Omia pohdintoja kauden ensimmäisistä peleistä, valitsen jokaiselta pelipaikalta yhden.
Lepola: Lepola nostettiin aika monessa kausiennakossa esille, mutta negatiivisessa valossa. Ei kuulemma liigatason maalivahti. Paskan marjat. Tänään (eilen) avausten kanssa haparointia, mutta muuten rauhallista peliä, taitavaa ajanpeluuta oikeaan aikaan ja kyllähän se on tainnut pari ihan hyvää seiviäkin ottaa. Neljästä päästetystä maalista en sanoisi että Letun piikkiin olisi varsinaisesti mennyt mikään, mutta ehkä se Savagen ensimmäinen maali olisi joku toinen päivä ollut ehkä torjuttu.
Puolustus: Nguindan otteet aika epävarmat ja varsinkin epätasaiset. Hyviä "overlappeja", mutta huonoja ja hitaita haastoja. Hyviä katkoja ja taklauksia, mutta pahoja pallonmenetyksiä omassa päädyssä. Ei saa olla kausikorttia avaukseen, varsinkin kun Paavola on siellä kolkuttelemassa, vaikka Valkeakoskella vaihdosta sisään tulleena pelistä jäi itselle ainakin muistiin vain se kammosyöttö keskialueella, josta Haka olisi voinut saada lohdutuspalkinnon.
KK: Kuumin puheenaihe onkin tainnut tällä topicilla vaihtua Eerolasta Leinoseen. Minun puolestani saa jatkaa avauksessa. Jaksaa juosta, levittää peliä hyvin eikä pelkää laukoa jos paikka tulee. Kämmejä sattuu koko ajan kaikille, täällä vain tuntuu joutuvan joidenkin silmätikuksi koska on "junnu" ja tekee "junnuvirheitä" vaikka tosiaan sieltä lähtee kaikennäköisiä hasardeja ihan kaikilta. Puolustuspäähän ei kyllä valitettavasti ole annettavaa, pitäisikö koklata siinä 10-paikalla?
Hyökkäys: Ilman Ebwelleähän tuosta hyökkäämisestä ei tulisi tuonkaan vertaa. Olen kyllä myös huomannut että ratkaisut jättää vielä ehkä turhan usein toivomisen varaa, mutta ehkä jos kemiat alkaa kohtaamaan, turha halu näyttää maalintekotaitojaan (joita ei nyt vielä ainakaan ole kauheasti päästy todistelemaan) alkaa hieman vaieta ja Argo saa hakattua pojan päähän hieman järkeä ja keskittymistä tilanteissa, niin saattaa kaverista tulla joukkueen parhaimmistoa (ellei jo sitä ole).
Bonus: Jos oikein muistan niin Fran Alvarez taisi olla pre-seasonilla yksi hyvin paljon mielipiteitä herättävä pelaaja. Selostaja tänään muistuttikin tästä Franin tekemästä road tripistä Euroopan halki. Solidi pelaaja, hoitaa oman tonttinsa eikä fleguile. Haluaa selvästi pelata ja näyttää ja tulee olemaan puolustuksen tärkeimpiä palasia. En usko että 2600 kilometrin jälkeen ukko alkaa löysäilemään.
Eipä nyt keksi mitään suurempia haukkuja joukkuetta kohtaan. Tiettyjen yksilöiden rooli hämmästyttää ja tiettyjen yksilöiden suoritukset hämmästyttää. Eiköhän me se 10. sija kairata, jos Hakakin jatkaa tätä samaa menoa. Se on niin helppo ennustaa jo näin 2 ja puolen kierroksen jälkeen
