Lisää onnitteluja Kokkolasta. Kajaanin ja IFK:n peliä tuli liveseurannasta tuijotettua melko ahkeraan, sattuneesta syystä. Ei auta kuin olla rehellinen ja tunnustaa että oikea joukkue nousi suoraan. Ei onnistuttu tähtirintojen kaatamisessa tällä kaudella, stadi oli muutenkin paha paikka pelata vihreälle tänä vuonna, kun siellä ei voitettu edes Klubia. Momentumia oli ensin kotimatsissa, jossa HIFK tasoitti lisäajalla, ja tätä koostetta en ole vieläkään pystynyt katsomaan. Sitten toinen momentum oli vielä viikko sitten, sitäkään ei onnistuttu käyttämään. Toivottavasti nähdään ensi kaudellakin, meinaan on meilläkin nousun ansaitseva joukkue.
Toivon, että tosiaan KPV:kin nousee liigaan. Gamlana starbana muistan vielä 60-70-lukujen kokkolalaisten menestyksen ja niitä legendaarisia jengejä on joskus ikävä.
