ziizaah
Poissa
Suosikkijoukkue: Spurs
|
 |
Vastaus #800 : 04.11.2019 klo 13:55:20 |
|
Alli sanoi pelinjälkeisessä haastattelussa, että sai kyynerpäätä naamaan niin siksi kädet olisivat nouseet. Niin tai näin, aika 50/50 tilanne mielestäni, olisi voinut mennä miten päin tahansa. Ei voinut ainakaan selkeä käsivirhe olla kun kelailemisessa kesti melkoisen kauan.
|
|
|
|
|
Laskikka
Poissa
Suosikkijoukkue: NSFR
|
 |
Vastaus #801 : 04.11.2019 klo 14:06:55 |
|
Se, että kädet heiluvat kamppailutilanteessa tavalla johon ei itse pysty välttämättä vaikuttamaan on ihan normaalia. Pallo osui Delea käteen, mutta muuten tilanteessa ei ollut hänen osaltaan minkäänlaista tarkoituksenmukaista kädellä pelaamista. Delen kädet nousivat ylöspäin Yerry Minan kontaktista johtuen. Omasta mielestäni ei missään nimessä käsivirhettä. Uusintaa voi kelata vielä tästä: https://streamable.com/gzuhfPanopticon tuossa jo kirjoittikin, että Allilla on käsi korkealla jo hypätessä ja jostain syystä, minun melestäni tarkoituksella, pitää sen kätensä siellä ylhäällä. Lisäksi, tämä tukee käsivirhettä: It is usually an offence if a player:
touches the ball with their hand/arm when: the hand/arm has made their body unnaturally bigger
the hand/arm is above/beyond their shoulder level (unless the player deliberately plays the ball which then touches their hand/arm)
The above offences apply even if the ball touches a player’s hand/arm directly from the head or body (including the foot) of another player who is close.
Muutenhan tuota "viereinen kaveri paineisti" -puolustusta ei oikein kestä tarkastelua, kun aika usein siellä boksissa ilmapalloissa on vieressä kaveri ilmassa ja mielestäni tälläkin kaudella on palloa viety pilkulle vastaavista virheistä. Samalla on sanottava, että noita sysihuonoja sääntöjä voi pyöritellä milloin mihinkin agendaan sopivaksi. Tuomarit pilalla, VAR pilalla, pelkkää jankutusta tilalla.
|
|
|
|
|
Sheedy
Poissa
|
 |
Vastaus #802 : 04.11.2019 klo 14:15:41 |
|
Eli ihan samanlaista lottoarvontaa kuin tähänkin asti, mutta lisäksi peli pysäytetään minuuteiksi kun videotuomarit tutkivat videoita?
Sehän meni hyvin.
|
|
|
|
|
Seeteufel
Paikalla
Suosikkijoukkue: Röda, Stock Aitken Waterman
|
 |
Vastaus #803 : 04.11.2019 klo 14:59:35 |
|
Eli ihan samanlaista lottoarvontaa kuin tähänkin asti, mutta lisäksi peli pysäytetään minuuteiksi kun videotuomarit tutkivat videoita?
Sehän meni hyvin.
Ja tietenkään tuomari ei itse voi käydä katsomassa sitä tilannetta ruudulta vaan on sen varassa miten joku MartinAtkinson siellä VAR-kopissa tulkitsee tilanteen (päin helvettiä). Melkein tuntuu, että vetävät tilanteen tahallaan vituiksi. Muualla Euroopassa on kuitenkin onnistuttu saamaan VAR-toimimaan melko fiksusti mm. juuri sen ansiosta, että dumari voi itse katsoa sen tilanteen halutessaan. Eli a) VAR-koppiin ihan hommaan erikoistuneet tuomarit eikä "lepovuorossa" olevia MartinAtkinsoneja ja AnthonyTayloreita b) Tuomarille oikeus katsoa tilanne itse ruudulta. Ruudut näyttää olevan stadionilla jo, koska ne kuuluu siihen VAR-systeemiin
|
|
|
|
« Viimeksi muokattu: 04.11.2019 klo 15:05:37 kirjoittanut Seeteufel »
|
|
|
|
|
Jype
Poissa
|
 |
Vastaus #804 : 04.11.2019 klo 15:06:41 |
|
Ja tietenkään tuomari ei itse voi käydä katsomassa sitä tilannetta ruudulta vaan on sen varassa miten joku MartinAtkinson siellä VAR-kopissa tulkitsee tilanteen (päin helvettiä).
Jep, ja sitten odotellaan 3-5 minuuttia kun se VAR-kopin hessu kelailee tilannetta ja tuomari ei vahingossakaan voi itse mennä katsomaan ruutua, kun se aiheuttaa lädien mukaan tarpeettomia viivästyksiä. Itse näin etäkatsojana kyllä väittäisin, että eilenkin tuo Allin käsipalloilu (ja moni muu VAR:lla tällä kaudella kelailtu tilanne) olisi lopulta ratkennut aika paljon nopeammin, jos dumari itse olisi mennyt heti ruutua katsomaan. Sanoisin, että syy epäselvyyttä aiheuttaneissa VAR-tilanteissa ei ole varsinaisesti VAR:n syytä, vaan ainoastaan paskojen tuomarien epäpätevää puuhastelua (:mietaa:). VAR:n käytössä on tietysti omat ongelmansa, joita tuolla yleisen puolella on paljon käsiteltykin, mutta on se nyt vittu että niitä tuomioita ei saada saarilla videoiden kanssakaan edes vähää alusta oikein.  "  "
|
|
|
|
|
Boston Reynard
Poissa
Suosikkijoukkue: Kaakon kovimmat
|
 |
Vastaus #805 : 04.11.2019 klo 15:09:48 |
|
Foliohattutätinä mutuilen että pallokorvadumarit vetävät nämä tahallaan vituiksi että pääsisivät eroon moisesta roskasysteemistä pilaamasta heidän absoluuttista valtaansa kentällä  Saunaillassa kauden jälkeen sitten naureskelevat porukalla selkiä pestessään että painukoot hiiteen teknologioineen. Enkä olisi lopulta edes yllättynyt..
|
|
|
|
|
Parlour
Poissa
|
 |
Vastaus #806 : 04.11.2019 klo 16:12:33 |
|
Tästä kuvasta näkee päivänselvästi, kuka on oikea syyllinen pelaajan vakavaan loukkaantuminen. Son kopauttaa hieman jaloille, Aurier tulee tilanteeseen pommin lailla. Sonin taklauksen seurauksena vauhdissa oleva Gomes horjahtaa ja joutuu holtittomassa asennossa seuraavan taklauksen kohteeksi. Tilanne on tällöin seuraavan taklaajan vastuulla ja Aurier totutusti idioottina junttaa tilanteeseen täydellä voimalla. Syyllinen vakavaan loukkaantumiseen on Aurier, joka ansaitsee tilanteesta ulosajon. Valioliigan selittelyjä tilanteesta uskoo ken tahtoo. Sonin punainen on sen sijaan roskaa, täyttä roskaa. Rikkeessä ei ollut mitään poikkeavaa tai epäselvää, päinvastoin kyseessä oli oppikirjakeltainen. Tottenham valittanee tuomiossa ja mielestäni on pöyristyttävää, mikäli tuomiota ei jollain tapaa muuteta. Lopputulos vahinko, mutta kuten esim tästä kuvakulmasta näkee, niin eihän Sonilla ollut mitään muuta aikomusta kuin vetää sukille. Siinä oli oma pelaaja 1.5 metrin päässä ottamassa hyökkäystä vastaan, niin ei tuo varsinaisesti myöskään perinteinen taktinen rike ole. Videossa ei näy loukkaantumista. https://twitter.com/SidSelant/status/1191056243517001728Videon lopussa hieman esimakua, kuinka Aurier valmistautuu haastamaan pallosta. Futista pelanneille ja Aurierin menoa nähneille on päivänselvää, kuinka tulossa on taklaus erittäin kovalla voimalla. Gomes ei vain edellisen taklauksen jäljiltä pysty väistämään uutta taklausta, joka tällä kertaa on luunmurskauskategoriaa. Entisten pelaajien lisäksi hieman entisen tuomarin kommenttia: Ex-Premier League ref Mark Halsey I watched Son Heung-Min’s reckless challenge on Andre Gomes and thought the same as Martin Atkinson - yellow card. The Tottenham forward denied a promising attack but I didn’t think it was a serious foul play challenge and a red card. Son’s foul did not endanger the player’s safety and it was so unfortunate that Everton midfielder Gomes’ studs caught in the turf before his sickening collision with Serge Aurier. Initially, Atkinson had a yellow card in his hand but having seen the reaction on the player’s faces and the crowd he gave himself more thinking time by putting it back in his pocket. With emotions running high, Atkinson then issued a red card on the basis of his human response. Atkinson should not receive any criticism because any referee in that horrible position would have done the same. Pakko pudistella päätä Mark Halseyn kommenteille. Martin Atkinson ei ansaitse kritiikkiä sillä punaisen antamalla hän suoritti vain inhimillisen reaktion, mitä ihmettä? Tilanne vedetty tuomarin puolesta ultimaattisesti vihkoon ja tätä ei muka saisi kritisoida? Noinhan nimenomaan heikko tuomari tuomitsee: konsensuksen perusteella, vain seurauksia katsomalla (ja tässäkin tapauksessa pääsyyllisen missaamalla) ja kaikkia tyydyttämällä. Martin Atkinson ei tietenkään ole syypää loukkaantumiseen, mutta yleinen mielipiteeni Martin Atkinsonia kohtaan on tyly: kyseessä on Valioliigan heikoin tuomari ja liigan kannalta olisi suotavaa ajaa jo uusia tuomareita sisään
|
|
|
|
|
lasturi
Poissa
Suosikkijoukkue: Markku Kanerva&Jürgen Klopp
|
 |
Vastaus #807 : 04.11.2019 klo 16:19:57 |
|
Tuohon paljon puhuttuun paitsioiden (naurettavaan) millien kelailuun siihen ehdottomuuteen, että paitsio on paitsio oli se millin sentin tai metrin kautta siihen, että jotkut tilanteet ovat silti tulkinnanvaraisia (milloin se syöttö tarkasti lähtee) ehdottaisin sellaista että jos kahden kuvafreimin(puhutaan kaiketi jostain sadasosista?) välillä on ero, että toisessa tilanne on paitsio ja toisessa ei niin tällöin alkuperäinen tuomio jäisi voimaan tai mieluummin vielä niin, että mennään hyökkäävän joukkueen edulla.
Vähän vaikeasti tuli ehkä muotoiltua, mutta toivottavasti aukeaa. Käytännössä esitän vastausta siihen, että kuinka paljon saa olla paitsiossa.
|
|
|
|
|
Seeteufel
Paikalla
Suosikkijoukkue: Röda, Stock Aitken Waterman
|
 |
Vastaus #808 : 04.11.2019 klo 16:26:58 |
|
Tästä kuvasta näkee päivänselvästi, kuka on oikea syyllinen pelaajan vakavaan loukkaantuminen. Son kopauttaa hieman jaloille, Aurier tulee tilanteeseen pommin lailla. Sonin taklauksen seurauksena vauhdissa oleva Gomes horjahtaa ja joutuu holtittomassa asennossa seuraavan taklauksen kohteeksi. Tilanne on tällöin seuraavan taklaajan vastuulla ja Aurier totutusti idioottina junttaa tilanteeseen täydellä voimalla. Syyllinen vakavaan loukkaantumiseen on Aurier, joka ansaitsee tilanteesta ulosajon. Valioliigan selittelyjä tilanteesta uskoo ken tahtoo. Sonin punainen on sen sijaan roskaa, täyttä roskaa. Rikkeessä ei ollut mitään poikkeavaa tai epäselvää, päinvastoin kyseessä oli oppikirjakeltainen. Tottenham valittanee tuomiossa ja mielestäni on pöyristyttävää, mikäli tuomiota ei jollain tapaa muuteta.
Videon lopussa hieman esimakua, kuinka Aurier valmistautuu haastamaan pallosta. Futista pelanneille ja Aurierin menoa nähneille on päivänselvää, kuinka tulossa on taklaus erittäin kovalla voimalla. Gomes ei vain edellisen taklauksen jäljiltä pysty väistämään uutta taklausta, joka tällä kertaa on luunmurskauskategoriaa.
Moi Ville Kuusinen, Aueririn tuosta nyt voi heittää vielä vähemmän ulos. Jos loukkaantumisten perusteella ruvetaan jakamaan pelikieltoja niin sitten Cahilile olisi varmaan pitänyt tulla punikki ja ihan vitusti pelikieltoa siitä törmäyksestä Ryan Masonin tällä Liigan uudella tulkinnalla. ‘The red card for Son was for endangering the safety of a player which happened as a consequence of his initial challenge,’
|
|
|
|
« Viimeksi muokattu: 04.11.2019 klo 16:32:19 kirjoittanut Seeteufel »
|
|
|
|
|
Jamottis
Poissa
|
 |
Vastaus #809 : 04.11.2019 klo 16:29:06 |
|
Tuohon paljon puhuttuun paitsioiden (naurettavaan) millien kelailuun siihen ehdottomuuteen, että paitsio on paitsio oli se millin sentin tai metrin kautta siihen, että jotkut tilanteet ovat silti tulkinnanvaraisia (milloin se syöttö tarkasti lähtee) ehdottaisin sellaista että jos kahden kuvafreimin(puhutaan kaiketi jostain sadasosista?) välillä on ero, että toisessa tilanne on paitsio ja toisessa ei niin tällöin alkuperäinen tuomio jäisi voimaan tai mieluummin vielä niin, että mennään hyökkäävän joukkueen edulla.
Vähän vaikeasti tuli ehkä muotoiltua, mutta toivottavasti aukeaa. Käytännössä esitän vastausta siihen, että kuinka paljon saa olla paitsiossa.
Tämä.
|
|
|
|
|
Edmundo
Paikalla
|
 |
Vastaus #810 : 04.11.2019 klo 16:36:25 |
|
Pakko pudistella päätä Mark Halseyn kommenteille. Martin Atkinson ei ansaitse kritiikkiä sillä punaisen antamalla hän suoritti vain inhimillisen reaktion, mitä ihmettä?
Dermot Gallagher myötäilee kollegaansa, vaikka ei hänenkään mielestä ollut punaisen paikka: DERMOT'S VERDICT: Totally understandable why the red was shown.
DERMOT SAYS: Whatever the decision made on the day pales into insignificance for what happened to Gomes. I wish him a speedy recovery. I just hope Martin Atkinson gets the support network he deserves because people will say it wasn't a red card - they may well be right - but if you're in that situation at that time I can fully understand why Atkinson took the action he did. I defy any person refereeing at that level and to be involved in that situation to put their hand up and say 'I'd have done it differently'.
|
|
|
|
|
Parlour
Poissa
|
 |
Vastaus #811 : 04.11.2019 klo 16:38:40 |
|
Mielipiteitä tilanteesta toki saa olla. Mielestäni on yksiselitteisesti kujalla, mikäli näkee tilanteen kurinpidon (Sonille suora punainen, Aurierille ei mitään) menneen asiallisesti ja oikeudenmukaisesti.
|
|
|
|
|
oukpouk
Poissa
Suosikkijoukkue: Ilves, CPFC
|
 |
Vastaus #812 : 04.11.2019 klo 16:50:28 |
|
Tuohon paljon puhuttuun paitsioiden (naurettavaan) millien kelailuun siihen ehdottomuuteen, että paitsio on paitsio oli se millin sentin tai metrin kautta siihen, että jotkut tilanteet ovat silti tulkinnanvaraisia (milloin se syöttö tarkasti lähtee) ehdottaisin sellaista että jos kahden kuvafreimin(puhutaan kaiketi jostain sadasosista?) välillä on ero, että toisessa tilanne on paitsio ja toisessa ei niin tällöin alkuperäinen tuomio jäisi voimaan tai mieluummin vielä niin, että mennään hyökkäävän joukkueen edulla.
Vähän vaikeasti tuli ehkä muotoiltua, mutta toivottavasti aukeaa. Käytännössä esitän vastausta siihen, että kuinka paljon saa olla paitsiossa.
Tätä mäkin taisin hakea Eli ellei se välittömästi näy videokuvasta, että tuomio oli väärä, niin sitten tuomio jää voimaan. Ja voisi tosiaan olla tuo "hyökkääjän etu", eli paitsiotuomion tullessa jos videolta ei paitsio erotu ilman viivojen piirtoa, niin se ei silloin ollutkaan paitsio.
|
|
|
|
|
Corsten
Poissa
|
 |
Vastaus #813 : 04.11.2019 klo 17:06:54 |
|
|
|
|
|
|
Jau
Paikalla
|
 |
Vastaus #814 : 04.11.2019 klo 17:38:13 |
|
Eiköhän jokainen fudista pelannut ole vastaavan taklauksen kentällä tehnyt. Palloon ei varsinaisesti mahdollisuutta, mutta takaapäin liuku jaloille, jolloin mitään varsinaista "vastavoimaa" ei kaverin jalkoihin kohdistu. Joskus tähtien asento vain on totaalisen väärä ja lopputuloksena on tällaista. Atkinsonin "reaktiopunaisen" ymmärrän varsin hyvin - ihmisiä tuomaritkin vain ovat.
Toivottavasti Gomes palaa vielä täysissä voimissa kentille ja Son pääsee tilanteesta yli. Ei ole helppoa henkisesti, jollei aivot ole Roy Keanen asetuksissa...
|
|
|
|
|
Lätkis
Poissa
Suosikkijoukkue: VPS, CAS
|
 |
Vastaus #815 : 04.11.2019 klo 18:03:19 |
|
Pakko pudistella päätä Mark Halseyn kommenteille. Martin Atkinson ei ansaitse kritiikkiä sillä punaisen antamalla hän suoritti vain inhimillisen reaktion, mitä ihmettä? Tilanne vedetty tuomarin puolesta ultimaattisesti vihkoon ja tätä ei muka saisi kritisoida? Noinhan nimenomaan heikko tuomari tuomitsee: konsensuksen perusteella, vain seurauksia katsomalla (ja tässäkin tapauksessa pääsyyllisen missaamalla) ja kaikkia tyydyttämällä.
Noin tuomitsee ihminen, joka on nähnyt pelaajan loukkaantumisen vakavuuden läheltä ja ehkä jopa järkyttynyt siitä. Minulta Atkinson saa minulta ainakin täydellisen synninpäästön, sillä tuollainen inhimillinen reaktio on täysin luonnollista tuossa tilanteessa. Jos pelikielto päätetään perua, niin sekin ihan fine mun puolesta. Itse loukkaantuminen on kuitenkin paljon traagisempi asia kuin siitä jaettava punainen kortti inhimillisenä seurauksena.
|
|
|
|
|
Casanueva
Poissa
|
 |
Vastaus #816 : 04.11.2019 klo 18:46:29 |
|
Hienosti täällä sivuutetaan Carran kommentti siitä, miten Gomesin nilkka hajosi, kun halutaan tehdä Aurierista syyllinen. Se tapahtui ennen kuin Aurier ja Gomes törmäsivät.
|
|
|
|
|
J.H.Kläbo
Poissa
|
 |
Vastaus #817 : 04.11.2019 klo 18:50:57 |
|
Hienosti täällä sivuutetaan Carran kommentti
Tuon entisen puujalan kommentit ovat yhtä painavia kuin paikallisen pubijuopon.
|
|
|
|
|
Casanueva
Poissa
|
 |
Vastaus #818 : 04.11.2019 klo 18:55:42 |
|
Tuon entisen puujalan kommentit ovat yhtä painavia kuin paikallisen pubijuopon.
Ja sinun mielipiteesi ei ole senkään arvoinen. Carra kuitenkin näki sen koko hidastuksen, jota ei yleisölle haluttu näyttää. Ps. Jos sulla on kommentoitavaa asiaan, voit vastata tähän. Ei mua kiinnosta jutella sun kanssa yksityisviesteillä.
|
|
|
|
« Viimeksi muokattu: 04.11.2019 klo 19:00:12 kirjoittanut Casanueva »
|
|
|
|
|
J.H.Kläbo
Poissa
|
 |
Vastaus #819 : 04.11.2019 klo 19:05:31 |
|
Ps. Jos sulla on kommentoitavaa asiaan, voit vastata tähän. Ei mua kiinnosta jutella sun kanssa yksityisviesteillä.
Mielummin vääntää yksityisenä tällaiset sinun provot kuin spämmää topikit täyteen?
|
|
|
|
|
Casanueva
Poissa
|
 |
Vastaus #820 : 04.11.2019 klo 19:09:44 |
|
Mielummin vääntää yksityisenä tällaiset sinun provot kuin spämmää topikit täyteen?
Mun provot?  Ei mua kiinnosta sun kanssa vääntää täällä tai muualla, mutta jos haluat keskustella aiheesta asiallisesti, voidaan tehdä se tässä.
|
|
|
|
|
J.H.Kläbo
Poissa
|
 |
Vastaus #821 : 04.11.2019 klo 19:10:54 |
|
Mun provot?  Ei mua kiinnosta sun kanssa vääntää täällä tai muualla, mutta jos haluat keskustella aiheesta asiallisesti, voidaan tehdä se tässä. No hyvä! Vaikea kuvitella sinun pystyvän sellaiseen, mutta mukava että edes yrität
|
|
|
|
|
Blofeld
Poissa
Suosikkijoukkue: Spurs
|
 |
Vastaus #822 : 04.11.2019 klo 19:30:50 |
|
Hienosti täällä sivuutetaan Carran kommentti siitä, miten Gomesin nilkka hajosi, kun halutaan tehdä Aurierista syyllinen. Se tapahtui ennen kuin Aurier ja Gomes törmäsivät.
Kyllä sitä tilannetta voi itse kukin kelailla. Ei videota tilanteesta ole pyyhitty pois maan päältä . En pidä carran näkemystä mutenkään absoluuttisena totuutena. Toki ne ketkä tuosta syyttävät Aurieria, ovat toki enemmän sekaisin kuin kukaan. Sieltä tulee pelaaja vastaan holtittomassa asennossa kaatumisen seurauksena. Ilmeisesti näiden herrojen mielestä aurierin olisi pitänyt juosta sivurajasta yli piilook 5 sekuntia ennen tilannetta. Varmuuden vuoksi.
|
|
|
|
|
Lilywhite
Poissa
Suosikkijoukkue: Niin myötä- kuin vastoinkäymisissäkin.
|
 |
Vastaus #823 : 04.11.2019 klo 19:36:39 |
|
Uutisten mukaan Spurs aivan oikeutetusti valitti tuosta Sonin punaisesta ja mitä ilmeisimmin tuo punalappu tullaan kumoamaan. Pudonneita kahta pistettä se ei takaisin tuo, mutta toki nuo olisivat voineet pudota ilman punaistakin. Todella huojentava tuo Evertonin uutisointi, jonka mukaan Gomez toipuu takaisin täyteen pelikuntoon. 
|
|
|
|
|
Casanueva
Poissa
|
 |
Vastaus #824 : 04.11.2019 klo 19:43:00 |
|
Kyllä sitä tilannetta voi itse kukin kelailla. Ei videota tilanteesta ole pyyhitty pois maan päältä . En pidä carran näkemystä mutenkään absoluuttisena totuutena.
Toki ne ketkä tuosta syyttävät Aurieria, ovat toki enemmän sekaisin kuin kukaan. Sieltä tulee pelaaja vastaan holtittomassa asennossa kaatumisen seurauksena. Ilmeisesti näiden herrojen mielestä aurierin olisi pitänyt juosta sivurajasta yli piilook 5 sekuntia ennen tilannetta. Varmuuden vuoksi.
Joo mutta tv-studiossa varmaan näkivät tilanteen useammasta kuvakulmasta. Siksi uskon hänen nähneen tilanteen meitä muita paremmin. Toki törmäys Aurierin kanssa saattoi viimeistellä tuhon, mutta nilkka vääntyi pahasti jo ennen sitä. Jälkimmäisestä samaa mieltä.
|
|
|
|
|
|
|
|