TURUN PALLOSEURAPerustettu: 24.10.1922
Saavutukset: 8 SM-kultaa, 12 SM-hopeaa, 11 SM-pronssia, 3 Suomen Cup -mestaruutta
Kaudet Suomen pääsarjassa: 73SEURAJOHTOHallituksen puheenjohtaja: Jouko Peräaho
Hallituksen jäsenet: Aimo Moisander, Niklas Österlund, Ari Aho, Tommi Suominen, Harri Ekebom, Mika Vesa, Anssi Kiviranta
Toimitusjohtaja: Janne Kytölä
Varoituksen sana heti alkuun: tämä viesti tulee olemaan raivokasta negatiivisuudessa vellomista eikä se tule todennäköisesti sisältämään yhtä ainutta positiivista asiaa. Alkuperäinen ajatus oli avata uusi topic vasta, kun suurin vitutus on laantunut ja objektiivisempi arviointi on mahdollista. Päädyin kuitenkin rustailemaan jo nyt muutamastakin eri syystä. Ensinnäkin ei ole mitään takeita siitä, että vitutus laantuu mihinkään ennen kuin tuleva pelikausi on jo pitkällä, ja joku kausitopic on kiva olla (vaikka missään laissa ei toki luekaan, että juuri minun se pitää avata). Toisekseen itselle kausitopikkien avaukset ovat eräänlaisia kronikoita, joihin tulee joskus palattua vuosia myöhemminkin juuri siksi, että pääsee muistelemaan, mikä fiilis päättyneestä ja tulevasta kaudesta ollut juuri tuoreeltaan edellisen kauden jälkeen. Jos ja kun se fiilis on tällä hetkellä ihan syvältä, dokumentoidaan se sitten rehellisesti tuoreeltaan tänäkin vuonna, ettei FF2:n aikakirjoihin jää mitään pumpuliin kuorrutettua toisaalta toisaalta -lässytystä. Kolmas syy topicin avaamiselle on ihan puhtaasti itsekäs: ehkä pahan olon oksentaminen näytölle auttaa prosessoimaan omaa raivoa ja edesauttaa yöunien palaamista jollekin järkevälle tasolle.
Varoitus kuitenkin näin etukäteen, että tästä käynnistynee FutisForum-historian synkin TPS:n kausitopicin avaus. Pidän täysin mahdollisena, että yhden, kahden tai viiden vuoden päästä kaikki tämä negatiivisuus näyttää täysin liioitellulta, mutta silläkin uhalla annetaan palaa nyt, jotta tulee ainakin tempaistua brutaalin rehellisesti. Muistaa sitten tämänkin fiiliksen ja ennen kaikkea sen, ettei halua kokea sitä uudelleen.
KAUSI 2020Kaudella 2019 TPS oli onnistunut näyttävästi siinä ainoassa tavoitteessaan, välittömässä paluussa Veikkausliigaan. Tommi Pikkaraisen yltiösuoraviivaisen pelitavan näyttävyydestä voi olla monta mieltä, mutta 2019 oli vuosi, jolloin tarkoitus pyhitti keinot. Tavoite oli täyttynyt vakuuttavalla tavalla, sillä jo Ykkösen sarjakauden aikana TPS oli kerännyt vakuuttavan pistemäärän ja varmistanut karsintapaikkansa kuukautta ennen sarjan päättymistä. Tepsi keräsi pisteitä mestarijoukkueen tahtia ja suora nousu jäi saavuttamatta ainoastaan siksi, että Haka pelasi tykkikauden, jollaista suomalaisilla kentillä ei ole nähty kuin muutamia hassuja kertoja. Sen ei annettu haitata, koska Pikkaraisen joukkue pelasi kovimmassa paikassa kauden parhaan pelinsä voittaessaan toisessa karsintaottelussa KPV:n tylysti 3-0.
Uutta liigatulemista lähdettiin rakentamaan hyvin eri tavalla kuin kaksi vuotta aiemmin, jolloin kausi oli lopulta päättynyt kirvelevään putoamiseen karsinnoissa. Jos vuonna 2018 luotettiin - sinänsä ymmärrettävästi, mutta jälkikäteen arvioituna myös naiivisti - siihen, että usean vuoden ajan Ykkösessä yhdessä pelannut ja kehittynyt joukkue olisi valmis ottamaan seuraavan harppauksen liigassa, niin enää sellaisia illuusioita ei elätelty. Joukkuetta lähdettiin vahvistamaan merkittävästi liigassa säilymistä silmällä pitäen. Talvella TPS:ään liittyi peräti yhdeksän uutta pelaajaa, joista seitsemän puhtaasti liigajoukkueen tarpeisiin. Suomen kentiltä kotiutettiin omat pojat Juhani Pikkarainen, Jami Siirtola ja Juho Lähde sekä TPV:n Eetu Kolu, viimeksimainittu tosin lähinnä U23-joukkueeseen ja edustusjoukkueen treenirinkiin.
Varsinaisten profiilivahvistusten suhteen katseet käännettiin kuitenkin ulkomaille. Maalivahtiosastoa lukuun ottamatta jokaiselle kentän osa-alueelle pestattiin ainakin paperilla suhteellisen kova nimi, jonka piti ottaa johtava rooli TPS:n joukkueessa. Puolustuslinjaan hankittiin Serie B:ssä pitkään pelannut ja Italian pääsarjassakin piipahtanut vasen pakki Masahudu Alhassan, keskikentälle takavuosien AC Milanista tuttu Rodney Strasser ja hyökkäykseen lainalle Olawale Tehe, jonka toivottiin olevan selkeä vahvistus, koska Parmakin oli nähnyt hänet sopimuksen arvoisena. Rinkiä levennettiin myös ruotsalaislaituri Yassin Housnilla ja kolossihyökkääjä Babacar Diopilla, joka oli Turkin ja Pohjois-Kyproksen mysteerisarjoissa viettämiensä vuosien jälkeen täysi arvoitus. Lisäksi norjalainen hyökkääjä Kabamba Kalabatama hankittiin pidemmän tähtäimen projektipelaajaksi.
Paperilla TPS:n uskottiinkin tai ainakin toivottiin selvästi vahvistuneen ja viisastuneen edellisestä epäonnistuneesta liigapyrähdyksestä. Ykkösestä nousseen joukkueen ei edes kuviteltu olevan suoraan valmis, vaan siihen lähdittiin hankkimaan isolla kädellä lisänimiä. Samalla nousijajoukkueen runko pystyttiin pitämään pääosin kasassa. Talven ainoa merkittävä menetys oli Matej Hradecky, joka pitkän pohdinnan jälkeen koki saavansa SJK:sta pelityylilleen sopivan roolin, paremman rahallisen korvauksen tai molemmat.
Talvikausi alkoi Suomen Cupin lohkovaiheen peleillä, jotka menivätkin aiempia vuosia reilusti paremmin. Ensimmäistä kertaa nykymuotoisen cupin aikana TPS eteni alkulohkostaan jatkoon. Siihen tosin riitti yksi voitto HIFK:n kaaduttua kotikuplassa, mutta ei TPS toisaalta hävinnytkään kuin avauskierroksella täysin keskeneräisellä ryhmällä HJK:lle sekä niukasti FC Interille. HIFK-voiton lisäksi tasurit IFK Mariehamnia ja Honkaa vastaan herättivät varovaista luottoa tulevaisuuteen, vaikka pelityyli ei toki edelleenkään kaikkia katsojia miellyttänytkään.
Maaliskuussa Suomessakin täydellä teholla puhjennut koronaviruspandemia sekoitti sitten koko muun yhteiskunnan tapaan TPS:n pasmatkin täysin, ja seuraavat kuukaudet harjoiteltiin pienryhmissä sen mitä pystyttiin. Epidemia oli ilmeisesti kolaus myös joukkueen menestysmahdollisuuksille, sillä huhujen mukaan se vesitti jo haavissa olleen Egyptin maajoukkueessa meritoituneen pelaajan siirtymisen Turkuun.
Kesäkuussa päästiin viimein jatkamaan cupin jatkopeleillä, joiden jälkeen tunne pysyi varovaisen luottavaisena. Neljännesvälierissä kolmosen TiPS kaatui 6-0, kuten toki pitikin käydä kolme sarjatasoa alempana pelaavaa joukkuetta vastaan. Puolivälierässä TPS hävisi kotonaan HJK:lle, mutta esitys oli sisukas ja ottelun ainoan maalinsakin HJK teki erikoistilanteesta. Liigakauden ennätysmyöhäisen avauksen lähestyessä kannattajien keskuudessa oli toki joitakin epäilyksiä eri asioista, mutta ei varsinaista kuolemanpelkoa.
Liigakausi alkoi viimein 1. heinäkuuta samassa paikassa, johon edellinen kausi oli päättynyt, eli Seinäjoella. Tällä kertaa vastassa oli kuitenkin KPV:n sijaan sarjan kärkikahinoihin ennustettu SJK. SJK hallitsi ensimmäistä puoliaikaa selvästi ja meni Matej Hradeckyn (kenenpä muunkaan) maalilla alussa johtoon, mutta toisella puoliajalla TPS heräsi liiga-arkeen. Hradeckyn maali riitti SJK:lle loppuun asti, mutta peliesityksessä ei ollut hävettävää.
Samaa ei todellakaan voi sanoa seuraavan viikon kotiavauksesta Ilvestä vastaan. Odotetusta kotiinpaluusta tuli todellisuustarkistus, jonka olisi pitänyt saada hälytyskellot soimaan ja kovaa. TPS aloitti hyvin, ja kaikki näytti olevan pedattu "budjetoimattomalle" yllätysvoitolle, kun Ilveksen Tatu Miettunen ajettiin toisella keltaisella ulos jo 25. minuutilla. Ammattimaisen voiton sijaan Kupittaan yleisölle tarjottiin todennäköisesti idioottimaisinta jalkapalloa, mitä ylivoimalla ikinä pystyy pelaamaan. Sen sijaan, että joukkue olisi lähtenyt hyödyntämään ylivoimaansa ja väsyttämään Ilvestä pallonliikuttelulla, se räiski täysin aivokuollutta pitkää palloa kohti vastustajan pääpelivoimaista topparia Diogo Tomasia. Kun yli tunnin kestäneen ylivoiman aikana onnistuttiin vielä päästämäänkin yksi maali, hopeatarjottimella nenän eteen tuotu voitto heitettiin ihan itse pois.
Seuraavassa ottelussa Hongan vieraana saatiin vihdoin kauden avausmaali tehtyä ja vielä erittäin komealla tavalla, mutta varovaisen luottavainen olo oli jo tiessään. Olawalen maali oli hieno, mutta se oli myös suunnilleen ainoa maalipaikka, jonka TPS oli luonut saman sarjatason joukkuetta vastaan moneen kuukauteen. Seuraavaan otteluun HJK:ta vastaan Pikkarainen teki merkittävän muutoksen ja siirtyi kolmen miehen puolustuslinjaan. Tuloksena oli 0-2-kotitappio, jossa numerot eivät olleet mitenkään häpeälliset, mutta peliesitys opetti taas paljon siitä, kuinka paljon voi pieni ihminen pettyä, vaikka ei edes odota mitään.
Kauden aloittaminen neljällä tappiolla sai seurajohdon reagoimaan. Pian HJK-tappion jälkeen TPS erotti Tommi Pikkaraisen. Tapahtuman yllättävyys riippuu siitä, keneltä kysytään. Toisaalta kamalat peliesitykset eivät herättäneet uskoa parempaan. Toisaalta neljä peliä oli kuitenkin lyhyt aika edellisellä kaudella mainiota työtä tehneelle valmentajalle, ja ratkaisu oli muutenkin epätepsiläinen. Seura oli viimeksi erottanut päävalmentajansa kesken kauden 12 vuotta aiemmin.
Uudeksi päävalmentajaksi pestattiin ehkä jokseenkin yllättäenkin vanha tuttu ja suomalaisen jalkapallon ikoni Jonatan Johansson, joka oli vuosia aiemmin aloittanut valmennusuransa TPS:n organisaatiossa ja vaikuttanut sittemmin A-maajoukkueen valmennustiimissä ja Skotlannissa. Johanssonin johdolla loppukaudeksi asetettiin kaksi suurta tavoitetta: yhtä lailla huonosti aloittanut RoPS piti jättää taakse, ja loppukauden aikana pistekeskiarvo piti saada yhden paremmalle puolelle.
Ajan henkeen sopivasti Johanssonin piti kuitenkin odottaa ensin koronavirustestinsä tulosta. Sarjaohjelma taas ei odottanut, vaan TPS lähti kauden viidenteen otteluunsa apuvalmentaja Joonas Laurikaisen johdolla. Seura oli kotikentällään jo pirteämpi ja myös aloitteellisempi pallon kanssa, mutta se ei paljoa lohduttanut 1-3-tappion jälkeen.
Johanssonin debyyttiin ei jäänyt kuin yksi hyväksyttävä lopputulos. Vieraspeli Rovaniemellä oli varhainen kuuden pisteen ottelu ja ehdoton pakkovoitto. Se myös otettiin ja loppujen lopuksi aika tyylikkäällä peliesityksellä. Vaikka 3-2-voitto tuli niukalla marginaalilla ja ratkesi vasta loppuhetkillä, pelitapahtumiin nähden voitto oli looginen lopputulema.
Pienten juhlien jälkeen myrkynnielentä kuitenkin jatkui kahta kauheampana. Seuraavista peleistä Honkaa, HIFK:ta ja IFK Mariehamnia vastaan saldona oli nolla tehtyä maalia ja nolla pistettä toinen toistaan lohduttomammilla peliesityksillä.
Vierasottelu Maarianhaminassa osoittautui kuitenkin käänteentekeväksi. Jopa tämän kauden mittapuulla arvioituna hirveä ensimmäinen puoliaika sai Tintin korottamaan ensimmäistä kertaa ääntään ja tekemään merkittäviä muutoksia. Ennen seuraavan kierroksen Turun derbyä Johansson hylkäsi siihen asti sisäänajamansa 3-4-2-1-systeemin ja vaihtoi sen 4-2-3-1:een. Pahasti flopanneet Alhassan, Strasser ja Tehe istutettiin vaihtopenkille tai katsomoon. Kaikkien odotuksissa oli joka tapauksessa yksi kaikkien aikojen kamalimmista derbyhoonauksista, mutta ainakin muutoksilla tehtiin selväksi, että tässäkin seurassa ylläpidetään jonkinlaista vaatimustasoa.
Kukaan ainakaan joukkueen ulkopuolella ei silti osannut kuvitellakaan sitä, mitä seuraavaksi tapahtui. Turun derbyssä TPS pelasi erittäin kurinalaisella ja taistelutahtoisella otteella ja loi etenkin ensimmäisen tunnin aikana useammankin laadukkaan maalipaikan. Ennen Maarianhaminan nöyryytystä hankittu Santeri Haarala oli ensimmäistä kertaa avauskokoonpanossa ja syötti 11. minuutilla vapaapotkusta Aldayr Hernandezin johtomaalin. Kukaan ei uskaltanut vieläkään toivoa sen riittävän loppuun asti, mutta niin se vain riitti, kiitos mm. maalivahti Jere Koposen ilmiömäisen esityksen, keskikentän pohjalle yllättäen nostetun Jesper Karlssonin loistopelin ja toki myös tuurin. Yhdeksän ensimmäistä ottelua saldolla 1-0-8 pelannut TPS oli yhtäkkiä napannut Turun herruuden voitosta voittoon edennyttä Interiä vastaan. Kun vielä muutamaa päivää myöhemmin HIFK kaatui kotona 1-0, kurssi näytti virallisesti kääntyneen.
Tavallaan se olikin kääntynyt. Loppukauden aikana TPS hävisi 11 liigaottelustaan vain viisi, mikä ei ole putoamista vastaan taistelevalta joukkueelta mikään katastrofisaldo. Pelillisesti Johansson yritti luovia parhaansa mukaan sillä vähällä, mitä käsiinsä sai. Koska riittäviä keskikenttäpelaajia ei ollut, pelattiin kylmästi kokonaan ilman keskikenttää. Peli ehkä jopa suoraviivaistui entisestään Pikkaraisen ajasta, mutta sillä erolla, että nyt vastaiskuihin ja hyökkäämiseen näytti olevan jo muutamia malleja, joiden toteuttamisessa onnistumisprosentti tosin oli vaihteleva.
Koko kauden ehdottomiin kohokohtiin kuului ihmenousu 0-2-tappioasemasta 2-2-tasuriin viimeisen viiden minuutin aikana HJK:n vieraana. Toki vastapainoksi viidestä tappiosta kaksi tuli pahimmissa mahdollisissa paikoissa suoralle kilpailijalle Hakalle. Kotiottelussa Antti Munukka vihelsi Hakalle puhtaasti keksityn rangaistuspotkun ja vieraspeliin jouduttiin suoraan koronakaranteenista parien hätäisten treenien jälkeen, mutta oli miten oli, ainakaan molempia otteluita ei missään nimessä olisi saanut hävitä. Kauden lopuksi päästiinkin toteamaan, että edes yksi piste näistä kahdesta ottelusta olisi riittänyt suoraan sarjapaikkaan.
Liigakauden loppu oli joka tapauksessa komea Turun derbyn rumaa 0-3-tappiota lukuun ottamatta, kun RoPSista otettiin lopullinen irtiotto Haaralan hattutempun siivittämänä 4-1-voitolla ja lopussa kaadettiin SJK ja KuPS veitsi kurkulla. Ennen kahta viimeistä kierrosta TPS:n tiedettiin tarvitsevan täydet kuusi pistettä varmistaakseen suoran säilymisen. Se, että joukkue pystyi siihen, oli erittäin hyvä osoitus pelaajien asenteesta ja itseluottamuksesta, vaikka suora säilyminen kariutuikin päätöskierroksella IFK Mariehamnin voittoon Hakasta. TPS taisikin lopulta kuulua kärsijöihin, kun loppusarjat jäivät värikkäiden vaiheiden jälkeen pelaamatta, sillä loppukaudesta löytynyt kyky raapia tuloksia ja vihdoinkin vakiintunut kokoonpano olisivat olleet lupaavia ennusmerkkejä.
Toki ne samat ennusmerkit olivat voimassa myös lähtiessä liigakarsintoihin, joissa vastaan tuli KTP. Liigan viimeisillä kierroksilla nähty suoritusvarmuus oli kuitenkin tiessään ensimmäisessä osaottelussa Kotkassa, jossa nuhjattiin kehnolla esityksellä 0-0-tasuri. Kun vierasmaali jäi tekemättä, annettiin tietenkin kaikki avaimet KTP:lle ennen toista osaottelua. Ne avaimet tietenkin kelpasivat kotkalaisille, jotka voittivat karsinnat juuri sen tarvittavan vierasmaalin avulla. Päivä tiedettiin jo etukäteen itkuiseksi, kun useampi monivuotinen TPS-pelaaja ja pari suoranaista seuralegendaa oli ilmoittanut uransa lopettamisesta, mutta nyt itkuille saatiin myös se syy, jota kukaan ei olisi halunnut.
Taas kerran kauden lopputulemaa voi kyllä jossitella niin kauan kuin haluaa. Voidaan kiukutella Haka-kotipelin lahjapilkusta tai kysyä, oliko epäoikeudenmukaista joutua Haka-vieraspeliin olemattomalla valmistautumisajalla jotta voidaan pelata loppusarjat, joita ei sitten kuitenkaan pelattu. Voidaan myös olla kiukkuisia vierasmaalisäännölle nyt, kun TPS on neljän vuoden sisällä pelannut neljät karsinnat ja hävinnyt niistä kolmet, vaikka kahdeksasta ottelusta vain yksi on päättynyt tappioon. Nämä kaikki ovat sinänsä ihan relevantteja keskustelunaiheita, mutta samaan aikaan täysin vastuutonta luuseripuhetta, jota voidaan kyllä käydä foorumilla, mutta ei missään nimessä Seuran sisällä. Jos joukkue on tarpeeksi hyvä, niin kahden liigayrityksen aikana sattuman luulisi välillä kääntyvän itsellekin edullisesti. Karsinnoissakin joukkueella oli täysi vapaus tehdä alempisarjalaista vastaan kaksi maalia kolmen tunnin aikana, mutta TPS pelasi itse itsensä tilanteeseen, jossa mikä tahansa yksittäinen vahinko tai räkämaali (jollainen KTP:n tasoitus ei tietenkään ollut) sai kohtalokkaat seuraukset.
Omasta puolestani voin sanoa sen, että omalla yli 20-vuotisella kannattajaurallani tämä on neljäs putoaminen, mutta erilainen kuin ne aiemmat. Vuosina 2000 ja 2014 fiilis oli lähinnä apaattinen, koska putoaminen oli jo ennen sen varmistumista hyvissä ajoin tiedostettu vääjäämätön lopputulema TPS:n alamäelle. Vuonna 2018 olo oli surullinen ja pettynyt, jossain määrin ärsyyntynytkin, mutta silloista putoamista pystyi vielä jotenkin käsittelemään lukuisten epäonnisten tapahtumien ja tason riittämättömyyden summana työtapaturmana.
Nyt en ole apaattinen, surullinen, pettynyt tai masentunut, vaan täysin raivostunut. En niinkään yhdellekään pelaajalle, valmentajalle tai muille joukkueen taustoille, sillä tiedän ja olen nähnyt, että he kyllä laittoivat sydämensä peliin ja lopputulos syö heitäkin valtavasti.
Sen sijaan olen äärimmäisen kiukkuinen TPS:ää kohtaan noin laajemmin. Meille on nyt vuodesta 2014 lähtien myyty kaunista ajatusta jostain uudesta noususta, liigapaikan vakiinnuttamisesta ja valoisammasta tulevaisuudesta. Viimeistään nyt on selvää, että kaikki kivat visiot ja strategiat (onko sellaisia?) on pakattu pelkästään pumpuliin ja johonkin vaaleanpunaiseen unelmahöttöön. Liigaan on kyllä päästy, mutta siellä säilyminen on laitettu tekojen sijasta toiveiden varaan. Viimeksi uskottiin että divaripelaajista koostuva joukkue olisi valmis ottamaan kollektiivisen kehitysloikan, nyt luotto laitettiin siihen, että tarvittava ero putoamisviivaan tehdään hankkimalla ulkomaalaisia, jolla on takavuosilta kiva CV mutta lähimenneisyydestä ties mitä korpivaellusta. Miljoona kertaa on suomalaisessa jalkapallossa nähty, että meritoituneilla pelaajilla on jokin syy tulla Suomeen ja ani harva heistä kääntää uransa uuteen nousuun. Silti siihenkin miinaan piti nyt käydä kävelemässä.
Se on tuskallisen hyvin tiedossa että rahaa ei edelleenkään ole liikaa ja putoamisen myötä sitä on jatkossa taas vähemmän. Kysymys kuitenkin kuuluu, miksi sitä ei ole edes hiukan enemmän, jotta pääsarjassa säilymistä voisi tavoitella eikä vain toivoa. Ja jos sitä ei kerta kaikkiaan ole eikä sitä mistään saada, niin miksi meille sitten jaksetaan lässyttää jostain luottavaisista fiiliksistä ja paremmasta tulevaisuudesta? Tällä hetkellä TPS "menestyy" nähdyllä tavalla siksi, että se on noin Suomen 11.-15. paras joukkue, mutta sen ei pidä näin merkittävälle suomalaiselle jalkapallo-organisaatiolle riittää.
Peilatakseni taas omaan 1990-luvun puolivälissä alkaneeseen kannattajuuteeni totean, että ikinä ei ole TPS:n kannattajana ollut näin nöyryytetty ja häpeällinen olo. Se ei toki tee sivullekirjoittaneesta yhtään vähemmän tepsiläistä ja siitä tämä valtava raivokin johtuu. Jos TPS olisi asia, mistä voi vain päästää irti, ei tämä varmaan tuntuisi missään. Kannattajilla on kuitenkin tähän hommaan elinkautinen tuomio, ja siksi tepsiläiset ansaitsevat nyt kuulla ilman mitään silottelua, miten tästä aiotaan jatkaa eteenpäin. Tämä pätee ihan riippumatta siitä, vaikka kabinetti olisikin suosiollinen ja TPS pelaisi sittenkin ensi kaudella liigaa. Se ei poista tällä kaudella ja aiemmin tehtyjä virheitä ja epäonnistumisia, ja ilman niiden myöntämistä tämän toiminnan uskottavuus on olematonta.
Ensimmäisenä vaadittavana askeleena pitäisin sitä, että seuran hallituksesta itse kukin voisi astua avoimesti esiin ja kertoa oman näkemyksensä siitä, minkä takia tällä kaudella päädyttiin tähän ja miksi viimeiset kuusi vuotta ovat olleet pelkkää pitkää epäonnistumista (niin hienoja kuin liiganousut ovat olleetkin, TPS:n kaltaisessa seurassa niitä ei pidä käsitellä erityisenä onnistumisena vaan asioiden palauttamisena normaaliin olotilaansa).
Samaan pöytään olisi syytä ilmestyä väkeä myös juniorijalkapallon puolelta. En ole vielä edes päässyt enkä tässä viestissä menekään laajemmin siihen, että tänä vuonna onnistuttiin pudottamaan pääsarjasta myös naiset, jotka vielä pari hassua vuotta sitten olivat valtakunnan aivan terävimmässä kärjessä. Jos tällaisen syväkyykkäyksen jälkeen tilanteesta ei kanna julkista vastuuta kukaan muu kuin yksi päävalmentaja, koko toiminnan perustakin on mätä.
Yhdenkin joukkueen tippuminen liigasta olisi ollut katastrofi, mutta tämä on jo täysiverinen ja sataprosenttinen skandaali.
PELAAJA-ARVIOT 2020Pelaajan nimen perässä ottelut avauskokoonpanossa (vaihdosta sisään)/maalit+syötöt, kortit. Tilastoissa Veikkausliigan ottelut.MaalivahditJere Koponen: 22 ottelua, 4 kkJoukkueen ainoa täydet minuutit pelannut pelaaja ja luultavasti myös joukkueen paras pelaaja. Pari lapsusta toki kauteen mahtui, mutta sitä ei voi ihmeenä pitää, kun töitä on ottelua kohden niin järkyttävä määrä. Kauden aikana useita huipputorjuntoja, joiden avulla Koponen piti TPS:n yksin pelissä mukana. Kaiken huippuna ilmiömäinen suoritus kotiderbyssä.
Miikka Mujunen: ei pelannutSanteri Aaltonen: ei pelannutPuolustajatMasahudu Alhassan: 17/1+1, 4 kkProfiilihankinta, jolta odotettiin paljon. Näyttikin melkoiselta isännältä kautta edeltäneissä harjoitusmatseissa ja cupin otteluissa, muttei lopulta kuitenkaan vastannut huutoon. Joutui Johanssonin koirankoppiinkin alkukauden jälkeen. Palasi sieltä vielä takaisin avauskokoonpanoon ja täytti jotenkuten paikkansa, mutta ei sen enempää. Pettymys.
Aldayr Hernandez: 21/2+1, 3 kkYkkösen ehdotonta eliittiä vuotta aiemmin ollut toppari osoitti olevansa liigatason pelaaja ja nimenomaan _puolustaja_. Yksi kauden ehdottomista onnistujista.
Rasmus Holma: 18(1)/3+1, 1 kkAiemmin rajallisena asennepelaajana tunnetusta Holmasta on kokemuksen myötä kehittynyt aiempaa monipuolisempi toppari. On edelleen fyysinen, mutta rikkoo silti aiempaa vähemmän (vain yksi kortti ja sekin kauden viimeisessä liigapelissä), mikä kertoo siitä, että on enää harvoin väärässä paikassa. Pallovarmuus myös aivan eri tasolla kuin takavuosina. Kaiken lisäksi joukkueen parhaita maalintekijöitä, mikä on toki joukkueen kannalta huolestuttavaa, mutta Holmalle suuri ansio.
Juhani Pikkarainen: 7(3)/1+0, 4 kk, 1 pkKPV:stä kotiin hankittu oma kasvatti ei valitettavasti pystynyt parantamaan siitä, mitä Kokkolassa esitti. Pelinavaajana TPS:n toppareista omaa luokkaansa, mutta puolustuspäässä aivan liikaa virheitä, jotta olisi ollut luotettava liigatason toppari. Toisaalta täytyy myös osoittaa ymmärrystä: loukkaantumisten takia kausi oli rikkonainen, eikä varmasti ollut helppo käsitellä tilannetta, jossa valmentajaisä saa potkut ja pelaaja itse jatkaa joukkueessa. Pikkaraisen kohdalla ei pidä heittää kirvestä kaivoon, mutta nyt pitää alkaa tapahtua.
Tatu Varmanen: 18(2)/0+1, 0 kkVarmanen päätti kauden 2019 piilottamalla Ishmael Yarteyn syvälle rintataskuunsa ja jatkoi tänä vuonna siitä. Luotettava ja työteliäs kahden suunnan laitapakki, jonka pelistä aiemmat höntyilyt ovat karisseet hienosti pois. Liigatasoa.
Sami Rähmönen: 12(3)/0+1, 3 kkRähmösestä ei tietenkään voi kirjoittaa ajattelematta koko upeaa uraa. Rooli oli aiempaa pienempi, kun kilometrit alkoivat varmasti tuntua kropassa, mutta kentällä Räpyyn pystyi aina luottamaan. Sydäntäsärkevää, että kaunis ura päättyi niin kuin päättyi. Kaikkien aikojen suurimpia.
Juri Kinnunen: 1(5)/0+0, 0 kkHankittiin takaisin kesken kauden, päällimmäisenä tarkoituksena ilmeisesti pelastaa TPS:n rakkain adoptiolapsi Miika Juntusen sirkuksesta. Arvostus Kinnusta kohtaan on ja pysyy suurena, mutta pelillinen rooli oli pieni.
KeskikenttäpelaajatAlim Moundi: 18(3)/0+2, 3 kkEdelleen mielipiteitä jakava pelaaja, mutta joukkueessa, jossa keskikentän ainoa käyttötarkoitus on yrittää suojata puolustusta, Moundin kaltainen pelaaja on elintärkeä. Hyvä pelinlukija, erittäin hyvä katkoja. Jättänyt pelistään ne järkyttävimmät pallolliset innovaatiot pois. Kauden 2020 TPS:lle korvaamattoman tärkeä. On toinen kysymys, olisiko pitänyt olla.
Jonni Peräaho: 5(6)/1+0, 1 kkPeräahoa aliarvioitiin aina ja joka kerta Peräaho tuli takaisin. Tälläkin kaudella Peräaho teki kauden ensimmäisen voittomaalin ja raivasi loppukaudella paikkansa avauskokoonpanoon, tuloksena tärkeitä voittoja kriittisillä hetkillä. Uran maksimi toki olikin Ykkösen kärjessä tai liigan häntäpäässä, mutta sen maksimin Peräaho saavutti ja hetkittäin ylittikin. Kiitos kaikesta.
Jesper Karlsson: 3(2)/0+0, 1 kkKauden tragedia. Pelasi lupaavasti jo talvikaudella ja sai näyttöpaikan liigassa, kun Johansson laittoi ison pyörän pyörimään IFK Mariehamn -häviön jälkeen. Olikin loistava Moundin rinnalla Inter- ja HIFK-voitoissa, ja tietenkin sen jälkeen sääriluu murtui. Olisi ansainnut enemmän.
Juho Lähde: 7(4)/0+0, 0 kkKauden tragedia vol. 2. Sydänten Kapteenin paluu sai monen tepsiläisen sielun värähtämään liiganousun varmistuttua. Ei Kyöstistä toki enää odotettukaan mitään liigatason tähteä, mutta pahimmissa painajaisissakaan ei olisi voinut kuvitella, että kaikki menee näin täydellisesti pieleen. Painimista oli sekä kropan että mielen kanssa. Ei anneta sen himmentää upean pelaajan muistoa.
Rodney Strasser: 5(2)/0+0, 0 kkPerussuorituksen laadusta näki, että kovempiakin pelejä on joskus pelattu, mutta siitä ei ole mitään apua, jos toimintasäde on niin pieni, ettei pystyisi edes pysäyttämään kaljavarasta R-Kioskilla. Yksi kaikkien aikojen hudeista.
Joakim Latonen: 9(9)/1+0, 2 kkMyös paljon kritisoitu ja ylenkatsottu pelaaja, joskin Latosen sydäntä ei ole kukaan täysjärkinen koskaan kiistänyt. Pelasi kuitenkin loppukaudesta uransa parasta jalkapalloa, välillä vieraallakin paikalla keskikentän pohjalla. Menee lopulta heittämällä positiivisen puolelle.
Niklas Pyyhtiä: 8(
/1+0, 1 kkKaivattu läpimurtopelaaja omista junioreista. Toki Pyyhtiä on vielä raakile ja on epäselvää, mikä hänen paras pelipaikkansa on, mutta potentiaali on suuri. Taitava ja hyvä antamaan erikoistilanteita. Toivottavasti TPS saa nauttia tästä kaverista myös ensi kaudella. Jos kehitys jatkuu, kovin pitkään Pyyhtiää ei näillä leveysasteilla nähdä.
Jean Carlos de Brito: 7(3)/1+2, 4 kkKesken kauden Hammarbystä lainattu brassi toi TPS:ään sitä mitä kipeästi kaivattiinkin, eli pallollista osaamista. Halusi palloa ja osasi tehdä sen kanssa jotain, haastoi vahvasti ja oli fyysinen. Hyvä hankinta.
Jami Siirtola: 0(2)/0+0, 1 kkSanteri Pohjolainen: 0(1)/0+0, 0 kkHyökkääjätAlbijon Muzaci: 14(5)/1+3, 7 kk, 1 pkOli ansainnut näyttöpaikkansa liigassa. Pystyy hetkittäin hyviin suorituksiin, mutta onhan Muzaci erittäin yksipuolinen pelaaja ja rajat tulevat tällä tasolla vastaan. Komeat maalit silti Kuopiossa ja karsinnoissa, harmi ettei kummastakaan ollut hyötyä.
Santeri Haarala: 12(1)/4+3, 2 kkNappihankinta Ilveksestä kesken kauden. Pallollinen osaaminen eri tasolla kuin suurimmalla osalla muusta joukkueesta. Laadukkaita erikoistilanteita sekä kyky, itseluottamus ja taito ratkaista. Hieno haku.
Oskari Jakonen: 11(/0+1, 1 kkHieno persoona painaa töitä isolla TPS-sydämellä, mutta kun se ei vain kerta kaikkiaan johda oikein mihinkään. Ei se voi olla edes pelkistä taidoista kiinni, koska tulosta ei ole oikein tullut Ykkösessäkään, ja sille sarjatasolle Jako on ilman muuta osaamiseltaan hyvä pelaaja. Sääliksi käy.
Olawale Tehe: 12(9)/3+1, 3 kkOdotettiin tärkeää pelaajaa ja sitä Tehe ei kyllä ollut. Eipä joukkue kyllä pystynyt tilanteitakaan luomaan, mutta lopputulos ei silti ole kehuttava. Parman lainapelaaja, mutta pitkä matka on kyllä edessä tätä suuremmille kentille.
Mika Ääritalo: 12(5)/4+1, 2 kkHiljaiseksi vetää. Tehot eivät kauheasti kummemmat ole kuin Tehelläkään, mutta Ärtsi oli kokonaisuutena joukkueelle paljon hyödyllisempi hurjan työmääränsä ansiosta. Vaikka kroppa harasi vastaan eikä jalka olisi millään noussut, Ääritalo antoi itsestään vuosien ajan joka kerta kaiken minkä ikinä sai irti. Valtavan iso kiitos kaikista hienoista muistoista.
Babacar Diop: 3(7)/0+0, 0 kkKaikki ei ole Diopinkaan vika. Vaikka hyökkääjä sattuukin olemaan iso, on täysin hyödytöntä ja älytöntä vain roiskia pitkää palloa suunnilleen samaan ilmansuuntaan ja vieläpä niin, ettei kakkospalloalueella ole ketään vaikka hyökkääjä sattuisikin pääpallon voittamaan. Mutta ei Diopkaan kyllä hyvä jalkapalloilija ole. Sataprosenttinen arpalappu ja tuloksena rosvosektori. Lähti kesken kauden lainalle AC Kajaaniin ja varmasti kaikille hyvä niin.
Elmo Heinonen: 0(3)/0+0, 0 kkOnnipekka Pajula: 0(2)/0+0, 0 kkValmentajatTommi Pikkarainen: 4 ottelua, pistekeskiarvo 0,00Turha sitä on kierrellä, vihkoon meni yhtä vahvasti kuin vuotta aiemmin meni nappiin. Telaketjufutis ei siitä kaunistunut, eikä siinä mitään, mutta kun se vähäkin järki katosi. Vuoden 2020 Pikkaraisen TPS loi luokattoman vähän edes merkityksellisiä maalipaikkoja. Hankinnat ovat nekin kokonaan oma lukunsa. Toisaalta niiden hankkimiseenkaan tuskin mitään huippuluokan työkaluja annettiinkaan. Mutta jos Pikkarainen tosiaan on ainoa joka tästä katastrofista joutuu kantamaan julkista vastuuta, käyn itse ostamassa Ikeasta peilin ja vien sen seuraavaan hallituksen kokoukseen.
Jonatan Johansson: 19 ottelua, 1,21 pistettä per peliValmentajanvaihdon jälkeen asetetut tavoitteet täyttyivät: RoPS jäi kevyesti taakse ja pistekeskiarvo oli reilusti yli yhden. Niin paljon, että koko kauden tuolla tahdilla pelatessa säilyisi kevyesti sarjassa. Kumpikaan tavoite ei kuitenkaan ollut mitenkään merkityksellinen itsensä takia, vaan niiden piti vain mahdollistaa se lopullinen maali eli sarjassa säilyminen. Sitä ei tullut. Tappiin asti voidaan väitellä, onko sekään valmentajan vika, mutta tulos puhuu puolestaan.
KAUSI 2021Tulevaa kautta eivät riitä voimavarat eikä oikein osaaminenkaan analysoimaan. Putoaminen räjäytti koko pakan levälleen. Joukkueessa on kourallinen uraansa vielä jatkavia liigatason pelaajia, ja todennäköisesti he ovat liigapelaajia myös ensi kaudella. Lopuista ei paljon jää jäljelle, ja varsinaisia pelaajasopimuksia ei ole kasassa kuin muutama hassu.
Mitään muuta ei kuitenkaan voi eikä saa tavoitella kuin välitöntä paluuta takaisin, ja sen paluun pitää alkaa nopeasti sillä yllämainitulla avoimella ulostulolla nykytilanteesta ja tulevaisuudesta. TPS on periaatteessa rakentanut raameja kuntoon, kun Mika Laurikainen palkattiin urheilujohtajaksi ja LähiTapiola Areenan myötä Seuralla on mainiot harjoitusolosuhteet. Laurikaisella on kuitenkin heti kättelyssä edessään valtava työ, jotta näiltä raunoilta saadaan kasaan iskukykyinen ryhmä. Myös Johanssonin kontaktit ja vetovoima mitataan nyt toden teolla. Laadukkaan joukkueen rakentamiseen pitäisi ainakin sikäli olla edellytykset, että koronaviruksen takia seurojen taloudet ovat tiukoilla ja monet seurat - TPS:kin luultavasti siinä joukossa - venyttää sopimusten tekemistä melko pitkälle. Tarjolla luulisi olevan laadukkaita pelaajia poikkeuksellisen paljon ja poikkeuksellisen pitkään.
Oma lukunsa tietenkin on se mahdollisuus, että liigapaikka saadaan takaisin kabinetin kautta, mutta niitä toiveita ei kannata tässä vaiheessa hirveästi nostattaa.
Kaiken sekavuuden keskellä ensi kauden kantava ajatus on kuitenkin melko selkeä. Mitta on totaalisen täynnä tätä nöyryyttävää kyntämistä. Nyt ei kelpaa kuin realistinen tilanneanalyysi, radikaalit johtopäätökset ja väkevät toimenpiteet. TPS:n kaltaisen seuran ei pidä tällaiseen ikipäivänä tyytyä.
SOPIMUSTILANNEJere Koponen (2021)
Juhani Pikkarainen (2021)
Roope Pakkanen (2021)
Rasmus Holma (2022)
Juri Kinnunen (2021)
Santeri Pohjolainen (2021)
Niklas Pyyhtiä (2022, pelaa kauden 2021 lainalla Hongassa jolla osto-optio)
Jesper Karlsson (2021+1)
Jasper Jalonen (2022)
Oskari Jakonen (2021)
Onnipekka Pajula (2021)
Kabamba Kalabatama (2021)
Elmo Heinonen (30.6.2021, lainalla Hongasta)
Albijon Muzaci (2021)
