Wiss kuuluu siihen koulukuntaan joka lähtee jokaiseen otteluun erikseen enemmän pelaamaan vastustajan heikkouksia ja vahvuuksia vastaan kuin voittamaan omilla vahvuuksilla ja pelitavalla.
Ja siksi meillä noita oikeasti mestaruustason esiintymisiä on tasan yksi eli vieraspeli Töölössä, koska minusta sinällään hyvät kotiottelut Mifkiä ja KTP:ta vastaan eivät ole valmentajalta mitään urotekoja tällä materiaalilla. HJK-matsi on myös ainoa, josta on jäänyt fiilis, että pistepussi karttui ansaittua vähemmillä sattumilla. Toisaalta neljässä matsissa ollaan kerätty pisteitä peliesityksiä paremmin, eli Oulua, Jaroa ja SJK:ta vastaan kotona ja Interiä vastaan vieraissa.
Ei se ole liioiteltua väittää, että Tuutin ja Wissin KuPSilla ei lopulta suurta eroa ole havaittavissa. KuPSin epäonneksi tuo alkukauden tuloksellinen suonenveto hämärsi peliesitysten onttoutta muiden kuin asiantuntijapiirien osalta. Nyt kun aletaan tuloksellisestikin niittää sitä mitä on koko kevät kylvetty, tulee joillekin yllätyksenä, että se kevään tuloskiimassa maalailtu kuva Wissistä velhona "
joka hei kykenee just ottamaan yhden maalin voittoja koska puolustus on rautaa ja viimeistellään tehokkaasti" oli todella naiivi tulkinta pelin ollessa varsin keskinkertaista ja mestaruuden tavoittelijalle riittämätöntä vihuja vastaan, joita ylemmässä loppusarjassa tulee pelaamaan.
Sinällään minulle olisi yllätys Wissin potkutkin, koska en usko pätkääkään myöskään seurajohdon valppauteen asiassa. Oikeastaan tuo cup-puolivälierä Hakaa vastaan on Wissin tulevaisuuden suhteen yllättävän tärkeässä roolissa, koska sen jälkeen tie finaaliin saakka olisi auki. Liigassahan voidaan leikkiä olevamme hyvissä iskuasemissa siihen asti, kun rästiottelut korjaavat satonsa.