Ikäero "vain neljä vuotta"?
Se on aika vähän kun hankitaan 120/200 miljoonalla (josta osa pikavipillä) korvaajaa, mikä tuossa viestissä oli ideana.
Suárez lienee aika lähellä tuota aikaa, että itsekin huomaa, ettei taso enää riitä Barcelonaan.
Minä olen vain perusforumisti, en ennustaja.
Tällä tulevalla kaudella kuitenkin jo 33 mittariin, mikä on mielestäni maailmanluokan hyökkääjälle jo aika paljon.
Zlatan ja kymmenet muut saivat juuri pahan naamapalmun.
Tokihan Suarezille pitää etsiä korvaaja tai kirittäjä, olisi pitänyt jo viime kesänä tai sitä edellisenä. Ikä (unohtamatta pari kautta kiukutellutta polvea) pakosti alkaa painaa jossain vaiheessa, mutta jos huomasit niin kyse oli siitä, että Griezmann ottaisi Suarezin ysipaikan tuosta vaan. Siis siitä huolimatta, että Suarez takoo edelleen kovat maalimäärät ja Griezmann ei ole ysipaikan pelaaja, vaan valeysi.
Lisäksi kun miettii, että jonkun pitäisi tehdä jotain puolustussuuntaankin, koska Messi (ja Neymar), niin onko Suárezista tähän.
Yleisesti ottaen ysipaikan pelaajan ensimmäisiin tehtäviin ei kuulu puolustaminen.
Muistaakseni MSN:n aikana tuli ihan ookoo menestystä, joten ainakin Enrique osasi tehdä jotain myös puolustuspelaamiselle.
Mitä maalimääriin tulee niin luulen, että Griezmann pystyy kyllä matchaamaan Suárezin kahden viime kauden euromaalisaldon tulevina kausina paremman tarjoilun ansiosta ja pahimmillaankin jää vain kahden maalin päähän.
Hyvä, että meidän forumistien seassa on yksi ennustaja, joka osaa valita kaikista selkeimmän ennustuskohteen.
Kalastusmetodina ampua kaloja tynnyriin?
Parasta kyllä ollakin, olisihan se kamalaa jos yli 100 miljoonalla on tullut pelaaja, joka ei täyty odotuksia. Ei sellaiseen olla Barcelonassa viime vuosina totuttu.