potQball
Poissa
|
 |
Vastaus #2950 : 19.06.2020 klo 09:36:47 |
|
Trentistä voi kyllä kasvaa varmasti maailmanluokan stara vähintäänkin pakkien kategoriassa.
TAA:sta en mielestäni sanonut välttämättä, että ei olisi nyt jo euroopan parhaiten suorittavia pakkeja. Mutta sanoin, että katsellaan nyt rauhassa. Sillä on käytössään huikea vahvuus, joka kuitenkin ehkä vaatii taktisesti tiettyjä erityisjärjestelyjä.
Kyllä minä ainakin tuon ymmärrän niin, että TAA:lla on mahdollisuus tulla maailmanluokan puolustajaksi. Et kuitenkaan nimennyt ketään tuohon maailmanluokkaan kuuluvaa puolustajaa, joten onko niin ettei sellaisia tällä hetkellä ole? Nuo "maailman paras" ja "maailman arvokkain" -listat on yleensä kirjoittanut 16-vuotias brittifanaatikko. Eihän noita nyt oikeasti voi listata kuin muutamissa tapauksissa, tyyliin Messi. Tai ehkä esim. VVD:n voisi sanoa olevan maailman paras toppari, mutta tiukka skaba tulee objektiivisesti tarkasteltuna.
Kaikella kunnioituksella ainakin itse pidän transfermarktin arviota yksittäisen pelaajan tasosta/arvosta parempana kuin nimimerkin Pesso tai potQball mutuilua. Vähättelet Hendon ja TAA:n edesottamuksia sillä, että joukkue on pelannut hyvin, joten siinä on helppo heidänkin esiintyä edukseen. Päteekö tämä sama arvioosi Messistä ja mitä Everton-testi sanoo hänestä?
|
|
|
|
|
Done
Poissa
Suosikkijoukkue: Liverpool
|
 |
Vastaus #2951 : 19.06.2020 klo 11:19:48 |
|
Joitakin mainintoja on ollut huhuissa, siis italohuhuissa, että Milan olisi kiinnostunut Keitasta. Myös Bundesliigasta on osoitettu kiinnostusta, mutta ei Keita ole mihinkään lähdössä. Valmennuksen mukaan Keita on ollut todella hyvä korotauon jälkeen treeneissä ja mukaanlukien treenipelissä. Toivottavasti vain pysyy kasassa. Kloppin mukaan kukaan ei ole loukkaantunut, mutta jotkut ovat osallistuneet enemmän treeneihin ja toiset vähemmän. Eli pikkuvammoja on joten saa nähdä millainen kokoonpano sunnuntaina saadaan kentälle. Salah nyt on ainakin yksi nimi jolla on ollut jonkinlaista vammaa ja lisäksi Robertson ei pelannut treenipelissä. Ox sai pientä nilkkavammaa treenipelissä, mutta ei siis pitäisi mitään isompaa olla. Sunnuntaista alkaakin tiukka rypistys kun loppukausi vedetään läpi. Keskiviikon Palace pelin jälkeen on viikon tauko (jolloin olisi hyvä aika juhlia mestaruutta) ennen city peliä josta alkaa tiukka 6 pelin rypistys jolloin pelien välissä on 2-3 päivän huilit välissä. Kierrätystä tullaan tarvitsemaan ja toivottavasti mestaruus varmistuisi jo tuossa keskiviikon palace pelissä jolloin voisi ihan huoletta kierrättää pelaajia loppukauden. Silloin varmasti nuoret Williams, Elliot ja Jones voisivat ainakin saada vastuuta ja lisäksi mm. Minamino, Keita ja muut vähemmälle peliajalle jääneet.
|
|
|
|
|
Pesso
Poissa
|
 |
Vastaus #2952 : 19.06.2020 klo 20:13:08 |
|
Oli mulla noissa about 15:ssa kirjoituksessani varmaan joku oma provosoituminenkin mukana. Ja sinänsä on tietty ihan sama, mitä kustakin pelaajasta mediassa tai somessa kirjoitellaan. Mutta jos noita hehkutuksia aletaan laajalti uskoa, niin sitten ollaan tosiaan erikoisilla vesillä. Ja olen täysin samaa mieltä tuosta duunarien käytöstä. Ne useimmiten erottavat mestarijoukkueen ja Arsenalin 
Nyt sinulla menee sävy vähän inttämiseksi ja ehkä jonkun sortin kokemattomuus näkyy jutuissa. Mutta en sano Trentiä ”maailmanluokan” pelaajaksi. Siihen kategoriaan tarvitaan vielä näyttöjä esim. arvokisoista ja pari hyvää kautta muutenkin. Alku on tietysti ollut erinomainen. Ja kyllähän se nyt ainakin hyökkäyspäähän on ollut varmaankin kauden 19/20 näkyvin ja arvokkain oikea pakki joukkueelleen. En ole 12-vuotias, niin pyrin rankkailemaan pelaajia vähän väljemmällä asteikolla, kuin ”kuka on paras”. Brasilian kakkosdivarissa voi hyvin palloilla euroopassa tuntematon pelimies, joka on parin vuoden päästä ”maailman paras pakki”. Nykyisistä oikeista pakeista Kimmich lienee parhaita, vaikka toki deeämmää taitaa nykyään pelata. Sitten on Pavardia, Carvajalia, Semedoa, Azpilicuetaa, joilla on jo hieman Trentiä enemmän kilsoja. Voi tietysti myös sanoa, että tässä ja nyt Trent on tavallaan sitä wöödkläässiä, mutta aika näyttää. Ja kyllä se kansallisuuskin hieman vaikuttaa. Englannissa nuorilla staroilla on tapana hyytyä enemmän kuin vaikka saksassa, jossa meininki on kokonaisuutena järkiperäisempää. ”Formin” ja laadun välillä on usein eroa, mikä on hyvä ottaa huomioon ja ammattilaiset se taatusti tekevät. 120% lasissa ei voi painaa kovin monta kautta putkeen, jolloin ominaisuuksiltaan lähtökohtaisesti lahjakkaimmat pelaajat ovat turvallisempi veto. Samaa mieltä siitä, että Transfermarkt on Pessoa kovempi tekijä jalkapallomaailmassa. Mutta silti nuo hinta-arviot ovat ihan huttua. Hintahan on lopulta se, minkä kysyntä ja tarjonta määrää. Harry Maguire esimerkiksi on tyyliin historian 10. kallein siirto tjsp. Eli se lienee myös sitten kaikkien aikojen pelaajien top kympissä. Paska juttu jollekin Eusebiolle ja Platinille, jotka jäävät rannalle ruikuttamaan. Sanat Andy ja Carroll riittänevät sellaisenaan. Henderson nyt eritoten on pelannut Poolissa 10 vuotta joskus paremmin ja joskus huonommin. Niin onhan se nyt ihan selvää, että käänteentekevästä pelaajasta ei ole kyse, vaikka tärkeä pilari siis nyt onkin. Olisihan se voinut liidata Poolin mestariksi jo vaikka debyyttikaudellaan, niin olisi päästy about 20 vuoden odotuksella? Henderson on suuri hyötyjä seuran nykytilanteesta. Trent taas on varmasti ollut seuralle enemmän käänteentekevä pelaaja, koska pari viime kautta pakkien panos on ollut iso. Mutta siis jos koko jengi tahkoaan 90-100 pinnaa kaudessa, koko porukan statseja tulee peilata siihen. Liverpoolin pelinrakentelutilastot ovat ihan poskettomia. Ulkomuistista heitettynä ollaan tyyliin eniten pitkiä ja lyhyitä syöttöjä pelannut joukkue. Tästä kannattaa toki ottaa kaikki ilo irti, mutta ei kannata olettaa, että jatkuu ikuisesti. Edes VVD:n kohdalla, vaikka tasonsa korkeana jatkossakin pitänee. Monesti ihan parhaat joukkueet rikkovat about kaikkia ”sääntöjä”. Messi nyt lienee pääasiassa yksinään hinannut barcaa pokaaleille jo kymmenisen vuotta, joten en ymmärrä. Veikkaan, että erottuisi Evertonistakin..
|
|
|
|
|
potQball
Poissa
|
 |
Vastaus #2953 : 19.06.2020 klo 21:12:34 |
|
Mutta en sano Trentiä ”maailmanluokan” pelaajaksi. Siihen kategoriaan tarvitaan vielä näyttöjä esim. arvokisoista ja pari hyvää kautta muutenkin. Alku on tietysti ollut erinomainen. Nykyisistä oikeista pakeista Kimmich lienee parhaita, vaikka toki deeämmää taitaa nykyään pelata. Sitten on Pavardia, Carvajalia, Semedoa, Azpilicuetaa, joilla on jo hieman Trentiä enemmän kilsoja.
Aikuisten arvokisoissa Azpi: WC kaksi ottelua ja kaksi tappiota maalierolla 1-7. Em-kisoissa 9min Turkkia vastaan pelin ollessa 3-0 Semedo: ei yhtään ottelua arvokisoissa. Carvajal: Kolme matsia arvokisoissa joista kaikki kesän 2018 kisoissa. Ei varmaan kukaan Espanjan joukkueesta nostanut osakkeitaan tuossa turnauksessa. Kimmich: Neljä peliä 2016 joissa voitot Pohjois-Irlannista ja Slovakiasta. Puolivälierissä(pelasi kk) voitto pilkuilla Italiasta ja välierissä tappio Ranskalle. 2018 Mm-kisoihin sama kun Carvajalilla. Pavard: WC 2018 maailmanmestari. Eiköhän tämä riitä tähän topiciin.
|
|
|
|
|
RehtiKärsä
Poissa
|
 |
Vastaus #2954 : 19.06.2020 klo 23:47:20 |
|
Tuleva kausi on vähän kysymysmerkki tässä vaiheessa, kun täytyisi ensin pelata loppuun tämä keskeytynytkin, mutta UEFAlta on tullut ilmeisesti jo ensi kauden Mestarien liigan aikataulusta ja pelipäivistä tietoa. Kaikille homma on sama, mutta tiukkaa runtua on luvassa. Tuossa ensi kauden systeemissä tulisi lohkovaiheen peli viikolle kolmena peräkkäisenä viikkona sekä 20.10.-4.11. väliselle jaksolle että myös 24.11.-9.12. väliselle jaksolle. Tiukilla on Liverpoolin hyökkäys, jos pitää samojen ukkojen varaan laskea ratkaisevat tehot sekä Valioliigassa että Mestarien liigassa. Riippuu tietenkin myös Valioliigan otteluohjelmasta, mutta luulisi siinäkin kalenterissa pelejä riittävän. Päälle vielä se, että jos, siis JOS, AFCON alkaisikin suunnitellusti tammikuussa, niin Mane, Salah ja Keita lähtisivät sinne. Tuonne on nyt reilusti aikaa, mutta luulisi tuon päätöksen AFCONin suhteen tulevan ajoissa. Hankintoja voi tehdä käsittääkseni Englannissakin lokakuun 5. päivä asti, mutta Kloppin systeemillä hankintoja tuskin jätetään viimeisille päiville. Ja ketä tuolloin olisi enää liikuteltavissa. Mielenkiintoinen tulee olemaan tuo Liverpoolin lähestymistapa, johon tietenkin nuo muut ratkaisut vaikuttavat. Klopp piti aiemmin tammikuussa alkavaa AFCONia katastrofina ja toi näkemys tuskin lievenee, jos kisat olisikin suunnitellusti paikallaan. Manen ja Salahin paikkaaminen ei olisikaan yksinkertainen prosessi. Jotain täytyisi kai tehdä, tai sitten esim. Minaminolta ja Origilta tarvittaisiin tuohon saumaan erittäin hyvää tuurausta ja pysymistä ehjänä. Muita vaihtoehtoja ei kai oikein ole, kun Shaqirin tilanne on iso kysymysmerkki. Aikainen päätös helpottaisi Liverpoolin suunnitelmia.
|
|
|
|
|
Pesso
Poissa
|
 |
Vastaus #2955 : 20.06.2020 klo 03:00:51 |
|
Kaikilla siis edelleen enemmän kausia/pokaaleja/seuramatseja/maaottelujakin kuin Trentillä. Ysäriltä alkaen valioliigaa seuranneena ja sitä edeltäväänkin aikaan kattavasti perehtyneenä en lähde 21-vuotiasta lädijannua nostamaan vielä pysyvästi kaapin päälle. Näitä on nähty. Enkä sen puoleen muitakaan ”junnuja” kuin poikkeustapauksissa. Jos Trent painaa 3-5 vuoden päästä vielä samalla tasolla tai kehittyy, puhutaan varmasti huippuluokan pelaajasta globaalillakin skaalalla. Briteillä on yleensä ollut tällaisissa asioissa viimeisten vuosikymmenten aikana erityisongelmanaan se, että eivät yleensä lähde sieltä saareltaan, eikä kv-pokaaleja tai arvokisanäyttöjä välttämättä tule liukuhihnalta, mikä tekee monista vertailussa ihan hyvistäkin pelaajista enemmän seuralegendoja kuin jalkapallolegendoja. Tämä ei tietty sinänsä koske yksilön ominaisuuksia, mutta tekee vertailusta vaikeaa, jos vertailua halutaan tehdä. Esimerkiksi Rooney oli varmasti alkujaan todella lahjakas pelaaja, mutta tahkosi lopulta ”vain” Munassa ja Evertonissa ja paloi loppuun aika varhain, kun esim. kaverinsa Cristiano voitti ”kaiken” myös Realissa, Majussa ja vielä Juvessakin. Ja toiseksi tällaista keskustelua tulisi käydä perustelemalla omaa näkemystään, eikä etsimällä mahdollisia virheitä muiden esittämistä näkemyksistä. Et tainnut tässä koko debaatissa esittää ainuttakaan pelaajaa x tai y koskevaa omaa analyysiä, vaan lähinnä lähinnä intit minua listaamaan #ihquimmat laitapakit 2020 ja vastaavaa. Väittelyäkin tulisi yleensä käydä kaavalla: kyllä/ehkä, mutta mielestäni.. Asia on allekirjoittaneen osalta taputeltu. Kohti sunnuntaita!
|
|
|
|
|
koera
Poissa
|
 |
Vastaus #2956 : 20.06.2020 klo 03:33:30 |
|
Sen verran lisään, että vaikka olen vahvasti samaa mieltä siitä että jalkapallo on taitopeli, on sillä kuitenkin omasta mielestäni (tähän varmaan joku asiantuntijakin saattaisi sanoa joo) hyvin vahva merkitys että joukkueesta löytyy ns. "puhtaampien taitopelaajien" lisäksi niitä mentaalisesti, verbaalisesti sekä varauksin ehkä fysiikaltaan muutoin vahvempia, jäntevämpiä kavereita tasapainottamassa, suoraviivaistamassa ja tarjoamassa niitä vaihtoehtoja valmentajien pakkeihin. Pelikäsitystä toki soisi jokaisella kentän pelaajalla olevan, mutta sitäkään lahjaa ei ole valitettavasti jokaiselle niin paljon suotu, eikä se välttämättä jokaiselle ammattilaisellekaan mene ihan niin hyvin kaaliin kuin kuvittelisi, vaikka miten monta vuotta opettelisivat.
Näin juuri. Joukkueenrakennus on prosessi, ja se prosessi vaatii johtavia yksilöitä. Hendersonin paras ominaisuus tämän joukkueen kannalta ei ole korkeintaan 8+ tasolla oleva lahjakkuus futaajana, vaan kymppejä kokeista repivän opettajan lellikin ja hikipingon täydellisen luontainen rooli. Eli mies hyvin yksinkertaisesti tekee kentällä ja treeneissä aivan kaiken mitä Kloppo pyytää. Se Shanklyn typerä pianovertaus pitäisi unohtaa ja puhua bändistä. Henderson on kuin basisti ja bändinjohtaja, joka osaa biisit ja sovitukset läpikotaisin, ja jota ei haittaa pompotella samoja helppoja stemmoja illasta toiseen, koska fokus on siinä että kokonaisuus toimii.
|
|
|
|
|
Pesso
Poissa
|
 |
Vastaus #2957 : 20.06.2020 klo 10:06:47 |
|
Totean vielä minäkin, että olen tästä myös täysin samaa mieltä. Duunariketjulla on todella iso rooli tämän jengin toimivuudessa. Mutta mun pointti oli, että ne on kuitenkin se duunariketju. Sitä ei pidä unohtaa. Käypä ilmoittelemassa jossain lädifoorumilla, että Hendo on duunariosastoa. Kypärä päähän varmuuden vuoksi.
|
|
|
|
|
Lord Bendtner
Poissa
|
 |
Vastaus #2958 : 22.06.2020 klo 07:56:25 |
|
Eilen tosiaan pelattiin taas ja tuloksena 0-0 Evertonin vieraana.
Ottelusta ei jäänyt paljon jälkipolville kerrottavaa ja itse asiassa kotijoukkue oli lopulta lähempänä maalintekoa. Koko ottelu oli molemmilta tiimeiltä aika tahmeaa tekemistä, jonka lisäksi Carlon Everton käytti paljon samoja keinoja Liverpoolin pysäyttämiseen, mitä Napoli aikanaan. Seamus Coleman pelasi loistavan ottelun Sadio Manea vastaan, jonka lisäksi irlantilaisella oli aina vähintään yksi, monesti jopa kaksi joukkuekaveria auttamassa, kun senegalilainen oli vaara-alueilla. Ottelun alussa Milner ja hänen loukkaannuttuaan kentälle tullut Gomez eivät pystyneet tarjoamaan lähimainkaan samanlaista tukea Manelle eivätkä samaanlaista uhkaa Evertonille kuin Andy Robertson. Vastaavasti toisella puolella Takumi Minaminolle oma rooli oli vielä vähän hukassa, minkä myötä(?) hänet vaihdettiinkin pois jo puoliajalla. Japanilainen ei osannut Salahin tavoin tehdä tilaa Alexander-Arnoldille, jonka myötä molemmat laidat olivat siis aika tukossa. Näin ollen suuri osa tilanteista syntyikin erikoistilanteista tai Keita-Firmino kaksikon oivallusten kautta. Kun mainittu taitokaksikko otettiin kentältä pois, niin viimeinenkin idea Liverpoolin hyökkäyspelaamisesta kuivui kasaan. Tilalle tulleet Wijnaldum ja Origi eivät saaneet juuri mitään aikaiseksi. Matipin loukkaannuuttua kentälle tuli hyvin epävarmasti esiintynyt Lovren, jonka myötä pelin painopiste siirtyi ja viimeisten minuuttien aikana siniset olivat lopulta lähempänä maalintekoa. Alissonilta kuitenkin taas pari aika upeaa torjuntaa ja Gomezilta yksi hieno blokki varmistivat, että vieraiden maali pysyi koskemattomana. Heikon ottelun parhaita Liverpool-pelaajia olivat mielestäni Alisson, Van Dijk ja pienin varauksin Keita. Guinealainen heräsi peliin hiljalleen, mutta puoliajan molemmin puolin hänen oivalluksillaan ja kombinaatiopelaamisellaan Pool sai Evertonin pakan muutaman kerran avattua.
|
|
|
|
|
Casanueva
Poissa
|
 |
Vastaus #2959 : 22.06.2020 klo 08:46:39 |
|
Aika odotettu tulos eilen. Kuusi viimeistä keskinäistä Goodisonilla on nyt päättynyt seuraavasti: 0-0, 1-1, 0-1, 0-0, 0-0, 0-0. Pool oli tahmea, mutta täytyy antaa kredittiä myös kotijoukkueen hyvin organisoidulle puolustuspelille.
Keitan peli näytti minusta taas lupaavalta. Toivottavasti Milnerin ja Matipin loukit eivät olleet vakavia. Kloppo ainakin oli toiveikas niiden suhteen.
|
|
|
|
|
McManaman
Paikalla
Suosikkijoukkue: Liverpool
|
 |
Vastaus #2960 : 22.06.2020 klo 09:48:44 |
|
Keitan peli näytti minusta taas lupaavalta. Toivottavasti Milnerin ja Matipin loukit eivät olleet vakavia. Kloppo ainakin oli toiveikas niiden suhteen.
Seuraavassa matsissa on toivottavasti Andy ja Joe avauksessa omilla paikoillaan, niin Hames ja Joel saavat rauhassa hoitaa kolhujaan.
|
|
|
|
|
Pesso
Poissa
|
 |
Vastaus #2961 : 22.06.2020 klo 10:24:21 |
|
Keitan peli oli ja on mielenkiintoinen juttu. Sehän on lähes aina pelatessaan ollut eritoten numeroilla katsottuna joukkueen ehdotonta parhaimmistoa. Tekee aina keskikenttäpelaajista laadukkainta työtä ylöspäin ja monesti myös alaspäin tai vähintään karvauspelissä. Eilinen oli ehkä Guinealaisen rohkeimpia ja "dominoivimpia" esityksiä punanutussa. Herätti taas lupauksia, mutta laulu oli silti vähän sama kuin aiemminkin. Statsit olivat hienot ja pelinsä todella mukavaa katseltavaa, mutta lopputulos kuitenkin aika mitäänsanomaton tärkeimpien tilastosarakkeiden osalta. On selvää, että Klopp tiimeineen halusi Keitan suunnilleen hinnalla millä hyvänsä, mutta voisiko tässä kuitenkin olla tavallaan ensimmäinen ison luokan siirtovirhe Grahamin nörttiporukan algoritmeille? Keitan datahan oli ja siis on edelleen ihan huippua, mutta kentällä mies ei joukkuetta auta aina ihan yhtä paljon kuin siis datan perusteella voisi ajatella. Jalkapallo ei kuitenkaan ole ihan pelkkää suoritusdatan yhteenlaskua, vaan myös erilaisten pelimallien tulee osua yksi yhteen yhteen. Syy lievään floppaamiseen ei varmaankaan ole niinkään Keitassa, vaan vähintäänkin osin myös siinä, että se pelaa väärässä joukkueessa. Pelaaja, joka näyttäisi paperilla sopiva täydellisesti pelitapaan ja joukkueeseen, ei siihen lopulta toistaiseksi ole sopinutkaan.
On toki ollut loukkaantumisia ja jengin tasonnosto tuli Keitan kannalta vähän huonoon rakoon, mutta jossain mielessä tekosyitä noista moni väiten on. Keita pelaa väärässä joukkueessa vähän samaan tapaan kuin jopa Gini tietyssä mielessä. Hollantilainenhan on majussa usein kovakin maalipyssy, mutta Poolissa jaa hyvän peruspelinsä ohessa usein sivuun maalikarkeloista. Eikä rooli ole koko selitys. Keita pyrkii pelaamaan "hyvää jalkapalloa" ja siinä monesti henkilökohtaisesti onnistuukin, mutta ympärillä ei ole useinkaan ollut kovin montaa pelaajaa, joiden kanssa yhteen voisi pelata. Poolin pääasiallinen hyökkäysase on tunnetusti ollut laitojen "myllyttäminen", eikä niinkään keskustan läpi tanssahtelu. Henderson esimerkiksi oli eilen jokseenkin poissa kuvasta Keitan ollessa kentällä. Kun Keita ja Firmino vaihdettiin pois, oli kapteeni koko ajan pallossa kiinni. Eli selvästi haettiin ns. kakkosvaihdetta derbyrymistelyyn. Origin ja Ginin sisääntulo tuki tätä teoriaa. En usko, että Klopp ja Ljinders tekevät näissä asioissa "Rodgermaisia" arviointivirheitä olettaen esimerkiksi tuon kentälle jääneen kokoonpanon kykenevän samaan kuin poistuneen duon. Piste kelpasi ja peliin haettiin ratkaisua keskityksistä ja flipperipalloista. Tai ehkä sitten Manen yksilösuorituksesta. Mutta tämän jengin sapluuna on ns. tosipaikoissa varsin selvä, eikä Keita kuulu siihen keskeisenä pelaajana. Ja keskeinen pelaaja sen tulisi olla, jotta täysi hyöty saataisiin irti. Asiaan toki ehkä vaikuttaa hieman myös Keitan persoonallisuus. Vaikuttaa, että kaveri toisinaan jopa hieman tyytyy sivuosaansa ja pelaamaan peruspeliä. Ei se muistaakseni Leipzigissakaan ollut varsinaisesti joukkueen pelillinen johtaja, vaan tietynlainen bonuspelaaja.
Summa summarum.. Olen aiemmin täällä ennustanut, että Keita tulee pelaamaan Poolissa hyvän uran. Mutta ei välttämättä ihan sellaista, mitä odotettiin, koska korkeimmalla tasolla juuri kukaan ei sellaisiin numeroihin molemmissa päissä kenttää pysty. Tämä ennustus pitää edelleen, mutta tietysti jokainen kuluva kausi lisää epävarmuutta. Tulee olemaan jännä nähdä, tulevatko Klopp ja Ljinders uudistamaan pelitapaa lähitulevaisuudessa. Tämän kauden Liverpool rikkoo monia hyvän ja järkevän jalkapallon "sääntöjä" koska niin jumalmoodissa olevat joukkueet voivat tehdä ja tekevät. Ensi- ja sitä seuraavalla kaudella tilanne ei välttämättä ole sama ja pelitapaa voidaan joutua varioimaan. Tässä vaiheessa varmaan keskikentän tulisi olla ensimmäisenä uudistumassa, ja ehkä Keitalle löytyisi sopivampi rooli. Tämä olisi paras ratkaisu tähän käsillä olevaan ongelmaan. Ja toivotaan tietysti, että Keita jatkaa eilen nähdyllä formilla. Siinä ei ollut mitään väärää, mutta miehen suorittamisesta pitäisi siis saada myös joukkueena tehoja irti tähän asti nähtyä enemmän.
|
|
|
|
|
Nutmeg
Poissa
Suosikkijoukkue: LFC
|
 |
Vastaus #2962 : 22.06.2020 klo 13:40:26 |
|
Oli hienoa nähdä Fabinho jälleen siinä tutussa jumalmoodissa. Yksi kentän parhaista eilen.
|
|
|
|
|
potQball
Poissa
|
 |
Vastaus #2963 : 22.06.2020 klo 15:17:43 |
|
Keita pelaa väärässä joukkueessa vähän samaan tapaan kuin jopa Gini tietyssä mielessä. Hollantilainenhan on majussa usein kovakin maalipyssy, mutta Poolissa jaa hyvän peruspelinsä ohessa usein sivuun maalikarkeloista.
Ja taas mennään.. Gini pelaa väärässä joukkueessa, koska rooliin ei liity maalintekovastuuta, kuten muissa edustamissaan jengeissä? Gini oli käytännössä Kloppin ensimmäinen täsmähankinta pelitapaansa, jota voidaan pitää jo tässä vaiheessa menestyksenä. Toki samana kesänä samalla maalimäärällä ostettu Mane on tehnyt poolille valioliigassa 46 maalia enemmän, joten sitä katsomalla Ginin rooli ja joukkue on väärä  Eiköhän tässä vielä viimeistään keskiviikon jälkeen kuulla, miten Firmino pelaa väärässä jengissä tai on yliarvostettu maalimääriinsä nähden. Parhaassa tapauksessa molemmat.
|
|
|
|
|
Pläkä
Poissa
Suosikkijoukkue: Alan Shearerin ja Gary Maccan hiukset
|
 |
Vastaus #2964 : 22.06.2020 klo 16:34:58 |
|
Hyvää pohdintaa, mutta täysin subjektiivista sellaista. Keitan statsit ovat hyvät koska Keita on hyvä pelaaja. "Lopputuote" eli maalit ja syötöt kyllä tulevat kun statsit ovat muuten tuolla tasolla. Tarkoittaa siis sitä että Keitan odotusarvo erinomaiseksi pelaajaksi on niin korkea että se kyllä todennäköisemmin täyttyy. Siihen, miten erinomaista pelaajaa odotettiin, en osaa vastata, mutta kaikki merkit viittaavat siihen että Keitasta kuoriutuu keskikentän maestro - kunhan se tärkein statsi, pelatut minuutit, nousisi.
|
|
|
|
|
Pesso
Poissa
|
 |
Vastaus #2965 : 22.06.2020 klo 19:35:06 |
|
Ja taas mennään.. Gini pelaa väärässä joukkueessa, koska rooliin ei liity maalintekovastuuta, kuten muissa edustamissaan jengeissä? Gini oli käytännössä Kloppin ensimmäinen täsmähankinta pelitapaansa, jota voidaan pitää jo tässä vaiheessa menestyksenä. Toki samana kesänä samalla maalimäärällä ostettu Mane on tehnyt poolille valioliigassa 46 maalia enemmän, joten sitä katsomalla Ginin rooli ja joukkue on väärä  Eiköhän tässä vielä viimeistään keskiviikon jälkeen kuulla, miten Firmino pelaa väärässä jengissä tai on yliarvostettu maalimääriinsä nähden. Parhaassa tapauksessa molemmat. Rooliin ei liity maalintekovastuuta  Ginillä on toisinaan ottelussa jopa vähemmän pallokosketuksia kuin omalla maalivahdilla. Ja kaikki olemme tietoisia siitä, että kaverin tehot ylöspäin ovat varsin erikoiset, kun kerran kahteenkymmeneen otteluun tulee hyviä suorituksia, mutta muuten näyttää siis tilastollisesti joskus siltä, että ei olisi tyyliin pelannut ollenkaan. Vaikka on siis joka ottelussa tehnyt pallottomana erittäin hyvää ja tärkeää duunia. Majussa taas osuu jatkuvasti ja on tilanteiden keskiössä. Eikä siis todellakaan ole olemassa roolia, jossa keskikenttäpelaajalta olisi "kielletty" osallistumasta pallolliseen peliin. Tulkintani: Gini on hollantilaisen futiskoulun kasvatti, eikä mikään erityinen virtuoosi pallon kanssa, vaikka fyysisesti ja taidollisesti ihan kohtuullinen onkin. Se on "peruskoulutuksena" saanut eväät pallolliseen peliin, jossa pelataan lyhytsyöttöpeliä vähillä kosketuksilla. Brittifutis taas on enemmän pitkiä kuljetuksia ja suoraviivaisia syöttöjä. Vaikka Klopp nyt ei varmaan ihan perinteistä lädiroiskintaa peluutakaan, on joukkueen tekemisessä jonkin verran kaikuja siitä varmaan tarkoituksella ja toki paremmaksi jalostettuna. Mutta Gini ei varmaan siis lähtökohtaisesti ole parhaimmillaan pallollisena suoraviivaisessa pelissä tai haastamassa vastustajaa. Vaikka on ihan erilainen pelaaja, Ginin ja Keitan pelitavassa on myös jotain samaa taustalla. Mikä on sinun analyysisi sille, että Ginille siis tosiaan tulee joskus otteluissa ihan naurettavan vähän kosketuksia palloon? Hyvää pohdintaa, mutta täysin subjektiivista sellaista. Keitan statsit ovat hyvät koska Keita on hyvä pelaaja. "Lopputuote" eli maalit ja syötöt kyllä tulevat kun statsit ovat muuten tuolla tasolla. Tarkoittaa siis sitä että Keitan odotusarvo erinomaiseksi pelaajaksi on niin korkea että se kyllä todennäköisemmin täyttyy. Siihen, miten erinomaista pelaajaa odotettiin, en osaa vastata, mutta kaikki merkit viittaavat siihen että Keitasta kuoriutuu keskikentän maestro - kunhan se tärkein statsi, pelatut minuutit, nousisi.
No nimenomaan pohdintaa ja varmaan suht subjektiivistakin. En ole mielestäni esittänyt missään kohtaa, ettei Keita olisi hyvä pelaaja. On itseasiassa itselleni fiilispohjalta kenties mieluisin pelaaja tästä jengistä. Mutta olen tosiaan pohdiskellut, että ehkä se jää tässä joukkueessa vähän pelin ulkopuolelle, ja voi olla ettei nykymenolla ota lopulta tarvitsemaansa riittävän isoa roolia. Keitasta odotettiin tietysti fanikunnassa uutta Iniestaa tai Zidanea tai mitä lie. Siihen liittyen olen joskus aiemmin pohdiskellut, että voi olla, ettei Liverpoolissa tule kuitenkaan ihan molemmissa päissä loistamaan, vaan joutuu sopeuttamaan peliään hyökkäävämmäksi tai puolustavammaksi. Ja tuosta edellä esitetystä johtuen voi ehkä olla, että roolia ei lopulta tule ennen kuin on liian myöhäistä. Toivon hartaasti, ettei näin käy.
|
|
|
|
|
RehtiKärsä
Poissa
|
 |
Vastaus #2966 : 23.06.2020 klo 21:25:09 |
|
Salah ja Robertson ovat kunnossa, mutta laittaako Klopp heitä huomenna heti avaukseen, jää nähtäväksi. Milner ja Matip eivät huomenna pelaa. Huomenna voitto ja sitten voi lähteä hyvillä fiiliksillä Cityn vieraaksi. City on kyllä kovassa iskussa nyt, joten siitä on tulossa kova testi Liverpoolille. Katsellaan nyt tuo huominen kuitenkin ensin.
Huhuissa Mönchengladbach olisi kiinnostunut Grujicista. Jos olisi totta, ja Grujic haluaisi vaihtaa parempaan seuraan, niin voisi olla sopiva paikka myydä Grujic. Ei taida kuitenkaan kuulua Kloppin suunnitelmiin.
|
|
|
|
« Viimeksi muokattu: 23.06.2020 klo 21:31:29 kirjoittanut RehtiKärsä »
|
|
|
|
|
koera
Poissa
|
 |
Vastaus #2967 : 24.06.2020 klo 03:15:33 |
|
Mikä on sinun analyysisi sille, että Ginille siis tosiaan tulee joskus otteluissa ihan naurettavan vähän kosketuksia palloon?
Melkoisella todennäköisyydellä puhutaan peleistä, joissa rooliin kuuluu Robertsonin nousujen paikkaaminen koska vastustajalla on joku laitakiitäjä. Varsinkin jos Liverpool pystyy dominoimaan pallollista peliä, niin tuo rooli on aika lähellä kolmen topparin linjassa pelaamista ilman pelinavausvaiheen pallokosketuksia. Muistan jossain matsissa ihmetelleeni mihin ihmeeseen Wijnaldum on kadonnut, ja pelin kääntyessä mies löytyi kuviin toiseksi tai kolmanneksi alimpana puolustajana. Mistä päästään jälleen kerran siihen joukkueenrakennusteemaan. Wijnaldumin tasoisia keskikenttiä löytyy kyllä markkinoilta kunhan hinnasta päästään sopuun, mutta jos lisäksi vaaditaan pelaamaan aika ajoin täydellisen epäkiitollista roolia mukisematta, niin on jo huomattavasti hiljaisempaa.
|
|
|
|
|
Pesso
Poissa
|
 |
Vastaus #2968 : 24.06.2020 klo 08:25:29 |
|
Melkoisella todennäköisyydellä puhutaan peleistä, joissa rooliin kuuluu Robertsonin nousujen paikkaaminen koska vastustajalla on joku laitakiitäjä. Varsinkin jos Liverpool pystyy dominoimaan pallollista peliä, niin tuo rooli on aika lähellä kolmen topparin linjassa pelaamista ilman pelinavausvaiheen pallokosketuksia. Muistan jossain matsissa ihmetelleeni mihin ihmeeseen Wijnaldum on kadonnut, ja pelin kääntyessä mies löytyi kuviin toiseksi tai kolmanneksi alimpana puolustajana.
Mistä päästään jälleen kerran siihen joukkueenrakennusteemaan. Wijnaldumin tasoisia keskikenttiä löytyy kyllä markkinoilta kunhan hinnasta päästään sopuun, mutta jos lisäksi vaaditaan pelaamaan aika ajoin täydellisen epäkiitollista roolia mukisematta, niin on jo huomattavasti hiljaisempaa.
Joo. Näin se ehdottomasti on monessa pelissä ja yleisestikin. Samaa mieltä myös joukkueenrakennusteemasta, eikä tuon alkuperäisen sivulauseen tarkoitus ollut arvostella Giniä, vaan todeta näkemys joukkueen pelaamisesta. Mutta monesti Hendersonilla on tuo sama rooli, eikä se näy ihan yhtä suoraan kapteenin pallokosketuksissa ja näkyvyydessä. Yritin olla tuomatta Hendersonia tähän juttuun, koska se nostaa yleensä keskustelun kierroksia, enkä halua itsekään olla koko ajan miestä "arvostelemassa" suuntaan tai toiseen. Mutta todetaan nyt, että meikäläisen teoria asiassa on, että varsinkin nykyään Henderson preesensillään ja persoonallaan jokseenkin dominoi keskikentän peliä. Tämä taas aiheuttaa tunnetut positiiviset vaikutukset, eli hyvän vireystilan, nopean syöttötempon ja välillä ihan hyviä oivalluksiakin. Mutta kun kapu ei kuitenkaan ole ihan "Pirlo" niin pelistä jää samalla puuttumaan myös tiettyjä elementtejä, joita vaikka Cityn keskikentällä on. Tämä taas aiheuttaa sen, että välillä busseja on vaikea murtaa ja toisaalta Ginin ja Keitan kaltaiset pelaajat ovat vähintään osittain mukavuusalueensa ulkopuolella. Korostan, että kyseessä on Kloppilta tiettyyn rajaan asti taktinen valinta, mutta tietenkään Giniä ja Hendoa ei ole tarkoituksella kiellettykään osallistumasta maalintekotalkoisiin. Ymmärtääkseni Kloppin filosofia nimenomaan eroaa esimerkiksi Guardiolasta siinä, että antaa pelaajille enemmän vapauksia taktiikan rajoissa. Ja toisaalta, kyllähän keskikenttä on todistetusti valmennusjohdossa nähty eräänlaisena ongelmakohtana, kun Keitaa ja Fabinhoa otettiin sisään isolla rahalla. Ongelma on toki toistaiseksi ratkaistu laitojen aktiivisella käytöllä, mutta aika näyttää, miten kauan tuo toimii näin hyvällä tasolla. Liverpoolin pelitapa on loistava, mutta samalla myös helvetin vaikea. Jengi pelaa paljon pitkiä syöttöjä, juoksumäärät ovat aika isoja (vaikka ovatkin viime kausilla laskeneet) ja korkean linjan myötä ollaan koko ajan jossain määrin veitsenterällä vastahyökkäyksien kanssa. Vaikkakin tietysti isossa kuvassa myöskin vaikeaa, hieman "helpompaa", mutta varmaan "kalliimpaa" olisi ehkä pyrkiä pelaamaan enemmän parempien onnistumisprosenttien syöttöjä läheltä boxia lisäämällä keskikentän pallollista aktiivisuutta. Klopp ja Ljinders eivät varmaankaan siis tietenkään tule isossa kuvassa jengin identiteettiä lähivuosina romuttamaan, mutta pieniä muutoksia tuohon mainittuun suuntaan voisi ja soisi tulevan. Laitapakkien panosta unohtamatta, koska nimenomaan se asia lienee Kloppin suurin innovaatio ja jo laajalti kopioitukin. Vähän toki jo vanha juttu, mutta Keitan hankinnalla keskikentälle varmaan haettiin siis nimenomaan pallollista uhkaa ja pelillistä liideriä, joka täydentäisi olemassa olevaa joukkuetta. Voisi ajatella, että tähän teemaan palataan myöhemmin, jos Guinealaisen ura Poolissa ei ota lopullisesti tuulta.
|
|
|
|
« Viimeksi muokattu: 24.06.2020 klo 10:09:46 kirjoittanut Pesso »
|
|
|
|
|
Tide
Poissa
Suosikkijoukkue: Liverpool, kaikki paitsi muovi-Lahti...jopa HJK
|
 |
Vastaus #2969 : 24.06.2020 klo 12:18:32 |
|
Keitan kohdalla eka tavoite vois olla loukkaantumatta loppukaudesta
|
|
|
|
|
Pesso
Poissa
|
 |
Vastaus #2970 : 24.06.2020 klo 12:44:43 |
|
Keitan kohdalla eka tavoite vois olla loukkaantumatta loppukaudesta
..ja välttää vankilaan joutuminen..
|
|
|
|
|
|
|
Done
Poissa
Suosikkijoukkue: Liverpool
|
 |
Vastaus #2972 : 24.06.2020 klo 15:13:28 |
|
Tänään voitto ja huomenna voidaan juhlia mestaruutta kun city jää Chelsea vastaan tasuriin.
|
|
|
|
|
Dagger
Poissa
Suosikkijoukkue: Suomi,Apollo,Hyps,(FC)TPS, Suomalaiset maailmalla
|
 |
Vastaus #2973 : 24.06.2020 klo 15:30:35 |
|
Tänään voitto ja huomenna voidaan juhlia mestaruutta kun city jää Chelsea vastaan tasuriin.
Ei ole aihetta juhlaan vielä. City ei jää tasuriin nyky Chelssiä vastaan.
|
|
|
|
|
McManaman
Paikalla
Suosikkijoukkue: Liverpool
|
 |
Vastaus #2974 : 24.06.2020 klo 16:03:27 |
|
Ei ole aihetta juhlaan vielä. City ei jää tasuriin nyky Chelssiä vastaan.
...ja pitää tosiaan tämä omakin matsi ekaksi hoitaa.
|
|
|
|
|
|
|
|