Tortuga
Poissa
|
 |
Vastaus #3250 : 02.07.2019 klo 07:57:30 |
|
Itse olisin kyllä innoissani Zahasta. Tuo kuitenkaan tuskin tapahtuu ilman esim. Auban dumppaamista johonkin. Ja Auba oli vahvasti mukana näissä pelipaitakuvissa, joten en sitten tiedä. Itse olisin valmis miehestä luopumaan. Parhaita maalintekijöitä Saarilla joo, mutta tosipaikan tullen valahti viime kaudella housuun. Kestäisikö Zahalla kasetti sitten paremmin, tuskin, mutta ainakin on ura nousujohteinen ja vasta pääsemässä parhaaseen ikään.
Lupasin jo lauantaina kolmelta aamuyöstä tilaavani Zahan paidan tämän tullessa, mutta tuota tuskin tarvitsee tehdä, jos siellä on oikeasti tarjottu 40 milliä. Tuosta ei nyt voi aistia kyllä mitään munakkuutta. Vastatarjous tulee olemaan vaan korkeampi, kun tuollaisella haistattelee.
|
|
|
|
|
walesinjeesus
Poissa
|
 |
Vastaus #3251 : 02.07.2019 klo 09:32:31 |
|
Mielestäni on täysin selvää, että Zaha vahvistaisi tätä joukkuetta, mutta turha tuota kaiketi on sen enempää vielä spekuloida jos tosiaan ollaan 40 miljoonan päässä siitä mitä Palace pyytää. Itse alan kallistua enemmän sille kannalle, että Emery antaisi ensi kaudella oikean mahdollisuuden Nketiahille, Nelsonille, Smith-Rowelle ja Willockille. Intoa varmasti riittäisi. Tietysti on selvää, että jotakin puolustukselle on tehtävä ja minusta ne vähäiset pelimerkit tulisi ensisijaisesti sijoittaa sinne.
|
|
|
|
|
arse4ever
Poissa
Suosikkijoukkue: PL winner ?/?
|
 |
Vastaus #3252 : 02.07.2019 klo 10:03:40 |
|
Zahan kaltaista pelaajaa tarvitsee melkein jokainen joukkue maailmassa. Joku kumman roti on kuitenkin Zahan saanut pelaamaan Palacessa miltei kymmenen vuotta vaikka ottajia olisi aina varmasti ollut.
Luulen lopputuloksen olevan diilin, jossa Zaha menee ensi vuonna minne haluaa.
Eikös Zaha kuitenkin tarttunut varmasti ensimmäiseen varteenotettavaan mahdollisuuteen siirtyä isompaan seuraan siirtyessään Manuun? Kyllähän siellä taisi sitä ennenkin jotain huhuja pyöriä, mutta en nyt muista mitään konkreettista. Ja vaikka Arsenal tällä hetkellä melko syvällä sukeltaakin, niin onhan se nyt miljoonan mailin harppaus ylöspäin Palacesta. JOKAISELLA osa-alueella. Sen jälkeen taas Zaha palasi vähin äänin Selhurstille (jonkun mutkan kautta?) ja oikeastaan vasta parina vuotena on alkanut nostaa profiiliaan takaisin sinne huippulaituriksi. Ja ainakin joidenkin huhujen (WZ:n broidi) mukaan Zaha olisi kovinkin halukas siirtymään Arsenaliin. Mutta itse en usko siirtoon, mikäli Arsenal ei jostain saa muutamaa kymppiä (3-5) ylimääräistä siirtoja varten. Kyllä ehdottomasti Arsenalin ykkösprioriteetti on vahvistaa sysipaskaa puolustustilannetta ja käyttää kaikki pelimerkit siihen ja yläkertaan nostaa sitten omia junnuja. Valitettavasti.
|
|
|
|
|
läsytti
Poissa
Suosikkijoukkue: Arsenal
|
 |
Vastaus #3253 : 02.07.2019 klo 10:58:14 |
|
Itse olisin kyllä innoissani Zahasta. Tuo kuitenkaan tuskin tapahtuu ilman esim. Auban dumppaamista johonkin. Ja Auba oli vahvasti mukana näissä pelipaitakuvissa, joten en sitten tiedä. Itse olisin valmis miehestä luopumaan. Parhaita maalintekijöitä Saarilla joo, mutta tosipaikan tullen valahti viime kaudella housuun. Kestäisikö Zahalla kasetti sitten paremmin, tuskin, mutta ainakin on ura nousujohteinen ja vasta pääsemässä parhaaseen ikään.
Lupasin jo lauantaina kolmelta aamuyöstä tilaavani Zahan paidan tämän tullessa, mutta tuota tuskin tarvitsee tehdä, jos siellä on oikeasti tarjottu 40 milliä. Tuosta ei nyt voi aistia kyllä mitään munakkuutta. Vastatarjous tulee olemaan vaan korkeampi, kun tuollaisella haistattelee.
Okei no paljon sun mielestä Zaha on arvoltaan? Mun mielestä 50m. Ihan hyvä eka tarjous.
|
|
|
|
« Viimeksi muokattu: 02.07.2019 klo 11:03:20 kirjoittanut läsytti »
|
|
|
|
|
läsytti
Poissa
Suosikkijoukkue: Arsenal
|
 |
Vastaus #3254 : 02.07.2019 klo 11:02:58 |
|
Kyllä ehdottomasti Arsenalin ykkösprioriteetti on vahvistaa sysipaskaa puolustustilannetta ja käyttää kaikki pelimerkit siihen ja yläkertaan nostaa sitten omia junnuja. Valitettavasti.
Kyllä mutta tällä hetkellä siellä on Mustafi, Holding, Chambers, Mavropanos, Koscielny ja Sokratis. Kuka näitä ostaa edes siedettävään hintaan + maksaa palkan?
|
|
|
|
|
Wojciech
Poissa
|
 |
Vastaus #3255 : 02.07.2019 klo 11:13:02 |
|
Kyllä ehdottomasti Arsenalin ykkösprioriteetti on vahvistaa sysipaskaa puolustustilannetta ja käyttää kaikki pelimerkit siihen ja yläkertaan nostaa sitten omia junnuja. Valitettavasti.
Puolustustilannetta voi parantaa minkä tahansa pelipaikan kautta. Esim. laiturit, joilla olisi taitoa prässätä ja tukea laitapakkeja alaspäin. Käsittääkseni Zaha ei tuo tähän ainakaan parannusta. Saa kyllä olla maailman paras neljän linja, jos kentällä höntsäilevät samaan aikaan Auba, Özil, Laca ja Zaha.
|
|
|
|
|
Rotta Ayala
Poissa
|
 |
Vastaus #3256 : 02.07.2019 klo 11:25:57 |
|
Saa kyllä olla maailman paras neljän linja, jos kentällä höntsäilevät samaan aikaan Auba, Özil, Laca ja Zaha.
Boldatut tekevät kyllä ihan hyvin töitä alaspäin(kin). En usko edelleenkään mihinkään massa-ulostukseen puolustuksen osalta vaan Emery yrittää saada puolustuspelaamisen kuntoon voodoolla ja rehellisellä reenaamisella. Tähän viittaa mm. kommentit Mustafiin liittyen. Mikä muuten Monrealin kohdalla on tilanne? Käsittääkseni soppari umpeutui kesäkuun lopussa.
|
|
|
|
|
walesinjeesus
Poissa
|
 |
Vastaus #3257 : 02.07.2019 klo 11:37:40 |
|
Mikä muuten Monrealin kohdalla on tilanne? Käsittääkseni soppari umpeutui kesäkuun lopussa. Arsenal käytti sopimuksessa olleen option yhdestä lisävuodesta, ensi kausi taitanee olla Monrealin viimeinen.
|
|
|
|
|
tuuba
Poissa
Suosikkijoukkue: Wengerball. Flair-futis.
|
 |
Vastaus #3258 : 02.07.2019 klo 12:33:53 |
|
Ornstein Zahasta: https://www.bbc.com/sport/football/48839638The Gunners have offered £40m, which will not even be considered.
Palace value Zaha at around £80m and are furious with Arsenal for what they believe to be a ham-fisted attempt to destabilise the Ivorian and secure a cut-price deal.
[...]
Palace believe Arsenal's method in this case is outdated and naive.
They have no intention of lowering their valuation and are confident that Zaha's relationship with the club is long-standing and strong enough to ensure he resumes his duties without a problem if a move does not come to fruition.
Näin. Palacella meni pata jumiin heti alkuun ja neuvottelut varmaan aika vaikeat. Ornstein twiittas, että "As things stand Wilfried Zaha from Crystal Palace to Arsenal not happening, will take major change(s) to materialise.". "Hyvin meni" Arsenal! "Hienosti" toimittu Sanllehi!
|
|
|
|
|
probuster
Poissa
Suosikkijoukkue: Arsenal
|
 |
Vastaus #3259 : 02.07.2019 klo 12:41:05 |
|
Kyllä mutta tällä hetkellä siellä on Mustafi, Holding, Chambers, Mavropanos, Koscielny ja Sokratis. Kuka näitä ostaa edes siedettävään hintaan + maksaa palkan?
Tähän päälle vielä Bielik.
|
|
|
|
|
walesinjeesus
Poissa
|
 |
Vastaus #3260 : 02.07.2019 klo 12:47:25 |
|
Näin. Palacella meni pata jumiin heti alkuun ja neuvottelut varmaan aika vaikeat.
Ornstein twiittas, että "As things stand Wilfried Zaha from Crystal Palace to Arsenal not happening, will take major change(s) to materialise.".
"Hyvin meni" Arsenal! "Hienosti" toimittu Sanllehi!
Ei niiden neuvottelujen kai pidä mitenkään mukavat ollakaan. Itse asiassa tässä luotankin juuri Sanllehiin joka on tehnyt paljon Arsenalille sitä, että laittaa myös pelaajan vaatimaan siirtoa ulos seurasta jotta ei tarvitse maksaa niin paljon kuin pyydetään. Ja ollaan nyt ihan rehellisiä; varmaan jokainen on yhtä mieltä siitä, että 80 miljoonaa puntaa Zahasta on yksinkertaisesti ylimitoitettu summa ja pelaaja itsekin ymmärtää tämän. Mielestäni 50-60 miljoonaa puntaa on se maksimi mitä Zahasta voisi maksaa. Seuraavaan tarjoukseen vaan vaikka sama summa ja Jenkinson kaupan päälle niin saavat Wan-Bissakan korvaajan.
|
|
|
|
|
Wojciech
Poissa
|
 |
Vastaus #3261 : 02.07.2019 klo 12:56:49 |
|
Ornstein Zahasta: https://www.bbc.com/sport/football/48839638The Gunners have offered £40m, which will not even be considered.
Palace value Zaha at around £80m and are furious with Arsenal for what they believe to be a ham-fisted attempt to destabilise the Ivorian and secure a cut-price deal.
[...]
"Hyvin meni" Arsenal! "Hienosti" toimittu Sanllehi!
Ihan oikein. Palacen pojat tässä noloja ovat, kun pyytävät päättömästä kanasta 80miljoonaa.
|
|
|
|
|
Liberchies
Poissa
|
 |
Vastaus #3262 : 02.07.2019 klo 12:58:11 |
|
Ihan oikein ettei Zahasta lähdetty tarjoamaan Palacen vaatimia poskettomia summia. Tuo 40 miljoonaa on nykymarkkinoilla varmaan passeli summa Zahasta. Kaikki ylimenevä on silkkaa ahneutta. Parhaillaan Zaha olisi toki voinut olla Arsenalin oma Sadio Mane, mutta veikkaisin että olisi lopulta osoittautunut muutamilla sirkustempuilla varustetuksi Welbeckiksi. Uusi kotipaita on muuten siisti  Vielä kun kaulus istuisi hyvin niin voisin jopa ostaa.
|
|
|
|
|
Ratkaisija
Paikalla
Suosikkijoukkue: Gunners, BVB, Die Kühe
|
 |
Vastaus #3263 : 02.07.2019 klo 12:58:44 |
|
Jos Oxista maksettiin Poolin toimesta kaksi vuotta sitten £35M niin tuo £40M aiheuttaa kyllä siihen nähden pientä hilpeyttä. Jos siis vertaillaan nyt vain puhdasta ratkaisuvoimaa eikä pelaajien ikää, kehityskäyrää tms. £80M alkaa olemaan jo ihan crazy prices.
|
|
|
|
|
4/4
Poissa
Suosikkijoukkue: Ehjä Sandro Raniere
|
 |
Vastaus #3264 : 02.07.2019 klo 13:09:23 |
|
Edelleen Zahan myynnistä 25% menee manulle. Jäitä hattuun "kova kovaa vasten" huutelijoille ja myötistä vaan kaikille Arsenal faneille näinä kovina aikoina.
|
|
|
|
|
walesinjeesus
Poissa
|
 |
Vastaus #3265 : 02.07.2019 klo 13:11:47 |
|
Edelleen Zahan myynnistä 25% menee manulle. Jäitä hattuun "kova kovaa vasten" huutelijoille ja myötistä vaan kaikille Arsenal faneille näinä kovina aikoina.
Ja minkä helvetin takia Arsenalin tarvitsee maksaa ylihintaa siitä syystä, että Palace on itse suostunut tuohon ostaessaan myymänsä pelaajan Manulta takaisin? Ja vielä terveiset takaisin; pyytäisin käyttämään jotain muuta kieltä kuin kuvalaudoilta opittuja lausahduksia joita toivottavasti ei tarvitse tällä foorumilla katsella.
|
|
|
|
|
tuuba
Poissa
Suosikkijoukkue: Wengerball. Flair-futis.
|
 |
Vastaus #3266 : 02.07.2019 klo 13:30:43 |
|
Mun pointsi ei ole se, että £80m olisi oikea hinta Zahasta. Wan-Bissakan potentiaali on esimerkiksi varmaankin suurempi ja ikää 4 vuotta vähemmän, mutta jotain osviittaa tämänhetkisestä markkinatilanteesta antaa juuri tuo Wan-Bissakan 50 miljoonaa. Zaha on kuitenkin HG-osastoa. Se nostaa automaattisesti hintaa. Lisäksi ManU:n 25% vaikuttaa varmasti Palacen myyntihaluihin. Zaha on lisäksi aidosti rankattu monessa arviossa PL:n yhdeksi parhaista hyökkäävistä pelaajista, eikä mitenkään syyttä. 80 miljoonaa on liikaa, mutta voisin hyvin nähdä, että CP katsoo Mahrezin myyntihintaa 60 miljoonaa ja pyrkii pitämään suurinpiirtein samasta kiinni. On hinta mitä on, niin 40 miljoonaa on yksinkertaisesti liian vähän. Se voi olla hyvä neuvottelutaktiikka, mutta yhtä hyvin on mahdollista, että olisi voitu lähteä tarjoamaan 50 miljoonaa heti alusta ja pitää siitä kiinni. En ole markkina-asiantuntija, mutta kyllä minulla hiukan herää kysymyksiä, että oliko tämä nyt oikea reitti. Ei olisi nimittäin myöskään ensimmäinen kerta kun luukut lyödään kiinni lähtötarjouksen jälkeen suutuspäissään. En tosin usko tähän nyt. Markkinatilanne on kuitenkin kuumentunut niin paljon, ettei mitään Zahaa nyt neljälläkympillä noin vain irroteta. +edit: Ihan oikein. Palacen pojat tässä noloja ovat, kun pyytävät päättömästä kanasta 80miljoonaa.
Zaha on aika kaukana päättömästä kanasta. En tiedä oletko nähnyt miestä kentällä?
|
|
|
|
|
k98belvi
Poissa
|
 |
Vastaus #3267 : 02.07.2019 klo 13:31:42 |
|
Tuohon tarjoukseen, kun lisätään Calle ja Chambers, niin mennään jo yli 60 millin. Tietenkin ennen sitä Zahan broidi on tehnyt myyräntyötä taustalla. Ei Zaha niin hyvä ole, että kannattaa alkaa päättömiä summia maksamaan. Eikä harmita, jos ei tule. Sitten tulee joku toinen laituri. Jos Zaha ei päädy Arsenaliin, niin eniten harmittaa Zahaa ja hänen broidiaan.
Jos ja kun Tierneyn siirto saadaan maaliin, niin luonnollisesti Monreal tai Kolasinac saa lähteä. Jos Kolasinac lähtee, niin vuoden kuluttua pitää hankkia Tierneylle varamies.
|
|
|
|
|
tuuba
Poissa
Suosikkijoukkue: Wengerball. Flair-futis.
|
 |
Vastaus #3268 : 02.07.2019 klo 13:52:37 |
|
Jos ja kun Tierneyn siirto saadaan maaliin, niin luonnollisesti Monreal tai Kolasinac saa lähteä. Jos Kolasinac lähtee, niin vuoden kuluttua pitää hankkia Tierneylle varamies.
Mitä tulee Tierneyyn, niin Ornstein aiemmassa Zaha-twiitissä twiittasi myös siitä: Also hearing Napoli edging ahead in Kieran Tierney race but deal still there to be done. As we know cash the issue for #AFC this summer #CPFC #CelticFC #SSCNapoli En kyllä usko, että mies Napoliin lähtisi, mutta jos toisaalta Celtic ei halua myydä halvalla Arsuun, niin miksipä ei. Oishan siellä nyt Walesin mies kuitenkin kuningaskunnasta samassa maassa.
|
|
|
|
|
Tortuga
Poissa
|
 |
Vastaus #3269 : 02.07.2019 klo 14:14:46 |
|
Mun pointsi ei ole se, että £80m olisi oikea hinta Zahasta. Wan-Bissakan potentiaali on esimerkiksi varmaankin suurempi ja ikää 4 vuotta vähemmän, mutta jotain osviittaa tämänhetkisestä markkinatilanteesta antaa juuri tuo Wan-Bissakan 50 miljoonaa.
Zaha on kuitenkin HG-osastoa. Se nostaa automaattisesti hintaa. Lisäksi ManU:n 25% vaikuttaa varmasti Palacen myyntihaluihin. Zaha on lisäksi aidosti rankattu monessa arviossa PL:n yhdeksi parhaista hyökkäävistä pelaajista, eikä mitenkään syyttä. 80 miljoonaa on liikaa, mutta voisin hyvin nähdä, että CP katsoo Mahrezin myyntihintaa 60 miljoonaa ja pyrkii pitämään suurinpiirtein samasta kiinni.
On hinta mitä on, niin 40 miljoonaa on yksinkertaisesti liian vähän. Se voi olla hyvä neuvottelutaktiikka, mutta yhtä hyvin on mahdollista, että olisi voitu lähteä tarjoamaan 50 miljoonaa heti alusta ja pitää siitä kiinni. En ole markkina-asiantuntija, mutta kyllä minulla hiukan herää kysymyksiä, että oliko tämä nyt oikea reitti. Ei olisi nimittäin myöskään ensimmäinen kerta kun luukut lyödään kiinni lähtötarjouksen jälkeen suutuspäissään. En tosin usko tähän nyt.
Markkinatilanne on kuitenkin kuumentunut niin paljon, ettei mitään Zahaa nyt neljälläkympillä noin vain irroteta.
+edit: Zaha on aika kaukana päättömästä kanasta. En tiedä oletko nähnyt miestä kentällä?
Näin. Ja kyllä ManU:kin ottaa ihan älyttömän riskin Wan-Bissakan kanssa, mutta rahaa näyttää sieltä vaan löytyvän tällaisiin hakuihin. Bissakan myynti vaikuttaa myös Zahan hintaan - ei etelälontoolainen koko elämää juuri paikallisilleen merkitsevä seura lähde myymään kahta omaa kasvattiaan millään saludoilla samassa ikkunassa. Varsinkaan kun Palace kilpailee melkein jo samoista sijoista kuin Arsenal. Jonkun 50M olisin voinut neuvottelumielessä tarjota, höystettynä vielä vaikka Jenkinsonilla, mutta nyt on varmaan jo menetetty tää tapaus. Ja luulen vähän, että Zahan perässä ei edes täysillä olla, vaikka Arsu ehkä kaipaakin juuri hänen kaltaistaan hyökkäyspään artistia, kaavailtiin häntä sitten laitaan, kärkeen tai mihin vain. Kyllä mulla ainakin kiertäisi vastustajan puolustajana kymmenen kertaa enemmän mahassa, kun pitäisi aloittaa matsi Zahaa vastaan, kuin että siellä on Iwobi tai Mikki neppailemassa. Nyt taitaa se pyyntihinta vaan olla sen verran korkea myös tuon ManU:n neljänneksen takia, joten väliin taitaa jäädä. Mutta kannattaahan sitä yrittää. Kunhan ei nolata seuraa enää yhtään enempää julkisesti. Meinaa kyllä tuo 40M nykyhinnoilla mielestäni on aika nolo tarjous. Asiasta kolmanteen, olen tässä keskittynyt lähinnä telkkarille laulamiseen, korjaan läppärin ruudulle mesoamiseen viime aikoina, joten lippujen hankinta on taas vähän hämärän peitossa. Millaiset mahdollisuudet on saada lippu virallisia teitä Chelsea-matsiin joulukuun lopulle? Katkarapukatsomoonkin näytti olevan tuplahinnat normaaliin verrattuna, tonnin seteli pitäisi löytyä. 
|
|
|
|
|
Wojciech
Poissa
|
 |
Vastaus #3270 : 02.07.2019 klo 14:23:49 |
|
+edit: Zaha on aika kaukana päättömästä kanasta. En tiedä oletko nähnyt miestä kentällä?
Onhan tuo nähty. Manussakin. Ei kai tuo päätön kana nyt niin kauaksi mennyt? Palacen luxuspelaaja, joka voi keskittyä täysin riplailemiseen (mikä tuntuu olevan pelin itsetarkoitus). Puolustaminen ei kiinnosta, joten laitapuolustaja jää yksin. Tämän ongelman kai Tierney pystyisi tosin hoitamaan. Mutta Emery itse tietää, mitä Zahalla hakee. Ainakin oikea laita tarvitsee kovaa työtä tekevän laiturin, sillä Maitland-Nilesiä tullaan pommittamaan kovaa heti kauden alusta.
|
|
|
|
|
tuuba
Poissa
Suosikkijoukkue: Wengerball. Flair-futis.
|
 |
Vastaus #3271 : 02.07.2019 klo 14:31:21 |
|
Onhan tuo nähty. Manussakin.
Ei kai tuo päätön kana nyt niin kauaksi mennyt? Palacen luxuspelaaja, joka voi keskittyä täysin riplailemiseen (mikä tuntuu olevan pelin itsetarkoitus). Puolustaminen ei kiinnosta, joten laitapuolustaja jää yksin. Tämän ongelman kai Tierney pystyisi tosin hoitamaan.
Joo ManU-stintti oli kyllä aika heikko esitys Zahalta, eikä todella luvannut hyvää. On sulla pointti. Itse ajattelen, että ehkä Zaha oli ManU:ssa liian nuori ja on nyt saanut kuitenkin itsensä nostettua slumpin jälkeen uuteen nousuun ja olisi valmiimpi suurempaan seuraan. On kyllä totta, että pelaamisen tulisi olla kurinalaisempaa.
|
|
|
|
|
walesinjeesus
Poissa
|
 |
Vastaus #3272 : 02.07.2019 klo 14:36:11 |
|
On kyllä totta, että pelaamisen tulisi olla kurinalaisempaa.
Sehän on toisaalta Emeryn ja hänen valmennuksensa tehtävä sitä opettaa. Lopulta tietysti pelaajan asenne ratkaisee. Kaiketi Zahalla on myös paljon näyttöhaluja isommassa seurassa juuri tuosta manureissun epäonnistumisesta johtuen. Mitä tulee Tierneyyn, niin Ornstein aiemmassa Zaha-twiitissä twiittasi myös siitä: En kyllä usko, että mies Napoliin lähtisi, mutta jos toisaalta Celtic ei halua myydä halvalla Arsuun, niin miksipä ei. Oishan siellä nyt Walesin mies kuitenkin kuningaskunnasta samassa maassa.
Ei ole kovin lupaava alku Arsenalin uudelle värväystiimille jos Tierney tämän julkisuuden jälkeen meneekin Napoliin.
|
|
|
|
|
4/4
Poissa
Suosikkijoukkue: Ehjä Sandro Raniere
|
 |
Vastaus #3273 : 02.07.2019 klo 14:37:00 |
|
Ja minkä helvetin takia Arsenalin tarvitsee maksaa ylihintaa siitä syystä, että Palace on itse suostunut tuohon ostaessaan myymänsä pelaajan Manulta takaisin? Ja vielä terveiset takaisin; pyytäisin käyttämään jotain muuta kieltä kuin kuvalaudoilta opittuja lausahduksia joita toivottavasti ei tarvitse tällä foorumilla katsella.
Ihon alle?  Ei arsenalin pidäkään maksaa ylihintaa (mikä nyt ylihintaa tässä tilanteessa on), mikäli ei koe tarvitsevansa pelaajaa.
|
|
|
|
|
Coulijoe
Poissa
Suosikkijoukkue: Chelsea, Sunderland
|
 |
Vastaus #3274 : 02.07.2019 klo 14:39:08 |
|
Eiköhän Palacelta löydy omasta takaa näitä paskalaarin pelaajia ala Chambers ja Jenkinson 
|
|
|
|
|
|
|
|