• FutisForum2 - JalkapalloFutisForum2 - Jalkapallo
Päävalikko

United 2026

Aloittaja D mies, 12.06.2018 klo 07:11:28

0 Jäsenet ja 1 Vieras katselee tätä aihetta.

12

#425
Lainaus käyttäjältä: plastic paddy - 28.03.2026 klo 14:19:45
No niinhän se on tainnut vähän tehdä ja jos treenihöntsien tulosten tavaamisen sijasta katsotaan mitä ne tosiasiat todellisuudessa kertovat, huomataan että Euroopan karsintojen viimeiseen vaiheeseen ovat selvinneet ikään kuin haastajan asemasta Puola, Tsekki, Bosnia ja Kosovo. Tämä nelikko on pelannut MM-kisoissa 2000-luvulla kuusi kertaa ja lopputuloksena on viisi karsiutumista lohkosta sekä yksi selviytyminen peräti ensimmäiselle pudotuspelikierrokselle saakka. Kaikki nelikon kolme lopputurnauspeliä afrikkalaisia joukkueita vastaan ovat päättäneet hyvään kakkostilaan, eli jos nyt oikeasti katsotaan mitä tarjottavaa näillä kisarajalla liikkuvilla eurooppalaisilla mailla on ollut MM-kisoille, niin valitettavasti aika nollatasolla liikutaan ja oletus että pärjääminen kisoissa olisi helpompaa kuin karsinnoissa ei nyt varsinaisesti niistä tosiasioista tukea saa.. Toki on mahdollista että joku tai jotkut noista yllättää ja pudottaa muutaman päivän päästä parempansa, jolloin ei voi kuin toivoa kisoihin onnea sillä tähän asti nähdyn perusteella sitä todellakin tarvitaan..

Nimim. Bunuel esitti yllä mielestäni ihan realistisen hahmotelman kisapaikkojen jakamisesta jos tai kun kisoja edelleen laajennetaan. Itse toki toivoisin että maanosien paikkoja ei jaettaisi ihan liittojen määrän mukaan vaan myös niiden koko otettaisiin huomioon, jolloin esim. tuosta Oseaniasta ja Pohjois-Amerikasta voisi napsaista molemmilta yhden paikan Etelä-Amerikkaan... Mutta varmastikin tuon suuntaisesti on järkevää edetä ;)
Niin kumpi kertoo enemmän, tuoreet pelit vai ikivanhat mm-kisat, joista ei ole enää yhtään pelaajaa mukana? Kesällä nähdään taso.

Viime mm-kisoissa Afrikasta meni alkulohkosta jatkoon 2/5, Aasiasta 3/6, Euroopasta 8/13, Etelä-Amerikasta 2/4, Concacaf 1/4 ja Oseaniasta ei selviytynyt mukaan joukkuetta. 8 joukossa oli 5 eurooppalaista, 2 eteläamerikkalaista ja yksi afrikkalainen. Lohkojumboina oli 2 aasialaista, 3 eurooppalaista, 2 Concacaf ja yksi afrikkalainen. Nolla pistettä saivat isäntämaa Qatar Aasiasta ja Kanada.

plastic paddy

Lainaus käyttäjältä: 12 - 29.03.2026 klo 21:27:16

Niin, tässä on kai tarkoitus puhua eri maanosien jalkapallon tasosta ja siitä miten sen pitäisi vaikuttaa kustakin maanosasta MM-kisoihin pääsevien määrään. Eli kumpikohan tosiaan tämän kannalta kertoo enemmän, yhden harjoituspelirupeaman ottelutulokset vai menestys MM-kisoissa pitkällä aikavälillä..?

Ja eihän  tässä ole kysymys siitä, onko Euroopassa kovia jalkapallomaajoukkuoita. Totta kai täällä on noin kymmenkunta säännöllisesti MM-kisoihin pääsevää ja siellä myös menestysmahdollisuudet omaavaa joukkuetta. Osa näistä on isoja jalkapallomaita jotka on kovia melkein koko ajan (esim. Ranska, Espanja, Saksa, Hollanti), osa vaihtelevia (lähimenneisyydessä Kroatia ja Belgia, lähitulevaisuudessa ehkä Norja) ja lisäksi laskisin Euroopan etujoukkoon käytännössä kaikkiin kisoihin selviytyvän Sveitsin. Tietysti näille on paikkansa MM-kisoissa ja itse vastustaisin kyllä jyrkästi, jos joku ehdottaisi että Euroopan joukkuemäärä MM-kisoissa pitäisi laskea alle kymmenen, ainakin jos laskettaisiin kovin paljon alle... Tai vakavammin puhuttuna mielestäni Euroopan paikkamäärä on syytä pitää nykyisellään ja jos kisat oikeasti laajennetaan 64 joukkueeseen, siitä olisi aiheellista lohkaista Euroopallekin muutama (esim. neljä) lisäpaikkaa.

Tässä sen sijaan on kysymys siitä, että joidenkin mielestä kisoihin pääsevien eurooppalaisten määrää pitäisi kasvattaa joka tapauksessa, ehkäpä tuntuvastikin. Se taas ei toisi kisoihin uusia Ranskoja ja Espanjoita, vaan kyllä se toisi lisää niitä Waleseja, Puolia, Slovakioita jne. Niiden tarjottava on taas tähän mennessä ollut kyllä valitettavan niukkaa. Qatarin kisoissa oli mukana näistä keskikastin euromaista neljä ja kuten yllä itsekin tuot esiin, kolme niistä (Tanska, Wales, Serbia) päätyi lohkoissan viimeiseksi voittamatta yhtään ottelua. Se neljäs eli Puola onnistui sitten voittamaan yhden pelin, joka riitti selviytymiseen ensimmäiselle pudotuspelikierrokselle - ensimmäistä kertaa neljästä yrityksestä tällä vuosisadalla.

12

#427
Erikoisesti muuten mainittu tuo nelikko Puola, Tshekki, Bosnia ja Kosovo. Kosovo ei ole pelannut mm-kisoissa kertaakaan, Bosnia kerran vuonna 2014 ja Tshekki 2000-luvulla kerran vuonna 2006. Arvasin, että tarttuisit tuohon, että kolme eurooppalaista oli jumboina. Se ei kuitenkaan ole erityisen paljon kolmestatoista joukkueesta. Näen kuitenkin Tanskalla, Puolalla, Serbialla ja ehkä jopa Walesilla ja Slovakialla olevan enemmän potentiaalia menestyä kuin Kap Verdellä, Curacaolla, Uudellaseelannilla ja huonoimmilla aasialaisilla joukkueiila.

Afrikkalaisten ja karibialaisten maajoukkueiden pelaajista moni on vielä syntynyt ja kasvanut Euroopassa. Oma pelaajatuotanto siellä on heikkoa.

12

Lainaus käyttäjältä: Pallopoika23 - 28.03.2026 klo 11:54:34
Ei mitään "kaikki mukaan" kisoja. Aasian voi jakaa kahtia Kaukoidän ja Lähi-Idän liittoihin, jolloin edellä mainittuun tulisivat myös Oseanian maat. Tätä on myös ollut huhuissa, kun Japanin ja Korean liittoa vituttaa AFC:n toiminta, joka suosii Persianlahden öljymaita. Yhtä hyvin voisi Keski-Amerikan espanjankieliset maat liittyät Conmeboliin, jolloin Concacafiin jäisi Karibian maat USA ja Kanadan lisäksi. Paras tapa olisi yhdistää Amerikka yhdeksi liitoksi, koten koriksen puolella on tehty. Palataan 32 maan systeemiin seuraavanlaisella jaolla.

Eurooppa 16
Amerikka 4
Afrikka 4
Lähi-Itä 4
Aasia 4

Keksikää omanne.
Lähi-idän liittoon voisivat mennä myös Pohjois-Afrikan maat, Turkki ja osa Kaukasuksen maista. Iran ei ole oikein väleissä naapureidensa kanssa. Ehkä Venäjä sitten kun se otetaan mukaan.

kokistuoppi

Ei ole minulle niinkään olennaista onko MM-kisoissa Romania vai Uusi-Seelanti, saati kuinka paljon näiden välillä on tasoeroa. Sen sijaan oleellista on se, ettei Romania pääse kisoihin ilmaiseksi joka kerta sillä, että voittaa karsinnat, joissa on vastassa vain Moldova, Transnistria ja joitakin keksittyjä minivaltioita. U-S:n kohdalla oli jo ennestään vapaalippu loppuvaiheeseen, nyt jo ihan lopputurnaukseen saakka.

Diktaattorina määräisin: Takaisin täydellinen 32 maan lopputurnausformaatti, Amerikoihin yhteinen karsinta, Aasian ja Oseanian karsinnat myös yhdistettäisiin.

Minulla ei ole pakkomiellettä saada Eurooppaan suurempaa kiintiötä. Tähänastinen oli ihan fine. Tärkempää on se, että karsinnoissa on jotakin mieltä jokaisessa maanosaliitossa. Kyseessä on kuitenkin maailman suurin ja hienoin urheilutapahtuma (tai ideaalisti olisi).

plastic paddy

Lainaus käyttäjältä: 12 - 30.03.2026 klo 12:12:10
Erikoisesti muuten mainittu tuo nelikko Puola, Tshekki, Bosnia ja Kosovo. Kosovo ei ole pelannut mm-kisoissa kertaakaan, Bosnia kerran vuonna 2014 ja Tshekki 2000-luvulla kerran vuonna 2006. Arvasin, että tarttuisit tuohon, että kolme eurooppalaista oli jumboina. Se ei kuitenkaan ole erityisen paljon kolmestatoista joukkueesta. Näen kuitenkin Tanskalla, Puolalla, Serbialla ja ehkä jopa Walesilla ja Slovakialla olevan enemmän potentiaalia menestyä kuin Kap Verdellä, Curacaolla, Uudellaseelannilla ja huonoimmilla aasialaisilla joukkueiila.

Afrikkalaisten ja karibialaisten maajoukkueiden pelaajista moni on vielä syntynyt ja kasvanut Euroopassa. Oma pelaajatuotanto siellä on heikkoa.

Kyseinen nelikko on siis joukkueet jotka on selvinneet ikään kuin altavastaajana huomenna pelattaviin Euroopan karsintojen finaaleihin. Eli jos Euroopalla olisi esim. 20 paikkaa, juuri ne sinne tulisi kisoja "vahvistamaan". Joku voi toki päästä nytkin ja miksei kaikkikin jos oikein yllätykselliset pelit tulee... Muuten jääköön tämä nyt tältä erää, pelaajien syntyperäkeskustelu näyttäisi jatkuvan toisessa ketjussa..

W.A. Watanabe

#431
Yksittäisen maan yksittäinen esitys on varsinkin yksinään harhaanjohtava argumentti sinänsä kun siellä voi Slovenia, Kiina, Pohjois-Korea, Qatar, Ranska tai Saksa käydä konttaamassa alkulohkon jumboksi. Ennemmin pitäisi katsoa mielestäni pelaajamateriaalia ja sitten pidemmältä ajalta joukkueen suorituksia. Tämänhetkinen jako on todella pahasti rähmällään Aasiaan johtuen syistä joiden jäljet johtavat sylttytehtaalle. Afrikkaan olisi voinut ehdottomasti lisätä pari paikkaa ja ottaa ne pois Aasiasta jonka miljoonan takaportin järjestelmällä yritetään lähinnä narulla työntää futista Kiinan markkinoille.

Aivan toinen keskustelu on se että millainen suhde lopputurnauksella ja karsinnoilla tulee olla ja kuinka kilpailullinen (alusta asti) finaalien halutaan olevan. 2022 asti pystyi mielestäni nippanappa sanomaan että karsintojen selvittäminen vaati kaikissa liitoissa sen verran tasoa että voitiin puhua kisoihin selviytymisestä. Viimeisin laajennus tuhosi tämän täysin kun nyt OFCn karsintojen kilpailullisuus vesitettiin ja Aasiassa parhaat kävelevät kisoihin vaivatta. Vähiten tämä näkyy Euroopassa ja Afrikassa missä taso on niin kova että kisapaikan saavuttaminen vaatii edelleen kovien maiden kaatamista. Ja se että Aasiasta ja Pohjois-Amerikasta halutaan haalia maita kisoihin kertoo paljon enemmän puhtaasti markkinoiden laajentamisesta ja Fifan ahneudesta kuin "kauniin pelin levittämisestä" tai siitä että Bermudalla ja Bruneilla olisi "oikeus" päästä kisoihin helpommin.

Mm-kisat ovat formaattina nyt peruuttamattomasti erilaiset (monen mielestä pilalla). Itselle suurimmat ongelmat tämän kanssa liittyvät koko hökötyksen kokoon mikä tekee sen seuraamisesta lähes mahdotonta samalla tavalla kuin ennen. Toisekseen tämä sirkus vie poskettoman määrän resursseja ja aiheuttaa aivan kammottavan määrän päästöjä. Voi olla että innostun katsomaan joitain matseja sieltä täältä (etenkin Kanadasta/Meksikosta) varsinkin kiitos Ylen lähetysten ja studioiden joihin toki kiteytyy paljolti oma nostalgia, mutta vaikea on saada samanlaista intoa näihin kuin joskus ennen. 92 em-kisojen slogan taisi olla "pieni on kaunista", kauas on tultu niistä ajoista...

E. Fifan korruptiota ja kisojen suhmurointia ties minne ja ties miten en nyt edes laskenut tähän koska a. kyse on jo vuosikymmeniä jatkuneesta ongelmasta joka toki infantiilin myötä kasvanut aivan järjettömyyksiin rauhanpalkintoineen sekä b. se ei liity suoraan kisojen kokoon ja siitä johtuviin ongelmiin

plastic paddy

Lainaus käyttäjältä: W.A. Watanabe - 30.03.2026 klo 14:14:55

En ole niin paljon eri mieltä että laajemmin jaksaisin jatkaa aiheesta. Sanoisin kuitenkin vielä, että näkemykseni pienempien eurooppalaisten maiden heikohkosta suoriutumisesta MM-kisoissa ei siis perustu yksiin kisoihin tai yhteen joukkueeseen, vaan kyllä se on ollut tendenssi jo pidemmän aikaa ja kyllä se silloin myöskin kyseenalaistaa aksiooman eurooppalaisten ylivertaisesta tasosta. Toki on myös esimerkkejä kisoissa hyvin selvinneistä pienistä euromaista, samoin kuin flopanneista isommista.. Pelaajamateriaalin arvioimiseen taas ei MM-kisoja lukuunottamatta taida hirveästi olla mittareita ainakaan niiden joukkueiden osalta, joiden pelaajat ei tule eurooppalaisista liigoista. Kiinahan (Intiasta puhumattakaan) ei ollut edes kovin lähellä kisapaikkaa ja nyt siellä on lisäpaikoilla Jordanian ja Uzbekistanin kaltaisia markkina-alueita. CONCACAF:n paikkamäärää varmaankin lisättiin jottei USA enää koskaan putoa, mutta sielläkin tulos on nyt että päästään paremmin Curacaon ja Haitin markkinoille..

12

#433
Eikä se lisää yhtään kisojen globaalia levinneisyyttä, että Venezuela ei pääse mukaan, mutta joku sen edustalla olevista pienistä saari"valtioista" pääsee, tai jos Turkki ei pääse, mutta sen naapureina tai lähes naapureina olevia huonompia toisen liiton jäseniä pääsee.

Ahdistelupanda

Oseanian maanosaliittoon saataisiin jonkinlainen kilpailullisuus takaisin, jos Australia palaisi sinne. Toki se ei poista sitä, että Aasiasta pääsisi edelleen tason puolesta liikaa joukkueita MM-kisoihin, mutta siirrettäköön sinne puolestaan UEFA:sta kilpailua lisäämään maantieteellisesti Aasian kuuluvat Azerbaidžan, Georgia, Kazakstan, Israel ja Turkki. Venäjä laitetaan samaan pakettiin sitten, kun hyökkäyssota Ukrainassa on ohi ja vahingot korvattu.

Pallopoika23

Lainaus käyttäjältä: kokistuoppi - 30.03.2026 klo 13:39:18
Ei ole minulle niinkään olennaista onko MM-kisoissa Romania vai Uusi-Seelanti, saati kuinka paljon näiden välillä on tasoeroa. Sen sijaan oleellista on se, ettei Romania pääse kisoihin ilmaiseksi joka kerta sillä, että voittaa karsinnat, joissa on vastassa vain Moldova, Transnistria ja joitakin keksittyjä minivaltioita. U-S:n kohdalla oli jo ennestään vapaalippu loppuvaiheeseen, nyt jo ihan lopputurnaukseen saakka.

Diktaattorina määräisin: Takaisin täydellinen 32 maan lopputurnausformaatti, Amerikoihin yhteinen karsinta, Aasian ja Oseanian karsinnat myös yhdistettäisiin.

Minulla ei ole pakkomiellettä saada Eurooppaan suurempaa kiintiötä. Tähänastinen oli ihan fine. Tärkempää on se, että karsinnoissa on jotakin mieltä jokaisessa maanosaliitossa. Kyseessä on kuitenkin maailman suurin ja hienoin urheilutapahtuma (tai ideaalisti olisi).

Tämä.

Pallopoika23

Lainaus käyttäjältä: Ahdistelupanda - 31.03.2026 klo 10:24:40
Oseanian maanosaliittoon saataisiin jonkinlainen kilpailullisuus takaisin, jos Australia palaisi sinne. Toki se ei poista sitä, että Aasiasta pääsisi edelleen tason puolesta liikaa joukkueita MM-kisoihin, mutta siirrettäköön sinne puolestaan UEFA:sta kilpailua lisäämään maantieteellisesti Aasian kuuluvat Azerbaidžan, Georgia, Kazakstan, Israel ja Turkki. Venäjä laitetaan samaan pakettiin sitten, kun hyökkäyssota Ukrainassa on ohi ja vahingot korvattu.

Australia itse halusi lähteä pois Oseanian liitosta, jotta eivät joutuisi mannertenväliseen playoff-otteluun, jossa aina hävisivät sekä myös kovempia otteluja. Ei heitä kiinnosta pelata Palauta, Uuta-Kaledoniaa yms. Sivuvaikutuksena liittyminen AFC:hen kasvatti matkustuskilometrejä. Venäjä ja Kazakstan voisivat helposti siirtyä Aasiaan liittoon. En ymmärrä, miksi kazakit lähti sieltä aikanaan pois. Venäjän liitto voi perustaa HQ:n Vladivostokiin, josta on lyhyempi matka Aasian suurkaupunkeihin. Ei kukaan UEFA:sta enää halua heitä takaisin.

Israel on poliittisista syistä Uefassa, kun arabit ei halua heitä vastaan pelata. Teoriassa U-S voisi liittyä Concacafiin, sillä Aucklandista on lyhyempi lentomatka Chilen Santiagoon, kuin Arabimaihin lentäessä.

plastic paddy

Siis MM-kisat on pilalla tällä kertaa sen takia, että 48 joukkueen joukossa on yksi (1), joka pääsee sinne liian helposti? Onko tämä nyt sellainen First World Problem, vai mistä on kysymys? Oseania on maanosa muiden joukossa ja kyllä se ansaitsee paikkansa noin isoihin kisoihin. Ratkaisu kisapolun helppouteen taas ei ole paikan poistaminen vaan tason kohottaminen. Sitä parhaillaan yritetäänkin maanosanlaajuisen ammattilasliigan muodossa. Tason puolestahan Uusi-Seelanti näytti sen Suomi-fiaskon jälkeen Chileä vastaan enemmän omaa parasta osaamistaan ja ainakaan sen pelin perusteella E-Amerikalla ei pitäs olla valittamista paikkamäärästään... Tämä vaikka kiwien ylivoimaisesti tärken pelaaja puuttuikin, eli eiköhän sillä ole edellytykset pärjätä ihan kunnialla kisoissakin.

Omastakin mielestäni Amerikan karsinnat voisi ihan hyvin yhdistää, mikäli paikallisista siltä tuntuu. Tosin en usko, että se kovin paljon vaikuttaisi paikkojen jakautumiseen niiden välillä. Maanosaliittojen joukkueiden välisiä pelejä pelataan niin vähän että vertailumateriaalia on vähän, mutta nythän  E-Amerikan seitsemänneksi paras joukkue ja P-Amerikan kahdeksas pelasi hyvin tasaisen kilpailullisen pelin jonka etelä voitti lopulta niukasti. Myös vaikkapa edellisen Copa American tulokset viittaa siihen, että CONCACAF:sta löytyy kyllä joukkueita jotkaa pärjää hyvinkin näitä etelän heikompia vastaan..

kokistuoppi

#438
Lainaus käyttäjältä: plastic paddy - 31.03.2026 klo 12:27:22

Riippumatta siitä kummasta Amerikasta pääsisi ketäkin, olisi minusta suotavaa ettei Meksikon ja Yhdysvaltain paikat kisoissa tulisi niin helposti. USA taitaa toki olla maailman potentiaalisimpia maajoukkueita, tai ainakin muutama vuosi sitten oli, ja Meksikonkin voi toki olettaa pärjäävän Iso-Amerikan karsinnoissakin.

Ja ennen kuin plastic ehtii, niin muistutan itse itseäni että tokihan US and A onnistui kerran ihan lähihistoriassa tuon oman "helpon" Hexagoninsa kämmäämään ja kisoista karsiutumaan, ja olikohan samat karsinnat joissa Meksiko teki lähes kaikkensa karsiutuakseen, mutta juuriko paljon puhutun Uuden Seelannin sitten kepittivät mannertenvälisissä kisapaikan arvoisesti.

Etelä-Amerikassa taso on todella hyvä, mutta tuntuu liialliselta, että jopa 70% osallistujista voi päästä kisoihin. Etenkin kun niin massiivisen karsinnan siellä pelaavat, niin pelien keskimääräinen panos on nyt laskenut paljon. Mutta minkäs teet, kun Conmebolissa on se 10 maata, joista valtaosa tasokkaita, niin ei joku kaksi suoraa kisapaikkaa sekään ihan oikeudenmukaiselta tuntuisi.

ensijokolmas

Etelä-Amerikka toki tuottaa jatkuvasti huippupelaajia Brasilian ja Argentiinan ulkopuoleltakin, mutta silti valtiomäärällisesti noin pienessä karsintapuulissa tason vaihtelu vääristää ihan kisoista riippuen sitä "ansaitseeko" tuolta noin monen joukkueen mennä kisoihin. Parhaimmillaan taso on niin kova, että mitään ilmaislippuja kisoihin ei Brasilialla ja Argentiinalla tosiaankaan ole ja ensinmäiset rannalle jäävät painaisivat esim. Euroopasta luultavasti kisoihin, mutta sitten taas sanoisin, että esimerkiksi näissä karsinnoissa oli vapaalippuja kisoihin tarjolla useampikin. Lisää paikkoja en kyllä nykyiseen näkisi siltikään mitenkään perusteltuna.
Vertailu ei tietenkään ole kovin helppoa (kuten tämä Suomi/Uusi-Seelanti/Chile/Kap Verde "lohko" osoitti), mutta tämä noin niinkun mutulla jossain määrin tiiviisti Etelä-Amerikan karsintoja vuosien mittaan seuranneena.
Olisihan se silti ihan hauska liittää Pohjois- ja Väli-Amerikka näihin karsintoihin, mutta isossa kuvassa näkisin, että E-Amerikan oma karsinta on iso osa ko. maanosan maajoukkuejalkapalloidentiteettiä. Jos MM-kisoja mietitään kokonaisuutena ihan karsinnoista alkaen, niin on tuo myös sellainen perinteikäs osa koko prosessia. Ja tietyllä tapaa noita perinteitä nyt haluaisi jotenkin edes haalia, kun itse kisojen fiilistelystä tehdään katsojalle aina vaan nostalgiamielessä vaikeampaa.

Oiskosiin

https://www.ghanafa.org/gfa-part-ways-with-otto-addo
Ghana näyttänyt ovea koutsilleen ja kisoihin aikaa reilut pari kuukautta.

kokistuoppi

Lainaus käyttäjältä: ensijokolmas - 31.03.2026 klo 13:56:38
Etelä-Amerikka toki tuottaa jatkuvasti huippupelaajia Brasilian ja Argentiinan ulkopuoleltakin, mutta silti valtiomäärällisesti noin pienessä karsintapuulissa tason vaihtelu vääristää ihan kisoista riippuen sitä "ansaitseeko" tuolta noin monen joukkueen mennä kisoihin. Parhaimmillaan taso on niin kova, että mitään ilmaislippuja kisoihin ei Brasilialla ja Argentiinalla tosiaankaan ole ja ensinmäiset rannalle jäävät painaisivat esim. Euroopasta luultavasti kisoihin, mutta sitten taas sanoisin, että esimerkiksi näissä karsinnoissa oli vapaalippuja kisoihin tarjolla useampikin. Lisää paikkoja en kyllä nykyiseen näkisi siltikään mitenkään perusteltuna.
Vertailu ei tietenkään ole kovin helppoa (kuten tämä Suomi/Uusi-Seelanti/Chile/Kap Verde "lohko" osoitti), mutta tämä noin niinkun mutulla jossain määrin tiiviisti Etelä-Amerikan karsintoja vuosien mittaan seuranneena.
Olisihan se silti ihan hauska liittää Pohjois- ja Väli-Amerikka näihin karsintoihin, mutta isossa kuvassa näkisin, että E-Amerikan oma karsinta on iso osa ko. maanosan maajoukkuejalkapalloidentiteettiä. Jos MM-kisoja mietitään kokonaisuutena ihan karsinnoista alkaen, niin on tuo myös sellainen perinteikäs osa koko prosessia. Ja tietyllä tapaa noita perinteitä nyt haluaisi jotenkin edes haalia, kun itse kisojen fiilistelystä tehdään katsojalle aina vaan nostalgiamielessä vaikeampaa.

Pointtinsa tuossakin.

Tiksa

Lainaus käyttäjältä: Laitalinkki - 31.03.2026 klo 23:52:06
Muistin virkistykseksi tähän lohkot, mihin viimeiset eurooppalaiset kisamaat päätyvät.

D: Yhdysvallat, Paraguay, Australia, TURKKI

F: Hollanti, Japani, Tunisia, RUOTSI

A: Meksiko, Etelä-Afrikka, Etelä-Korea, TSEKKI

B: Kanada, Qatar, Sveitsi, BOSNIA

Kuinkas tässä nyt näin kävi, että Sveitsille ja Qatarille tuli melkoinen huumorilohko.

Vikkelä vaihtomies

Lainaus käyttäjältä: plastic paddy - 31.03.2026 klo 12:27:22Oseania on maanosa muiden joukossa ja kyllä se ansaitsee paikkansa noin isoihin kisoihin

Strange women lying in ponds distributing swords is no basis for a system of government...

Mannerlaattojen sijannit kisapaikkojen jakosysteeminä on tätä tasoa. Kyllä sinne pitäisi tasolla päästä. Jonkinlaista maantieteellistä jakoa on ihan logistisista syistä tehtävä.

plastic paddy

Palataan tuohon aikaisempaan keskusteluun sen verran, että kyllähän jalkapallossa on tasoeroja kaikialla ja kyllä se tie kisoihin tuntuu olevan aika siloiteltu joillekin kaikissa maanosissa.. Brasilia ei ole kovasta yrityksestä huolimatta pudonnut Etelä-Amerikan karsinnoissa koskaan. Argentiina on yhden kerran (1970). Euroopassa taas Saksa on selvinnyt kisoihin aina kun on viitsinyt tai päästetty yrittämään ja tälläkin kertaa kisapaikan ratkaissut ottelu taisi päättyä 6-0. Ja aika harvassa ne karsiutumiset on lähimenneisyydessä olleet muillakin Euroopan suurmailla, tätä Italiaa toki lukuunottamatta...

Omastakin mielestä tuo Etelä-Amerikan pari vuotta kestävä karsintasarja on mielenkiintoinen anomalia majufutiksessa ja hauskaa seurattavaa. Toki jos maanosan paikkamäärää vielä kasvatetaan niin eipä siinä enää hirveästi mieltä olisi ainakaan karsintakilpailuna. Nythän on kai tilanne, että seuraaviin kisoihin kaikki kolme satavuotisjuhlaotteluita isännöivää eteläamerikkalaista pääsee suoraan, joten ihan perinteisessä muodossa sitä ei sillä kertaa voida toteuttaa. Jonkun maanosan maajoukkueiden tason vaihtelun arviointi suhteessa muihin on tietysti subjektiivista hommaa sikäli, että niitä vertailukohtia on niin vähän. Ei kai tuo Etelä-Amerikan karsintasarja tällä kertaa ainakaan mitenkään poikkeuksellisen epätasainen ollut.. Kyseessä toki yksi ottelu ja Bolivia ei nyt todellisuudessa ole Etelä-Amerikan seitsemänneksi paras maajoukkue, mutta kyllä siellä silti Aasian ysi pudotti E-Amerikan seiskan ja sekin on varmaan syytä ottaa huomioon näitä arviointeja tehdessä. 

Lainaus käyttäjältä: Vikkelä vaihtomies - 01.04.2026 klo 10:44:24
Strange women lying in ponds distributing swords is no basis for a system of government...

Mannerlaattojen sijannit kisapaikkojen jakosysteeminä on tätä tasoa. Kyllä sinne pitäisi tasolla päästä. Jonkinlaista maantieteellistä jakoa on ihan logistisista syistä tehtävä.

No johan nokkelan keksit. Mannerlaattojen sijainnit kisapaikkojen jakosysteeminä on käytössä käytännössä kaikissa maailmanlaajuisesti harrastetuissa urheilulajeissa. Toki maanosat on hyvin keskeinen kansainvälisen organisoitumisen muoto tärkeämmälläkin elämänaloilla ja jos halutaan järjestää maailmanmestaruuskisat joissa on parhaat joukkueet kaikista maailman osista, niin kyllä se on ihan luontevaa käyttää tällaista vakiintunutta maantieteellistä jakotapaa.. Uuden-Seelannin taso riittää siihen että se on oman alueensa paras, edellisen kerran kun pääsi mukaan taso riitti ihan mukavasti isoissakin kisoissa (mm. tasapeli puolustavaa maailmanmestaria vastaan) ja itse uskoisin näin käyvän nytkin. 

Tiksa

Missäs ketjussa sitä ihmeteltiinkään junalippujen hinnankorotuksisia Bostonista Foxborough'in peleihin. New York pistää paremmaksi....

https://www.nytimes.com/athletic/7193375/2026/04/14/metlife-stadium-world-cup-train-tickets/

[uutinen]
New Jersey's NJ Transit is currently planning to charge more than $100 for return rail tickets from New York's Pennsylvania Station to MetLife Stadium for FIFA World Cup games.

more than a seven-fold increase from its usual prices during the World Cup this summer.
[/uutinen]

Seeteufel

#447
Lainaus käyttäjältä: Tiksa - 15.04.2026 klo 21:18:25
Missäs ketjussa sitä ihmeteltiinkään junalippujen hinnankorotuksisia Bostonista Foxborough'in peleihin. New York pistää paremmaksi....

https://www.nytimes.com/athletic/7193375/2026/04/14/metlife-stadium-world-cup-train-tickets/

[uutinen]
New Jersey's NJ Transit is currently planning to charge more than $100 for return rail tickets from New York's Pennsylvania Station to MetLife Stadium for FIFA World Cup games.

more than a seven-fold increase from its usual prices during the World Cup this summer.
[/uutinen]
Kaupungit vierittää syytä Fifalle, joka ei kuulemma maksa niille penniäkään esimerkiksi joukkoliikenteen järjestämistä. New Jerseylle tulee tosta 48 miljoonan lisälasku jne.

Foxborossa taas oli ollut ongelmia saada luvatut rahat turvallisuusjärjestelyihin, mutta toi taisi mennä liittovaltion piikkiin. Kraftin (Patriots/Revs) kanssa ongelmia ei ole ikinä ollut.

[uutinen]On social media on Tuesday, the planned NJ Transit pricing drew stinging criticism from New York politicians. New York Gov. Kathy Hochul wrote on X: "The World Cup should be as affordable and accessible as possible. Charging over $100 for a short train ride sounds awfully high to me."

On Wednesday, Sherrill, whose office has been involved in discussions with NJ Transit and the New York City/New Jersey host committee over transportation plans for the World Cup, fired back at critics of the pricing and pinned blame on FIFA.

In a social media post, she explained that her administration inherited a hosting agreement with FIFA in which FIFA does not provide any dollars to assist with transportation costs for the World Cup. She then confirmed prior reporting by The Athletic, saying that the cost of providing special event services during the tournament will come in at a startling $48 million for NJ Transit.
[/uutinen]
https://www.nytimes.com/athletic/7200503/2026/04/15/fifa-world-cup-transportation-costs-new-jersey/

Ylipäätään nämä on ekat kisat jotka FIFA järkkää suoraan ilman kansallista järjestely komiteaa, sen sijaan se on tehnyt sopimukset paikkakuntien kanssa.

Juuninho

Ei tuolla tule hihhuloimaan muut kuin kroisokset, mainetta ja mammonaa metsästävät somettajasekoilijasukupolven surullisimmat edustajat ja kisamaiden fanaattisimmat kannattajat, joille futis on uskonnon asemassa ja kisoihin on päästävä, vaikka siihen menisi koko omaisuus (ja jos USA edes päästää maahan tai lentokentältä pidemmälle ennen putkareissua). Mutta hei, Gianni ja Donald saavat leikkiä tärkeitä maailman herroja.

Oiskosiin

Seuraavia potkuja pukkaa...

Saudi-Arabia näytti ovea Herve Renardille.