Jensen ei tosiaan ollut vuoden päättäneessä Asteras pelissä ollenkaan kokoonpanossa, mutta yksittäisten treenien tarkkuudella pelaajien loukkaantumisista raportoiva Ariksen kotisivu ei ole kertonut mitään loukkaantumisesta tuon pelin jälkeen, ja tänään Jensen oli taas kokoonpanossa penkillä, mutta vaihdettiin toisen puoliajan alussa kentälle meneillään olevassa pelissä. Aris on 2-0 johdossa, ja näillä näkymin menossa cupissa kahdeksan joukkoon. Seuraavalla kierroksella odottaisi Panathinaikos.
Oli kuumeen takia pois siitä vuoden viimeisestä matsista (Asteras).
Mutta joo, noin muuten kausi edennyt sykleittäin, jossa pelaa pari matsia, sitten 3-4 matsia telakalla ja taas takaisin. Tuo kuvaa aika hyvin miehen koko uraa, joten tuskin tulee jatkossakaan muuttumaan. Tuntuu, että Jensenin kroppa ei ole tehty ammattilaisurheiluun, joten väkisinkin ura jää napsun verran piippuun. Ja tämä mitenkään väheksymättä miehen uraa tähän asti, painoi kuitenkin sen seitsemän kautta bulissa.