Smam.
Pavard näytti vakuuttavalta siinä yhdessä pitkässä kuljetuksessaan, joka oli sekoittaa Herthan koko pakan. Muuten sitten kaikkea muuta kuin vakuuttava.
Joo, Pavard mokasi berliiniläisten toisessa maalissa ja pari muutakin kertaa. Süle ei myöskään pelannut virheettömästi eikä puolustus kokonaisuutena vakuuttanut. Mutta, kunhan saavat muutaman pelin alle, niin varmasti parantavat.
Hyökkäyssuuntaan peli kulki välillä näyttävästi ja hyvin, vaikka usein nähtiin se yksi syöttö liikaa. Yksinkertaisempia ja nopeampia ratkaisuja, kiitos.
Avausottelu on aina vaikea ja nyt se on pelattu ja tasuripiste on plakkarissa. Ei paras mahdollinen alku, mutta ei katastrofikaan. Mestaruustaistelusta en vielä sano mitään. Katsotaan ensin ainakin muutama pelikierros eteenpäin.
Edit. Minusta puolustuksen vahvistaminen oli oikea liike, koska se oli viime kaudella heikoin lenkki. Toki ei pelkästään puolustajien vuoksi, vaan joukkuepuolustamisen, jota ei Kovacin pelikirjasta taida edes löytyä.