos nyt vaikkapa Alli olisi murtanut Kevinin jalan ja käynyt tuon jälkeen tekemässä vielä voittomaalin Spursille. Pienet kuiskaukset korvaan videotuomarilta ja perseilijät lentää välittömästi ulos eivätkä aiheuta enempää vahinkoa.
Juuri näin. Toki jälkikäteenkin pitäisi voida selvemmin rankoa, mutta kyllä livevideotuomari on silti se kaikkein paras. Eikä se oikein tehtynä edes merkittävästi viivästytä peliä. Maalitilanteenkin ehtisi varmasti tarkastamaan sillä aikaa kun maalintekijä tanssii sambaa siellä kulmalipulla, jos laitteet vaan on kunnossa. Ja näissä törkeimmissä taklauksissakin on aina sitä nurmikolla kierimistä ja torikokousta kuitenkin, jonka aikana se video pitäisi kyllä ehtiä kelaamaan muutamastakin kulmasta...
|
|
|
|
|
Edmundo
Poissa
|
 |
Vastaus #857 : 18.12.2017 klo 13:15:04 |
|
Eikä se oikein tehtynä edes merkittävästi viivästytä peliä. Maalitilanteenkin ehtisi varmasti tarkastamaan sillä aikaa kun maalintekijä tanssii sambaa siellä kulmalipulla, jos laitteet vaan on kunnossa. Ja näissä törkeimmissä taklauksissakin on aina sitä nurmikolla kierimistä ja torikokousta kuitenkin, jonka aikana se video pitäisi kyllä ehtiä kelaamaan muutamastakin kulmasta...
Kaikissa videotarkistusta "vaativissa" tilanteissa peliä ei vaan vihelletä poikki. Onhan noita nytkin nähty kuinka pelissä on ehtinyt tapahtua jo vaikka mitä, kunnes tuomari viheltääkin yhtäkkiä pilkun kentän toisessa päässä minuutti sitten tapahtuneesta rikkeestä. Ja sitten noin minuutin verran ottelutapahtumia pitää "pyyhkiä pois" historiankirjoista.
|
|
|
|
|
asdas
Poissa
Suosikkijoukkue: Arsenal, klubi
|
 |
Vastaus #858 : 18.12.2017 klo 13:21:44 |
|
Kaikissa videotarkistusta "vaativissa" tilanteissa peliä ei vaan vihelletä poikki. Onhan noita nytkin nähty kuinka pelissä on ehtinyt tapahtua jo vaikka mitä, kunnes tuomari viheltääkin yhtäkkiä pilkun kentän toisessa päässä minuutti sitten tapahtuneesta rikkeestä. Ja sitten noin minuutin verran ottelutapahtumia pitää "pyyhkiä pois" historiankirjoista.
Lätkässähän näitä tulee. Pari viikoa sitten mentiin Jengi-X maalin jälkeen katsomaan videolta ja todettiin että Jengi-Y oli tehnyt maalin 30s aiemmin. Peli jatkui 2-0 tilanteen sijaan 1-1 tilanteesta. Ei kyllä mielestäni sovellu jalkapalloon, vaikka olisikin oikeudenmukaista. Tällekin keskustelulle on tietenkin oma ketjunsa.
|
|
|
|
|
Leemanni
Poissa
Suosikkijoukkue: Newcastle United, Boro
|
 |
Vastaus #859 : 18.12.2017 klo 21:10:50 |
|
Everton XI: Pickford, Kenny, Holgate, Williams, Martina, Gueye, Schneiderlin, Lennon, Rooney, Sigurdsson, Calvert-Lewin Subs: Joel, Jagielka, Keane, Davies, Vlasic, Sandro, Lookman
Swansea XI: Fabianski, Naughton, Mawson, Fernandez, Olsson, Fer, Mesa, Carroll, Dyer, Bony, Narsingh Subs: Nordfeldt, van der Hoorn, Rangel, Renato Sanches, Clucas, Ayew, Abraham
|
|
|
|
|
Juustoinen Makkara
Poissa
Suosikkijoukkue: Harry Kane
|
 |
Vastaus #860 : 18.12.2017 klo 21:20:56 |
|
.
|
|
|
|
« Viimeksi muokattu: 22.12.2017 klo 03:23:50 kirjoittanut Juustoinen Makkara »
|
|
|
|
|
Leemanni
Poissa
Suosikkijoukkue: Newcastle United, Boro
|
 |
Vastaus #861 : 18.12.2017 klo 21:30:21 |
|
|
|
|
|
|
Edmundo
Poissa
|
 |
Vastaus #862 : 18.12.2017 klo 21:32:17 |
|
|
|
|
|
|
KIPEE
Poissa
Suosikkijoukkue: #meilläonunelma
|
 |
Vastaus #863 : 18.12.2017 klo 22:00:55 |
|
Ai ettien että. Innanen, pitkää palloa, maanantai ja kalinaa. Huhhuh
|
|
|
|
|
Heiska
Poissa
Suosikkijoukkue: REMOULADE
|
 |
Vastaus #864 : 18.12.2017 klo 22:03:07 |
|
Ai ettien että. Innanen, pitkää palloa, maanantai ja kalinaa. Huhhuh
Aisankannattajalle 
|
|
|
|
|
Vaihtomies
Poissa
|
 |
Vastaus #865 : 18.12.2017 klo 22:07:31 |
|
Clementin viimeinen matsi? Eikö Hughes ole vielä(kään) saanut monoa?
|
|
|
|
|
trendkiller
Poissa
Suosikkijoukkue: ACK, Kanarialinnut, Packers
|
 |
Vastaus #866 : 18.12.2017 klo 22:09:22 |
|
Clementin viimeinen matsi? Eikö Hughes ole vielä(kään) saanut monoa?
Shakespearen Stokea jo malttamattomana ootellaan.
|
|
|
|
|
|
Louhikkokoskettaja
|
 |
Louhikkokoskettaja
Vastaus #867 : 18.12.2017 klo 22:10:02 |
|
Allardyce on selkeästi löytänyt sen porukan, jota haluaa peluttaa ja muutokset ovat pieniä.
Hyökkäykseen toki sellainen pieni muutos, että Niasse on nyt pudonnut jo kokoonpanoon ulkopuolle ja Sandro päässyt vaihtohyökkääjäksi. Bolasie on lähellä paluuta, mutta ei vielä tähän otteluun mahtunut penkille, todennäköisesti kuitenkin piakoin mukana.
|
|
|
|
|
Molo Toure
Poissa
|
 |
Vastaus #868 : 18.12.2017 klo 22:17:03 |
|
Calvert-Lewin on kyllä yllättävän hyvä voittamaan noita pitkiä, korkeita pääpalloja. Myös ihan nopea ja kaipa ihan taitavakin kaveri kyseessä, voi olla pojalla vielä hieno ura edessään.
|
|
|
|
|
kovis11
Poissa
|
 |
Vastaus #869 : 18.12.2017 klo 22:25:25 |
|
Nyt on jo niin tylsää kalinaa, että Innasen juttuja Evertonin bussikuskeista on ihan kiva kuunnella.
|
|
|
|
|
Vaihtomies
Poissa
|
 |
Vastaus #870 : 18.12.2017 klo 22:28:15 |
|
Nyt on jo niin tylsää kalinaa, että Innasen juttuja Evertonin bussikuskeista on ihan kiva kuunnella.
naureskelin samaa. Bussikuskit on käyty läpi. Ihme, ettei ole vielä huomannut/kommentoinut Angry birds-laitamainoksia
|
|
|
|
|
jupekui
Poissa
|
 |
Vastaus #871 : 18.12.2017 klo 22:30:38 |
|
Kalinat 18 host Mikko Innanen
|
|
|
|
|
DiggerDaggerDog
Poissa
Suosikkijoukkue: Inter Turku, Arsenal, (Atlético, Dag&Red. Lazio)
|
 |
Vastaus #872 : 18.12.2017 klo 22:31:07 |
|
Hämmentävä vaparivihellys ja kortti..
|
|
|
|
|
Heiska
Poissa
Suosikkijoukkue: REMOULADE
|
 |
Vastaus #873 : 18.12.2017 klo 22:31:43 |
|
Ganalta maailmanluokan harhautus ja sitten käsittämätön kukkupallo.
"Seuraavan maalin tehnyt on vahvoilla tässä ottelussa." (tune: Bror-Erik)
|
|
|
|
|
|
Louhikkokoskettaja
|
 |
Louhikkokoskettaja
Vastaus #874 : 18.12.2017 klo 22:32:05 |
|
Aika heppoinen kortti Holgatelle, kun ei se nyt suoraan rikkeeltäkään näyttänyt, vaan taklaus otti selkeästi palloon. Taklauksen läpivienti sitten kaatoi vastustajan, mutta ei mitenkään vaarallisella tai törkeällä tavalla.
|
|
|
|
|
|
|
|