JohanL
Poissa
|
 |
Vastaus #375 : 08.08.2019 klo 21:35:20 |
|
Mielipiteitä on monia, itse olen eri mieltä. Veikkaan, että Tielemans on näistä kahdesta parempi pelaaja ja ennen kaikkea hänen kattonsa on McTominayta korkeammalla.
Näin sanoisin itsekin. Tosin jos rooliksi otetaan puolustavampi keskikenttä, en olisikaan enää niin varma olisiko tuohon upgradeen kannattanut 40 miljoonaa laittaa.
|
|
|
|
Belmero
Poissa
|
 |
Vastaus #376 : 08.08.2019 klo 21:35:56 |
|
Joo-o. Eihän tämä siirtoikkuna nyt ihan täydellisesti mennyt. Keskikentälle olisi kaivannut vahvistusta, koska Matic on niin pahasti iltaruskon miehiä ja nyt jää McTominaylle ja Fredille vähän turhan iso ruutu hoidettavaksi.
Mutta jos vaihtoehtona on kärrätä sisään ukkoja, joiden ainoa motivaatio on iso palkkapussi niin sata kertaa sadasta otan uuden välikauden ja junnuille peliaikaa.
|
|
|
|
JohanL
Poissa
|
 |
Vastaus #377 : 08.08.2019 klo 21:39:12 |
|
Mielenkiinnolla odotan kyllä McTominayn otteita kerta on samaa tasoa kuin Belgiassakin superjunnun statuksen saaneen Tielemansin tasoa. Omaan silmään muutama tässä topicissa tuntuu McTominayn arvottavan todella korkealle suhteessa annettuihin näyttöihin.
Vastahan me ollaan saatu täällä oppia, että ei nämä superjunnut kuitenkaan breikkaa vaan lähinnä loistavat Hongkong Super Starseja vastaan. Mutta kyllä, molemmilla on paljon todistettava. Tielemansilta viitteitä potentiaalista nähtiin vasta Leicesterissä, sitä ennen ura taisi olla pienessä alamäessä. Itselläni saattaa olla ylisuuret odotukset McT:tä kohtaan. Koen kuitenkin ne puheet mitä on annettu, sen mitä olen itse nähnyt ja sen ettei mitään leminoita hankittu viitteenä siitä, että ne odotukset jopa saattaisi realisoitua.
|
|
|
|
Charly Kolbe
Poissa
Suosikkijoukkue: Hadoken!
|
 |
Vastaus #378 : 08.08.2019 klo 21:42:33 |
|
Ei se oikein ole minun tehtäväni tälläistä pelaajaa löytää, eikä ole yhteyksiä pelaajien agentteihin jotta voisin kysellä heidän kiinnostuksestaan liittyä Manchester Unitediin.
Niin, onko se sattumaa, että huhuissa eniten pyörineet pelaajat (osa sitten myös hankittiin) olivat brittejä ja/tai saarilla jo valmiiksi pelaavia: Maguire, Wan-Bissaka, James, Longstaff, Eriksen. Dybala oli sitten poikkeus, mutta hänen saatavuutensa tuli kaikesta päätellen seurajohdolle yllätyksenä ja Olen sanoin "Dybalan tasoista pelaajaa ei tarvitse scoutata" (  ). Fernandes sitten malliesimerkki tapauksesta, jossa agentti yrittää myydä asiakastaan, mutta kukaan ei tartu syöttiin, ja De Ligtin perässä oli koko Eurooppa. Tämä kaikki herättää kysymyksen, missä kunnossa Unitedin pelaajatarkkailu on saarten ulkopuolella? The Athletic, joka aloitti eurooppalaisen futiksen seuraamiseen kuun alussa ja on rekrytoinut todella nimekkäitä kirjoittajia listoilleen, julkaisi suht huolestuttavan jutun siitä, miten iso rooli Phelanilla oli Maguiren, Giggsillä Jamesin ja Carrickillä Longstaffin scouttauksessa. Jutun perusteella mennään melkoisen sisäsiittoisella linjalla, kun muodostetaan viimeistä sanaa siitä, ketä hankitaan. Parasta vastinetta rahalle saa kuitenkin mantereen puolelta. Monesti nämä diilit ovat vielä helpommin toteutettavissa, kun esim. Espanjassa ulosostoklausuulit ovat pakollisia ja Saksassa yleisiä. Onhan tässä ollut kevään aikana ainakin huhua siitä, että pelaajatarkkailuun panostettaisiin entistä enemmän myös mantereen puolella, mutta saa nähdä, mikä on totuus. Ja tästä päästään siihen tärkeimpään hankintaan, joka jäi tässäkin ikkunassa tekemättä (vaikka se ei ole edes sidottu siirtoikkunoihin): DoF:n tai vastaavan henkilön nimitystä. Auttaisi eittämättä seuraa löytämään laatua myös saarten ulkopuolelta, jos vain hommaan saada pätevä henkilö.
|
|
|
|
Eiccu
Poissa
|
 |
Vastaus #379 : 08.08.2019 klo 21:56:12 |
|
Kyllä Fosu-Mensahin ainoa este huipulle nousemiseen on hänen oma tasonsa, jos koskaan ei isommat karkelot kutsu. Mihin perustuu väite, että nämä nykyiset junnut ovat nyt sitten poikkeuksellisen hyviä? Samaa rumbaa tämä on vuodesta toiseen. Junnut pelaavat preseasonilla ja sen jälkeen heistä aletaan kaavailemaan uusia messiaita. Kohta ne on kaikki samassa laarissa Darron Gibsonin, Ravel Morrisonin, Tom Cleverleyn, Adnan Januzaj'n, James Wilsonin, Andreas Pereiran, Cameron Borthwick-Jacksonin ja kumppaneiden kanssa.
Antoihan van Gaal todella paljon näytönpaikkoja nuorille lupauksille, mutta ei niistä vaan Rashfordia lukuunottamatta ole kenestäkään mitään iloa seuralle myöhemmin ollut.
Pelaajat usein kasvavat vastuun myötä ja ototllisessa ympäristössä. Ennen kaikkea mahdollisuuksia pitää antaa, eikä kukaan varmasti kuvittele jokaisesta tulevan huippua tai edes ihan hyvää Valioliigapelaajaa. Nyt Unitedilla on omasta akatemiasta nousseita Pogba, Rashford ja Lingard, jotka kaikki ovat myös maajoukkueidensa vakiokalustoa. Jokaista tuollaista kohti on monta lupausta, jotka eivät niitä lupauksia lunasta ja kukaan ei lunastais jos mahdollisuuksia ei tarjottaisi. Vaikkapa McTominay on toistaiseksi kehittynyt koko ajan paremmaksi ja koska jo nyt pystyy kilpailemaan pelipaikasta, niin on järkevää katsoa mihin rahkeet lopulta riittää. Jos kehitys nyt katkeaa, niin matka jatkuu jonnekin muualle. En ainakaan itse odota kenestäkään varmaa hittiä, mutta toivon että saavat muitakin mahdollisuuksia kuin muutaman pre-season höntsän ja jämäminuutteja cupeissa. Se, että mahdollisuuksia annetaan tai niitä peräänkuulutetaan, ei tarkoita sitä että uskottaisiin kaikista tulevan huippuja. Unitedissa on aina annettu nuorille mahdollisuuksia sen sijaan että todettaisiin ettei niistä kuitenkaan mitään tule kun ei Cleverleystäkään tullut ja toivottasti näin on jatkossakin.
|
|
|
|
candidate
Poissa
|
 |
Vastaus #380 : 08.08.2019 klo 22:19:37 |
|
Kiertämättä mennään syvällä, kun Unitedin kausiketjussakin jo todetaan United-symppaajien suulla, ettei junnuista mitään kuitenkaan tule. Ehkä Hansenin vuoden 1995 lause "You can’t win anything with kids" pitää sittenkin paikkansa  No mutta, nyt ainakin pakostakin punnitaan mm. Rashford, Martial, Fred, McTominay ja muutamat junnut, jota ainakin itse odotan innollakin. Ei tässä kuitenkaan mistään pokaaleista pelata, niin mielenkiintoa onkin hienoa löytää United Wayn ytimestä, omista junnuista ja pelityylistä 
|
|
|
|
Valonheitin
Poissa
|
 |
Vastaus #381 : 08.08.2019 klo 22:59:46 |
|
Täytyy kuitenkin muistaa, että 92 ryhmä nousi ihan erilaiseen joukkueeseen. Tuolloin seurassa oli useita johtavia pelaajia, jotka näyttivät nuorille oikeat askelmerkit ja olivat varmasti valmiita ottamaan vastuuta huonoistakin tuloksista. Olivat vielä pirun hyviä futaajia.
Nykyjuniorit saavat rinnalleen Some-eläimiä, joiden henkinen kasvu näyttää katkenneen puntapinojen paineessa ja energiaa kuluu futikseen ulkopuolisiin asioihin. Toki esim. Mata, Matic ja Smalling ovat hyviä esikuvia, mutta pelillinen rooli on vain aika vaatimatonta.
Nykyjunnuista voi toki kasvaa huippupelaajia, sillä maailma on muuttunut ja kaikki ylimääräinen vouhotus on osa elämää. Joskus sitä vain hämmentyy, kun muistaa esim. Lingardin olevan jo ihan miehen ikäinen. Välillä vaikuttaa olevan täysin jonnetasolla.
|
|
|
|
Beth
Poissa
Suosikkijoukkue: Huuhkajat
|
 |
Vastaus #382 : 08.08.2019 klo 23:24:50 |
|
Ihan yleinen konsensus. Mainitsemistasi junnuista Morrisonilla ei kestänyt kuuppa, CBJ oli hätävaran hätävara suoriutuen ylhäällä ihan hyvin. Muut sitten lähinnä muita. Potentiaalilla verrattuna aika epäreilua verrata heitä nyt vaikkapa Greenwoodiin, Gomesiin, Tuanzebeen tai siihen Fosu-Mensahn.
Miten niin epäreilua? Ihan samalla tavalla about jokaisesta luettelemastani pelaajasta on aikaisemmin kohistu ja jokaisesta ikäryhmästä tuntuu olevan vahva yleinen konsensus. Januzaj'sta puhuttiin uutena vapahtajana. Cleverley pelasi melkein 1500 minuuttia Valioliigaa ja viidessä CL-ottelussa 2012-13 kaudella, kun ManU voitti mestaruuden. Hän myös pääsi näytöillään Englannin maajoukkueeseen. Ennemmin jotain Fosu-Mensahia olisi epäreilua verrata häneen, kun matka Unitedin avauskokoonpanoon näyttäisi vielä 21-vuotiaana olevan valtava. Kiertämättä mennään syvällä, kun Unitedin kausiketjussakin jo todetaan United-symppaajien suulla, ettei junnuista mitään kuitenkaan tule.
Ei nyt sentään ihan näin, mutta ei siinäkään ole järkeä viljellä jotai ylioptimistista asennetta, kun siirtokesä on vedetty vihkoon ja nyt toivotaan tai jopa uskotaan junnujen ottavan nämä ongelmakohdat hoitaakseen. Yritän vain olla realisti ja muistuttaa ettei tuolta puhkea kukkaan jatkuvasti kovia oman akatemian helmia, joten ei ole kovinkaan todennäköistä, että nyt pamahtaa kunnon pommi ja useampi poikanen rupeaa kantamaan joukkuetta yhdellä kertaa. Pelaajat usein kasvavat vastuun myötä ja ototllisessa ympäristössä. Ennen kaikkea mahdollisuuksia pitää antaa, eikä kukaan varmasti kuvittele jokaisesta tulevan huippua tai edes ihan hyvää Valioliigapelaajaa. Nyt Unitedilla on omasta akatemiasta nousseita Pogba, Rashford ja Lingard, jotka kaikki ovat myös maajoukkueidensa vakiokalustoa. Jokaista tuollaista kohti on monta lupausta, jotka eivät niitä lupauksia lunasta ja kukaan ei lunastais jos mahdollisuuksia ei tarjottaisi.
Vaikkapa McTominay on toistaiseksi kehittynyt koko ajan paremmaksi ja koska jo nyt pystyy kilpailemaan pelipaikasta, niin on järkevää katsoa mihin rahkeet lopulta riittää. Jos kehitys nyt katkeaa, niin matka jatkuu jonnekin muualle. En ainakaan itse odota kenestäkään varmaa hittiä, mutta toivon että saavat muitakin mahdollisuuksia kuin muutaman pre-season höntsän ja jämäminuutteja cupeissa. Se, että mahdollisuuksia annetaan tai niitä peräänkuulutetaan, ei tarkoita sitä että uskottaisiin kaikista tulevan huippuja. Unitedissa on aina annettu nuorille mahdollisuuksia sen sijaan että todettaisiin ettei niistä kuitenkaan mitään tule kun ei Cleverleystäkään tullut ja toivottasti näin on jatkossakin.
Lingardistakin täytyy nostaa tuo majustatus esiin, koska viime kauden otteista seurajoukkueessa ei edes kehtaa puhua.  Ei sillä, onhan se totta, että omia akatemian herkkuja on joukkueessa isoissa ja melko isoissa rooleissa. Se on hienoa. Nuoret saavat nyt pakon edestä mahdollisuutensa, mutta eihän se nyt herran jumala voi olla yhdessä maailman suurimmassa seurassa mikään hyvä tai optimaalinen tilanne. Jos nuorista pelaajista ei ole vastuunkantajiksi, niin tämä seura kyntää paskaa jo seitsemättä kautta putkeen. Täysin ilmeiset keskikentän ongelmat oli korjattavissa siirroilla, mutta ilmeisesti kyvyt ei riittäneet. Mistä päästäänkin hyvin tähän... Niin, onko se sattumaa, että huhuissa eniten pyörineet pelaajat (osa sitten myös hankittiin) olivat brittejä ja/tai saarilla jo valmiiksi pelaavia: Maguire, Wan-Bissaka, James, Longstaff, Eriksen. Dybala oli sitten poikkeus, mutta hänen saatavuutensa tuli kaikesta päätellen seurajohdolle yllätyksenä ja Olen sanoin "Dybalan tasoista pelaajaa ei tarvitse scoutata" (  ). Fernandes sitten malliesimerkki tapauksesta, jossa agentti yrittää myydä asiakastaan, mutta kukaan ei tartu syöttiin, ja De Ligtin perässä oli koko Eurooppa. Tämä kaikki herättää kysymyksen, missä kunnossa Unitedin pelaajatarkkailu on saarten ulkopuolella? The Athletic, joka aloitti eurooppalaisen futiksen seuraamiseen kuun alussa ja on rekrytoinut todella nimekkäitä kirjoittajia listoilleen, julkaisi suht huolestuttavan jutun siitä, miten iso rooli Phelanilla oli Maguiren, Giggsillä Jamesin ja Carrickillä Longstaffin scouttauksessa. Jutun perusteella mennään melkoisen sisäsiittoisella linjalla, kun muodostetaan viimeistä sanaa siitä, ketä hankitaan. Parasta vastinetta rahalle saa kuitenkin mantereen puolelta. Monesti nämä diilit ovat vielä helpommin toteutettavissa, kun esim. Espanjassa ulosostoklausuulit ovat pakollisia ja Saksassa yleisiä. Onhan tässä ollut kevään aikana ainakin huhua siitä, että pelaajatarkkailuun panostettaisiin entistä enemmän myös mantereen puolella, mutta saa nähdä, mikä on totuus. Ja tästä päästään siihen tärkeimpään hankintaan, joka jäi tässäkin ikkunassa tekemättä (vaikka se ei ole edes sidottu siirtoikkunoihin): DoF:n tai vastaavan henkilön nimitystä. Auttaisi eittämättä seuraa löytämään laatua myös saarten ulkopuolelta, jos vain hommaan saada pätevä henkilö. Kaikkeen sama. Olen itsekin nostanut esiin sen seikan ettei Unitedin scoutit tunnu olevan likimainkaan tehtäviensa tasalla. Rehellisesti sanottuna minulla ei ole mitään tieto miten, missä ja kenen toimesta siellä pelaajia tarkkaillaan, mutta näytöt ovat surkeat. Tämän kesän Unitedin hankinnoista jokainen meistäkin olisi osannut ison rahapussin kanssa tehdä pelkästään telkkarista pelejä seuraamalla, paitsi Jamesin. Mourinholla oli kontakteja (ja haluja) hankkia pelaajia muualtakin ja siksi haaviin tarttui Bailly, Dalot ja Lindelöf. Myös van Gaalilla olit omat kontaktinsa, joiden myötä sisään tuli mm. Depay, Romero ja Schweinsteiger. Moyesin lyhyen visiitin aikana tuli vain pari ukkoa Valioliigasta, kun herralla itsellään tuskin oli muualle Eurooppaan yhteyksiä. Nyt kun on taas lähinnä Englantiin kytköksiä omaava manageri, niin hankinnat tehtiin saarilta. Norja tietysti on myös hallussa, mutta onneksi sieltä ei lähdetty sentään kalastelemaan.  Yhtä kaikki näyttäisi siltä että pelaajat tulevat pitkälti managereiden kontaktien kautta ja se ei ole kantanut hedelmää. Etenkin van Gaal veti vessanpöntöstä alas käsittämättömia summia ja hankki aivan karmeita floppeja. DoF todellakin hankintaan ja samalla pieni tarkastelu scouttitoiminnan toimivuuteen.
|
|
|
|
Giggs82
Poissa
|
 |
Vastaus #383 : 08.08.2019 klo 23:30:38 |
|
Joku Greenwood lienee vuosikausiin lupaavin pelaaja Manun akatemiasta. Ainakin itse uskon, että hänestä tulee todella hyvä pelaaja. Varmaksi toki ei voi mitään sanoa, joskus lopputulos on Giggs, joskus Morrison. Noin yleisesti akatemian tuotoksia kuitenkin tavataan yliarvioida ja varsinkin tätä nykyä on hyvin epätodennäköistä, että sieltä saadaan varsinaista runkoa kasaan. Manussa noita omia junnuja ja heidän kanssaan onnistumista tavataan yliarvioida vielä normaaliakin enemmän siitä syystä, että salama sattui 90-luvulla iskemään useamman kerran samaan paikkaan pienen ajan sisään. Ja tästä vieläpä seurasi poikkeuksellinen menestysputki. Ikävä kyllä mitään vastaavaa tuskin on näköpiirissä. Joskin olen sitä mieltä, että nyt on sen verran talenttia tarjolla, että ainakin 1-2 breikkaa isosti. Nimiä tai aikatauluja en osaa sanoa, mutta jos pitäisi arvata niin Greenwood ja Gomes. Chongista en ole varma onko lintu vai kala. Garnerista ei ole oikein mitään käsitystä. Kuten joku taisi jo todeta niin näistä nuorista kai se pitää ensi kaudella se mielenkiinto etsiä. Melko tehokkasti kyllä johdon munattomuus siirtomarkkinoilla söi kaudesta mielenkiintoa. Kun esimies osoittaa kunnianhimottumuutta niin ei se usko ja kunnianhimo pääse tarttumaan alaisiinkaan. Vähän samanlainen fiilis jäi nyt mulle tästä siirtoikkunasta. Olisihan se mukava näillä resursseilla pärjätäkin, tai ainakin uskoa johonkin parempaan.
|
|
« Viimeksi muokattu: 08.08.2019 klo 23:35:16 kirjoittanut Giggs82 »
|
|
|
|
|
TonTon
Poissa
|
 |
Vastaus #384 : 08.08.2019 klo 23:51:16 |
|
Tänä kesänä on liikkunut ja ollut liikuteltavissa vaikka minkälaista luovaa/puolustavaa keskikenttäpelaaja joka olisi lähtökohtaisesti selvästi vahvistanut joukkuetta. On kyllä ihme jos kukaan niistä ei ole kelvannut tai halunnut tulla. Hyvänen aika, squadi on siinä jamassa että tänään liikkuneet Iwobi ja Drinkwater olisivat olleet vahvistuksia. Ketäköhän Olen kuuluisalla keskikenttälistalla on ollut, yhdeksän pelin polvivemppa Longstaffin lisäksi, kun kukaan ei ollut saatavilla? Jonathan Greening ja Mats Daehli?
Junnuille pitää ehdottomasti antaa mahdollisuuksia, mutta nyt heille kaavaillaan aivan liian suurta roolia, kun muu squadi ei ole tarpeeksi kovatasoinen. McTominaylla on esimerkiksi kyllä melkoisesti todistettavaa ennen kuin hän on lähtökohtaisesti Tielemansin tasoa, ja nyt häntä asetellaan Unitedin avaukseen. Hän on kaiken lisäksi puoli vuotta Tielemansia vanhempi. Suurin osa muista junnuista on kaiken lisäksi todella, todella nuoria vielä.
Hyökkäävä keskikenttä/hyökkäys melkein vaatisi Sanchezin nousemista kuolleista tai Greenwoodin breikkaamista. Tässä lista muista melko suuressa roolissa Valioliigaa pelanneista 17-vuotiaista viimeisten 20 vuoden aikana:
Wayne Rooney
Onko muita?
Veikkaan että loppusijoitus on 6 tai 7. Wolves, Everton tai Leicester menee ohi, mutta saattaa mennä ohi myös Cheseasta tai Arsusta.
Keskikentällä ja laidoilla suureen roolin nousevat lupaavat Lingard ja Mata. Lingard jatkaa siitä mihin viime kaudella jäi ja tehoilee hienot 3 maalia ja 5 syöttöä 34:ssä Valioliigapelissä. Kauden lopussa hän saa uuden 200 000 p/w sopimuksen. Mata hymyilee nätisti.
Glazerit saavat lisää fyrkkaa, Woody saa uuden palkankorotuksen, Ole saa potkut ja Pogba saa siirron Realiin jossa hän voittaa pari Chämppäriä.
Olen mielelläni väärässä mutta mikään seuran toiminnassa ei siihen viittaa.
|
|
|
|
candidate
Poissa
|
 |
Vastaus #385 : 09.08.2019 klo 07:08:45 |
|
Ei nyt sentään ihan näin, mutta ei siinäkään ole järkeä viljellä jotai ylioptimistista asennetta, kun siirtokesä on vedetty vihkoon ja nyt toivotaan tai jopa uskotaan junnujen ottavan nämä ongelmakohdat hoitaakseen.
Minulla on ihan oikeitakin haasteita elämässä, niin ei tarvitse turhaan hakea ylimääräistä mielipahaa Unitedin tekemisestä. En siis viljele mitään ylioptimismia, vaan totesin asiat niin kuin ne nyt vaan on. Realismia tämäkin on. Ei foorumilla valittaminen ennen tuloksia kuitenkaan tuo mitään hyötyjä suhteessa siihen, että odotellaan ja katellaan rauhassa. Siirtoikkunankin dumasin jo aikoja sitten keskikentän osalta flopiksi, joten nekin itkut on jo itketty. Tällä ringillä nyt vaan mennään ja sillä selvä. Mielenkiinto kohdistuu pelityylin sisäistämiseen, useamman vanhemman pelaajan tason mittaukseen sekä muutaman mielenkiintoisen junnun seuraamiseen - toki tehtyjen hankintojen ihmettelyn lisäksi. Jos tämä on jotain vaaleanpunaista naminamia, niin olkoon. Mitään sanoja en kuitenkaan toivo suuhuni tungettavan, joten älä nyt ainakaan väitä, että minä olen uskonut junnujen nousevan tällä kaudella avainpelaajiksi keskikentälle, samalla korjaten ongelmakohdat (keskikentän keskusta ja oikea laita). Lähinnä vain todennut, että ilmeisesti Unitedissa näihin junnuihin uskotaan, eikä siksi ostettu ulkoa väkisin. Ja näin koska, helvetti, ehkä tämä on ainoa mahdollinen syy sille, ettei täälläkin 99% kirjoittajista vinkumat siirrot keskikentälle tapahtuneet. Pohjalle ei edes huhuttu juuri muita kuin junnu Longstaffia. Toki voihan se olla, ettei vajetta keskikentällä ole huomattu Unitedin valmennusjohdossa - mutta tähän ei varmaan usko edes harhaisimmat kirjoittelijat. EDIT: Ja mitä tulee kärkeen, niin Martial ja Rashford on jossain vaiheessa punnittava. Itse toivoin tätä jo silloin vähän ennen kun Lukaku hankittiin. Nyt tämä vihdoin tehdään. Ja hyvä niin, on se jo aikakin antaa tämän kaksikon kantaa vastuu.
|
|
« Viimeksi muokattu: 09.08.2019 klo 07:11:57 kirjoittanut candidate »
|
|
|
|
|
Eiccu
Poissa
|
 |
Vastaus #386 : 09.08.2019 klo 07:41:51 |
|
Ei nyt sentään ihan näin, mutta ei siinäkään ole järkeä viljellä jotai ylioptimistista asennetta, kun siirtokesä on vedetty vihkoon ja nyt toivotaan tai jopa uskotaan junnujen ottavan nämä ongelmakohdat hoitaakseen. Yritän vain olla realisti ja muistuttaa ettei tuolta puhkea kukkaan jatkuvasti kovia oman akatemian helmia, joten ei ole kovinkaan todennäköistä, että nyt pamahtaa kunnon pommi ja useampi poikanen rupeaa kantamaan joukkuetta yhdellä kertaa.
Harva kai mitenkään ylioptimistinen onkaan. Omasta mielestäni on hyvä, että alakerta on laitettu kuntoon. Jos menestystä haluttaisiin heti, niin olisi pitänyt hankkia vähintään se huipputason keskikenttäpelaaja (kuka?). En kuitenkaan ole erityisen pettynyt siihen, että McTominay ja Pereira saavat näyttää onko heistä vastuunkantajiksi. Todennäköisesti ei, mutta tässä tilanteessa sitä voi kokeilla, joka on myöskin ihan hyvä asia. Totta kai itsekin olisin mielummin nähnyt, että tuonne tulee 1-2 huippupelaajaa lisää kriittisille paikoille ja että United olisi ollut valmiimpi taistelemaan ihan kärkisijoista, mutta itse maltan odottaa seuraavaan kesäänkin. Nythän United on mielenkiintoinen joukkue ikärakenteen ja kotimaisuusasteen ansiosta, vaikka ei varmasti mistään isoista pokaaleista taistelekaan. Nuorissa on kuitenkin aina mahdollisuus, kuten Ajax viime vuonna näytti. Tyytyväinen tuohon tilanteeseen ei ole mitään syytä olla, mutta itse en kuitenkaan näe sitä pelkästään negatiivisena. Tosin syy lienee korvien välissä.
|
|
|
|
George Beast
Poissa
|
 |
Vastaus #387 : 09.08.2019 klo 07:42:23 |
|
Siirtoikkuna kiinni ja hyvä niin, on nämä kesät aika hullunmyllyä kun toistasataa pelaajaa yhdistetään Unitediin uutisointi tulee korvista ulos. Sitten vielä toistaitoinen Woodward vielä huseeraamassa siirtojen kanssa.  Siirtospekulaatioista ja joukkueen vahvistamisesta kaikki mainitsemisen arvoinen taitaa olla jo spekuloitu. Nyt on mentävä näillä mitä on. Meikäläisellä löytyy luottoa siihen että McTominay nostaa edelleen tasoaan, mihin se sitten riittää kun samaan aikaan Matic edelleen laskee tasoaan... Fred on kysymysmerkki ja Pogban roolitus ja asenne vielä suurempi sellainen. Toivotaan hyvää alkua kaudelle ja pelaajille terveyttä. Top 4 on kiven takana mutta sehän se on tavoitteena tässä vaiheessa oltava.
|
|
|
|
Eiccu
Poissa
|
 |
Vastaus #388 : 09.08.2019 klo 07:53:18 |
|
Hyökkäävä keskikenttä/hyökkäys melkein vaatisi Sanchezin nousemista kuolleista tai Greenwoodin breikkaamista. Tässä lista muista melko suuressa roolissa Valioliigaa pelanneista 17-vuotiaista viimeisten 20 vuoden aikana:
Wayne Rooney
Onko muita?
Onhan noita. Äkkiseltään tulee mieleen Shaw, Milner, Fabregas ja Bale. Tuskin jää noihin jos alkaa tarkemmin miettimään.
|
|
|
|
Ekollons Pojkarna
Poissa
|
 |
Vastaus #389 : 09.08.2019 klo 08:42:00 |
|
Itseäni turhautti eniten kevään siirtomarkkinoiden osalta se, ettei (vieläkään) päästy eroon Sanchezista, joka isolla viikkopalkalla kuluttaa enempi fyssarin pöytää kuin edes vaihtopenkkiä.
Samaa mieltä myös siitä monen kanssa, että keskikentän tilanne on huolettaa tai on vähintäänkin iso arpa... Liian monen kk-pelaajan pitäisi ottaa askel seuraavalle tasolle.
Ja vaikka olenkin suuri Rashford fani niin selvää on, että nyt kaivataan tasaisuutta maalintekoon. Painetta vähintään 15+ valjumaaliin.
|
|
|
|
Lord Bendtner
Poissa
|
 |
Vastaus #390 : 09.08.2019 klo 08:44:49 |
|
Yhtä kaikki näyttäisi siltä että pelaajat tulevat pitkälti managereiden kontaktien kautta ja se ei ole kantanut hedelmää. Etenkin van Gaal veti vessanpöntöstä alas käsittämättömia summia ja hankki aivan karmeita floppeja. DoF todellakin hankintaan ja samalla pieni tarkastelu scouttitoiminnan toimivuuteen.
Tämä nähdäkseni se suurin niistä ManUn rakenteellisista ongelmista. Niin pitkään kun ManU ostelee saarten sisältä, valmentajien kontaktien avulla tai pepsiä ulkomailta niin yhtenäisen laadukkaan joukkueen rakentaminen tulee olemaan vaikeaa. Saarten sisältä voi toki tehdä hyviä kauppoja (kuten City, Pool ja Spurs ovat viime vuosina osoittaneet) mutta niihin liiaksi nojaaminen muodostaa mahdollisesti hankittavien pelaajien ryhmästä aivan liian pienen ja jossain määrin homogeenisen. Tähän osittain liittyvä ongelma on ManUn tietty pelaaminen tiettyjen agenttien ja heidän asiakkaidensa kanssa. ManU on alkanut maksamaan todella suuria palkkioita agenteille ja nähdäkseni ei ole tuossa pelissä juurikaan päässyt voittamaan. Lähinnä nyt De Ligtiin olisi ollut jotkut saumat, jos miestä olisi ManU seurana kiinnostanut, jonka lisäksi Pogban saaminen takaisin oli huomattavasti helpompaa kun suostui pelaamaan Raiolan pillin mukaan. Näistä huolimatta on sanottava että ManUn tämän kesän hankinnat voivat osoittautua pitkällä aikavälillä ihan onnistuneiksi ratkaisuiksi. Olen yhäkin sitä mieltä että ManU maksoi roimaa ylihintaa sekä Maguiren että AWB:n tapauksessa ja että molemmissa tapauksissa samalla rahalla olisi ollut saatavilla parempi vaihtoehto. Pointti siitä että nuo pelaajat kuitenkin oikeasti halusivat tulla ManUun on kuitenkin täysin relevantti. Näen kuitenkin että molempien tapauksissa he kaipaisivat ehkä vielä hieman lisää apua muilta pelipaikoilta, jotta heistä saisi sen parhaan irti. Tästäkin huolimatta mieluummin jättää hankinnan tekemättä kuin hankkii jonkun pelaajan joka ei systeemiin sovi tai jota seurassa pelaaminen ei kiinnosta.
|
|
|
|
candidate
Poissa
|
 |
Vastaus #391 : 09.08.2019 klo 09:45:07 |
|
Manchester United will turn their attention to appointing a technical director now their summer transfer window business is complete.
United's initial intention was to make an appointment before Jose Mourinho's successor as manager was confirmed.
But for this window, boss Ole Gunnar Solskjaer operated within the existing recruitment structure. Lähde: https://www.bbc.com/sport/football/49282584Jännä nähdä milloin tämä saaga saa päätöksen.
|
|
|
|
Utelias Vili
Poissa
Suosikkijoukkue: RB Leipzig
|
 |
Vastaus #392 : 09.08.2019 klo 09:46:03 |
|
Se positiivinen juttu tässä Lukakun korvaamatta jättämisessä on, että nyt Martial ja Rash saa oikeesti näyttää mihin heistä on. Varsinkin Martial saanee nyt reippaasti enemmän vastuuta kun ennen, ja ehkä hieman kypsempänä pelaajana on valmis myös kantamaan sen. Jos tällä kaudella ei seiso, niin eiköhän Martialin kohalla ala United-ura olla aikalailla ohi.
|
|
|
|
Phrase
Poissa
Suosikkijoukkue: Suomi, Eagles
|
 |
Vastaus #393 : 09.08.2019 klo 09:53:49 |
|
Jännä nähdä milloin tämä saaga saa päätöksen.
 Sopivasti heikohkon siirtokesän jälkeen. Mutta joo, tällä ilmoituksella yritetään taas viestiä että peliliikkeitä ollaan tekemässä urheilullisellakin puolella. Mutta eiköhän taas kuukaudet kulu, mitään potentiaalisia nimiäkään ei kuulu ja keväällä ollaan taas samassa tilanteessa; top4 on karannut hyvissä ajoin, Pogba kiukuttelee ja Olen vakanssi kyseenalaistetaan. Mutta yhtä kaikki, elokuu on vielä täynnä kiimaa näin uuden kauden kynnyksellä.
|
|
|
|
Valonheitin
Poissa
|
 |
Vastaus #394 : 09.08.2019 klo 10:26:46 |
|
Toivottavasti tirehtöörin rekryssä ei päädytä helppoon ratkaisuun ja palkataan joku entisistä pelaajista, joka sopii teemaan ”United way”.
Nyt olisi hyvä mahdollisuus etsiä joku, jolla on laajempaa näkemystä jalkapallosta ja kykyä kartoittaa pelaajamarkkinoita saaren ulkopuoleltakin. Toki jos joku entisistä pelaajista sopii tähän muottiin, niin aina parempi.
Kesän hankinnat eivät kovin hyvää kuvaa anna seuran pelaajatarkkailusta; kaksi helppoa kohdetta ja yksi ”yllätys” Giggsin avustuksella. Muistaakseni Longstaffinkin kohdalla oli puhetta Carrickin kontakteista kotikaupunkiin.
|
|
|
|
Eiccu
Poissa
|
 |
Vastaus #395 : 09.08.2019 klo 10:31:45 |
|
Mutta yhtä kaikki, elokuu on vielä täynnä kiimaa näin uuden kauden kynnyksellä. Kiima ja korkeat odotukset ovat ainakin tässä topicissa ihan käsin kosketeltavia 
|
|
|
|
Utelias Vili
Poissa
Suosikkijoukkue: RB Leipzig
|
 |
Vastaus #396 : 09.08.2019 klo 11:34:13 |
|
Kiima ja korkeat odotukset ovat ainakin tässä topicissa ihan käsin kosketeltavia  Vaatimustaso on kyllä kova. Sisään ei saa ostaa kovan nimen pelaajaa (Pepsi), mutta ei myöskään no-namea, jos se on scoutattu valmennusryhmän kontaktien kautta. Jos no-name tulee sisään scouttien kautta, niin se on projekti, eikä hyödytä nyt mitään. Ainoat vahvistukset saisivat käytännössä olla kategorian "ihan sika hyvä, mut muut ei oo tajunnu sitä" -jannuja, joita kasvaa puussa, kuten kaikki tiedämme. Noh, näillä mennään. Top4 olisi hyvä suoritus odotusarvoihin nähden, 5-6 todennäköisin ja muut katastrofeja. Surulliseksi on mennyt kyllä.
|
|
|
|
JohanL
Poissa
|
 |
Vastaus #397 : 09.08.2019 klo 11:38:25 |
|
Ja vaikka olenkin suuri Rashford fani niin selvää on, että nyt kaivataan tasaisuutta maalintekoon. Painetta vähintään 15+ valjumaaliin.
Valitettavasti taitaa olla painetta jopa sinne +/- 20. United teki viime kaudella 65 maalia ja päästi 54. Nyt kun puolustusta on vahvistettu, niin voidaan olettaa päästettyjen maalien tippuvan, joskin samalla tehtyjen maalien nousua on hankala nähdä. Chelsean tehtyjen maalien suhde päästettyihin oli viime kaudella 1,61, Spursilla 1,71, Aresenalilla 1,43 ja Unitedin 1,2. Jos otetaan selkeähkö, mutta realistinen parannus viime kauteen. Ennustetaan nyt tässä 45 päästettyä maalia tulevalla kaudella. Samalla otetaan keskimääräinen tehtyjen maalien suhde 3 ja 4 sijoilta (1,66), Niin Unitedin tulisi tehdä 75 maalia tulevalla kaudella. Lähteneet pelaajat tekivät 14 maalia yhteensä. Näin ollen nykymiehistöjen ja hankintojen tulisi tehdä 24 maalia enemmäin kuin viime kaudella. Käytännössä tämä tarkoittaisi sitä, että Martial, Rashford ja Lingard tekisivät yhteensä 50 maalia viimekautisen 24 maalin sijaan. Toki viimekautiset tehot porukalta: Alexis, Matic, Fred, Pereira, Mata. Yhteensä 7 maalia ei oikein päätä huimaa. Heiltä apuja maalintekoon, ja Greenwood, Gomes, James porukalta pikkasen tulitukea niin saataisiin tuon oletusyläkolmion painetta pienemmälle. Maguire nikkaa muutaman, mutta en usko puolustajien kokonaismaalimäärän oleellisesti kasvavan. Realistisempaa lienee tavoitella päästettyjä maaleja sinne 40:n. Tällöin tehdyiksi maaleiksi riittäisi 66.
|
|
« Viimeksi muokattu: 09.08.2019 klo 11:40:38 kirjoittanut JohanL »
|
|
|
|
|
candidate
Poissa
|
 |
Vastaus #398 : 09.08.2019 klo 11:40:47 |
|
45 päästettyä maalia olisi kyllä todella huono suoritus edelleen. Alle 1,0 keskiarvo saisi mennä omiin, jotta voisi sanoa puolustuksen pitäneen.
EDIT: Kausina 2016-17 ja 2017-18 päästi 29 ja 28 maalia omiin. Siinä vähän tavoitetta.
|
|
« Viimeksi muokattu: 09.08.2019 klo 11:43:47 kirjoittanut candidate »
|
|
|
|
|
Osem
Poissa
|
 |
Vastaus #399 : 09.08.2019 klo 11:54:13 |
|
Valitettavasti taitaa olla painetta jopa sinne +/- 20.
United teki viime kaudella 65 maalia ja päästi 54. Nyt kun puolustusta on vahvistettu, niin voidaan olettaa päästettyjen maalien tippuvan, joskin samalla tehtyjen maalien nousua on hankala nähdä.
Chelsean tehtyjen maalien suhde päästettyihin oli viime kaudella 1,61, Spursilla 1,71, Aresenalilla 1,43 ja Unitedin 1,2.
Jos otetaan selkeähkö, mutta realistinen parannus viime kauteen. Ennustetaan nyt tässä 45 päästettyä maalia tulevalla kaudella. Samalla otetaan keskimääräinen tehtyjen maalien suhde 3 ja 4 sijoilta (1,66), Niin Unitedin tulisi tehdä 75 maalia tulevalla kaudella. Lähteneet pelaajat tekivät 14 maalia yhteensä. Näin ollen nykymiehistöjen ja hankintojen tulisi tehdä 24 maalia enemmäin kuin viime kaudella.
Käytännössä tämä tarkoittaisi sitä, että Martial, Rashford ja Lingard tekisivät yhteensä 50 maalia viimekautisen 24 maalin sijaan.
Toki viimekautiset tehot porukalta: Alexis, Matic, Fred, Pereira, Mata. Yhteensä 7 maalia ei oikein päätä huimaa. Heiltä apuja maalintekoon, ja Greenwood, Gomes, James porukalta pikkasen tulitukea niin saataisiin tuon oletusyläkolmion painetta pienemmälle. Maguire nikkaa muutaman, mutta en usko puolustajien kokonaismaalimäärän oleellisesti kasvavan.
Realistisempaa lienee tavoitella päästettyjä maaleja sinne 40:n. Tällöin tehdyiksi maaleiksi riittäisi 66.
Tuo 75 kuullostaa kyllä hurjalta kun katsoo paperilta. Mutta jos sitä optimismiä kaivataan, niin Pogballe pilkkujen kanssa +10 maalia ja vanha Sánchez saadaan jollain ihmeellä takaisin, niin saatetaan olla lähellä.
|
|
|
|
|
|