Onkos tämä opus tuttu?
Itsellä on nyt noin puolet luettuna. Ihan mielenkiintoista luettavaa ainakin sellaiselle, joka ei vielä ole aiheeseen niin paljon perehtynyt. Osa tapauksista tuttuja mm. John Footin loistavasta Calcio -teoksesta. Ihan mielenkiintoinen rakenne tällaiseen tietokirjaan: poukkoillaan nykypäivän sekä menneisyyden välillä ja seurataan lähemmin kauden etenemistä Cosenzan ultrien näkökulmasta. Kyllä tätä voi varovaisesti suositella.
Tuli tämä Tobias Jonesin
Ultra viimein luettua, ja olihan teos eittämättä lukemisen arvoinen.
Kirja koostuu kahdesta rinnakkaisesta ja osin risteävästä juonteesta – toisessa kuljetaan Cosenzan ultrien mukana nykypäivästä menneeseen ja takaisin, toisessa käsitellään laajemmin Italian ultraliikkeen historiaa ja nykyisyyttä (teos on julkaistu 2019). Cosenzan skene esitetään kirjassa ultraliikkeen vapaudellisen ja inklusiivisen perinteen kiteytymänä ja jatkajana, kun taas Italian kaarteiden organisoidun kannatuksen yleisempi tarkastelu rakentuu pääasiassa ultraliikkeen vähittäisen korruptoitumisen kertomuksena. Kirjan erittelemä ultraliikkeen taival mukailee osin Italian lähihistorian laajempaa kuvaa, jossa 60- ja 70-lukujen kapinavuosia seuraa 80-luvun
anni di merda, vastavallankumous ja restauraatio.
Jonesin kuvauksessa Cosenzan ultrat näyttäytyvät liikkeen alkuperäisen, auktoriteetteja vastustavan ja eritaustaisille ihmisille avoimen mentaliteetin vaalijoina. Tämän mentaliteetin näkökulmasta kannattajakatsomo on omaehtoisen vastakulttuurin luomisen ja elämisen aluetta, jossa yhteiskunnassa kenties muutoin sivuraiteille sijoittuvat voivat löytää yhteisen voimansa kannatettavan seuran väreistä, lauluista ja katsomon remuavasta väestä. Kannattajakaarteet avautuvat siis eräänlaisina turvapaikkoina, jotka toivottavat tervetulleiksi etenkin kaikki ne, jotka eivät ole valtayhteiskunnasta vakiintunutta tai arvostettua asemaa välttämättä löytäneet (ja tässä mielessä, näin sivumennen sanoen, forkallakin takavuosina paljon porua aiheuttanut Olympiastadionin Refugees welcome -banderolli oli täysin linjassa ultraliikkeen
tradition kanssa).
Italian organisoidun kannatuksen yleisemmän historian tarkastelussa korostuvat kirjassa tendenssit, jotka pyrkivät kurinalaistamaan kaarteiden ”anarkistisia mekkoja” sekä kuppaamaan niistä rahaa ja vaikutusvaltaa. Hyvin iso osa teoksesta käsittelee ultraliikkeen fasistisia virtauksia ja näiden yhteyksiä järjestäytyneeseen rikollisuuteen. Kaarteiden vapaahenkisyys vaihtuu kuriin ja järjestykseen, mikä mahdollistaa kannattajakulttuurin tehokkaamman kaupallistamisen sekä suotuisammat markkinapaikat huumeiden myymiseen ja ottelulippujen trokaamiseen; kannattajakatsomoiden avoimuus ja kapinallisuus korvautuvat ulossulkevalla fasistisella politiikalla, joka, kuten tiedetään, perustuu kaikkialla täysin häpeilemättömään saappaannuolentaan ja auktoriteettien edessä matelemiseen.
Tässä kehityskulussa näkyy kenties myös yhteiskunnallisten liikkeiden järjestäytymiseen yleisemminkin kytkeytyvä ristiriita: organisoituminen tekee liikkeestä voimakasta ja omaleimaista – voitaneen sanoa, että Italian kannatuskulttuurin globaali edelläkävijyys on ollut seurausta juuri korkeasta organisoitumisen tasosta – mutta avaa toisaalta tilaisuuksia monen sortin välistävetäjille ja politrukeille, jotka voivat yrittää taivuttaa liikkeen järjestäytynyttä elinvoimaa haluamiinsa suuntiin.
Omaan makuuni Jones antaa ultraliikkeen rappion ilmauksille tosin vähän liikaakin tilaa (minkä seurauksena skenen nykytila näyttäytyy kirjassa kokonaisuudessaan ehkä liiankin synkeässä valossa). Näiden tragedioiden sinänsä taidokkaasti suoritetun esillepanon lisäksi olisi kiinnostanut lukea suhteessa enemmän esimerkiksi siitä, miten kaarteissa tappiolle jäänet voimat näkevät nykyisen tilanteen ja siihen johtaneet syyt. Mutta ehkä siinä olisi sitten jo toisen kirjan aihe.
