threemilinho
Poissa
Suosikkijoukkue: HIFK
|
 |
Vastaus #1600 : 25.08.2020 klo 16:41:06 |
|
Jonnet ei muista Rickson Mansiaminaa.
Muistan ricksonin vain sen takia että olen syntynyt samana päivänä ja samana vuonna kuin hän 
|
|
|
|
|
Cruijffturn
Poissa
Suosikkijoukkue: Hyökkäysalueen punainen kortti
|
 |
Vastaus #1601 : 25.08.2020 klo 16:49:12 |
|
Itse en ihan tajua Mattssonin dumaamista täällä forkalla. Toki vois olla tehokkaampi tietyissä tilanteissa, mutta enpä kyllä muista viime vuosilta yhtä terävää kaveria vastaavalta pelipaikalta IFK:sta. Mun mielestä parasta Mattssonissa on pelirohkeus, nopeus ja taito. Välillä hän pystyy tekemään äärimmäisen hyviä murtoja keskeltä. Rohkeus toki aiheuttaa välillä pallonmenetyksiä, mutta hyvänä päivänä on joukkueen parhaita pelaajia.
Viimeistä toteamusta minäkin kovin toivoisin, mutta tällä kaudella on ollut hyvin turhauttavaa katsoa Oolannin pojan otteita. Monta maalisyöttöä on kyllä kirjattu tilille, mutta Mattssonin pelirohkeus on näkynyt eniten päättöminä ajoina pieneen rakoon, josta läpipääsemiseen pallon kanssa nopeus ja taito ei riitä. Tuloksena onkin ollut useampi vapaapotku (ja olisiko yksi vihelletty rankkarikin?), mutta näiden pitäisi olla vain sivutuotetta muun tuottoisan tehtailun ohella. Itseltäni löytyy vielä luottoa, sillä mielestäni Mattsson on pelannut aiemmilla kausilla huomattavasti paremmin.
|
|
|
|
|
Wanha futaaja
Poissa
Suosikkijoukkue: Jag ser rött...
|
 |
Vastaus #1602 : 26.08.2020 klo 09:21:10 |
|
Joel Mattsson on taitava nuori pelaaja, joka parhaimmillaan oli viime kaudella loistava ja on parantanut otteitaan tälläkin kaudella vaisun alun jälkeen. Kärsivällisyyttä. Hän tulee vielä.
|
|
|
|
|
L-Val.
Poissa
|
 |
Vastaus #1603 : 26.08.2020 klo 13:43:32 |
|
Mielenkiintoinen alkukauden nyanssi että niin Hifki kuin Klubi ovat molemmat pärjänneet paremmin vieraskentillä kuin töölössä. Tuntuu että kummallekkaan tuo tölli ei anna oikeaa kotikenttäetua.
|
|
|
|
|
Salimarkku
Poissa
Suosikkijoukkue: 3-1-5-1
|
 |
Vastaus #1604 : 26.08.2020 klo 13:56:03 |
|
Mielenkiintoinen alkukauden nyanssi että niin Hifki kuin Klubi ovat molemmat pärjänneet paremmin vieraskentillä kuin töölössä. Tuntuu että kummallekkaan tuo tölli ei anna oikeaa kotikenttäetua.
HIFK:lla toki painaa tilastossa ne kaksi vielä Thodesenin alaisuudessa pelattua umpisurkeeta kotimatsia Lahea ja Kupsia vastaan.
|
|
|
|
|
Edinson
Poissa
Suosikkijoukkue: HIFK
|
 |
Vastaus #1605 : 26.08.2020 klo 14:04:57 |
|
Andberg on aina vähän hukassa, kun ei ole pelannut muutamaan peliin - saas nähdä, miten tänään.
|
|
|
|
|
Bowmore
Poissa
Suosikkijoukkue: HIFK
|
 |
Vastaus #1606 : 26.08.2020 klo 14:26:36 |
|
Mattila kokonaan poissa kokoonpanosta tänään, toivotaan ettei ole kyse mistään vakavasta.
|
|
|
|
|
Salimarkku
Poissa
Suosikkijoukkue: 3-1-5-1
|
 |
Vastaus #1607 : 26.08.2020 klo 14:33:51 |
|
Mattila kokonaan poissa kokoonpanosta tänään, toivotaan ettei ole kyse mistään vakavasta.
Muistanko väärin vai klenkkasko jossain kohtaa Hakaa vastaan vähän aikaa? Ihan ok lepuuttaa nyt kun tulossa on sit kaks peräkkäistä paikallispeliä.
|
|
|
|
|
Dafo
Poissa
Suosikkijoukkue: Jauhojengi
|
 |
Vastaus #1608 : 26.08.2020 klo 19:23:19 |
|
Taitaa olla kolmas kerta tällä kaudella kun Hifk on ihan aseeton bussia vastaan. Tuolla jengissä on Tikin mentävä aukko.
|
|
|
|
|
Bowmore
Poissa
Suosikkijoukkue: HIFK
|
 |
Vastaus #1609 : 26.08.2020 klo 19:24:09 |
|
Seuraavat 5 peliä on Haka(v), tps(k), inter(v), haka(k) ja tps(v). Nää tulee todennäköisesti näyttämään tämän kauden suunnan, 10+ pistettä näistä ja ollaan hyvissä asetelmissa lähdössä kamppailemaan top-5 sijoituksista ennen honka ja hjk pelejä. Jos tulee 7-9 pistettä niin me pimputellaan aika turvallisesti keskikastissa, alle 6 pistettä ja ollaan jo seuraavan kriisin partaalla  Kriisi  Vaikka täs ei oo ees vittu ku 3 pistettä eroa honkaan niin silti sitä alkaa jo katselemaan että missä menee tps/haka/sjk. Ei mitään asiaa ylempään loppusarjaan jos ei pystytä luomaan edes kahta maalipaikkaa ton tasoista vastustajaa vastaan, vaan sieltä tulee mifk, ilves ja lahti kaikki ohi. Honka ja klubi nyt toivon mukaan pitää sitä palloa taas ja IFK pääsee iskemään nopeasti niin ehkä on ohut mahdollisuus saada jotain niiltä, palloa pitämällä me ei voiteta ketään tässä sarjassa.
|
|
|
|
« Viimeksi muokattu: 26.08.2020 klo 19:38:28 kirjoittanut Bowmore »
|
|
|
|
|
kamrat
Poissa
Suosikkijoukkue: 1897
|
 |
Vastaus #1610 : 26.08.2020 klo 19:24:56 |
|
+++ Andberg ... ... --- Jugi
Vittu mitä paskaa.
|
|
|
|
|
Wanha futaaja
Poissa
Suosikkijoukkue: Jag ser rött...
|
 |
Vastaus #1611 : 26.08.2020 klo 19:33:55 |
|
Olipa munaton esitys tänään. Pari edellistä matsia sentään pelattiin hyvin, vaikka hävittiinkin. Tuomarikin auttoi jne.
Nyt ei ole mitään selitystä. Pelattiin surkeasti. Hallittiin kyllä peliä pitkät tovit, mutta ei löydetty keinoa murtaa Tepsin tiiviisti ja hyvin pelannutta puolustusta.
Toivottavasti tästä toivutaan pian, koska muuten on tarjolla suhteellisen pitkää tappioputkea. Seuraavissa matseissa on kuitenkin paljon kovempaa vastusta tulossa kuin tänään.
|
|
|
|
« Viimeksi muokattu: 26.08.2020 klo 21:15:07 kirjoittanut Wanha futaaja »
|
|
|
|
|
Seppo14
Poissa
Suosikkijoukkue: HIFK
|
 |
Vastaus #1612 : 26.08.2020 klo 19:42:33 |
|
Tiquinhon loukkaantumisen jälkeen kolme peliä ja kolme tappiota. Mut onneks Manneh tulee korvaamaan ja kenties jo ens peliin avaukseen Larssonin tilalle "  " Vitinho on kyllä peliälyltään täyttä divaritasoa. Taitojen puolesta kyllä riittäis liigaan. Kyllä tässä nyt oikeasti jonkun Tikin tasoisen korvaajan laidalle tarvisi.
|
|
|
|
|
El Muerto
Poissa
|
 |
Vastaus #1613 : 26.08.2020 klo 19:47:50 |
|
Ei mitään tolkkua pelissä. Nyt on saatava rivit kuntoon. HIFK on tällä hetkellä täydellisen vaaraton joukkue hyökkäyskolmanneksella.
Erikoistilanteissa on pakko onnistua molemmissa päissä seuraavissa peleissä, varsinkin omista vapareista pitäisi saada jotain aikaan Siellä on taitoa niihin vähintään riittävästi.
|
|
|
|
|
kamrat
Poissa
Suosikkijoukkue: 1897
|
 |
Vastaus #1614 : 26.08.2020 klo 19:58:44 |
|
WF ja Seppo tiivisti omat ajatukset täysin. Siitä asti kun Tiqi loukkaantui on hyökkäykset olleet huomattavasti vaarattomampia ja tänäänkin hyökkäyksessä peli rakentui käytännössä keskialueelta tulleiden keskitysten varaan, joissa hyökkääjä paini vähintään kolmea vastustajan kaveria vastaan. Vitinho ei tarjonnut mitään, ja Jugi oli keskialueella täysin viennissä. Montako palloa sai omille vs harhasyöttöjä vastustajalle? Nyt kun alkaa ne oikeasti kovat ottelut, tullaan olemaan kovassa tuuliajossa näillä esityksillä.
|
|
|
|
|
Seeteufel
Poissa
Suosikkijoukkue: Röda, Stock Aitken Waterman
|
 |
Vastaus #1615 : 26.08.2020 klo 20:05:06 |
|
Jugin peliä kuvasi aika hyvin se tilanne, missä omalle kaverille olisi keskityksellä auennut paikka, mutta pallo suoraan töpselille.
|
|
|
|
|
Eki-Setä
Poissa
|
 |
Vastaus #1616 : 26.08.2020 klo 20:11:50 |
|
Tuleepa todella vihaiseksi kun katsoo tommosta peliä 90min. Turhautunut olo.
Nyt jo 180min ilman maalia sarjan häntäpäätä vastaan...
No, sit pitää napsia pisteet seuraavista kolmesta pelistä. Espooseen lähdettävä isolla profiililla myös katsomoon! Missä myydään lippuja?
|
|
|
|
|
Ettan13
Poissa
Suosikkijoukkue: HIFK
|
 |
Vastaus #1617 : 26.08.2020 klo 20:28:52 |
|
Yksi iso ongelma näissä peleissä on repivät juoksut pystyyn, jotka toisivat tilaa muille pelaajille. Laidoilta ei löydy uhkaa Tikin poissaollessa mikä on melko surullista.
Taitotaso ei riitä haastaamaan bussissa olevaa vastustajaa ja kaikki keskitykset ovat laadultaan heikkoja tai raskaasti alivoimaisia taistelupalloja, joissa hävittään vähintään kakkospallo.
Puolustuksen koomailut eli yksi ilmainen maali per peli ei ole kauheasti auttanut kahdessa viime pelissä.
Eteenpäin ja uutta itseluottamusta kaivamaan!
|
|
|
|
|
laitakoira
Poissa
|
 |
Vastaus #1618 : 26.08.2020 klo 21:42:31 |
|
Tämä tappio meni kyllä pitkälti origin piikkiin. Mitä ihmettä touhaili kun puskumaali tuli? Fokus kadonnut yhden twiitin takia?
e: näytti aivan siltä että olisi lopettanut pelaamisen eikä yrittänyt edes torjua.
|
|
|
|
« Viimeksi muokattu: 26.08.2020 klo 23:21:43 kirjoittanut laitakoira »
|
|
|
|
|
Edinson
Poissa
Suosikkijoukkue: HIFK
|
 |
Vastaus #1619 : 26.08.2020 klo 23:13:39 |
|
Tasuri kyllä Origin piikkiin, mutta onhan toi taitotason vajaus nyt nähtävissä näissä matseissa, kun pitäisi hyökätä organisoitua puolustusta vastaan. Sääli. Snadisti ehti jo innostua. Vastahyökkäykset Tikin voimin kun tuudittivat jo odottamaan ties mitä kanisterijuhlia. Ei riitä. Se Inter-matsi oli kyllä kohtalokas.
|
|
|
|
|
iso pitkä
Poissa
Suosikkijoukkue: Mursu
|
 |
Vastaus #1620 : 26.08.2020 klo 23:33:51 |
|
Alkaa näyttämään vähän liianki tutulta tää touhu.
|
|
|
|
|
Salimarkku
Poissa
Suosikkijoukkue: 3-1-5-1
|
 |
Vastaus #1621 : 27.08.2020 klo 11:50:49 |
|
Johan käänty fiilis nopsaan. Kaks pakkovoittoa kun ois hoitanut niin oltaiskin mitallikannassa Kupsin kanssa tasapisteissä. Nyt ollaan viime kaudelta tutussa paikassa vääntämässä loppusarjojen välissä ja oikeestaan siinä mihin jengiä veikattiinkin. Sinällään ei nyt kai oo menny hirveen huonosti.
Perustikohan Kankkunen vastaiskupelinsä ihan täysin Tikin varaan, kun poissaolo tuntuu vaikuttavan noin paljon? No Honkaa vastaan saa hyökätä vastaan, mut monella muulla jengillä on varmaan tämmösten jälkeen kiusaus pelaa aika kovaa bussia punaista vastaan.
Viime vuoden prässipeli alko taas tuottamaan paremmin tulosta vasta kun Tukiainen, Hing-Glover, Kakeeto, Henrique ja Sharza tuli joukkueeseen. Ennen sitä ei tullu voittoa kuin todella syvässä kyntäneestä Vepsusta, ittensä solmuun pimputelleesta Hongasta ja Pappa-Eren SJK:sta. Sillon ei Tiki yksin riittänyt vaikka tasureita tarjonneita maaleja olikin tekemässä.
|
|
|
|
|
Semiseppo
Poissa
|
 |
Vastaus #1622 : 27.08.2020 klo 11:57:25 |
|
Johan käänty fiilis nopsaan. Kaks pakkovoittoa kun ois hoitanut niin oltaiskin mitallikannassa Kupsin kanssa tasapisteissä. Nyt ollaan viime kaudelta tutussa paikassa vääntämässä loppusarjojen välissä ja oikeestaan siinä mihin jengiä veikattiinkin. Sinällään ei nyt kai oo menny hirveen huonosti.
Perustikohan Kankkunen vastaiskupelinsä ihan täysin Tikin varaan, kun poissaolo tuntuu vaikuttavan noin paljon? No Honkaa vastaan saa hyökätä vastaan, mut monella muulla jengillä on varmaan tämmösten jälkeen kiusaus pelaa aika kovaa bussia punaista vastaan.
Viime vuoden prässipeli alko taas tuottamaan paremmin tulosta vasta kun Tukiainen, Hing-Glover, Kakeeto, Henrique ja Sharza tuli joukkueeseen. Ennen sitä ei tullu voittoa kuin todella syvässä kyntäneestä Vepsusta, ittensä solmuun pimputelleesta Hongasta ja Pappa-Eren SJK:sta. Sillon ei Tiki yksin riittänyt vaikka tasureita tarjonneita maaleja olikin tekemässä.
Siltikin viime kauden piste ka. runkosarjan ensimmäisellä puoliskolla oli parempi kuin jälkimmäisellä.
|
|
|
|
|
Riskikanattaja
Poissa
Suosikkijoukkue: HIFK
|
 |
Vastaus #1623 : 28.08.2020 klo 15:55:27 |
|
Noniin, nyt kun derbykin lähestyy ja lipunmyyntihässäkkä alkaa on hienoa huomata kuinka seura kusi minun muroihin. Keväällä oli kampanja jossa pystyi tukemaan seuraa taloudellisesti poikkeusolojen takia. Ostin sitä kautta tähän kotiderbyyn flabat "katkarapukatsomosta" 25€/lippu. Yllätys tuli tänään sähköpostia lukiessani kun minulle ilmoitettiin että kaikki pääkatsomosta lipun ostaneet siirretään yläkatsomoon. Onkohan Perretin frendit ostelleet niitä mammarosa derbypaketteja niin paljon että tavallinen kansa saa luvan väistyä. Kieltämättä vähän kyseenalainen veto.
|
|
|
|
|
|
Viinipullo
|
 |
Viinipullo
Vastaus #1624 : 29.08.2020 klo 23:13:35 |
|
Voisiko Chang soitella vaikka sen Jacob Dunsbyn meille pelaamaan.
|
|
|
|
|
|
|
|