thiou
Poissa
|
 |
Vastaus #4725 : 07.07.2020 klo 23:52:30 |
|
Tuskinpa Nketiah tuon takia erityisen araksi muuttuu, koska se oli vahinko ja erittäin paljon huonoa tuuria, että sattui osumaan vastustajan jalkaan. Toki sen verran fiksummaksi saisi muuttua, ettei noin lähde jalkoineen heilumaan, jos ei ole varma, miten tilanne etenee. Muutoinkin Arsenal oli todella epäonninen tuomaroinnin suhteen, koska mistään ei tuntunut tulevan keltaista, ja sitten kun tuomari näki keltaisen arvoisen rikkeen, niin VAR olikin muuttamassa sitä punaiseksi. Mutta eipä näillä ainakaan itselle paljoa väliä ole, koska Arsenal menetti saumansa UCL-peleihin Brightonia vastaan. EL olisi toki mukava lisä Artetan johtamalle Arsenalille, mutta jos sinne Arsenal ei selviä, niin ei tule ainakaan sitä samaa jossittelua kuin tähän asti, että "nyt on kaikki munat EL-korissa, koska taas sattui pidempi heikompi jakso Valioliigan puolella", vaan kaikkien olisi pakko keskittyä Valioliigaan alusta loppuun.
|
|
|
|
|
Arkon
Poissa
Suosikkijoukkue: Wengerin Arsenal, AC Oulu
|
 |
Vastaus #4726 : 08.07.2020 klo 00:59:00 |
|
Ensimmäinen puoliaika oli aidosti hyvää tekemistä, jossa sekä keskikenttä että hyökkäys toimivat mallikkaasti, ja puolustussuuntaankin ongelmia aiheuttivat lähinnä erikoistilanteet. Toinen jakso taas oli minusta oikeasti tosi huono, ei käytännössä mitään järkevää pallollista pelaamista vaan silmät kiinni purkupalloja kohti taivasta, vähän kuin joukkue olisi pelannut vajaalla puoliajasta lähtien. Kova on luotto puolustukseen, jos yhden maalin johdossa ote voidaan antaa pelin puolivälissä täysin vastustajalle. Punainen kortti oli joukkueen kannalta vähän paskaa säkää, mutta noita sattuu. Muutoinkin Arsenal oli todella epäonninen tuomaroinnin suhteen, koska mistään ei tuntunut tulevan keltaista, ja sitten kun tuomari näki keltaisen arvoisen rikkeen, niin VAR olikin muuttamassa sitä punaiseksi.
En muista nähneeni yhtään keltaisen arvoista rikettä ennen tuota Nketiah'n tilannetta. Kokonaisuutena hyvin siisti peli. Punainen oli ihan selkeä, vaikka joku (eli videotuomari) olisikin saattanut päästää pälkähästä.
|
|
|
|
« Viimeksi muokattu: 08.07.2020 klo 01:05:59 kirjoittanut Arkon »
|
|
|
|
|
thiou
Poissa
|
 |
Vastaus #4727 : 08.07.2020 klo 05:22:48 |
|
En muista nähneeni yhtään keltaisen arvoista rikettä ennen tuota Nketiah'n tilannetta. Kokonaisuutena hyvin siisti peli. Punainen oli ihan selkeä, vaikka joku (eli videotuomari) olisikin saattanut päästää pälkähästä.
Bennettin rike laidalla pallottomaan pelaajaan oli niin selkeä keltainen, että ehkä se sai itseni muistamaan muutaman muunkin keltaisen arvoisen rikkeen Leicesteriltä. Bennettin rikkeen jälkeen Ceballos/Xhaka rikkoi keskellä siten, että keltainen olisi heilunut monessakin pelissä, mutta tuomari taisi hyvitellä siinä kohtaa. Punainen toki oli selvä, kun sitä osumaa sai kelailla monta kertaa videolta, jolloin se näytti pahemmalta kuin olikaan, mutta ilman VARia sekä ottelun linjan mukaan siitä olisi tullut keltainen.
|
|
|
|
|
dinodiel
Poissa
|
 |
Vastaus #4728 : 08.07.2020 klo 07:04:08 |
|
Bennettin rike laidalla pallottomaan pelaajaan oli niin selkeä keltainen, että ehkä se sai itseni muistamaan muutaman muunkin keltaisen arvoisen rikkeen Leicesteriltä. Bennettin rikkeen jälkeen Ceballos/Xhaka rikkoi keskellä siten, että keltainen olisi heilunut monessakin pelissä, mutta tuomari taisi hyvitellä siinä kohtaa. Punainen toki oli selvä, kun sitä osumaa sai kelailla monta kertaa videolta, jolloin se näytti pahemmalta kuin olikaan, mutta ilman VARia sekä ottelun linjan mukaan siitä olisi tullut keltainen.
Olihan noita keltaisen paikkoja. Muistan esimerkiksi yhden tilanteen, jossa Evans pysäytti Arsenalin nopean hyökkäyksen tavalla, josta pitäisi aina nousta keltainen. Samaa mieltä myös siitä, että videon edes-takaisin kelailulla Nketiahin tilanne näytti pahemmalta kuin olikaan. VAR-aikana toki punainen, mutta ei kaikkia tuollaisia videolta kelailla.
|
|
|
|
|
StigCarpelan
Poissa
Suosikkijoukkue: COYG
|
 |
Vastaus #4729 : 08.07.2020 klo 07:35:14 |
|
Olihan noita keltaisen paikkoja. Muistan esimerkiksi yhden tilanteen, jossa Evans pysäytti Arsenalin nopean hyökkäyksen tavalla, josta pitäisi aina nousta keltainen.
Samaa mieltä myös siitä, että videon edes-takaisin kelailulla Nketiahin tilanne näytti pahemmalta kuin olikaan. VAR-aikana toki punainen, mutta ei kaikkia tuollaisia videolta kelailla.
Laca pysäytti hyökkäyksen myös yhdellä selkeällä keltaisen arvoisella suorituksella, joten linja oli molemmille kyllä sama. Toki vahinko myös, mutta miksei VARriteltu Vardyn potkua Mustafin naamaan. En siis punasta siitä olisi tietty antanut, mutta miksei tarkistettu ja nketiahia vatvottiin minuutteja.
|
|
|
|
|
walesinjeesus
Poissa
|
 |
Vastaus #4730 : 08.07.2020 klo 08:35:46 |
|
Laca pysäytti hyökkäyksen myös yhdellä selkeällä keltaisen arvoisella suorituksella, joten linja oli molemmille kyllä sama. Ei se linja kyllä ollut molemmille sama kuten Arteta hyvin nosti esille haastattelussa ottelun jälkeen. Vardyn pääpotku Mustafiin, joka oli yhtälailla vahinko niin kuin Nketiahin tilanne, olisi myös pitänyt tarkastaa VARin toimesta, mutta siinä tilanteessa näin ei päätetty tehdä. Turhautti ylipäänsä läpi ottelun se miten huono tuo tuomarilinja oli ja siellä tosiaan jäi keltaisia antamatta puolin ja toisin, mutta esim. Leicesterin tapauksessa niitä olisi tullut puolustukseen joka olisi voinut myös vaikuttaa pelin kulkuun melko lailla. Tietysti eniten Arsenal saa syyttää vain itseään siitä, että ei paketoinut peliä ensimmäisellä puoliajalla. Se oli loistava esitys muuten, mutta maaleja tuli liian vähän paikkoihin nähden.
|
|
|
|
|
k98belvi
Poissa
|
 |
Vastaus #4731 : 08.07.2020 klo 09:11:54 |
|
Mun mielestä se Vardyn tilanne ei ollut vastaava kuin Nketiahin. Muutama selvä keltainen jäi antamatta. Onhan noita vastaavia kuin Nketiahin tilanne mennyt ohi, kuten viime kaudella, kun Rose veti nappulat edellä Lenoa rintaan. Mustafille olisi toivonut taistelumitalia, mutta hän ei pystynyt pitämään Vardya kurissa tuossa tasoitusmaalissa.
Jos jengi ihmettelee mihin tarvitaan topparina vasenjalkaista pallollisesti hyvää pelaajaa, niin kannattaa katsoa Kolan avaukset. Harva meni omille. Tällä hetkellä Arsenal antaa tuollakin saralla liikaa tasoitusta. Mielenkiintoista nähdä miten Auba vetää sentterinä, johon Arteta häntä nyt istuttanee, kun Nketiah on sivussa. Saka ja Pepe pitäisi olla ihan hyviä laitureiksi. Tottenhamia vastaan avannee kuitenkin tuo Auba-Laca-Saka-kolmikko.
|
|
|
|
|
Hedelmäpeli
Poissa
|
 |
Vastaus #4732 : 08.07.2020 klo 09:44:42 |
|
Nketiahille ihan selvä punainen, kun tuli napit edellä myöhässä.
Ei se voitto tuomarilinjaan kaatunut, mutta pitää olla todella pettynyt siitä miten huonoa tuuria Arsenalilla oli hyökkäyksien lopettamisessa ja miten Smaikkeli tai joku sai aina vähän jotain tielle, jolloin toinen maali jäi syntymättä.
Nketiahilla on ollut kentälle tultuaan valtavasti kyseenalaisia rikkeitä ja hän on näyttänyt, kuin ei välittäisi. Ei tule jäämään viimeiseksi punaiseksi, jos ei pelityyli muutu hieman järkevämmäksi. Toisaalta tykkään Eddien agressiivisesta prässistä.
|
|
|
|
|
k98belvi
Poissa
|
 |
Vastaus #4733 : 08.07.2020 klo 10:27:33 |
|
Restartin jälkeen Arsenal on tehnyt kaksi maalia, joissa on prässätty aggressiivisesti veskaria ja päästy laittaa pallo tyhjiin. Noita ei välttämättä tule edes yhtä kauteen. Epäilen, että Arteta haluaa juurikin tuota aggressiivistä karvausta, vaikka välillä kortti heiluukin. Tuossa punikissa oli junnumaista höntyilyä ja vähän huonoa tuuriakin. Tarkoitushan tuossa ei ollut lanata vastustajaa. Edelleen ihmettelen miten Maupay ei saanut edes keltaista Lenon telomisesta.
|
|
|
|
|
k98belvi
Poissa
|
 |
Vastaus #4734 : 08.07.2020 klo 10:31:59 |
|
Nyt kun näki uudestaan sen Vardyn "vahingon", niin kyllä siellä taisi potkua olla takana. Toivottavasti FA tutkii asian.
|
|
|
|
|
veijomeri
Poissa
|
 |
Vastaus #4735 : 08.07.2020 klo 10:57:00 |
|
Eddien tilanne oli selvä punainen. Vardyn potku mustin päähän ei varmasti ollut vahinko.
|
|
|
|
|
k98belvi
Poissa
|
 |
Vastaus #4736 : 08.07.2020 klo 11:25:57 |
|
Eddien tilanne oli selvä punainen. Vardyn potku mustin päähän ei varmasti ollut vahinko.
Tälläkin kaudella ihan kivasti näitä tilanteita, jossa olisi tuomion pitänyt mennä sääntöjen mukaan toisin: - Jorginhon selvä toinen keltainen jäi antamatta, Arsenal-pelaajalle kortti protestoinnista - Pepe taidettu kaataa parikin kertaa pilkun arvoisesti, mutta VARia ei edes katsottu - kahdesti on koko kaudella yksittäinen pelaaja rikkonut kuudesti tai enemmän yhdessä pelissä saamatta korttia, molemmat Arsenalia vastaan -CP-pelissä voittomaalin hylkääminen tilanteessa, jossa Arsenal-pelaajaa rikotaan -Maupay teloo Lenon myöhästyneellä tönäisyllä, jolla yritti saada veskarin ulos rankkarialueelta. Ei korttia, mutta Laca sai ottelussa myöhästyneestä taklausta veskariin kortin Olisi tietysti kiva, jos näitä joskus hyvitettäisiin, mutta edes tasapuolinen kohtelukin olisi jo reilua.
|
|
|
|
|
k98belvi
Poissa
|
 |
Vastaus #4737 : 08.07.2020 klo 11:45:15 |
|
Nketiah siis sivussa Tottenhamia, Poolia ja Cityä vastaan. Jollei nyt Arsenal saa jollain konstilla punaista mitätöityä, mutta siihen en usko.
Jälkikäteen voisi vähän jossitella, että olisiko Artetan pitänyt vaihtaa Pepe Sakan tilalle, eikä Willock. Pepe on arvaamattomampi ja parempi ohittamaan, mutta Willock ehkä tunnollisempi, varsinkin puolustussuuntaan. Kyse on tietenkin kuriositeetistä.
Harmillista myös se, että Arsenal ei alivoimaisena pystynyt muuta kuin roiskimaan. Tuntuu, ei Arsenal itse ylivoimalla ole noin ylivoimainen. Ehkä näissä tilanteissa näkyy esim. vahvan targetin puute, joka pystyisi voittamaan ykköspalloja ja pelaamaan niitä omille. Tietenkin keskikentällä olisi hyvä olla enemmän muskelia kuin Torreira. Tietenkin eilinen keli oli erittäin raskas ja se varmasti näkyi, molemmin puolin. Loppuihan lopussa Leicesterilläkin vauhti ja tyytyivät tasuriin.
|
|
|
|
|
potsolojo
Poissa
Suosikkijoukkue: Jämsänkosken Ilves
|
 |
Vastaus #4738 : 08.07.2020 klo 13:01:10 |
|
Mitähän Arteta meinaa Pepen kanssa tehdä? Ei näytä iham kauheesti luottoa löytyvän .
|
|
|
|
|
leeremick26
Poissa
Suosikkijoukkue: Riley Star, Hannah Hayes
|
 |
Vastaus #4739 : 08.07.2020 klo 13:41:24 |
|
Mitähän Arteta meinaa Pepen kanssa tehdä? Ei näytä iham kauheesti luottoa löytyvän .
Shillä lailla. Tiedoksi: Pepe sai juuri lapsen, ja siksi pelit sivussa.
|
|
|
|
|
StigCarpelan
Poissa
Suosikkijoukkue: COYG
|
 |
Vastaus #4740 : 08.07.2020 klo 13:49:32 |
|
Mitähän Arteta meinaa Pepen kanssa tehdä? Ei näytä iham kauheesti luottoa löytyvän .
Ilmeisesti ei ehtinyt reenailla ennen matsia. Eiköhän oo avauksessa NLD
|
|
|
|
|
potsolojo
Poissa
Suosikkijoukkue: Jämsänkosken Ilves
|
 |
Vastaus #4741 : 08.07.2020 klo 15:23:09 |
|
Shillä lailla.
Tiedoksi: Pepe sai juuri lapsen, ja siksi pelit sivussa.
Joo, lisääntyminen oli tiedossa ja tuo yhden pelin poissa olo täysin ymmärrettävää. En ole statistiikka mies mutta mielikuva on että helvetisti tuo seuran kallein pelaaja on penkillä istunut ennen koronoita ja vauvojakin
|
|
|
|
|
k98belvi
Poissa
|
 |
Vastaus #4742 : 08.07.2020 klo 15:34:12 |
|
Arsenal yrittää valittaa Nketiahin tuomiosta. Ei kait tuossa häviä kuin aikaa ja rahaa. Seur. peli vasta su, joten päätös pitäisi tulla sitä ennen.
Tottenham pelaa näköjään vasta huomenna, joten pientä etua Arsenalille, kun saavat kaksi päivää enemmän huilia.
|
|
|
|
|
walesinjeesus
Poissa
|
 |
Vastaus #4743 : 08.07.2020 klo 15:38:38 |
|
Joo, lisääntyminen oli tiedossa ja tuo yhden pelin poissa olo täysin ymmärrettävää. En ole statistiikka mies mutta mielikuva on että helvetisti tuo seuran kallein pelaaja on penkillä istunut ennen koronoita ja vauvojakin
Kun otetaan pois tuo poissaolo vaimon synnytyksen vuoksi, niin viimeiseen 13 liigaotteluun Pepe on avannut 10 kertaa. Nopeasti tietysti syntyy näitä mielikuvia. Arteta on itse asiassa sanonut, että hän on erittäin innoissaan siitä mitä Pepe voi tuoda joukkueeseen nyt, kun homma on alkanut kulkea myös puolustussuuntaan hyvin.
|
|
|
|
|
Forsti
Paikalla
Suosikkijoukkue: KeiKa
|
 |
Vastaus #4744 : 08.07.2020 klo 15:59:38 |
|
Arsenal yrittää valittaa Nketiahin tuomiosta. Ei kait tuossa häviä kuin aikaa ja rahaa.
Eihän tuossa valituksessa ole mitään järkeä. Miten se edes voisi mennä läpi? Nketiah osui kovalla voimalla jalkapohja edellä vastustajan polveen. Vaikka Nketiah ei varmastikaan tarkoittanut satuttaa vastustajaa, niin olihan tuo ihan päivänselvä ulosajon paikka. Nketiahilla on ollut kentälle tultuaan valtavasti kyseenalaisia rikkeitä ja hän on näyttänyt, kuin ei välittäisi. Ei tule jäämään viimeiseksi punaiseksi, jos ei pelityyli muutu hieman järkevämmäksi. Toisaalta tykkään Eddien agressiivisesta prässistä.
Olen myös tästä samaa mieltä. Nketiah on viime matseissa mennyt tilanteisiin holtittomasti ajatellen vain palloa. Maalivahdin tai alimman topparin painostaminen on tietysti hyvää ja tärkeää työtä, mutta se pitää hoitaa järjellä eikä niin, että juoksee päin vastustajaa.
|
|
|
|
|
Tumba
Poissa
Suosikkijoukkue: Shoplifters of the world united
|
 |
Vastaus #4745 : 08.07.2020 klo 18:29:48 |
|
Shillä lailla.
Tiedoksi: Pepe sai juuri lapsen, ja siksi pelit sivussa.
https://youtu.be/yUj7ABgOXl0
|
|
|
|
|
Pyyleva
Poissa
Suosikkijoukkue: Arsenal FC since 2010
|
 |
Vastaus #4746 : 08.07.2020 klo 20:16:22 |
|
|
|
|
|
|
k98belvi
Poissa
|
 |
Vastaus #4747 : 08.07.2020 klo 21:38:18 |
|
Ihan mielenkiintoinen huhu olisi tuo Nicessä pelannut Malang Sarr, joka on nyt vapaa agentti. Kyseessä on 21-vuotias Ranskan nuorisomaajoukkueet läpi kolunnut toppari. Sarr on sattumoisin vasenjalkainen, joten sopisi hyvin kuvioihin.
|
|
|
|
|
astr0
Poissa
Suosikkijoukkue: Maaseudun tulevaisuus
|
 |
Vastaus #4748 : 08.07.2020 klo 21:50:25 |
|
Ihan mielenkiintoinen huhu olisi tuo Nicessä pelannut Malang Sarr, joka on nyt vapaa agentti. Kyseessä on 21-vuotias Ranskan nuorisomaajoukkueet läpi kolunnut toppari. Sarr on sattumoisin vasenjalkainen, joten sopisi hyvin kuvioihin.
Oli myös pari vuotta sitten football managerissa loisto-ostos. Takuuvarma hitti siis!
|
|
|
|
|
k98belvi
Poissa
|
 |
Vastaus #4749 : 09.07.2020 klo 10:28:05 |
|
Toinen mielenkiintoinen huhu Sarrin lisäksi on Marc Roca Espanyolista, hän on puolustava kk-pelaaja. Espanyol varmisti putoamisen ja Roca voisi olla saatavilla sopivaan hintaan. Tämä vapauttaisi Arsenalin myymään Torreiran, jos esim. Milan on hänestä edelleen kiinnostunut.
Sarr on topparin lisäksi pelannut vaspana, joten Arsenal voisi myydä Kolan, jos saavat Sarrin. Tämä olisi hyvää bisnestä. Arteta halunnee, että hänellä on Pablo Marin lisäksi toinen vasenjalkainen toppari, nythän Kola on pelannut topparina esim. ennen Holdingia. Jos Arsenal ei saa Sarria, niin Kola jatkaneet Arsenalissa.
|
|
|
|
|
|
|
|