Villahousu
Poissa
|
 |
Vastaus #475 : 09.10.2023 klo 14:39:08 |
|
Olen ollut käsityksessä, jossa lähinnä vain ottelukokoonpano on rajattu, kuten Naapel sanoo, koska onhan kokoonpanoa muuteltu jouhevasti myös ikkunankin alkaessa/kuluessa loukkien myötä. Mutta jos näin on, niin seison korjattuna.
Voi olla, että olen saanut virheellisen käsityksen siitä, että esimerkiksi EM-kisoissa ja MM-kisoissa ryhmä oli juuri 26 pelaajaa. Se on tietysti joka tapauksessa selvää, että vammojen myötä pelaajia saa vaihtaa miten paljon vaan, mutta olin ymmärtänyt, että kerrallaan viralliseen ottelupäivien rosteriin saa kuulua maksimissaan 26 pelaajaa (ja tietysti varsinaisiin peleihin 23). (Esimerkiksi Kazakstanillahan on jotain 34 pelaajaa vielä pari viikkoa ennen pelejä, mutta sitäkinhän karsitaan pelien lähestyessä.)
|
|
|
|
Ehis
Poissa
|
 |
Vastaus #476 : 10.10.2023 klo 19:24:21 |
|
Ymmärrän nopeuden hakemisen, mutta kun Lod on poissa, niin tuollaiselle rakentavammalle pelaajallekin voisi olla tilausta. No, ehkä Robert Taylor on se valinta tuohon rooliin tällä hetkellä. Sopinee paremmin myös 442-muodon laidalle kuin Skrabb. Tai 532 alaoksalle.
Nopeus... njoo, jos saman paikan pelaajiin kuuluu Roope Taylor. Onhan joku Valakarikin tuota kasipaikkaa skulannu. Skrabb pelasi laitaa aikasemmassa Riven 4-4-2-sapluunassa, ehkä sitä nopeutta siellä kaivattiin, mut tässä on nyt jotain muuta. Eipä noi muutkaan keskiakselin pelurit mitään pikakiitureita ole.
|
|
|
|
Jair Bolsoaarnio
Poissa
Suosikkijoukkue: Vous ne me prendrez jamais vivant
|
 |
Vastaus #477 : 13.10.2023 klo 20:18:50 |
|
Kanerva vastaa: Kanerva kommentoi Skrabbin poissaoloa
Ruotsalaisen Kalmarin tanskalainen päävalmentaja Henrik Jensen hämmästeli hiljattain Aftonbladetille Simon Skrabbin puuttumista Huuhkajista. Skrabb pelaa Allsvenskanissa hienoa kautta, ja on tehnyt Kalmarille kuusi maalia sekä antanut kahdeksan maalisyöttöä.
Kanerva kertoi perjantain mediatilaisuudessa Ljubljanassa, että hän on jutellut Skrabbin kanssa.
– Totesin hänelle, että kilpailutilanne on tällä hetkellä äärimmäisen kova. Simon on tietyntyyppinen pelaaja. Kun hän oli viimeksi mukana, käytimme vähän erilaista ryhmitystä. Hän on pelannut hyvin, ja olen seurannut hänen otteitaan Kalmarissa, Kanerva sanoi.
– On muitakin pelaajia, jotka ovat jääneet ulkopuolelle. Täytyy miettiä, mihin rooliin pelaajat sopisivat ja onko meillä käyttöä sen roolin pelaajille, jos tarvitsemme muutoksia eri pelitilanteissa. Aina täytyy tehdä kipeitä valintoja, Kanerva huomautti.
– Kyllä se sinänsä on aika harvinaista. Hänkin (Jensen) kokeneena valmentajana varmaan ymmärtää päävalmentajan tekevän päätökset joukkueen etua ajatellen.
– En tiedä, onko hän katsonut pelejämme. En tiedä, olisiko hänellä jokin ehdotus sitten, mihin rooliin ja kenen tilalle Simon Skrabb pitäisi panna. Vaikea sanoa, mutta jokaisella on oikeus omiin mielipiteisiinsä, Kanerva kuittasi.
https://yle.fi/a/74-20055262Jutussa myös valmistautumisesta, nurmen kunnosta, ja Rade "Rasmus" Schüllerin kommentit. Eli antakaa klikki ja lukekaa.
|
|
|
|
Kannattelija
Poissa
|
 |
Vastaus #478 : 13.10.2023 klo 20:53:00 |
|
Kanerva vastaa:
Tästä aiheesta puheenollen Suomi on saavuttamassa viimeinkin sellaisen pisteen ja hyvä niin, ettei isoa osaa varteenotettavista pelaajista yksinkertaisesti voida enää valita kokoonpanoon. Menneinä vuosina toki poikkeuksina Multaharjut ja Koppiset. Tämän päivän U21:stä olisi aiemmin saatettu valita useampikin pelaaja tasonsa puolesta aikuisiin, mikä on tervetullut trendi ehdottomasti ja tuo uutta ulottovuutta myös kannattajien näkökulmasta spekulaatioihin ja keskusteluihin. Kendossahan ollut arkipäivää jo vuosikymmeniä.
|
|
|
|
erno
Poissa
Suosikkijoukkue: RMA, Dortmund, City, United, Chelski, Bayern, Arsu
|
 |
Vastaus #479 : 13.10.2023 klo 21:23:24 |
|
Tietyillä pelipaikoilla on melkosta tunkua tosiaan jo. Jep. Jos aatellaan vaikkapa tota laitaa, niin sinne on nyt periaatteessa Forss, Antman, Uronen, Skrabb, Taylor, Niskanen, Håkans, Alho, Soiri, Liimatta ja Terho jotka noin seurajoukkuestatuksen puolesta vois valita pelaamaan. Ja varmaan unohdin tosta vielä jonkun. 3-5-2:lla pelattaessa näistä kaks mahtuu avaukseen.
|
|
|
|
kokistuoppi
Paikalla
Suosikkijoukkue: #HindenburgtheOligarchy
|
 |
Vastaus #480 : 15.10.2023 klo 16:50:28 |
|
5-2-3:lla toki pelattu lähes koko karsinnat, jolloin laitarooleja ollu periaattessa nelejä.
|
|
|
|
NOPEAMUSTAMIES
Poissa
|
 |
Vastaus #481 : 15.10.2023 klo 19:54:17 |
|
juurikin näin, Skrabb ei ollut riittävän nopea joukkueeseen, joten avaukseen laitettiin laitahyökkääjäksi Kamara keskikentän diisseli, vai miten se meni.
|
|
|
|
Kronofogden
Poissa
|
 |
Vastaus #482 : 16.10.2023 klo 11:26:59 |
|
Onhan se tietty hieman koomista että maajoukkue pelaa 3-4-3 ja Kalmar pelannut noin puolet otteluistaan 3-4-3 mutta Skrabbille ei kuulemma löydy roolia suomen ryhmityksestä.
|
|
|
|
Zazar
Poissa
Suosikkijoukkue: Dreams can't be buy
|
 |
Vastaus #483 : 16.10.2023 klo 20:44:16 |
|
Skrabbilta viimeksi nähnyt kokonaisen ottelun verran joskus 2010-luvulla, mutta jos kaveri on yhtään samantyylisenä pallovikkelänä pelaajana pysynyt kuin oli silloin, ja oikeasti niin kovassa pelivireessä kuin ruotsalaiset väittävät, niin mieshän sopisi tuohon 3-4-3:n vasemmalle laidalle kuin nappi silmään. Veikkaan, että tämä Riven pudottama "soveltuvuus" on ollut puoliksi vaan tekosyy, kun suurempi logiikka syksyn joukkueiden valinnassa on vaan ollut yrittää antaa luottoa samalle pelaajaryhmälle, jonka kanssa vedettiin hyvät karsinnat aina syyskuuhun asti. Veikkaan, että myös Terhon suhteen on ollut sama homma.
Nyt, kun homma meni Ljubljanassa noin pahasti vituiksi, en yllättyisi jos marraskuussa Simon nähtäisiin taas majun mukana.
|
|
|
|
Andreas
Poissa
Suosikkijoukkue: FF Jaro, BVB09 ja Chelsea FC
|
 |
Vastaus #484 : 21.10.2023 klo 15:27:18 |
|
Degerfors - Kalmar menossa, Simon laittanut pilkun sisään ja Kalmar johtaa 1-0. Ottelu alkanut 16:00.
|
|
|
|
Hugh
Paikalla
Suosikkijoukkue: Suomen maajoukkueet
|
 |
Vastaus #485 : 05.11.2023 klo 23:24:14 |
|
Skrabbin Kalmar hävisi tänään Halmstadille 3-0. Simonille sentään joukkueensa paras Sofascore-arvosana 7.2. Skrabb pelasi tuttuun tyyllin tänäänkin täydet minuutit, kuten lähes kaikissa (23/29) Allsvenskan-peleissä tänä vuonna. Avauksessa ollut jokaisessa 29 pelissä. Kalmar on ennen päätöskierrosta seitsemännellä sijalla.
|
|
|
|
Pulloliitto
Poissa
|
 |
Vastaus #486 : 12.11.2023 klo 17:44:07 |
|
Siellä Simon taas maalinteossa, Schüllerin eläintarhaa vastaan.
|
|
|
|
Avspark
Poissa
|
 |
Vastaus #487 : 12.11.2023 klo 17:54:12 |
|
Skrabb Aftonbladetin kauden TOp-50 pelaajien listalla parhaana suomalaisena sijalla 28. Schüller sijalla 34.
|
|
|
|
tactico
Poissa
Suosikkijoukkue: Certified Ground Masters
|
 |
Vastaus #488 : 12.11.2023 klo 18:08:07 |
|
|
|
« Viimeksi muokattu: 12.11.2023 klo 18:10:35 kirjoittanut tactico »
|
|
|
|
|
Siperia
Poissa
Suosikkijoukkue: Kunkkis
|
 |
Vastaus #489 : 12.11.2023 klo 18:18:39 |
|
Skrabb Aftonbladetin kauden TOp-50 pelaajien listalla parhaana suomalaisena sijalla 28. Schüller sijalla 34.
SofaScoren arvostelun perusteella Skrabb sarjan neljänneksi paras, Schüller 15.
|
|
|
|
Beggo
Poissa
|
 |
Vastaus #490 : 12.11.2023 klo 19:57:48 |
|
9+8 tehot tällä kaudella. Maalipörssin jaettu 9. sija ja syöttöpörssin 5. sija
-> Rive: Tarvitsemme nopeampia pelaajia
|
|
|
|
ifota
Poissa
|
 |
Vastaus #491 : 12.11.2023 klo 21:04:42 |
|
Hyvä hyöty tuomarilta keskialueen kaatoon. Pystyyn ja pallo pussiin. Ihmettelen Kalmarin valmentajan tapaan, miten Skrabb ei mahdu Huuhkajiin.
|
|
|
|
raxdsc
Poissa
|
 |
Vastaus #492 : 12.11.2023 klo 21:19:59 |
|
9+8 tehot tällä kaudella. Maalipörssin jaettu 9. sija ja syöttöpörssin 5. sija
-> Rive: Tarvitsemme nopeampia pelaajia
Tuo oli kyllä riveltä varsin surullinen lausahdus. Jalkapallossa nopeus on paljon muutakin kuin sitä kuinka nopeasti pelaaja pystyy juoksemaan 30 metriä ilman palloa. Skrabb on loistava pelaaja, joka ansaitsisi paikkansa maajoukkueessa.
|
|
|
|
CCh
Poissa
Suosikkijoukkue: Eberechi Eze, JB5, Gavi, Victor Boniface
|
 |
Vastaus #493 : 13.11.2023 klo 00:18:49 |
|
Jos mies on vireessä, tehoilee ja saa jatkuvasti peliaikaa, kutsuisin minäkin viimeistään kevään ratkaisumatseihin.
|
|
|
|
Tsei Tsei
Poissa
Suosikkijoukkue: Tampere United
|
 |
Vastaus #494 : 13.11.2023 klo 01:38:07 |
|
Jos mies on vireessä, tehoilee ja saa jatkuvasti peliaikaa, kutsuisin minäkin viimeistään kevään ratkaisumatseihin.
No ei varmana kutsuta kevään matseihin talvitauolta.
|
|
|
|
CCh
Poissa
Suosikkijoukkue: Eberechi Eze, JB5, Gavi, Victor Boniface
|
 |
Vastaus #495 : 13.11.2023 klo 02:36:24 |
|
Njoo, kausi alkanee tosiaan taas vasta huhtikuussa, joten haaveeksi saattaa kyllä jäädä. Ehkä sitten kesälaitumelle.
|
|
|
|
Vekara
Poissa
|
 |
Vastaus #496 : 13.11.2023 klo 05:09:18 |
|
No ei varmana kutsuta kevään matseihin talvitauolta.
Jos tammikuussa pelataan aurinkomatkahöntsät ja Skrabb säväyttää siellä niin sitten ehkä asia voi olla eri.
|
|
|
|
|
Andreas
Poissa
Suosikkijoukkue: FF Jaro, BVB09 ja Chelsea FC
|
 |
Vastaus #498 : 09.02.2024 klo 21:03:02 |
|
Skrabb maalinteossa myös tänään kun tanskalainen Horsens kaatui 2-0.
|
|
|
|
tactico
Poissa
Suosikkijoukkue: Certified Ground Masters
|
 |
Vastaus #499 : 17.02.2024 klo 12:24:06 |
|
|
|
|
|
|
|