|
Giggs82
Poissa
|
 |
Vastaus #201 : 04.08.2019 klo 12:42:45 |
|
Joo eihän Maguire ole kuin medicalia vaille valmis. Ja tässä tapauksessa kesän ongelmakohdista 2/4 on nyt alustavasti korjattu, eli CB ja RB. Keskikenttä ja oikea laita on vielä retuperällä. Ja näyttää siltä, että oikean laidan suhteen mitään ei myöskään tule tapahtumaan. Varmaan siellä sitten yritetään pyristellä riittämättömillä Matalla ja Lingardilla tai kokeillaan rohkeasti Greenwoodia. Jälkimmäisen breikin varassa siis käytännössä ollaan. James näyttäisi olevan parempi vasemmalla. Sinne vasemmalle on muutenkin ylitarjontaa verrattua oikeaan laitaan. Keskikentän suhteen sen sijaan olla todella huteralla pohjalla. Pakko olisi joku saada sisään ja tuskin kukaan oletti etteikö näin kävisi. Nyt tilanne kuitenkin alkaa olla se, ettei tämä ole lainkaan varmaa. Jokseenkin käsittämätön homma. Herrera ja Fellaini lähteneet, ketään ei ole saapunut. Tarjolla McTominayta ja eka kaudella flopannutta Frediä. Ja edelleenkin, mitäs sitten jos Pogba loukkaantuu? Optimitilanteessahan keskikentälle tulisi Pogban korvaaja/aisapari joka omaa pallollisia vahvuuksia ja sitten puolustava keskikenttä joka jaksaa raataa. Tämä lienee kuitenkin utopiaa tässä vaiheessa ikkunaa.
|
|
|
|
Mogitus
Poissa
Suosikkijoukkue: Internazionale
|
 |
Vastaus #202 : 04.08.2019 klo 12:46:05 |
|
Jossain oli, että Sporting haluaa Fernandesin pelaavan Super Cupin ennen kuin siirtyy (pelataan tänään). Katsotaan huomenna siirtyykö ja jos niin mihin.
|
|
|
|
candidate
Poissa
|
 |
Vastaus #203 : 04.08.2019 klo 13:19:29 |
|
Jossain oli, että Sporting haluaa Fernandesin pelaavan Super Cupin ennen kuin siirtyy (pelataan tänään). Katsotaan huomenna siirtyykö ja jos niin mihin.
Näin tosiaan väitetään. Katsotaan miten käy, mutta keskikentän ankkurin roolia tuo ei ratkaise. Maticin korvaajaa siis ei edelleenkään tulisi tässä ikkunassa, mikä ainakin itselleni olisi se isoin huoli. Longstaffia sitten seuraavana?
|
|
|
|
JohanL
Poissa
|
 |
Vastaus #204 : 04.08.2019 klo 13:34:23 |
|
Näin tosiaan väitetään. Katsotaan miten käy, mutta keskikentän ankkurin roolia tuo ei ratkaise.
Maticin korvaajaa siis ei edelleenkään tulisi tässä ikkunassa, mikä ainakin itselleni olisi se isoin huoli. Longstaffia sitten seuraavana?
Mä nyt jankkaan, mutta katotaan nyt McT. Toki optimitilanteessa tossa voisi olla muutama tollanen läpimurron kynnyksellä oleva pelaaja, mutta rosteri on nyt jo aika täynnä vaikka tekijämiehiä on vähän. Mun silmään McT:n liikkuminen on parantunut huomattavasti. Lisäksi pallot lähtee jalasta hyvin napakasti ja jopa tarkasti. Pitkät seksikkäät puolenvaihdot on nyt tuntunut olevan miehelle miehekäs juttu. Omalla kohdalla huoli taas kasvaa hyökkäyspelaamisesta. Tällä hetkellä varsinkin kärkihyökkääjät menee mielellään laitaan pelaamaan. Eilenkin oli hauska tilanne jossa Rashford, Martial, Mata ja Shaw neppaili hienosti kulmalipun tuntumassa, mutta paha sieltä on maalia tehdä. Pereira päivysti yksinäisenä pelaajana vähän boksin rajalla. Nykyisistä Greenwood tuntuu olevan luontaisin boksipelaaja ja maalia kohti pelaava hyökkääjä, mutta kyllä jos Lukaku myydään niin paljon nimenomaan boksipelaamista tullaan menettämään. Kauhukuvissa jo näin 0-0 Norwich awayn, jossa peli menee lähinnä kulmalipulla kikkailuun.
|
|
« Viimeksi muokattu: 04.08.2019 klo 13:38:44 kirjoittanut JohanL »
|
|
|
|
|
JohanL
Poissa
|
 |
Vastaus #205 : 04.08.2019 klo 13:37:26 |
|
Poistoon
|
|
|
|
Eiccu
Poissa
|
 |
Vastaus #206 : 04.08.2019 klo 14:52:45 |
|
Keskikentällä varmaankin McTominay ja Pereira tulevat saamaan tilaisuutensa, jos ja kun tuohon ei tänä kesänä hankintoja tule. Mielestäni tuo on ihan ok, sillä ei ne tavoitteet kuitenkaan ensi kaudessa ole ja jos tuohon tulisi suoraan joku avauksen pelaaja, niin se varmasti vähentäisi noiden läpimurtoa hakevien pelaajien mahdollisuuksia. En itsekään kovin vahvasti usko, että Pereira löisi itseään isosti läpi, mutta nyt kun kerran jatko tehtiin, niin pitäisi antaa kuitenkin mahdollisuus.
En myöskään ihan vielä vetäisi ruksia Fredin päälle, vaikka kovin vahvalta hänenkään suhteensa näytä. Keskikentän suhteen olen kuitenkin sitä mieltä, että ensi kausi voisi hyvin mennä nykyisellä miehityksellä ja ensi kesänä laitettaisiin näytöistä riippuen kiertoon 1-2 pelaajaa keskikentältä (mahdollisesti Pogban lisäksi). Maticin sopimushan loppuu ensi kesänä, mutta jos vanhat merkit pitävät paikkansa, niin United käyttää option vaikka vastuuta ei enää olisikaan tarjolla.
Mitä tulee hyökkäyskalustoon, niin on selvää että jos ja kun Lukaku ei tulevalla kaudella pelaa, niin hyökkäyksestä puuttuu pääpelivaihtoehto kokonaan. Rashford ja Martial eivät ehkä ole optimaalisia vaihtoehtoja keskelle yhden tai kolmen kärjen systeemiss, mutta heillä olisi edellytykset varsin kovaksi kärkipariksi jos yhteispeli loksahtaa kohdilleen. Kahdella kärjellä United tuskin tulee pelaamaan kovin usein, sillä perinteinen 4-4-2 ei tuolla keskikentällä (ja oikealla laidalla) kuulosta kovin hyvältä. 4-3-1-2 voisi periaatteessa tuolla materiaalilla olla ihan ok, kun Rashford ja Martial hakeutuvat mielellään laitoihin, kymppipaikalle löytyy useampi ihan hyvä vaihtoehto ja kolmella pelaajalla ehkä pystyisi suojaamaan linjaa riittävästi. Vähän kuitenkin epäilyttää, että tuokaan käytännössä toimisi ja Milaniakin vastaan ilmeisesti United oli jonkin verran viennissä, kun pelasivat ainakin alkuun tuolla ryhmityksellä.
|
|
|
|
HolaAmigo
Poissa
|
 |
Vastaus #207 : 04.08.2019 klo 16:08:46 |
|
jos ja kun Lukaku ei tulevalla kaudella pelaa, niin hyökkäyksestä puuttuu pääpelivaihtoehto kokonaan.
Kovasti tuota Mandzukiciä alettu rummuttamaan italolehdissä. Juve halunnee miehestä eroon ja periaatteessa näkisin unitedissa tuomassa nimenomaan tuon vaihtoehdon, mutta avauksen paikkaa ei pidä olla tarjolla ja tästä syystä nämä huhut hieman pelottavat. Miksi vaihtaisi Juven penkin Unitedin penkkiin?
|
|
|
|
Charly Kolbe
Poissa
Suosikkijoukkue: Hadoken!
|
 |
Vastaus #208 : 04.08.2019 klo 16:19:58 |
|
Jos Mandzukic tulee, lienee päivän selvää, että Lukaku lähtee jos ei Jjuveen niin Interiin tai jonnekin muualle.
Kaikki viittaa siihen, että Dybala vain pelaa aikaa ja koettaa neuvotella itselleen entistäkin rahakkaampaa diiliä. Olisi melko noloa ennen kaikkea Jjuven kannalta, jos Dybala ilmoittaisikin jäävänsä, koska käytännössähän Jj olisi pakotettu kauppaamaan Dybalan vielä tässä ikkunassa. Vaikea nähdä, että tuosta liitosta enää mitään tulisi.
Yhtä paljon kuin sitä toivoo lisävahvistuksia keskikentälle, sitä toivoo, ettei Dybala Unitediin päätyisi ja että diili kaatuisi.
|
|
|
|
divin codino
Poissa
Suosikkijoukkue: The Artist Formerly Known as #33
|
 |
Vastaus #209 : 04.08.2019 klo 16:24:08 |
|
Miksi vaihtaisi Juven penkin Unitedin penkkiin?
Samasta syystä, miksi Dybalaa ollaan ulostamassa. Juven on myytävä FFP:n pelossa, ja siinä ei sitten paljoa pelaajien mielipiteet kiinnosta.
|
|
|
|
Eiccu
Poissa
|
 |
Vastaus #210 : 04.08.2019 klo 16:55:08 |
|
Jos Mandzukic tulee, lienee päivän selvää, että Lukaku lähtee jos ei Jjuveen niin Interiin tai jonnekin muualle.
Kaikki viittaa siihen, että Dybala vain pelaa aikaa ja koettaa neuvotella itselleen entistäkin rahakkaampaa diiliä. Olisi melko noloa ennen kaikkea Jjuven kannalta, jos Dybala ilmoittaisikin jäävänsä, koska käytännössähän Jj olisi pakotettu kauppaamaan Dybalan vielä tässä ikkunassa. Vaikea nähdä, että tuosta liitosta enää mitään tulisi.
Yhtä paljon kuin sitä toivoo lisävahvistuksia keskikentälle, sitä toivoo, ettei Dybala Unitediin päätyisi ja että diili kaatuisi.
Mielestäni Mandzukic + £60-65M kuulostaisi Unitedin näkökulmasta loistavalta diililtä ja jos huhuihin on uskominen, niin lienee mahdollisuuksien rajoissa. Manchester United have edged closer to finalising Mario Mandzukic's signing Mandzukic has agreed to a three-year deal which will see him earn £6.2m a year Juventus may include him in swap for Romelu Lukaku instead of asking for a fee They want to sign Lukaku even if Paulo Dybala rejects swap move to Old Trafford Mandzukic was allowed to leave after being told he's not in Maurizio Sarri's plans
https://www.dailymail.co.uk/sport/football/article-7319559/Man-Utd-verge-signing-Mario-Mandzukic-agreeing-6-2m-year-deal-Juventus-striker.html?Mandzukic on ollut hyvä myös laidalla, mutta on laidalla pelatessaan ollut lähes aina vasemmalla ja oikealla pelejä on kertynyt vain kourallinen. Ikää alkaa olla jo aika paljon, mutta varmaan tuosta saisi vielä muutaman vuoden irti oikein rytmitetyllä peluutuksella.
|
|
|
|
Giggs82
Poissa
|
 |
Vastaus #211 : 04.08.2019 klo 20:54:58 |
|
Mandzukic plus reilusti rahaa olisi ihan ok vastine Lukakusta. Belgi olisi lähtökohtaisesti varavaihtoehto ja sitä oletettavasti olisi myös Mandzukic. Toki tämä sillä varauksella, että rahat käytetään jonkun muun pelipaikan vahvistamiseen. Omistajien pussin vahvistaminen ei juuri iloa tuo.
|
|
|
|
Optimus Prime
Poissa
|
 |
Vastaus #212 : 04.08.2019 klo 21:21:31 |
|
Mielestäni Mandzukic + £60-65M kuulostaisi Unitedin näkökulmasta loistavalta diililtä ja jos huhuihin on uskominen, niin lienee mahdollisuuksien rajoissa. Manchester United have edged closer to finalising Mario Mandzukic's signing Mandzukic has agreed to a three-year deal which will see him earn £6.2m a year Juventus may include him in swap for Romelu Lukaku instead of asking for a fee They want to sign Lukaku even if Paulo Dybala rejects swap move to Old Trafford Mandzukic was allowed to leave after being told he's not in Maurizio Sarri's plans
https://www.dailymail.co.uk/sport/football/article-7319559/Man-Utd-verge-signing-Mario-Mandzukic-agreeing-6-2m-year-deal-Juventus-striker.html?Mandzukic on ollut hyvä myös laidalla, mutta on laidalla pelatessaan ollut lähes aina vasemmalla ja oikealla pelejä on kertynyt vain kourallinen. Ikää alkaa olla jo aika paljon, mutta varmaan tuosta saisi vielä muutaman vuoden irti oikein rytmitetyllä peluutuksella. Näyttää Daily Fail olevan taas vaihteeksi väärässä...
|
|
|
|
bimbaliukas
Poissa
Suosikkijoukkue: Lädilisä
|
 |
Vastaus #213 : 04.08.2019 klo 21:38:44 |
|
Kovasti näyttää siltä, että Dybala ei tule ja hyvä niin  Sitoutuneita pelaajia tämä projekti vaatii eikä mitään pakotettuja palkkasotureita.
|
|
|
|
Giggs82
Poissa
|
 |
Vastaus #214 : 04.08.2019 klo 22:06:44 |
|
Voisivat siihen Brunoon keskittyä. Jäbähän on kaiketi jo todennut, että haluaa Englannissa pelata. Uskon, että motivaatio olisi kunnossa ja kyseessä käyttökelpoinen palanen. Toki nyt tämä 99% internet- ja teksti-tv scouttauksen perusteella. Ainakin hyvää olen miehestä lukenut ja tehot on kovat.
|
|
|
|
Optimus Prime
Poissa
|
 |
Vastaus #215 : 04.08.2019 klo 22:15:48 |
|
Voisivat siihen Brunoon keskittyä. Jäbähän on kaiketi jo todennut, että haluaa Englannissa pelata. Uskon, että motivaatio olisi kunnossa ja kyseessä käyttökelpoinen palanen. Toki nyt tämä 99% internet- ja teksti-tv scouttauksen perusteella. Ainakin hyvää olen miehestä lukenut ja tehot on kovat.
Simon Stonen mukaan ei ole edes Unitedin listalla: https://twitter.com/sistoney67/status/1158089126555594753United could sell Lukaku without bringing in replacement. They are still looking at transfer options but not at Bruno Fernandes, who is not on OGS’s list.
|
|
|
|
Charly Kolbe
Poissa
Suosikkijoukkue: Hadoken!
|
 |
Vastaus #216 : 04.08.2019 klo 22:20:59 |
|
Kaikki toivo ei sentään vielä ole mennyt seurajohdon kanssa  Jo alun perin seuraan haluamattoman Dybalan pään kääntäminen rahalla ala Alexis Sanchez olisi ollut täysin väärä signaali, kun huomioidaan, ettei Dybala, toisin kuin esim. Sanchez Arsenalissa, ole esittänyt edes Italiassa sellaisia otteita, jotka oikeuttaisivat super-tähden palkkaan. Jos tässä edes jollain tavalla koetetaan tervehdyttää seurakulttuuria ja palkkarakennetta, Dybalalle ei missään nimessä olisi voinut iskeä heti kättelyssä pöytään sopinusta, joka olisi tehnyt hänestä yhden seuran parhaiten palkatuista pelaajista. Dybalaa vastaan ei sinänsä yhtään mitään. Argentiinalainenhan tässä on melkein joutunut uhrin asemaan, jos sellaista termiä miljoonia tienaavista huippufutaajista voi käyttää: ei halunnut pois Jj:stä, nyt saattaa olla pakotettu siirtymään ainakin Jj:stä, joskaan kohdeseura ei ole ManU. Melkoisia temppuja saa Jj:n seurajohto tehdä, jos tervehdyttävät tämän suhteen. Portugalilaismedia rummuttaa (taas) Bruno Fernandesin olevan Unitedin seuraava kohde ja siirron saattavan toteutua jo alkuviikossa. Jos historia jotain on opettanut, ei Fernandes ole Unitedin ostoslistalla, tuskin edes Spursin, vaan lusitaanit koettavat saada aikaan tarjouskilpailun Fernandesista samaan tapaan kuin esim. Nico Gaitanin kanssa.
|
|
|
|
Optimus Prime
Poissa
|
 |
Vastaus #217 : 04.08.2019 klo 22:33:28 |
|
Portugalilaismedia rummuttaa (taas) Bruno Fernandesin olevan Unitedin seuraava kohde ja siirron saattavan toteutua jo alkuviikossa. Jos historia jotain on opettanut, ei Fernandes ole Unitedin ostoslistalla, tuskin edes Spursin, vaan lusitaanit koettavat saada aikaan tarjouskilpailun Fernandesista samaan tapaan kuin esim. Nico Gaitanin kanssa.
Englantilaismedia on taas ollut jo pidemmän aikaa sitä mieltä ettei United ole edes kiinnostunut. Simon Stone tämän vahvisti taas tänään. Edit: Simon Stone @sistoney67 Re Fernandes, in fairness I have not been given any indication by anyone at Utd that he was a live candidate this summer. Other clubs also said no when they were linked.
|
|
« Viimeksi muokattu: 04.08.2019 klo 22:36:33 kirjoittanut Optimus Prime »
|
|
|
|
|
Giggs82
Poissa
|
 |
Vastaus #218 : 04.08.2019 klo 23:02:55 |
|
Kaikista akuutein pelipaikka olisi kyllä keskikenttä. Sinne sitä vahvistusta eniten tarvitaan. On kyllä melkoinen limbo jos ketään ei saavu Herreran ja Fellainin lähdönkään jälkeen. OGS sanoi joku aika sitten, että toivottavasti uusi naama saapuu, tai kaksi. Voisi siis olettaa, että Maguire oli numero yksi ja sitten ollaan vähintään vielä toisen perässä. Tai oltiin, mutta ei saatu. Toivottavasti kuitenkin vielä ollaan. 2/4 pelipaikkaa niistä heikoista kohdista ollaan nyt käytännössä vahvistettu. Vielä olisi tehtävää. Mutta kyllä kai tässä melkein voi heittää toivon sen suhteen, että RW tässä ikkunassa saataisiin.
|
|
|
|
Duhvi
Poissa
|
 |
Vastaus #219 : 04.08.2019 klo 23:45:43 |
|
Jos ainoastaan Lukaku lähtee eikä muita menijöitä ole ja hankintoja ei tule niin vähän pettynyt olen seuran toimintaan tässä ikkunassa. Greenwood on sen verran nuori vielä että parhaat vuodet ovat vasta edessäpäin, ainakin vaikea uskoa että häneltä löytyisi tarvittavaa tasaisuutta ollakseen Lukakun "korvaaja" tulevalla kaudella. Olisi edes se Mandzukic saanut tulla b-suunitelmaksi mikäli Rashford & Martial ei toimi sumppuja vastaan mitä vähän pelkään näkeväni tulevalla kaudella.
|
|
|
|
Giggs82
Poissa
|
 |
Vastaus #220 : 04.08.2019 klo 23:57:48 |
|
Mielummin minä lähtisin kauteen Greenwood kolmoskärkenä kuin Lingard ja Mata oikealla laidalla. Jos ei sitten Greenwood pelaa sielläkin. Mutta jos nyt jostain voit suht varma olla niin Mata ei tule laidalla loistamaan, ja tuskin sitä tekee ikuinen lupaus Lingardkaan. Mandzukic varavaihtoehdoksi kärkeen voisi olla ihan hyväkin vaihtoehto, kuten jo todettu. Eiköhän sieltä vielä se pari vuotta koneesta löytyisi. Antaisi sopivasti aikaa junnuille ja toisi muutenkin tiettyjä vaihtoehtoja kärkeen. Niitä voidaan tarvita entistä enemmän jos Lukaku lähtee.
|
|
|
|
aceman
Poissa
Suosikkijoukkue: Amorimin sirkus & Getafe
|
 |
Vastaus #221 : 05.08.2019 klo 00:06:49 |
|
Jos Dybala-huhut pitää kutinsa niin luotihan tuossa väistettiin, olisi ollut dimaria vol. 2. Joku tuli järkiinsä viime tipassa, en usko tuon olleen Woody.
|
|
|
|
Grohl
Poissa
Suosikkijoukkue: Kuopion Palloseura
|
 |
Vastaus #222 : 05.08.2019 klo 09:30:05 |
|
Season kick-off kuuden yön päässä ja aina yhtä väsyneet siirtohuhut menossa. Sunnuntain avauskokoonpanoa lienee jo hyvä alkaa hahmottelemaan.
de Gea W-B-Lindelöf-Smalling-Shaw McTominay-Matic Lingard-Pogba-Martial Rashford
Puolustuslinjassa erityisesti lämmittää se, kun Young on hilattu sieltä vittuun ja Lindelöf on alkanut täyttää häneen kohdistuneita odotuksia. Vielä kun Maguire saadaan linjaan, niin myös Shawin heikkoudet puolustuspäähän saadaan paikkailtua, kun Crisu kykenee reagoimaan tontiltaan lähinnä levittelemällä käsiä, jos laidalta joku pääsee boksiin murtautumaan.
Keskikentän pohja hirvittää varsinkin kun Matic heikentyy päivä päivältä enemmän ja penkillä kirittämässä ei ole tänäkään vuonna ketään.
Yläkerran osasto on kuitenkin tästäkin huolimatta huolestuttavin. Rashford ja Lingard ovat Pogban däbbäily-bandwagonissa ja jos Pogbaa ei kiinnosta, niin homeboyt komppaavat mukana. Jos Marcus tekee 10 maalia tällä kaudella, niin se on jo hyvin tasoon nähden. Se vaan ei saisi riittää Unitedin 10-paidalle. Martial on ainoa, jolta odotan oikeasti kovaa kautta ja murtautumista sille tasolle, jota on jo odoteltu tovi.
|
|
|
|
eturivi
Poissa
Suosikkijoukkue: Manchester United
|
 |
Vastaus #223 : 05.08.2019 klo 10:28:23 |
|
Vaikea muotoilla sanoiksi tai edes ajatuksiksi mitä tulevalta kaudelta odottaa. Toisaalta hienoa, nyt tuntuu edes jonkinnäköinen uusi projekti olevan käsillä. Tai niin se on tainnut olla monta kertaa viime vuosina. Mutta haluan kuitenkin uskoa, että nyt tässä on jokin punainen lanka mukana. Toisaalta, tällä squadilla ei Unitedille vaadittavista sijoista tulla tappelemaan. Maalivahti maailman eliittiä, puolustuslinja on hyvä, keskikenttä karsea ja hyökkäys heikko. Tai jos ei heikko niin ainakin tasonsa vielä todistamaton hyökkäys. Siinä mielestäni lähtökohdat, eli jollain tavalla optimistinen, mutta pelkästään alkavaa kautta ajatellen pelonsekainen. Paljon, aivan helevetin paljon on siitä kiinni minkälainen startti kauteen saadaan. Valioliiga alkaa seuraavasti: Chelsea H Wolves A Crystal Palace H Soton A Leicester H West Ham A Arsenal H Seitsemään ekaan peliin siis kaksi top 6-jengiä, helvetin vaikea Molineux ja ylemmän keskikastin Leicester ja West Ham. Toivotaan että palaset on kohdillaan vaikka juuri nyt mikään ei siihen suuntaan anna viitteitä. Kesän ykköshankintaa ei ole vielä virallisesti vahvistettu, mahtaako siis Harry ehtiä linjaan Chelsea-peliin? Treenimatsit ovat menneet tuloksellisesti ihan hyvin, mutta niillä ei enää tehdä yhtään mitään. Paljon on Pogban harteilla. Ranskalainen tulee jälleen kerran tekemisellään näyttämään suuntaa tälle ryhmälle. Lukakun (ykköskärjen!?) tilanne ei saisi missään nimessä olla levällään päiviä ennen kauden alkua. Belgi lähtee, se taitaa olla selvä, mutta osoite, hinta ja korvaaja ovat auki. Lukaku on puutteistaan huolimatta hyvä kärki. Kova pehmeille, pehmeä koville -maine ei tee miehelle kunniaa, mutta Valioliigauran aikana naputettu 0,5 maalia per peli on kuitenkin suhteellisen kova näyttö. Huonolla asenteella tulevaan pelaajaan Lukakua ei tietenkään pidä vaihtaa, enkä itse ainakaan osaa tarkasti Dybalan asenteista tai haluista sanoa mitään. Nämä kaksi pelaajaa ovat samanikäisiä ja TM:n arvion mukaan aika lailla saman arvoisia. Itse pitäisin Lukakun, mutta vain jos mies aikoo Unitedia ylpeydellä jatkossa edustaa. Mandzukic-diilissä pitäisi Unitedin suuntaan tulla pelaajan lisäksi iso kuormallinen seteleitä. Joku treenipelejä nähnyt, miltä on Alexis näyttänyt? Mielellään jotain muuta kuin ihan paska -analyyseja...  Onko mitään toivoa ensi kaudeksi saada Sanchezista iloa?
|
|
|
|
Dong
Poissa
Suosikkijoukkue: In Siilitukkabodarit we trust
|
 |
Vastaus #224 : 05.08.2019 klo 10:34:02 |
|
Itse en osaa olla RW:n paikasta niin huolissani kuin moni täällä. Joukkueessa on kuitenkin niin monta hyökkävää pelaajaa joilta laiturin paikka luonnistuu. James oli näkemissäni peleissä lupauksia herättävä, ja näkisinkin että laitoja voitaisiin vaihdella pelien sisällä esimerkiksi Jamesin ja Martialin (tuo oli todella tappava taktiikka silloin kuin CR7 ja Giggs hoitivat laitoja) toimesta, tai kuka ikinä kentällä onkaan. Millaisia nimiä täällä sitten haluttaisiin nähdä RW:n paikalla? Suurin huolenaiheeni on ehdottomasti keskikentän pohja. Matic oli jo viime kaudella suorastaan kamala. Eniten hänessä ärsyttää se, että nopean vastaiskun sattuessa hän lähinnä lönköttelee omiin. Viime kaudella useaan otteeseen vastustajan pallollinen pelaaja suorastaan repi eroa Maticiin ja pääsi näin 1v1 tilanteisiin toppareiden kanssa ilman takapainetta. Tähän kun lisää sen että Matic ei seuraa myöskään vastustajan keskikenttäpelaajia, jolloin tilanteet muuttuvat Unitedin kannalta jopa alivoimaisiksi. Tähän kun lisää ylimielisen neppailun pallolla, on paketti aivan täysin riittämätön edes valjutasolle tuossa roolissa. Jos nyt tosiaan avauksen paikkaa pedataan McTominaylle, näkisin Fredin mieluusti hänen vierellään. Vaikka Fred teki paljon virheitä viime kaudella, oli hän myös todella hyvä ajoittain, etenkin vastustajan paineistamisessa ja nopeiden hyökkäysten katkomisessa. Harmittavasti sitten pallollisena tuli useita virheitä. Näistä voitaisiin päästä eroon yksinkertaisesti sillä, ettei hänelle pelattaisi ahtaisiin taskuihin, joissa riski on suurin, ainakaan ennenkuin pallollinen peli paranee. Toki Fredin tapauksessa pre-season oli aivan olematon, joten siksi hän lähtee aika isolta takamatkalta muuhun nippuun nähden. Joka tapauksessa itse sytyn tälle 4-2-3-1 formaatiolle, sillä sen avulla puolustuslinjaa pystytään ehkä suojaamaan paremmin. Toki tuo on helppo kääntää myös 4-1-4-1 muotoon, jolla prässi saadaan aloitettua jo ylempää. Mielenkiintoisia aikoja eletään joka tapauksessa. Pre-seasonista antaisin arvosanaksi tällä hetkellä 6½. Hankintoihin olen oikeinkin tyytyväinen jos Maguire saadaan vielä sisään, mutta ulosmyyntien, tai edes lainojen vähyys painaa ikkunan pettymyksen puolelle. On myöskin hyvä huomata, että vaikka resurssit ovat suuret, on minkä tahansa joukkueen todella vaikeaa pistää koko kalusto uusiksi yhden kesän aikana. United on vielä neuvotteluihin lähdettäessä vaikeassa asemassa, sillä se on tällä hetkellä iso väliinputoaja, koska se ei ole terävintä huipputasoa, mutta silti seurat ja pelaajat vaativat karmeita korvauksia. Pidän kuitenkin tästä tyylistä että seuraan hankitaan nuoria ja nälkäisiä lädejä, joille Manchester United merkitsee vielä isoja asioita. Samalla nämä pelaajat haluavat palauttaa kunnian ajat Manchesterin punaiselle puolelle 
|
|
|
|
|
|