ASR
Poissa
Suosikkijoukkue: AS Roma
|
 |
Vastaus #1525 : 28.05.2019 klo 12:38:02 |
|
Defrel puolestaan oli sarjan kliinisimpiä viimeistelijöitä ja on nyt kahdessa eri seurassa osoittanut pystyvänsä pistämään palloa paikoista maaliin sekä olemaan olennainen osa myös kokonaisvaltaisesti hyvin toimivaa hyökkäystä. Ellei posketonta tarjousta patongin ostamiseksi tule, ansaitsee hän saada sen mahdollisuuden, mikä ekalla kerralla jäi saamatta, myös Romassa siinä roolissa, mihin hänet alunperin hankittiin.
Tämä nyt meni hieman höpöksi. Niin paljon kuin Dzekoa vihaatkin, ei nyt sentään päästetä ihan kaikkia sammakoita suusta. Roman kannalta lottovoitto olisi saada joltain kalinaseuralta Defrelistä omat takaisin, ei missään nimessä jatkoa ikuisessa kaupungissa. Perinteinen ”kun taso ei vain riitä” on tarpeeksi hyvä perustelu. Schickin lainaamisesta samaa mieltä, liian suuri riski jättää ykköskärjeksi.
|
|
|
|
|
Padre
Poissa
|
 |
Vastaus #1526 : 28.05.2019 klo 12:41:40 |
|
Siinä oli ihan hyvät perustelut Dzekon myynnille. Tsekki-Patesta myös samaa mieltä, mutta että Defrel, hohhoijaa. e: ASR ehti pukea sanoiksi ensin ja paremmin 
|
|
|
|
|
punta
Poissa
Suosikkijoukkue: kuu päivällä
|
 |
Vastaus #1527 : 28.05.2019 klo 12:42:25 |
|
Mitä taas kakkoskärkeen tulee, niin on aika antaa Defrelille mahdollisuus ja laittaa vuorostaan Schick etsimään kadonnutta itseluottamustaan lainalle keskikastin seuraan, esim. takaisin Doriaan. Tsekki on ensi kaudella samanikäinen kuin Piatek menneellä kaudella, joten sen puolesta juna ei ole mennyt. Jotain uutta on kuitenkin yritettävä.
Defrel puolestaan oli sarjan kliinisimpiä viimeistelijöitä ja on nyt kahdessa eri seurassa osoittanut pystyvänsä pistämään palloa paikoista maaliin sekä olemaan olennainen osa myös kokonaisvaltaisesti hyvin toimivaa hyökkäystä. Ellei posketonta tarjousta patongin ostamiseksi tule, ansaitsee hän saada sen mahdollisuuden, mikä ekalla kerralla jäi saamatta, myös Romassa siinä roolissa, mihin alunperin hankittiin.
Mikäli Zapataa sieltä Gian Pieron seuraksi haviteltaisiin, Defrel olisi varmasti ensimmäisenä menossa toiseen suuntaan. Tai no, tiedäpä vaikka Schick kiinnostaisi. Tsekkiläisen kanssa puhutaan kuitenkin edelleen mentaalipuolen asioista, Ranieria myötäillen, kaiken muun ollessa valmiina ykköskärjen paikalle. Seura menee kesällä läpi varsin suurta muutosta, ja tällainen murros voi joskus vastata jopa uutta ympäristöä tietyille pelaajille. Nähdäkseni Schick kuitenkin makselee edelleen korkoja ensimmäisen syksynsä varsin sekavasta startista, aina tuleviin loukkaantumisiin ja kohtuuttomaan odotusarvoon seurassa, joka mongomagicin kovimpiin kuningasideoihin lukeutuvasti maksaa parikymppisestä kärjestä 42 miljoonaa siirtoikkunan viimeisenä päivänä, vain odottaakseen, että tuo investointi osaa hommansa täysin vieraassa systeemissa täysin väärällä pelipaikalla - valmiiksi loukkaantuneena. Sieluun sattuu tällainen talenttien ja varojen haaskaus näiden 'maailman parhaiden' toimesta. Katsoisin siis vielä uuden valmentajan kanssa kesän ja syksyn, jonka jälkeen reaaliteettien tullessa menneen tavalla vastaan, lähitulevaisuutta on etsittävä muista ympyröistä. Manolas on ilmaissut tänään olevansa epätietoinen, jatkaako seurassa vai ei.. http://romapress.net/2019/05/28/gasperini-ready-to-free-himself-for-roma/http://www.forzaroma.info/calciomercato-as-roma/mercato-dalla-serbia-kolarov-rescinde-con-la-roma-e-passa-alla-stella-rossa/ - Kolarov siirtyy Punaiseen Tähteen? e. täällä revitellään jo liveseurannalla Gasperinin ja Percassin tapaamisesta: https://www.vocegiallorossa.it/primo-piano/live-gasperini-roma-manca-solo-il-via-libera-di-percassi-in-corso-l-incontro-decisivo-180251
|
|
|
|
« Viimeksi muokattu: 28.05.2019 klo 13:07:05 kirjoittanut punta »
|
|
|
|
|
Warming up
Poissa
Suosikkijoukkue: Semantiikka
|
 |
Vastaus #1528 : 28.05.2019 klo 13:13:48 |
|
Tämä nyt meni hieman höpöksi. Niin paljon kuin Dzekoa vihaatkin, ei nyt sentään päästetä ihan kaikkia sammakoita suusta. Roman kannalta lottovoitto olisi saada joltain kalinaseuralta Defrelistä omat takaisin, ei missään nimessä jatkoa ikuisessa kaupungissa. Perinteinen ”kun taso ei vain riitä” on tarpeeksi hyvä perustelu. Schickin lainaamisesta samaa mieltä, liian suuri riski jättää ykköskärjeksi.
Ensiksi, minä en vihaa Dzekoa sen enempää kuin muitakaan pelaajia tai ihmisiä, joita en edes tunne. Toiseksi, mihin pohjaat väitteen "kun taso ei vain riitä" Defrelin kohdalla, kun hän ei ole minuuttiakaan Romassa pelannut siinä roolissa, johon hankittiin, eikä ensimmäistäkään kokonaista ottelua millään muullakaan paikalla? Defrelin kliinisyys on fakta, ei mielipide. 11 maalia 23 laukauksella maalia kohti, 38 laukausta yhteensä. Vertailun vuoksi Dzeko: 9 maalia 51 laukauskella maalia kohti, 104 laukausta yhteensä. Katsoisin siis vielä uuden valmentajan kanssa kesän ja syksyn, jonka jälkeen reaaliteettien tullessa menneen tavalla vastaan, lähitulevaisuutta on etsittävä muista ympyröistä.
Allekirjoitan näkemyksesi Schickistä täysin, mutta en jaksa näitä Dzeko-Schick vammailuja käydä loputtomiin, koska näitä pelaajia pitäisi käsitellä kahtena eri tapauksena, eikä niputtaa yhdeksi kysymykseksi, joten valitsen - osittain omaa laiskuuttani - tien myötäillä muita tässä asiassa. Toisaalta tunnustan, että Schick ykköskärkenä ei välttämättä ole se varmin tie takaisin CL-otteluihin ja varamiehenä hän ei voi jatkaa; olisi oltava vähintään rehellinen 50-50 kilpailutilanne. Defrel puolestaan on hyvä kakkoskärki, jos saadaan selvä ykkönen, sillä hänen kehitysaskeleet on jo otettu. Toisaalta kyseessä on hyvä, tasonsa osoittanut pelaaja, joka pystyy (pystynee) ne tarvittavat rotaatiominuutit pelaamaan riittävällä kunnialla.
|
|
|
|
« Viimeksi muokattu: 28.05.2019 klo 13:23:25 kirjoittanut Warming up »
|
|
|
|
|
ASR
Poissa
Suosikkijoukkue: AS Roma
|
 |
Vastaus #1529 : 28.05.2019 klo 13:36:32 |
|
Toiseksi, mihin pohjaat väitteen "kun taso ei vain riitä" Defrelin kohdalla, kun hän ei ole minuuttiakaan Romassa pelannut siinä roolissa, johon hankittiin, eikä ensimmäistäkään kokonaista ottelua millään muullakaan paikalla? Defrelin kliinisyys on fakta, ei mielipide. 11 maalia 23 laukauksella maalia kohti, 38 laukausta yhteensä. Vertailun vuoksi Dzeko: 9 maalia 51 laukauskella maalia kohti, 104 laukausta yhteensä.
En väheksy selittämätöntä mieltymistä yksittäiseen pelaajaan. CL:stä ulos jääminen tuntuu tuhannen scudettin suudelmalta, kun Dzeko saadaan ulos - mielellään Interiin. Ensi kausi tulee olemaan Defrelin dominointia ja aiettä minä nautin siitä jo nyt. Itsekin pidin esimerkiksi Taddeista erittäin paljon, vaikka olikin objektiivisesti katsottuna varsin keskinkertainen pelaaja. Mikä on niin erityinen rooli, jota Defrel ei päässyt Romassa kokeilemaan, ja jossa olisi nähtyä huomattavasti parempi? Ei Sampdorian 11 maalia ole mikään todiste erinomaisuudesta, kuten ei myöskään Sassuolon aikaiset meriitit. Ei Defrel välttämättä oikein roolitettuna huono pelaaja ole, mutta Roman tasoisessa organisaatiossa saman tason pelaajia pitää pystyä nostamaan omista junioreista. Nyt se uskallus on puuttunut, mutta ymmärtääkseni sitäkin asiaa ollaan viemässä eteenpäin. Olisi seuran etu, että miehestä saataisiin ns. "omat pois" ja sekin satsaus kohteeseen, jonka onnistumispotentiaali on suurempi.
|
|
|
|
|
Herstein
Paikalla
Suosikkijoukkue: Heitto
|
 |
Vastaus #1530 : 28.05.2019 klo 13:40:44 |
|
Dzeko näyttää olevan hävyttömän aliarvostettu pelaaja. Vähän siinä ja tässä kannattaako myydä 20 miljoonalla eteenpäin. Jos Schickistä ja Defrelistä on kiinnostusta, niin pistäisin ennemmin kyseisen kaksikon lihoiksi ja jatkaisin Dzekon kanssa ainakin vielä yhden kauden. Defrel on toki hyvä pelaaja ja olisi varmasti toimiva kakkoskärki, mutta ei hän niin hyvä pelaaja ole, etteikö markkinoiden kiinnostusta kannattaisi katsella. Kliinisyys on tietysti hyvä asia, mutta Defrel tosiaan laukoi keskimäärin yhden kerran jokaisessa ottelussa? Ei kovin vakuuttava määrä isoja minuutteja kellottaneelle hyökkääjälle.
Mitä tulee Gasperiniin, niin onhan Roma kaikesta huolimatta rutkasti Atalantaa isompi seura, joten ymmärrän kyllä valmentajavelhon huhutun kiinnostuksen. Olisi tähän paikkaan aika ihanteellinen veto, sillä näytöt erityisesti nuorten oman akatemian pelaajien kehittämisessä ovat kiistattomat.
|
|
|
|
|
Warming up
Poissa
Suosikkijoukkue: Semantiikka
|
 |
Vastaus #1531 : 28.05.2019 klo 14:01:32 |
|
Olisi seuran etu, että miehestä saataisiin ns. "omat pois" ja sekin satsaus kohteeseen, jonka onnistumispotentiaali on suurempi.
Jos Defrel voidaan vaihtaa parempaan vaihtoehtoon ilman, että tarvitsee hukata rajallisia resursseja, niin totta kai kannattaa vaihtaa. Anteeksi siitä kaikille, että oletin "Defrelin dominoinnin" ja "40 maalin kauden" olevan sellaisia heittoja, että heikompikin sarkasmitutka hälyttäisi. Olin väärässä. Selittämätön mieltymys yksittäiseen pelaajaanko se oli, ASR?
|
|
|
|
|
Padre
Poissa
|
 |
Vastaus #1532 : 28.05.2019 klo 14:22:28 |
|
Anteeksi siitä kaikille, että oletin "Defrelin dominoinnin" ja "40 maalin kauden" olevan sellaisia heittoja, että heikompikin sarkasmitutka hälyttäisi. Olin väärässä.
Defrel oli Roman kaudellaan kyllä sitä tasoa, että en ihmettele mikäli ihan jo miehen nimen mainitseminen topikin sivuilla saa ihokarvat pystyyn 
|
|
|
|
|
Warming up
Poissa
Suosikkijoukkue: Semantiikka
|
 |
Vastaus #1533 : 28.05.2019 klo 15:07:36 |
|
Defrel oli Roman kaudellaan kyllä sitä tasoa, että en ihmettele mikäli ihan jo miehen nimen mainitseminen topikin sivuilla saa ihokarvat pystyyn  Kyllä, mutta älyllisen rehellisyyden nimissä olisi suotavaa, että jokainen voisi edes sen myöntää, että Roma ura koostuu (vähän oikoen ilmaistuna) kuukauden välein parin vartin pyörähtämisistä kentällä uudessa joukkueessa ja uudessa tai sekavassa roolissa sekä vieläpä yleensä puolikuntoisena. Ei siinä ihmeitä voikaan toivoa. Ensisijaisesti arviot Defrelistä pelaajana olisi siis syytä tehdä Sampdoriassa ja Sassuolossa annettujen näyttöjen perusteella, vaikka ne eivät tietysti ympäristöinä rinnastu siihen, millaista on pelata Romassa. Muistetaan kuitenkin, että nyt rakennetaan Romaa, joka pelaa ensi kaudella Serie A:ta ja EL:aa, ei UCL:aa. Jos ykköspyssynä on Belotti/Zapata/Marega/vastaava (puntan teoria Zapatasta ja Defrelistä vaihtokaupan kohteina on toki ihan pätevä), niin kyllä Defrel piikissä hoitaa ne huumorijoukkueet EL:n lohkovaiheessa. Jos ei hoida, niin joukkueen pelin täytyy olla aika helkatin pahasti solmussa siinä vaiheessa. Muuten rooli on lähtökohtaisesti melko marginaalinen. Hyvä energiapommi kiusaamaan vastustajan pelinrakentelua, kun lopussa puolustetaan johtoa. Kun vuoden päästä juhlitaan scudettoa ja paluuta CL-karkeloihin, voidaan pohtia uudestaan sekin, kuka on kakkoskärki seuraavalla kaudella. Ja kuten sanottu, jos tilaisuus vaihtaa parempaan esittää itsensä, siihen tietenkin kannattaa tarttua. Tai forumistien mielenrauhan takia, voidaan vaihtaa vaikka vähän huonompaan, jos se tekee ihmiset onnellisiksi. Mulle tämä ei ole kovin merkittävä kysymys, toisin kuin tämä kysymys ykköskärjestä.
|
|
|
|
« Viimeksi muokattu: 28.05.2019 klo 15:17:24 kirjoittanut Warming up »
|
|
|
|
|
Bowser
Poissa
Suosikkijoukkue: As Roma, Newcastle United
|
 |
Vastaus #1534 : 28.05.2019 klo 15:41:59 |
|
Muistaakseni kun Defrel tuli seuraan, niin hän oli EDF:n toivoma hankinta. Miksi sitten tuttu valmentaja peluutti väärällä pelipaikalla? Ei voida ehkä perustella epäonnistumista sillä, että peluutettiin väärässä roolissa. Itse kuitenkin muistelisin Defrelin ajan sellaisena, että kärsi aika paljon loukkaantumisista. Silloin kun pelasi, niin näytti kyllä ihan sähäkältä ja aktiiviselta. Itse kyllä antaisin vielä Defrelille mahdollisuuden Roomassa. Sillä paljon mieluummin katselisin kentällä Defreliä kuin Schickiä, joka ei kerta kaikkiaan ole esittänyt konkreettisesti yhtään mitään koko aikanaan Roomas. Ja on turha sanoa, ettei olisi päässyt pelaamaan omalla paikallaan ykköskärkenä. On päässyt, siitäkin huolimatta, vaikka näytöillään ei olisi sitä ansainnut, mutta tällä kaudella Dzekon ollessa poissa oli pakko peluuttaa, eikä saanut kerta kaikkiaan mitään aikaiseksi. Lainalle vaan ja toivotaan parasta.
Myöskään minä en ymmärrä foorumin Dzeko vihaa. Paras kärkimies pitkään aikaan. Toki taso on laskusuunnassa, mutta silti on edelleen hyvin vaarallinen pelaaja boksissa. Asenneongelmia, jos sellaisia on (?) niin varmasti korjaisi se, jos joukkueeseen saataisin kunnon kärkimies haastamaan peliajasta. Jos Dzeko myydään, niin joukkueen tarvitsee hankkia uusi ykköskärki. Näkisin sen suurena riskinä. Itse pitäisin Dzekon mukana vielä ensi kauden.
Kuka valmentajaksi? Vaikka arvostan ja symppaan Ranieria romanistana suuresti, niin ei hän mielestäni joukkueen peräsimessä suoriutunut juurikaan EDF:ää paremmin. Lyhytnäköisyys on tauti, joka vaivaa myös Romaa organisaationa. Pikavoittoja haetaan eikä anneta aikaa valmentajille luoda sitä omaa juttua omilla pelaajilla. Näkisin, että Gasperini valmentajana olisi aika samankaltainen (vähän paremmilla meriiteillä varsutettu) haku kuin EDF. Ideologinen pikkuseura valmentaja, joka peluuttaa näyttävää futista ympäristössä, jossa ei ole niin suuria menestyspaineita. Miten käy sitten, kun tulokset eivät vastaakaan odotuksia? Kuinka pian luottamus menetetään? Varsinkin, kun kannattajat tunnetusti ovat hyvin lyhytjännitteisiä. Ja muistetaan, että Gasperiini on jo kerran käynyt floppaamassa, kun pääsi isompiin ympyröihin.
Mutta kuka sitten tilalle? Kun lukee foorumia, niin kannattajien mielestä hyvät valmentajat ovat harvassa. Sarri, Valverde, Allegri, Mourinho, Spalletti, Gattuso, EDF jne. Tuloksista huolimatta kaikista kannattajat haluavat eroon. Ihan samoin, kuin esim. Contesta haluttiin eroon Chelseassa, vaikka valmensi siellä joukkueen mestaruuteen. Oma toive olisi Sarri, jos saatavilla olisi.
p.s. ikävä tulee De Rossia. Näytti jälleen sunnuntaina, että edelleen löytyy kykyä rakentaa peliä hyvillä syötöillä linjojen väliin. Varmasti olisi käyttöä ollut vielä ensi kaudellakin.
|
|
|
|
|
Bimbo d'Oro
Poissa
Suosikkijoukkue: Associazione Sportiva Roma, Los Angeles Lakers
|
 |
Vastaus #1535 : 28.05.2019 klo 16:17:42 |
|
Asenneongelmia, jos sellaisia on (?) niin varmasti korjaisi se, jos joukkueeseen saataisin kunnon kärkimies haastamaan peliajasta Ja/tai keskikentälle enemmän ruutia pelinrakennukseen. Monta kertaa tällä kaudella tuli turhauduttua, kun Dzeko oli sivurajalla keskiviivan tuntumassa hakemassa palloa ja tuolla jalalla ei sieltä boksiin enää ehditä. Jos pysyisi boksissa, niin toki on useimpina päivinä siellä vielä vaarallinen pelaaja. p.s. ikävä tulee De Rossia. Näytti jälleen sunnuntaina, että edelleen löytyy kykyä rakentaa peliä hyvillä syötöillä linjojen väliin. Varmasti olisi käyttöä ollut vielä ensi kaudellakin.
Sama.
|
|
|
|
|
Lester Polsfuss
Poissa
Suosikkijoukkue: Karhulan Pojat
|
 |
Vastaus #1536 : 28.05.2019 klo 17:09:56 |
|
Dzekohan jäi kärjessä tosiaan aika yksin tällä kaudella. Ei voi olla niin, että tuon kaltainen pelaaja rakentaa itse paikkansa. Jos ruokinta pelaa, 20+ maalia edelleen aivan mahdollista. Mutta eiköhän Dzekon aika ole nähty, ja varmasti haluaa jo itsekin vaihtaa maisemaa. Siltä ainakin vaikuttaisi. Laiskuutta ja turhautumista voi kuitenkin myös yrittää ymmärtää.
Samoin voi yrittää ymmärtää myös Defrelin tilannetta. Kukaan ei voi kiistää, etteikö kyseessä olisi ihan kelpo pelimies. Kukaan ei voi naama pokerilla myöskään väittää, että Defrel olisi Romassa oikeasti saanut kunnon mahdollisuutta. Rikkonaisen kauden ja paskan tsägän vuoksi itsetunto oli nollissa, eikä siitä 100 miljoonaa kalliimpikaan mies helposti nouse. Minulla ei ainakaan ole mitään sitä vastaan, että Defrel jäisi seuraan. Mutta silloin pitäisi päästä pelaamaan, ja varmasti tässä skenaariossa joukkueen palkkarakenne ylipäätään olisi paljon nykyistä kevyempi.
Mutta turha näistä hirveästi on kinastella, "jos" on sellainen erikoinen sana, ettei sen syvällisemmistä merkityksistä kuitenkaan voi mitään tietää. Toistaiseksi Romalta puuttuu valmentaja + urheilutoimenjohtaja, sekä näiden seurauksena luultavasti 70 % ensi kauden joukkueesta. Mihin tahansa voi varautua.
|
|
|
|
|
Bimbo d'Oro
Poissa
Suosikkijoukkue: Associazione Sportiva Roma, Los Angeles Lakers
|
 |
Vastaus #1537 : 28.05.2019 klo 17:17:55 |
|
Monta asiaahan tuossa on tosiaan otettava huomioon. Kyllä Dzeko riittävällä tarjoilulla on vielä kauden pari laadukas kärki, mutta onko Roma tuon mahdollistava ympäristö tällä hetkellä? Jos koko paletti menee taas uusiksi, niin Dzeko ei riitä uutta projektia kantamaan, vaan on turhautuessaan kallis, kiukutteleva turhake. Tietysti taas, jos keskikenttä saadaan tasapainoon ja pykälän eteenpäin kehityksessään ottava Zaniolo pääsisi bosnialaista ruokkimaan kärjen alla, niin voisihan tuo vielä olla hyvinkin hedelmällistä.
|
|
|
|
|
Warming up
Poissa
Suosikkijoukkue: Semantiikka
|
 |
Vastaus #1538 : 28.05.2019 klo 17:46:05 |
|
Jos ruokinta pelaa, 20+ maalia edelleen aivan mahdollista.
En kyllä tuohon jaksa uskoa, enkä varsinkaan siihen, että Dzeko olisi paras vaihtoehto tuota yrittämään. Tuo Dzekon tehokkuus ei ole siirtynyt tilastoihin kuin yhdellä kaudella ja mennyt kausi oli oikeasti todella kehno tässäkin mielessä. Tuo reilu 100 laukausta 9 maalia varten on aivan umpisurkea tilasto. Puhe ruokinnan puutteesta ei mielestäni pidä ainakaan täysin paikkansa. Ehkä tap in-paikkoja ei ole yhtä paljon kuin Salahin kanssa pelatessa, mutta esim. maaliolettaman puolesta Dzekon olisi pitänyt painaa paikoista 15 maalia tällä kaudella. Ei painanut vaan suhteessa maaliolettamaan hän alisuoritti eniten kaikista Serie A -pelaajista. Toistan kuitenkin, että Dzekon jatko vaatisi kalliin ja pitkän jatkosopimuksen. Ja se nyt on ihan varmaa, että kolmen vuoden päästä Dzekon 20+ maalin kauteen ei usko enää kukaan, mutta siellä se silti vetää kärjessä, koska palkka on luokkaa seurahistorian kaikkien aikojen suurin, eikä ole varaa olla peluuttamatta. Kuluja alas, keski-ikää alemmas ja kohti uutta nousua. Ihmeellistä menneeseen takertumista ja tulevaisuuden pelkoa havaittavissa isossa osassa forumisteja. Joukkue on uudistettava silloin, kun se on mahdollista, eikä itkeä pari vuotta myöhässä, että oltiinpa tyhmiä, kun ei sitä tehty.
|
|
|
|
« Viimeksi muokattu: 28.05.2019 klo 18:05:00 kirjoittanut Warming up »
|
|
|
|
|
Lester Polsfuss
Poissa
Suosikkijoukkue: Karhulan Pojat
|
 |
Vastaus #1539 : 28.05.2019 klo 18:17:42 |
|
Kuluja alas, keski-ikää alemmas ja kohti uutta nousua. Ihmeellistä menneeseen takertumista ja tulevaisuuden pelkoa havaittavissa isossa osassa forumisteja. Joukkue on uudistettava silloin, kun se on mahdollista, eikä itkeä pari vuotta myöhässä, että oltiinpa tyhmiä, kun ei sitä tehty.
Tämä on totuus, jonka itsekin voin allekirjoittaa 
|
|
|
|
|
Herstein
Paikalla
Suosikkijoukkue: Heitto
|
 |
Vastaus #1540 : 28.05.2019 klo 18:19:52 |
|
Kahdeksan kertaa Euroopan huippusarjasssa kaksinumeroisen maalimäärän tehneen Dzekon tehokkuus ei ole siirtynyt tilastoihin kuin yhdellä kaudella  Jotain rajaa nyt tähän tarkoituksenhakuiseen vähättelyynkin. Mun on vaikea nähdä, että Roma saisi hankittua jostain Dzekoa paremman kärjen. Ei Dzeko välttämättä 20 maalia tule paukuttamaan, mutta 15 maalia on ihan täyttä realismia muutamana tulevana kautena. Tietysti jos kiikarissa olisi joku takuuvarma maalintekijä, niin tilannetta voitaisiin arvioida uudestaan, mutta itselleni ei kovin montaa potentiaalista nimeä mieleen tule.
|
|
|
|
« Viimeksi muokattu: 28.05.2019 klo 18:22:42 kirjoittanut Herstein »
|
|
|
|
|
Warming up
Poissa
Suosikkijoukkue: Semantiikka
|
 |
Vastaus #1541 : 28.05.2019 klo 18:24:57 |
|
Kahdeksan kertaa Euroopan huippusarjasssa kaksinumeroisen maalimäärän tehneen Dzekon tehokkuus ei ole siirtynyt tilastoihin kuin yhdellä kaudella  Jotain rajaa nyt tähän tarkoituksenhakuiseen vähättelyynkin. Tarkoitin tietysti Romassa vietettyjä kausia. Tarkoitatko tarkoitushakuisella vähättelyllä kaikkia niitä tilastoja, joita vyörytän eteesi, omien argumenttiesi ollessa tätä tasoa: Mun on vaikea nähdä
Onhan tuo tullut selväksi sanomattakin.
|
|
|
|
|
Ticorexx
Poissa
Suosikkijoukkue: Moraalinen mestari
|
 |
Vastaus #1542 : 28.05.2019 klo 18:30:55 |
|
Onneksi tämä kausi on ohi... ja seuraava tuntuu jo valmiiksi tasaisen harmaalta. Tottista ja De Rossista ei ole helppo päästää irti pelaajina ja joukkueen keulakuvina missään olosuhteissa, saati sitten punakeltaisten lasien läpi.  Pakko se on myöntää, että joukkueen puhdistaminen olisi mielekkäintä aloittaa omistajasta. Vaikka sitä todennäköisesti seuraava "öljysheikki" ei montaa askelta houkuttelevammalta tunnu. Vähänkin on vähän... Vaikuttaisi siltä, että joukkue sukeltaa nyt syvemmälle kuin vuosiin. Jenkkien kanssa joukkueen uudelleen kasaaminen, alkaen urheilutoimenjohtajasta ja valmentajasta (todennäköisesti tiimeineen) ei tule olemaan helppoa. Jota seuraa säästöliekillä sitten pelaajarungon kasaaminen. Uusien omistajien kanssa aikajänne olisi liian lyhyt ja siksi skenaariona hyvin epätodennäköinen. Ehkä tästä tulee jouluksi sitten uutisia, kun apuvalmentaja pohtii miten joukkue saataisiin pysymään keskikastissa? Paska-Jimin vetäytyminen isosta kuvasta toki voi enteillä mitä vain. “After representing the supporters on the pitch for 18 years, the outpouring of love and support from everyone for him was incredible.”Huku paskaan pelle. Kuten aiemmin täälläkin on tullut ilmi, vanha kaarti lähtee isolla otannalla. Dzeko, Manolas, Kolarov, Fazio ja niin De Rossi. Jos nyt noiden kohdalla pystyy pelillisen panoksen jokseenkin täyttämään (pl. Manolas), niin johtajuus ja kokemuksen puute tulee olemaan sitäkin suurempi ongelma. Puhumattakaan kun Ale kannattelee joukkuetta johtajuudellaan ensimmäistä kertaa vanhempana senaattorina. Hankinta ja peluutus spekulaatiot tuntuvat toissijaisilta ennen kuin edes vähän on selvyyttä saatu kuka ja miten joukkue kootaan. Pieni toive silti olisi: 343 tai 3412, jossa yhteispeli alkaisi toimia, vaikka sitten siellä ei olisikaan ihan sitä sarjan kuuminta ryhmää kasassa. Tekstin positiivusuuteen ei voi olla vaikutamatta edelleen jatkuva vitutus siitä, että viimeinen kotipeli paikapäällä tuli skipattua tällä kaudella. Forza Roma!
|
|
|
|
« Viimeksi muokattu: 28.05.2019 klo 18:35:23 kirjoittanut Ticorexx »
|
|
|
|
|
Warming up
Poissa
Suosikkijoukkue: Semantiikka
|
 |
Vastaus #1543 : 28.05.2019 klo 18:46:15 |
|
niin johtajuus ja kokemuksen puute tulee olemaan sitäkin suurempi ongelma.
Kyllä uudistumisessa on tässä mielessä omat mahdollisuutensakin. Kun koppi on huhujen mukaan ainakin jossain määrin klikkiytynyt, niin vahvojen persoonien ulostaminen kerralla ei välttämättä ole se huonoin vaihtoehto. Strootman takaisin pitämään jöötä suatana. Kapteenisto pitäisi valita kesällä puhtaalta pöydältä. Valitettavasti sitä tuskin tapahtuu. Pallotta varmaan lentää itse ristimään Florenzin pyhällä vedellä sovitellakseen asioita..
|
|
|
|
|
Herstein
Paikalla
Suosikkijoukkue: Heitto
|
 |
Vastaus #1544 : 28.05.2019 klo 18:54:38 |
|
Tarkoitin tietysti Romassa vietettyjä kausia.
Tarkoitatko tarkoitushakuisella vähättelyllä kaikkia niitä tilastoja, joita vyörytän eteesi, omien argumenttiesi ollessa tätä tasoa:
Onhan tuo tullut selväksi sanomattakin.
Lähinnä tarkoitan sitä, kun väittämät muuttuvat sitä tahtia, kun joku vaan jaksaa kumota nämä värilasien sumaisevat vähättelyargumentit. Mitä tilastoja? Sä olet puhunut jostain vetojen määrästä, jonka jokainen vähänkin tilastoihin tutustunut tietää todella huonoksi hyökkääjän hyvyyden mittariksi. Ketä niitä realistisesti Dzekoa parempia tarjolla olevia hyökkääjiä sitten oikein on?
|
|
|
|
« Viimeksi muokattu: 28.05.2019 klo 18:57:27 kirjoittanut Herstein »
|
|
|
|
|
punta
Poissa
Suosikkijoukkue: kuu päivällä
|
 |
Vastaus #1545 : 28.05.2019 klo 18:57:06 |
|
Lähinnä tarkoitan sitä, kun väittämät muuttuvat sitä tahtia, kun joku vaan jaksaa kumota nämä värilasien sumaisevat vähättelyargumentit.
Mitä tilastoja? Sä olet puhunut jostain vetojen määrästä, jonka jokainen vähänkin tilastoihin tutustunut tietää todella huonoksi hyökkääjän hyvyyden mittariksi. Minä en sentään sorru tilastojen väärinkäyttöön omien väittämien tueksi...
Ketä niitä realistisesti Dzekoa parempia tarjolla olevia hyökkääjiä sitten oikein on?
https://understat.com/league/Serie_ASieltä voi muita vähemmän mairittelevia tilastoja tutkia, sivun alalaidasta.
|
|
|
|
|
Herstein
Paikalla
Suosikkijoukkue: Heitto
|
 |
Vastaus #1546 : 28.05.2019 klo 18:59:06 |
|
Ja tässä tosiaan hyvää statsia siitä, miksi Dzeko olisi hyvä pitää joukossa, jos korvaaja ei ole luokkaa Icardi.
|
|
|
|
|
punta
Poissa
Suosikkijoukkue: kuu päivällä
|
 |
Vastaus #1547 : 28.05.2019 klo 19:02:14 |
|
Ja tässä tosiaan hyvää statsia siitä, miksi Dzeko olisi hyvä pitää joukossa, jos korvaaja ei ole luokkaa Icardi.
Että kuinka?
|
|
|
|
|
Warming up
Poissa
Suosikkijoukkue: Semantiikka
|
 |
Vastaus #1548 : 28.05.2019 klo 19:07:08 |
|
Ja tässä tosiaan hyvää statsia siitä, miksi Dzeko olisi hyvä pitää joukossa, jos korvaaja ei ole luokkaa Icardi.
Koska Icardi alisuoritti vain 4,23 maalin verran, kun Dzeko alisuoritti 6,17 maalin verran (eniten koko sarjassa)? Et taida ymmärtää, miten noita lukuja pitää lukea. Tämä siis on niitä tilastoja, jotka löin jo eteesi. Lähinnä tarkoitan sitä, kun väittämät muuttuvat sitä tahtia, kun joku vaan jaksaa kumota nämä värilasien sumaisevat vähättelyargumentit.
Kerro toki minullekin, mitä nämä kumotut väittämät ovat? Itse, kun en ole varsinkaan sinun viesteistä löytänyt vielä yhtään perusteltua vasta-argumenttia noille omille argumenteille, jotka tiivistän sinulle näin: a) Dzekon laskeva urakehitys, b) ja siihen liittyen heikko tehokkuus maalipaikoissa, c) asian taloudellinen näkökulma ja d) edelliseen liittyen Roman tulevaisuus myös yhtä kautta pidemmällä tarkastelulla, jotka kaikki puoltavat siirtymistä eteenpäin.
|
|
|
|
« Viimeksi muokattu: 28.05.2019 klo 19:12:04 kirjoittanut Warming up »
|
|
|
|
|
JonathanH
Poissa
|
 |
Vastaus #1549 : 28.05.2019 klo 19:39:30 |
|
Pettymyshän kausi oli mistä näkökulmasta tahansa mutta.
A. Dzekon myynti jollain 20 miljoonalla täyttä idiotismia, kahdella kympillä et saa nykyjalkapallossa edes lämmintä kättä Englannissa. Kaksi kymppiä on halpaa kuin makkara siitä 15 maalista Serie Assa ja niistä ratkaisu maaleista millä se finaali paikka ELssä otetaan.
B. Pallotta ei varmasti ole kaikkien mieleen mutta yhtäkaikki Amerikan sedän aikakaudella Roma nostettiin also ran seurasta viideksi vuodeksi top kolme Serie A seuraksi. Mikä on vaihtoehto Pallottalle, ökysheikki leikkimässä seuran omistajaa kunnes mielenkiinto lopahtaa vai Kiinan puolueen hyväveli, korruptio rahoineen ilman mitään käsitystä edes missä Eurooppa on saati jostain jalkapalloseuran identiteetistä. Ei mulla muuta. Kiitos ja anteeksi.
|
|
|
|
« Viimeksi muokattu: 28.05.2019 klo 19:43:30 kirjoittanut JonathanH »
|
|
|
|
|
|
|
|