Maranvoimalla
Poissa
Suosikkijoukkue: Ilves, ACO
|
 |
Vastaus #700 : 23.01.2021 klo 21:36:26 |
|
Juuri näin. Rahalla ei voida tosiaan kilpailla oikeastaan kenenkään kanssa, mutta otteluita ja sarjasijoituksia ei onneksi ratkaista etukäteen paperilla. AC Oulun viime kausi oli jälleen eräs osoitus tästä. Pelitavalla, joukkueen henkisellä vahvuudella ja sitoutumisen tasolla voidaan esimerkiksi kiriä materiaalietumatkaa umpeen. Jykä onnistui näissä asioissa viime vuonna ja nyt on mahdollista toistaa temppu.
En myöskään tiedä yhtään seuran kannattajaa, joka ajattelisi tästä kaudesta tulevan riemumarssia Uralille. Isoja haasteita on edessä ja joukkueelle sarjapaikan säilyttäminen on riittävä tavoite.
Itse olen ollut AC Oulun mukana alusta asti eli kohta 20 vuotta ja tässä matkan varrella on nähty vuoristoradan kaikki vaiheet, joten tulevaa kautta ajattelen lähinnä hienona seikkailuna. Mukava nähdä välillä muitakin paikkakuntia kymmenen vuoden Ykkösen taipaleen jälkeen. Tottakai voittaminen ja sarjassa säilyminen on tärkeää, koska tämä on kilpaurheilua ja keskimäärin on kivempaa voittaa kuin hävitä, mutta mahdollinen putoaminen ei AC Oulun olemassaoloa uhkaa. Joskus oli toisenlainen tilanne. Nyt on hallit ja stadionhankkeet tulilla ja junioriputki kehittyy. Pitkällä tähtäimellä seuran tulevaisuus näyttää oikein positiiviselta. Tähän liittyen valittu suunta tehdä soppareita nuorten lupausten kanssa on mielestäni oikea riskeistä huolimatta.
Ja näin. Nyt lauantai-illan viettoon Tapsan soittolistojen parissa.
Ykkösessä aco sai luotua riittävästi laatupaikkoja joissa usein oli mukana Hertsi, nyt ei ole ja ainakaan vielä ei ole näkyvissä vastaanvanlaista maalintekijää ja tilanteiden järjestäjää. Liigassa tilanteita tullee vieläkin vähemmän joten osumaprosentti pitäisi olla tosi iso myös omissa tulee soimaan yhä useammin joten nyky rosteriin tarvitaan ainakin yksi "oikea" maalintekijä sekä pelintekijä. Tänäänkään ei kukaan pystynyt 5sekunttia pidempään pitämään /rauhoittamaan peliä...
|
|
|
|
|
Juhana Jäähynkalastaja
Poissa
Suosikkijoukkue: AC Muovinen Palkkaturva teitä ei kukaan kaipaa®
|
 |
Vastaus #701 : 23.01.2021 klo 21:41:07 |
|
Ykkösessä aco sai luotua riittävästi laatupaikkoja joissa usein oli mukana Hertsi, nyt ei ole ja ainakaan vielä ei ole näkyvissä vastaanvanlaista maalintekijää ja tilanteiden järjestäjää.
Ei kyllä ollut hyvä maalintekijä edes ykkösessä, toki pääsi usein maalintekopaikkoihin, mutta missasi niitä ihan liikaa.
|
|
|
|
|
John Fire
Poissa
Suosikkijoukkue: Brahen kenttä
|
 |
Vastaus #702 : 23.01.2021 klo 22:01:19 |
|
Anteeksi keskeytys: Onko AC Oulu julkistanut vielä virallista tavoitetta tulevalle kaudelle? Kannattajille varmasti riittää säilyminen, mutta onko seura jo ilmoittanut "virallista" tavoitetta?
|
|
|
|
|
Sireeni
Poissa
Suosikkijoukkue: AC Oulu, Aston Villa
|
 |
Vastaus #703 : 23.01.2021 klo 22:02:37 |
|
Onko tietoa mitä tekee MuSassa viime kaudella esiintynyt John Frederiksen? Voisi sopia tuohon helvetin hyvin isona ilkeänä kärkenä. Oli Ykköseen vähän liiankin hyvä.
|
|
|
|
|
Tuira
Poissa
Suosikkijoukkue: AC Oulu
|
 |
Vastaus #704 : 23.01.2021 klo 22:07:45 |
|
Mielestäni Diz teki tänään enemmän hyviä kuin huonoja juttuja. Katkaisi vastustajan hyökkäyksen pari kertaa ja käynnisti hyökkäyksen kolme kertaa. Puolustuksessa tuli hasseja mutta se ei kai ole Dizin ykkötehtävä...
|
|
|
|
|
Antoine Roquentin
Poissa
Suosikkijoukkue: Jatkuvuuden Periaate & J-P Sartren rohtopaukku
|
 |
Vastaus #705 : 23.01.2021 klo 22:21:04 |
|
Mielestäni Diz teki tänään enemmän hyviä kuin huonoja juttuja. Katkaisi vastustajan hyökkäyksen pari kertaa ja käynnisti hyökkäyksen kolme kertaa. Puolustuksessa tuli hasseja mutta se ei kai ole Dizin ykkötehtävä...
Itse haluan nähdä vielä pari matsia ennen tarkempia analyysejä tästä kaverista. Toki juuri nyt Malolo ja Ami selkeästi edellä tuolla pelipaikalla.
|
|
|
|
|
misteri
Poissa
Suosikkijoukkue: FF Poker Tour I Bracelets: Final, Main, Money
|
 |
Vastaus #706 : 23.01.2021 klo 22:27:26 |
|
Itse haluan nähdä vielä pari matsia ennen tarkempia analyysejä tästä kaverista. Toki juuri nyt Malolo ja Ami selkeästi edellä tuolla pelipaikalla.
Tähän sama. Oikeita juttuja teki välillä, joten voi vielä irrota. Suurin ongelma tänään oli se, että veto ei lähde! Kahdesti oli vapaana kuljetuksen jälkeen 16 rajalla, molemmissa lyhyttä pystyä yritti, joka katkaistiin. Vetoja, vetoja! Malo ja Ami oli odotetusti riittävä keskikentän pohja, kolmatta huutaa (jos diz ei ole se). Hyökkääjiä riittää kyllä, saadaan tuosta seitsikosta 3 pelimiestä liigaan, sinne en paukkuja laittaisi. Puolustus riittänee ja särkymävaraa on (nurmos,ölander/hurme). Eli jos yhtä miestä vielä laittaisi, niin kova pelimies keskelle! Keskikentällä positiivisints oli omien junnujen kallinen&Ikola esitykset. Aika hyvin jo pysyivät mukana ja vaihdosta ilman muuta minuutteja myös liigassa ainakin yhdelle kerrallaan, toinen aina ACOLSsissa kakkosta.
|
|
|
|
« Viimeksi muokattu: 23.01.2021 klo 22:32:23 kirjoittanut misteri »
|
|
|
|
|
Riukulehto
Poissa
Suosikkijoukkue: Taisteleva-Rohkea-Ylpeä-Yhtenäinen
|
 |
Vastaus #707 : 23.01.2021 klo 22:33:30 |
|
Onko tietoa mitä tekee MuSassa viime kaudella esiintynyt John Frederiksen? Voisi sopia tuohon helvetin hyvin isona ilkeänä kärkenä. Oli Ykköseen vähän liiankin hyvä.
Näyttää olevan ilman seuraa ja miehen asioita näyttää hoitavan sama pulju kuin Obed Malolon eli Sport Stars Consulting.
|
|
|
|
|
Lapsus
Poissa
Suosikkijoukkue: Pyörivä pallo ja toimiva talous
|
 |
Vastaus #708 : 24.01.2021 klo 10:27:58 |
|
Anteeksi keskeytys: Onko AC Oulu julkistanut vielä virallista tavoitetta tulevalle kaudelle? Kannattajille varmasti riittää säilyminen, mutta onko seura jo ilmoittanut "virallista" tavoitetta?
Seura tuskin ilmoittaa joukkueen "virallista" tavoitetta. Viime vuonna näin ei tehty ja homma sujui. Edellisinä kausina kaikki tavoitteet joukkueen suoritusten suhteen on jinxailtu puhumalla noususta yms ääneen. Peli kerrallaan jokaista peliä voittamaan.
|
|
|
|
|
Riukulehto
Poissa
Suosikkijoukkue: Taisteleva-Rohkea-Ylpeä-Yhtenäinen
|
 |
Vastaus #709 : 24.01.2021 klo 11:36:08 |
|
Aholahan on sanonut seuraavaa: "Jos lähdemme tavoittelemaan vain sarjapaikkaa, niin se antaa myös mahdollisuuden hävitä enemmän pelejä. Mielestäni olemme kärkikolmikon takana samassa veneessä muiden joukkueiden kanssa materiaalin suhteen."
|
|
|
|
|
KorkkiKiinni
Poissa
Suosikkijoukkue: Mystis: Kausikorttimyynti korkeakorkoista lainaa.
|
 |
Vastaus #710 : 24.01.2021 klo 12:17:53 |
|
Hyökkääjiä riittää kyllä, saadaan tuosta seitsikosta 3 pelimiestä liigaan, sinne en paukkuja laittaisi.
Kyllä sinne "iso musta" tarvitaan keskushyökkääjäksi, eilen kävi se asia hyvin selväksi. Laiturihommat on sementoitu ja tuntuvat toimivan.
|
|
|
|
|
laitakoira
Poissa
|
 |
Vastaus #711 : 24.01.2021 klo 12:24:18 |
|
Aholahan on sanonut seuraavaa: "Jos lähdemme tavoittelemaan vain sarjapaikkaa, niin se antaa myös mahdollisuuden hävitä enemmän pelejä. Mielestäni olemme kärkikolmikon takana samassa veneessä muiden joukkueiden kanssa materiaalin suhteen."

|
|
|
|
|
Finnish Kebab
Poissa
Suosikkijoukkue: Huuhkajat, AC Oulu
|
 |
Vastaus #712 : 24.01.2021 klo 12:35:22 |
|
Naureskele vaan. Hyvä, että on itseluottamusta, vaikka toki itsekin myönnän, ettei materiaali todellakaan ole mikään huippulaadukas ja 10. sija kelpaisi paremmin kuin hyvin. Ei tässä kuitenkaan voida mennä "ei se seiso kuitenkaan"-asenteella, tämmöinen poppoo on ja sillä mennään. Pelimerkkejä kuitenkin taitaa olla vielä 1-2 täsmähankintaan, jos sille tulee tarvetta - kuukauden päästä ollaan paljon viisaampia.
|
|
|
|
|
Maranvoimalla
Poissa
Suosikkijoukkue: Ilves, ACO
|
 |
Vastaus #713 : 24.01.2021 klo 13:28:07 |
|
Kyllä sinne "iso musta" tarvitaan keskushyökkääjäksi, eilen kävi se asia hyvin selväksi. Laiturihommat on sementoitu ja tuntuvat toimivan.
Kävisikö vähän pienempi, mut pirun nopea ja melkoinen tilasto Suomessa. Viettänyt viimeiset puoli vuotta Espanjan opissa. Kakkosessa huikea saldo 57 matsissa 48 maalia. Kuulin että olisi tulossa takaisin Suomeen heti jos seura löytyy?
|
|
|
|
|
journeyman
Poissa
|
 |
Vastaus #714 : 24.01.2021 klo 13:30:26 |
|
Niin minua ainakin hekotuttaisi, jos valmentaja lähtee etukäteen häviämään pelejä. Osaatko muuten juurikaan kirjoittaa, kun sinulla tuo hekotushymiö tuntuu aina olevan käytössä? KuPS on ollut HJK:n ohella paras suomalainen seurajoukkue viime vuosina. Tuskin tästä kannattaa alkaa vielä tekemään suuria suuntaviivoja tulevaa kautta ajatellen. Sehän oli ilman tätäkin peliä selvillä, että hyökkäys nykyisellään vaatii pelaajilta steppejä eteenpäin tulevalla kaudella. Ikänsä puolesta siihen pitäisi joidenkin ainakin pystyä. Pelisapluuna on kuitenkin ihan hyvällä tolalla ja siitä on pelaajien hyvä ponnistaa. Rafinhan laitapakkina olo huolettaa, koska miten 40v äijän jalat kestävät liigavauhdissa ilman väsymistä/loukkaantumista. Topparina tärkeintä olisi erityisesti sijoittuminen.
|
|
|
|
|
KorkkiKiinni
Poissa
Suosikkijoukkue: Mystis: Kausikorttimyynti korkeakorkoista lainaa.
|
 |
Vastaus #715 : 24.01.2021 klo 13:43:25 |
|
Kävisikö vähän pienempi, mut pirun nopea ja melkoinen tilasto Suomessa. Viettänyt viimeiset puoli vuotta Espanjan opissa. Kakkosessa huikea saldo 57 matsissa 48 maalia. Kuulin että olisi tulossa takaisin Suomeen heti jos seura löytyy?
Kaikki käy, kunhan tulosta syntyy. Kakkosesta LIIGAan on kyllä sen verran iso harppaus joka suhteessa että en heti ois antamassa 50K / kausi ja volvoetu.
|
|
|
|
|
laitakoira
Poissa
|
 |
Vastaus #716 : 24.01.2021 klo 13:46:07 |
|
Niin minua ainakin hekotuttaisi, jos valmentaja lähtee etukäteen häviämään pelejä. Osaatko muuten juurikaan kirjoittaa, kun sinulla tuo hekotushymiö tuntuu aina olevan käytössä?
Olisi ehkä pitänyt olla tarkempi. Tätä Aholan lausetta tarkoitin: Mielestäni olemme kärkikolmikon takana samassa veneessä muiden joukkueiden kanssa materiaalin suhteen
Se että lähdetään terveellä itseluottamuksella eikä suostuta häviämään pelejä ennakkoon on ehdottomasti vain hyvä asia.
|
|
|
|
« Viimeksi muokattu: 24.01.2021 klo 13:48:11 kirjoittanut laitakoira »
|
|
|
|
|
Maranvoimalla
Poissa
Suosikkijoukkue: Ilves, ACO
|
 |
Vastaus #717 : 24.01.2021 klo 14:42:31 |
|
Kaikki käy, kunhan tulosta syntyy. Kakkosesta LIIGAan on kyllä sen verran iso harppaus joka suhteessa että en heti ois antamassa 50K / kausi ja volvoetu.
Ei taida kaverilla olla edes ajokorttia. Lisäksi vapaa kaveri eli ei tarvi maksella edes siirtomaksuja...toissa vuonna SJK olisi kaverin halunnut mutta ehti tehdä sopparin muualle...sääntöjen mukainen perusliksa , kämppä, ruoka ja polkupyörä niin eiköhän se ole siinä. Ja voisin laittaa isonkin vedon että samoilla peliminuuteilla tekee useamman maalin kuin Sadat, Saira tai Kähkönen.
|
|
|
|
|
Robson7
Poissa
|
 |
Vastaus #718 : 24.01.2021 klo 18:44:15 |
|
kuukauden päästä ollaan paljon viisaampia.
Juuri näin. Tässä vaiheessa luultavasti kokonaisten viikkojen tai jopa pidempien aikojen pääpaino voi olla jossakin pelin osa-alueessa esim. puolustuspelaamisessa. On ymmärrettävää ettei silloin vielä hyokkäyspelaamisen (ml. avauspelaaminen) ajoitukset ole kunnossa. Samalta homma näytti viime vuonnakin alussa mutta ekassa cupin pelissä KPV:ja vastaan alkoi jo näkyä yhtenäisyyttä kumpaankin suuntaan. Hyvä cupin alkulohko, koska ennalta kaikki vastustajat top 6 joukkueita.
|
|
|
|
|
Obsy
Poissa
|
 |
Vastaus #719 : 25.01.2021 klo 14:03:17 |
|
Kävisikö vähän pienempi, mut pirun nopea ja melkoinen tilasto Suomessa. Viettänyt viimeiset puoli vuotta Espanjan opissa. Kakkosessa huikea saldo 57 matsissa 48 maalia. Kuulin että olisi tulossa takaisin Suomeen heti jos seura löytyy?
Itse en näe Obin potentiaalia liigatasolle. Hän on elänyt Kakkosessa pitkälti kaksinkamppailunopeudellaan, mutta liigassa vaatimustaso on jo ihan toinen. Ensin täytyisi lyödä ne näytöt pöytään Ykkösessä. Obi on lisäksi aloittanut taktisen jalkapalloilun vasta Suomessa, joten vaatisi runsaasti duunia opettaa kaveri Jykän "liverpuulimaiseen" formaattiin, jossa koko hyökkäyskaluston täytyy olla osana dynaamista puolustuspelaamista.
|
|
|
|
|
Tapsa
Poissa
|
 |
Vastaus #720 : 25.01.2021 klo 14:50:53 |
|
Nyt tuli keskustan R-kioskilta saapumisilmoitus AC Oulun asusta. Huomenna käyn hakemassa asun kitkalta pois.
|
|
|
|
|
Sireeni
Poissa
Suosikkijoukkue: AC Oulu, Aston Villa
|
 |
Vastaus #721 : 25.01.2021 klo 14:56:30 |
|
Itse en näe Obin potentiaalia liigatasolle. Hän on elänyt Kakkosessa pitkälti kaksinkamppailunopeudellaan, mutta liigassa vaatimustaso on jo ihan toinen. Ensin täytyisi lyödä ne näytöt pöytään Ykkösessä.
Obi on lisäksi aloittanut taktisen jalkapalloilun vasta Suomessa, joten vaatisi runsaasti duunia opettaa kaveri Jykän "liverpuulimaiseen" formaattiin, jossa koko hyökkäyskaluston täytyy olla osana dynaamista puolustuspelaamista.
Itse näkisin Obin tuollaisena low risk, high reward tyylisenä hankintana. Tuskin olisi kallis kaveri ja potentiaali breikata kuitenkin on olemassa. Tuskin on kuitenkaan tulossa, hyökkäys on kohtuu täynnä.
|
|
|
|
|
Riukulehto
Poissa
Suosikkijoukkue: Taisteleva-Rohkea-Ylpeä-Yhtenäinen
|
 |
Vastaus #722 : 26.01.2021 klo 10:44:29 |
|
|
|
|
|
|
Tapsa
Poissa
|
 |
Vastaus #723 : 26.01.2021 klo 11:33:42 |
|
Hetki sitten kävin ÄRRÄllä hakemassa Janin ACn lähetyksen. Menee vielä pari tuntia ennenkuin olen kotona. Hyvä asia, että hallihanke edistyy. Koska hallin on arvioitu valmistuvan käyttökuntoon?
|
|
|
|
|
vanhan kansan roikkupallo
Poissa
Suosikkijoukkue: Oulu
|
 |
Vastaus #724 : 26.01.2021 klo 11:43:56 |
|
Hetki sitten kävin ÄRRÄllä hakemassa Janin ACn lähetyksen. Menee vielä pari tuntia ennenkuin olen kotona. Hyvä asia, että hallihanke edistyy. Koska hallin on arvioitu valmistuvan käyttökuntoon?
Hallissahan pelataan täyttä häkää. Stadionia sitten odotellessa.
|
|
|
|
|
|
|
|